Miten minä kokosin Valtterin

Miten minä kokosin Valtterin
Minulla oli jo mahdollisuus koota Valtteri kokonaan. Haluan kertoa teille, mitä kaikkea koin Valtterin kanssa. Yhden asian voin
jo paljastaa: Valtterin kanssa ei ole tylsää. Ei, minulla oli tosi
hauskaa, vaikka kaikki ei onnistunutkaan heti ensi istumalta…
Harjoitus tekee mestarin
Kun sain Valtterin ensimmäiset osat, pitelin pääkallon ja hampaat
sisältävää pakkausta käsissäni (numero 1) ja mietin, miten saan
osat ulos pakkauksesta. Sitten keksin: haepa sakset! Niinpä
tein ja leikkasin pakkauksen auki reunoja pitkin. Valtterin pää oli
hyvin pakattu! Pakkauksen yhteen puristetut osat täytyi erottaa
varovasti, jotta Valtterin hampaat eivät mene rikki – hänen
hampaansa eivät kasva enää.
Aloitin alaleuasta. Alaleukaan tulevat hampaat, jotka on
merkitty alaspäin näyttävällä nuolella. Hampaat irrotetaan
pidikkeestä parhaiten pyörittämällä niitä edestakaisin. Ensimmäistä kulmahammasta en meinannut saada paikoilleen.
Minun piti kääntää poskihampaat, olin näköjään laittanut ne
väärin päin… Eli katsokaa, että laitatte poskihampaat niin,
että nousevat puolet näyttävät sisä- ja ulkopuolelle. Yhtä
hammasta minun piti etsiä lattialla kontaten, koska se luiskahti
sormistani. Eli: hampaista täytyy aina pitää hyvin kiinni! Etu- ja
kulmahampaiden kohdalla kannattaa katsoa, missä järjestyksessä ne laittaa paikoilleen. Yläleuan hampaiden asetuksen
aloitin keskeltä – ja se onnistui hyvin. Valtterilla oli nyt hampaat
suussa.
Homma alkaa luistaa hyvin
Valtterin pään ja hampaiden jälkeen sain silmät, toisen aivopuoliskon ja kallon
yläosan (numero 2). Tällä kertaa kokoaminen oli helppoa – laitoin vain silmät
sisään. Se vaatii kylläkin hieman voimaa, joten joudut ehkä pyytämään aikuisen
apua.
Ennen kuin pystyin laittamaan kallon yläosan paikoilleen, minun täytyi saada
aivojen toinen puolisko. Se tuli hieman myöhemmin. Sitä ennen sain kylkiluut,
erilaisia pidikkeitä nelikulmaisessa beigenvärisessä kehyksessä, hakasilla varustetun pidikkeen ja niskanikamat (numero 3). Nyt pystyin laittamaan niskanikamat paikoilleen, siihen tarvitsin hakasilla varustettua pidikettä, joka laitetaan
niskanikamien päässä olevaan palloon. Niskanikamat täytyy laittaa paikoilleen
oikein päin – nikamassa törröttävän piikin on näytettävä sisään päin. Alaleuan
voi ottaa pois, mutta se ei ole tarpeellista, jos toimii varovasti. Nelikulmaisessa
kehyksessä olevat pidikkeet täytyy säilyttää hyvin, sillä niitä tarvitaan
myöhemmin luiden kiinnitykseen.
Valtteri kehittyy
Sain vihdoinkin toisen aivopuoliskon (numero 4), ja nyt pystyin kokoamaan Valtterin kallon. Molemmat aivopuoliskot täytyi yhdistää ensin. Se kävi ihan helposti –
välikappale aivopuoliskojen väliin, aivot sisään, kallon yläosa paikoilleen niin, että
se napsahtaa kiinni. Valtteri näytti jo hienolta!
Sen jälkeen yhdistin selkärangan ja kylkiluut. Siinä ei voi tehdä mitään väärin,
sillä selkäranka menee paikoilleen vain yhdessä suunnassa. Selkärangan paikoilleen painamisessa tarvitaan kuitenkin hieman voimaa, jotta aikuisen apu voi
olla paikallaan.
Sitten sain toisen keuhkon, jonka laitoin ensiksi sivuun, Valtterin häntäluun ja lannenikamat (numero 5). Nyt pystyin yhdistämään selkärangan häntäluun ja lannenikamien kanssa.
Yhdistämisessä tarvitaan voimaa ja ehkä apua. Häntäluu
kiinnitetään nelikulmaisessa kehyksessä olevalla kiinnikkeellä B. Ota vain tämä kiinnike kehyksestä ja jätä
muut paikoilleen, jotta ne eivät pääse häviämään.
