Uusi Aika

UA 2014
UUSI AIKA
2 Uusi Aika on
suunta tulevaisuuden
rakentamiselle
E
kologinen ja terveellinen puurakentaminen on Suo-
toiveita kuunnellen. 40 000 ympäri maailmaa toimitettua
messa ja maailmalla vahvassa myötätuulessa. Haluamme
hirsirakennusta ovat opettaneet meille paljon, mutta halu-
rakentaa kotimme mahdollisimman vähän uusiutumattomia
amme edelleen kehittyä ja tarjota asiakkaillemme entistäkin
luonnonvaroja kuluttaen pyrkiessämme kohti ekologisempaa
monipuolisemman ja laadukkaamman tuote- ja palvelukoko-
ja terveellisempää huomista.
naisuuden.
Me Kontiolla olemme jo vuosikymmeniä uskoneet, että suo-
Hirsirakentamisen markkinajohtajana haluamme osaltamme
malainen puu on paras mahdollinen raaka-aine sekä pienra-
näyttää suuntaa tulevaisuuden rakentamiselle. Tarjoamme
kennuksiin että julkisiin rakennuksiin. Talojen ja huviloiden li-
asiakkaillemme tänään ja tulevaisuudessa vain parasta, hei-
säksi riskittömän ja sisäilman laadultaan huippuluokkaa olevan
dän tarpeitaan vastaavia terveellisiä ja turvallisia koteja.
hirsirakenteen kysyntä on lisääntynyt myös julkisiin rakennuk-
Olemme ottaneet haasteen vastaan ja tässä on uusin saavu-
siin, mm. päiväkoteihin, kouluihin ja toimistorakennuksiin.
tuksemme – Sinua varten ajateltu, tutkittu, kehitetty ja tuotet-
Nyt ilmassa on vahvasti hirsitalon uuden tulemisen tuntua.
tu ekologinen ja edistyksellinen Uuden Ajan Kontio-mallisto.
Kontion toimintatapa on selkeä: Jalostamme parhaan pohjoisen puun tukista valmiiksi lopputuotteeksi uusimmalla teknologialla ja korkealla ammattitaidolla, tarkasti asiakkaidemme
Jalo Poijula
Tervetuloa tutustumaan!
toimitusjohtaja, Kontiotuote Oy
3 Tervetuloa tutustumaan
tulevaisuuden asumiseen
jo tänään!
UUDEN AJAN KONTIO – RAKENNA
TULEVAISUUDEN KOTI JO TÄNÄÄN!
TYYLIKÄSTÄ ULKONÄKÖÄ JA TOIMIVIA
TILARATKAISUJA
Maailma ympärillämme muuttuu yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Uuden Ajan Kontio on arkkitehtuuriltaan, tilaratkaisuiltaan ja
Nämä muutokset vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme ja
sisustukseltaan kaunis, moderni ja ajattoman tyylikäs. Siinä
muuttavat myös asumiseen liittyviä tarpeitamme.
on kaikki mitä nykyaikaiseen, toimivaan ja ekologiseen tule-
Me Kontiolla seuraamme tätä muutosta tarkasti niin Suomes-
vaisuuden kotiin tarvitaan.
sa kuin myös maailmalla. Haluamme, että jokainen toimitta-
Malliston tilaratkaisut on suunniteltu erityisesti asumismu-
mamme rakennus vastaa asiakkaidemme nykyisiä toiveita ja
kavuutta, toimivuutta ja helppoa kalustettavuutta ajatellen.
lisäksi ennakoivat niitä asumisen muutoksia, joita tulevaisuus
Huonetilojen jäsentely on selkeää ja jokainen rakennus muo-
tuo tullessaan.
dostaa hyvin toimivan kokonaisuuden.
Mallistosta löytyy persoonallisuutta, yksilöllisyyttä ja myös
UUDEN AJAN KONTIO – KODIKSI TAI
VAPAA-AIKAAN
Tässä uutuusmallistossamme esittelemme sekä taloja että
vapaa-ajan asuntoja. Vaikka näissä rakennuksissa on tila-
ylellisyyttä. Korkeat huonetilat, isot ikkunapinnat ja laajat terassit ovat olennainen osa uutuusmallien arkkitehtuuria.
