CentriaOpen 2014 - Centria

Centria
tria
Teemana 2014
Turvallisuus
Kouluttajat
verkostoituivat
suurhankkeita
varten
sivu 4
3
Green Care uutta
hyvinvointipalveluissa
7
Jätebiomassat
tulevaisuuden
energiantuotannossa
1
8
11
13
Äly tuli
koneisiin ja
laitteisiin
Turvallisia
jarrutuksia
Tutkittu
tieto tukee
kehittämistä
Meille niin tärkeä oma
opinahjo!
Yrittäjien ja oman ammattikorkeakoulun yhteistyö on ollut jo vuosia
erinomaisen tiivistä. Yhteistyö perustuu aina ihmisten väliseen kemiaan,
ja onneksemme voimme todeta että
yhteistyön tekeminen on ollut helppoa
ja tuloksekasta.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät on lausunut useita kertoja oman ammattikorkeakoulunsa puolesta sekä opetus- ja
kulttuuriministeriöön että alueelle.
Edelliset linjaukset ovat Keski-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen selkeitä
päätöksiä.
Vakituinen toimilupa Centria-ammattikorkeakoululle oli voitto ja on erityisesti elinkeinoelämän kannalta tärkeä
koko alueelle. Keski-Pohjanmaan
Yrittäjät ja sen koulutus- ja tulevaisuusvaliokunnan selkeä linjaus on
ollut, että Centria- ammattikorkeakou-
Palveluita ja
ratkaisuja asiakkaan
tarpeisiin
Centria-ammattikorkeakoulussa astuu
voimaan vuoden 2015 alussa organisaatiomuutos, jonka seurauksena
tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta (TKI) tulee Centriassa oma
tulosvastuullinen alueensa.
Turvallisuus tulee
olemaan läpileikkaavana teemana
kaikessa tekemisessämme.
Muutoksen yhteydessä yhtenäistämme toimintatapojamme sekä hankkeiden että palvelutoiminnan osalta.
Samalla kehitämme Centrian koulutusja asiantuntijapalveluiden myyntiä.
Olemme valmistautuneet tulevaan esimerkiksi käymällä läpi osaamistarjotintamme ja selkeyttämällä asiakkaille
suunnattavia tuotepaketteja.
Keskeisenä lähtökohtana uudistuksille
on viedä Centrian toimintaa entistäkin asiakaslähtöisempään suuntaan.
Tuotteistamisen terävöittäminen
tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä
on tulevaisuudessa selkeät tuotepaketit, joiden avulla pystymme hakemaan
ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin.
Haluamme tulla asiakkaiden luokse
lisäksi isommilla kokonaisuuksilla, jolloin asiakas voi tutustua yhdellä kertaa
Centrian laajaan palvelutarjontaan.
Tärkeintä on löytää asiakkaalle ratkaisu joko valmiista palvelukonseptista tai
luomalla sitä varten esimerkiksi uusi
tutkimus- ja kehittämisprojekti.
Turvallisuus läpileikkaavana
teemana
Työelämälähtöisyyden lisäksi Centria
profiloituu jatkossa turvallisuusajat2
lu on alueen keskeisin ja merkittävin
koulutusorganisaatio, joka palvelee
elinkeinoelämää tuottaen ammattitaitoisia työntekijöitä alueelle. Näin ollen
Centria-ammattikorkeakoulun aluepoliittinen asema on alueelle ja varsinkin
yritys- ja elinkeinoelämälle merkittävä.
Tarvitsemme uusia innovaatioita ja
muutoshalukkuutta, niin että alue ja
kunnat kehittyvät tuottamaan uusia
palveluita, jolloin tapahtuu tarvitsemaamme positiivista kehittymistä.
Lisäksi Centria-ammattikorkeakoulussa toteutettava tutkimus-, kehitys- ja
innovaatiotoimintaa tuottaa alueen
yrityksille uusia ja tarpeellisia työkaluja.
Meillä on oltava yhteinen selkeä strategia Centria-ammattikorkeakoulun
osalta. Tulemme toimimaan niin, että
oma Centria-ammattikorkeakoulu
kehittyy sekä Kokkolassa että Ylivieskassa.
Mervi Järkkälä, toimitusjohtaja
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
telun edistäjänä. Turvallisuus tulee
olemaan läpileikkaavana teemana kaikessa tekemisessämme, jotta ihmiset
tiedostavat turvallisuuden merkityksen
heidän arjessaan.
Yksi konkreettinen esimerkki liittyy
teolliseen internetiin. Tietoturvan merkitys korostuu, kun digitalisoituminen
ja ohjelmistokehitys mahdollistavat teollisten prosessien viemisen verkkoon.
Sidosryhmille tekemissämme kyselyissä meiltä on haluttu, että kertoisimme
vieläkin laajemmin kaikesta siitä, mitä
toimintamme pitää sisällään. Olemme
vastanneet myös tähän toiveeseen,
josta tämä julkaisu sekä Centria Opentapahtuma ovat esimerkkejä. Samoin
kotisivuihin tehty panostus sekä uutena viestintämuotona uutiskirje tuovat
Centrian toimintaa lähelle alueen
ihmisiä ja yrityksiä.
Lasse Jansson & Vesa Martinkauppi,
tutkimus- ja kehitysjohtajat
Green Care
tuo uutta hyvinvointipalveluihin
Green Care jakaantuu eläin- ja luontoavusteisiin menetelmiin. (kuva: Tekes /
Eeva Anindi)
Green Care edistää ihmisten
hyvinvointia ja elämänlaatua
luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvällä toiminnalla.
Norjassa ja Ruotsissa Green Care on jo
vakiintunut osa maiden hyvinvointipalveluita, ja Suomessakin menetelmästä
on saatu hyviä kokemuksia. Centriaammattikorkeakoulun Grön omsorg i
Österbotten-hanke on jakanut tietoa
Green Care-toiminnasta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kymmenen kunnan
alueella.
