välkky 2/2014 - Keravan Energia Oy

KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT • ASIAKASLEHTI • SYKSY 2014
TIESITKÖ: EMME JAA OSINKOA – ETU SIIRTYY SINULLE HALVEMPANA SÄHKÖN HINTANA
Liitteenä
sähkön uudet
sopimusehdot!
Turve ja puu
– Suomen öljy
1
Turve on mahdollisuus
Lama on ovella ja
polttoaineiden omavaraisuusaste kuralla.
Turpeella voisi taklata
molemmat ongelmat
helposti.
s. 4
Julkaisija ja paikallistoimitus
Keravan Energia –yhtiöt
Päätoimittaja Vappu Tossavainen
“ Kotimaisiin
Osoitteenmuutokset
Keravan Energia Oy
Tervahaudankatu 6
04200 Kerava
Puh. (09) 5849 550
www.keoy.fi
Etelä- Suomen Energia Oy
Tervahaudankatu 6
04200 Kerava
Puh. (09) 5849 551
www.keoy.fi
Toimitustyö, taitto, ulkoasu, grafiikka
Symboli Advertising Oy
www.symboli.fi
Kansikuva
Jukka Nissinen, www.symboli.fi
Painopaikka
Painojussit 2014
polttoaineisiin
kohdistuvat
verorasitteet
on poistettava
Valtion budjetti toi
yllättäviä muutoksia!
Suurten yhtiöiden windfall-vero ei näytä toteutuvan. Sen arvioitu tuotto
on korvattu nostamalla sähkö- ja ajoneuvoveroja. Eli – muutamien toimijoiden ylituotoiksi leimattujen tulojen verottamisesta päädyttiin siihen
että kaikki kärsivät.
Logiikan etsiminen budjetista on vaikeaa myös maakaasun osalta. Venäjän pelko ja rikkidirektiivi ovat luoneet paineen vähentää riippuvuutta
yhdestä toimittajasta. Budjetissa tavoitellaan maksimaalisia EU-tukia ja
halutaan tukea nesteytetyn maakaasun varastoja. Mutta – samaan aikaan
aiotaan myös nostaa vuoden 2015 alusta maakaasun verotusta. Tästä
seuraa kivihiilen käytön lisääntymistä, mikä ei auta ilmastotavoitteidemme saavuttamisessa.
Tiedot
sähkökatkosta
kännykkään – tosi
kätevää!
Positiivista on, että turpeeseen liittyvästä veronkorotuksesta ollaan
luopumassa. Kotimaisten polttoaineiden käyttö parantaa energiaomavaraisuuttamme, kansantalouttamme ja vaihtotasettamme.
Suunta kotimaisten polttoaineiden osalta on oikea. Tarvitsemme kuitenkin vahvaa kotimaista energia- ja teollisuuspolitiikkaa kotimaisen tuotannon kilpailukyvyn parantamiseksi. Kotimaisiin polttoaineisiin kohdistuvat
verorasitteet on poistettava.
Suomi on teollisuusrakenteeltaan erittäin energiaintensiivinen. Kylmät
talvemme ovat tosiasia. Kansantaloutemme tulee aina olemaan riippuvainen energiasta, joten sen tulee olla edullista, varmaa ja kotimaista.
Paikalliset energiayhtiöt on tätä varten perustettu - me emme keskity
kvartaaleihin vaan turvaamme energian saatavuutta ja estämme sen hinnan voimakkaita vaihteluja. Onnistuaksemme tässä työssä me tarvitsemme pitkäjänteistä ja johdonmukaista energiapolitiikkaa.
Jussi Lehto
Toimitusjohtaja
Keravan Energia -yhtiöt
Esilämmitykseen
kuluvan energian voi
hyödyntää. Monet
ruoat ja leivonnaiset
voi panna jo kylmään
uuniin, jolloin sähkönsäästö on noin 20 %.
2
SISÄLTÖ SYKS
Y 2014
Turpeessa on
mahdollisuu
s
4
Keravalainen
Europress
– jätehuoltola
itteita vientiin
Kaijan kokem
ukset sähkön
puhelinmyyn
nistä
KP-75:n
Futiskoulun
suosio
kasvaa
s. 16
Biovoimalan
Europress
menestyy Keravalla
mm. rakentamalla
jätepuristimia.
Yhtiö on
kunnostautunut
myös tuotekehittelyn
saralla.
s.8
vuosihuolto
Supermarja
mustikka
– luonnon te
rveyspommi
8
9
10
12
Meikäläinen
– Sällströmin
veljekset
eläkkeelle –
40 vuotta pa
lvelua
13
Kaukolämpö
tuli edullisem
maksi
kuin maaläm
pö
14
KP-75:n jalka
pallokoulu k
asvaa
vuosi vuodelt
a
16
Keravan biovo
im
koululaisviera alan
ilut
Kaukolämpö tuli edullisemmaksi kuin maalämpö. s. 14
18
Biovoimalait
os sähkön
alkuperätaku
ujärjestelmä
än
19
Tiedot sähkö
katkoksesta
kännykkääsi
20
Olethan vara
utunut
syysmyrskyih
in
21
Käytä etälue
ttavaa mittari
a
21
Aurinkovoim
alan vuosi
22
Voltteja
23
Siirry käyttäm
ään E-laskua
24
3
Suomi on liian riippuvainen tuontipolttoaineista
TEKSTI JA FOTO JUKKA NISSINEN
Turpeessa on mahdollisuus
Suomen kuluttamasta energiasta noin
63% tulee ulkomailta – ja siitä 66 % tulee Venäjältä. Energian kauppatase oli
kymmenen vuotta sitten miinuksella
kolme miljardia euroa, nyt se on
pakkasella 8,5 miljardia euroa. Se on
heikentynyt saman verran kuin Nokian
kännyköiden kauppa. Mutta juuri nyt
66%
tuontienergiasta Venäjältä
turve antaisi mahdollisuuden taistelussa
lamaa vastaan.
–N
äissä asioissa
tunnutaan
menevän aina
kriisien kautta. Voi hyvin
tulla vielä sellainen talvipäivä, että sähkö loppuu
Suomesta. Parin ydinvoimalaitoksen verran tuontia
ulkomailta vain lakkaa.
Venäläiset ja ruotsalaiset
sanovat, että ei sähköä –
on vaikka joku siirtoon liittyvä ongelma, poliittisista
puhumattakaan, toteaa
Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto.
Kotimaisuuden
edistäminen ei ole saanut
15%
soista on suojeltuja
kannatusta uhkakuvista
huolimatta. EU:ssa on vain
yksi energiaomavarainen
maa – Tanska. Virossakin
on omavaraisuus n. 80%,
vaikka sen takana onkin
palava kivi. Suomessa
tilanne on Euroopan huonoimpia.
– Suomessa vaikeutetaan kaikin tavoin
kotimaisten polttoaineiden
käyttöä ja perustellaan sitä
ympäristösyillä tai muilla
ongelmilla. Vuotoksesta ja
Kollajasta ei saa edes puhua, vaikka vesivoima on
täysin kotimaista ja puhdasta energiaa; ydinvoima
on hirveää, tuulivoimalat
rumia, turve ihan kamalaa
ja eikö puusta pitäisi tehdä
paperia? Jäljelle ei jää kuin
ilmapallo ja kissa, joilla
hinkata sähköä, Lehto
heittää sarkastisesti.
Turpeen tuotannossa
0,6 % soista
Suomessa on suota 9,1
miljoonaa hehtaaria, josta
lähes 15% on suojeltu. Kaikesta suosta turvetuotan-
0,6%
soista on turpeen tuotannossa
Turve on Suomen ’öljyä’
4
nossa on ainoastaan 0,6 %.
– Me käytämme vain
polttoaineita, jotka on tuotettu ympäristön kannalta
parhailla tekniikoilla. Me
emme halua koskea polttoaineisiin, jotka tehdään
5
Turve on kotimainen polttoaine, jonka tuotanto työllistää
tarkoituksellisesti luontoa
haitaten. Jos esimerkiksi
ostan Vapolta polttoainetta, haluan tietää, mistä ja
millä tavalla polttoaine on
tuotettu, Lehto toteaa.
