hajanaisia ajatuksia viuruniemen kalastuksesta
Heimo Malinen HAJANAISIA AJATUKSIA VIURUNIEMEN KALASTUKSESTA Tähän olen koonnut irrallisia mieleen muistuneita kalastukseen liittyviä tapauksia, tapoja, kysymyksiä, epäselviä muistikuvia, väitteitä, oletuksia… Näillä ei ehkä epävarmoina ja irrallisina ole arvoa, mutta jos jokin asia varmistuisi jonkun toisen muistelujen kautta, niin tässä voisi olla kelvollisia tiedonmuruja. Jos vaikka joku muukin muistaisi tuon koulun kalastusloma-asian samalla tavalla, niin olisihan se hauska palanen kylän menneisyydestä. Viuruniemen koulussa oli syksyisin muutaman päivän kalastusloma. Taitaa olla ainutlaatuista. Perunannostolomaa saivat koululaiset opettajalta pyytäessään, jotta voivat olla auttamassa kotona perunannostossa. Mutta mikäs oli kalastusloma? Pitkäaikainen opettajamme Antti Leinonen oli innokas kalastaja. Hänellä oli tapana panostaa kalastukseen syksyllä muikun kutuaikaan. No, jotta se olisi mahdollista, piti olla pari päivää vapaata koulusta. Niinpä hän pani koulun kiinni ja lähti kalastamaan. Oppilaat saivat tietenkin myös lomapäivän. Tämä ei toki johtanut väärinkäytöksiin. Kyllä opettaja määrätyt koulupäivät vuodessa koulua piti. Koska muutama päivä meni kalastuslomaan, oli käytäntönä, että kuukausilomia ei sitten ollut. Voisiko joku muukin vielä muistoistaan kaivaa, että muistanko oikein. Tämä siis voi olla myös väärinkäsitys. Leinosella oli verkkovaja Smolanderin vajan naapurina. Hän kalasti yksin. Verkkokalastuksessahan on yleensä kaksi henkeä, toinen soutaa ja toinen hoitaa perässä verkon noston ja laskun. Leinonen istui perässä hoitamassa verkkoja ja välillä otti melan käteen ja työnnälsi veneelle vauhtia. Ainakin vielä 1960-luvulla oli Viuruniemessä ehkä n 7-8 nuottakuntaa. Useimmiten nuotan omisti 2 taloa yhdessä. Kesäiltaisin vedettiin nuottaa ainakin Huaponiemessä. Onko oikea nimi Haaponiemi tai Haapaniemi, mutta suussa se oli aina Huaponiemi. Kalaa tuli vaihtelevasti, ei kovin paljoa kerralla. 2-3 vetoa illassa ehkä tehtiin. Joskus tuli kaloja niin paljon, että ne eivät kaikki tulleet itsellä syödyksi. Silloin käytiin myymässä kaloja muihin taloihin. Muistan käyneeni Leppilammella asti kaloja kaupittelemassa, kalapaketti polkupyörän telineellä. Katkesikohan ruokatavaran kylmäketju siinä lämpimänä kesäaamuna…? Syksyisin muikun kutuaikaan olivat kaikki kylän nuottakunnat yhtaikaa kalastamassa. Se oli ammattimaista kalastusta. Kalaa tuli niin paljon, että Outokummun kalakauppiaat (Salorinne, Peura…) tulivat illalla rannalle niitä ostamaan edelleen myytäviksi. Yleensä nuotan omistanut isäntäpari kalasti itselleen. Joskus useat nuottakunnat liittyivät esim päiväksi yhteen ja muodostivat ”sepran”. Sepraan kuuluvien nuottakuntien päivän aikana saamat kalat jaettiin sitten päivän lopuksi tasan. Mielenkiintoinen käytäntö ja mielenkiintoinen nimi tuolla käytännöllä. Isän kertoman mukaan suurin muikkusaalis yhdellä vedolla oli 