Verta ja ilmaa Valtterille
Sitten sain valtimot ja laskimot, joitakin välilevyjä sekä Valtterin henkitorven
(numero 6). Yhdistin henkitorven ja verisuonet toisiinsa. Verisuonet kiinnitetään
haarukassa kahdesta kohdasta.
Sen jälkeen laitoin välilevyt rintanikamien väliin. Ne pomppasivat pois nikamista
ja jouduin etsimään niitä lattialta. Eli älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: aloittakaa ylhäältä, alemmat välilevyt tulevat myöhemmin. Siis T-kirjaimella ja numeroilla 1–6 merkityt välilevyt tulevat ylempiin niskanikamiin.
Verisuonet yhdistin henkitorveen työntämällä sinisten ja punaisten suonien
tapit henkitorven leveässä päässä olevaan koloon. Sen jälkeen kiinnitin
henkitorven Valtterin selkärankaan: niskanikamissa oleva pidike täytyy
laittaa henkitorven ylempään koloon. Näin henkitorven tapit sopivat ihan
itsestään selkärangan koloihin.
Sitten sain Valtterin vasemman keuhkon kahdessa osassa, läpinäkyviä kiinnikkeitä nelikulmaisessa kehyksessä ja lisää välilevyjä (numero 7). Läpinäkyvät
kiinnikkeet nelikulmaisessa kehyksessä täytyy säilyttää hyvin, sillä niitä tarvitaan
myöhemmin sisäelinten kiinnitykseen.
Keuhkon olin jo koonnut käyttäen kehyksessä olevia kiinnikkeitä A, B ja C. Nämä
osat leikkasin saksilla kehyksestä. Näin se kävi paremmin kuin painamalla.
Ole varovainen
Kun halusin yhdistää niskanikamat rintanikamiin, minulle sattui jotain tyhmää.
Apua – Valtterin kallon yläosa lähti irti ja aivot tippuivat lattialle! Eli käsittele
Valtteria varovasti. Lopuksi – kun olin toipunut pelästyksestä – laitoin paikoilleen
lannenikamien välilevyt (ne on merkitty L-kirjaimella). Niistäkin jouduin leikkaaman osan saksilla irti.
Sen jälkeen sain Valtterin sydämen ja joitakin välilevyjä (numero 8).
Sydämen voi koota helposti työntämällä toisen puolen tapit toisen puolen koloihin. T-kirjaimella ja numeroilla 7–12 merkityt välilevyt tulevat
alempiin rintanikamiin. Välilevyt jouduin leikkaamaan irti. Mutta älä sinä
leikkaa sormeen, kuten minä tein. Käsittele saksia varovasti! Anna välilevyjen napsahtaa paikoilleen molemmin puolin.
Valtteri voi jo seistä
Sitten sain Valtterin rintakehän ja pitotangon (numero 9). Rintakehää tarvitaan
myöhemmin, mutta pitotangon kokosin heti. Työnsin pienen välikappaleen pitempään tankoon ja sen jälkeen lyhyemmän tangon välikappaleeseen. Sitten työnsin
mustan nelikulmaisen kappaleen lyhyempään tankoon, noin 3 cm. Herran jestas,
siihen tarvittiin voimaa! Eli saatat tarvita aikuisen apua.
Sitten tuli myös Valtterin jalustan keskiosa ja kolme jalkaa (numero 10). Yhdistin
jalat jalustan keskiosaan työntämällä jalkaosat niille tarkoitettuihin koloihin, minkä
jälkeen laitoin kannen paikoilleen. Se kävi ihan helposti. Työnsin pitotangon jalustan koloon. Kannattaa vain katsoa, että tanko nojaa hieman taaksepäin, sillä se
pitää Valtteria pystyssä.
Jokainen voi päättää itse, laittaako Valtterin jo nyt tankoon vai vasta myöhemmin.
Tangon yläosa laitetaan vain Valtterin häntäluussa olevaan koloon. Valtterin
voin ottaa pois tangosta milloin vain, jos osien lisääminen on näin helpompaa. Täytyy vain kokeilla.
Miten minä kokosin Valtterin
Valtteri kasvaa
Sain Valtterin oikean lantion ja niskanikamien välilevyt (numero 11). Ne on merkitty C-kirjaimella ja numeroilla 1–5. Tässä
täytyy ottaa huomioon, että välilevyt ovat erikokoisia. Kannattaa aloittaa ylhäältä numerolla 1. Tälläkin kertaa leikkasin
jotkut välilevyt saksilla irti, ne olivat niin tiukassa. Lantion kiinnitin
beigenvärisellä kiinnikkeellä C Valtterin häntäluuhun. Kiinnikkeen
saattaa joutua leikkaamaan irti saksilla – mutta toimi varovasti.
