Varo! Ripsipidennykset ja rakennekynnet / geelikynnet voivat

Varo! Ripsipidennykset ja rakennekynnet / geelikynnet voivat aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Lue myös mikä
on silmäripsien tehtävä (tiedejulkaisu viimeisenä)
Ripsien kiinnityksessä ja rakennekynsien massassa käytetty akrylaatti on erittäin voimakas ärsyke niin iholle kuin
hengitysteille. Akrylaatti voi aiheuttaa laaja-alaisia ihottumaoireita, jopa omien kynsien tai ripsien irtoamisen.
Suurimmat haitat rakennekynsistä tulevat kynsien tekijöille, mutta kynsien ottajakaan ei ole turvassa. Esimerkiksi
atopiasta kärsivän ei tulisi edes harkita rakennekynsiä. Atooppisesta ihosta puuttuu rasvavaippa, jonka tehtävänä on
estää kemikaalien imeytyminen ihoon. Atoopikot voivat saada rakennekynsistä voimakkaita ärsytysoireita, kuten käsiihottumaa, joka alkaa lievänä mutta pahenee niin, että lopulta kädet ovat aivan auki, kertoo kosmetiikka-asiantuntija
Päivi Kousa.
Ensimmäisellä kerralla iho ei välttämättä vielä reagoi, mutta oireita voi tulla, jos tekee rakennekynsiä työkseen tai käyttää
niitä jatkuvasti.
— Irtoripset ja rakennekynnet kannattaa poistattaa heti, jos ne aiheuttavat kutinaa tai muita oireita. Lääkärissä käynti on
paikallaan, jos oireet ovat voimakkaat, allergianeuvoja, koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta
ohjeistaa.
Hänen mukaansa akrylaatti on niin voimakasta, että se läpäisee nopeasti tavallisen kertakäyttökäsineen. Siksi ei ole
yllätys, jos se aiheuttaa varsinkin herkälle iholle voimakkaitakin allergiaoireita.
Päivi Kousan mukaan on myös yleistä, että kynsien tekijöillä on kroonista yskää, toistuvia poskiontelo- ja
keuhkoputkentulehduksia ja jopa astmaa, jotka johtuvat usein akrylaatti- ja liuotinainealtistuksesta. Akrylaatin voimakas
tuoksu voi myös aiheuttaa kiinnitysvaiheessa oireita astmaatikoille ja tuoksuyliherkille.
Rakennekynsiä ei pidä laitatuttaa silloin, jos oma vastustuskyky on heikentynyt esimerkiksi vakavan sairauden vuoksi.
Tämä siksi, että kynsien laittoon liittyy aina tulehdusriski. Jos kynsi tehdään huonosti ja kiinnitysvaiheessa
rakennekynnen ja oman kynnen väliin jää ilmaa tai bakteereita, kynsivalli tai kynnen reunaosat voivat tulehtua. Se on
vaarallista, jos elimistön oma puolustuskyky on olematon.
Esimerkiksi hoito- ja elintarvikealalla rakennekynnet eivät ole sallittuja puhtaussyistä. Pitkien kynsien alle kerääntyy
helpommin likaa, ja ne ovat hankalat puhdistaa (koskee myös kosmetologityötä tekeviä!)
Allergia- ja astmaliitto painottaa, että rakennekynnet eivät ole keino peittää huonokuntoisia kynsiä. Omien käsien iho tai
kynnet saattavat rakennekynsien myötä mennä entistä huonompaan kuntoon.
Ripsienpidennyksistä haaveilevia Päivi Kousa kehottaa varovaisuuteen etenkin, jos silmät ovat herkät. Lisäkeripset näet
kiinnitetään omien ripsien tyveen yksitellen voimakkaalla liimalla, joka voi aiheuttaa allergisia reaktioita.
— Liima on pyritty allergiatestaamaan, mutta etukäteen ei voi tietää, saako siitä oireita, kuten kutinaa, turvotusta tai
punoitusta. Myös ripsissä käytetty materiaali tai sen hygieenisyys voivat aiheuttaa iho-oireita.
