hajanaisia ajatuksia viuruniemen kalastuksesta

Heimo Malinen
HAJANAISIA AJATUKSIA VIURUNIEMEN KALASTUKSESTA
Tähän olen koonnut irrallisia mieleen muistuneita kalastukseen
liittyviä tapauksia, tapoja, kysymyksiä, epäselviä muistikuvia,
väitteitä, oletuksia… Näillä ei ehkä epävarmoina ja irrallisina ole
arvoa, mutta jos jokin asia varmistuisi jonkun toisen muistelujen
kautta, niin tässä voisi olla kelvollisia tiedonmuruja. Jos vaikka joku
muukin muistaisi tuon koulun kalastusloma-asian samalla tavalla,
niin olisihan se hauska palanen kylän menneisyydestä.
Viuruniemen koulussa oli syksyisin muutaman päivän kalastusloma.
Taitaa olla ainutlaatuista. Perunannostolomaa saivat koululaiset
opettajalta pyytäessään, jotta voivat olla auttamassa kotona
perunannostossa. Mutta mikäs oli kalastusloma? Pitkäaikainen
opettajamme Antti Leinonen oli innokas kalastaja. Hänellä oli
tapana panostaa kalastukseen syksyllä muikun kutuaikaan. No,
jotta se olisi mahdollista, piti olla pari päivää vapaata koulusta.
Niinpä hän pani koulun kiinni ja lähti kalastamaan. Oppilaat saivat
tietenkin myös lomapäivän. Tämä ei toki johtanut väärinkäytöksiin.
Kyllä opettaja määrätyt koulupäivät vuodessa koulua piti. Koska
muutama päivä meni kalastuslomaan, oli käytäntönä, että
kuukausilomia ei sitten ollut. Voisiko joku muukin vielä muistoistaan
kaivaa, että muistanko oikein. Tämä siis voi olla myös väärinkäsitys.
Leinosella oli verkkovaja Smolanderin vajan naapurina. Hän kalasti
yksin. Verkkokalastuksessahan on yleensä kaksi henkeä, toinen
soutaa ja toinen hoitaa perässä verkon noston ja laskun. Leinonen
istui perässä hoitamassa verkkoja ja välillä otti melan käteen ja
työnnälsi veneelle vauhtia.
Ainakin vielä 1960-luvulla oli Viuruniemessä ehkä n 7-8
nuottakuntaa. Useimmiten nuotan omisti 2 taloa yhdessä.
Kesäiltaisin vedettiin nuottaa ainakin Huaponiemessä. Onko oikea
nimi Haaponiemi tai Haapaniemi, mutta suussa se oli aina
Huaponiemi. Kalaa tuli vaihtelevasti, ei kovin paljoa kerralla. 2-3
vetoa illassa ehkä tehtiin.
Joskus tuli kaloja niin paljon, että ne eivät kaikki tulleet itsellä
syödyksi. Silloin käytiin myymässä kaloja muihin taloihin. Muistan
käyneeni Leppilammella asti kaloja kaupittelemassa, kalapaketti
polkupyörän telineellä. Katkesikohan ruokatavaran kylmäketju siinä
lämpimänä kesäaamuna…?
Syksyisin muikun kutuaikaan olivat kaikki kylän nuottakunnat
yhtaikaa kalastamassa. Se oli ammattimaista kalastusta. Kalaa tuli
niin paljon, että Outokummun kalakauppiaat (Salorinne, Peura…)
tulivat illalla rannalle niitä ostamaan edelleen myytäviksi. Yleensä
nuotan omistanut isäntäpari kalasti itselleen. Joskus useat
nuottakunnat liittyivät esim päiväksi yhteen ja muodostivat ”sepran”.
Sepraan kuuluvien nuottakuntien päivän aikana saamat kalat
jaettiin sitten päivän lopuksi tasan. Mielenkiintoinen käytäntö ja
mielenkiintoinen nimi tuolla käytännöllä.
Isän kertoman mukaan suurin muikkusaalis yhdellä vedolla oli 180
kg. Olen tätä aina pitänyt totena ja niin pidän edelleenkin.
