Iloa ja eloa raamatturyhmiin

www.rll.fi
Iloa ja eloa raamatturyhmiin
Toiminnallisia ryhmätehtäviä Raamatun teksteihin. Ohjaajan opas.
Oppaassa on 20 erilaista Raamatun teksteihin pohjautuvaa toiminnallista
tehtävää ryhmille. Tehtävät sopivat raamattupiireihin, raamattuluentojen
yhteyteen, nuorteniltoihin tai vaikkapa uskontotunnille. Tehtävien avulla
ryhmään syntyy iloa ja eloa Raamatun sanan ja vuorovaikutuksen kautta.
SISÄLLYS
1) Aukko muistissa
2) Aukko tekstissä
3) Kuvitteellinen reportaasi
4) Kuvittele jatko
5) Merkkimarkkinat
6) Mykkä keskustelu
7) Näkökulmia
8) Otsikot
9) Paneelikeskustelu
10) Paperihahmot
11) Pienistä puroista kasvaa suuri virta
12) Postikortti
13) Päiväkirja
14) Pääosassa sanat
15) Sarjakuva
16) Tapahtuman rekonstruointi
17) Tavarat kertovat
18) Tekstin uudelleenkirjoittaminen
19) Verbistä toiseen
20) Yhteenotto
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France)
ja Fédération Protestante de la France (Ranskan protestantt. kirkkojen
liitto)
Julkaisija: Raamatunlukijain Liitto ry
Käännös ja sovellukset: Anu Vuola
www.rll.fi
OHJAAJALLE
Iloa ja eloa raamatturyhmiin -oppaan 20 yksinkertaista toiminnallista
tehtävää, ns. metodia on suunnattu ryhmille.
Tehtävien sujuva toteutus vaatii ohjaajan, joka on edeltä perehtynyt ohjeisiin
ja osaa ohjeistaa myös ryhmää. Joissakin tehtävissä kannattaa pitää huolta
aikataulusta, joissain pitää jakaa puheenvuoroja ja joissain rohkaista
luovuuteen. Mitään tavallista suurempaa raamatuntuntemusta ei kuitenkaan
vaadita – ohjaajan ei tarvitse olla raamattuopettaja.
Avoimen ja luotettavan ilmapiirin luominen on ohjaajan perustehtävä.
Tehtävät edesauttavat avoimuutta jo itsessään, sillä niiden yksinkertaisten
toimintatapojen kautta myös ujommat pääsevät ilmaisemaan ajatuksiaan.
Ohjeiden mukaan toimittaessa hyvinkin eritasoiset tai eri-ikäiset
raamatunlukijat pääsevät samalle viivalle.
Tehtävät toimivat parhaiten raamattuopetukseen tai
raamatturyhmäkeskusteluun liitettynä. Tehtävien yhteyteen on merkitty,
kannattaako ne tehdä ennen vai jälkeen opetuksen tai keskustelun. Näitä
ohjeita on hyvä noudattaa, sillä väärässä kohdassa tehtynä joko opetukselta
tai tehtävältä itseltään menee pohja pois.
Oppaassa esiteltyjä tehtäviä voi yhdistellä tai muunnella kokemuksen
karttuessa. Aina kannattaa kuitenkin pitää kiinni näistä perusperiaatteesta:
- Tehtävä perustuu yhteen tiettyyn raamatunkohtaan.
- Tehtävässä rohkaistaan luovuuteen ja henkilökohtaisuuteen.
- Jokaisella on oikeus ilmaista itseään ilman, että hänen näkemyksensä
tyrmätään.
www.rll.fi
AUKKO MUISTISSA
Tehtävässä muistellaan jonkin raamatunkohdan yksityiskohtia mahdollisimman
tarkasti. Yhteistyö on tiivistä ja jokaisen panosta tarvitaan. On mielenkiintoista huomata,
millaisia asioita kullekin on jäänyt mieleen. Tehtävä voi myös paljastaa tulkintoja, jotka
eivät olekaan Raamatun tekstin mukaisia.
Raamatunkohta: Selkeä kertomus tai kokonaisuus
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Jokaiselle osallistujalle Raamattu tai kopio raamatunkohdasta, kynä ja paperia
Ohjaajalle: Mieti tarkkaan, mikä raamatunkertomus sopii kohderyhmälle. Raamattua jo hyvin
tunteville kannattaa valita hiukan vieraampi kohta tai aihe, aloittelijoille taas jokin tutumpi
raamatunkertomus.
TOIMINTA
a) Vertailu
1. Osallistujat menevät noin kolmen hengen ryhmiin.
2. Ohjaaja lukee raamatunkohdan rauhallisesti ääneen. Osallistujat kuuntelevat katsomatta kohtaa
Raamatusta.