Sen jälkeen tuli Valtterin vasen lantio ja jalustaan kiinnitettävä paino (numero 12). Vasen lantio kiinnitetään häntäluuhun
samalla tavalla kuin oikeakin. Siinä käytetään beigenväristä
kiinnikettä D, joka täytyy ehkä leikata irti saksilla. Metallipaino
pannaan yhteen jalustan koloista.
Sitten sain Valtterin munuaiset ja vielä yhden metallipainon jalustaa varten (numero 13). Metallipaino tuli
jalustaan, munuaiset laitoin sivuun odottamaan.
Seuraavat osat olivat kaksi metallipainoa jalustaa varten sekä valtimoita ja laskimoita (numero 14). Metallipainot
työnsin taas jalustan koloihin. Verisuonet liitin toisiinsa ja sen
jälkeen ylempään verisuonipariin työntäen punaiset osat yhteen. Ylemmän parin olin jo kiinnittänyt
Valtterin henkitorveen ja selkärankaan. Aluksi
ajattelin, että yhdistäminen käy helposti, mutta
siihenkin tarvitaan voimaa. Alemman punaisen
verisuonen reikä laitetaan Valtterin selkärangassa olevaan tappiin.
Nyt pystyin yhdistämään jo aikaisemmin saamani
munuaiset Valtterin verisuoniin ja selkärankaan.
Alemman sinisen verisuonen kolmiosaiset piikit
työnnetään munuaisissa oleviin reikiin. Se käy
ihan helposti.
Valtteri alkaa jo näyttää ihmiseltä
Seuraavat osat olivat viimeinen jalustaan
laitettava metallipaino sekä Valtterin haima
(numero 15). Haiman laitoin sivuun,
sillä sitä tarvitaan myöhemmin.
Sitten tulivat Valtterin vasen solis- ja lapaluu (numero 16). Solisluun kiinnitin lapaluussa olevaan reikään niin, että pitempi osa näytti tappien suuntaan. Tapit
työnsin kylkiluissa oleviin reikiin. Niiden täytyy napsahtaa kunnolla paikoilleen,
eli paina kylkiluita kunnolla sisäpuolelta.
Seuraava osa oli Valtterin olkaluu (numero 17). Se
on merkitty L-kirjaimella, kuten kaikki vasemmalle
puolelle tulevat luut. Sen laitoin sivuun, koska tarvitsin sitä vasta myöhemmin. Vähän myöhemmin sain
Valtterin kyynärvarren luut (numero 18). Yhdistin ne
olkaluuhun. Se oli helppoa. Jokainen voi päättää
itse, kiinnittääkö olkaluun jo nyt Valtterin olkapäähän vai vasta myöhemmin, kun kaikki
raajat ovat valmiita.
Vihdoin ja viimein tuli myös käsi (numero 19), jonka yhdistin vasempaan
kyynärvarteen. Ajattelin ensin, että se on helppo homma, mutta tarvitsin siihen
aika lailla voimaa. Eli pyydä vain apua!
Lisää raajoja
Sain myös vasemman reisiluun (numero 20). Mietin, laittaisinko sen jo Valtterin
lantioon, mutta päätin odottaa, kunnes koko sääri on valmis.
Sitten tulikin vasen sääriluu (numero 21), jonka yhdistin reisiluuhun. Hupsista, siihen tarvitsin voimaa! Kun sain vielä vasemman jalkaterän (numero 22), koko
vasen raaja oli valmis. Se näytti jo hienolta!
Seuraavaksi tulivat Valtterin oikea solis- ja lapaluu
(numero 23). Ne kiinnitin samalla tavalla kuin vasemmalla puolella, joten siinä ei ollut mitään ongelmia.
Sitten sain Valtterin oikean olkaluun (numero 24). Se on
merkitty R-kirjaimella, kuten kaikki oikealle puolelle tulevat
luut. Sen laitoin sivuun odottamaan muita osia.
Valtterin oikea kyynärluu tuli myös (numero 25) ja pystyin yhdistämään sen
sivuun laittamaani olkaluuhun. Helppoa, ajattelin. No eipäs ollutkaan, koska en
katsonut tarpeeksi tarkasti. Ensiksi yritin yhdistää väärää
puolta. Eli
älkää tehkö samaa virhettä! Sitä paitsi tarvitsin aika lailla
voimaa. Kannattaa pyytää aikuisen apua.
Sisäelimiä
Vihdoinkin Valtteri sai vatsalaukun (numero 26). Yhdistin sen haimaan. Haiman
kolme tappia työnnetään vatsaan. Siihen tarvitaan voimaa ja ehkä apua.
Sitten tuli Valtterin oikea käsi (numero 27), jonka yhdistin
oikeaa käsivarteen. Minun täytyi laajentaa hieman kyynärvarren koukkua, jotta sain käden siihen kiinni. Sen jälkeen
kiinnitin oikean käsivarren Valtterin hartiaan. Näytti hienolta!