Vapon toimitusjohtaja
Tomi Yli-Kyyny puolestaan toteaa, että olemme
ampuneet itseämme
jalkaan, kun olemme
määritelleet turpeesta
ei-uusiutuvan. EU:ssa
turve oli jo hyväksytty
uusiutuvaksi, mutta
Suomessa suuressa valiokunnassa äänestys meni
12-12. Puheenjohtaja Matti
Vanhanen ratkaisi turpeen
uusiutuvaksi, mutta tässä
nähtiin muotovirhe ja
asia päätettiin ratkaista
arvalla. Niinpä turpeesta
tuli ei-uusiutuva polttoaine
arpomalla. Turpeen osuus
ilmastonmuutoksessa on
merkityksettömän pieni.
VAPOn toimitusjohtaja Tomi
Yli-Kyyny (vas.) ja Keravan
Energian toimitusjohtaja
Jussi Lehto pohtivat kotimaisen polttoaineen haasteita
Keravan biovoimalalla.
Huonosti puuta kasvavalla ojitetulla suolla ei ole
mitään käyttöä sellaisenaan – se vain on ja siitä
nousee hiljakseen hiilidioksidia taivaalle pintakerroksen hajotessa. Jos siitä
otetaan turvetta, luodaan
työpaikkoja, kotimaista
energiaa ja parannetaan
vaihtotasetta. Kun turve on
nostettu, alueelle voidaan
istuttaa metsää tai ottaa se
viljelykäyttöön tai kosteikoksi.
Lämpö on tehtävä itse
– Sähköä voimme ostaa
mistä tahansa, mutta
lämpö meidän on tehtävä
kotimaisesta polttoaineesta itse. En halua joutua
tilanteeseen, jossa lämpöä
pitäisi alkaa tuottaa fossiilisilla tuontipolttoaineilla
kuten maakaasulla tai
kivihiilellä, jotka tulevat
muualta. Se on haitallista
vaihtotaseen ja omavaraisuuden kannalta, emmekä
voi kontrolloida hintaa,
emmekä itse asiassa toimitusvarmuuttakaan, Lehto
jatkaa.
Kaukolämpö on parasta
energiaa ja saanut paljon
kansainvälisiä palkintoja. Mutta jos sitä aletaan
verottaa raskaasti, ihmiset
siirtyvät lämpöpumppujen
eli esimerkiksi maalämmön käyttöön. Maalämpö
tehdään sähköllä, joten
sitten tarvitaan lisää sähköntuotantoa. Jos sähköä
ei voi tehdä sähkön ja
lämmön yhteistuotannolla
eli kaukolämpöprosessissa, joudutaan rakentamaan
lauhdelaitoksia. Näiden
hyötysuhde on vain 40%,
kun kaukolämpöä tuottavissa laitoksissa se on
Luvat kiven alla
Puu ja metsätähde ovat
merkittävimpiä energian
lähteitä Suomessa.
2%
soista tuottaisi kaiken energian
lähemmäs 80%. Kaukolämpöä tuottavissa laitoksissa
saadaan polttoaineen
sisältämästä energiasta
enemmän talteen, mikä rasittaa vähemmän luontoa.
– Energiatehokkuus on
parasta ympäristönsuojelua, Yli-Kyyny toteaa.
”Kehysriihessä keväällä 2014
tehty päätös pidättäytyä
tulevasta turpeen veronkorotuksesta (v. 2015) ei riitä,
vaan verotus on palautettava
vuoden 2012 tasolle. Vuonna
2012 vero oli 1,90 e/MWh
– nyt vero on 4,90 e/MWh.”
Turpeella lamaa vastaan!
6
Suurin ongelma turpeen
tuotannossa on lupien
saaminen. Tällä hetkellä se
on lähestulkoon pysähdyksissä. Uusien soiden
ostaminen on lopetettu
kokonaan, koska lupaprosessissa on tällä hetkellä ja
nykyisellä luvitustahdilla
10 vuoden varanto. Tämä
vaikeuttaa kotimaisen
energian tuottamista.
Turpeen tuotanto
vaatii oman infrastruktuurinsa, jonka ylläpitäjillä
täytyy olla varmuus siitä,
että raskaat investoinnit
voidaan maksaa takaisin.
Jos kotimaisen polttoaineen tuotanto ajetaan alas,
tiukan paikan tullen sitä ei
voi ajaa nopeasti ylös.
– Turpeen tuotanto
vaatii paljon alihankkijoita. Tämän porukan
ylläpitämiseen tarvitaan
riittävän suuri kriittinen
massa. Toivomme ennakoitavissa olevaa pelikenttää,
jotta pelaajat tietävät,
kannattaako investoida.
Muutamalla veropäätöksellä tällainen järjestelmä
voidaan kääntää nurin,
Yli-Kyyny toteaa.
Turpeesta saisi
kaiken energian
100 hehtaarin turvesuo
tuottaa kansantalouteen
20 vuoden aikana kotimaisena työnä 10 miljoonaa
euroa plus turpeesta
maksettavat verot. Kun
soita ostetaan suojeluun,
maksaa suo valtiolle 2000
euroa per hehtaari.
Jos turvekäyttöön
otettaisiin 2% kaikesta suoalasta, saisimme kaiken
tarvitsemamme lämmitysenergian kotimaasta.
Lisäksi syntyisi valtavasti
kotimaisia työpaikkoja.
Jos käyttöön otettaisiin 4%,
voisimme valmistaa itse
myös kaiken liikenteen
tarvitseman polttoaineen.
Tässä olisi mahdollisuus.
Turve loisi työpaikkoja – ja
mahdollisuuden taistella
lamaa vastaan.
7
Keravalainen Europress
– jätehuoltolaitteita kotimarkkinoille ja vientiin
TEKSTI JA FOTO JUKKA NISSINEN
Europress on markkinajohtaja ja alansa suurin
valmistaja Pohjoismaissa. Keravan Huhtimossa sijaitseva tehdas työllistää vajaat sata työntekijää,
jotka suunnittelevat, valmistavat, myyvät ja huoltavat älytekniikkaa hyödyntäviä jätepuristimia.
Tytäryhtiöt Pohjoismaissa ja Venäjällä tarjoavat
samat myynnin ja huollon palvelut kuin emoyhtiö
Suomessa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013
noin 32 miljoonaa euroa. Tehtaasta valmistui noin
750 uutta jätepuristinta. Vientiin menee lähes
yhtä paljon tuotteita kuin kotimaan markkinoille.
Y
htiön historia alkaa
vuodesta 1977, jolloin alettiin herätä
kulutusyhteiskunnan aiheuttamiin ongelmiin. Lähes
kaikki mitä sai kaupasta
ostaa, päätyi sekajätteenä
kaatopaikalle. Kierrätys
rajoittui lähinnä paperinkeräykseen. Europress
perustettiin tuolloin, jotta
yrityksillä olisi mahdollisuus lajitella kierrätettävät
materiaalit tehokkaasti. Laitteet kehitettiin
toimimaan nimenomaan
Pohjois-Euroopan vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa.
– Kaiken heittäminen
sekajätteisiin käy kalliiksi. Pahvia esimerkiksi ei
kannata polttaa, vaan kierrättää se uusiokäyttöön.
Asiakkaat saavat säästöjä,
kun jätemaksut pienenevät. Pahvista ja muovista
saa selvää rahaa takaisin.
Niinpä jaksamme uskoa,
että tulevaisuudessakin
riittää kysyntää. Ala on
kasvava, toteaa tehtaanjohtaja Timo Huhtala.
Innovaatioita
Europressin jätepuristimet soveltuvat kaikkien
yleisimpien hyötymateriaalien, kuten kartongin,
pahvin, paperin, muovin ja
biojätteen keräilyyn. Laitteita käytetään päivittäisja erikoistavarakaupoissa,
teollisuudessa ja esimerkiksi sairaaloissa. Kun
jäte puristetaan tiiviiksi,
säästetään kuljetuskustannuksissa. Viime vuosina
kehitetyn älytekniikan
ansiosta Europressin
laitteet ovat tavanomaista
tehokkaampia, käyttäjäystävällisempiä ja turvallisempia.