3. Lukemisen päätyttyä ryhmät muistelevat mahdollisimman tarkasti juuri kuulemaansa. Muisteltu
raamatunkohta kirjoitetaan ylös ryhmän yhteistyönä. Jos jostain yksityiskohdasta ollaan erimielisiä,
kirjoitetaan molemmat vaihtoehdot näkyviin.
4. Kun ryhmät ovat kirjoittaneet kaiken muistamansa, heille jaetaan Raamatut tai valokopiot raamatunkohdasta.
5. Ryhmät vertailevat omaa tekstiään Raamatun tekstiin.
6. Keskustellaan yhdessä ohjaajan johdolla:
- Mitä unohtui?
- Mitä mahdollisesti lisättiin?
- Millaisia muutoksia tekstiin tuli?
b) Muistelu (Raamattua hyvin tuntevalle ryhmälle)
1. Mennään noin kolmen hengen ryhmiin.
2. Ohjaaja kertoo, mitä raamatunkertomusta muistellaan. Jokainen ryhmä kirjoittaa ylös mahdollisimman paljon yksityiskohtia, joita muistaa annetusta raamatunkohdasta.
3. Luetaan ryhmien kirjoituksia niin, että joku ryhmä lukee ääneen ensin omat muistiinpanonsa ja
muut ryhmät saavat sen jälkeen lisätä tai esittää vaihtoehtoja oman muistelunsa pohjalta.
4. Lopuksi jokainen lukee hiljaa mielessään ko. kohdan Raamatusta. Sen jälkeen voidaan keskustella
a-vaihtoehdossa (kohta 6) olevien kysymysten pohjalta.
www.rll.fi
c) Yhdistely
1. Ohjaaja kopioi raamatunkohdan paperille niin, että jaenumerot eivät jää näkyviin. Kopioita tarvitaan yksi / noin kolmen hengen ryhmä. Teksti leikataan lapuiksi, joissa kussakin on yksi jae tai
lyhyt kokonaisuus. Sopiva määrä on noin 10 lappua.
2. Mennään noin kolmen hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä saa samanlaisen nipun lappuja, jotka
laitetaan oikeaan järjestykseen esimerkiksi kiinnittämällä ne allekkain seinälle sinitarralla. Jos
mukana on lapsia, tehtävä voi olla myös ryhmien välinen nopeuskilpailu.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Vanha testamentti
1. Moos. 1 Luominen
1. Moos. 3 Syntiinlankeemus ja karkotus paratiisista
1. Moos. 15 Jumala tekee liiton Abramin kanssa
1. Moos. 37:12–36 Joosef myydään orjaksi Egyptiin
2. Moos. 11:1–10; 12:29–42 Viimeinen vitsaus ja israelilaisten lähtö Egypistä
2. Moos. 16:1–36 Manna ja viiriäiset
Joos. 3:1–17 Israelilaiset ylittävät Jordanin
Joos. 6:1–27 Jerikon valloitus, Ruutin kirja Ruut
1. Sam. 3:1–4:1 Samuelin kutsuminen
1. Sam. 17 Daavid ja Goljat
1. Sam. 11–12:14 Daavid ja Batseba
1. Kun. 18 Elia ja Baalin profeetat
2. Kun. 5 Elisa parantaa Naamanin
Dan. 6 Daniel leijonien luolassa, Joonan kirja
Uusi testamentti
Matt. 2 Idän tietäjät ja Jeesus Egyptissä
Matt. 4:1–11 Kiusaaja koettelee Jeesusta
Matt. 13:1–9, 18–32 Kylväjä-vertaus
Matt. 18:21–35 Vertaus armottomasta palvelijasta
Matt. 20:1–16 Vertaus viinitarhan työmiehistä
Matt. 25:1–13 Viisaat ja tyhmät morsiusneidot
Mark. 11:1–11 Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
Luuk. 2:1–20 Jeesuksen syntymä = jouluevankeliumi
Luuk. 5:1–11 Jeesus kutsuu Pietarin ja muita opetuslapsia
Luuk. 10: 25–37 Laupias samarialainen
Luuk. 15:11–32 Tuhlaajapoika
Luuk. 16: 19–31 Rikas mies ja Lasarus
Joh. 4:1–42 Jeesus ja samarialainen nainen
Joh. 11:1–44 Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista
Ap. t. 9: 1–19 Saulin kääntyminen
Ap. t. 10:1–48 Pietari ja Cornelius
Ap. t. 27:1–44 Paavali merimatkalla kohti Roomaa
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
AUKKO TEKSTISSÄ
Tässä tehtävässä muistellaan ja päätellään raamatunkohdasta poistettuja sanoja.
Huomio kiinnittyy tekstin sisäiseen logiikkaan. Raamatunkohdan yllätyksellisyys
voi aueta tämä tehtävän kautta.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Jokaiselle osallistujalle kopio raamatunkohdasta, josta on poistettu osa sanoista,
kynä, Raamattu tai raamatunkohta lopuksi kaikkien nähtäville.