- Nyt tarvitaan tulisieluisia ihmisiä
päättäjienkin keskuuteen viemään
Green Care-asiaa eteenpäin. Tarve
menetelmän hyödyntämiselle kasvaa
koko ajan ja Suomesta löytyy näyttöä
sen positiivisista psyykkisistä, fyysisistä ja sosiaalisista vaikutuksista.
Alueellamme on myös ihmisiä, joita
kiinnostaa Green Care-yrittäjyys,
korostaa projektikoordinaattori Lena
Kalliokoski Centriasta.
Kun ihminen on
tasapainossa
itsensä kanssa,
tasapainoisuus ja
hyvä olo heijastuvat positiivisesti
ihmisten käyttäytymiseen.
Green Care on
myös turvallisuutta
Green Care jakaantuu eläin- ja luontoavusteisiin menetelmiin sekä viherympäristön ja maatilojen kuntouttavaan
käyttöön. Suomessa on tällä hetkellä
käytössä muun muassa ratsastusterapiaa ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa.
3
Aspegrenin puutarha Pietarsaaressa on esimerkki ympäristöstä, jota
hyödynnetään esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien kuntouttavassa
työtoiminnassa.
Kalliokoski uskoo, että sitä mukaa
kun Suomeen saadaan Green Caretoimintaa pilotoitua, Green Care
laajenee yhdeksi varteenotettavaksi
palvelukokonaisuudeksi. Centria onkin
hakemassa osatoteuttajana rahoitusta
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n ylimaakunnalliseen
jatkohankkeeseen, johon sisältyy
muun muassa Green Care-toiminnan
pilotointia.
- Green Care-toimintaan liittyy turvallisuusnäkökulmakin. Kun ihminen on
tasapainossa itsensä kanssa, tasapainoisuus ja hyvä olo heijastuvat positiivisesti ihmisten käyttäytymiseen. Esimerkiksi koirien ja hevosten on todettu
auttavan nuoria käsittelemään omia
tunteitaan, mikä edesauttaa nuorten
oloa, Kalliokoski kertoo. JU
Kouluttajat verkottuivat
suurhankkeita varten
Pohjois-Suomessa on vireillä mielenkiintoisia suurhankkeita Fennovoiman Hanhikivi 1-hankkeesta Laguna- ja kaivoshankkeisiin.
Toteutuessaan niihin liittyy mittavia koulutustarpeita.
Näitä tilanteita varten syntyi Centrian
vetovastuulla toimiva koulutusverkosto, johon kuuluu alueen korkeakouluja,
ammattiopistoja sekä täydennyskouluttajia. Yhteensä 17 koulutusorganisaatiota Kokkola-Kajaani-Rovaniemiakselilla.
Yrityksille on
enemmän hyötyä
useita koulutustasoja edustavasta
verkostosta.
- Centria oli asiassa aloitteellinen ja
verkosto lähti kehittymään hyvässä
yhteishengessä pian sen jälkeen, kun
Fennovoima valitsi Pyhäjoen ydinvoi-
malansa sijoituspaikaksi. Verkoston
koordinaattorin rooliin Centria pääsi
ammattikorkeakoulutasoisen sähkö- ja
energiatekniikan koulutustarjontansa
sekä kansainvälisen yhteistyönsä ansiosta, kertoo koulutusverkoston koordinaattorina toimiva Virve Antinoja.
Valmennuksessa ollut
jo lähes 200 opettajaa
Antinojan mukaan alusta saakka oli
selvää, että esimerkiksi Fennovoimalle
on enemmän lisäarvoa useita koulutustasoja edustavasta yhteistyöverkostosta kuin yksittäisistä kontakteista
kouluttajatahoihin.
- Fennovoima ei myöskään tavoitellut
erillistä ydinvoimakoulutusta vaan
yhtiö toivoi, että nykyisiin koulutuksiin
lisätään perustietämystä ydinvoimasta. Sen takia koulutusverkosto asetti
tavoitteeksi ydinvoima-alan mukanaan
tuoman tekniikan alan koulutustarpeiden kuvaamisen ja koulutusmateriaalien sekä niitä tunnetuksi tekevän koulutustarjottimen luomisen, Antinoja­
jatkaa.
Fennovoima osallistuu koulutusverkostoon asiantuntijana ja kouluttajana.
Verkoston puitteissa on järjestetty kolme kaksipäiväistä valmennusjaksoa,
joihin osallistui tekniikan alan opettajia
verkoston organisaatioista. Lokakuussa valmennukseen oli osallistunut jo
lähes 200 opettajaa.
Verkoston aktiivisuuden tuloksena
syntyi lisäksi Ydinosaajat-hanke, jonka
rahoitus on parhaillaan käsittelyvaiheessa. Tarkoituksena on pilotoida
Hanhikivi 1-hankkeen avulla koulutusorganisaatioiden yhteistyömalli ja
monistaa se palvelemaan myös muita
pohjoisen suurhankkeita. JU
Virve Antinoja toimii suurhankkeita
varten perustetun koulutusverkoston
koordinaattorina. (kuva: Janne Heikkilä)
4
- Mittatarkka 3D-skannaus luo mahdollisuuksia
liiketoiminnan kehittämiseen monille toimialoille
tuotannollisista yrityksistä hyvinvointialan toimijoihin sekä palvelusektorille, Asta Aikkila-Vatanen
sanoo. (kuva: Jorma Uusitalo)
MILLINTARKKAA MITTATIETOA
TAIDEATELJEESEEN JA KUNTOSALILLE
Centrian 3D-bodyskanneri on jo näyttänyt kyntensä esimerkiksi vaatesuunnittelussa. Skannerin
tuottamasta millintarkasta mittatiedosta on iloa ja hyötyä monessa muussakin, kuten taiteen
tekemisessä tai kuntosaliharjoittelun apuna. Parhaassa tapauksessa 3D-skannaus antaa yrityksille
mahdollisuuden kehittää liiketoimintaansa täysin uniikeilla ja kilpailijoista poikkeavilla lisäarvopalveluilla.
