Kaistalla-lehdestä

Kaistalla
Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen Ylä-Savossa 2013 • Kesäkuu 2013
Teksti: Riittamaija Ståhle Kuvat: Tapio Tikka
Valokuitua
vauhdikkaalle miehelle
Kun kuuntelee sonkajärveläistä Jarkko Tuovista, niin hitaampaa
alkaa hirvittää. 31-vuotiaan metsäkoneyrittäjän työtahti on huima.
Yrittäjyyden lisäksi hän asentaa, huoltaa ja korjaa karjatalouskoneita
ja päivystää lypsyrobotteja.
Jarkko Tuovinen perheineen asuu Sonkajärven Sukevalla. Vuonna 2000 kotitilalla
tehtiin sukupolvenvaihdos, ja tila siirtyi
Jarkon nimiin.
- Suvussa työnteko on aina ollut arvossa.
En lapsenakaan osannut olla jouten, vaan
aina piti etsiä jotain tekemistä, Jarkko kertoo.
Metsätöitä ympäri vuoden
Sukupolvenvaihdoksessa Jarkolle jäi kotitila
peltoineen ja metsineen. Tässä ei nuorelle
miehelle ollut tarpeeksi: hän ryhtyi vuonna
2004 metsäkoneyrittäjäksi.
- Aloitin pienesti, mutta tarkoituksenani
on ollut koko ajan kasvattaa liiketoimintaa.
Nyt minulla on metsätöissä yksi koneketju,
mutta tarkoituksena on hankkia toinen ja
sen myötä tehdä vielä enemmän töitä.
Talvella Jarkolla on töissä neljä metsäkoneenkuljettajaa, kesällä yksi vähemmän.
- Teen paljon metsähallituksen urakoita.
Ainakin toistaiseksi työtilanne on ollut hyvä,
ja koneille on riittänyt tasaisesti töitä ympäri
vuoden. Alalle on tyypillistä, että talvella on
töitä valtavasti, mutta kesäisin vähemmän.
Hiljaisempina aikoina metsäkoneita huolletaan.
- Huoltoseisokki kestää pari viikkoa. Tänä
aikana koneet eivät tuota mitään, joten
huollot on osattava ajoittaa oikein, esimerkiksi kelirikon ajalle.
Kuitu pelasti
Palkkatöitä Jarkko Tuovinen tekee DeLavalyhtiölle. Hän asentaa, huoltaa, korjaa ja päivystää karjatalouskoneita. Lisäksi hän on
lypsyrobottipäivystäjä.
- Lähin DeLavalin toimisto on Helsingissä. Toimin täällä Ylä-Savossa hyvin itsenäisesti. Kierrän tiloilla, tilaan tavarat, hoidan
laskutuksen, Jarkko kertoo.
Juuri tässä kohdin Jarkon entinen tietoliikenneyhteys alkoi tökkiä. Ja se, jos mikä,
söi miestä.
Jarkko Tuovinen hankki nettitikun kolmisen vuotta sitten.
- Aluksi se toimi ihan hyvin. Sain tikulla kolmen megan yhteyden. Reilu vuosi
”
Sata megaa luvattiin ja se lupaus on pitänyt.
Jarkko Tuovinen, Sonkajärvi
sitten yhteys alkoi huonontua, ja viime
talvena kaikki muuttui. Nettiyhteys toimi, milloin toimi. Jos toimi, niin se oli niin
hidas, ettei töistä tahtonut tulla mitään,
Jarkko tilittää.
DeLavalilta ladattavat tiedostot ovat
toisinaan todella suuria, jopa satoja megoja. Jarkon tietokoneen on toimittava synkronissa pääkonttorin tietokoneen kanssa,
muuten työt hidastuvat tai eivät onnistu
lainkaan.
- Oli hankalaa odotella tuntikausia tiedostojen latautumista. Piti lähteä muihin
töihin välillä ja tulla sitten katsomaan, oliko
tiedosto latautunut.
Kaisanetin valokuitu koitui Jarkko Tuovisen pelastukseksi.
- Kun kuitua tarjottiin, en kahta kertaa
miettinyt sen hankkimista. Valokuituyhteys
on niin ylivertainen, ettei sitä voi edes verrata nettitikkuun, hän sanoo.
Kaista Savoon
Sisä-Savon seutuyhtymä
Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki
www.kaistasavoon.fi
[email protected]
Jarkko on tehnyt huvikseen myös nopeustestejä.