Syksykalastus tapahtui Apajalahden suunnan apajilla. Nuottamiehet
rakensivat sinne rannalle myös taukotuvan, Uuvistalon maille. Hirret
siihen saatiin muistaakseni Holoppalan saunasta..muistankohan
oikein. Myöhemmin Tapio Malinen kunnosti majan kesämökiksi.
Onkohan Viuruniemen rannoilla olevien nuotta-apajien nimiä koottu
yhteen ja onko paikkoja merkitty vaikkapa kartalle? Jossain
vaiheessa kuulin, että olisi ollut hanke käydä merkkaamassa
nuotta-apajat paikan päällä rantakiviin, niin että ne siellä olisivat
pysyvästi. Jokaisella apajallahan oli omat ohjeensa, mistä lähdettiin
”potkemaan”, mihin suuntaan potkettiin ja minne asti, missä kohtaa
tultiin rantaan jne. Kuulemma rantamökkiläiset vastustivat tätä
hanketta niin, että se raukesi. Mahtaakohan rantamökkitonttien
omistajilla olla tiedossaan rasitetta, että omalla tontilla on kenen
tahansa käytettävissä oleva apaja. Mikä mahtaisi olla juridinen
tulkinta tälle asialle?
Huaponiemessä vedettiin nuottaa aivan siinä olleen kesämökin
pihalta käsin, mökin omisti silloin joku Ikonen. Ei ollut koskaan
mitään epäselvyyksiä, nuottamiehet kalastivat ja mökkiläiset
lomailivat, samalla pihalla. Joskus oli meitä poikia siellä
nuottamiesten
mukana
kaikenlaista
leikkiä
ja
peliä
touhuamassa..Ikosen mökin pihoilla, varmaan kymmenkunta
poikaakin yhtaikaa. Ei siitäkään tullut mitään sanomista. Miten se oli
mahdollista? Vai onko muistot kultaantuneet?
Apajien nimet ja paikat kyllä kannattaisi kartoittaa, oli tuo
nuotanveto niin keskeinen osa kylän historiaa. Ehkä se on tehtykin,
en tiedä. Ja jos ei ole, niin mahtaako löytyä enää muistajia. Itse
muistan tai tiedän vain muutamia nimeltä: Huaponiemessä Louhi,
Silee, Hiekka. Kaksolan lähellä Peltoniemi, Pahanlahen suu,
Likosija. Ruunanpersekin on siellä jossain.
Apajalahdesta en muista kuin Kottelo, Lippu (Lippusaaressa), Luoto
(kivikkoluoto lähellä Ahosaaria), Mäinalus (taitaa olla siinä
taukotuvan lähellä), Linna Linnasaaressa. Kyllä kai se
Akkaluodossakin oli apaja. Sen nimi on muuten muistoissani
”Akkoin luoto”. Selviääköhän historian tutkimuksessa, mistä
Linnasaari sai nimensä. Muistelen kuulleeni, että jotain tekemistä
nimellä on vankeuden kanssa, linnoitustahan siellä ei varmaan ole
ollut. Lypsyniemen kupeessa oli Ahonalus-niminen apaja,
kylätalolta koulun suuntaan, niemen toisella rannalla siinä, missä on
pienet kalliot rannassa.
En tiedä millä tavalla apajat on aikanaan etsitty ja miten on tutkittu,
miten niissä kussakin on vedettävä niin, että nuotta ei tartu
pohjakiviin. On siinä aika paljon työtä ja kokeilua varmaan pitänyt
tehdä.
Heimo Malinen
KALAJUTTU JUOJÄRVELTÄ
Olin nuorena poikana paljon isän mukana kalaretkillä
kotijärvelläni Juojärvellä. Siitä aiheesta olisi paljonkin
kerrottavaa, tässä nyt kerron teille erään mieleeni
jääneen
tositapauksen
(vaikka
kalavaleita
pyydettiinkin).
Juojärveähän käytettiin ennen myös puutavaran
kuljetusreittinä. Tukit kuljetettiin järveen ja siinä sitten
rakennettiin tukkinipuista lautta, joka hinaajalla
kuljetettiin vesireittejä pitkin tehtaisiin.
