Samba Maracanã (Lahti)

Samba Maracanãn tuomaristoselvitys 2013
SISÄLLYS
Johdanto aiheeseen
1
Enredo
2
Samba de enredo
8
Kulkuejärjestys
9
Visuaalinen toteutus
10
Johdanto aiheeseen
Idea aiheeseemme ”Moulin Rouge” lähti erään sambaajaan Pariisin-matkasta. Koululla innostuttiin
aiheesta ja löysimme Punaisesta Myllystä myös yhtäläisyyksiä sambaan. Vaikka Moulin Rougeen
liittyy myös kurtisaanikulttuuri, me olemme tarkoituksella käsitelleet aihetta positiivisesta
näkökulmasta – tarinassamme naisia ylistetään, ei alisteta.
Aiheen rajaukseen vaikutti myös koulun koko – näin pienellä kulkueella ei voi lähteä rönsyilemään.
Halusimme luoda selkeän, viihdyttävän ja helposti yleisölle avautuvan kulkueen ja esitellä siinä
Moulin Rougeen liittyvät oleelliset asiat huomioiden kuitenkin myös Moulin Rougen
synnyinhetken historiaa ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Vuonna 2001 valmistunut elokuva-musikaali Moulin Rouge! antoi varmasti ainakin alitajuisesti
ideoita kulkueen toteutukseen, mutta olemme silti pyrkineet välttämään suoraa kopiointia
kyseisestä elokuvasta. Kirjoitimme oman tarinan yhdestä illasta, jonka sankarina on taiteilija
Toulouse. Tarinamme kertoo siitä, mitä Toulouse kokee ystäviensä kanssa viettäessään iltaa
Punaisessa Myllyssä.
Kuten enredossa kerrotaan , jokainen Moulin Rougen esitys alkaa edelleenkin kirjaimella ”F”. Siksi
myös meidän enredomme nimi alkaa samalla kirjaimella.
1
ENREDO
Fantastinen Moulin Rouge!
Johdanto
Moulin Rouge eli Punainen Mylly on Pariisissa jo yli sadan vuoden ajan toiminut kabareeyökerho.
Se avasi ovensa vuonna 1889 ja on siitä saakka ollut Eurooppalaisen kabareen ja
karnevaalitunnelman symboli. Vaikka kyseessä ei olekaan varsinainen sambakarnevaalikulttuuri,
yhdistää sambaa ja Moulin Rougea kuitenkin loistokkuus, upeat asut, puuhkat ja paljetit, eri
luokka-asteiden sekoittuminen ja arjen roolien hämärtyminen sekä rakkaus musiikkiin ja tanssiin.
Siksi Samba Maracanã haluaa kutsua teidät mukaansa matkalle 1900-luvun alun Pariisiin!
Tarinassamme yhdistyy fakta ja fantasia. Olemme poimineet Moulin Rougen yli 100-vuotisesta
historiasta faktoja, jotka fantasian keinoin on yhdistetty tapahtumaan yhtenä iltana. Kuljetamme
teidät boheemijoukkomme mukana aina Moulin Rougen punaisen myllyn ja sähkövalojen
koristamalta portilta sen sisäpihan juhlien ja huikeiden esitysten kautta itse yökerhoon, jossa
lopuksi päästään todistamaan fantastisten esiintyjien kimaltava ja riemukas show!
Boheemiystävien ilta
Uusi vuosisata on alkanut. Ranskassa yhteiskunnallinen vallankumous murtaa vanhoja ja tiukkoja
käyttäytymissääntöjä. Tämän vallankumouksen lapset elävät huoletonta ja erikoista elämää
Pariisin Montmartressa, taiteilijoiden kaupunginosassa arvoinaan totuus, kauneus, vapaus ja
rakkaus. Täällä boheemielämän keskuksessa he elävät vakiintuneiden yhteiskunnallisten tapojen
ulkopuolella, usein vapaaehtoisesti köyhänä ja vaatimattomasti, koko omaisuus takin taskuihin
mahtuen. Boheemien mielipiteet ja vakaumukset ovat poikkeuksellisia ja yleisen tahon vastaisia,
mutta boheemit eivät välitäkään miellyttää valtaväestöä. Sen sijaan he elävät intohimoisesti joka
solullaan, ilmaisten itseään taiteella ja kirjallisuudella voimistaen kokemuksiaan absintilla.