Ohjaajalle: Valitse raamatunkohta niin, että otat huomioon osallistujien raamatuntuntemuksen.
Mieti, mitkä sanat ovat tekstissä merkityksellisimpiä, ja laita niiden kohdalle tyhjä viiva. Jätä kuitenkin jokaiseen lauseeseen näkyviin niin paljon sanoja, että lauserakenne on helppo hahmottaa, vaikka osa sanoista on poistettu.
TOIMINTA
a) Paritehtävä
1. Mennään pareittain. Ohjaaja jakaa jokaiselle parille raamatuntekstin, jossa on tyhjä viiva joidenkin sanojen kohdalla.
2. Täytetään aukot pareittain. Tarkoitus ei ole käyttää mielikuvitusta, vaan muistella tai päätellä
oikeat sanat tai ilmaisut tyhjiin kohtiin.
3. Luetaan täydennettyjä tekstejä ääneen joko kokonaan tai jae kerrallaan. Kiinnitetään huomiota erityisesti niihin kohtiin, joihin parit ovat antaneet erilaisia vaihtoehtoja. Ohjaaja ei saa kommentoida vääriä vaihtoehtoja.
4. Otetaan teksti esiin Raamatusta. Verrataan Raamatun alkuperäistä ja täydennettyä tekstiä
toisiinsa.
5. Keskustellaan ohjaajan johdolla:
- Mihin kohtaan oli vaikea löytää sanaa / ilmaisua?
- Onko jokin kohta mielestäsi yllättävä?
- Opitko tämän tehtävän kautta jotain uutta raamatunkohdasta?
b) Ryhmätehtävä
1. Ohjaaja lukee raamatunkohdan ääneen ja pitää tauon jokaisen aukon kohdalla. Mietitään
yhdessä keskustellen oikea sana / ilmaisu. Erilaisten vaihtoehtojen välillä tehdään kompromissi.
Ohjaaja ei saa tyrmätä vääriä vaihtoehtoja. Ryhmän ehdottamat sanat kirjoitetaan tyhjiin kohtiin.
2. Kun koko raamatunkohta on käyty läpi, ohjaaja lukee ryhmän ehdotusten mukaan täytetyn
raamatunkohdan ääneen.
3. Otetaan esiin Raamatut ja luetaan raamatunkohta.
4. Keskustellaan vaihtoehto a:n kohdan 5 kysymysten pohjalta.
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
KUVITTEELLINEN REPORTAASI
Tämä tehtävä sopii pienehköille ryhmille. Osallistujat pääsevät käyttämään
luovuuttaan ja näyttämään tunteitaan. Tehtävässä samastutaan raamatunkohdan
tilanteisiin ja erityisesti siinä esiintyvien henkilöiden elämään. Näin
raamatunkohdan joskus kaukaisilta tuntuvat henkilöt tulevat tutummiksi.
Raamatunkohta: Kertomus, jossa esiintyy useita henkilöitä
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua, toimii myös ilman näitä
Materiaali: Raamattu ja ohjaajan valmistelema moniste (ks. alla)
Ohjaajalle: Valmistele etukäteen kustakin raamatunkohdan henkilöstä esittelyteksti. Käytä tietolähteenä Raamattua, tutki myös raamatunkohdan tapahtumapaikkaan ja -aikaan liittyvää tietoa.
Jos osallistujia on enemmän kuin raamatunkohdassa henkilöitä, voi saman raamatunhenkilön
roolin antaa useammallekin osallistujalle.
TOIMINTA
1. Ohjaaja lukee raamatunkertomuksen ääneen.
2. Määritellään yhdessä keskustellen raamatunkohdan tapahtumapaikka ja -aika.
3. Jokaiselle osallistujille annetaan rooli ja sen avuksi raamatunhenkilön esittelyteksti. Raamatunkohdan ja esittelyn pohjalta jokainen miettii mielessään:
- Mitä henkilö teki tuntia ennen raamatunkohdassa
kerrottua tapahtumaa?
- Mikä on hänen henkilöhistoriansa?
- Mitä hän tietää tapahtuman muista henkilöistä?
- Mitä hän kaipaa / toivoo / etsii?
- Mitä hän tapahtumasta ymmärtää?
- Mikä on hänen roolinsa tarinassa eli kuinka tärkeä henkilö
hän on siinä?
4. Ohjaaja kertoo raamatunkohdan omin sanoin lisäten siihen monisteissa olevia tietoja.
5. Ohjaaja haastattelee osallistujia, jotka vastaavat oman roolinsa mukaisena raamatunkohdan
henkilönä:
- Miltä tapahtuma sinusta tuntui?
- Miksi reagoit tapahtumiin tietyllä tavalla (määrittele tapa)?
- Miltä sinusta tuntui kuulla (esim. Jeesuksen) sanovan: ”…”
Jne.