Isokokoisena laitteena
jätepuristin sijoitetaan ulkotiloihin tai lastauslaiturin yhteyteen. Pari vuotta
sitten Europress päätti
hyödyntää osaamistaan
uudella tavalla ja luoda
uuden, pienempiin tiloihin
soveltuvan älytekniikkaa
käyttävän tuoteperheen.
Useiden henkilötyövuosien ja satojen tuhansien
eurojen sijoituksen jälkeen
valmistui Balex-paalainmallisto, jonka kolme eritehoista paalainta sopivat
pahvi- ja muovipakkausten
keräilyyn esimerkiksi
pienen marketin takahuoneessa. Kehitystyöhön
saatiin Tekesiltä innovaatiorahoitusta.
Vantaalta Keravalle
Europress muutti Vantaalta Keravalle viitisen vuotta
sitten.
– Yhteistyö kaupungin
kanssa oli hedelmällistä.
Täällä ymmärrettiin hyvin
tarpeitamme. Keravan
sijainti oli meille hyvä
– paitsi että tämä sijaitsee logistisesti hyvällä
paikalla, ei täältä ole
kohtuuttoman pitkä matka
työntekijöidemme kulkea
työmatkojaan. Ja kun halusimme laajentua, järjestyi
kaupungilta maata vaivattomasti, Huhtala toteaa.
– Uudet ja suuremmat
tilat mahdollistivat suuremmat volyymit.
Tehtaanjohtaja Timo Huhtala
ja Europressin kehittämä
Baleo 30 -paalain.
8
Puhelinmyynti on asiatonta ja harhaanjohtavaa
Kaijan kokemukset
sähkön puhelinmyynnistä
Sähkön puhelinmyynti on
aiheuttanut myös sähköyhtiöille
hankaluuksia ylimääräisen,
turhan työn muodossa.
Kaija (nimi muutettu) joutui Suomen
Energiayhtiön puhelinmyynnin kohteeksi kesäkuussa. Puhelinmyyjät ottivat
yhteyttä kolmesti, jonka jälkeen Kaija
lupasi tutustua kirjalliseen tarjoukseen
kotonaan. Sähkön luvattiin olevan 5 %
halvempaa kuin sen hetkinen – kuuden
kuukauden määräaikaisella sopimuksella ja alle 20 000 kWh:n vuosikulutuksella.
–E
päröin, mahtaako kulutuksemme olla alle
20 000 kWh/vuosi. Myyjä
varmisti asiaa pomoltaan
puhelumme aikana. He
voisivat antaa tarjouksen
mukaisella hinnalla 20
000 kWh asti ja loput
normaalitaksalla. Suostuin ottamaan tarjouksen
vastaan.
– Sitten myyjä esitti
kysymyssarjan, jonka
kysymyksiin sai vastata
vain ’kyllä’: Nimi? Syntymäaika? Henkilötunnus?
Haluatte ottaa vastaan
myyntitarjouksemme?
Onko sähkönne vuosikulutus alle 20 000 kWh? Ei
ole, vastasin.
– Otetaanpa uudestaan,
myyjä tuhahteli. Saatte
vastata vain ’kyllä’. Onko
vuosikulutuksenne alle 20
000 kWh?
– Vastasin pyydetysti,
mutta rupesin epäilemään.
Toivoin mielessäni, että
saan vain tarjouksen, en
sitovaa tilausta.
– Kolmetoista päivää
oli kulunut keskustelustamme, eikä postilaatikossa näkynyt luvattua tarjousta. Googletin Suomen
Energiayhtiön, josta tulvi
negatiivisiä ja pettyneitä
kirjoituksia yhtiön telemarkkinointitoiminnasta,
sekä kielteisiä lehtikirjoituksia ja lopuksi yhtiön
nimi kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla.
Yhtiön toimintatavasta oli
valitettu alusta alkaen.
Sydämeni alkoi pamppailla
ja olin varma, että minua
yritetään huijata.
– Havahduin, että nyt
täytyy toimia nopeasti.
Kuluttajasuojalain mukaan
puhelinmyynnissä yksityisenä henkilönä tehdyn
kaupan voi purkaa ilman
mitään syytä 14 vuorokauden sisällä. Epäilin
että yhtiö yrittää venyttää
toimenpiteensä yli tuon
kahden viikon ja lähettää
röyhkeästi tilausvahvistuksen. Päätin soittaa
omaan sähköyhtiööni ja
vaihdoin sopimuksen
määräaikaiseksi, jotta sopimusta ei voida muuttaa
tietämättäni.
Myyjä puhui
epäkohteliaaseen
sävyyn
– Varmistin, että nykyinen
sähkösopimukseni on edelleen voimassa ja lähetin
Suomen Energiayhtiölle
kirjallisen peruutuksen
sähköpostiin. Sitten soitin
yhtiöön ja kerroin peruneeni tarjouksen. Myyjä
puhui epäkohteliaaseen
sävyyn, jolloin kysyin hänen nimeään – sanoi vain
etunimen, mitä ihmettelin,
kun itse piti kertoa itsestäni kaikki tiedot.
– Sanoin että minäkin
täällä nauhoitan keskuste-
lumme, jonka jälkeen myyjän äänensävy muuttui
ystävällisemmäksi. Hän
sanoi tekevänsä poikkeuksellisesti etukäteisperuutuksen. Tein selväksi, että
jos minulle tulee perättömiä laskuja tai saan soittoja tai viestejä yhtiöltä, teen
rikosilmoituksen.
Kaija haluaa varoittaa
kaikkia sähkön puhelinmyynnistä. Jos haluaa
ostaa puhelimessa, on ennen sopimusta selvitettävä
yrityksen taustat. Tulee
kirjata puhelinkeskustelun
yksityiskohdat, myyjän
koko nimi ja päivämäärä.
myydä
ään edelleen
et
it
yr
ä
kö
Säh
puheli. Kauppoja ei
puhelimessa
en sijaan on
ata tehdä. S
messa kann
elinmyyjä
na, että puh
oltava tarkka
stä
stajalle ylläty
ei järjestä o
luta.
ha
usta, jota ei
– sähkösopim
9
Keravan Energian biovoimala Ali-Keravalla huolletaan joka vuosi käyttöseisokin aikana kesällä, kun lämmönkulutus putoaa minimiin. Tänä vuonna
tuo huolto-operaatio oli tavanomaista
laajempi, sillä nyt käytiin läpi muiden
huoltokohteiden lisäksi myös lähes
kaikki laitoksen venttiilit.
TEKSTI JA FOTO JUKKA NISSINEN
Biovoimalan vuosihuolto
mön yhteistuotanto, jossa
turbiinin jälkeinen lämpö
hyödynnetään kaukolämpönä ja prosessilämpönä.
Tämän huollon yhteydessä
turbiinin vaihdelaatikko
irrotettiin ja korjattiin.
Kun vesi-höyryjärjestelmä oli saatu huollettua,
putkistoihin ajettiin typpeä, joka korvaa hapen ja
estää putkia näin ruostumasta, kunnes kattila taas
lämmitettiin.
Huoltoa suoritti
toistakymmentä isompaa
urakoitsijaa ja saman
verran pienempiä. Parhaimmillaan työntekijöitä
oli paikalla yli 40. Kaikki
meni hyvin eikä isompia,
yllättäviä vikoja löytynyt
korjattavaksi. Tavanomaisesti tämän kokoluokan
laitoksen huolto maksaa
puolesta miljoonasta eurosta miljoonaan euroon.
– Venttiileistä löydettiin jonkin verran vikoja.
Toisissa oli jopa valmistusvikoja – ne olivat kieroja,
Lehti toteaa.
Laitos pyrkii vetämään
koko lämmityskauden läpi
ilman huoltoa. Laitoksen
luotettavuus on tähän asti
ollut erinomainen. Talvipakkasilla on saattanut
esiintyä ongelmia polttoainekuljettimien jäädyttyä.
Viime vuonna yllättävistä
häiriöistä aiheutuneita
pysähdyksiä ei ollut lainkaan.
Porkkanaruuvin keskiö purettiin ja laakerit vaihdettiin.