Kerran näimme järvessä kelluvassa tukkinipussa
yhdessä tukissa valtavan pahkan, niin kuin puissa
joskus on. Isä sanoi, että jos tuon pahkan saisi, niin
siitä voisi tehdä vaikkapa pöydän kansia ja muita
tarvekaluja. Isä kysyikin Ahlströmin (”Römmin”)
piiripäälliköltä ja sai luvan käydä hakemassa moisen
pahkan. Lähdimme sitten hevosella sitä pahkaa
hakemaan. Hämmästyksemme oli suuri, kun näimme
pahkan hävinneen. Siinä kohtaa missä pahka oli ollut
kiinni tukissa, oli vain ikään kuin neljä rinnakkaista
leveän taltan jälkeä. No, mitäpä me asialle
mahdoimme ja koko pahkajuttu jäi unohduksiin.
Kalastelimme järvellä kuten ennenkin. Saaliiksi tuli
pieniä ja suuria kaloja. Kerran saimme melko
kookkaan hauen ja riemuissamme veimme sen kotiin.
Ajattelimme, että siitäpä riittääkin ruokaa perheelle
pitkäksi aikaa. No, siinä sitten haukea perattiin...ja
perattiin…ja perattiin. Ja kun kalan maha aukaistiin,
niin arvatkaas mitä sieltä mahasta löytyi. Siellä oli
kokonaisena ja sulamattomana se isälle luvattu puun
pahka…hauki sen olikin käynyt haukkaamassa. Oli se
aika iso hauki. Mutta monta kertaa isä Luutsalon
selkävesillä
kalastellessaan
sai
suurempiakin
haukia… Minua pientä poikaa ei niille matkoille
kumminkaan otettu mukaan.
No nyt tämän jutun lukija/kuulija ajattelee, että minä
sittenkin valehtelen. Ja kyllähän se onkin totta, että
minä tässä valehtelen. Kuitenkin… kalavaleeksi
tämän jutun tekee ainoastaan se, että minä sen
kerron omana kokemuksenani. Eihän se tietenkään
ole totta, valetta se on, että minä olisin tuon
tapauksen kokenut, toisten juttuja tässä vain kerron.
Itse asiassa tämän tapauksen koki ja kertoi pitkän
aikaa arvostettuna lautamiehenä toiminut Otto
Voutilainen eräässä Viuruniemen koululla pidetyssä
kylän tilaisuudessa 1960-luvulla. Ja hänen, kylän
uskotun miehen, kertomuksen todenperäisyyttähän
emme hetkeäkään epäile. Ei tulisi mieleenkään
epäillä… Ja kyllähän uskoakseni todistuskappaleet
vielä Oton tavaroista ovat löydettävissä, jos epäilyttää.
Järvenpäässä 21.3.2012 Heimo Malinen
Vesa Kervinen:
Kalastajakissa
Tosi tarina kalalle persosta kissasta, joka tuli meille
aikoinaan kaverin koiran kylkiäisenä.
Kissa osoittautui vartuttuaan kovaksi
metsästäjäksi kaupungissa ja mökillä
myös ahneeksi tuoreelle kalalle.
Se halusi mukaan myös uistelemaan,
vaikka ei pitänyt muuten veneessä
olosta. Se alkoi usein naukua
voimakkaasti vaatien rantautumista.
Kerran se nousi itse airoille kuvitellen
pääsevänsä sitä pitkin rantaan, jolloin
airo kohosi tietenkin vedestä ja kissa siinä toisessa
päässä keikkuen souti venettä, naurettava näky!
Kalaa sille piti onkia joka ilta. En tiedä tunsiko se
kellon, mutta puoli kahdeksan aikoihin joka ilta se
ilmestyi päiväuniltaan ja alkoi johdatella minua
laiturille. Kun otin esiin lapion tai kuokan, lähdimme
yhdessä kaivamaan matoja ojan penkasta ja sitten se
kipitti häntä pystyssä laiturille.
