Raskas mutta rakas arki – mistä apukäsiä arkeen?

2.7.2014
Mediatiedote – julkaisuvapaa heti
________________________________________________________________________
Raskas mutta rakas arki – mistä apukäsiä arkeen? -kampanja
haastaa tukiverkoston auttamaan monikkoperheitä
”Isovanhemmat, kummit ja ystävät ovat auttaneet lapsenvahteina, jotta olemme päässeet miehen
kanssa välillä kaksin tuulettumaan, tai miehen ollessa matkoilla. Mummi on tehnyt soseita
pakkaseen vauvoille, ja isoja määriä ruokia säilöön muulle perheelle, myös mehuja ja hilloja
kellariin. Isovanhemmat ovat auttaneet myös rahallisesti harrastusmaksuissa ja hankinnoissa.
Naapurit ovat vieneet esikoista eskariin ja muualle, kun vauvojen kanssa ollut hankala lähteä
kotoa. Tutut ovat lahjoittaneet tarvikkeita, vaippoja ja vaatteita. Paljon siis olemme saaneet apua,
ja kovin kiitollisia tästä kaikesta!”
Kaksosten ja kolmosten perheissä eletään elämän ruuhkavuosia. Vanhemmilla on kädet täynnä
töitä usean yhtä aikaa syntyneen lapsen kanssa. Monikkoperheissä lapset syntyvät keskimääräistä
useammin keskosina tai heillä saattaa olla muuta erityisen tuen tarvetta. Harva perhe selviää
täysin ilman muiden apua.
Valtakunnallinen kampanjamme Raskas, mutta rakas arki – mistä apukäsiä arkeen tuo esiin
perheiden avunsaannin mahdollisuuksia ja keinoja. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin! Suurella
osalla on sukulaispiirissä, naapurina tai ystävänä perhe, jossa voi olla pienet monikkolapset.
Suomen Monikkoperheet ry haluaa rohkaista meitä kaikkia tarjoamaan apuaan
lähipiirissään olevalle monikkoperheelle tai muulle apua tarvitsevalle lapsiperheelle. Voitko
esimerkiksi auttaa joskus lasten hoidossa, kaupassa käynnissä, viedä perheelle jotakin itse
leipomaasi? Auta ystävääsi!
Kaikki kunnat eivät tarjoa apua
Kuntien monikkoperheille tarjoama apu vaihtelee paikkakunnittain. Joissakin Suomen kunnissa
monikkoperheille tarjotaan automaattisesti apua lasten synnyttyä, useissa kunnissa apua saa vain
lastensuojeluilmoituksen tekemällä.
”Epäreilulta tässä tuntui se, että kaikki riippuu täysin siitä, missä kunnassa satut apua
tarvitsemaan. Naapurikunnassa vain joidenkin kilometrien päässä apua tarjotaan monikkoperheille
automaattisesti. Toisessa kunnassa ainoa tapa saada apua, on tehdä itse itsestään
lastensuojeluilmoitus. Olisi hyvä, jos tätäkin ohjaisi joku laki, jolloin avun tarvitsijat eivät olisi
eriarvoisessa asemassa kotikunnasta johtuen. Tässä nyt kuitenkin ollaan ja porskutetaan hyvin
kaikesta huolimatta.”
-
Monikkoperheiden kohdalla nykyinen puutteellinen panostus ehkäisevien palvelujen
tarjoamiseen
näkyy
hyvin
selkeästi.
Esimerkiksi
kotipalveluapua
tai
vertaisryhmätoimintasitoumusta pyytävää perhettä ei ole voitu auttaa ilman
lastensuojeluasiakkuuden käynnistämistä. Perheillä on tarvetta hyvin käytännönläheiseen
apuun: lepoon, asioinnin mahdollistamiseen tai kodin- ja lastenhoitoon eikä niinkään
keskusteluapuun. Monikkoperhe tulee autetuksi, kun kotipalvelu on oikea-aikaista,
joustavaa ja riittävää, toteaa Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula.
”Läheiseni huolestuivat jaksamisestani, kun puolisollanikin oli omassa yrityksessään paljon työtä,
ja päättivät tehdä lastensuojeluilmoituksen (koska en siis ollut hakenut kunnalta apua). No,
1
2.7.2014
Mediatiedote – julkaisuvapaa heti
________________________________________________________________________
tuloksena oli se, että lastensuojelu tarjosi perhetyöntekijää, jolle en voisi jättää kaksosia isoveljen
ulkoilun ajaksi. En voisi myöskään pyytää häntä viemään isoveljeä ulos, jotta voin itse hoitaa
kaksosia kotona. Siivoustakaan ei perhetyöntekijä kuulemma tee, mutta voisi auttaa minua
opettelemaan arjen taitoja (kenties myös lisätä tunteja vuorokauteen ja neuvoja vinkkejä, kuinka
jakautua kahdeksi).”
Esitys uudeksi sosiaalihuoltolaiksi sisältää aukkoja
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan sosiaalihuoltolakia, jonka tarkoituksena
on vahvistaa peruspalveluja. Lakiesitys sisältää kuitenkin epäkohtia, joihin Suomen
Monikkoperheet ry erityisesti lapsiperheille tarjottavan kotipalvelun osalta toivoo muutosta, jotta
perheiden tarpeisiin vastattaisiin aidosti. Lakiluonnostekstin mukaan kotipalveluapua ei myönnetä,
”jos apu ei ole mahdollista”. Suomen Monikkoperheet ry:n mukaan lakiesityksessä tulee selkiyttää
tilanne, jossa kotipalvelu ei ole mahdollista. Palvelun tarpeellisuuden arvioinnissa lähtökohtana
tulee selkeästi olla perheen kokema tarve kotipalveluun.