H
uolto alkoi suunnitellusti 16.
kesäkuuta, vaikka
säät olivat tuolloin varsin
koleat. Käyttökuntoon
biovoimalaitos saatiin 18.
heinäkuuta ja käyntiin
laitos ajettiin jälleen 28.
elokuuta. Koko huoltovälin
laitos oli pois käytöstä.
Vuosihuolto alkaa
huollon suunnittelulla,
tarkastuksilla ja valmistelutöillä. Huoltoseisokkia
edeltävän viikon lopussa
kuljettimet ajetaan tyhjiksi
ja laitos jätetään jäähtymään. Polttoaine- ja tuhkajärjestelmille suoritetaan
pesu ja imurointi. Tarvit-
Biovoimalan keskusvalvomo sai tänä vuonna uudet, suuret näytöt.
10
tavat telineet rakennetaan
kattilalle, luukuille ja tänä
vuonna myös venttiileille.
Huoltoseisokissa
käydään läpi sähköautomaatiota, tehdään paine- ja
lämpötilamittauksien
kalibrointia. Lisäksi koko
sähköjärjestelmä käydään
läpi. Mekaanisella puolella
huolletaan polttoaine- ja
tuhkajärjestelmät, puhaltimet, pumput, venttiilit jne.
Tänä vuonna ’porkkanaruuvissa’ oli iso
huolto, eli varastosiilon
polttoaineen liikuttelusta
vastaavan ruuvin keskiö
otettiin irti ja sen laakerit
sekä muut kuluvat osat
vaihdettiin.
Voiteluhuollossa biovoimalaitoksella huomioidaan
ympäristöasiat puhdistamalla voiteluöljyt vaihtamisen sijaan.
Kattilalaitoksella tulipesä, tulistajat, ekonomaiserit ja luvot hiekkapuhalletaan ja tarkastetaan
mekaaniset kulumat ja
vaativatko ne toimenpiteitä. Putkien seinämien
vahvuudet NDT-mitattiin
ja tulistimiin asennettiin
suojakouruja.
– Näin uudessa
pannussa ei ole paljoa kulumaa, toteaa kunnossapitoinsinööri Markus Lehti.
Keravan biovoimalassa
on käytössä sähkön ja läm-
Turbiinin vaihdelaatikon paikka tyhjänä odottaa korjauksen valmistumista.
11
Sällströmin veljekset eläkkeelle
40 v. palvelua 2:lla
kotimaisella
Nils Sällström on sähköasentajaveljeksistä
nuorempi, josta hän
moittii isäänsä. – Olisi
nyt pitänyt vauhtia yllä
sen verran, että olisin
vaikka seitsemän kuukautta aikaisemmin tullut. Pääsisi nopeammin
eläkkeelle, mies vitsailee.
Ikäeroa Nilsillä ja Stigillä
on vuosi ja 45 päivää,
joten vanhemman Stigin
eläköitymispäivämäärä
oli 1.10.2014 ja Nilsin 2.11.
ensi vuonna.
Supermarja mustikka
– luonnon terveyspommi
Mustikkaa on aina pidetty terveellisenä. Vanha kansa yhdistää marjan parempaan näkökykyyn ja vatsan toiminnan edistämiseen. Tarinat kertovat, kuinka
suomalaisille toisen maailmansodan hävittäjälentäjille syötettiin mustikkaa,
jotta heidän hämäränäkökykynsä olisi mahdollisimman hyvä. Tutkimuksissa
mustikan syömisen on todettu tuovan monia muitakin etuja.
TEKSTI JA FOTO
JUKKA NISSINEN
B
pakastemustikoilla, jolloin
puuro jäähtyy ja mustikat
sulavat.
ostonin yliopiston
tutkijaryhmä huomasi, että mustikoita
syöneet vanhat rotat olivat
sekä terhakkaampia että
fiksumpia kuin ilman mustikoita eläneet lajikumppaninsa. Mustikat näyttivät
korjaavan ikääntymisen
vaikutuksia aivoihin. Tutkimus vakuutti tutkijat itsensä niin, että he alkoivat
itsekin syödä mustikoita
päivittäin.
Myöhemmissä tutkimuksissa on todettu
mustikan antosyaanien
vähentävän verisuonten
vaurioita erityisesti aivoissa. Antosyaanit antavat
marjalle sen mustan/
sinisen/punaisen värin.
Mitä tummempi marja,
sitä enemmän antosyaaneja. Aineet, joilla mustikan marja puolustautuu
bakteereja, sienitauteja
ja oksidoitumista vastaan
luonnossa, saattavat toimia
ihmisellä samalla tavoin.
12
Tutkimuksissa on
saatu tuloksia, joiden
mukaan mustikka mm. ehkäisee diabetestä, säästää
sydänkohtaukselta, laskee
verenpainetta, vahvistaa limakalvoja, lisää hyödyllistä HDL-kolesterolia, estää
maksan rasvoittumista,
paranta muistia sekä
motoriikkaa, parantaa verihiutaleiden toimintaa, on
hyväksi verisuonille, vähentää syöpiä ja hidastaa
dementian kehittymistä.
Näköä parantava vaikutus perustuu hiussuonten verenkierron edistämiseen, jolloin silmät
kykenevät reagoimaan
nopeammin valaistuksen
muutoksiin. Mustikka
myös lisää kemikaalia,
joka voimistaa silmistä
tulevien elektronisten impulssien voimaa aivoissa.
Verenkiertoa edistävä vaikutus auttaa muun muassa
peräpukamiin ja suonikohjuihin, sekä vähentää
alttiutta mustelmiin.
Tanniini vaikuttaa
limakalvoja vahvistavasti,
joka estää bakteereja ja
viruksia tunkeutumasta
verenkiertoon. Mustikkaa
onkin käytetty tulehdusten
hoitoon, varsinkin suussa
ja suolistossa.
Mustikassa, kuten
myös puolukassa, aroniassa ja tyrnissä on suuria
määriä tärkeitä rasvahappoja, kuten alfalinoleenihappoa ja linolihappoa,
sekä kuituja.
Vaikuttavia aineita
mustikassa ovat esimerkiksi polyfenolit kuten
flavonoidit ja tanniinit,
hydrokinoni, neomyrtilliini, mangaani, omenahappo, ursolihappo, rauta,
A- ja C-vitamiini, pektiini,
inverttisokeri.
Marjoja suositellaan
syötäväksi pari desilitraa
päivässä, marjoja vaihdellen. Yksi kikka on jäähdyttää kiehuvan kuuma puuro
(Itä-Suomen yliopiston aineistopankki, HS, Kehittyvä Elintarvike,
terve.fi, Vinkkilän Luomutuote,
Satakunnan Tyrniseura, maku.fi,
ravintolisäwiki, peda.net)
Stig ja Nils Sällström sekä harjoittelija Erja Ilvonen.
– Koulutus oli kun lyötiin
lapio käteen ja sanottiin,
että tämä on sitten ruumiillista työtä, ei mitään
konttorihommaa. No,
nykyisin tehdään 90%
konttorihommaa, Nils
kertoo. Mainitsen, että
linja-asentajan työ on
oikein virallisesti todettu
Suomen toiseksi raskaimmaksi ammatiksi, johon
Stig toteaa, että eihän se
raskaalta tunnu, jos siinä
viihtyy.
Veljesten elämä on
pyörinyt Sipoossa Savijärven maisemissa. Syntymäkoti oli kivenheiton päässä
Hertsbyn kylässä. Työura
alkoi Stigillä armeijan
jälkeen Nikkilän Shellillä,
jossa hän oli viisi vuotta
rasvarina ja bensapoikana.
Stig olisi jo aikaisemmin
tullut silloisen Etelä-Suomen Voiman palvelukseen,
mutta silloin tarjolla oli
mittarinlukijan työ, joka
ei ollut tarpeeksi ruumiillinen. Vuonna 1972 löytyi
sopiva homma Stigille.
Nils teki ensin muutaman
vuoden rakennustöitä ja
astui sähköyhtiön palve-
lukseen 1973.
– Kyllä me monta
firmaa laitettiin polvilleen,
ennen kuin tänne asti
päästiin. Välillä ei tiedetty,
missä firmassa ollaan töissä. Yksi yö oltiin Pohjolan
Voimalla vuonna 1995,
kuvailee Nils historian
aikana tapahtuneita muutoksia yhtiöjärjestelyissä.