Vinkki: Mukaan voi ottaa myös raamatunkohdan tapahtumissa mukana olevia henkilöitä, joita ei
suoraan mainita tekstissä, esim. yksi fariseus Simonin kodissa (Luuk. 7:31–50)
www.rll.fi
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Matt. 1:18–25 Jeesuksen syntymä
Matt. 18:21–35 Vertaus armottomasta palvelijasta
Matt. 20:20–28 Jeesus ja Sebedeuksen pojat
Matt. 21:1–11 Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
Matt. 27:11–26 Jeesuksen kuulustelu ja tuomio
Matt. 28:1–15 Jeesuksen ylösnousemus
Mark. 2:1–12 Jeesus parantaa halvaantuneen
Mark. 5:21–43 Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären ja parantaa verenvuodosta kärsivän
naisen
Mark. 6:14–29 Johannes Kastajan mestaus
Luuk. 2:1–20 Jeesuksen syntymä
Luuk. 7:36–50 Fariseus ja syntinen nainen
Luuk. 10:25–37 Laupias samarialainen
Joh. 2:1–12 Kaanan häät
Joh. 4:1–42 Jeesus ja samarialainen nainen
Joh. 9:1–41 Jeesus parantaa sokeana syntyneen
Joh. 11:1–44 Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista
Ap. t. 9:1–19 Saulin kääntyminen
Ap. t. 16:16–40 Paavali ja Silas vankilassa
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
KUVITTELE JATKO
Tehtävä herättää mielenkiinnon käsiteltävää raamatuntekstiä kohtaan.
Ryhmätyö antaa mahdollisuuden tutustua toisiin ja käyttää luovuutta. Raamattua
hyvin tuntevista osallistujista kuvitteellisen jatkon kirjoittaminen voi tuntua
hämmentävältä. Tarkoitus ei ole väheksyä Raamatun tekstiä, vaan kiinnittää
huomio sen ainutlaatuisuuteen.
Raamatunkohta: Kertomus
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Jokaiselle osallistujalle Raamattu, kynä ja moniste, jossa käsiteltävästä raamatunkohdasta on poistettu loppu. Myöskään Raamatun kirjan nimi tai kohdan otsikko ei saa olla esillä
monisteessa. Vaihtoehtoisesti osallistujille jaetaan tyhjä paperi ja kynä, ja ”katkaistu” raamatunkohta laitetaan taululle kaikkien näkyviin.
Ohjaajalle: Jos teet raamatunkohdasta monisteen, asettele teksti A4-kokoisen paperin ylälaitaan
ja jätä sen alle tilaa kirjoittamiselle. Katkaise kertomus kohdasta, joka on sen juonen kannalta
ratkaiseva ja antaa mahdollisuuksia erilaisiin jatkoihin.
TOIMINTA
1. Ohjaaja lukee ”katkaistun” raamatunkohdan ääneen. Sen jälkeen teksti otetaan esiin joko monisteena tai taululle laitettuna.
2. Osallistujat kirjoittavat jatkon raamatunkohdalle yksilötyönä tai pienissä ryhmissä. Tarkoitus ei
ole muistaa ulkoa Raamatun tekstiä, vaan keksiä alulle mielenkiintoinen jatko.
3. Kirjoituksia luetaan ääneen alusta loppuun.
4. Otetaan kokonainen raamatunkohta esiin (Raamatuista tai taululle laitettuna) ja luetaan se
ääneen.
5. Keskustellaan oikean raamatunkohdan ja keksittyjen tekstien eroista: Mikä raamatunkohdassa on yllättävää? Eroaako Raamatun ajattelutapa omastamme? Miten?
Vaihtoehto:
Alkuosa voi olla kokonainen raamatunkohta, jonka jatko jää Raamatussakin auki, esim. Joonan
kirjan loppu, Filemonin kirje tai tuhlaajapojan isoveljen kohtalo (Luuk. 15). Tällöin tehdään vain
kohdat 1–3.
www.rll.fi
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista ja katkaistun tekstin viimeisistä
sanoista:
Uusi testamentti
Matt. 1:18–25, katkaise jakeesta 24 ”Unesta herättyään…”
Matt. 2:1–12, katkaise jakeesta 9 ”Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät…”
Matt. 12:1–8, katkaise jakeesta 3 ”Mutta Jeesus vastasi heille:…”
Matt. 14:13–21, katkaise jakeeseen 16 ”Antakaa te heille syötävää…”
Matt. 18:21–35, katkaise jakeeseen 29 ”Kyllä minä maksan sinulle…”
Vanha testamentti
1. Sam. 17:20–58, katkaise jakeesta 39 ”Daavid sitoi vielä miekan vyölleen…”
2. Kun. 20:1–11, katkaise jakeeseen 3 ”Ja hän itki katkerasti…”
Dan. 6:1–29, katkaise jakeesta 15 ”Auringonlaskuun saakka hän etsi keinoa säästääkseen
hänet rangaistukselta…”
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
MERKKIMARKKINAT
Raamatunkohtaan reagoidaan yksinkertaisella ja helpolla tavalla, joka kuitenkin
osoittautuu yllättävän syvälliseksi, koska sama kohta puhuu eri ihmisille eri tavalla.