- Sata megaa luvattiin ja se lupaus on pitänyt.
Valokuituyhteydessä on nopeuden lisäksi
Jarkon mielestä hienoa se, että käyttäjämäärä ei vaikuta tehoon.
Valokuitu tuo televisioon lisäkanavia,
mutta Jarkko ei televisiota ehdi katsella.
- Viimeisen kymmenen vuoden aikana en
monta kertaa ole ehtinyt sohvalla istua telkkaria katselemassa. Vaimolla on nyt ohjelmissa enemmän valinnanvaraa.
Vauhdikkaat ovat miehen vapaa-ajanharrastuksetkin. Hän harrastaa metsästystä,
moottoripyöräilyä, laskettelua ja kävi keväällä myös laitesukelluskurssin.
- Aika riittää kaikkeen, kun tinkii yöunista.
Jos on oikein kiire, voi jättää ruokatunnin pitämättä. Silloin vuorokauteen tulee 25 tuntia ja siinähän ehtii, Jarkko virnistelee.
Kaisanet Oy Kajaani, Pohjolankatu 20
puh. 0800 39 1234
Kaisanet Oy Iisalmi, Pohjolankatu 5
puh. 0800 39 8344
www.kaisanet.fi
Pääkirjoitus
”
Kuitu aurataan siististi
yhdessä sovittua reittiä
pitkin ja aurausjälki on
yllättävänkin pieni ja
siisti. Pihan ja istutusten
puolesta ei siis tarvitse
olla huolissaan.
Valokuitu-urakoitsijat ovat tätä kirjoitettaessa lähtökuopissaan odottamassa liikkeellelähtöä. Pitkä kevät ja hankala routatilanne
ovat viivästyttäneet liikkeellelähtöä parilla
viikolla normaalista, mutta kesäkuun alussa päästään vauhtiin ja useampi koneryhmä
lähtee Ylä-Savon teille.
Tänä kesänä Kaisanet rakentaa kuituverkkoa neljän kunnan alueella. Rakennettavat reitit on valittu sen perusteella,
missä on ollut asiakaskysyntää. Suurimmat verkot rakennetaan Lapinlahdelle ja
Vieremälle.
Lapinlahden rakentaminen käynnistyy
Alapitkän kylältä kohti Karvasalmea. Sen
jälkeen koneet siirtyvät viitostien toiselle
puolelle, jossa suuntana on kuitureitit Juurikan ja Luhin suuntaan.
Vieremällä työt käynnistyvät myös heti
kesäkuun alussa. Ohjelmassa ovat Salah-
Sonkajärvi
Iisalmi
min ja Nissilän kylät. Vieremän valmistuttua suuntaamme Sonkajärvelle, jossa koneita voi bongata ainakin Koirakoskentien
ja Paisuantien reiteiltä.
Iisalmen hankealueet käynnistetään
tänä kesänä, mutta pääosin rakentaminen
tehdään kesällä 2014. Tänä kesänä ohjelmassa on Porovedentien seutu.
Kaikilla Laajakaista 2015 -hankealueilla
osa reiteistä jää tänä kesänä rakentamatta,
koska asiakaskysyntää ei ole ollut riittävästi. Tarkempia tietoja rakennettavista alueista voi kysyä Kaisanetin kuitumyynnistä. Mikäli juuri sinun kotipaikassasi ei tänä kesänä
rakenneta, kannattaa silti olla yhteydessä
Kaisanetin kuitumyyntiin. Tänä kesänä
rakentamatta jäävät alueet tarkastellaan
uudestaan ensi keväänä. Mikäli asiakaskiinnostusta on silloin riittävästi, rakentaminen
aloitetaan kesällä 2014.
Lapinlahti
Kuituliittymän tilanneet voivat varautua,
että kaivuryhmä ilmestyy kotinurkille kesäelokuun aikana. Tällöin kuitukaapeli tuodaan kotiseinälle asti. Sitä ennen Kaisanetin edustaja on yhteydessä ja käy sopimassa
reitin, jota pitkin kuitukaapeli tuodaan
pihan läpi talon seinälle. Kuitu aurataan
siististi yhdessä sovittua reittiä pitkin ja
aurausjälki on yllättävänkin pieni ja siisti.
Pihan ja istutusten puolesta ei siis tarvitse
olla huolissaan. Liittymien käyttöönottoporukka jalkautuu sitten kaivutöiden jälkeen ja
käyttöönotot pyritään tekemään heinäkuun
ja marraskuun välisenä aikana.