— Tietoomme on tullut, että ripsienpidennyksissä on käytetty epäpuhtaita eläinperäisiä materiaaleja, lisää
viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta. Ripsilisäkkeisiin myös kertyy likaa tavallista herkemmin,
mikä saattaa altistaa silmätulehduksille. Vaarana on myös ripsien kasvun heikentyminen.
— Joillakin meistä on niin heikot ripset, että kun niihin tulee lisäpainoa, ripsen oma kiinnitys alkaa antaa periksi ja ripsi
katkeaa. Muutamien pidennysten jälkeen voi käydä niin, että samaan kohtaan ei enää kasva ripseä, Kousa sanoo. On
myös tapauksia, joissa omat ripset häiriintyvät niin, että ne tippuvat kokonaan pois joksikin aikaa. Kun ne lopulta
kasvavat takaisin, ne ovat harventuneet huomattavasti.
Allergia- ja astmaliitto on huolissaan siitä, että rakennekynsiä ja ripsienpidennyksiä tehdään ilman kattavaa koulutusta ja
ilman kunnollista tietoa tuotteista ja niiden herkistävyyksistä. Maahantuojat järjestävät päivän mittaisia kursseja, minkä
jälkeen osallistuja voi aloittaa liiketoiminnan ilman ammatillista pätevyyttä.
- Jos joka tapauksessa päätät ottaa rakennekynnet tai ripsienpidennykset, tee hieman taustatyötä. Tutki palvelujen
tarjoajia ja arvioi, onko liikkeessä hyvä hygieniataso ja korkea ammattitaito. Tuotteita on saatavilla myös
vähittäiskaupassa, mutta ilman ammattitaitoa en suosittelisi tekemään ripsiä tai kynsiä itse, allergianeuvoja ja
koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliiton neuvoo.
Suomen Kosmetologiyhdistyksen rekisteröimä SKY-kosmetologi/hoitola on luotettava tae hygieniasta ja ammattitaidosta ihon ja
kynsien hoidossa.
Miksi meillä on silmäripset, mikä on silmäripsien tehtävä?
Helsingin Sanomien Tiede-sivun artikkeli, julkaistu 9.1.2015
HANNE SALONEN HS
Ripset pitävät silmät kosteina ja suojaavat pölyltä ja auringolta. Räpsyripset kuivattavat silmiä.
Hirmu pitkät silmäripset ovat hurmaavat, mutta saattavat suoriutua heikosti tärkeästä tehtävästään, eli silmien pitämisestä kosteina ja puhtaina.
Tähän päätyivät yhdysvaltalaisen Georgian Teknillisen korkeakoulun tutkijat, kun he mittasivat 22 nisäkäslajin ripsiä ja silmiä. Niinkin erilaisilla nisäkkäillä kuin kirahveilla ja siileillä ripsien pituus on noin kolmasosa silmän leveydestä...
RYHMÄ MYÖS TESTASI kehittämänsä keinotekoisen silmän sekä pienen tuulitunnelin avulla, kuinka paljon silmästä haihtuu nestettä ja siihen kerääntyy hiukkasia. Tavallisen mittaiset ripset vähentävät molempia puolella, koska ne ikään kuin vangitsevat suojaavan ilmakerroksen silmän päälle. Kun ripset ovat liian pitkät, ne ohjaavat silmän lähelle ilmavirtaa, mikä lisää haihduntaa ja hiukkasten kerääntymistä.
Tutkimus julkistettiin The Society for Integrative and Comparative Biology -järjestön vuosikokouksessa Floridassa.
Lähde ja lisätietoja: www.allergia.fi, Allergia- ja astmaliitto
www.iltasanomat//muoti-kauneus 7.11.2013
http://chexmaryahnails.blogspot/fi/2011/12/rakennekynnet -ja-allergia/html