Tehtävän kautta uskaltaa ilmaista myös sen, ettei ymmärrä jotain kohtaa.
Raamatunkohta: Runolliset tekstit, keskustelut, väitteitä sisältävät tekstit
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Moniste käsiteltävästä raamatunkohdasta ja iso paperi tai taulu, jolle voi laittaa käytettävät merkit kaikkien nähtäville.
Ohjaajalle: Asettele raamatunkohta monisteelle niin, että se on jaettu lyhyisiin jaksoihin (esim.
jakeisiin), joita on korkeintaan kymmenen. Jätä jokaisen jakson viereen tilaa merkin piirtämiselle.
Suunnittele merkit ja niiden merkitykset raamatunkohdan ja osallistujien mukaan. Alla on muutamia esimerkkejä.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Jokainen osallistuja lukee monisteesta raamatunkohdan hiljaa mielessään. Tämän jälkeen
kukin merkitsee jokaisen jakson kohdalle mielestään sopivan merkin ohjaajan antamien symbolien mukaan:
+ Olen täysin samaa mieltä
– Olen eri mieltä
! Tämä pitää laittaa mieleen
? En ymmärrä
* Tässä on minulle haaste
Huom! Jokaiseen kohtaan tulee laittaa vain yksi merkki!
3. Jokainen kertoo omat merkkinsä järjestyksessä. Jos osallistujia on paljon, mennään noin viiden hengen ryhmiin ja kerrotaan merkit omalle ryhmälle.
4. Keskustellaan ohjaajan johdolla merkkien valinnoista ja eroista eri kohdissa. Huomiota voi
kiinnittää erityisesti niihin kohtiin, joihin tulee hyvin erilaisia merkkejä, tai niihin, joihin on laitettu
pääasiassa kysymysmerkkejä.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Vanha testamentti
Psalmi 14, Psalmi 57, Psalmi 111, Sananl. 3:1–10
Uusi testamentti
Mark. 7:14–23 Mikä saastuttaa ihmisen
Mark. 8:34–38 Jeesuksen seuraamisesta
Mark. 12:28–34 Kysymys tärkeimmästä käskystä
Luuk. 5:33–39 Häävieraat eivät paastoa
Luuk. 13:22–30 Ahdas ovi
Joh. 14:15–21 Lupaus Pyhästä Hengestä
Room. 5:1–5 Varmuus pelastuksesta
2. Kor. 4:16–5:10 Kirkkauden toivo
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
MYKKÄ KESKUSTELU
Tämän tehtävän avulla ryhmän hiljaisetkin saavat äänensä kuuluviin. Jokainen saa
reagoida raamatunkohtaan omasta näkökulmastaan käsin ja ottaa kantaa toisten
kommentteihin. Tehtävä ei onnistu ryhmässä, jossa on suuria ristiriitoja.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä kohta, josta voi poimia lyhyen ydinajatuksen tai -lauseen
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: Isolla paperilla (esim. paperipöytäliinalla) päällystetty pöytä ja yksi tussikynä / osallistuja. Yksi pöytä riittää noin kymmenelle osallistujalle. Pöydän ympärillä pitää olla tilaa seistä ja
kulkea.
Ohjaajalle: Valmistele pöytä etukäteen. Valitse raamatunkohta ja siitä nouseva aloituslause
aiheesta, josta oletat osallistujilla olevan mielipiteitä tai tietoa. Valmistaudu luomaan ja ylläpitämään turvallinen ilmapiiri, jossa kaikki mielipiteet ovat sallittuja, mutta ketään ei tahallisesti
loukata.
TOIMINTA
1. Paperilla päällystetty pöytä (tai pöydät) asetetaan keskelle huonetta ja jokaiselle osallistujalle
annetaan tussikynä.
2. Ohjaaja kirjoittaa keskelle paperia suurin kirjaimin yhden sanan, jakeen, kysymyksen, väitteen
tai lupauksen (=aloituslause), joka nousee raamatunkohdasta, jota tehtävän jälkeen käsitellään
joko keskustellen tai opetuksessa.
3. Osallistujille kerrotaan säännöt:
- Toimitaan täydessä hiljaisuudessa.
- Jokainen (myös ohjaaja) saa kirjoittaa paperiin kysymyksiä ja
ajatuksia, joita keskellä oleva aloituslause tai jokin siihen liitetty
kommentti herättävät. Saa olla eri mieltä, kysellä, ihmetellä tai
vahvistaa toisten ajatuksia.