Nauti
musiikista
ja lataa
lisää langattomasti.
Aurinkoisia kesäpäiviä Kaistalla -lehden lukijoille!
Sari Niskanen, johtaja, Kaisanet Oy
Vieremä
Rakennettava alue
2013-2014
Pelaa
ystävien ja
perheen
kesken.
Surffaa
hyödyksi ja
huviksi,
pelaa tai
soita videopuhelu.
Rakennettava alue
2014
Operaattoria ei
vielä valittu
Rakennettu alue
© MML, 2013
1–4 Kaisanet Oy
5–6 Rautavaaran
tietoverkko-osuuskunta
Lue päivän
uutiset
vaikka
tabletilla.
Etätyöskentele,
tulosta
langattomasti.
Valoa tietoliikenteessä
Muistatko vielä, miltä kuulosti ISDN-modeemin jurnutus ja vikinä tietokoneen vieressä?
Monet meistä muistavat, mutta muistammeko mitä ajattelimme silloin tietoliikenneyhteyksien nopeuksista ja kapasiteeteista?
Nii-in, taisimme kokea monta WOW-elämystä, kun laskujen maksu sattui onnistumaan
verkkopankissa ilman yhtäkään katkoa tai
sähköpostit latautuivat koneelle muutamassa minuutissa. No myönnettäköön, että
liitetiedostojen kanssa saattoi joskus mennä
vähän enemmän aikaa.
Jos kuitenkin aikamatkailisimme hetkeksi
reilun kymmenen vuoden takaiseen aikaan.
Verkkokauppaa käyttivät vain valveutuneimmat shoppaajat, verkkopankkia vain
uskaliaimmat ja verkko-opinnot olivat vielä
haparoivia yrityksiä helpottaa kiireistä arkea.
Kaikki some-hommat vasta visioita. Nettiyhteydet tuntuivat toimivan - mitä nyt pienistä
pätkimisistä, tökkimisistä tai katvealueista.
Pääasia, että netti oli. Tosiasiassa modeemin
jurnutusta taisi joutua kuuntelemaan useampaankin kertaan yrittäessään suorittaa
samaa toimenpidettä kerta toisensa jälkeen
uudelleen ja uudelleen ja….
Kuulostaako tutulta? Palataanpa tähän
päivään. Verkkokaupasta on tullut yksi tapa
muiden joukossa hankkia tavaroita ja palveluja, verkkopankissa asiointi on arkipäivää ja
pankkiin ei tarvitse kohta lähteä edes lainaa
kyselemään, kun senkin voi hoitaa videovälitteisesti. Etäopiskelumahdollisuudet ovat
mahtavat ”omaksi iloksi” –tasosta aina tutkintotavoitteisiin verkko-opintoihin saakka.
Sähköiset palvelut ovat kehittyneet huimaa
vauhtia ja kaikki tämä on vasta alkua. Tänään ei tarvitse enää kuunnella modeemin
vikinää, mutta kaiken pitäisi hoitua nopeammin ja nopeammin ja…
Entäpä sitten kymmenen vuoden päästä? Todennäköisesti nykyään suurin kuluttajille tarjolla oleva tietoliikenneyhteys,
100 Mb:n symmetrinen valokuitu, on ihan
perusyhteys. Verkko-asiointi on kehittynyt
aivan uudelle tasolle ja päivittäiset tiedonsiirtomäärämme ovat satakertaiset verrattuna tähän päivään. Toimimme erilaisissa
verkostoissa niin työssä kuin vapaa-aikana
hyödyntäen pilvipalveluja ja videoasiointia.
Tulostamme 3D:llä, katsomme TV-ohjelmat ja elokuvat verkon kautta, harrastamme ja opiskelemme globaalisti kotoamme
käsin. Vielä kun voisimme tulostaa myös
ruokaostoksemme suoraan jääkaappiin –
ehkäpä sekin onnistuu ja näitä palveluja
syntyy yhä vain lisää ja lisää ja…
Onko siis mitään pysyvää, joka ei muuttuisi koko ajan? Valokuitu on. Se ei ole tekniikaltaan vuosien mittaan käytännössä
juuri muuttunut, joskin päätelaitteet ovat
kehittyneet mahdollistaen yhä suuremman
tiedonsiirtokapasiteetin myös meille peruskuluttajille. Tältä osin kehitys varmasti jatkuu tulevaisuudessakin, mutta itse kuitu on
ja pysyy maahan kaivettuna - säästä, käyttäjämääristä ja käyttötavoista välittämättä.