TERVEELLINEN JA EKOLOGINEN
ratkaisuissa ja kokoluokissa huomattaviakin eroja, niin myös
Kontion määrätietoinen tutkimus, tuotekehitys ja uusin tek-
yhdistäviä tekijöitä löytyy: Haluamme tarjota parasta; kau-
nologia takaavat, että kotisi on kestävä, terveellinen ja eko-
niin, terveellisen, turvallisen ja toimivan kodin tai vapaa-ajan
loginen. Hengittävä hirsirakenne tasaa tehokkaasti sisäilman
asunnon.
kosteus- ja lämpötilavaihteluja. Valitsemalla Kontio-hirsitalon
Uuden Ajan Kontiosta löydät monta nämä toiveet täyttävää
varmistat perheellesi parhaan mahdollisen sisäilman.
vaihtoehtoa!
Hirsitalossa on hyvä hengittää!
Pidätämme oikeuden tuotekehitysmuutoksiin ja mahdollisuuden vaihtaa jokin tuote toiseen vastaavanlaatuiseen. Tässä esitteessä annetut tiedot koskevat vain tämän esitteen malleja. Malliston rakennusten pinta-alat on laskettu siten, että ulkoseinämateriaalina on käytetty 205 mm lamellihirttä. Pohjapiirroksissa ilmoitetut
m i t a t o v a t h i r r e n k e s k e l t ä k e s k e l l e - m i t t o j a . Tu o t e k e h i t y k s e m m e o n j a t k u v a a , j o t e n e s i t t e e n v a l o k u v a t , m a l l i n n o k s e t t a i p o h j a k u v a t s a a t t a v a t p o i k e t a n y k y i s e s t ä
vakiomallistamme. Jos malliston malli toteutetaan pyöröhirrellä, niin rakennuksen arkkitehtuuri tai tilaratkaisut saattavat joiltakin osin poiketa mallin pohjakuvasta
tai mallinnuksesta / valokuvasta. Lisätietoja saat Kontio-myyjältä.
4 ONNEA UUTEEN KOTIIN!
S I S Ä LT Ö
Aurinkometsä A ja B sivut 6-8
Kariluoto sivu 9
Merikallio sivu 10
Laajasalo sivu 11
Saraniemi A ja B sivut 12-13
Rakennatko talon vai loma-asunnon?
sivut 14-15
Lehtisaari sivut 16-17
Kuusisaari sivut 18-19
Tuohisaari sivut 20-21
Ajatuksia hirsirakentamisesta
sivut 22-23
5 UUSI AIKA
Kontio Aurinkometsä A on koti ihmiselle, joka kaipaa tasokkuutta, toimivuutta, tilaa ja valoa. Se on uusinta muotoilua
edustava tulevaisuuden koti, jonka olemus tiivistyy upean valoisaan ja ilmavaan olohuone-keittiöön. Korkea oleskelutila on
suunniteltu kodin toiminnalliseksi yhdessäolon keskukseksi. Sen katseenvangitsijana toimii ympäröivä maisema, joka tulvii
AURINKOMETSÄ A
sisään lattiaan saakka ulottuvien suurten ikkunoiden ja yläikkunoiden ansiosta. Tyyliltään Kontio Aurinkometsä A- ja B-mallit
sopivat hyvin suomalaiseen taajamaympäristöön.
HUONEISTOALA 164
KERROSALA 178
Aurinkometsän muunnosmalli on esittelykohteena Vaasassa kevääseen 2015 asti.
Lisätietoja saat Kontio-myyjältäsi. Katso lisää valokuvia ja video www.kontio.fi
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
6 AURINKOMETSÄ A 1:100
4400
terassi
4000
11800
ke
vin
o
katt
sä
o si
3800
terassi
oh+ruok
4400
o
vin
sis
wc
pe
mh
vino
wc
katto
mh
sisä
et
to
at
äk
to
kat
isä
os
vin
mh
khh
tekn
s
mh
6800
7200
kuisti
7 UUSI AIKA
AURINKOMETSÄ B
HUONEISTOALA 119
KERROSALA 130
KOMETSÄ B
Asiakkaan muunnosmalli
9500
4600
Ilmava ikkunoiden kehystämä olohuonekeittiö on myös Kontio Aurinkometsä B:n
kodin sydän. Avaran oleskelutilan suuret
2600
ikkunat antavat valoa sekä tuovat luonnon
3300
ja maiseman lähelle. Suuret makuuhuoneet
runsaine säilytystiloineen, aktiiviseen arkeen
ke
tto
osasto, jonka kylpyhuoneesta on suora
oh+ruok
a
äk
ino
suunniteltu kodinhoitohuone sekä sauna-
terassi
sis
käynti vilvoitteluterassille, kutsuvat asukkai-
2800
taan viihtymään.