180 kg. Olen tätä aina pitänyt totena ja niin pidän edelleenkin. Syksykalastus tapahtui Apajalahden suunnan apajilla. Nuottamiehet rakensivat sinne rannalle myös taukotuvan, Uuvistalon maille. Hirret siihen saatiin muistaakseni Holoppalan saunasta..muistankohan oikein. Myöhemmin Tapio Malinen kunnosti majan kesämökiksi. Onkohan Viuruniemen rannoilla olevien nuotta-apajien nimiä koottu yhteen ja onko paikkoja merkitty vaikkapa kartalle? Jossain vaiheessa kuulin, että olisi ollut hanke käydä merkkaamassa nuotta-apajat paikan päällä rantakiviin, niin että ne siellä olisivat pysyvästi. Jokaisella apajallahan oli omat ohjeensa, mistä lähdettiin ”potkemaan”, mihin suuntaan potkettiin ja minne asti, missä kohtaa tultiin rantaan jne. Kuulemma rantamökkiläiset vastustivat tätä hanketta niin, että se raukesi. Mahtaakohan rantamökkitonttien omistajilla olla tiedossaan rasitetta, että omalla tontilla on kenen tahansa käytettävissä oleva apaja. Mikä mahtaisi olla juridinen tulkinta tälle asialle? Huaponiemessä vedettiin nuottaa aivan siinä olleen kesämökin pihalta käsin, mökin omisti silloin joku Ikonen. Ei ollut koskaan mitään epäselvyyksiä, nuottamiehet kalastivat ja mökkiläiset lomailivat, samalla pihalla. Joskus oli meitä poikia siellä nuottamiesten mukana kaikenlaista leikkiä ja peliä touhuamassa..Ikosen mökin pihoilla, varmaan kymmenkunta poikaakin yhtaikaa. Ei siitäkään tullut mitään sanomista. Miten se oli mahdollista? Vai onko muistot kultaantuneet? Apajien nimet ja paikat kyllä kannattaisi kartoittaa, oli tuo nuotanveto niin keskeinen osa kylän historiaa. Ehkä se on tehtykin, en tiedä. Ja jos ei ole, niin mahtaako löytyä enää muistajia. Itse muistan tai tiedän vain muutamia nimeltä: Huaponiemessä Louhi, Silee, Hiekka. Kaksolan lähellä Peltoniemi, Pahanlahen suu, Likosija. Ruunanpersekin on siellä jossain. Apajalahdesta en muista kuin Kottelo, Lippu (Lippusaaressa), Luoto (kivikkoluoto lähellä Ahosaaria), Mäinalus (taitaa olla siinä taukotuvan lähellä), Linna Linnasaaressa. Kyllä kai se Akkaluodossakin oli apaja. Sen nimi on muuten muistoissani ”Akkoin luoto”. Selviääköhän historian tutkimuksessa, mistä Linnasaari sai nimensä. Muistelen kuulleeni, että jotain tekemistä nimellä on vankeuden kanssa, linnoitustahan siellä ei varmaan ole ollut. Lypsyniemen kupeessa oli Ahonalus-niminen apaja, kylätalolta koulun suuntaan, niemen toisella rannalla siinä, missä on pienet kalliot rannassa. En tiedä millä tavalla apajat on aikanaan etsitty ja miten on tutkittu, miten niissä kussakin on vedettävä niin, että nuotta ei tartu pohjakiviin. On siinä aika paljon työtä ja kokeilua varmaan pitänyt tehdä. Heimo Malinen KALAJUTTU JUOJÄRVELTÄ Olin nuorena poikana paljon isän mukana kalaretkillä kotijärvelläni Juojärvellä. Siitä aiheesta olisi paljonkin kerrottavaa, tässä nyt kerron teille erään mieleeni jääneen tositapauksen (vaikka kalavaleita pyydettiinkin). Juojärveähän käytettiin ennen myös