PEKO - Ryhmän esittely

Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen harrastajat aloittivat
pelastuskoiratoiminnan yhdistyksessään vuonna
1983. Palveluskoirakilpailuissa menestyneiden koirien
osaaminen haluttiin antaa tarvittaessa viranomaisten
avuksi kadonneiden henkilöiden etsinnässä.
Palveluskoiria koulutetaan etsimään ihmisiä
jäljestämällä ja ilmassa liikkuvia hajuvirtauksia
hyväksikäyttäen (=haku- ja rauniotyöskentely).
1990-luvulla valmistui Kuusankoskelle
rauniokoirarata, joka edelleen on harrastajien
aktiivisessa harjoitus - ja kilpailukäytössä.
Sponsored by Tykkimäki Huvipuisto
Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) määrittelee
pelastuskoiran ja koiranohjaajan
koulutusvaatimukset.
Osa Kouvolan pelastuskoiraryhmästä. Ryhmään kuuluu ohjaajia, joiden koira täyttää
viranomaistason hälytysvaatimukset ja ohjaajia, jotka kouluttavat koiraansa vaatimuksiin
tähdäten. Ryhmään kuuluu myös henkilöitä, joilla on koiranlukutaitoa ja kokemusta, mutta ei
tällä hetkellä koiraa pelastuskoirakoulutuksessa.
HÄLYTYSRYHMÄN KOIRAT ohjaajiensa kanssa
Haku-, raunio- ja jälkikoira Luka
PEHA-B, HK3, JK3, PERA-B, EK3
Hakukoira Nera
Haku-, raunio ja jälkikoira Rosa
Ohjaaja (rj) Hanna Markkola on ollut
toiminnassa vuodesta 2008
PEHA-B
PEHA-B, PERA-B, PEJÄ-B
Ohjaaja Maria Käki on ollut
toiminnassa vuodesta 2005
Ohjaaja Maria Käki on ollut
toiminnassa vuodesta 2005
Haku- ja rauniokoira Nadia
Haku- ja jälkikoira Ali
HK3, PEHA-B, PERA-B
PEHA-B, PEJÄ-B
Ohjaaja Susanna Kiintola on ollut
toiminnassa vuodesta 2002
Ohjaaja Timo Metso on ollut
toiminnassa vuodesta 2009
Jälkikoira Viki
JK3, HK1
Ohjaaja Sari Korpela on ollut
toiminnassa vuodesta 1999
Koulutuksessa olevat koirat ohjaajiensa kanssa
Jälkikoira Rambo
PEJÄ-B, JK1
Ohjaaja Niina Soisalo on
ollut toiminnassa
vuodesta 2013
Menossa
Käyttöönottotarkastukseen
Alma
PERA-A, PEJÄ-A
Ohjaaja Pirjo Salo on ollut
toiminnassa vuodesta 2008
Jälkikoira Robi
JK3, EK1, PEJÄ-A
Ohjaaja Sirpa Vatanen on
ollut toiminnassa
vuodesta 2012
Menossa
Käyttöönottotarkastukseen
Hakukoira Monty
PEHA-B
Ohjaaja Miia Pulli on ollut
toiminnassa
vuodesta 2013
Menossa
Käyttöönottotarkastukseen
Nemo
JK1, HK1
Ohjaaja Tero Andelin on ollut
toiminnassa vuodesta 2012
Musta
Ohjaaja Merja Seppä on ollut
toiminnassa vuodesta 2004
Edi
JK2
Ohjaaja Mikko Rantanen on ollut
toiminnassa vuodesta 2011
Kukka
Ohjaaja Harri vainio on ollut
toiminnassa vuodesta 2000
Satsa
Ohjaaja Pinja Eronen on ollut
toiminnassa vuodesta 2014
Sarga
Ohjaaja Anna Piitulainen on ollut
toiminnassa vuodesta 2014
Johka
Ohjaaja Hanne Laine on ollut
toiminnassa vuodesta 2002
Palveluskoiraliiton alaisen
pelastuskoiraryhmän koiran kouluttaminen
Pelastuskoiraryhmään sijoitettava koira testataan usealla koesuorituksella
ennen ryhmään sijoittamista. Ensimmäisenä kokeenaan koira suorittaa
Käyttäytymiskokeen, jossa koiran hallintaa testataan tottelevaisuusliikkeissä ja
suhtautumisessa toisiin koiriin ja ihmisiin kaupunkiolosuhteissa.