Yksi näistä boheemeista taiteilijoista on maalari ja kuvataiteilija Henri de Toulouse-Lautrec. Hän on
kauneutta ja totuutta ihaileva nuorimies, joka saa inspiraation maalauksiinsa yökerhoista ja
tanssijoista. Hän on hylännyt perheensä aristokraattisen elämän ja elää Montmartressa antautuen
intohimoisesti taiteelleen. Hänen välittömyytensä, avoimuutensa ja rehellisyytensä on tehnyt
hänestä yhden tunnetuimmista Pariisin boheemielämän tulkitsijoista.
2
Tänä iltana Toulouse on lähtenyt boheemiystäviensä kanssa viettämään iltaa. Hän haluaa esitellä
heille Pariisin uusimman yökerhon, Moulin Rougen. Boheemitkin ovat erityisen illan kunniaksi
jättäneet hetkeksi rähjäiset vaatteensa ja pukeutuneet juhlavasti tilanteen vaatimalla tavalla.
Tervetuloa Moulin Rougeen!
Montmartre on pitkään tunnettu tuulimyllyjen alueena. Monet myllyistä on jo aiemmin muutettu
työväen tanssisaleiksi. Tämä uusin mylly Moulin Rouge on avattu Montmartren sydämeen lähelle
Pigallen punaisten lyhtyjen aluetta.
Moulin Rouge edustaa vahvasti aikansa ideologiaa ja henkeä. Vuosisadan vaihteessa teollisuus ja
tekniikka kehittyvät hurjaa vauhtia. Ihmisillä on luja usko tekniikan mahdollisuuksiin ja
tulevaisuuteen. Aikaa kutsutaan nimellä Belle Époque, ”kaunis aika” ja sen henki näkyy
optimistisuutena ja pursuilevana elämänilona ja ylenpalttisuutena bulevardeilla, kahviloissa,
ateljeissa ja yökerhoissa. Samoihin aikoihin Moulin Rougen kanssa on rakennettu myös Eiffel-torni
ja Pariisin maailmannäyttelyissä päästään ihailemaan ajan uusimpia ja hienoimpia saavutuksia.
Moulin Rougen arkkitehtuuri on vallankumouksellista. Uusin tekniikka on Moulin Rougessa sekä
esiintyjien että yleisön ulottuvissa ja käytössä. Sisustus on loistokasta. Montmartre on Pariisin
ensimmäisten alueiden joukossa sähköistetty, ja Moulin Rougen perustaja Charles Zidler on täysin
sähkön lumoissa. Hän keksii koko ajan uusia keinoja hyödyntää sähköä ja sen mahdollistamia uusia
laitteita yökerhossaan. Boheemijoukkomme saapuu odottavissa tunnelmissa Moulin Rougen
sisäänkäynnille, jonka yläpuolella oleva myllykin siipineen on valaistu upeasti. Siivet ovat juuri
alkaneet pyöriä sen merkiksi, että kaikki on valmista illan esitystä varten.
Toulousella on suuret odotukset illalta. Hän haluaa nähdä hämmästyneet ilmeet ystäviensä
kasvoilla, kun he näkevät ensimmäistä kertaa Moulin Rougen ja sen esiintyjien loiston. Hän toivoo
itsekin näkevänsä jotain lumoavan upeaa, jonka voisi tallentaa maalauksiinsa. Hän tietää, että
sisäänkäynnin jälkeen häntä odottaa juhlallinen ilta tässä tanssin temppelissä. Sitä Toulouse ei
kuitenkaan vielä tiedä, että pian tämä uusi yökerho olisi ranskalaisen kulttuurin ja pariisilaisen
boheemielämän symboli.
Boheemiystävämme astuvat tulevaisuuden uskoa ja elämäniloa pursuten sisään sähkövalojen
kutsuvan loisteen alla Moulin Rougeen tietäen, että heidän iltansa tulee olemaan satumainen.
Sisäänkäynnistä joukko astuu sisäpihalle, jonka ehdoton katseenvangitsija on jättimäinen elefantti.
Lisäksi sisäpihalla on lava muusikoille sekä massiivinen akvaario, jossa tanssijatkin välillä esiintyvät.
Sisäpihalla on myös mahdollista ratsastaa aasilla, seurata nyrkkeilyä ja juhlia paikalle saapuneiden
ystävien kanssa.
