geisha-reportaasi - MediaRoadService

Reportaasi
Minustako
geisha?
Teeseremonian oikeaoppinen suorittaminen
kuuluu geishan taitoihin. Teeseremonian
aikana nainen välittää
tunteensa miehelle,
kertoo koulun johtaja
Oleg Frolov.
Moskovalaisessa geishakoulussa opetetaan,
kuinka saada mies koukkuun ja parisuhde
kukoistamaan. Tärkeässä roolissa on laite,
joka mittaa seksuaalienergiaa.
Maria Markus, Kuvat Jyrki Vesa
Reportaasi
Geishakoulussa venäläiset
naiset saavat
vapaasti jutella
naisena olemisen monista
puolista.
Opettaja Natasha näyttää laservalon avulla,
mihin treenatut
lantionpohjan lihakset pystyvät.
T
äällä sitä nyt istutaan. Lattiatyynyllä, romanttiseroottisesti sisustetussa huoneessa moskovalaisen kerrostalokorttelin uumenissa. Seiniltä tuijottavat pitsien lomasta tyttöjulisteet, hindujumalattaret ja
buddhat. Vieressäni istuu muutama kolmekymppinen moskovalaisnainen rupatellen keskenään.
Huolellisesti meikattu nainen
korkeissa saappaissaan ja pitkässä
mekossaan istuutuu korokkeelle.
Hän asettelee jalkansa vierekkäin.
Hän on illan opettaja, 41-vuotias
Natasha. Hän on erikoistunut intiimilihasten harjoittamiseen.
Olemme Moskovan ehkä kuuluisimmassa geishakoulussa, joka lupaa elämään nautintoa, erotiikkaa
ja aisti-iloja. Salatietoa, joka avaa
ovet uskomattomaan seksiin ja kukoistavaan parisuhteeseen. Taolaisuutta, tantraa ja mystiikkaa. Kaiken samassa paketissa. Tähän
opinahjoon venäläiset miljonäärit
kuulemma laittavat vaimojaan.
Natasha kaivaa laukustaan yk-
sityiskohtaisen piirroksen vagi28
Natasha
pitää geisha­
kurssilaisille
perusteellisen
luennon naisen
anatomiasta.
Koululla myydään seksuaalienergiaa
mittaavien
laitteiden lisäksi
mm. kalliita
parfyymejä.
nasta ja aloittaa luennon naisen
anatomiasta. Me opiskelijat teemme ahkerasti muistiinpanoja.
Luennon jälkeen Natasha käy
vaihtamassa vaatteet. Pitkä mekko vaihtuu tavalliseen treeniasuun – sillä poikkeuksella, että
housujen haaroissa on pieni reikä.
Sitä tarvitaan demonstroimiseen.
Ensin Natasha näyttää, miten
”piirretään”. Hän asettaa valkoisen muovipallon haaroihinsa (no,
sisäänsä) ja kiinnittää pikkuruisen lampun pallosta sojottavan
tikun päähän. Lampusta hohtava laservalo alkaa piirtää seinään
punaista viivaa ylös ja alas, sivulta toiselle. Päämme kääntyilevät
kuin tennisottelussa.
Sitten opettajamme istuutuu
alas ja vaihtaa laserpallon tilalle kondomiin sujautetun puukuulan. Kuulasta roikkuu pussi, jossa
on pari nyrkillistä kiviä. Hän nousee seisomaan pieneen etunojaan ja
aloittaa voimatreenin. Ylös ja alas.
Ylös ja alas. Adin, dva, tri. Adin, dva,
tri. Ja ylös, ylös, ylös.
Natasha kertoo, kuinka treeni on auttanut naisia pääsemään
virtsanpidätysongelmista ja intiimialueiden tulehduskierteistä,
ja mikä tärkeintä: saanut miehen
jäämään kotiin.
Eräs kazakstanilainen kolmen lapsen äiti oli ollut tilanteessa, jossa hänen miehensä oli ottamassa kakkosvaimoa. Kun nainen
oli käynyt Natashan opeissa, mies
oli luopunut suunnitelmastaan.
Natasha itse kertoo kehittyneensä rakkauslihasten treenin avulla
yhden orgasmin naisesta kahdentoista orgasmin pedoksi.
Lievää kauhua tuntien odotan,
milloin tulee meidän vuoromme
pistää ilolihaksemme kuntotestiin.
Koulun perustaja ja johtaja Oleg Frolov kertoo, että asiakkaille suositellaan lähes aina yksilöllisiä opintokokonaisuuksia.
– Toisille riittää kolmen päivän kurssi, toinen tarvitsee viiden
vuoden opiskelun, hän sanoo.
Siis mihin?
Oleg Frolovin mukaan siihen,
että nainen ”herää”. Se on hänen
mielestään hyvän parisuhteen
avain. Silloin nainen on kuin terälehtensä avannut ruusu ja vetää
miehiä puoleensa tekemättä mitään. Silloin mies haluaa palvella
naista eikä lähde metsästämään
muualle. Ja silloin myös nainen
osaa nauttia seksuaalisuudestaan.
Öljybisneksen parissa aikanaan
rahaa takonut 51-vuotias Frolov
sai itse herätyksen seksuaalisen
energian tärkeydestä ollessaan
kolmekymppisenä työmatkalla
Jemenissä. Vanha haareminainen
oli tokaissut nuorelle naistenmiehelle, ettei tämä ymmärrä mitään
naisista eikä rakkaudesta.