v
mh
pe+wc
et
mh
s
khh
tekn
4800
wc
1500
6800
mh
AURINKOMETSÄ B 1:100
15600
kuisti
6450
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
8 UUSI AIKA
KARILUOTO
HUONEISTOALA 114
+TEKN. 3
KERROSALA 128
LUOTO
28 m2
14 + tekn 3 m2
8300
Kontio Kariluoto on moni-ilmeinen yksikerroksinen koti elämän eri vaiheisiin. Käytännöllinen
pohjaratkaisu myötäilee arjen vaatimuksia.
Lasten makuuhuoneisiin kulku tapahtuu suoraan
eteisestä ja vanhempien makuuhuone sijaitsee
6700
tekn
a
ke
3650
2600
terassi
r
ko
tila
hieman erillään, mutta kuitenkin pienten lasten
mh
oh
hoitamista ajatellen tarpeeksi lähellä. Olohuoneen
iso, kulmaan asettuva ikkunaryhmä mahdollistaa ympäröivän maiseman ihailun jo heti taloon
ruok
sisälle astuttaessa. Katetulle terassille pääsee
niin olohuoneesta kuin omaan rauhaan sijoitetulta
wc
khh
saunaosastoltakin. Rakennus soveltuu niin taaja-
et
maan kuin haja-asutusseudullekin.
pe+wc
mh
ke
mh
tk
1500
9850
6200
s
KARILUOTO 1:100
15000
kuisti
2100
9 UUSI AIKA
au
ki
ala
s
ALLIO A (lh205)
MERIKALLIO A
,5 + 58 = 159,5
HUONEISTOALA 145,5
5 + 59 = 145,5
KERROSALA 159,5
mh
wc(+pe)
aula
mh
10800
mh
7100
MERIKALLIO A (lh205)
KA 101,5 + 58 = 159,5
HA 86,5 + 59 = 145,5
Merikallio saatavana myös ilman autokatosta. Katso www.kontio.fi
Kontio Merikallio A on kaksikerroksinen, tyylikkään pelkistetty ja tilava
kaupunkikoti isommallekin perheelle.
Ikkunoiden ja huonetilojen sijoittelu
luo asumiseen järjestystä ja arjen
ylellisyyttä. Makuuhuoneet sekä tilava
pesuhuone-wc on rauhoitettu yläkertaan, josta on näköyhteys alakerran
avaraan ja korkeaan olohuoneeseen.
Saunaosasto sijaitsee omassa
siivessään eteistilojen läheisyydessä.
Kodinhoitohuoneeseen on käynti
suoraan etukuistilta, mutta myös
olohuoneen yhteydessä olevalta isolta
katetulta terassilta. Malli on saatavissa
autokatoksen kanssa tai ilman.
7100
au
ki
ala
s
6400
3000
lös
ruok
mh
au
ki
y
oh
terassi
ke
s
ak
et
khh
mh/työh.
wc
mh
tk
kuisti
1600
4400
jäte
11700
MERIKALLIO A 1:100
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
10 mh
10800
pe(+wc)
wc(+pe)
aula
4600
10800
4000
7100
UUSI AIKA
LAAJASALO
HUONEISTOALA 129
KERROSALA 140
9100
Kontio Laajasalo on moderni ja ylellinen
koti kaupunkiasumiseen – näyttävä
2800
terassi
3600
ila
rakennus vaativaankin makuun. Korkeat
terassi
vh
tilat ja isot maisemaikkunat olohuonees-
at
e
ork
sa ja keittiössä tekevät siitä avaran ja
k
ke+ruok
3600
valoisan. Huonetilat ovat selkeitä ja helposti kalustettavissa. Luksusta arkeen
oh
mh
tuovat vanhempien makuuhuoneen
suuri vaatehuone ja saunaosasto, josta
khh
löytyvät vastakkain istuttavat lauteet.
aula
Tasapainoisen ja vaikuttavan olemuksen
Kontio Laajasalolle antavat sen suuret
pe+wc
et
o
vin
sis
äk
mh
wc
työh.
s
tk
LAAJASALO 1:100
1600
6700
16300
dessä ja iltapäiväterassi saunaosaston
yhteydessä.
o
att
mh
terassit; aamuterassi keittiön yhtey-
kuisti
12750
11 UUSI AIKA
SARANIEMI A
Persoonallinen Kontio Saraniemi A tarjoaa asumisen mukavuutta ja ylellisyyttä erityisesti silloin, kun halutaan nauttia
ympäröivän maiseman näkymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Näyttävä kulmaerkkeri, sen isot ikkunat ja korkea
oleskelutila luovat rakennuksen omaperäisen ilmeen, mutta tuovat myös runsaasti valoa ja avaruutta sisätiloihin.