Veljesten toimenkuvaan ovat kuuluneet kaikki
sähköalan käytännön
työt. Eniten työllistävät
sähköverkon viat. – Hyvissä ajoin tullaan tänne
toimitalolle aamulla ja siitä
sitten suksitaan töihin.
Suurimmaksi osaksi
työskentelemme Sipoossa.
Yleisin vika on linjojen
päälle kaatunut puu,
joka katkaisee sähköt.
Tolppa-apinoiksihan ne
meitä kylillä kutsuu, mutta
virallisesti ollaan sähköasentajia.
– Onhan sitä kaikenlaisia kommelluksia sattunut
– kerran roikuin kymmenen metrin korkeudessa
tolpassa yhden tolppakengän varassa pää alaspäin.
Huutelin kaveria apuun,
mutta ei se mitään kuullut,
kun kaivinkone piti meteliä. Siinä sitten jokunen
tovi vierähti, muistelee
Nils.
Mutta onkos teidän
äidinkieli sitten ruotsi?
– Äidinkieli on suomi,
mutta isänkieli ruotsi. Me
ei osata kumpaakaan, Nils
virnistelee. Tosiasiassa
veljekset voivat palvella
asiakkaita Sipoossa kummallakin kielellä.
Nilsin vaimo on nimeltään Ulla ja lapsia on kaksi
– yksi kumpaakin sukupuolta. Stigillä on kaksi
tytärtä ja Tarja-vaimo.
Nilsin harrastuksiin kuuluvat ruuan laitto, tiskaus
ja mattojen tamppaus. Stig
harrastaa askartelua kuten
puutöitä sekä moottoripyöräilyä.
Sähköasentajan töitä
tehdään pareittain. Veljekset eivät muodosta työparia yhdessä. Nils kertoo
osallistuvansa historian
tekemiseen, sillä hänellä
on työparinaan ’historian
ensimmäinen nainen’,
harjoittelija Erja Ilvonen.
13
As Oy Nyhkälänhovin hallituksen pj. Matti Kuusela ja isännöitsijä Minna Kaukolinna Nyhkälänhovin kaukolämpöhuoneessa.
Kuvassa kaukolämmön valinnut kerrostalo.
Kaukolämpö tuli edullise mmaksi kuin maalämpö
Karkkilan keskustassa sijaitseva kerrostalo As Oy Nyhkälänhovi teki toukokuussa jo päätöksen siirtymisestä kaukolämmöstä maalämpöön. Tarkemmin
asiaa laskettaessa selvisi kuitenkin, että kaukolämpö tuli kokonaisuudessaan merkittävästi edullisemmaksi. Taloyhtiö päätti pysyä halvemmaksi
osoittautuneessa kaukolämmössä.
peruimme päätöksen maalämpöön siirtymisestä ja
jatkoimme kaukolämmön
käyttäjinä. Hyvinhän se
on toiminut, ilman mitään
ongelmia, Kuusela toteaa.
–T
Huhupuheita hinnoista
äällä Karkkilassa oli sellainen
buumi, että
piti siirtyä maalämpöön
kaikkialla. Meilläkin
laskettiin tosissaan, että
jos siirryttäisiin maalämpöön. Kesällä odotti joka
tapauksessa piharemontti,
jonka yhteydessä olisi voinut tehdä maalämpöasennukset, kertoo taloyhtiön
hallituksen puheenjohtaja
Matti Kuusela.
14
– Toukokuisessa yhtiökokouksessa tehtiin päätös
siirtymisestä maalämpöön.
Sitten paikallinen LVIsuunnittelija Voitto Suonpää teki uusia laskelmia
ja minäkin aloin kuulla eri
tahoilta, että maalämpö ei
välttämättä tulisi niin edulliseksi kuin mitä annettiin
ymmärtää.
Kolmikerroksinen talo
on jo melko iäkäs – rakennettu joskus 1960-lu-
vun alkupuolella. Sitä
on lämmitetty alkujaan
hiilellä, sitten öljyllä ja nyt
lopuksi vuodesta 2007 asti
kaukolämmöllä.
– Maalämpöön siirtyminen olisi aiheuttanut
tarpeen suurentaa sähköliittymää ja muitakin lisätöitä, jotka olisivat tulleet
maksamaan niin paljon,
että koko investoinnin
kuolettaminen olisi vienyt
yli 30 vuotta. Niinpä
– Tarinat vain ovat kertoneet säästöistä – huhupuhetta. Tarinoiden taloissa
aikaisemmat lämmitysmuodot eivät ole olleet
niin edullista lämpöä kuin
mitä kaukolämpö on, vaan
esimerkiksi öljyä, jolloin
maalämpöön siirryttäessä
etu on ollut suurempi.
Energiahan maalämmössä
on edullista. Meidän kohdalla säästöä ei vain olisi
syntynyt – päinvastoin.
– Huhupuheiden
mukaan Keravan Energian
kaukolämmön hinnat olisivat nousseet niin paljon,
että ne olisivat olleet lähes
samoissa öljyn kanssa –
mikä ei pidä paikkaansa.
Niin vain on huhuilla
ihmeellinen voima. Mutta
onneksi tehdään laskelmia, että saadaan todelliset
tiedot päätöksien perustaksi.
Talon isännöitsijä
Minna Kaukolinna Realia
Isännöinti Oy:stä kertoo,
että taloon asennettiin
myös Ekonorin Lämmönvahti-järjestelmä, jolla
saavutetaan lisäsäästöjä
vähintään 5000 euroa
vuodessa. Pattereihin
vaihdettiin myös uudet
termostaatit.
Helsingintiellä keskustassa sijaitsevaan kerrostaloon tulee kaukolämpö
Keravan Energian Puhdistamontien kaukolämpölaitoksesta, joka toimii
kotimaisella bioenergialla,
eli hakkeella ja turpeella.
– Kaukolämpö ei ole
kaikissa tapauksissa edullisempaa kuin maalämpö,
mutta laskelmat kannattaa
laatia aina huolella ilman
turhaa optimismia, kaikki
kustannukset huomioiden ja asiantuntija-apua
käyttäen. Kokonaishintaan
vaikuttavat monet tekijät,
kuten tässä Karkkilan
tapauksessa, ja usein kaukolämpö osoittautuu edullisemmaksi. Kaukolämpö
on varmasti kaikkein
huolettomin ja luotettavin
Kaukolämpö 20 vuotta
Investointikulut
lämmitysmuoto. Lisäksi se
on ympäristöystävällistä
ja nykyisin suurelta osin
kotimaisesta polttoaineesta tehtyä, toteaa Keravan
Energian suunnittelupäällikkö Jani Riuttaluoto.
Maalämpö 20 vuotta
Huolto ja ylläpito
Energiakustannukset
15
OI
OR
SPONS
TEKSTI JA FOTO JUKKA NISSINEN
J
alkapallokoulun
palloilullisista tavoitteista tärkein on pallon
hallinta, eli pallon vastaanottaminen ja sen kuljettaminen hallitusti. Vasta
sen jälkeen voi opetella
syöttämistä ja laukaisemista tehokkaammin.
Jalkapallokoulu alkaa
aina huhtikuun viimeisellä viikolla ja päättyy
syyskuun puolivälissä.
Kesä- ja heinäkuu ollaan
tauolla. Koulun molemmat
puoliskot päättyvät turnaukseen, jolloin kentällä voi
hyvin olla yli 800 henkeä.
Turnauksissa tavoitteena
ei ole turnauksen voittaminen, vaan enintään ottelun
voittaminen.
– Voittaminen ei ole
pääasia, vaan se, että ottelun sisällä tehdään tavoiteltuja asioita. Häviämisen
pitää toki harmittaa, täytyy
olla halu voittaa, mutta se
ei saa olla liian tärkeää.