Kissa seurasi ongen kohoa tarkkana ja pienikin kohon
liike sai sen lihakset jännittymään hännän vispatessa
villisti. Sitten kun kala oli kiinni ja nosti sitä ylös, kissa
yritti ottaa sen jo suuhunsa ilmasta. Pari kertaa tuli
kissan hampaan ja käpälien iskuja sormeenkin kalaa
koukusta päästäessä. Muuten se seurasi laiturissa
litteänä maaten kuten kuvassakin näkyy.
Kaupunkioloissa tämä samainen häikäilemätön
saalistaja vainusi missä alueemme lähitaloissa on
kalaruokaa. Kerrankin oli käynyt kylässä naapurin
keittiön lohivadilla. Käry kävi kun tuli kotiin itseään
sukimaan kalalle haisten. Tiedustelu ympäristössä
vahvisti tapahtuneen.
Viimeisinä vuosina katin meno rauhoittui terveyden
heikentyessä. Anabolisten steroidien avulla se eli vielä
muutaman vuoden vaikka lääkäri lupasi kuukausia.
21-vuotiaana se eli viimeistä kesäänsä mökillä, mutta
vielä pari päivää ennen kuolemaansa se halusi noutaa
laiturille nostetusta katiskasta puolikiloisen hauen.
Hyvin se meni, mutta hauen tappaminen otti niin
paljon kissan voimille, että sen piti mennä saunan
verannan alle lepäämään pitkäksi aikaa. Kahareisin
se makasi kalan päällä ja puri sitä niskasta tappavan
oikeaoppisesti, mutta viimeistely jäi ihmisen tehtäväksi
tällä kertaa.
Viuruniemen
naiset kalassa
Viuruniemessä
on
monia
naiskalastajia.
Heistä
pisimpään jo vuodesta 1959
on
kalastusta
Juojärven
Pitkäniemellä
harrastanut
Kerttu Riikonen.
Kertun
kalaharrastus
on
saanut
alkunsa
jo
Impilahden
kotilammelta, missä hän kävi
töitten lomassa lapsena matoongella.
Sodan
jälkeen
Harmaansalolle muutettuaan,
hän kävi mm. pilkkimässä
Viinijärvellä
usein
jopa
kaksikin kertaa päivässä. Pitkäniemeltä hankitun kesämökin myötä
harrastus siirtyi Juojärvelle kolmen kalastuskunnan alueelle.
Verkkokalastuksen hän on oppinut omien yritysten ja kokeilujen
kautta. 30 vuotta hän on pitänyt myös talviverkkoja. Kerran viikossa
hän on hiihtänyt säässä kun säässä pulkka perässään kokemaan
verkot, jossakin vaiheessa oli myös moottorikelkka apuna. Nytkin
lähes 90-vuotiaana Kertulta onnistuu verkkojen lasku ja kokeminen
yksin vaikka hänen kalavetensä ovat tuulisia paikkoja, vain
koillistuuli antaa tyynen kelin.
Kerttu on kalastamalla saanut ahventa, muikkua, siikaa, matikkaa,
järvitaimenta, lohta, lahnaa, haukea, kuhaa, nieriää ja harjuksia.
Hän on voittanut monia mm. Karjalaisen järjestämiä kalakisoja
esim. kymmenkiloisella hauella ja liki kahdeksankiloisella
järvitaimenella. Kalakilpailuista palkinnoiksi hän on saanut
pokaaleja ja ilmaisia lehden vuosikertoja. Nykyisistä kalakannoista
hän toteaa: ”Kuha ja lahna ovat lisääntyneet, haukea on vähän ja
pieniä harjuksiakin on”. Hän on saanut mm. yhden vuoden aikana
79 kuhaa (isoin 4,3 kg), 4,3 kg painavan nieriän ja kilon painoisen
harjuksen.
Kerttu toteaakin, että hänen fyysisen kunnon salaisuutensa on
pitkälti kalastuksen myötä saatu liikunta ja ponnistelu. Myös yksi
kala-ateria päivässä lienee yksi pitkän iän salaisuus.
Reseptivihkosta löytyy Kertulta saatu muikkusäilyke, jota hän
suosittelee meille kaikille.