HUONEISTOALA 117
KERROSALA 127
Kontio Saraniemi A -mallissa rakennuksen hyvin jäsennellyt toiminnot, ylellinen keittiö ja oleskelutilat, runsaat säilytystilat sekä omaan rauhaan sijoitettu saunaosasto tuovat asumisen mukavuutta koko perheelle.
Saraniemi A
SARANIEMI B 1:100
SARANIEMI B
3650
1500
UUSI AIKA
LOMA-ASUNTO
7400
HUONEISTOALA 80,5
KERROSALA 88,5
s
ila
oh
ko
rke
at
terassi
khh
pe
1500
kuisti
ruok
3000
et
wc
ke
variaatio, joka sopii sellaisenaan pienemmän
mh
perheen tarpeisiin tai vaikkapa vapaa-ajan
2150
asunnoksi. Eri puolelle rakennusta sijoittuvat
terassit mahdollistavat auringonvalossa
kylpemisen pitkin päivää.
mh
vh
2150
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
12 8600
Kontio Saraniemi B on saman teeman
9550
SARANIEMI A 1:100
3950
2800
11850
terassi
1500
5850
ruok
6300
ke
s
terassi
pe+wc
khh
ko
rke
at
ila
vh
aula
oh
mh
mh
14150
1500
2500
et
7500
2000
wc
mh
kuisti
3700
13 POHDI TARKASTI
Rakennatko
talon vai lomaasunnon?
MIKKO LÖF
suunnittelupäällikkö
Kontiotuote Oy
KÄYTTÖTARKOITUS RATKAISEE
Uudet rakennusten energiatehokkuusmääräykset astuivat voimaan Suomessa 1.7.2012.
Teemme jokaisesta Kontio-talosta rakentamisen loppuvaiheessa tiiviysmittauksen, jonka
Hirsitoimiala teki viranomaisten kanssa tiivistä yhteistyötä lain valmisteluvaiheessa ja
avulla varmistetaan rakenteiden tiiviys. Tiiviysmittausraportin perusteella voitte päivittää
hirsirakennusten ekologiset erityispiirteet ovatkin selvästi ja järkevästi huomioituna mää-
rakennuksenne energiatodistuksen. Kontio-talo on siis tutkitusti tiivis, energiatehokas ja
räyksissä.
laadultaan huippuluokkaa!
Määräysten mukaisesti rakennukset jaetaan pientaloihin ja käyttötarkoituksen mukaisesti erityyppisiin loma-asuntoihin. Näille molemmille tuoteryhmille määräyksistä löytyvät
selvät ohjeet ja raja-arvot.
Rakennushankkeen alkuvaiheessa, mielellään jo ennen tontin hankintaa, sinun on hyvä
keskustella asiantuntijan kanssa määräysten pääkohdista. Jos sinulla on jo tontti, niin
selvitä tarkasti alueen kaavamääräykset. Näiden lähtötietojen ja toiveittesi pohjalta voim-
MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN
LOMA-ASUNTO
me tarjota sinulle heti oikeat tuote- ja rakennevaihtoehdot.
Talojen ja loma-asuntojen tekniset ratkaisut poikkeavat huomattavasti toisistaan. Nämä
ratkaisut vaikuttavat olennaisesti myös rakennushankkeen kustannuksiin. Rakennus tehtynä loma-asunnoksi on huomattavasti edullisempi kuin sama rakennus talorakenteilla!
KONTIO-TALO ON TUTKITUSTI TIIVIS JA
ENERGIATEHOKAS
2012 energiatehokkuusmääräykset eivät koske
Luokka 2: Rakennus, jonka
lämmin netto-ala max. 50 m2
Luokka 3: Loma-asunto, ei
kokovuotiseen käyttöön tarkoitettua lämmitysjärjestelmää
Luokka 4: Yksityiskäyttöön
tarkoitettu loma-asunto, jossa
kokovuotiseen käyttöön suunniteltu lämmitysjärjestelmä
luokkien 2 ja 3 rakennuksia eli tällöin asiakas voi
vapaasti valita perheensä tarpeisiin parhaiten
sopivat tekniset ratkaisut.