Jalkapallokoulun 100
Topi Leinonen on jalkapallokoulun rehtori ja seuran
nuorisopäällikkö.
e kurssimaksulla saa 16
tuntia ohjattua toimintaa
10 harjoituksessa, kaksi
turnausta, pallon, paidan,
diplomin ja mitalin. Kaksi
ensimmäistä viikkoa voi
kokeilla ilmaiseksi, onko
KP-75:n
jalkapallokoulu
kasvaa
vuosi
vuodelta
Miia Tuomi ja Ellen Hardt
ovat jalkapallokoulun vetäjiä. He pelaavat myös
itse alle 12-vuotiaiden
joukkueessa.
sopiva hetki aloittaa. Nuorimmat osallistujat ovat
2-vuotiaita. Milloin vain
voi tulla mukaan. Kuusivuotiaasta lapset sijoitetaan ikäluokkaryhmiin.
– Osa on fyysisesti
edellä – 4-vuotias voi olla
16
KP-75:n järjestämä jalkapallokoulu
kasvaa vuodesta toiseen. Viime vuonna mukana oli 190 alle viisivuotiasta,
tänä vuonna lukumäärä on 255. Jalkapallokoulussa opetetaan lapsille liikunnan perusasioita, kuten tasapainoa ja
kuperkeikkaa. – Jos ei sitä opeteta nyt,
15-vuotiaana sitä ei enää opi, toteaa
jalkapallokoulun rehtori Topi Leinonen.
Pasi Sinertölle ja Ukko-pojalle
jalkapallokoulu on isä-poikaharrastus, jota tehdään pojan
ehdoilla. Lapselle tarjotaan
eri vaihtoehtoja harrastaa
liikuntaa. Talvella he käyvät
painissa.
6-vuotiaan tasolla henkisesti tai fyysisesti. Osalle
tarttuvat taidot herkemmin, jolloin puhutaan
lahjakkuudesta. Tämä
näkyy esimerkiksi siinä,
että lapsi tekee enemmän
maaleja tai syöttää niitä.
KP-75 on suuri seura.
Lisenssipelaajia on noin
800 – jäseniä yhteensä
lähes 1200. Tavoitteena on
1000 lisenssipelaajan raja,
mikä on nuorisopäällikkö
Topi Leinosen mukaan
mahdollista 36 000
asukkaan kaupungissa.
KP-75:ssä on kaksi kokopäivätoimista työntekijää:
nuorisopäällikkö Leinosen
lisäksi toiminnanjohtaja,
jota haetaan tätä kirjoitettaessa. Lisäksi on kaksi
osa-aikaista, jotka hoitavat
kouluilla alkavaa iltapäiväkerhotoimintaa.
– Tarvitaan apuvalmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia. Vanhemmat ovat
olleet aktiivisesti mukana,
Leinonen toteaa.
“ Muiden lajien
harrastaminen
on hyväksi
mäistä kertaa Shakersin
03-ikäisten poikien kokonainen jääkiekkojoukkue
muodosti kesäksi oman
jalkapallojoukkueen, jota
Leinonen valmensi.
– Tämä oli todella positiivinen kokemus. Lajit
tukevat toisiaan. Pidämme
hyvänä sitä, että lapsi
harrastaa montaa eri lajia.
Siitä on hyötyä lapselle ja
myös lajeille joita hän harrastaa. Mellä on jalkapallojoukkueissamme pelaajia
myös esimerkiksi Kori-80
-koripalloseurasta.
Leinonen arvioi, että
tämän tyyppistä näin nuorille lapsille suunnattua
jalkapallokoulutoimintaa
ei juurikaan muualla maailmassa esiinny.
– Brasiliassa esimerkiksi kulttuuri on niin vahvaa, että lapset pelaavat
muutenkin. Mutta en ole
kuullut että Euroopassakaan olisi tällaista.
Jääkiekkojoukkue
pelasi jalkapalloa
KP-75:ssä suhtaudutaan
positiivisesti siihen, että
lapsi harrastaa muitakin
lajeja. Tänä kesänä ensim-
Jalkapallokoulun valmentajat käskynjaolla.
17
Keravan biovoimalaitos sähkön
alkuperätakuujärjestelmään
alaan liittyvää materiaalia.
Samalla tapahtuman nimeksi muutettiin Energiaa
Suomessa.
Energia-ala ja
työpaikat tutuksi
TEKSTI MARYAM AL-SADANI • FOTO JUKKA NISSINEN
Vas. Taimi Tuomivirta, Riikka Syrjämäki, Erika Tillaeus, Sanna
Leppänen ja Julia Pohjonen biovoimalan polttoainevaraston
edessä.
Vuosi 2014 on Energiaa Suomessa –koululaistapahtuman 26.
toimintavuosi. Keravan
Energia on ollut Energiaa Suomessa –projektissa mukana sen
alusta asti.
V
uoteen 2011 asti
projekti toimi nimellä
Energiaa Uudellamaalla,
mutta sitten Energiaa
Suomessa -osahankkeet
(Energiaa Uudellamaalla,
Energiaa Länsi-Suomessa
ja Energiaa Sisä-Suomessa) aloittivat yhteistyön
Energiateollisuus ry:n
kanssa.
Energia-alan
nuorisosivut
Yhteistyön myötä uudistettiin vierailuaikojen
varausjärjestelmä ja
energia-alalle saatiin
yhtenäiset nuorisosivut
(www.energiamaailma.fi).
Uudistuksen tarkoituksena
oli myös auttaa oppilaita ja
opettajia entistä helpommin löytämään energia-
Energiaa Suomessa -koululaistapahtuman järjestävät
paikalliset energiayhtiöt,
jotka panostavat koululaisyhteistyöhön haluten
olla mukana jakamassa
tietoa energia- ja ympäristöasioista sekä tarjota
tutustumismahdollisuuksia erilaisiin energia-alan
kohteisiin. Samalla tutuksi
tulevat paikalliset energiayhtiöt sekä tieto energiaalan monipuolisista ja
haasteellisista ammateista
lisääntyy.
Energiaa Suomessa -projektilla tuetaan
matemaattis-luonnontieteellistä opetusta ja
opinto-ohjausta. Tässä
valtakunnallisessa projektissa on järjestäjinä energia- ja teollisuusyrityksiä
Uudellamaalla, Sisä- ja
Länsi-Suomessa. Yritykset
ovat jakaneet energiatietoa vuosittain tuhansille
yhdeksäsluokkalaisille.
Energiaa Suomessa
-projektilla on kymmeniä
vierailukohteita – esimer-
kiksi Uudellamaalla niitä
on Nurmijärvellä, Keravalla, Porvoossa, Vantaalla ja
Helsingissä. Koulut voivat
valita alueensa vierailukohteista haluamansa
vaihtoehdon. Vierailut
järjestetään syksyisin
9.-luokkalaisille. Useimmat energiayhtiöt korvaavat oppilaiden kuljetuksia
vierailukohteisiin, esim.
Keravan Energia –yhtiöt
tarjoaa Keravan ja Sipoon
kouluille bussikuljetuksen
Keravan biovoimalaitokselle.
Koululaisvierailut
jatkossa
Tulevaisuudessa tulemme
järjestämään koululaisvierailut suoraan yhteistyössä
Keravan ja Sipoon koulujen kanssa. Toivomme, että
näin useammat yhdeksänsien luokkien oppilaat
pääsevät osallistumaan
vierailuihin sekä pystymme suunnittelemaan
vierailuajat paremmin
koulujen aikatauluihin
sopiviksi.
Keravan biovoimalaitos liittyi sähkön alkuperätakuujärjestelmään 1.7.2013.
Tällä halutaan varmistaa asiakkaille, että heidän ostamansa sähkö on
todellakin varmasti ja aukottomasti tuotettu uusiutuvilla polttoaineilla.
S
ähkön alkuperätakuut ovat sertifikaatteja, joiden avulla
varmennetaan, että sähkö
on tuotettu uusiutuvista
energialähteistä tai tehokkaalla yhteistuotannolla.
Lakimuutos alkuperätakuisiin liittyen tuli voimaan
1.7.2013 ja sen soveltaminen alkoi vuoden 2014
alusta, josta eteenpäin
alkuperätakuujärjestelmä on ainoa hyväksytty
menetelmä varmentaa
uusiutuvalla energialla
tuotetun sähkön alkuperä.
