Timanttikylien kyläilta 28.4.2014. Hyvinvointi: Postilaatikkotelineitä ei

Timanttikylien kyläilta 28.4.2014.
Hyvinvointi:
Postilaatikkotelineitä ei ollut tehty, mutta ne olivat edelleen ajankohtaisia. Illan aikana mietittiin jo
miten urakka toteutettaisiin. Urheilukentän valot oli laitettu kuntoon ja toimivat hyvin.
Kerhotoimintaa järjestää 4H lapsille. Aikuisille on kuoro, jumppa, ATK-kerho, ompelua. Toivottiin
lisää toimintaa, mutta tärkeämpänä nähtiin nykyisten säilyminen (Osallistujamäärä). Kylällä on
järjestetty avointen ovien päivät, tuparit, lauluiltoja, joululauluja ja juhannuskokkoa.
Uudet ideat:
Urheiluvälineiden hankinta kylätalolle on tällä hetkellä hankintalistalla. Lapsille toivottiin lisää
toimintaa 4H-kerhon lisäksi kylällä järjestettäväksi. Mietittiin olisiko vanhempain yhdistyksellä
mahdollisuuksia järjestää toimintaa lapsiryhmille. Kyläläiset toivoivat enemmän yhteisiä iltoja
kylätalolle. Näitä iltoja voisi olla esimerkiksi karaokeillat ja tanssi-illat. Kylätalo monipalveluhanke
tuntui kyläläisistä hyvältä idealta. Timanttikylien nimissä ajateltiin pitää myös myyjäisiä.
Rompepäivät on tulossa 5.päivä heinäkuuta. Kesäkioskia on tarkoitus kokeilla kesällä parina
päivänä ja sen pyörittämisessä voitaisiin käyttää nuoria apuna. Petrovaaralla kerätään parasta
aikaa kyläkirjaa. Kylien rantoja kaavoitetaan parasta aikaa ja kyläläisten pitää pitää huolta omista
mahdollisuuksistaan kaavoituksen osalta. Kaavoitus voi tuoda myös uusia mökkiläisiä alueelle.
Halivaaran kylätalolle haluttiin lisää käyttöä. Kylälle/kylille toivottiin mäen laskurinnettä, jota
kyläläiset voisivat käyttää. Rantanuotta kalailtaa/kyläiltaa olisi tarkoitus pitää ja siihen on
mahdollisuus osallistua myös ulkopuolisten. Jos ei saada muikkua niin saadaan salakkaa.
Yritystoiminta:
Kylätalkkari on saatu kylille ja siitä on saatu erinomaisia kokemuksia. Timanki-hanke on tuonut
talkkarin kylälle, mutta sen jatkosta ei ole tietoa hankkeen jälkeen. Kylätalkkarin kunnan puolelta
ja omakustannepalvelun välillä on selkeä ero. Eivät toimi toistensa toimialueella ja kummallekin
olisi töitä. Kesäkioski kokeilu on tulossa. Yrittäjyyskoulutusta ei ole ollut, mutta ei olisi haitaksi
järjestää. monipalvelukeskuksen pitämistä kokeillaan kesällä heinäkuussa pidetään kioski, kahvila,
kirpputori, arpajaiset. Säännöllisen kaupan tai kioskin saaminen kylälle olisi tärkeää.
Maataloudessa monet kotieläintilat ovat lopettaneet tai hiipumassa. Peltoa olisi alueella tarjolla
esim. Lihakarja Oy:lle. Marjanviljelyä heikommille palstoille.
Uudet ideat:
Lisää vuokrakämppiä alueelle Vaikkojoen Erän kämppä ainoa tällä hetkellä. Koppalan polun
ottaminen käyttöön ja mainostaminen patikoijille. Laavun ja opaspalvelun kehittäminen polulle,
sekä makkaran paistopaikkojen rakentaminen. Polku on Tornatorin luonnonsuojelualueella.
Monitoimitalon monipuolinen ja tehokaskäyttö esimerkiksi kylätalohankkeessa, majoituksessa,
vuokraamisessa. Monitoimitalolla olisi mahdollista toimia myös pitopalvelu toiminimenä ainakin
osa-aikayrittäjänä.