puutavaran kuljetusreittinä. Tukit kuljetettiin järveen ja siinä sitten rakennettiin tukkinipuista lautta, joka hinaajalla kuljetettiin vesireittejä pitkin tehtaisiin. Kerran näimme järvessä kelluvassa tukkinipussa yhdessä tukissa valtavan pahkan, niin kuin puissa joskus on. Isä sanoi, että jos tuon pahkan saisi, niin siitä voisi tehdä vaikkapa pöydän kansia ja muita tarvekaluja. Isä kysyikin Ahlströmin (”Römmin”) piiripäälliköltä ja sai luvan käydä hakemassa moisen pahkan. Lähdimme sitten hevosella sitä pahkaa hakemaan. Hämmästyksemme oli suuri, kun näimme pahkan hävinneen. Siinä kohtaa missä pahka oli ollut kiinni tukissa, oli vain ikään kuin neljä rinnakkaista leveän taltan jälkeä. No, mitäpä me asialle mahdoimme ja koko pahkajuttu jäi unohduksiin. Kalastelimme järvellä kuten ennenkin. Saaliiksi tuli pieniä ja suuria kaloja. Kerran saimme melko kookkaan hauen ja riemuissamme veimme sen kotiin. Ajattelimme, että siitäpä riittääkin ruokaa perheelle pitkäksi aikaa. No, siinä sitten haukea perattiin...ja perattiin…ja perattiin. Ja kun kalan maha aukaistiin, niin arvatkaas mitä sieltä mahasta löytyi. Siellä oli kokonaisena ja sulamattomana se isälle luvattu puun pahka…hauki sen olikin käynyt haukkaamassa. Oli se aika iso hauki. Mutta monta kertaa isä Luutsalon selkävesillä kalastellessaan sai suurempiakin haukia… Minua pientä poikaa ei niille matkoille kumminkaan otettu mukaan. No nyt tämän jutun lukija/kuulija ajattelee, että minä sittenkin valehtelen. Ja kyllähän se onkin totta, että minä tässä valehtelen. Kuitenkin… kalavaleeksi tämän jutun tekee ainoastaan se, että minä sen kerron omana kokemuksenani. Eihän se tietenkään ole totta, valetta se on, että minä olisin tuon tapauksen kokenut, toisten juttuja tässä vain kerron. Itse asiassa tämän tapauksen koki ja kertoi pitkän aikaa arvostettuna lautamiehenä toiminut Otto Voutilainen eräässä Viuruniemen koululla pidetyssä kylän tilaisuudessa 1960-luvulla. Ja hänen, kylän uskotun miehen, kertomuksen todenperäisyyttähän emme hetkeäkään epäile. Ei tulisi mieleenkään epäillä… Ja kyllähän uskoakseni todistuskappaleet vielä Oton tavaroista ovat löydettävissä, jos epäilyttää. Järvenpäässä 21.3.2012 Heimo Malinen Vesa Kervinen: Kalastajakissa Tosi tarina kalalle persosta kissasta, joka tuli meille aikoinaan kaverin koiran kylkiäisenä. Kissa osoittautui vartuttuaan kovaksi metsästäjäksi kaupungissa ja mökillä myös ahneeksi tuoreelle kalalle. Se halusi mukaan myös uistelemaan, vaikka ei pitänyt muuten veneessä olosta. Se alkoi usein naukua voimakkaasti vaatien rantautumista. Kerran se nousi itse airoille kuvitellen pääsevänsä sitä pitkin rantaan, jolloin airo kohosi tietenkin vedestä ja kissa siinä toisessa päässä keikkuen souti venettä, naurettava näky! Kalaa sille piti onkia joka ilta. En tiedä tunsiko se kellon, mutta puoli kahdeksan aikoihin joka ilta se ilmestyi päiväuniltaan ja alkoi johdatella minua laiturille. Kun otin esiin