- Oma kommentti liitetään viivalla siihen lauseeseen, jota se
kommentoi.
Huom! Ohjaajan tehtävänä on valvoa, että kommentoidaan vain asioita, ei niiden kirjoittajia.
3. Kirjoitetaan kommentteja n. 20 minuutin ajan. Ohjaaja ilmoittaa kirjoitusajan loppumisesta
pari minuuttia aiemmin.
4. Ohjaaja lukee keskustelun hiljaa. Jutellaan yhdessä siitä, miltä tällainen keskustelu tuntui. Kirjoituksista voi nostaa esiin aiheita, jotka ovat herättäneet paljon kommentteja, ja jatkaa keskustelua suullisesti.
5. Paperi voidaan laittaa esiin esim. seinälle ja hyödyntää sitä myöhemmässä työskentelyssä.
Vaihtoehto:
Jos osallistujia on enemmän kuin 15, voidaan toimia kahden pöydän ääressä niin, että niissä on
eri aloituslauseet, jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa: toisessa kysymys ja toisessa lupaus tai toisessa väite ja toisessa sen vastaväite.
www.rll.fi
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista ja niistä nousevista aloituslauseista:
Luuk. 4:1–13 (lause: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä”)
Luuk. 5:1–11 (lause: ”Sinä olet ihmisten kalastaja”)
Luuk. 6:27–36 (lause: ”Rakasta vihamiestäsi”)
Luuk. 9:46–48 (lause: ”Kuka on suurin?”)
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
NÄKÖKULMIA
Raamatun kertomusta tutkitaan yksityiskohtaisesti. Jokaisen panos on tärkeä
ryhmätyössä.
Raamatunkohta: Kertomus, runo tai mielipiteitä sisältävä teksti
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Raamattu tai kopio raamatunkohdasta / osallistuja, paperi ja kynä / ryhmä
Ohjaajalle: Valmistele kysymykset niin, että niiden kautta kiinnittyy huomio raamatunkohdan
oleellisimpiin yksityiskohtiin.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Muodostetaan parit tai pienet ryhmät.
3. Parit / ryhmät tutkivat raamatunkohtaa ohjaajan antamien kysymysten avulla ja kirjoittavat
”tutkimustuloksensa” paperille. Kysymykset voi antaa paperilla tai laittaa ne taululle kaikkien
nähtäville.
Esimerkkikysymyksiä:
a) Kertova teksti:
- Kuka on kertomuksen päähenkilö? Millainen on hänen
asenteensa ja mitkä ovat hänen vuorosanansa?
- Miten kertomuksen muut henkilöt reagoivat?
- Miten kertomus kehittyy, mikä on sen käännekohta?
- Onko kertomuksen loppu yllättävä vai odotusten mukainen?
Millä tavalla?
b) Teksti, jossa ilmaistaan mielipiteitä, esim. kirjeet tai runous (psalmit):
- Millaisiin kappaleisiin tekstin voisi jakaa?
- Kuka puhuu / kirjoittaa? Kenelle? Mistä aiheesta?
Mistä tekstissä on lyhyesti sanottuna kyse? Mihin tekstillä
pyritään?
Keksi lisää kysymyksiä tekstin sisällön mukaan!
Vinkki: Jokaiselle parille / ryhmälle voi antaa kaikki kysymykset tai antaa kullekin eri kysymys.
Jälkimmäinen vaihtoehto on nopeampi.
4. Luetaan ”tutkimustuloksia” koko ryhmälle. Ohjaaja voi halutessaan kirjoittaa niitä taululle kaikkien näkyville, mihin ne voi jättää tehtävää mahdollisesti seuraavan opetuksen tai raamattupiirikeskustelun ajaksi.
www.rll.fi
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
a) 4. Moos. 11:1–35 Manna ja viiriäiset
Joos. 6 Jerikon valloitus
1. Sam. 3:1–21 Herra kutsuu Samuelia
2. Kun. 5:1–27 Syyrialainen Naaman parantuu
Luuk. 10:38–42 Martta ja Maria
Luuk. 23:32–43 Jeesus ristillä
Ap. t. 5:1–11 Ananias ja Safira
Ap. t. 19:23–40 Efesoksen mellakka
b) Gal. 1:11–2:10 Paavalin kutsumus
Ef. 2:1–10 Jumalan armo
Kol. 2:16–23 Ihmisten käskyt
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
OTSIKOT
Yksinkertaisen tehtävän kautta päästään yllättävän syvälle raamatunkohdan
ydinsanomaan. Tämä tehtävä opettaa myös neuvottelemaan, perustelemaan ja
tekemään kompromisseja.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä lyhyt kokonaisuus
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua.