Marja-Leena Lehto os. Antikainen
muistelee:
Marja-Leena on synnyinseudulleen palannut
kalastuksen harrastaja, joka on kalastanut
myös merellä Helsingin edustalla. Nyt hänen
kalavesiään ovat karikkoiset Apajalahden
vedet. Marja-Leenan kalansaaliit Juojärveltä
ovat mahtavia. Verkosta hän on saanut 12,6
kg painavan hauen, 7,5 kg painavan
taimenen ja vähän vajaa 4 kg painavan siian.
Tänä keväänä hän sai mm. 50 lahnaa,
kooltaan ne olivat noin 10 senttisiä. Katiska
ja verkkokalastuksen lisäksi Marja-Leena
pitää pitkää siimaa, jolla hän on saanut
esimerkiksi matikkaa, haukea ja kuhaa.
Madepata, särkiruoat ja nuotio ahvenet ovat
Marja-Leenalta saatuja reseptejä.
Olavi Parviainen muistelee
Olavi Parviainen on kalastanut 60-luvulta
lähtien lähinnä Laajalahden puoleisilla
vesillä. Kalastustarvikkeita ja venettä varten
hänellä oli pieni ”kalamaja” rannassa.
60-luvun lopulle saakka Laajalahti oli koko
Outokummun
tietämä
ja
käyttämä
verkkokalastuspaikka. Muikun kutuaikaan
saalis oli varma, laskipa verkot minne
tahansa vaikka ristiin ja rastiin. Kaikille riitti
saalista, hyväkokoisia muikkuja. Muikkukannan vähettyä myös kalastajat vähenivät
ja muikunpyynti rannoilta siirtyi selälle.
Heinäkuun lopusta voi verkoilla pyytää
muikkua syvänteiden päältä ja noin lokakuun
puolivälistä alkaa muikun syyskalastus
ennen nuotilla nykyisin verkoilla. Olavi
Parviaisen kokemuksen mukaan muikkukanta on nyt jonkin verran elpynyt.
Olavin mieliruokaa ovat rantakala ja paistetut
muikut.
Kantolevän Jaakko Soininen muistelee
Ennen kylällä oli kymmenkunta nuottaa.
Ensin olivat puuvillaiset nuotat, joita
kuivatettiin ja säilytettiin nuottakodissa, sitten
tulivat nailonnuotat, jotka eivät kestä
auringonpaahdetta. Ne säilytetään yhdessä
läjässä auringolta suojattuna. Näin avoimet
nuottakodat jäivät tarpeettomiksi. Nuotassa
on monia osia: harvat, toiset harvat, kalimet,
rinnat, perä, köydet ja kohot.
Parhaimpia nuottapaikkoja olivat Laitasaaren
(Maljasalmen kalastuskunnan aluetta) ja
Laajalahden apajat. Suurimmat nuottasaaliit
olivat 350 kg muikkua Laitasaaresta Jaakko
Soinisen vetämänä ja 200-300 kg lahnaa
(määrä vaihtelee muistelijasta riippuen)
Isäntähiekasta Martti Kervisen vetämänä.
Molemmat saaliit tulivat siis yhdellä vedolla.
Muikkukannan heikennyttyä nuottakalastus
väheni. Onneksi on vielä kaksi nuottakuntaa
Viuruniemessä. Jaakon mieluisin kalaruoka
on Suutarinpaisti.
Anja Räsänen sai näin komean
saaliin muikkuverkosta 13.10.2009.
Hauki painoi 7,5 kg.
Jaakko Kaksonen kävi (1950-luvun lopulla)
eräänä kevätaamuna yksin katsastamassa rysät
ja sai haukisaaliin. Kuvannut Kaksolan pihalla
Jussi Kaksonen
Yashica-laatikkokameralla.
Toivo Malisen apuna ukin ja
mummin saamaa 9,5 kg:n kalaa
kannattelemassa Pälvi, jota
piteleminen ei huvittanut yhtään.
Maaret Kaksonen
Keinolla millä hyvänsä
Keväällä 2008 Jaakko Kaksonen
kävi kokemassa katiskaa Pahanlahden suulla Kaksolassa.
