Lataa kutsu tästä

KUTSU
Tervetuloa käyttäjäseminaariin
Helsinkiin 18.-19.3.2015 tai Ouluun 6.-7.5.2015
Järjestämme asian- ja dokumenttienhallintajärjestelmiemme käyttäjille suunnatun seminaarin tänä
keväänä Hotel Haagassa (Helsinki) ja Sokos Hotel Arinassa (Oulu). Seminaarin aiheissa ja ohjelman
aikataulussa on huomioitu kaikkien sovellustemme käyttäjät.
Ohjelman suunnittelussa tulemme ottamaan huomioon entistä enemmän eri järjestelmiemme käyttäjien kiinnostuksen kohteet. Seminaarin lopullinen
sisältö tarkentuu ilmoittautumisten perusteella.
Lähetämme noin kaksi viikkoa ennen seminaaria sähköisen vahvistuskirjeen, jonka yhteydessä
tulemme suosittelemaan organisaatiollenne suunnattuja valinnaisia ohjelmia. Vaihtoehtoja tulee siis
olemaan vanhan tavan mukaan, mutta myös valmiita ohjelmaehdotuksia.
Seminaarin aikana teillä on mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti Triplanin edustajien kanssa
järjestelmien ominaisuuksista, laajennusmahdollisuuksista, teknisistä kysymyksistä tai vaikkapa
koulutusten järjestämisestä. Varaa aikaa keskustelulle jo ilmoittautumisen yhteydessä ja kerro, mistä
aiheesta toivoisit saavasi lisätietoa.
Käyttäjäseminaarin
aiheita
• T riplan-portaali – yksi järjestelmä monta käyttökohdetta
• WebArkki-tiedonohjausjärjestelmä ja
sähköinen säilyttäminen tänään
• Käytännön asiakasesimerkkejä
• Kehitystoiveet ja uudet ominaisuudet
Liitteenä alustava seminaariohjelma. Tarkennettu
ohjelma toimitetaan osallistumisvahvistuksen
yhteydessä.
Ilmoittautuminen:
Ilmoittaudu viimeistään 20.2.2015 mennessä.
www.triplan.fi/Seminaari_ilmoittautuminen2015.html
Kutsu on tarkoitettu koko organisaatiolle, joten voit
välittää sitä eteenpäin. Lämpimästi tervetuloa!
Seminaari on suomenkielinen.
Triplan Oy
Kysy lisää
[email protected]
Triplan Oy | Asian- ja dokumenttienhallinnan asiantuntija
Triplan käyttäjäseminaarin alustava ohjelma/Helsinki
Keskiviikko 18.3.
9.30 Ilmoittautuminen ja tervetulokahvit
10.00 Seminaari alkaa
- Ajankohtaiskatsaus asianhallintaan, doku
menttienhallintaan ja arkistonhallintaan
- Sähköinen säilyttäminen tänään
12.00 Lounas
13.00 Seminaari jatkuu rinnakkaisilla ohjelmilla
sisältäen mm.
- Uusien versioiden esittelyt
- Käytännön asiakasesimerkkejä
- Laajennusmahdollisuuksien ja integraatioiden
esittelyjä
14.30 Iltapäiväkahvi
15.00 Seminaari jatkuu rinnakkaisilla ohjelmilla
sisältäen mm.
Triplan-portaali
Sähköisen asioinnin ratkaisut ja eLomake
Kysy Triplanilta – aikaa keskusteluille päivystää kaikkien osioiden ajan
17.00 Seminaaripäivä päättyy
19.00 Yhteinen illallinen ja illanvietto
Torstai 19.3.
9.00
Toinen seminaaripäivä alkaa
Valinnaiset osiot
- Tweb sopimustenhallinta
- Tweb viranhaltijapäätökset
- WebLumu-luottamushenkilörekisteri
- Triplan-portaali asiakirjasovelmat
- Triplan-portaali ja sähköinen kokouskäytäntö
- Triplan-portaali muut sovelmat
- WebArkin perusteet
- Arkin käyttäjästä WebArkin käyttäjäksi
- WebArkki ja prosessien kuvaukset
Kysy tekniikalta päivystää kaikkien osioiden
rinnalla
12.30 Lounas
13.30 Seminaari jatkuu
- Asiakastuen kuulumiset
- Yhteenveto seminaarin aiheista
15.00 Seminaari päättyy
Helsingin seminaaripäivien sisältö on suunniteltu niin, että voit halutessasi osallistua vain seminaarin ensimmäiseen päivään (sis. illallisen). Oulun seminaari sisältää saman ohjelman tiivistettynä niin, että ensimmäinen seminaaripäivä keskiviikkona 6.5. alkaa klo 12.00 ja toinen seminaaripäivä päättyy torstaina 7.5. klo 13.00. Ensimmäisen seminaaripäivän ilta vietetään yhteisen illallisen ja illanvieton merkeissä.
Tarkempi seminaariohjelma julkaistaan vahvistuskirjeessä noin kaksi viikkoa ennen seminaaria.
Lisätiedot Taina Nurmi p. 03 647 4460.
Ilmoittaudu tästä >>
Seminaarin hinnat
Hotel Haaga Helsinki 18.-19.3.2015
- seminaari 2 pv + majoitus 2hh huoneessa 450 €
- seminaari 2 pv + majoitus 1hh huoneessa 510 €
- seminaari 2 pv ilman majoitusta 390 €
- seminaari 1 pv (18.3.) ilman majoitusta 250 €
Sokos Hotel Arina Oulu 6.-7.5.2015
- seminaari majoitus 2hh huoneessa 300 €
- seminaari majoitus 1hh huoneessa 350€
- seminaari ilman majoitusta 250 €
Hintoihin lisätään ALV 24%
Triplan Oy | Asian- ja dokumenttienhallinnan asiantuntija