Sen jälkeen vuorossa oli Valtterin ohutsuoli (numero 28). Se
näytti hassulta! Laitoin sen sivuun ja odotin paksusuolta (numero
29). Mietin, näyttääkö minunkin paksusuoleni sellaiselta… Yhdistin
paksusuolen Valtterin ohutsuoleen. Siihen tarvitaan läpinäkyviä kiinnikkeitä D ja
E. Ne ovat nelikulmaisen kehyksen vasemmalta nähtynä toisen rivin keskellä. Ne
irrotetaan parhaiten saksilla, mutta varovasti. Minun täytyi laajentaa hieman paksusuolessa olevia koloja, jotta sain tapit niihin sisään. Tappien työntämiseen
tarvitaan aika lailla voimaa, joten pyydä apua.
Valtterin maksa oli seuraava sisäelin (numero 30), mutta laitoin sen
sivuun odottamaan. Se kiinnitetään myöhemmin toisiin elimiin.
Lisää sisustaa Valtterille
Seuraavat osat olivat Valtterin sappirakko, perna ja virtsarakko
(numero 31). Sappirakon kiinnitin maksaan työntäen sappirakon tapit maksan
alhaalla oikealla oleviin reikiin. Pernan työnsin haiman tappiin ja virtsarakon
molempien lantioiden välissä olevaan koloon.
Nyt minulla oli Valtterin kaikki sisäelimet ja pystyin kiinnittämään ne Valtteriin.
Ensi alkuun etsin läpinäkyvän tapin F. Se on toisessa rivissä vasemmalla ihan
alhaalla. Laitoin sen selkärangan ylimpään reikään.
Sen jälkeen yhdistin Valtterin vatsan haiman ja pernan
kanssa muihin elimiin ja selkärankaan. Työnsin
vatsan toisessa päässä olevan tapin henkitorven alapäässä olevaan reikään. Toinen
reikä kiinnitetään tapilla F.
Sydämen yhdistin ylempiin verisuoniin työntäen verisuonten alapäässä olevat tapit
sydämen reikiin. Siihen tarvitaan enemmän
taitavuutta kuin voimaa. Minä annoin ensin toisen puolen napsahtaa kiinni, sen jälkeen
toisen.
Tarvitsin läpinäkyvää tappia G, jotta pystyin yhdistämään maksan Valtteriin. Tappi
on läpinäkyvän kehyksen oikean rivin keskellä. Tappi G työnnetään selkärankaan
henkitorven ja haiman välissä olevaan reikään poikittain. Sen jälkeen yhdistin
sydämen ja maksan toisiinsa.
Sitten vuorossa olivat keuhkot, jotka yhdistin henkitorveen, sen jälkeen rintakehä, joka liitetään yhteen selän kylkiluiden kanssa. Minun täytyy myöntää, että se
oli vaikeaa. Halusin ensin yhdistää yhden puolen, sen jälkeen toisen, mutta luut
irtosivat aina toisistaan. Eli anna niiden napsahtaa kunnolla kiinni!
Valtteri on valmis
Kun olin saanut Valtterin oikean reisiluun (numero 32)
ja sääriluun
(numero 33), sain Valtterin vihdoinkin valmiiksi. Kiinnitin sääriluun reisiluuhun.
Kylläpä siihen tarvittiin voimaa! Tässä täytyy kyllä pyytää aikuisen apua. Muuten se käy aika helposti, täytyy vain katsoa, että laittaa luut oikein päin. Säären
ohuemman luun täytyy näyttää sisäänpäin. Minun täytyi korjata se vasemmalla
puolella – jouduin ottamaan luut erilleen ja yhdistämään uudelleen. Valtteri-raukka!
Näin sain Valtterin valmiiksi. Valtterin kokoaminen oli tosi hauskaa. Joskus olin
hieman epätoivoinen, esimerkiksi aluksi, kun pienet osat liukuivat sormistani ja
jouduin etsimään niitä kontaten lattialta. Mutta opin nopeasti, että minun täytyy
pitää osista lujasti kiinni. Joskus olin myös varomaton, esimerkiksi saksien kanssa. Jos joitakin osia täytyy irrottaa saksilla, täytyy olla varovainen. Mutta Valtteri
tuli valmiiksi ja näyttää tosi hienolta!
Huomautus:
Julkaisemme Valtterin kokoamisvinkkejä numero
numerolta. Asiantuntijamme on koonnut Valtterin
etukäteen. Näin hän voi antaa sinulle neuvoja ja
kertoa, miten Valtterin kokoaminen onnistui häneltä.
Vieraile sivullamme säännöllisesti ja katso, mitä uutta
kerrottavaa meillä on.