Kaikkiin maastokoelajeihin (haku, jälki, raunio) liittyy tottelevaisuusosuus, jossa koira
häiriöiden alaisena (ihmisiä, koiria, laukauksia ja moottorimelua) suorittaa erilaisia
tottelevaisuusliikkeitä.
Kokeet koiran tulee suorittaa uudelleen vähintään kahden vuoden välein.
Koiran osaamista laajennetaan erikoiskoulutuksilla ja harjoituksilla, esimerkiksi
vesistö- ja taajamaetsinnöillä. Perusharjoituksissa siirrytään vanhempiin jälkiin
ja suurempiin etsintäalueisiin. Pimeässä etsimistä harjoitellaan säännöllisesti.
HAKUKOE: koira etsii ohjaajansa käskyjen mukaan
maastossa noin 3 ha alueelta 2-3 alueelle kätkettyä henkilöä
ja ilmaisee henkilöt ohjaajalle haukkumalla (kuva alla) tai ns. rullalla.
Ohjaaja saa edetä alueella vain yhdellä linjalla. Koiran ilmaistua
henkilön, ohjaaja menee haukkuvan koiran luo, tai koira tulee
ilmaisurullaa kantaen ohjaajan luo ja johdattaa hänet
löytämälleen henkilölle. Etsintäaika on rajattu.
JÄLKIKOE: koira jäljestää 1,5
km pitkän ja 2-3 tuntia vanhan
vieraan ihmisen kulkeman reitin
vaihtelevassa maastossa.
Koiranohjaajalle osoitetaan alue,
jolta jälki lähtee. Tämän jälkeen
koira ja ohjaaja työskentelevät
itsenäisesti jäljestämisen ajan.
Työskentelyaika on rajattu.
Jäljeltä tulee tuoda jäljenkulkijan
sinne jättämät esineet.
RAUNIOKOE: koira etsii maksimissaan 2500 m² alueelta/ rakennuksista/sortumista
henkilöitä, joiden määrää (2 – 5) ohjaaja ei tiedä. Osa löydetyistä henkilöistä jää löydön
jälkeen paikoilleen kokeen loppuun asti. Työskentelyn aikana alueella liikkuu useita
ihmisiä suorittaen raivaustyötä. Alueella on tulipesäkkeitä ja moottorimelua sekä
laukauksia. Etsintäaika on rajattu. Koiran tulee selvästi haukkuen tai rullalla ilmaista
löydöt.
Kokeen (taso B tai PK – kokeen luokka 3) suorittanut koira osallistuu VIRTA –
tarkastukseen jossa testataan koiran ja ohjaajan toiminta oikeaa etsintää vastaavassa
tilanteessa. Vain tarkastuksen läpäissyt koira saa osallistua etsintöihin.
Vapepa on osaavien auttajien verkosto, joka osallistuu vuosittain satoihin
hälytystehtäviin ympäri maata.
Yleisin tilanne, jota varten Vapepa kouluttaa vapaaehtoisiaan, on
kadonneen ihmisen etsintä.
Vapepa on 50 järjestön yhteenliittymä, jonka toiminnassa on mukana
noin 20 000 vapaaehtoista ja noin 1200 hälytysryhmää.
Kouvolan palveluskoirayhdistyksen pelastuskoiraryhmä on yksi näistä hälytysryhmistä.
Poliisi tai pelastusviranomainen hälyttää Vapepan, joka hälyttää ryhmämme
silloin, kun pelastuskoirat voivat olla avuksi.
LISÄTIETOJA SEURAAVISTA OSOITTEISTA:
http://www.palveluskoiraliitto.fi/pekotoiminta.html
http://www.kpky.net/pelastuskoira.html
http://www.vapepa.fi/