Materiaali: Jokaiselle osallistujalle kynä ja kopio raamatunkohdasta
Ohjaajalle: On erittäin tärkeää, ettei Raamatussa (1992 käännös) oleva otsikko jää näkyviin kopioon. Rohkaise osallistujia luovuuteen ja rehellisyyteen. Toimi tehtävää ohjatessasi päättäväisesti:
anna neuvotteluun aina vain muutama minuutti aikaa – sen jälkeen ryhmien täytyy tehdä kompromissi.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Jokaiselle osallistujalle jaetaan kopio raamatunkohdasta. Osallistujat lukevat raamatunkohdan
vielä kerran hiljaa mielessään.
3. Jokainen miettii raamatunkohdalle mielestään sopivan otsikon ja kirjoittaa sen raamatunkohdan päälle. Toimitaan hiljaisuudessa. Otsikkoa ei saa tämän jälkeen enää muuttaa.
4. Mennään pareittain, luetaan kummankin otsikot ja neuvotellaan, kumpi otsikoista valitaan yhteiseksi otsikoksi. Huom! Jompikumpi otsikko pitää valita sellaisenaan.
5. Jatketaan edelleen niin, että parit muodostavat neljän hengen ryhmät, nämä kahdeksan ja
nämä 16 hengen ryhmät. Jokaisessa vaiheessa papereihin kirjoitetuista otsikoista pitää löytää
yksi yhteinen otsikko koko ryhmälle.
6. Yli 16 hengen ryhmiä ei enää kannata muodostaa. Jos osallistujia on tätä enemmän, voidaan
ryhmien otsikot lukea lopuksi ääneen. Ohjaaja voi myös kirjoittaa ne kaikkien näkyville, ja niistä
voidaan halutessa äänestää paras otsikko.
7. Erilaisia otsikoita voidaan lopuksi vertailla ja tutkia: Mihin asiaan kukin oli kiinnittänyt huomiota otsikossaan? Millaisia mielipiteitä ja näkemyksiä otsikot sisältävät? Otsikoita ei saa arvostella
– kaikki ovat yhtä hyviä, vaikkakin erilaisia!
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Esimerkiksi kaikki kirkkovuoden sunnuntaitekstit
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
PANEELIKESKUSTELU
Ohjaajan antaman näkökulman ja ryhmissä tehdyn pohjatyön jälkeen
jokainen osaa olla asiantuntija ja esittää näkemyksenä paneelikeskustelussa.
Raamatunkohdan moniulotteisuus pääsee kunniaan tämän tehtävän kautta.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Opetuksen / keskustelun jälkeen
Materiaali: Jokaiselle ryhmälle kynä ja paperia
Ohjaajalle: Tehtävä onnistuu parhaiten, jos raamatunkohtaa on käsitelty edellä opetuksen tai
keskustelun avulla. Mieti raamatunkohtaan tai siitä nousevaan aiheeseen pohjautuvia erilaisia
näkökulmia, joita voit ehdottaa ryhmille. Aseta pitkä pöytä ja tuolit niin, että yleisö näkee keskustelijat, jotka istuvat rivissä pöydän takana.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Muodostetaan pieniä ryhmiä tai mennään pareittain (vähintään kolme paria tai ryhmää).
3. Jokainen ryhmä valitsee itselleen sihteerin ja panelistin, joka esittää ryhmän mielipiteet paneelikeskustelussa.
4. Ohjaaja antaa kullekin ryhmälle näkökulman raamatunkohtaan tai siitä nostettuun aiheeseen.
Ryhmä keskustelee aiheesta, sihteeri kirjoittaa ylös esiin nousevia mielipiteitä ja perusteluita.
5. Kunkin pienryhmän panelisti asettuu pöydän ääreen. Panelistit pitävät lyhyen puheen ryhmässä kirjoitettujen ajatusten pohjalta. Sen jälkeen panelistit voivat keskustella keskenään ja esittää
toisilleen kysymyksiä ja kommentteja. Myös yleisö saa osallistua keskusteluun. Ohjaaja antaa
puheenvuoroja ja johtaa keskustelua puolueettomana.
6. Ohjaaja tekee lopuksi tiivistelmän esittämällä keskustelussa esiin tulleita näkökantoja, kuitenkaan niitä kommentoimatta.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Saarn. 12:1–8 (näkökulmia: Nuoret ja usko, Millainen on masentuneen ihmisen maailmankuva?
Onko kaikki turhaa?)
Matt. 5:38–48 (näkökulmia: Kostaminen, Vihamiesten rakastaminen, Väkivallattomuus)
Matt. 6:25–34 (näkökulmia: Huolettomuus, Tulevaisuuden suunnittelu, Luottamus)
1. Kor. 2:6–16 (näkökulmia: Viisaus, Maailman ja Jumalan valtakunnan ero, Jumalan Hengen
erityislaatu)
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
PAPERIHAHMOT
Tehtävä sopii kaikenikäisille, myös ryhmälle, jossa on lapsia mukana. Huomio
kiinnittyy raamatunkohdassa tapahtuvaan liikkeeseen ja raamatunkohdan
henkilöiden asenteisiin ja ajatuksiin.