3
Yhteiskunnan luokat kohtaavat
Moulin Rougen syntyy yhteiskunnallisen vallankumouksen aikaan, jolloin jopa yläluokan käytös
muuttuu suoraviivaisemmaksi ja karkeammaksi entisen hienostelun sijaan. Sosiaalinen jäykkyys
vähenee, joten erilaisista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista piireistä tulevien ihmisten on
helpompi seurustella keskenään. Moulin Rougen perustaja Charles Zidler osaa hyödyntää tämän
muutoksen. Hän tietää, että yleisö haluaa tulla paikkaan, jossa voi olla vapaa tapaamaan ihmisiä,
nauttimaan säteilevistä ja huikeista esityksistä miettimättä liikaa yhteiskunnan sääntöjä. Zidler on
luonut tyylikkään ja muodikkaan paikan, jossa yläluokka voi huolettomasti viettää iltojaan.
Hinnat ovat kuitenkin tarpeeksi edulliset myös työväenluokalle. Siksi Moulin Rouge on paikka,
jossa luokat kohtaavat luontevasti. Rikkaat, köyhyyttä ehkä jollakin tapaa ihailevatkin ihmiset
voivat tulla Moulin Rougeen leikkimään ”alamaailman tavallisten kuolevaisten” kanssa.
Työväenluokka taas pääsee osalliseksi sekä rikkaiden että Moulin Rougen glamourista tuntematta
itseään kuitenkaan vähempiarvoiseksi. Yhdessä eri luokat skoolaavat ja nauttivat illasta ja
samppanjasta.
Roolit vaihtuvat - Pyykkäri ja Ihailija
Myös Toulouse ystävineen heittäytyy seuraamaan sisäpihan upeita esityksiä ja heidän huomionsa
kiinnittyy heti tanssijakaunottariin. Moulin Rougessa esiintyy kymmeniä kauniita tanssijoita. Kaikki
eivät kuitenkaan elä pelkällä tanssilla, sillä vain tähtitanssijoiden palkka elättää ilman lisätyötä.
Etenkin nuorilla uraansa aloittelevilla tanssijoilla on kuitenkin usein myös päivätyö. Nämä nuoret
naiset saattavat pestä päiväsaikaan rikkaiden pyykkejä tai siivota näiden koteja. Työ ei ole
kenenkään unelma-ammatti, sitä on tarkoitus tehdä vain siihen asti, kun tanssi alkaa elättää.
Toulouse huomaa lavalla erityisen kauniin tanssijan. Hän ei tiedä, että päivällä tyttö on pyykkääjä,
jonka todellinen unelma on olla tanssija. Tyttö on lapsena ollut äitinsä mukana pesulassa ja ihaillut
rikkaiden kauniita asuja, joskus jopa salaa kokeillut niitä. Nyt hän on päässyt kokeilemaan siipiään
Moulin Rougen lavalle. Lavalla hänestä kuoriutuukin upea, taitava ja rohkea esiintyjä, johon
ylimystö rakastuu. Roolit ovat vaihtuneet, ja arjen uurastaja onkin illan kuningatar. Lavalla
esiintymisasussaan ja –meikeissään säteilevä tanssija saattaa kuitenkin jäädä seuraavana päivänä
kadulla pyykkärinpuvussaan tunnistamatta edellisen illan ihailijalta. Tänään hän on kuitenkin yksi
Moulin Rougen kuningattarista ja saa ansaitsemaansa ihailua!
4
La Femme! - Naiseuden ylistys
Avattuaan ovensa Moulin Rougen maine on ollut aluksi hieman kyseenalainen. Jotkut ovat
pitäneet paikkaa korkeatasoisena bordellina. Näin ei kuitenkaan ole. Myllyn perustaja Zidler
jumaloi naisia. Siksi hän on halunnut perustaa paikan, joka olisi temppeli tanssille ja pyhättö
naisille. Hän kutsuukin yökerhoaan lempinimellä ”Naisten palatsi”. Lisäksi jokaisen esityksen nimi
alkaa kirjaimella ”F”, kunnianosoituksena naisille ja naista ranskaksi tarkoittavalle sanalle ”la
femme”.
Moulen Rougessa naiset eivät ole myytävänä, vaan varsinkin tähtitanssijat saavat korkeaa palkkaa
ja ovat hyvin arvostettuja taiteilijoita. Vaikka kauniit esiintymisasut ovat paljastavia, niissä ei ole
mitään mautonta tai sopimatonta. Paljetit ja jalokivet kimmeltävät naisten kanssa kilpaa, höyhenet
ja puuhkat halkovat ilmaa. Tanssijat ovat hienostuneita, taitavia ja heidän kauneutensa lumoaa
yleisön ilta toisensa jälkeen!