Luokassa 3 voidaan hyvin toteuttaa loma-asunto,
joka on kesäkauden lisäksi käytössä myös
satunnaisesti talviaikaan, mutta rakennukseen ei
suunnitella täysimittaista lämmitysjärjestelmää.
Tällainen olisi esimerkiksi talvella ylläpitolämpötilassa (esim. 10 °C) oleva loma-asunto, jonka
Uusissa määräyksissä energiatehokkuutta
Luokka 1: Pientalot
ja majoituselinkeinon
harjoittamiseen tarkoitetut loma-asunnot
lämpötilan voi nopeasti nostaa esim. tulisijan
arvioidaan yksittäisten rakenteiden sijaan talon
avulla oleskelulämpötilaan. Pelkkä tulisija, rakennuksen varustelutaso tai sähköistys eivät
kokonaisenergiatarkasteluna. Tässä tarkastelus-
siis välttämättä edellytä, että rakennus mitoitetaan talojen energiamääräysten mukaisesti.
sa rakennusteknisten asioiden lisäksi myös talon
Luokassa 4 yksityiskäyttöön (ei vuokrauskäytössä) tulevan loma-asunnon lämmitysjär-
energia- ja LVIS-ratkaisut ovat isossa roolissa.
jestelmä voi olla myös suunniteltu täysin kokovuotiseen käyttöön, mutta sen energia-
Kontio on jo pitkään tehnyt määrätietoista
määräysvaatimukset ovat huomattavasti talojen määräyksiä lievemmät. Näin rakentamis-
tuotekehitystä talojen energiatehokkuuden
kustannukset ovat käyttötarkoituksen mukaisella järkevällä tasolla. Esimerkiksi hirsiseinä
parantamiseksi. Viime vuosina olemme tiivis-
vahvuudeksi luokassa 4 riittää 135 mm lamellihirtemme.
täneet yhteistyötämme LVIS-toimialan kanssa ja nyt voimmekin tarjota asiakkaillem-
Käytännössä kysymys voi kuulua esimerkiksi näin: Käytätkö loma-asunnon rakentami-
me kokonaisratkaisut, jotka täyttävät hyvin kiristyneet energiatehokkuusvaatimukset.
seen 150 000 vai 190 000 euroa?
KONTIO-MYYJÄ AUTTAA JA OPASTAA: Kontio-myyjät ovat ammattilaisia, jotka ovat saaneet uusiin energiamääräyksiin liittyvän koulutuksen ja lisäksi heidän apunaan toimivat Kontion tehtaan energiaasiantuntijat. Ota siis jo rakennushankkeen alkuvaiheessa yhteyttä lähimpään Kontio-myyjääsi. Hän auttaa ja opastaa sinua valitsemaan oikeat tekniset ratkaisut unelmiesi taloon tai loma-asuntoon!
Lisätietoja energiamääräyksistä saat myös: Ympäristöministeriö www.ymparisto.fi
Kontio Usva B
14 ”Käytätkö tämän loma-asunnon
rakentamiseen 150 000 vai
190 000 euroa?”
UUDEN AJAN LOMA-ASUNTO ON TYYLIÄ JA TUNNELMAA
K
Seinien vaalea, luonnollinen sävy oli sisustuk-
vähäeleiselle Valanti-keittiömallille Viiva.
pohjaratkaisun tarkasteltavak-
sen lähtö, ydin. Suurten ikkunoiden tumman-
Huonekalujeni selkeät muodot tukivat muodos-
seni, miellyin sen avaruuteen
harmaat raamit ryhdistävät ja tuovat modernia
tuvaa kokonaisuutta. Valitsin ruoka- ja sohva-
sekä toimivuuteen, kutsuvaan
pilkettä. Hirsiseinien omalle raitarytmille halusin
pöytään, kaappiin ja tasoon valkoisen matta-
tilaan. Hirsirakennuksen seinien
jättää tilaa vähäisillä, harkituilla muodoilla
maalin pehmeästi kirkastamaan tilaa. Irtover-
vankka tunnelma rytmitettynä
ja materiaaliyhdistelmillä. Aidot, laadukkaat
hoiltujen istuimien rennot, tarkoituksellisen
suurten, selkeiden maisemaan
materiaalit tuntuivat selkeiltä valinnoilta.