- Valmentajat ja personal trainerit, painonhallinnasta innostuneet, aktiiviset
salilla kävijät ja kehoaan kiinteyttävät
saavat bodyskannauksesta tietoa, joka
motivoi heitä omassa tekemisessään,
projektipäällikkö Asta Aikkila-Vatanen luettelee esimerkkejä.
Skanneria voisi
hyödyntää vaikkapa proteesien
ja tukivaatteiden
valmistuksessa.
Ainoaan kilpailijaansa, mittanauhaan
verrattuna, bodyskanneri tarjoaa
paljon etuja: mittatarkkuuden lisäksi
menetelmä on nopea ja kuvallinen
HTML-tiedosto mahdollistaa mittatulosten tarkastelun selaimella.
Numeeriset mittatiedostot on helppo
tallentaa ja omasta kehosta skannattua 3D-mallia pystyy tarkastelemaan
näytöllä halutuista kulmista.
Uusi ulottuvuus
taiteen tekemiseen
Aikkila-Vatanen ei peittele innostustaan kertoessaan palautteesta, jota
myös nuoret suomalaiset ja kansainväliset taiteilijat ovat antaneet bodyskannerista Centrian ja Kuvataideakatemian yhteistyön perusteella.
- Esittelimme taiteen tekijöille skanne5
rin mahdollisuuksia viikon kestäneessä
workshopissa. Nuoret suorastaan
pomppivat innosta nähdessään oman
kehonsa tai taiteen tekemisessä käyttämiensä esineiden siirtyvän kolmiulotteisena tietokoneen näytölle.
- Taitelijoiden itsensä lisäksi skannasin mitä erilaisimpia asioita puista ja
niiden juurista polkupyöriin ja ritarihahmoihin. On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten he hyödyntävät
aineistoa piirtämisessä, maalaamisessa, kuvanveistossa, videotaiteessa tai
esimerkiksi pelihahmojen luomisessa,
Aikkila-Vatanen sanoo.
Hänen mukaansa myös terveys- ja
hyvinvointialat voisivat hyötyä bodyskannerin mittatarkkuudesta muun
muassa proteesien ja tukivaatteiden
valmistuksessa. JU
KIELITAITO
KEHITTYY
PELAAMALLA
Vieraan kielen opiskelu pelaamalla edistää
pelaajien keskinäistä vuorovaikutusta.
(kuva: Jorma Uusitalo)
Maahanmuuttajien kotoutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan kielitaidolla on keskeinen merkitys. Onnistunut kotoutuminen puolestaan lisää turvallisuutta niin yksilötasolla kuin yhteiskunnassa. Centria toimii päätoteuttajana Spelcafé Svenska-projektissa, joka on mainio esimerkki siitä,
miten maahanmuuttajat voivat oppia kieltä seurapelien avulla.
Vilkas puheensorina ja naurun remahdukset meneillään olevan pelituokion
lomassa kertovat, että kielen opiskelu
pelaamalla kehittää myös sosiaalista
vuorovaikutusta.
- Ihmiset keskustelevat pelatessaan ja
meillä on paikalla lisäksi eläkeläisiä juttelemassa ruotsiksi maahanmuuttajien
kanssa. Näin ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja koska eläkeläisten
puheessa voi olla murretta tai suomenkielistä aksenttia, maahanmuuttajat
tottuvat nimenomaan paikallisesti
puhuttavaan kieleen, kertoo projektipäällikkö Mathias Nylund.
Ilman kielitaitoa ei
voi pelata tai voittaa
Peleistä on olemassa erilaisia versioita
ja teemojen vaihtuessa opitaan uudenlaista sanastoa. Joka kategoriassa on
sata sanaa, eikä valinnoissa ole vältelty
vaikeitakaan sanoja. Mukaan on valittu
Seurapelejä voisi
käyttää muidenkin
kielten ja kenties
myös muiden aineiden opiskelussa.
sanoja, joita maahanmuuttajat arjessa
todellisuudessa tarvitsevat. Menetelmän teho perustuu pelaamisen syvimpään olemukseen.
- Kilpaileminen sytyttää ja vaikka
kyse on leikin varjolla tapahtuvasta
oppimisesta, useimmat haluavat
nimenomaan voittaa. Näissä peleissä voittaminen edellyttää kielitaitoa
ja sanojen ymmärtämistä. Se lisää
6
automaattisesti motivaatiota uuden
oppimiseen, Nylund sanoo.
Hänen mukaansa jo edellinen projekti
osoitti, että pelaamalla tapahtuvaan
kielenopiskeluun kannattaa panostaa.
Nyt käytössä on aikaisemmalta pohjalta kehitetty jalostuneempi versio.
- Pelaaminen tuo vaihtelua perinteiseen opiskeluun. Meidän kokemusten
perusteella tämä on hyvin tehokas
menetelmä, ja sitä voidaan luonnollisesti hyödyntää minkä tahansa kielen
opiskelussa ja muidenkin kuin maahanmuuttajien kohdalla. Itse asiassa
seurapelien avulla voidaan mielestäni
opiskella muitakin aineita kuin kieliä.
Spelcafé Svenska-projektissa sivutoteuttajina toimivat Kruunupyyn
kansanopisto, Uudenkaarlepyyn kansanopisto ja Helsingin ruotsinkielinen
työväenopisto. JU
Biopolttoaineet ovat keino lisätä uusiutuvan energian osuutta liikenteessä.
Lehtorina Centriassa työskentelevä
Jana Holm uskoo, että energiantuotannon tulevaisuus on erityisesti
jätebiomassoissa. Hän on omassa väitöstutkimuksessaan kehittänyt uusia
menetelmiä sellutehtaan sivutuotteiden, erityisesti kuitulietteen hyödyntämiseksi.
Kestävän kehityksen periaatteiden
mukaisesti energiantuotannossa täytyy suosia sellaisia biomassoja, jotka
eivät kilpaile ruoantuotannon kanssa
samoista raaka-aineista. Sen takia
erityisesti teollisuuden sivutuotteena
syntyvät jätebiomassat kiinnostavat
tutkijoita.