Lain myötä sähkön alkuperätakuurekisterin ylläpito
muuttui viranomaistehtäväksi, jota hoitaa Fingrid
Oyj:n tytäryhtiö Finextra
Oy 1.3.2014 alkaen ja jota
valvoo Energiavirasto.
on varmennettava sähkön
alkuperä. Samoin sähköntuottajan ja -käyttäjän,
joka muussa liiketoiminnassaan ilmoittaa asiakkailleen tietoja käyttämänsä sähkön alkuperästä, on
varmennettava uusiutuvi-
en energialähteiden osuus.
Varmentaminen tapahtuu
peruuttamalla uusiutuvana markkinoidun sähkön
määrää vastaava määrä
alkuperätakuita.
Alkuperätakuut
myönnetään jatkossa vain
sähköisesti. Fingridin
vastuulla on ylläpitää alkuperätakuiden sähköistä
rekisteriä, missä alkuperätakuut myönnetään,
siirretään, peruutetaan ja
mitätöidään.
Taatusti
uusiutuvilla
polttoaineilla
tuotettua!
Merkittävimmät
muutokset lain myötä
FOTO JUKKA NISSINEN
Keravan biovoimalan
koululaisvierailut
Sähkönmyyjän, joka myy
tai käyttää markkinoinnissaan uusiutuvaa energiaa,
asun
a
k
a
a
m
ja
n
ö
m
m
lä
o
k
Kau
nee
lukemailmoitusväli tihe
aki energiamarkkinoilla toimivien
yritysten energiatehokkuuspalveluista
velvoittaa energiayhtiöt
laskuttamaan asiakkaiden käyttämän kaukolämmön ja maakaasun
todettuun kulutukseen
perustuen kolme kertaa
vuodessa.
L
Keravan Energian
lämpö- ja kaasuasiakkaiden siirto etäluennan
piiriin on meneillään,
mutta projekti on vielä
jo
kesken. Etäluennassa
olevat asiakkaat saavat
alain tarkoittamat lukem
i,
est
tis
aat
om
aut
laskut
eikä lukemia tarvitse
ilmoittaa.
Niiltä lämpö- ja
kaasuasiakkailtamme,
jotka eivät vielä ole
me
etäluennassa, pyydäm
sa
kulutuslukemat jatkos
in
no
,
ssa
kolmesti vuode
a
4 kk välein siihen saakk
s
aka
asi
kin
ku
es
nn
ku
.
siirtyy etäluennan piiriin
Helpointa lukemien
ilmoitus on kotisivuiletamme löytyvän Onlin
.
palvelun avulla
Mikäli joudumme
lähettämään mittarinlukijan lukemaan mittarinne, veloitamme siitä
palveluhinnastomme
mittarinlukumaksun.
Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipisteen yhdeksänsien luokkien oppilaat Ali-Keravan biovoimalan valvomossa.
18
19
Tiedot sähkökatkoksesta
kännykkääsi
REKISTERÖIDY – SAAT KÄNNYKKÄÄSI:
1.Häiriötiedotukset
- tiedon siitä, että sähköt ovat poikki
ilmoittamastasi käyttöpaikasta (koti, yritys)
- arvioidun sähkönjakelukatkon keston
- tiedon sähkönjakelun palautumisesta ennalleen
2.Tiedon ennakoidusta sähkökatkosta
- milloin katko alkaa
- kuinka kauan se kestää
- katkon syy (esim. huoltotyö)
Kun olet rekisteröitynyt SMS-palveluumme, vältät
vikatilanteessa puhelinruuhkan asiakaspalvelussa.
SMS-PALVELUUN REKISTERÖIDYT
OSOITTEESSA WWW.KEOY.FI
1.Mene internetissä osoitteeseen
www.keoy.fi
> Yksityisasiakkaat (tai Yritysasiakkaat)
> Asioi verkossa
> SMS-palvelu
Rekisteröityminen ja palvelun
käyttö on ilmaista.
Lisätietoja sähkönjakelun
häiriötilanteesta
nettisivuiltamme osoitteessa
keskeytykset.keoy.fi
Myrskyt voivat aiheuttaa
myös sähkökatkoja
Olethan varautunut
syysmyrskyihin
Syksyn tullessa tuuletkin
saattavat voimistua myrskylukemiin ja tämä aiheuttaa usein
sähkökatkoja ilmajohtoverkon
alueilla, yleensä haja-asutukselle ja saaristoon.
• linjalle kaatuneen
puun
• katkenneen
sähköjohtimen
• rikkoutuneen
muuntajan
P
ilmoitathan tästä välittömästi
vikapalveluumme 020 7491600,
jotta pääsemme nopeammin
korjaamaan vian ja palauttamaan sähköt. Älä koskaan poista
itse puuta linjalta, vaan jätä se
ammattilaistemme huoleksi.
Älä myöskään koske maahan
pudonneisiin johtimiin, näissä voi
olla jännite päällä.
ahimmillaan sähkökatkos voi
kestää useampia päiviä, jos
sähköverkko vaurioituu pahoin.
Olemme kehittäneet viime vuosina
sähköverkkoamme entistä säävarmemmaksi erityisesti Sipoon
alueella, mutta ilmajohtoa on edelleen paljon ja vaurioiden korjaus
voi kestää pitkäänkin.
Jos sähköt katkeavat
Saat parhaan tiedon sähköjakelun
tilanteesta häiriökartastamme
osoitteesta keskeytykset.keoy.
fi , jossa näet reaaliaikaisesti
mistä sähköt ovat pois laajoissa
vikatilanteissa. Kartalla näkyy vain
keskijänniteverkon vikatilanteet.
Samalla voit seurata korjaustyön
etenemistä sähköjen palauttamisen historiatiedon kautta. Ota
myös käyttöön SMS-häiriöviestipalvelumme, jolloin saat heti
tiedon kännykkääsi sähköjen
katkeamisesta, vaikkapa kesämökilläsi jakelualueellamme.
Tieto vikapaikasta
on arvokasta meille
Jos olet havainnut mahdollisen
sähkökatkon syyn, esimerkiksi
Myrskyn loppui,
mutta sähköjä ei ole
Jos sähkökatkos jatkuu luonasi
vaikka ilma on jo parantunut,
tarkista vielä laajempi tilanne
häiriökartastamme. Jos lähellä
asuntoasi ei ole merkintää
vikatilanteesta, voi kyseessä olla
pienjänniteverkon vika. Soita tällöin vikapalveluumme ja ilmoita
viasta, jolloin voimme lähettää
korjaajat paikalle mahdollisimman nopeasti.
Saat lisätietoja ja vinkkejä pitkään sähkökatkoon varautumisesta kotisivuiltamme
www.keravanenergia.fi/jakelukeskeytykset
Soitathan vikapalveluumme vain jos sinulla
Jos katkaiset sähkön,
katkaise se
etäluettavasta
mittarista!
Etäluettavien mittareiden
vaihtourakka on saatu
valmiiksi. Jompi kumpi
näistä mittareista löytyy
melko varmasti sähkökaapistasi.
Näytön selauspainike
Kytkentälaitteen merkkivalo
KAMSTRUP 162M ja 382M
AIDON 5511, 5530 JA 6531
Katkaisu:
• Valitse selauspainikkeen avulla
näyttöön teksti ”dCon”.
• Paina selauspainiketta noin 6
sekuntia.
• Sähkönsyöttö katkeaa ja
punainen merkkivalo palaa noin
5 sekunnin ajan, jonka jälkeen
merkkivalo alkaa vilkkua.
• Sähkön kytkentä ja katkaisu
tapahtuvat painamalla kytkentälaitteen painiketta noin sekunnin
ajan.
Kytkentä:
• Kytkentä onnistuu vain punaisen
merkkivalon vilkkuessa. Paina
selauspainikkeella näyttöön jokin
muu kuin ”dCon”.
• Paina selauspainiketta noin 6
sekuntia.
• Sähkönsyöttö kytkeytyy päälle ja
punainen merkkivalo sammuu.
Mitä merkkivalot kertovat?
• Vihreä palaa – sähkö on kytketty
• Vihreä vilkkuu – sähkö on katkaistu, paina kytkentäpainiketta.