Tiedotteessa käytetyt sitaatit on kerätty Raskas mutta rakas arki -kampanjan aikana
monikkoperheiltä
kerätyistä
kertomuksista.
Lisää
tarinoita
löytyy
osoitteesta
www.suomenmonikkoperheet.fi -> etusivulta Raskas mutta rakas arki -kampanja.
Lisätietoa:
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Raisa Ojaluoto, p. 045 882 5383,
[email protected]
Autamme mediaa mielellämme haastateltavien perheiden löytämisessä.
www.suomenmonikkoperheet.fi -> etusivulta Raskas mutta rakas arki –kampanja.
Suomen Monikkoperheet ry:n lausunto Hallituksen esitykseen sosiaalihuoltolaista ja eräiksi siihen
liittyviksi laeiksi: http://www.suomenmonikkoperheet.fi/monikko2008/vaikutus_kanotot_paa.php
LIITETIEDOT
Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten
valtakunnallinen kattojärjestö. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos- ja kolmosperheistä kertovan
tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys.
Suomessa toimii vapaaehtoisvoimin 18 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät
tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.
Monikkoperheet
Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi.
Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 850 perheeseen ja kolmoset noin 10 perheeseen.
Neloset on syntynyt viimeksi vuonna 1994 ja viitoset 1977. Kaksosista kolmasosa on perimältään
identtisiä.
2
2.7.2014
Mediatiedote – julkaisuvapaa heti
________________________________________________________________________
Tutkimusta monikkoperheen arjesta vanhempien itsensä kuvaamana
Johanna Hyväluoman (2010) tutkimuksen mukaan monikkoperheet kokevat kuormittavimmaksi
vaiheeksi lasten vauva- ja pikkulapsivaiheen. Tulos pysyy samana, vaikka sitä kysyttiin kaikilta alle
18-vuotiaiden monikkolasten vanhemmilta.
Kristiina Heinosen tuoreen väitöskirjan mukaan monikkoperhettä tukee avun saaminen kotiin.
Monet vanhemmat toivat esiin sen, että perheessä tarvittiin nopeasti apukäsiä kaksosten
hoitamiseen, perheen muiden lasten hoitamiseen ja kotitöiden tekemiseen. Vanhemmat kokivat
arjen työntäyteisenä ja kiireisenä. Vanhemmat kuvasivat erityisesti alkuvaiheen vanhemmuuttaan
jatkuvana varuillaan olemisena.
Lähde: Kristiina Heinonen 2014. Monikkoperheen elämismaailma varuillaan olosta vanhemmuuden
vahvistumiseen. Publication of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences.
Aune Karhumäen (2013) pro gradu -työssä äidit kuvasivat arkeaan usein äärimmäisyyksien
kautta: raskaana tai onnentäytteisenä. Monikkoarki rakentuu vastakkaisten tarpeiden ja tunteiden
yhtäaikaiselle ilmaantumiselle. Monikkoäitiys herätti naisissa prosessin, jossa naiset muotoilivat
käsitystä itsestään uusin tavoin. Se on kokemus, joka asettaa äidin kokemuksellisesti lukuisten
normien rajoille tai ulkopuolelle. Olisi tärkeää, että olisi toimijoita, jotka tukevat äitiä toteuttamaan
omien arvojensa mukaista äitiyttä.
Lähde: Aune Karhumäki 2013. Ne on raskaita, mutta rakkaita. Kertomuksia monikkolasten
äitiydestä. Pro gradu-tutkielma. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden tiedekunta. Sosiologia.
Raskas mutta rakas arki – Mistä apukäsiä arkeen? -kampanja
Haluamme viestittää Raskas mutta rakas arki -kampanjalla, että arjen sujuvaksi saaminen oman
tukiverkoston avulla ja tarvittaessa kotiin annettavan kotipalvelun avulla on monikkoperheille
tärkeää.
Tavoitteena on koota monikkoperheille tietoa siitä, mistä kaikkialta arkeen voi saada tukea.
Kampanjan aikana kerätään monikkoperheiltä omia kokemuksia ja vinkkejä siitä, mistä perheet
ovat löytäneet apua arkeensa: missä tilanteissa apua on tarvittu, mistä apua on löytynyt ja millaiset
avunsaantikokemukset on koettu onnistuneiksi. Alueyhdistykset voivat osallistua kampanjaan
tekemällä paikallisesti selvityksen siitä, millaista apua perheen arkeen on omalla alueella
saatavissa: mistä apua saa, millä ehdoilla ja kuinka apua voisi saada vielä paremmin.
Kampanja auttaa monikkoperheiden kanssa tekemisissä olevia ystäviä, sukulaisia, naapureita ja
ammattilaisia huomaamaan, että monikkoperheet tarvitsevat usein apua arkeensa ja perheille saa
tarjota apua. Monikkoperheet tarvitsevat tyypillisimmin apua lastenhoitoon, kodinhoitoon ja
siivoukseen. Suurella osalla suomalaisista on sukulaispiirissä, naapurina tms. perhe, jossa voi olla
pienet monikkolapset. Haluamme herättää suomalaiset pohtimaan, voisivatko he tarjota apuaan
lähipiirissään olevalle monikkoperheelle tai muulle apua tarvitsevalle lapsiperheelle. Voitko
esimerkiksi auttaa joskus lasten hoidossa, kaupassa käynnissä, viedä perheelle jotakin itse
leipomaasi?
Kampanja jatkuu koko vuoden 2014. Sitä koordinoi Suomen Monikkoperheet ry. Lisätietoa
kampanjasta Raisa Ojaluoto, [email protected]
____________________________________________________________________________________
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 Jyväskylä
[email protected]
www.suomenmonikkoperheet.fi
Yhteyshenkilö
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Raisa Ojaluoto
p. 045 882 5383
[email protected]
3