Etanolin lisäksi myös
butanoli keskiössä
- Kuituliete on hyvin selluloosarikasta
ainetta eikä siinä ole ligniiniä, mikä
tekee siitä helposti työstettävän. Maailmalla kuitulietettä ei ole juurikaan
tutkittu eikä etenkään niin, että liuottimena käytettäisiin ionisia nesteitä,
Holm kertoo.
Jätebiomassat tärkeä
osa tulevaisuuden
energiantuotantoa
Ympäristöä säästävä vähähiilinen yhteiskunta on globaalisti yksi
suurista tulevaisuuden haasteista. Vähähiilinen kestävä kehitys
edellyttää uusia innovaatioita, joilla edistetään uusiutuvan energian käyttöä. Uusiutuvan energian käytölle on Suomessa asetettu kovat kasvutavoitteet. Vuoteen 2020 mennessä uusiutuvan
energian osuus energian loppukulutuksesta pitäisi olla 38 prosenttia. Tällä halutaan hillitä ilmastonmuutosta sekä reagoida
tilanteeseen, jossa fossiiliset öljyvarannot supistuvat energian
tarpeen samanaikaisesti kasvaessa.
Hänen väitöstyönsä tulokset osoittivat
kuitulietteen sisältävän paljon selluloosaa ja hemiselluloosaa, joten kuitulietettä voitaisiin hyödyntää entistä
tehokkaammin.
Uudet katalyyttiset liuottimet mahdollistivat lisäksi kuitulietteen liuottamisen ja hajottamisen alhaisessa lämpötilassa. Erityisen mielenkiintoinen tulos
oli Holmin mukaan se, että menetelmä
toimi märälläkin biomassaraakaaineella.
- Myös jätebiomassan tutkiminen vaatii vielä runsaasti työtä, varsinkin kun
halutaan kehittää uusia lopputuotteita.
Asiat eivät tapahdu hetkessä. Etanolista puhutaan paljon tulevaisuuden
liikennepolttoaineena, mutta Holm
korostaa etanolin lisäksi butanolin
mahdollisuuksia.
- Minä haaveilen butanolista, joka ei
esimerkiksi aiheuta korroosiota samalla tavalla kuin etanoli. On olemassa butanolia tuottavia bakteereita, ja siinä
on tutkimuksella mielenkiintoinen työsarka, jotta sokeriliuoksesta päästään
bakteerien avulla lopputuotteeseen eli
polttoaineeseen. Oli se sitten etanolia
tai butanolia. JU
- Tutkijoilla on edessään pitkä ja mielenkiintoinen työsarka, kun esimerkiksi jätemassoista
kehitetään uusia biopolttoaineita, Jana Holm sanoo. (kuva: Jorma Uusitalo)
7
Äly tuli
koneisiin
ja laitteisiin
Teollinen internet
synnyttää uutta
liiketoimintaa.
8
Perinteisen kopiokoneen sijasta toimistoon hankitaan nykyään
sensoreilla varustettu monitoimilaite. Sensorit lähettävät laitteen huollosta ja ylläpidosta vastaavalle tiedon siitä, milloin
väriaineet ovat loppumassa tai jokin osa kulunut niin paljon, että
se on syytä vaihtaa. Ennakoinnin ansiosta laitteen toimintavarmuus paranee merkittävästi.
Suomalaisen konepajayhtiön Suomen
yksikössä seurataan satelliitin välityksellä yhtiön toimittamien moottoreiden ja voimaloiden toimintaa eri
puolilla maailmaa. Etävalvontakeskus
ilmoittaa asiakkaalle, jos laitteiden toiminnassa ilmenee jotain poikkeavaa.
Etäluettavat sähkömittarit puolestaan
loivat markkinat uudenlaisille palveluyhtiöille, jotka hyödyntävät sähkönkäytöstä vaivattomasti saatavaa
dataa. Uuden teknologian ja palvelun
ansiosta yksittäinen kotitalous voi seurata sähkönkulutustaan reaaliajassa.
Kaikessa edellä kuvatussa on kyse teollisesta internetistä. Siinä yhdistyvät
älykkäät laitteet, analytiikka ja ihmisten tekemä työ teollisissa ja palveluun
liittyvissä prosesseissa.
Centrian tutkimusyliopettaja Sakari
Pieskä korostaa, että viime kädessä
teollisen internetin tekevät ihmiset
analysoimalla ja hyödyntämällä koneiden ja laitteiden välittämää tietoa.
van muun muassa aidosti globaalien
alihankintamarkkinoiden syntymisen.
Sakari Pieskä ja kehittämispäällikkö
Marjo Heikkilä muistuttavat, että
Centrialla on erinomaiset edellytykset
toimia yritysten kumppanina pilotoinnissa ja bisness-lähtöisten liiketoimintamallien kehittämisessä.
- Centrian vahvuuksia ovat poikkitieteellisyys sekä monialaisuus, ja juuri
siitä teollisessa internetissä on kyse.
Meiltä löytyy korkeaa osaamista niin
sensoriverkkoteknologiasta, tuotantoautomaatiosta kuin ohjelmisto-osaamisesta. Centrialla on lisäksi valmiina
monipuolinen laiteympäristö, joka
sekin on iso etu yrityksille.
- Viime kädessä
teollisen internetin tekevät ihmiset
analysoimalla ja
hyödyntämällä
koneiden ja laitteiden välittämää
tietoa.
- Teollinen internet lähtee liiketoimintalähtöisestä ajattelutavasta. Siitä,
millaista uutta liiketoimintaa asiakas
voi kehittää, kun käytössä on teknologia ja laitteet, jotka kommunikoivat
keskenään, Pieskä sanoo.
Teollisella internetillä on sanottu
olevan valtava vaikutus tuottavuuteen.
Esimerkiksi yhdysvaltalainen monialayritys General Electric on arvioinut,
että mikäli teollinen internet otetaan
käyttöön suunnitellussa laajuudessa,
se nostaa tuottavuutta prosentilla
koko maailman mittakaavassa.