lapion tai kuokan, lähdimme yhdessä kaivamaan matoja ojan penkasta ja sitten se kipitti häntä pystyssä laiturille. Kissa seurasi ongen kohoa tarkkana ja pienikin kohon liike sai sen lihakset jännittymään hännän vispatessa villisti. Sitten kun kala oli kiinni ja nosti sitä ylös, kissa yritti ottaa sen jo suuhunsa ilmasta. Pari kertaa tuli kissan hampaan ja käpälien iskuja sormeenkin kalaa koukusta päästäessä. Muuten se seurasi laiturissa litteänä maaten kuten kuvassakin näkyy. Kaupunkioloissa tämä samainen häikäilemätön saalistaja vainusi missä alueemme lähitaloissa on kalaruokaa. Kerrankin oli käynyt kylässä naapurin keittiön lohivadilla. Käry kävi kun tuli kotiin itseään sukimaan kalalle haisten. Tiedustelu ympäristössä vahvisti tapahtuneen. Viimeisinä vuosina katin meno rauhoittui terveyden heikentyessä. Anabolisten steroidien avulla se eli vielä muutaman vuoden vaikka lääkäri lupasi kuukausia. 21-vuotiaana se eli viimeistä kesäänsä mökillä, mutta vielä pari päivää ennen kuolemaansa se halusi noutaa laiturille nostetusta katiskasta puolikiloisen hauen. Hyvin se meni, mutta hauen tappaminen otti niin paljon kissan voimille, että sen piti mennä saunan verannan alle lepäämään pitkäksi aikaa. Kahareisin se makasi kalan päällä ja puri sitä niskasta tappavan oikeaoppisesti, mutta viimeistely jäi ihmisen tehtäväksi tällä kertaa. Viuruniemen naiset kalassa Viuruniemessä on monia naiskalastajia. Heistä pisimpään jo vuodesta 1959 on kalastusta Juojärven Pitkäniemellä harrastanut Kerttu Riikonen. Kertun kalaharrastus on saanut alkunsa jo Impilahden kotilammelta, missä hän kävi töitten lomassa lapsena matoongella. Sodan jälkeen Harmaansalolle muutettuaan, hän kävi mm. pilkkimässä Viinijärvellä usein jopa kaksikin kertaa päivässä. Pitkäniemeltä hankitun kesämökin myötä harrastus siirtyi Juojärvelle kolmen kalastuskunnan alueelle. Verkkokalastuksen hän on oppinut omien yritysten ja kokeilujen kautta. 30 vuotta hän on pitänyt myös talviverkkoja. Kerran viikossa hän on hiihtänyt säässä kun säässä pulkka perässään kokemaan verkot, jossakin vaiheessa oli myös moottorikelkka apuna. Nytkin lähes 90-vuotiaana Kertulta onnistuu verkkojen lasku ja kokeminen yksin vaikka hänen kalavetensä ovat tuulisia paikkoja, vain koillistuuli antaa tyynen kelin. Kerttu on kalastamalla saanut ahventa, muikkua, siikaa, matikkaa, järvitaimenta, lohta, lahnaa, haukea, kuhaa, nieriää ja harjuksia. Hän on voittanut monia mm. Karjalaisen järjestämiä kalakisoja esim. kymmenkiloisella hauella ja liki kahdeksankiloisella järvitaimenella. Kalakilpailuista palkinnoiksi hän on saanut pokaaleja ja ilmaisia lehden vuosikertoja. Nykyisistä kalakannoista hän toteaa: ”Kuha ja lahna ovat lisääntyneet, haukea on vähän ja pieniä harjuksiakin on”. Hän on saanut mm. yhden vuoden aikana 79 kuhaa (isoin 4,3 kg), 4,3 kg painavan nieriän ja kilon painoisen harjuksen. Kerttu toteaakin, että hänen fyysisen kunnon salaisuutensa on pitkälti