ryppyiset, pellavaiset verhoilukankaat ottivat
avautuvien ikkunoiden kanssa
Helppohoitoiseen laattalattiaan poimin sävyn
harppauksen tavoiteltuun tunnelmaan. Uusille
herättivät intoa kokonaisuuden
luonnosta, kallionharmaan. Keittiöön ja muihin
villamatoilleni annoin kokonaisuuden ehdoilla
muodostamiseen. Mieltymyk-
kiintokalusteisiin valitsin sileitä vähäeleisiä pinto-
selkeän raitateeman. Juuri tekstiilien luonne
seni käsitellä luonnonmateriaa-
ja mattamaalattuna, kevyesti taitetulla sävyllä.
ja reippaat raidat sekä ruudut viimeistelevät
leja löysi taas paikkansa.
Mitä sopivin paikka mallistoni uusimmalle,
tämän kodin modernin, pohjoisen kodikkuuden.
un sain Iso-Lehtisaaren
KIRSI VALANTI
sisustussuunnittelija
Valanti Oy
15 UUSI AIKA
LOMA-ASUNTO
ISO-LEHTISAARI A
HUONEISTOALA 93,5
KERROSALA 103
3700
Iso-Lehtisaari A asiakkaan muunnosmalli
Iso-Lehtisaari on esittelykohteena Kontion näyttelyalueella Nurmijärvellä. Katso lisää valokuvia ja video www.kontio.fi
terassi
1500
4750
3400
Molemmat pohjavaihtoehdot on saatavana
korotetulla pulpettikatolla (Iso-Lehtisaari) tai
tasaisella pulpettikatolla (Lehtisaari).
Katso www.kontio.fi
3600
Kontio Iso-Lehtisaari A on upea ja käytännöllinen loma-asunto,
joka luo ensiluokkaiset puitteet koko perheen viihtymiselle. Mal-
pe
oh
s
lissa on valoisa ja tilava eteinen, suuret makuuhuoneet sekä iso
olohuone-keittiö. Olohuoneeseen lisää ilmavuutta tuo nouseva
pulpettikatto, joka yhdessä maisemaikkunoiden kanssa saa tilan
tuntumaan huomattavasti suuremmalta, tila tuntuu jatkuvan ulos
äk
at
to
khh
vin
o
6600
sis
ke+ruok
luontoon.
2000
wc
et
mh
mh
tto
7800
vino
ka
sisä
kuisti
1600
ISO-LEHTISAARI A 1:100
11750
4750
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
16 UUSI AIKA
LOMA-ASUNTO
LEHTISAARI B
HUONEISTOALA 93,5
KERROSALA 103
IB
3700
Lehtisaari A
Kontio Lehtisaari on moderni, ylväs ja edustava vapaa-ajan asunto.
4750
terassi
Olohuoneen katseenvangitsijana toimii suurten ikkunoiden siivittämään
maisemaerkkeriin sijoitettu takka. Keittiö on nykyaikainen ja helppotoi-
1500
minen, sieltä on myös kulkuyhteys olohuoneeseen ja katetulle ruokate3400
rassille. Koko julkisivun mittainen terassi antaa Kontio Lehtisaari -mallille
3600
sen viimeistellyn ja näyttävän olemuksen.
oh
sis
äk
o
vin
ke+ruok
vin
at
to
os
isä
k
atto
mh
et
pe+wc
mh
7800
mh
kuisti
1600
LEHTISAARI B 1:100
11750
4750
17 UUSI AIKA
LOMA-ASUNTO
ISO-KUUSISAARI A
HUONEISTOALA 86
KERROSALA 96
2700
Iso-Kuusisaari A
1200
5600
5100
3200
Molemmat pohjavaihtoehdot on saatavana
korotetulla pulpettikatolla (Iso-Kuusisaari) tai
tasaisella pulpettikatolla (Kuusisaari).