Centria palvelee
monialaisesti
Suomalaisille pk-yrityksille teollisen
internetin on arvioitu mahdollista-
Kansainvälisistä
yhteistyöverkostoista voimaa
Tiedonsiirto kuuluu olennaisena osana
teolliseen internetiin ja siinä Centria on
kansainvälisestikin merkittävä toimija.
- Tietoverkoilta vaaditaan nopeutta.
Välttämättä emme edes näe vielä kaikkia teollisen internetin mahdollisuuk-
Kehittämispäällikkö Marjo Heikkilän kädessään pitämä sensoriverkkomoduuli kerää tietoa
alhaalla tuotantotilassa olevasta teollisuusrobotista sekä työstökoneesta ja lähettää tiedon
langattomasti eteenpäin. (kuva: Jorma Uusitalo)
99
- Centrian poikkitieteellisyys ja monialaisuus
antavat hyvän lähtökohdan yritysyhteistyölle, sanoo tutkimusyliopettaja Sakari Pieskä.
(kuva: Jorma Uusitalo)
sia, joita tiedonsiirron kapasiteetin
kasvaminen ja viiveiden lyheneminen
tuovat tullessaan. Luonnollisesti myös
tietoturva liittyy kiinteästi tiedonsiirron kehittämiseen, Heikkilä kertoo.
Laajan yhteistyöverkostonsa ansiosta
Centria pystyy auttamaan yrityksiä
löytämään uusia ja oikeita kumppaneita hyödyntämään teollista internetiä.
Pilotoinnissa kokeiluja ryhdytään
tekemään nopeasti mutta niitä myös
päätetään pikaisesti, ellei suunta osoittaudu oikeaksi. Tämä pitää yritysten
riskit pieninä.
- Jo kokeilut sinänsä voivat tuottaa
arvokasta tietoa ja kokemusta, vaikka
ne eivät johtaisikaan sen pidemmälle.
Meillä on myös lähdössä liikkeelle mielenkiintoisia projekteja, joten yrityksillä on monta hyvää syytä ottaa meihin
yhteyttä, Sakari Pieskä sanoo. JU
Tutkimusta arktisissa
olosuhteissa
Centria tutkii Muoniossa viime huhtikuussa avaamallaan arktisella tutkimusasemalla sähköisten ajoneuvojen ja latausjärjestelmien sekä niihin liittyvien palveluiden ja komponenttien toimivuutta haastavissa ja vaikeissa olosuhteissa. Tutkimusasema kuuluu osana laajempaan Arktinen Tutkimuskeskus-kokonaisuuteen.
Tutkimusaseman avaaminen liittyy tämän vuoden alussa käynnistyneeseen
Electric Vehicles Goes Arctic!-hankkeeseen (EVGA), joka on tällä hetkellä suurin
Centria-ammattikorkeakoulun käynnissä olevista hankkeista.
- Odotukset ovat korkealla. Olemme rakentaneet laajan yhteistyöverkoston,
jolle Muonio tarjoaa hyvän testausympäristön ja näyteikkunan osaamisestamme
aidoissa arktisissa oloissa ympärivuotisesti, projektipäällikkö ja EVGA-konsortion
koordinaattori Sakari Nokela sanoo.
Turvallista tiedonsiirtoa
Centrialla on sekä opetuksessa että TKI-toiminnassaan laaja kokemus langattoman sensoritekniikan ja olosuhdeosaamisen sekä niihin liittyvien kehittämishankkeiden osaajana.
- Meillä on tutkittu ja kehitetty esimerkiksi lähes reaaliaikaista mittausjärjestelmää sähköisille ajoneuvoille. Ensi talvi pitää sisällään kenttä- ja käytettävyystestejä kun testaamme ja jatkokehitämme järjestelmän prototyyppiä. Yksi
mielenkiintoinen yksityiskohta tulee olemaan tiedonsiirto tietoturvatasoltaan
huippunykyaikaisella 4G/LTE-verkolla, Nokela jatkaa.
EVGA-konsortioon kuuluvat Centrian yhteistyötahot edustavat muun muassa
ICT:n, kaupan ja ajoneuvotestauksen toimialoja. Konsortiokumppanit tuovat
kehittämiseen vahvaa olosuhde-, testaus- ja teknologiaosaamista sekä kansainvälisiä yhteistyöverkostoja.
Mukana ovat muun muassa Ylivieskan Teknologiakylä YTEK Oy, Northern Engineering Oy Muoniosta, Kemppi Oy Lahdesta, Brand Factory Oy Espoosta, Satavision Oy ja Osuuskauppa Arina sekä Pörhön autoliike Oulusta.
EVGA-hanke on osa Tekesin EVE - Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät-ohjelmaa.
JU
Lokakuussa 2014 Centria suoritti ajoneuvoyhdistelmien sovitusmittauksia Norjassa.
(kuva: Centria-ammattikorkeakoulu)
10
Turvallisia
jarrutuksia
- Centria tekee Trafille vuosittain jopa sata
jarrudynamometrien mittausta, kertoo kehitysinsinööri Pentti Eteläaho. (kuva: Jorma
Uusitalo)
Centria ja liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ovat tehneet
yhteistyötä raskaan ajoneuvokaluston jarrutestauksiin
liittyen jo vuodesta 1999.
Centria suorittaa Trafille vuosittain
jopa sata mittausta, joilla varmistetaan
katsastusasemien ja jarrukorjaamoiden käyttämien jarrudynamometrien
luotettavuus.
Sen lisäksi Centria tekee Trafille
jarrudynamometrien ohjelmistojen hyväksyntätarkastuksia. Kehitysinsinööri
Pentti Eteläaho kertoo, että raskaan
ajoneuvokaluston jarruihin ja niiden
testauksiin liittyviä asioita Centriassa
on tutkittu 1990-luvun alkupuolelta
saakka. Yhteistyö Ajoneuvohallintokeskuksen eli nykyisen Trafin kanssa
on jatkunut vuodesta 1992, jolloin
aloitettiin perävaunuyhdistelmien
sovitusmittauksiin liittyvät tiehidastuvuusmittaukset.