Tämän useiden kymmenien vuosien investoinnin avulla voimme varmistaa olevamme
mukana maailman menossa – millaista se
sitten ikinä onkaan.
Meillä pohjoissavolaisilla on moniin muihin maakuntiin verrattuna loistava tilanne.
Voimme turvata kiinteistöillemme valoisan tietoliikennetulevaisuuden, jolla kaikkien vielä syntymättömienkin sähköisten
palvelujen käyttö onnistuu tökkimättä. Nyt
kannattaakin toimia ja varmistaa oma paikka tietoliikenteen valtatien varrelta!
www.kaistasavoon.fi • www.kaisanet.fi
Katso
tv-ohjelmia
ja leffoja,
tilaa
kanavapaketteja.
Myös
vieraat
voivat
käyttää
omia
laitteita.
KotiKuitu- ja Kaisa Laajakaista
-liittymällä saat ylivoimaisesti
nopeimman laajakaistan,
myös langattomasti. Kaisa
Laajakaistassa ei ole datakattoa!
Katso
ajankohtainen Kaisa
Laajakaista tarjous:
www.kaisanet.fi/
tarjoukset
Langattomassa kodissa kaikki laitteet toimivat paikasta riippumatta ja nopea yhteys takaa käyttömukavuuden kaikille kodin nettiyhteyttä tarvitseville.
Yksi yhteys riittää kaikille. Laitteet toimivat langattomasti WLAN- reitittimen kuuluvuus-alueella.
”
Perhe Korhonen
Kaista Savoon tukee markkinoinnin ja viestinnän
keinoin laajakaistan rakentumista Pohjois-Savoon
lisäämällä kuntalaisten tietoa, osaamista ja
kiinnostusta nopeita yhteyksiä kohtaan. Hankkeen
rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Savon ELY-keskus
maaseuturahastosta. Lisätietoa EU:n, valtion ja
kuntien tukeman Laajakaista kaikille -hankkeen
etenemisestä, sähköisistä palveluista ja Kaista Savoon
-hankkeen toiminnasta löytyy osoitteesta
www.kaistasavoon.fi.
Paula Seppänen, viestintäpäällikkö, Kaista Savoon
Korhosten kotona soljuu bittivirta. Janne harjoittelee
kitaralla Rainbow-yhtyeen Since You Been Gonea.
Torontolainen kitaristi on tallentanut biisin kitarakuviot You Tube -videoon, jota Janne kelaa edes takaisin.
Soinnut sujuvat jo, mutta sooloissa on vielä tekemistä. Miten ihmeessä tuo väliosa soitetaan?
Jauheliha tirisee paistinpannulla. Janita tekee kotitalouden kotitehtävää. Netistä löytyi herkullinen
espanjalaistyylinen jauhelihakastike. Paperittomassa
keittiössä reseptin voi katsoa suoraan tabletin näytöltä. Janita pilkkoo sipulit ja varmistaa, pitikö kastikkeeseen laittaa vehnäjauhoa suurusteeksi.
Pekka pohtii, mikä ruohonleikkurissa on vikana.
Kone käynnistyy, mutta alkaa yskiä käytön aikana.
Pekka kysyy pienkoneiden korjausta käsittelevältä
keskustelupalstalta, miten vika korjataan. Vastauk-
sia tulee heti kymmenkunta; kaksi väittelee, mikä on
paras käynnistysmoottori, mutta muilta tulee ihan
asiallisia kommentteja. Pari kätevää kotikorjaajaa oli
saanut vaivan häviämään, kun oli puhdistanut kaasuttimen. Kalvossakin voi olla vikaa.
Ovikello soi. Janitan kaveri Raisa tulee kylään ja pääsee auttamaan ruuan teossa. Mikä salaatti kelpaisi jauhelihakastikkeen kyytipojaksi? Raisa näppäilee auki
älypuhelimensa. Janitan antamalla salasanalla hän
kytkeytyy talon langattomaan verkkoon. Avokadomozzarella -salaatin ainekset löytyvät viileäkaapista,
joten sitä siis.
Tulostin surisee askarteluhuoneen nurkassa. Leena
lukaisee vielä paperilta läpi, jäikö yläkoulun vanhempainyhdistyksen kokousmuistioon kirjoitusvirheitä.
Hyvältä näyttää. Leena sipaisee nimensä sihteerin
kohdalle ja taittaa muistion kirjekuoreen puheenjohtajalle toimittamista varten. Leena lähettää muistion
vielä muille vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenille sähköpostin liitteenä.