kalastuksen myötä saatu liikunta ja ponnistelu. Myös yksi kala-ateria päivässä lienee yksi pitkän iän salaisuus. Reseptivihkosta löytyy Kertulta saatu muikkusäilyke, jota hän suosittelee meille kaikille. Marja-Leena Lehto os. Antikainen muistelee: Marja-Leena on synnyinseudulleen palannut kalastuksen harrastaja, joka on kalastanut myös merellä Helsingin edustalla. Nyt hänen kalavesiään ovat karikkoiset Apajalahden vedet. Marja-Leenan kalansaaliit Juojärveltä ovat mahtavia. Verkosta hän on saanut 12,6 kg painavan hauen, 7,5 kg painavan taimenen ja vähän vajaa 4 kg painavan siian. Tänä keväänä hän sai mm. 50 lahnaa, kooltaan ne olivat noin 10 senttisiä. Katiska ja verkkokalastuksen lisäksi Marja-Leena pitää pitkää siimaa, jolla hän on saanut esimerkiksi matikkaa, haukea ja kuhaa. Madepata, särkiruoat ja nuotio ahvenet ovat Marja-Leenalta saatuja reseptejä. Olavi Parviainen muistelee Olavi Parviainen on kalastanut 60-luvulta lähtien lähinnä Laajalahden puoleisilla vesillä. Kalastustarvikkeita ja venettä varten hänellä oli pieni ”kalamaja” rannassa. 60-luvun lopulle saakka Laajalahti oli koko Outokummun tietämä ja käyttämä verkkokalastuspaikka. Muikun kutuaikaan saalis oli varma, laskipa verkot minne tahansa vaikka ristiin ja rastiin. Kaikille riitti saalista, hyväkokoisia muikkuja. Muikkukannan vähettyä myös kalastajat vähenivät ja muikunpyynti rannoilta siirtyi selälle. Heinäkuun lopusta voi verkoilla pyytää muikkua syvänteiden päältä ja noin lokakuun puolivälistä alkaa muikun syyskalastus ennen nuotilla nykyisin verkoilla. Olavi Parviaisen kokemuksen mukaan muikkukanta on nyt jonkin verran elpynyt. Olavin mieliruokaa ovat rantakala ja paistetut muikut. Kantolevän Jaakko Soininen muistelee Ennen kylällä oli kymmenkunta nuottaa. Ensin olivat puuvillaiset nuotat, joita kuivatettiin ja säilytettiin nuottakodissa, sitten tulivat nailonnuotat, jotka eivät kestä auringonpaahdetta. Ne säilytetään yhdessä läjässä auringolta suojattuna. Näin avoimet nuottakodat jäivät tarpeettomiksi. Nuotassa on monia osia: harvat, toiset harvat, kalimet, rinnat, perä, köydet ja kohot. Parhaimpia nuottapaikkoja olivat Laitasaaren (Maljasalmen kalastuskunnan aluetta) ja Laajalahden apajat. Suurimmat nuottasaaliit olivat 350 kg muikkua Laitasaaresta Jaakko Soinisen vetämänä ja 200-300 kg lahnaa (määrä vaihtelee muistelijasta riippuen) Isäntähiekasta Martti Kervisen vetämänä. Molemmat saaliit tulivat siis yhdellä vedolla. Muikkukannan heikennyttyä nuottakalastus väheni. Onneksi on vielä kaksi nuottakuntaa Viuruniemessä. Jaakon mieluisin kalaruoka on Suutarinpaisti. Anja Räsänen sai näin komean saaliin muikkuverkosta 13.10.2009. Hauki painoi 7,5 kg. Jaakko Kaksonen kävi (1950-luvun lopulla) eräänä kevätaamuna yksin katsastamassa rysät ja sai haukisaaliin. Kuvannut Kaksolan pihalla Jussi Kaksonen Yashica-laatikkokameralla. Toivo Malisen apuna ukin ja mummin saamaa 9,5 kg:n kalaa kannattelemassa Pälvi, jota