Rekryilmoitus Neuvokkaat naiset

PROJEKTIKOORDINAATTORI
Miina Sillanpään Säätiö hakee projektikoordinaattoria Neuvokkaiden naisten kestävät
konstit – Yhdessä toimien rikas elämä (2015–2017) -hankkeeseen. Hanke on Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittama ja kuuluu Eloisa Ikä -avustusohjelmaan.
Projektikoordinaattorin tehtävä on sidottu RAY:n avustukseen.
Hankkeessa kehitetään valtakunnallista yhteisöllisen oppimisen ryhmätoimintamallia
eläkeläisten kestävän arjen neuvokkuuden ja osaamisen jakamiseksi. Projektikoordinaattori
vastaa mm. hankkeen sisällön suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista, raportoinnista ja
tiedottamisesta hankeryhmän kanssa. Hän ohjaa myös hankkeessa kehitettäviä
neuvokkaiden naisten ryhmiä ja koordinoi ryhmiin osallistuvien ikäihmisten rekrytointia.
Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä kokemusta
hanketyöskentelystä. Projektikoordinaattorilta odotetaan tavoitteellista, järjestelmällistä ja
aikaansaavaa työotetta. Kokemus ryhmien ohjaamisesta sekä aito kiinnostus innovatiivisen
ryhmätoiminnan kehittämiseen ovat myös tehtävässä olennaisia. Projektikoordinaattorin työ
perustuu verkostomaiseen työotteeseen, joten joustavuus sekä hyvät viestintä- ja
vuorovaikutustaidot ovat välttämättömiä. Hanke toteutuu useilla paikkakunnilla ja edellyttää
matkustusvalmiutta.
Tarjoamme mielenkiintoisen ja uutta luovan kehittämistyön mukavassa ja innostuneessa
työyhteisössä. Miina Sillanpään Säätiön tilat sijaitsevat Helsingissä Pikku Huopalahdessa.
Lisätiedot tehtävästä:
Helena Launiainen puhelin 040 952 3239 (13.2 ja 19.2 klo 9.00–16.00).
Katso myös www.miinasillanpaa.fi
Hakemukset palkkatoivomuksineen 23.2.2015 kello 15.00 mennessä
[email protected]
Miina Sillanpään Säätiö, Taavetti Laitisen katu 4, 00300 Helsinki. Puh. (09) 473 4721, www.miinasillanpaa.fi