Katso www.kontio.fi
oh+ruok
mh
Tässä vapaa-ajan asunnossa viihdytään yhdessä ja nautitaan
äk
att
o
rakennusta ympäröivästä maisemasta, joka avautuu heti etei-
sis
syvennykseensä yleisistä tiloista erilleen eteisen ja makuuhuo-
vin
o
3200
ke
pe
et
luo lasiseinä saunan ja kylpyhuoneen välillä, joten saunasta on
näköyhteys kylpyhuoneeseen ja edelleen ulos maisemaan.
s
mh
kuisti
1900
khh
1200
9500
neiden tuntumaan. Kylpylätunnelmaa tähän loma-asuntoon
3900
wc
sestä tuoden valon ja luonnon sisälle. Wc on rauhoitettu omaan
terassi
8300
ISO-KUUSISAARI A 1:100
3200
4850
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
18 UUSI AIKA
LOMA-ASUNTO
KUUSISAARI B
HUONEISTOALA 86
KERROSALA 96
B
2700
Kuusisaari A
1200
5600
5100
3200
Kontio Kuusisaari on tyylikäs ja moderni vapaa-ajan asunto. Suuret,
kolmeen ilmansuuntaan avautuvat osin katetut kuisti- ja terassitilat
antavat loistavat mahdollisuuden ympäröivän luonnon ihailemiseen.
Väljissä makuuhuoneissa on paitsi ihastuttavat kulmaikkunat myös
mh
ruokailutilan kokoa on kasvatettu kattoa korottamalla, mikä avartaa
o
tilaa ja luo arkkitehtonista ilmettä.
att
äk
is
os
paljon säilytystilaa. Kontio Iso-Kuusisaari -mallissa tupakeittiön ja
oh+ruok
vin
terassi
pe+wc
vino
3900
3200
to
kat
sisä
mh
et
ke
1900
9500
1200
mh
8300
KUUSISAARI B 1:100
kuisti
3200
4850
19 UUSI AIKA
LOMA-ASUNTO
TUOHISAARI A,B,C
HUONEISTOALA 75
KERROSALA 83
I A LH
6600
3400
Tuohisaari B
terassi
1200
4300
3300
Kontio Tuohisaaressa yhdistyvät näyttävä ulkonäkö ja toimivat pohja-
2800
ratkaisut. Pohjavaihtoehtoja on tarjolla kolme, mikä mahdollistaa niin
tontin olosuhteiden kuin perheen toiveiden huomioimisen loma-asunnon toteutuksessa. Jokaisen variaation kokonaisuuden kruunaa valoisa
s
olohuone näyttävine ikkunaerkkereineen, mutta jokaisessa mallissa
oh
on omat ominaispiirteensä. A-mallin Tuohisaaressa pääset nauttimaan
rentouttavasta saunan lämmöstä, kun taas B-mallin mittava keittiö-
pe
ke+ruok
olohuone -yhdistelmä tarjoaa tilaa suuremmallekin seurueelle. Kontio
Tuohisaari C-mallissa puolestaan on runsaasti säilytystilaa erillisen
at
to
äk
sis
vin
o
1800
tto
vino
et
mh
ka
sisä
vaatehuoneen ansiosta.
mh
7100
wc
TUOHISAARI A 1:100
kuisti
900
10400
3800
Mallien hintatiedot löydät erillisestä hinnastosta, www.kontio.fi tai lähimmältä Kontio-myyjältäsi. Valokuvat asiakkaiden muunnosmalleista.
20 TUOHISAARI C LH
135
KA 81,5
HA 76
TUOHISAARI C 1:100
terassi
terassi
3300
2800
1200
4300
1200
4300
6600
3400
3400
TUOHISAARI B 1:100
3300
2800
pe+wc
is
os
o
att
äk
oh
vin
os
vin
ke+ruok
ke+ruok
oh
isä
ka
tto
et
1800
pe+wc
mh
mh
tekn
7100
et
10400
mh
10400
900
kuisti
vh
7100
mh
3800
21 ”Sitä parempi,
mitä enemmän
rakennuksissa
käytetään
puuta.”
P
uu on rakennusmateriaalina poikkeuksellinen, sillä toisin
tasaamaan huoneilman kosteutta ja lämpöä; on lisäksi saatu
kuin kaikki muut rakentamiseen käytetyt materiaalit, puu on
viitteitä puun terveydelle myönteisistä vaikutuksista. Massiivi-
uusiutuvaa – hakkuiden jälkeiset metsänistutukset turvaavat
set puurakenteet ovat turvallisia myös rakennusfysikaalisesti
rakennusmateriaalin riittävyyden meidän jälkeemme tuleville
ja siten suotavia terveellisessä rakentamisessa.
sukupolville.