piteleminen ei huvittanut yhtään. Maaret Kaksonen Keinolla millä hyvänsä Keväällä 2008 Jaakko Kaksonen kävi kokemassa katiskaa Pahanlahden suulla Kaksolassa. Katiska oli tyhjä, mutta Jaakko huomasi ison hauen vilahtavan suo-ojassa pellolle päin, ilmeisesti kutemaan. Jaakko laittoi katiskan ojan tukkeeksi ja käveli ojan toiseen päähän loiskuttamaan vettä. Iso hauki säikähti ja syöksyi järvelle paetessaan suoraan katiskaan. Oiva Kostamo Heinäkuussa 2007 menin kokemaan muikkuverkot . Verkoissa ei kuitenkaan ollut muikkuja, vaan ahvenia. Siitä rohkaistuneena heitin samaan paikkaan ahvenverkot ja niitä pidettiin kolme tuntia kerrallaan vedessä. Verkot heitettiin 4-5 kertaa vuorokauden sisällä ja yhteensä niistä saatiin yli 100 kg ahvenia! Kaloista valmistettiin 320 kalapihviä ja 11 kalamureketta. Wer Fische fängt mit Leidenschaft... (Claude du Bois Reymond) Wer Fische fängt mit Leidenschaft, mit Meisterschaft und Wissenschaft, und hält dabei sich tugendhaft, gewissenhaft und ehrenhaft, den reichen Fang mit Mass betreibt, sorgt dass im Wasser noch was bleibt, und angelt nicht um Gold ung Gunst, nein – nur aus Freude an der Kunst, der ist, wär's der geringste Knecht, Sportangler und auch Fischgerecht. Kalastajallekin oppaaksi Suomennos 193x; Eero Mäkinen Ken kalastusta rakastaa Ja tiedoin, taidoin harrastaa, Ken tuntoansa noudattaa Ja kunnialla vaeltaa, Ken saaliit suuret sivuuttaa Ja kalakantaa kasvattaa, Ei ongi rahan himosta, Saa palkan pyynnin innosta, Se onkin, vaikk'ois renkimies, Wast' urheilu- ja kalamies. Olavi Parviaisen komea muikkusaalis 60-luvulla Laajalahdessa. Parhaimmillaan Olavi sai 26.5 kg yhdestä verkosta. PIETARIN KALANSAALIS 29.6.2009 Anja Räsänen ja Leila Malinen saivat 10 kg ahvenia Juojärvestä Pietarin päivänä, yhteensä ahvenia oli 34 kappaletta. Eräänä syyskuun päivänä 2000-luvulla Leila Malinen ja Anja Räsänen kalastivat Juojärvellä. Viisi verkkoa heitettiin kotirantaan Ollilan lähelle… Verkot nostettiin ja naiset tulivat onnelliseksi isosta ”muikkusaaliista”. Mutta voi kauhistus, muikut paljastuivat salakoiksi… Ja niin lokit saivat sinä päivänä paljon ruokaa! 10.6.2011 Inkeri ja Seppo Sivonen heittivät piharantaan Pitkäniemessä 3 verkkoa. Kesä oli helteinen ja lämpöä 25 astetta. Verkoissa oli yhteensä 63 ahventa ja yksi siika! Juojärvi on antanut Veijo Maliselle komean siian verkosta uuden vuosituhannen puolella. Kalan paino 3 kg. Taimenia! Veijo Malisen verkossa oli kaksi taimenta 18.10.1998. Punnituksessa kolmekiloinen kala. Nuotan pää lähestyy ja jännitys kasvaa. Nuotanvetonäytös v. 2010 Isäntähiekalla kuvaajana Jussi Kaksonen. Nuotanvetoa Juojärvellä Nuotanvetoa Juojärvellä 50-luvulla. Kuvassa Reino Räsänen ja Antti Rissanen. Nuotanvetoa 90-luvulla Isäntähiekassa. Toivo Malinen ja Seppo Antikainen vetävät, Jaakko ja Varpu Kaksonen seuraavat tilannetta. Nuottaa korjataan Kaksolassa kesällä 2007. Nuottaa vedetään 30- tai 40-luvulla
© Copyright 2024