Mittauksia myös
Ruotsissa ja Norjassa
- Centria käyttää jarrudynamometrien
mittauksissa mittausvaunua. Sen teknologia on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja olemme alan ainoa toimija sekä
Suomessa että Pohjoismaissa. Nykyisen vaunun kehitystyö aloitettiin 1999
ja sillä on suoritettu yli 400 mittausta.
Vuositasolla mittausten määrä on ollut
koko ajan kasvussa, Eteläaho sanoo.
11
Mittausvaunua on tilattu myös Ruotsiin ja keväällä 2013 Centria mittasi
Norjassa peräti 80 jarrudynamometriä
kolmessa viikossa.
- Norja-yhteistyö jatkuu ajoneuvoyhdistelmien sovitusmittauksilla.
Tarkoituksena on mitata tämän syksyn
aikana 50 ajoneuvoyhdistelmää.
Eteläahon mukaan menetelmää on
aikomus kehittää niin, että mittaakseli voitaisiin siirtää kuorma-auton
rakenteeseen. Tällöin ei enää tarvittaisi
nykyisenlaista vedettävä mittausperävaunua. Mahdollista on, että mittauksiin voitaisiin yhdistää lisäksi erilaisia
tieliikenteeseen liittyviä älykkäitä
palveluita. JU
ERILAISUUDESTA VOIMAVARA
Centrian esittävän taiteen koulutusohjelman
neljännen vuosikurssin opiskelijat ja afrikkalaiset vaihto-opiskelijat työstämässä esitystä
Kokkolassa järjestettävälle LOISTAVAA-kulttuuriviikolle. (kuva: Jorma Uusitalo)
Erilaisuus on voimavara ja
rikkaus, joka pitää saada paljon nykyistä voimakkaammin
mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen kehittämiseen.
Tämä perusajatus on keskeisesti läsnä Centria-vetoisessa
Meeting point Kokkola-hankkeessa, joka kehittää erityisryhmille suunnattuja kulttuuri- ja taidetoiminnan muotoja.
Sen lisäksi hankkeessa edistetään Kokkolanseudun kulttuuritoimijoiden yhteistyötä sekä
kansainvälistymistä.
- Tässä yhteydessä erityisryhminä ovat
maahanmuuttajat ja kehitysvammaiset, mutta kaikki ryhmät ovat omalla
tavallaan erityisryhmiä, koska ne koos-
tuvat yksilöistä, sanoo projektipäällikkö Hilkka Hyttinen.
Esittävän taiteen koulutusohjelman
opiskelijat saavat hankkeessa rautaisen ammattitaidon erilaisten ryhmien
vetämiseen, mikä edistää myös turvallisuutta. Erityisryhmissä korostuvat
henkisen ja fyysisen turvallisuuden
näkökulmat sekä vetäjän ammattitaito
kohdata yllättävät tilanteet.
- Erityisryhmien lisäksi hankkeessa painottuu työelämälähtöisyys. Tavoitteena on, että opiskelijoilla olisi matalampi kynnys työllistyä valmistumisensa
jälkeen, Hyttinen kertoo.
Voimavarat näkyviksi
Hyttinen pitää tärkeänä, että hankkeen avulla suurelle yleisölle tuodaan
näkyväksi niitä voimavaroja, joita
erityisryhmät voivat muille tarjota.
12
- Samalla lisäämme esimerkiksi maahanmuuttajien ymmärrystä heidän
omasta arvostaan ja siitä, että heistä
jokainen voi tuoda panoksensa suomalaiseen yhteiskuntaan.
Yhteistyökumppaneina hankkeessa
ovat Kokkolan kaupunginteatteri,
Keski-Pohjanmaan opisto, ammattiteatteriryhmä Norjasta sekä erityisryhmiin erikoistunut ruotsalaispedagogi
Magnus Jonsson.
Maaliskuussa 2015 Kokkolassa järjestetään seminaari, jossa aiheena on
erityisryhmille suunnattu taide- ja kulttuuritoiminta. Tampereelta seminaarin
saapuu vieraaksi kehitysvammaisteatteri La Strada, joka esittää kaupunginteatterissa Anu Panulan ohjaaman ja
Jorma Panulan sovittaman Painu pois
Jack-iskelmäkavalkadin. JU
Tutkittu tieto
tukee kehittämistä
Tutkittu tieto auttaa yrityksiä ja julkisia organisaatioita monessa
tilanteessa. Pietarsaaren kaupunki teetätti strategiatyönsä tueksi
Centrialla laajan kuntakyselyn asukkailleen. Kun laivaliikenteen
kehittämistä koskevaan päätöksentekoon haluttiin tutkittua tietoa,
Centria selvitti, millainen kysyntä Kokkolassa ja Skellefteåssa
on matkustajalaivaliikenteelle. Centria oli asialla silloinkin, kun
Pännäisten rautatieaseman matkustajamääristä tarvittiin tarkkaa
tietoa.
- Markkinatutkimus toimii pohjana päätöksenteolle. Me voimme
olla asiakkaan kumppanina esimerkiksi silloin, kun yrityksellä on
tarve selvittää vaikkapa sitä, millaisia asioita markkinat ja asiakkaat
haluavat. Markkinatutkimuksista on hyötyä niin strategiatyössä,
markkinoinnissa kuin muussa liiketoiminnan kehittämisessä, kertoo
tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jennie Elfving Centriasta.
Hänen mukaansa markkinatutkimuksista saatavan tiedon luotettavuus ja analysointi edellyttävät asiantuntijuutta jo tutkimuksia
suunniteltaessa.
- Kysymykset räätälöidään aina asiakkaan lähtökohdista. Joskus
kysymyksiä on ensin hyvä testata pienemmällä ryhmällä. Vastausten perusteella asiakas saa meiltä raportin, joka sisältää analyysin
ja suositukset, Elfving kertoo.
Centria tekee markkinatutkimuksia hyvin erilaisiin tarpeisiin alkaen
muutaman kymmenen vastaajan tutkimuksista aina Pietarsaaren
kaupungille tehdyn kuntakyselyn kaltaisiin laajoihin kokonaisuuksiin,
johon Pietarsaaren tapauksessa vastauksia kertyi lähes 1 400. JU
Johanna Kangas
Reetta Leppälä (toim.)