Ihailijat
Kun tarinat spektaakkelimaisista esityksistä ja tanssijoista ovat päätyneet seurapiirien korviin,
nämä ovat halunneet itse kokea Moulin Rougen taian ja ihastuneetkin siihen välittömästi. Moulin
Rougen maine on kiirinyt ulkomaillekin ja ihailijoita saapuu jo kaikilta mantereilta. Yleisössä
työläiset, keskiluokka, liikemiehet, boheemit taiteilijat, ulkomaalaiset maailmanmatkaajat ja jopa
prinssit sulautuvat yhdeksi massaksi, joka heittäytyy musiikin, tanssin, naisten loisteen ja
kauneuden pauloihin.
Moulin Rougen musiikki on rytmikästä ja mukaansa tempaavaa. Tanssijoita säestää
huippumuusikoista koostuva suuri orkesteri. Rytmin ja tanssijoiden taidokkaiden esitysten
lumoamina ihailijat taputtavat innokkaasti käsiään musiikin tahdissa ja kannustavat naisia upeisiin
suorituksiin. Melu Moulin Rougen sisäpihalla on huumaava ja väen paljous lisääntyy itse
teatterirakennukselle tullessa. Samppanjasta ja illan esityksen odotuksesta huumaantuneet
ihailijat pakkautuvat lähemmäs päästäkseen katsomaan tanssin, sirkuksen, musiikin ja
loistokkuuden täyttämä huikeaa spektaakkelia.
Sirkus
On illan shown aika! Moulin Rougen esitys on kabaree, ja kabaree on muutakin kuin tanssia. Siinä
yhdistyy tanssi, musiikki, teatteri ja sirkus. Moulin Rouge on paikka kaikenlaisille esiintyjille ja
5
esitysten tähtäimenä on hämmästyttää ja yllättää yleisö ilta toisensa jälkeen. Kaikki eri alojen
taiturit ovat siis tervetulleita Moulin Rougeen ihastuttamaan ja ällistyttämään yleisöä taidoillaan.
Ja mikä voisikaan olla henkeäsalpaavampi ja ihastuttavampi aloitus illan showlle kuin taidokkaiden
sirkustaiteilijoiden esitys! Sirkus onkin iso osa Moulin Rougea. Akrobaatit, jonglöörit ja tulennielijät
saavat yleisön haukkomaan henkeään huikaisevilla tempuillaan. Joskus esityksissä käytetään jopa
taitavasti koulutettuja eläimiä.
Can Can!
Toulouse ystävineen on haltioitunut sirkustaiteilijoista. Nyt kuitenkin vuorossa on yksi illan
odotetuimmista hetkistä, eli can can! Ilmassa vilisee pitsiä, höyheniä, helmoja ja jalkoja! Nopea
rytmi ja energiset esiintyjät sytyttävät yleisön hurjiin kannustuksiin ja suosionosoituksiin.
Can can on Moulin Rougessa syntynyt uusi tanssin muoto. Alun perin sopimattomana pidetty can
can sai kipinän kurtisaanien viettelevistä liikkeistä, mutta Moulin Rougessa se on kehittynyt
nopeasti omaksi ja arvostetuksi viihteenlajikseen. Aluksi sitä tanssittiin paritanssina, myöhemmin
rivissä, josta tanssijat lähtevät vuorollaan esittämään henkeäsalpaavan soolon. Can can tanssitaan
kutkuttavissa asuissa tulisen rytmin tahdissa. Tunnettuja ja yleisöä villitseviä liikkeitä ovat korkeat
jalan nostot ja spagaattiin päättyvät hypyt. Can can on lajina erityisen haastava, sillä se vaatii
loistavaa tanssitekniikkaa, hurjaa energiaa sekä rohkeaa ja räiskyvää esiintymistä. Ja tätä kaikkea
Moulin Rougen taitavilta tanssijoilta löytyy!
Moulin Rougen perintö – mylly pyörii edelleen!