Ympäristö:
Timanttikylien reitti on 40 kilometriä pitkä ja sen takia sitä ei ole ruvettu parantamaan. Tornatorin
suojelualueen läpi menevä 3 kilometrin pätkään ei saada lupaa raivata. raivaaminen olisi vaatinut
myös rahoitusta. Käyttöä reitille on paljon jopa kanoottilaskijoita. Tiestöä on peruskorjattu 5
vuotta sitten, parantamista olisi edelleen mutta se on riippuvainen kunnasta ja tienhoitokunnasta.
Ukonvaarantie on menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Osa syynä voi olla tien kuuluminen
kolmen eri kunnan alueeseen. Halivaaran uimapaikka olisi saatava nyt kun kalastuskunta ja
maanjakokunta on yhdistynyt. Paikka rannalle olisi olemassa, mutta tarvetta olisi myös
venepaikoille. Valokuitu tulossa.
Uudet ideat:
Joukkoliikenteeseen saatava parannuksia kirkonkylän osalta. Liian vähän aikaa toimia ja hoitaa
asioita. Luontopolkua pitäisi hyödyntää enemmän monitoimitalon kanssa . Uimarannan lisäksi
veneiden pitopaikka tällä hetkellä ei saa pitää kunnan käsky?, Osa-aikayrittäjälle mahdollisuus
toimia yrittäjänä monitoimitalolla, kahvila, kalastusluvat jne. Hiihtolatujen teko vaaroille korkealla
on enemmän lunta ja ladut pysyvät pitempään paremmassa kunnossa. Koulun lakatessa latujen
ylläpitovastuun selvittäminen. Hoitokoti kylälle. Tontteja ja taloja on alueella vähän tai sitten
vähäisyys johtuu markkinoinnista. Hannulle tulossa museo? Kajoon terävöittäminen! Väylän
varrella ei montaa lapsiperhettä tarvittaisi. Kuituyhteydet kunnan kiinteistöihin auttaisi kaapelin
otossa. Kajoossa uimapaikka jonka kunnostamiseen on saatu kunnalta tukea.
Yhteistyö:
Monitoimitaloa käytetään paljon erilaisten seurojen puolesta kuten metsästysseurat ja sitä myös
vuokrataan. Tiedottamis ja Koulutustilaisuuksia voisi olla enemmän. Ulkopuolisten pitämiä iltoja
on ollut vain valokuituilta, eläkeliiton ilta, jätevesi-ilta. Timanttipilkkiä ei järjestetty koska on ollut
huonoja kokemuksia. Kylätoimintaan tarvitaan edelleen ihmisiä.
Uudet ideat:
Monitoimitalon toimintaan tarvitaan lisää ihmisiä. Tällä hetkellä taloa pyörittää muutamat ihmiset.
Kylätalon käytön kehittäminen on tärkeää kun sen remontti alkaa olla valmis. Kyläläisiä pitäisi
tiedottaa talon mahdollisesta käytöstä. Kyläläisiä pitäisi yrittää houkutella kylätoimintaan, koska
aktiivisista ihmisistä on pula. Kylätalkkarin toiminnan jatkumiseksi on tehtävä yhteistyötä kunnan
kanssa. Kansalaisopistoa ja muita toimijoita pitäisi houkutella käyttämään monitoimitalon tiloja.
Petrovaaralaiset järjestää omalla metsästysmajalla paljon toimintaa, johon on vapaa pääsy.
Kyläesitteiden lähettäminen muuallekin luettavaksi esim. Ellin kulma, kunnantalo. Majoittaminen
monitoimitalolla ja vuokra-asuntoon asukkaan löytäminen. Jos järjestetään kisat niin hyvät
palkinnot esim. auto, kodinkoneet ym. Nunnanlahden kaupan kanssa yhteistyön aloittaminen.
Kauppa voisi vuokrata tiloja ja myydä tuotteita kylällä. Bingo-iltoja tai muita peli-iltoja esim.
eläkeliiton kanssa yhteistyössä monitoimitalolla. Monitoimitalolle ilmoitustaulu tapahtumista
kylien. Kunnansivuilla on netin kautta ilmoitustaulu. Kunta voi tehdä tiedotteen kaikkien kylien
tapahtumista jos ne toimitetaan ennen kesäkuuta.