Frolov oli juuri tavannut vaimonsa Jevgenijan ja oli korviaan
myöten rakastunut. Niinpä hän
halusi ymmärtää naista ja alkoi
opiskella tantraa ja geishojen salaisuuksia. Pian hän luopui öljybisneksestään ja sijoitti omaisuutensa geishakouluun.
Moskovassa on nyt kolme Frolovien koulua. Sivutoimipisteitä on
ympäri Venäjää sekä Lontoossa,
Brysselissä, New Yorkissa ja Dubaissa. Tosin opetus on venäjäksi, eikä venäjää taitamaton löydä
edes netistä tietoa kouluista.
Froloveilla on paljon kilpailijoita, sillä geishakoulujen suosio on
Venäjällä kova. Yhdeksi selitykseksi tarjotaan sitä, että hyvistä ja
varakkaista miehistä on suurkaupungeissa kova kisa ja naiset ovat
valmiita sijoittamaan paljon rahaa
oppiakseen viettelyn salaisuudet.
Suomalaiseen tasa-arvoon
kasvaneena geishakoulun filosofiat hieman mietityttävät.
Jotain perää voi olla siinä, että
hyvän parisuhteen avain on naisen
”heräämisessä”. Mutta mielestäni
parisuhde on kahden kauppa.
Entä jos nainen kehittää eroottisuutensa huippuun eikä kumppani pysykään mukana? Tai entä
jos nainen ei haluakaan olla ruusu
vaan metsästäjä?
Frolov myöntää, että joskus
kurssin käytyään nainen on lähtenyt etsimään jotain parempaa.
– Huonostihan siinä käy, jos nainen huomaa valinneensa pässin,
Frolov toteaa.
Hän lisää, että kursseilla käy
yhtä paljon pariskuntia kuin sinkkujakin. Siksi yritys brändättiin
uudelleen joitakin vuosia sitten
ja Geishakoulusta tuli Parisuhdeakatemia. Samalla koulun mainetta siistittiin. Nyt paikka on
omistajansa mukaan alansa ainoa
oppilaitos, jonne mies voi lähettää
vaimonsa pelkäämättä, että vaimo joutuu riisumaan housunsa.
Mutta pitääkö meidän kurssilaisten ryhtyä piirtelemään laservalolla sitä punaista viivaa?
Huh. Tällä oppitunnilla tyydymme teoriaan ja saamme perusteelliset ohjeet kotitreeniin.
Seuraavalla kerralla on tarkoi-
Härveli näyttää verenpainemittariin liitetyltä punaiselta dildolta.
Sitä myydään koulun aulassa parfyymien, korujen, meditaatio-oppaiden ja kirjojen joukossa, hinta
on noin kolmesataa euroa.
Toki koulussa oli kehittyneem-
”Entä jos nainen kehittää eroottisuutensa
huippuun eikä kumppani pysykään
mukana? Tai jos nainen ei haluakaan
olla ruusu vaan metsästäjä?”
tus perehtyä eroottiseen hierontaan tai seksuaalienergian vahvistamiseen. Kahdeksan oppitunnin
mittaisen peruskurssin oppiaineisiin kuuluu myös kehon kielen
opiskelua, äänellä viettelemistä
ja miehen huomion herättämistä.
Jokaiselta kurssilaiselta mitataan
myös seksuaalienergia.
Kurssikavereillani näyttääkin
olevan mukanaan koulun hittituote: laite, jolla naisen seksuaalienergia – käytännössä siis lantionpohjalihasten voima – mitataan.
pikin laite samaan tarkoitukseen:
kosmologinen mittari, joka on kehitetty avaruustutkimuksen menetelmillä. Kosmisen laitteen hinta on noin 6 000 euroa.
Kurssiin kuuluu myös japanilaisen teeseremonian oikeaoppinen
suorittaminen. Seremonian aikana nainen kuulemma välittää teen
avulla emootionsa miehelle.
Oppitunti on lopuillaan, ja ryhmässämme on vapautunut tunnelma. Naiset heittävät kysymyk-
siä Natashalle ja juttelevat luontevasti intiimeistä asioista. Ehkä
kurssin hyöty onkin siinä, että venäläisnaisilla on vihdoin paikka,
jossa he voivat avoimesti puhua
mistä tahansa, kuin isosiskolle.
Kahden tytön äiti, 36-vuotias
Julia, vahvistaa ajatukseni. Farkkuihin pukeutunut meikitön moskovalaisnainen ei opettele saamaan äveriästä miestä koukkuunsa, vaan on rikastamassa nykyistä
elämäänsä ja parisuhdettaan. Julia sanoo nauttivansa ennen kaikkea siitä, että kurssilla saa puhua
naisena olemisen eri puolista. Hän
kertoo saaneensa kurssilta itsevarmuutta ja olevansa nykyisin
onnellisempi kuin ennen. Myös
hänen miehensä on nyt kuulemma hyvin tyytyväinen.
Yöjunan ravintolavaunussa matkalla kotiin mietin, kuinka hyvä itse kunkin olisi pohtia
oman nautintonsa ja elämänilonsa lähteitä. Mutta siitä en ole lainkaan varma, että nautinnot ja elämänilo löytyvät miesten viettelyn
taidosta ja alapään akrobatiasta.
Toisaalta, ehkä jokainen nainen ansaitsisi silloin tällöin päivän ruusuna. u
29