Seuratessaan illan esitystä Toulouse tuskin osaa edes aavistaa sitä suosiota, jonka Moulin Rouge
tulee saavuttamaan maailmanlaajuisesti. Sen lisäksi, että yökerhoa saavutaan ihailemaan
maailman joka kolkasta, tullaan samannimisiä yökerhoja perustamaan ympäri maailmaa
tavoitteena luoda alkuperäisen myllyn fantastinen tunnelma myös muita suurkaupunkeja
ihastuttamaan ja rikastuttamaan. Toki alkuperäinen Moulin Rouge tulee kohtaamaan
vastoinkäymisiäkin. Sen tunnelma on kuitenkin pariisilaisille niin rakas, että se rakennetaan
uudelleen tulipalon jälkeen ja sen asiakaskunta palaa takaisin maailmansotien jälkeen. Osansa
tämän eteen tekee tietämättään Toulouse. Hänen maalauksensa Moulin Rougen tanssijoista ja
tunnelmasta tulevat osaltaan tekemään alkuperäisestä yökerhosta kuolemattoman.
Vaikka Moulin Rouge tulee elämään ajassa ja uudistumaan, sen perintö; yhteiskunnallinen tasaarvo, naiseuden kunnioittaminen, glitter ja glamour eivät katoa koskaan. Can can tulee jytisemään
vuodesta toiseen ja yleisö ihastuu uudestaan ja uudestaan. Ja punainen mylly pyörii edelleen!
6
Moulin Rougen tähdet!
Tästä kaikesta Toulouse ei tietenkään tiedä vielä mitään. Tänään boheemiystävämme juhlivat
riemuiten Pariisin yössä punaisten myllynsiipien ja elefantin katveessa. Esityksen
loppuhuipentuma on käsillä ja tänä iltana lavalla nähdään kolme erityisen merkittävää Moulin
Rougen tähteä.
Toulouse on pakahtua onnesta, kun hän näkee oman muusansa nousevan lavalle. Hän on laulaja
Yvette Guilbert, jonka tavaramerkki on keltainen puku ja mustat pitkät hanskat. Hänen
sanoituksensa ovat rohkeita, hänen esiintymisensä on persoonallista ja mieliinpainuvaa. Toulouse
on ikuistanut Yvetten useaan tauluunsa ja odottaa hänen esiintymisiään kaikkein eniten. Tämäkin
ilta on jälleen maaginen ja yleisö puhkeaa raikuviin aplodeihin kerta toisensa jälkeen Yvetten
laulaessa.
Tähtitanssija Louise Weber on saanut lempinimen La Goulue eli ”Ahmatti”. Hänet tunnetaan
tavastaan juoda asiakkaiden drinkit tanssinsa lomassa sekä korkeista potkuistaan, joilla herrojen
hatut lentävät taivaan tuuliin. Toulouse tulee tekemään myös tästä Montmartren kuningattaresta
kuolemattoman tauluillaan.
Aikansa parhaiten palkattu viihdetaiteilija Jeanne Bourgeois aloitti uransa myymällä kukkia
laulaen. Hänen taitonsa huomattiin ja niinpä hän loistaakin nyt Moulin Rougen lavalla
taiteilijanimenään Mistinguett. Tanssin ohella hän viihdyttää yleisöä edelleen laulaen ja näytellen.
Hänen esiintymisensä on hyvin teatraalista ja mahtailevaa. Aktiivisen tanssiuransa jälkeen
Mistinguett toimii Moulin Rougen koreografina sekä esitysten ja nuorten tanssijoiden ohjaajana
vielä vuosikymmenten ajan.
Esitys on riehakas, myrskyisä ja villi, lavasteet ovat ruhtinaallisia ja ylellisiä. Showssa kaikki
kabareen osa-alueet yhdistyvät vauhdikkaaksi spektaakkeliksi ja Toulouse ystävineen haukkoo
henkeään ylenpalttisuuden ja taidokkuuden vaikuttamina. Jokainen esitys on kuin
sambakarnevaali ja ympäröivä maailma unohtuu juhlinnan ja loiston keskellä!
Tämä on Fantastinen Moulin Rouge!