Nyt se sujuu! Janne asettelee puhelimensa kirjoituspöydän päälle, napsauttaa videoinnin päälle ja lurittaa linssille työlään väliosan. Video lähtee jakeluun
kavereille. Tehkääs perässä!
Leena suoristaa jalkansa hetkeksi sohvalle. Onkohan tänään jumppaa? WLAN-modeemi vilkkuu kotoisasti olohuoneen nurkassa, kun Leena menee nettiin
puhelimella. Pelkkää bodycombattia tänään. Taidanpa käydä lenkillä, kunhan ruoka on laskeutunut. Janina huhuilee jo perhettä syömään.
Kaistalla • Kesäkuu 2013
Teksti: Suvi Anttila, markkinointi- ja viestintäjohtaja,
ProAgria Keskusten Liitto
ProAgria liputtaa
sähköisten palvelujen
puolesta
ProAgria on kehittänyt laajan valikoiman
sähköisiä palveluja asiakkaillensa. - ProAgrian asiantuntijapalveluissa painottuu
jatkossa yhä enemmän sähköiset palvelut,
jotka tukevat yrittäjien arkea, päätöksen tekoa sekä yrittäjien ja asiantuntijoiden yhteisiä analysointeja ja kohtaamisia. Meille on
tärkeää, että yrittäjien tulokset ovat mahdollisimman nopeasti käytettävissä arjen
johtamisessa, linjaa ProAgria Pohjois-Savon
kehitysjohtaja Mika Repo.
Yrittäjän omat tiedot
palvelujen lähtökohtana
ProAgrian verkkopalvelujen perustana ovat
yrittäjän yrityksen tiedot ja tulokset. - Arvokasta tiedoissa on erityisesti vertailutiedot
muihin yrittäjiin. Laajimmin näitä tietoja on
käytettävissä maitotiloilla. Tietojen analysointimahdollisuudet ovat monipuoliset ja
täyttävät vaativammatkin tarpeet, sanoo
Repo ja jatkaa, - Tilakunto on yksi suosituimmista sähköisistä palveluistamme.
Siinä näkee yrityskokonaisuuden tulokset
suoraan analysoituna, missä menee hyvin ja
missä on tuloksentekopaikkoja. Myös tietojen keruu yrityksistä toimii sähköisesti.
ProAgrian uusin palvelu, Tilipalvelut, on
myös siirtymässä yhä enemmän sähköiseksi. - Kirjanpidon tiedoista kootut raportit ja
budjettiseurannat välittyvät sähköisesti
erilaisina raportteina yrittäjälle ja laskujen
kierrätys ja hyväksyntä hoituu myös jo sähköisessä ympäristössä. Näin yrittäjällä on
käytössään reaaliaikainen taloudenseuranta, kuvaa Repo.
Valokuidusta
vauhtia
arkeen
Kaista Savoon
Sisä-Savon seutuyhtymä
Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki
[email protected]
www.kaistasavoon.fi
Maitotiloilla ruokinnan ohjaus voidaan
tehdä yrittäjän kanssa osaksi verkossa KarjaKompassin työvälineillä ja analysoida tulokset joko netissä tai kasvotusten tilalla.
Samoin voidaan tehdä ja tarkentaa viljelysuunnitelmia suoraan verkon ylitse verkossa toimivan viljelynsuunnitteluohjelman
WebWisulla. Maaseutuyrittäjille ProAgrialla
on tarjolla myös sähköinen oman toiminnan
kehittämisen suunnittelutyövälineistö, joka
on saatavilla ProAgrian nettisivuilta.
Sähköisyys myös toimintatapana
Nettipalaverit ovat tulossa nopeasti myös
yrittäjien ja ProAgrian asiantuntijoiden
kohtaamisiin. - Tehokkaat nettipalaverit,
joissa voidaan katsella samoja materiaaleja
ja tehdä muutoksia suunnitelmiin, päättää
kehitystoimenpiteistä ovat toimintatapa,
jota yrittäjät ovat toivoneet: yritysmäisiä ja
tehokkaita palavereita. Hyviä kokemuksia
on myös saatu netissä jaetuista web- tai
etäseminaareista, joita voi seurata missä
päin Suomea tahansa. Näitä on pilotoitu
MaitoTaito-hankkeessa, kertoo Repo
ProAgrian verkkovalmennuksiin ovat voineet osallistua esimerkiksi luomuviljelijät.