Irja Leppisaari, Maija Maunula & Tarja Mäkitalo
A
Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jennie Elfvingin esittelemään Pietarsaaren kuntakyselyyn kertyi lähes 1 400
vastausta. (kuva: Jorma Uusitalo)
C
B
HARJOITTELUN eOHJAUS
SOSIAALINEN MEDIA
korkeakoulun ja työelämän rajapinnoilla
- Nuorisotyön liikkuva pallo?
NÄYTÖLTÄ AUTOTALLIIN
- Moderni tekniikka osana autokauppaa
Centrialla on kolme julkaisusarjaa: A-sarjassa julkaistaan tutkimuksia, B-sarjassa ajankohtaista tietoa ja selvityksiä ja C-sarjassa kehittämishankkeiden raportteja, selvityksiä jne. Suurin osa julkaisuista on luettavissa sähköisesti osoitteessa www.theseus.fi.
13
Akkulaboratorio
ahkerassa käytössä
Centrian tiloissa reilut kaksi vuotta sitten käyttöön otetun akkukemikaalien tutkimuslaboratorion
käyttöaste on ollut korkea. Laboratorion erikoisuutena on litiumioniakkujen valmistusprosessissa
välttämätön kuivatila. Uusimmat investoinnit parantavat entisestään tutkimusedellytyksiä kansainvälisesti ainutlaatuisessa laboratoriossa.
Rahikka kehuu, että Kokkolassa on
erinomainen ympäristö kansainvälisesti merkittävälle akkukemikaalien tutkimukselle. Akkulaboratorio sijaitsee
ammattikorkeakoulun tiloissa, mutta
Kokkolan vahvuudet ovat nimenomaan Centrian, yliopistokeskuksen ja
yrityselämän yhteistyössä.
- Yliopistokeskuksen rooli on aivan keskeinen. Yritysten kiinnostus tutkimustyötä kohtaan on selkeästi lisääntynyt
tutkimustyön edetessä. Myös kansainvälinen yhteistyö on tiivistä yliopistokeskuksen kontaktien ja verkostojen
ansiosta.
- Viime keväänä laboratorio täydentyi
korkealämpötilauunilla. Sitä tarvitaan
kemikaalien käsittelyn alkuvaiheessa
kemikaalin rakennetta muutettaessa
lämmittämällä. Uunin hankkiminen
parantaa merkittävästi laboratorion
toimintaa, koska nyt voimme tehdä
laboratoriossa koko ketjun kemikaalin
valmistuksesta valmiisiin akkuihin ja
niiden testaukseen. Tätä ennen lämpökäsittely piti tehdä oman laboratorion
ulkopuolella, kertoo kemiantekniikan
lehtori Laura Rahikka.
ten akkukemikaalien tutkimusta hän
kuvaa haastavaksi ja erittäin mielenkiintoiseksi.
- Tässä on lähes rajattomasti mahdollisuuksia jo sen puitteissa, mitä kemia
tarjoaa. Oma lukunsa on, mitä energiantuotannolle merkitsee esimerkiksi
se, että jonain päivänä meillä käytetään akkuja, joihin saadaan varastoitua
tehokkaasti uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköenergiaa.
Testauskapasiteettiakin on lisätty.
- Testausympäristön laajentamista
tarvittiin, koska laboratoriolla on paljon käyttöä. Testauskanavia lisäämällä
voimme testata yhdellä kertaa enemmän valmiita kennoja.
Vuosien 2000–2011 aikana litiumin
kulutus akkuteollisuudessa kasvoi keskimäärin 19 prosenttia vuodessa. Tutkijat tekevät töitä löytääkseen kemikaaleja, joiden tuloksena akut kestävät
pitempään ja ovat ominaisuuksiltaan
muutenkin entistä parempia.
Vahvuutena hyvä yhteistyö
Rahikka työskentelee Centrian projektipäällikkönä litiumin jatkojalostusta
selvittävässä projektissa, jonka päätoteuttaja on Kokkolan yliopistokeskus
Chydenius. Litium- ja kobolttipohjais-
- Läpimurto tutkimuksessa voisi
olla uusi kemikaaliyhdistelmä, jonka ansiosta akkujen kesto pitenee
huomattavasti. Visioita on paljon,
mutta läpimurto edellyttää vielä paljon
tutkimustyötä.
14
Akkulaboratorion hyötyihin Rahikka
lukee lisäksi sen, että Centrian toiminta-alueella tietämys ja osaaminen
akkukemikaaleista ovat kasvaneet
selvästi sinä aikana, kun akkulaboratorio on ollut toiminnassa.
- Tulevaisuutta ajatellen yksi olennainen asia on se, että perustutkimuksella
on käytössään riittävästi resursseja. JU
Akkulaboratoriossa tehtävä tutkimus on
lisännyt Centrian toimialueella tietämystä ja
osaamista akkukemikaaleista. (kuvat: Jorma
Uusitalo)
- Centrian koulutuspalveluiden järjestämät
koulutukset suunnitellaan ja toteutetaan
yritysten kulloiseenkin
tarpeeseen, kertoo
koulutuspäällikkö Paula Oja. (kuva: Jorma
Uusitalo)
KOULUTUS AUTTAA ETEENPÄIN
TYÖELÄMÄN MURROKSESSA
Työelämä käy läpi suurta murrosta teollisen tuotannon siirtyessä halvempiin
maihin ja monien perinteisten työpaikkojen hävitessä kokonaan. Samalla syntyy
täysin uudenlaista työtä varsinkin digitalisoitumisen seurauksena.
- Nyt jos koskaan kannattaa kouluttaa
ja kouluttautua. Yrityksille työntekijöiden kouluttaminen on tärkeää, jotta
yritykset pysyvät mukana työelämän
muutoksessa ja jotta ne säilyttävät
kilpailukykynsä. Yksilötasolla kouluttautuminen vahvistaa työntekijän
ammattitaitoa ja sitä kautta parantaa
hänen asemaansa työmarkkinoilla,
missä kilpailu työpaikoista on kova,
sanoo koulutuspäällikkö Paula Oja.