Hirsirakentaminen on meille suomalaisille tuttua, mutta ehkä
Samalla puu on rakennusmateriaalina ainutlaatuinen siksi,
liiankin tuttua, sillä esteettisesti uusi hirsiarkkitehtuuri on ollut
että se on kasvunsa aikana varastoinut itseensä hiiltä ilmake-
monesti turhankin perinteistä ja varovaista. Ilahduttavasti
hän haitallisesta hiilidioksidista. Toisaalta puisten rakennusosi-
viime vuosina on kuitenkin nähty monia esimerkkejä hirren
en valmistus tuottaa jalostuksen sivutuotteiden kautta enem-
uudenlaisesta ja idearikkaasta käytöstä rakentamisessa.
män energiaa kuin mitä jalostuksessa kuluu, joten esimerkiksi
Energiatehokkuuden tavoittelun myötä on hirsijulkisivuja alettu
hirsirakennuksen valmistus tuottaa käyttöömme uusiutuvaa
jälleen eristää ja verhota ulkoa, mikä antaa kiinnostavia som-
energiaa. Niinpä ekologisesti ja maapalloa uhkaavan ilmas-
mittelumahdollisuuksia, kun eristäminen ja verhous tehdään
tonmuutoksen kannalta on sitä parempi, mitä enemmän
vain osalle julkisivuista.
rakennuksissa käytetään puuta.
Massiivinen puu hirsiksi työstettynä on arkkitehtuurin ja
Puurakenteilla ja erityisesti massiivisilla puurakenteilla ku-
rakennuksen tunnelman kannalta vahva tekijä ja sen mahdol-
ten hirrellä on rakennusten käyttäjien kannalta monia hyviä,
lisuuksia soisin hyödynnettävän. Oman materiaaliluonteensa
puumateriaaliin itseensä liittyviä ominaisuuksia. Puurakennuk-
kautta hirsi voi tuoda moderniinkin arkkitehtuuriin perinteen
sissa on miellyttävä äänimaailma ja massiivinen puu pystyy
läsnäolon hyvin kauniilla tavalla.
JOUNI KOISO-KANTTILA arkkitehtuurin professori, Oulun yliopisto
22 ”Aito puu on vahva
tunnelmantekijä”
”Hirren vaakaraidat ja puukuviot muodostavat jo sellaisenaan vahvan visuaalisen elementin ja taustan
sisustukselle. Luonnonmukainen kaunis puu kaipaa kuitenkin rinnalleen rauhoittavia värejä ja levollisia pintamateriaaleja. Isot pinnat, kuten lattiapäällysteet ja kiintokalusteet, kannattaakin valita viisaasti.
Mielestäni värimaailmaltaan rauhallinen kivilaatta sopii erityisen hyvin hirsirakennuksen lattiamateriaaliksi. Kaapistoissa puolestaan suosisin yksiväristä maalattua pintaa. Mielenkiintoista vaihtelua hirren
rinnalle saadaan esimerkiksi yksittäisestä rapatusta seinästä. Tyylillisesti hyvä lopputulos sisustukseen
syntyy aidoilla luonnonmateriaaleilla. Tekstiileistä puhdas pellava ja aito villa ovat erityisen hyviä hirren
kumppaneita. Hirsiseinää voi myös hienovaraisesti elävöittää erilaisilla pintakäsittelyillä. Itseäni viehättää,
mikäli käsittelyssä puun luonnollinen väri säilytetään. Pidän myös harmaalla taitetuista seinän sävyistä.
Toki voimakkaampia värejä harkitusti käyttämällä voidaan kokonaisuuteen tuoda piristävää vaihtelua.
Onnistuneessa sisustuksessa kalustevalinnat ovat ratkaisevia: oikeankokoiset kalusteet kannattaa valita
suhteessa sisustettavaan tilaan. Kontion Uusi Aika -mallistossa rakennusten koot vaihtelevat isoista
omakotitaloista sopuisan kokoisiin loma-asuntoihin. Hyvin mietityllä kalusteiden valinnalla luodaan vankka perusta kodin sisustukselle, joka tuottaa iloa ja kestää vuosikymmenten ajan.”
KIRSI VALANTI sisustussuunnittelija, Valanti Oy
23 Lähimmän palvelevan Kontio-myyjäN löydät www.kontio.fi