• Punainen palaa – ota yhteyttä
sähköyhtiöösi.
Mitä mittarin merkkivalot
kertovat?
• Punainen vilkkuu – sähkö on
katkaistu, mutta kytkentä on
mahdollista.
• Punainen palaa – sähkö on
katkaistu ja kytkentä estetty.
Kytkentäpainike
on lisätietoa vian aiheuttajasta tai vikaa
ei näy lähelläsi häiriökartassamme. Tämä
helpottaa vikapalvelun puheluruuhkaa ja
Tiedot saat kännykkään
vain jos olet rekisteröitynyt
20
nopeuttaa sähköjen palauttamista. Rekis-
Etkö löytänyt kuvasta omaa mittariasi?
teröidy myös SMS-palveluumme, niin saat
Jos näissä kuvissa ei näy sinulla olevaa mittaria, sinulla on mittari,
jossa ei ole virrankatkaisumahdollisuutta. Jos etäluettavassa
mittarissa ei ole mahdollisuutta virrankatkaisuun, voit tarvittaessa
katkaista sähköt pääkytkimestä.
tiedon vian alkamisesta ja päättymisestä
sekä tarvittaessa lisätietoja vian kestosta.
21
Vuosi aurinko-
energiaa
K
erroimme vuosi
sitten, että Keravan
Energia -yhtiöiden
Martinkylän sähköaseman
yhteyteen asennettiin
kahden eri valmistajan
1 kW aurinkopaneelit
testauskäyttöön elokuun
lopulla 2013.
Paneelien päätarkoituksena on selvittää, onko
erilaisilla valmistajilla ja
erilaisilla teknologisilla
ratkaisuilla vaikutusta
paneelien tuottamaan sähköön. Paneelien tuottama
sähkö syötetään suoraan
jakeluverkkoon sähköasemalla, jolloin sähkön
varastointia akkuihin ei
tehdä. Vertailututkimuksemme aikana yhdellä
invertterillä rakennettu paneelijärjestelmä on tuottanut enemmän sähköä kuin
neljällä mikroinvertterillä
rakennettu järjestelmä.
Keravan Energia -yhtiöt siirtyi elokuussa 2013 uuteen aikaan
testiaurinkopaneelien asennuksen myötä.
Paneelit ovat nyt olleet
jatkuvassa käytössä reilun
vuoden ajan ja vaikka ne
periaatteessa ovat samanlaiset, on tuotantomäärissä
kuitenkin ollut vuositasolla eroa vajaa 10 %. Kuukausitasolla yksi paneeli on
tuottanut parhaimmillaan
noin 70 – 80 kWh ja pienimmillään joulukuussa
2013 vain noin 2 kWh.
Uudet sähkön toimitus-,
myynti- ja verkkopalveluehdot voimaan 1.1.2015
tuotanto oli reilu 3 kWh
päivässä. Parhaan tunnin
tuotanto oli noin 0,6 kWh
tunnissa 1 kW laitteistolla.
Keravan Energia –yhtiöt ottaa käyttöön uudistetut,
Yksi tällainen 1 kW
aurinkopaneeli on tuottanut testausjakson aikana
noin 500 kWh sähköä. Jos
paneelin tuotanto kohdistuu yksinomaan omaan
käyttöön ja siten pienentää
sähköverkosta otettavan
sähkön määrää, on paneelin tuottama säästö vuoden
aikana noin 50 euroa, kun
kilowattitunnin energian hinta myynnillä ja
siirrolla on yhteensä noin
10 senttiä. Paneeli on siis
säästänyt sähkölaskussa
hankintahintansa verran
vasta noin 20-25 vuoden
kuluttua.
mät. Uudet asiakkaan sopimukseen liittyvät ehdot ovat
alan yleiset, Energiateollisuus ry:n suosittelemat ehdot;
sähkönmyyntiehdot , sähköntoimitusehdot ja verkkopalveluehdot. Ehdot ovat kuluttajaviranomaisen hyväksytämän lehden liitteenä.
Kuluttajalla on 30 päivän ajan ehtojen muutoksesta
tiedon saatuaan oikeus irtisanoa sopimus ilman irtisanomisaikaa. Muun käyttäjän kuin kuluttajan tapauksessa
vastaava aika on 15 päivää. Irtisanomisoikeus ei koske
asiakkaita, joilla on määräaikainen sopimus. Asiakkaille,
joilla on määräaikainen sopimus, uudet sopimusehdot
tulevat voimaan heti nykyisen sopimuskauden päättyessä. Ehdot liitteenä keskiaukeamalla.
Uusi vene
Kesärinteelle
Keravan Energia lahjoitti kaupungin
leirikeskus Kesärinteelle uuden veneen,
kun vanha oli alkanut vuotaa. Vesillelaskussa Kesärinteen talonmies Eila
Miettinen, KE:n kehitysjohtaja Lars
Horn ja VeneRuonin Sami Ruoni.
Jos haluat rakentaa
talosi yhteyteen oman aurinkopaneelijärjestelmän,
muistathan olla hyvissä
ajoin yhteydessä Keravan
Energia –yhtiöihin, jotta
voimme varmistua sähköturvallisuuskysymyksistä.
Keravan Energia –yhtiöillä on myös tavoitteena
rakentaa oma aurinkosäh-
Sähköntuotannollisesti vuoden aikana paras
päivä oli 22.7.2014, jolloin
80
kövoimala Keravan toimitalon yhteyteen. Voimalan
on tarkoitus olla usean
kymmenen kilowatin
tehoinen ja se on suunniteltu rakennettavaksi
aikaisintaan vuonna 2015,
mutta lopullista päätöstä
aikataulusta ei ole vielä
tehty.
Martinkylän sähköaseman
70 aurinkopaneelien
Sähkön tuotto kWh
60 sähkön tuotto
50
1.9.2013 – 30.8.2014
40
Paneeli 1
Paneeli 2
30
Keravan Energia jakoi
heijastimet ekaluokkalaisille
20
10
9
22
10 11 12
1
2
3
4
5
6
7
8
Paneelit asennettiin sähköasemarakennuksen seinään
etelä-kaakko -suunnassa.
Keravan Energia jakoi heijastimet Keravan, Sipoon ja Karkkilan
ekaluokkalaisille. Kuvassa Södra Paipis skolan ala-asteen 1-2 -luokkalaisia.
23
E-lasku on sähköinen kuluttajille tarkoitettu laskutustapa, joka sopii kaikille
verkkopankin käyttäjille. Paperilaskun sijaan saat meiltä e-laskun suoraan
omaan verkkopankkiisi. Paperittomuus on myös ympäristön etu.
lasku
Siirry käyttämään
e-laskua nyt
E-lasku on turvallinen – verkkopankkiin
pääsee vain pankkitunnuksen haltija. Pankit
tunnistavat sekä laskun lähettäjän että vastaanottajan – näin ollen verkkopankkiin ei voi tulla
laskuja muilta kuin e-laskusopimuksen kanssasi
tehneiltä yrityksiltä.
Verkkopankissa e-laskun maksaminen hoituu
paperilaskua helpommin. Laskun tietoja ei
tarvitse itse näppäillä, vaan ne ovat laskussa
jo valmiina. Riittää kun vain hyväksyt laskun.
Laskun voit laittaa maksuun myös automaattisesti,
jolloin erillistä hyväksyntää ei tarvita. Laskun
maksupäivän voit itse muuttaa.
• turvallinen
• helppo
• uusia etuja
• nykyaikainen
24
Laskujen arkistointi hoituu kätevästi sähköisesti.
Laskut arkistoituvat verkkopankkisi e-laskuarkistoon
ja voit tarvittaessa tulostaa tai tallentaa ne omalle
koneellesi. E-laskuarkiston säilytysajassa on pankkikohtaisia eroja. Yleisesti ottaen laskut säilyvät
arkistossasi 12-24 kuukauden ajan.
E-laskun voit ottaa käyttöön tekemällä
e-laskuvaltuutuksen oman verkkopankkisi
kautta. Valtuutuksen tekemiseen tarvitset
Keravan Energia Oy:n lähettämän vanhan
sähkölaskusi, josta tarvittavat tiedot valtuutusta
varten löytyvät.