Katiska oli tyhjä, mutta Jaakko
huomasi ison hauen vilahtavan
suo-ojassa
pellolle
päin,
ilmeisesti
kutemaan.
Jaakko
laittoi katiskan ojan tukkeeksi ja
käveli
ojan
toiseen
päähän
loiskuttamaan vettä. Iso hauki
säikähti
ja
syöksyi
järvelle
paetessaan suoraan katiskaan.
Oiva Kostamo
Heinäkuussa 2007 menin kokemaan
muikkuverkot . Verkoissa ei
kuitenkaan ollut muikkuja, vaan
ahvenia.
Siitä rohkaistuneena heitin samaan
paikkaan ahvenverkot ja niitä pidettiin
kolme tuntia kerrallaan vedessä.
Verkot heitettiin 4-5 kertaa
vuorokauden sisällä ja yhteensä niistä
saatiin yli 100 kg ahvenia!
Kaloista valmistettiin 320 kalapihviä ja
11 kalamureketta.
Wer Fische fängt mit Leidenschaft...
(Claude du Bois Reymond)
Wer Fische fängt mit Leidenschaft,
mit Meisterschaft und Wissenschaft,
und hält dabei sich tugendhaft,
gewissenhaft und ehrenhaft,
den reichen Fang mit Mass betreibt,
sorgt dass im Wasser noch was bleibt,
und angelt nicht um Gold ung Gunst,
nein – nur aus Freude an der Kunst,
der ist, wär's der geringste Knecht,
Sportangler und auch Fischgerecht.
Kalastajallekin oppaaksi
Suomennos 193x; Eero Mäkinen
Ken kalastusta rakastaa
Ja tiedoin, taidoin harrastaa,
Ken tuntoansa noudattaa
Ja kunnialla vaeltaa,
Ken saaliit suuret sivuuttaa
Ja kalakantaa kasvattaa,
Ei ongi rahan himosta,
Saa palkan pyynnin innosta,
Se onkin, vaikk'ois renkimies,
Wast' urheilu- ja kalamies.
Olavi Parviaisen komea
muikkusaalis 60-luvulla
Laajalahdessa. Parhaimmillaan
Olavi sai 26.5 kg yhdestä verkosta.
PIETARIN KALANSAALIS
29.6.2009
Anja Räsänen ja Leila Malinen saivat
10 kg ahvenia Juojärvestä Pietarin
päivänä,
yhteensä ahvenia oli 34 kappaletta.
Eräänä syyskuun päivänä 2000-luvulla Leila Malinen
ja Anja Räsänen
kalastivat Juojärvellä.
Viisi verkkoa heitettiin kotirantaan Ollilan lähelle…
Verkot nostettiin ja naiset tulivat onnelliseksi isosta
”muikkusaaliista”.
Mutta voi kauhistus, muikut paljastuivat salakoiksi…
Ja niin lokit saivat sinä päivänä paljon ruokaa!
10.6.2011
Inkeri ja Seppo Sivonen heittivät
piharantaan Pitkäniemessä 3 verkkoa.
Kesä oli helteinen ja lämpöä 25
astetta. Verkoissa oli yhteensä 63
ahventa ja
yksi siika!
Juojärvi on antanut Veijo Maliselle
komean siian verkosta uuden
vuosituhannen puolella.
Kalan paino 3 kg.
Taimenia!
Veijo Malisen verkossa oli kaksi
taimenta 18.10.1998.
Punnituksessa kolmekiloinen kala.
Nuotan pää lähestyy ja jännitys
kasvaa.
Nuotanvetonäytös v. 2010
Isäntähiekalla kuvaajana
Jussi Kaksonen.
Nuotanvetoa Juojärvellä
Nuotanvetoa Juojärvellä 50-luvulla.
Kuvassa Reino Räsänen ja Antti
Rissanen.
Nuotanvetoa 90-luvulla
Isäntähiekassa. Toivo Malinen ja
Seppo Antikainen vetävät, Jaakko ja
Varpu Kaksonen seuraavat
tilannetta.
Nuottaa korjataan
Kaksolassa
kesällä 2007.
Nuottaa vedetään 30- tai 40-luvulla