Myös ikääntyminen ja pyrkimys työurien pidentämiseen tuovat suomalaiseen työelämään omat haasteensa.
- Koulutuspalveluina tarjoamme
täydennyskoulutusta, räätälöityjä koulutuksia,
Averkon verkkoopintoja, avoimen
AMK:n opintoja
sekä seminaareja
ja ajankohtaistilaisuuksia.
- Samalla tulee uutta teknologiaa ja
esimerkiksi uusia ohjelmistoja, jotka
on voitava ottaa haltuun. Koulutus
auttaa työntekijöitä selviämään kasvavista vaatimuksista ja samalla yritys
voi varmistua toimintansa laadusta
huolehtimalla henkilöstönsä osaamisesta, Oja jatkaa.
Täsmäkoulutusta
yritysten tarpeisiin
Centria on opittu tuntemaan alueellaan laadukkaista koulutuksista, jotka
Centria suunnittelee ja toteuttaa
yritysten kulloiseenkin tarpeeseen.
Kokonaisuuden täydentävät ammattitaitoinen henkilökunta ja koulutuksille
rakennetut toimivat puitteet.
15
- Kaikille avoin täydennyskoulutus
käsittää muun muassa kieliopintoja, tietotekniikkaa, markkinointia ja
taloushallintoa. Myynnin ja markkinoinnin koulutukset antavat lisäpotkua
yritysten liiketoimintaan, ja myyntiosaamiselle on aina kysyntää, Oja
toteaa.
Yleisten kurssien lisäksi Centrian koulutuspalvelut järjestää täsmäkoulutusta yrityksille vaikkapa Lean-toimintaan
ja tietotekniikan ohjelmistoihin. Myös
sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutukselle on riittänyt kysyntää.
Centria voi olla lisäksi apuna suunnittelemassa ja hakemassa rahoituksia
laajoihin koulutushankkeisiin, minkä
lisäksi Centrian koulutustarjontaan
kuuluvat avoimen ammattikorkeakoulun opinnot, polkuopinnot sekä
työvoimakoulutukset. JU
- kaikki palvelut yhdestä paikasta
>> Tuotannon ja prosessien
kehittäminen
CE-merkintäpalvelu | Centria Lean | Chemplant kemian koetehdas | CT - langattomat ja mobiilit
sovellukset | Pintakäsittelyaineiden linjakoeajot | Pintakäsittelyprosessin
mittaus | Puutavarakuivaamoiden toimintakykymittaus
| Pinottavuuden testaaminen | Tiedonhallintajärjestelmien kehittäminen | Sosiaali- ja
potilasasiamiespalvelu
>> Tuotteistuspalvelut
3D-tulostuspalvelu | 3D-mittauspalvelu |
3D-lasermittauspalvelu | 3D-bodyscan |
EMC-testaus | Markkinatutkimuspalvelut | Mittauksen langattomat ratkaisut ja elektroniikan suunnittelu |
Ovi- ja ikkunatestaus
>> Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme!
>> Koulutus-, projektija tapahtumapalvelut
Tutkimus- ja kehitysjohtaja Lasse Jansson, [email protected], 044 725
0072 | Tutkimus- ja kehitysjohtaja Vesa
Martinkauppi, [email protected], 044 449 2707 | www.centria.fi/tki
Kehitysprojektin valmistelupalvelut | Messu- ja tapahtumapalvelut | Koulutuspalvelut
Opiskele sinäkin!
Päivätoteutukset
Insinööri (AMK) / Bachelor of Engineering: prosessi- ja materiaalitekniikka, kemiantekniikka | tieto- ja viestintätekniikka | sähkö- ja
automaatiotekniikka | tuotantotalous | Information Technology |
Environmental Chemistry & Technology | Industrial Management
Tradenomi (AMK) / Bachelor of Business Administration: liiketalous | Business Management | Sairaanhoitaja (AMK) | Bachelor
of Health Care: Nursing | Sosionomi (AMK) | Musiikkipedagogi
(AMK) | Yhteisöpedagogi (AMK)
Monimuotototeutukset
Tradenomi (AMK) / Bachelor of Business Administration: liiketalous | International Business | Yhteisöpedagogi (AMK)
Ylemmät amk-tutkinnot
Insinööri (ylempi AMK): teknologiaosaamisen johtaminen | Tradenomi (ylempi AMK): liiketoimintaosaaminen | Sairaanhoitaja /
terveydenhoitaja / sosionomi (ylempi AMK): sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
Haku vieraskielisiin koulutuksiin 7.-27.1.2015. Haku suomenkielisiin
päivä- ja monimuotototeutuksiin sekä ylempiin AMK-tutkintoihin
17.3.-9.4.2015. Lisätiedot koulutuksista: www.centria.fi/hakeminen. Lisätiedot hakemisesta: Hakijapalvelut puh. 044 725 0081,
[email protected]
16
- Opiskelijoiden erilaiset kokemukset ja lähtökohdat toivat
luennoille mielenkiintoisia keskusteluja, kertoo insinööri
(ylempi AMK) ja Boliden Kokkolan henkilöstöpäällikkö
Matti Muuraiskangas. (kuva: Roni Lamberg)
CentriaOpen on kerran vuodessa ilmestyvä Centria-ammattikorkeakoulun julkaisu. Julkaisija Centria-ammattikorkeakoulu Oy, Talonpojankatu 2A , 67100 Kokkola, www.centria.fi | Päätoimittaja Paula Erkkilä | Toimituskunta Lasse Jansson,
Vesa Martinkauppi, Tiina Högnabba, Paula Erkkilä | Toimittaja Jorma Uusitalo | Ulkoasu Paula Erkkilä | Paino Forsberg 10/2014 | Painos 2000 kpl | Kannen kuva Janne Heikkilä | ISSN 2341-9458 (Painettu) |ISSN 2341-9466 (Verkkojulkaisu)
Centrian TKI-palvelut