7
Samba Maracanã 2013: Fantastinen Moulin Rouge
(Té)
Laula kanssain
Laula temppelistä taiteiden
Kaunis aika sai muutoksen aikaan
Vapauden tuulet alkoi puhaltaa
Kulttuurin tie teknologiaan vie
Sähkövalo syttyy myllyn siipiin
Prinsessaksi kun pyykkäri muuttuu
Yhteiskunnan muurit murtuu edessään
Roolit vaihtuu toisinpäin
Hetken rikas köyhä olla saa
Legendasta laulan näin
Fantasia mieltä kuljettaa
Kulttuurin rajat murran uudelleen
Samballani teen kadun varieteen
Cancaniin sekoittaa samba no pén
Maracanã ja bailaa huomiseen
Maineensa kauaksi kantaa
Antaa ilon kaikkialle maailmaan
Valot loistaa
Puvun jalokivet kimmeltää
Glamour ain’ kestää
Sitä aika ei voi himmentää
Verho laskee aamu saa
Estradi hetkeks’ uinahtaa
Yleisö uusi käy paikoilleen
Show alkaa silloin uudelleen
Eliksiiriään sirkushuvi antaa elämään
Pilkettä silmään valon pimeään
Käy sisään vaan, saat nähdä sen
On Moulin Rouge Fantastinen!
Karnevaali tuo Espalle tähdet Pariisin
Kabaree saapuu tänne samban siivin
Punaisen Myllyn tahtiin tanssitaan
Pauhun baterian kuulla saan
8
KULKUEJÄRJESTYS
1. Comissão de Frente – etujoukko: Boheemiystävien ilta
2. Abre alas - 1. lavastevaunu: Tervetuloa Moulin Rougeen!
3. Ala Samppanja
4. Katudestaquepari: Pyykkäri ja Ihailija - Roolit vaihtuvat
5. Ala das Passistas – soolotanssijat: La Femme!
6. Ala da Bateria – rumpuryhmä: Ihailijat
7. Melodiaosasto
8. Ala das Crianças – lapsiryhmä: Sirkus
9. Ala Can Can!
10. Ala das Baianas – baianaryhmä: Mylly pyörii edelleen!
11. Porta Bandeira & Mestre Sala – lipunkantajapari
12. Alegoria - 2. lavastevaunu: Moulin Rougen tähdet!
9
VISUAALINEN TOTEUTUS
Kulkueen värimaailmasta yleisesti:
Kun aiheeksi oli valittu Moulin Rouge, eli Punainen Mylly, oli pohdittava punaisen värin käyttöä
kulkueessa. Vaihtoehtoja oli kaksi; joko käyttää punaista hyvin paljon läpi kulkueen, tai rajoittaa
sen käyttö tehokeinoksi vain muutamiin kohtiin. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Kulkueessa on siis tarkoituksella punaista melko vähän. Sen käyttö on tarkasti mietitty ja rajoitettu
nimenomaan itse myllyä kuvaaviin kohtiin; punaista on pääasiassa Abren Myllyssä ja baianoiden
puvuissa.
Koulun värejä – musta, keltainen ja hopea – kunnioitetaan kulkueen lopussa lippuparin puvuissa ja
alegoriassa.
Toteutuksessa olemme pyrkineet viihdyttämään karnevaalitapahtuman yleisöä ja toteuttamaan
asiat niin, että ne aukeavat katsojalle ilman rautalangasta vääntämistä.
1. Comissão de Frente – etujoukko: Boheemiystävien ilta
Etujoukon keskushahmona häärii Toulouse, joka boheemina taiteilijasieluna saa tanssia vapaasti
koreografian ulkopuolella, välillä toki siihen liittyenkin. Mustat pyöreät silmälasit ovat Toulousen
tavaramerkki. Kävelykeppiä alkuperäinen Toulouse tarvitsi vammautuneiden jalkojensa takia –
Maracanãn Toulousen jaloissa ei sen sijaan ole mitään vikaa!
Etujoukon muut boheemit ovat sukupuolettomia, eivät miehiä mutta eivät naisiakaan. Heidän
puvuissaan valkoisen lisäksi näkyvät yksilölliset värit toistuvat myöhemmin kulkueessa.
2. Abre alas - 1. lavastevaunu: Tervetuloa Moulin Rougeen!
Punakultaisessa vaunussamme Myllytanssijat toivottavat yleisön tervetulleeksi Punaiseen Myllyyn.
Myllyn siivissä on valot kuvaamassa ajan suurta keksintöä, sähköä. Sydänkaarissa myllyn ympärillä
näkyvässä Pariisin siluetissa on nähtävissä samoihin aikoihin Moulin Rougen kanssa rakennettu
Eiffel-torni.
Lehvästöt kuvaavat sisäpihaa, jonka Elefantti hymyilee takana tulevalle kulkueelle. Elefantissa on
tarkoituksella käytetty seuraavan alan värejä, eli violettia ja petrolia.