Verkkovalmennuksissa osa opiskelusta tehdään verkossa. - Kokemukset verkkokoulutuksista ovat olleet hyviä ja kannustavia ja
niitä tullaan jatkamaan, sanoo Repo.
- Tulevaisuudessa tullaan näkemään
myös asiakkaan kokonaisuutta jäsentävä
asiakkaan sähköinen työpöytä, johon on
Internet-palvelut
• Asiointi: verkkopankki, verkkokaupat,
varauspalvelut, viranomaisasiointi,
sähköposti ja surffaus
• Pilvipalvelut: tiedostojen tallennus ja
varmennus ulkopuolisille palvelimille,
jaettujen tiedostojen ja kalenterien
käyttö, uusimmat ohjelmat ja päivitykset aina käytössä
• Etätyöskentely ja -opiskelu
Kaisanet Oy Kajaani, Pohjolankatu 20
puh. 0800 39 1234
Kaisanet Oy Iisalmi, Pohjolankatu 5
puh. 0800 39 8344
www.kaisanet.fi
”
Tilakunto on yksi suosituimmista sähköisistä palveluistamme. Siinä näkee yrityskokonaisuuden tulokset suoraan
analysoituna, missä menee hyvin ja missä on tuloksentekopaikkoja.
koottu kaikki olennaiset tiedot, ennakkohälytykset, ennusteet, suunnitelmat ja kalenteriin merkityt tekemiset ja tapahtumat,
visio Repo.
Kauppapaikkoja, tietoa
ja hintavertailuja
Farmarin pörssissä kohtaavat rehujen myyjät
ja ostajat. - Farmarin pörssi lähti liikkeelle valkuaisrehujen valtakunnallisena kauppapaikkana, mutta on laajentunut nopeasti kattamaan kaikkea rehu-, vilja- ja heinäkauppaa,
sanoo Repo. Ostorehujen hintoja voi vertailla
Rehukunnossa, josta saa tietoonsa, millä hinnalla rehu liikkuu. Tuottopehtorissa voi tehdä
rajattomasti omia kannattavuuslaskelmia
ohjattujen pohjien ja mallilaskelmien avulla
sekä tallentaa omat laskelmansa myöhempää käyttöä varten.
Sähköiset palvelut
vaativat hyvät yhteydet
kasvaa. Yhä parempia tietoliikenneyhteyksiä tarvitaan. Netin ja erilaisten sähköisten
palvelujen käyttö on maaseudulla yritysmäistä. Tulevaisuudessa hyvät yhteydet
luovat myös aivan uudenlaisia palveluja
maaseudulle mm. yhteisöllisyyden kautta. – Valokuituyhteydet ovat lisääntyneet
maaseudulla ja niiden tarve kasvaa. Eniten
käytetään tutkimustemme mukaan tällä hetkellä kuitenkin muita laajakaistoja
ja mobiililiittymiä. Isoimmilla maatiloilla
valokuituyhteydet korostuvat, kun esimerkiksi robotit lisääntyvät lypsykarjatiloilla ja tietoa pitää siirtää ja käsitellä isoja
määriä. Tulevaisuudessa korostuu myös
tiedon käyttö navetassa, pellolla ja asiakastilanteissa. Kolmanneksella viljelijöistä
on käytössä älypuhelin ja se luo suuntaa
tulevaisuuden menetelmille ja sähköisten
palvelujen kehitykselle. Tietoa halutaan
käyttää ja tallennus tehdä siellä, missä se
syntyy. Helppous ja nopeus korostuvat,
kuvaa Repo kehityssuuntaa.
Tietotekniikan kehitys etenee maatiloilla
ja yrityksissä huimaa vauhtia ja vauhti vain
•
Liiketoiminnan kehittäminen: sähköiset
rekisterit ja toimintasuunnitelmat,
reaaliaikaiset raportit
• Tehokas asiakaspalvelu
Viihde
• Runsas valikoima tv-kanavia ja
tilaus-videoita, teräväpiirto- ja 3Dlähetykset, ohjelmien tallentaminen,
elokuvien vuokraus, musiikin ja nettipelien lataaminen
Puhepalvelut • Videoneuvotteluyhteydet,
verkkopuhelut
Turvapalvelut
• Etävalvonta- ja hälytyspalvelut mm.
kiinteistöjen/tuotantotilojen valvonta,
toimintojen ohjaaminen, säätäminen
ja etähuolto