10
3. Ala Samppanja
Värit violetti ja petroli / turkoosi. Kaikki tanssijat ovat naisia, mutta puvuissa on sekä hameita että
housuja. Tällä halusimme kuvata erilaisten juhlijoiden kohtaamista Moulin Rougessa. Rinkoissa
kuplivat samppanjapullot.
4. Katudestaquepari: Pyykkäri ja Ihailija - Roolit vaihtuvat
Petroli muuttuu keltaiseksi. Pyykkärin puku on toiminnallinen. Käännettävä helma on päältä
valkoinen tanssijan ollessa pyykkärin roolissa. Kun hän muuttuu Moulin Rougen tähtitanssijaksi,
pyykkärin helma nousee ja näkyviin tulee tanssijan violetti pyrstö. Naamionsa Pyykkäri nappaa
Ihailijan rinkasta.
Tanssijan Ihailija ei tunnista tyttöä pyykkärin asussa.
5. Ala das Passistas – soolotanssijat: La Femme!
Passistojen puvuissa korostuu luonnollisesti naisellisuus. Kulta on yhteisenä värinä kaikilla.
6. Ala da Bateria – rumpuryhmä: Ihailijat
Katudestaqueparin värit toistuvat. Herrasmiehet komeissa hatuissaan rytmittävät passistojen ja
koko kulkueen tanssia.
Baterianjohtajan asu ei varsinaisesti kuvita kulkuetta, mutta korostaa sitä, että kyseessä on
naisbaterianjohtaja.
7. Melodiaosasto
Ei kuvita kulkuetta.
8. Ala das Crianças – lapsiryhmä: Sirkus
Värikkäät nauhat ja röyhelökaulus luovat sirkusmaista tunnelmaa. Nauhan kanssa voi olla raskasta
tanssia, siksi lapset pitävät välillä taukoa nauhan käytössä. Värimaailmassa ollaan menossa takaisin
kohti punaista. Violetti kulkee edelleen mukana.
11
9. Ala Can Can!
Etujoukon värit toistuvat puvuissa. Tanssi on vapaata, mutta välillä tytöt tanssivat yhteisiä
koreografiapätkiä.
10. Ala das Baianas – baianaryhmä: Mylly pyörii edelleen!
Perinteinen valkoinen baiana-asu on koristeltu punaisella myllyteemalla. Siivet pyörivät helmoissa
baianoiden pyöriessä. Lisäksi siivet toistuvat päähineessä. Baianat tanssivat koko ajan koreografian
mukaan.
11. Porta Bandeira & Mestre Sala – lipunkantajapari
Ei kuvita kulkuetta.
12. Alegoria - 2. lavastevaunu: Moulin Rougen tähdet!
Vaunu kuvastaa Moulin Rougen päälavaa, jonka luokse Toulouse ystäviensä kanssa on saapunut.
Vaunun kaikilla kolmella destaquella on oma tarinansa.
Alimmassa tasossa on aikansa parhaiten palkattu viihdetaiteilija Jeanne Bourgeois,
taiteilijanimeltään Mistinguett, joka aloitti uransa myymällä kukkia laulaen. Kukat näkyvät
Mistinguettin asussa. Hänen esiintymisensä on hyvin teatraalista ja mahtailevaa.
Seuraavassa tasossa mustassa asussa esiintyy tähtitanssija Louise Weber, jonka lempinimi on La
Goulue eli ”Ahmatti”. Hänet tunnetaan tavastaan juoda asiakkaiden drinkit tanssinsa lomassa.
Drinkit näkyvät Ahmatin takana olevassa kuunsirpissä.
Korkeimmalla on Toulousen oma muusa, laulaja Yvette Guilbert, jonka tavaramerkki on keltainen
puku ja mustat pitkät hanskat. Kun vaunun pohja on hopeinen, pääsemme näin vihdoin
kunnioittamaan myös koulumme värejä kulkueen päätteeksi.
Toulouse on tehnyt kaikista alegorian tähdistä kuolemattomia tauluillaan. Niinpä verhojen
sulkeutuessa vaunun takaosassa näkyy Toulousen maalauksissa vielä muisto kuluneesta illasta ja
yhdestä aikakaudesta. Häivähdys kaikkia kulkueen esiintyjiä näkyy näissä silueteissa.
12