Raamatunkohta: Kertomus, jossa on useita henkilöitä
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: Paperihahmoja raamatunkohdan henkilöiden määrän mukaisesti. Jos osallistujia on
paljon, paperihahmoja voi tehdä useammankin sarjan. Suurehko pöytä (tai pöytiä), joka on päällystetty paperilla tai vaalealla paperipöytäliinalla ja jonka ympärillä mahtuu liikkumaan.
Ohjaajalle: Varaa tehtävään aikaa raamatunkohdan pituuden mukaan. Hahmot voi valmistaa
hyvin yksinkertaisesti. A4-kokoisesta arkista saa kaksi hahmoa: taita paperi pituussuunnassa
kahtia ja piirrä kaksi hahmoa vierekkäin niin, että taitoskohta on hahmon päälaki. Jätä jalkojen
alle tyhjää tilaa, kun leikkaat hahmon irti. Nämä jalkojen alla olevat läpät taitetaan sisäänpäin ja
liimataan tai nidotaan yhteen. Hahmo on siis sivulta katsottuna kolmion muotoinen ja pysyy pystyssä.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen, jos sitä ei ole juuri edellä käsitelty.
2. Muistellaan yhdessä, keitä henkilöitä raamatunkohdassa esiintyi ja mitkä olivat sen tapahtumapaikat.
3. Raamatunkohdan henkilöt jaetaan osallistujille. Jos osallistujia on enemmän kuin raamatunkohdassa on henkilöitä, voidaan muodostaa ryhmiä – kuitenkin niin, että jokaisessa ryhmässä
on mukana kaikki raamatunhenkilöt. Jos osallistujia jää yli, he voivat toimia esim. paikannimien
kirjaajina tai taustaäänien tekijöinä (esim. tuuli, veden kohina, kavioiden kopse).
4. Paperihahmoille voidaan piirtää kasvot ja vaatteet tai niihin voidaan vain kirjoittaa raamatunhenkilön nimi. Tapahtumapaikkojen nimet kirjoitetaan pöydällä olevaan paperiin (apuna voi käyttää esim. Raamatun karttasivuja).
5. Ryhmä(t) menee pöydän ympärille ja kukin pitää omaa hahmoa kädessään. Ohjaaja lukee raamatunkohdan rauhallisesti ja tarvittaessa pysähtyy aina sellaisiin kohtiin, joissa tapahtuu liikettä.
Paperihahmoja liikutellaan tekstin mukaan.
6. Lopuksi voidaan miettiä yhdessä: Huomasitko jotain uutta tässä raamatunkohdassa? Mikä oli
yllättävää? Miltä tuntui liikuttaa omaa hahmoa, saiko se sinut ajattelemaan jotain ko. henkilön
tunteista ja ajatuksista?
www.rll.fi
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
1. Moos. 3:1–24 Syntiinlankeemus ja paratiisista karkotus
1. Moos. 27:1–28: 5 Jaakob ja Eesau
1. Moos. 42–45 Koko Jaakobin suku siirtyy Egyptiin
2. Moos. 14 Kaislameren ylitys
1. Sam. 17 Daavid ja Goljat
1. Kun. 18 Elia ja Baalin profeetat
Luuk. 2:1–20 Jeesuksen syntymä
Luuk. 8:40–56 Jeesus parantaa
Luuk. 23:26–56 Jeesuksen kuolema
Ap. t. 9 Saulin kääntyminen
Ap. t. 10 Pietari ja Cornelius
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
PIENISTÄ PUROISTA KASVAA SUURI VIRTA
Tämän tehtävän avulla ujommatkin saavat tuoda ajatuksiaan esiin. Omaa
näkemystä saa puolustaa, mutta myös kompromisseja täytyy osata tehdä.
Tehtävässä syvennytään raamatunkohdan teemaan ja samalla ryhmätyötaidot
kehittyvät.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Paperia ja kynä / osallistuja, ohjaajalle taulu / iso paperi ja kynä
Ohjaajalle: Neuvo osallistujia kirjoittamaan sanat hyvin spontaanisti – kirjoitustehtävään käytetään vain vähän aikaa!
TOIMINTA
1. Ohjaaja valitsee tehtävälle teeman, joka nousee suoraan raamatunkohdasta (esim. ”Jeesus
parantaa”) tai joka on yleisesti muotoiltu (esim. ”Sairastaminen”). Samasta raamatunkohdasta
tai aiheesta voidaan tehtävän jatkoksi pitää opetus tai keskustelu.
2. Ohjaaja kertoo teeman osallistujille. Jokainen kirjoittaa paperiinsa viisi sanaa, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen ko. aiheesta. Huom! Kirjoitetaan vain yksittäisiä sanoja, ei lauseita. Sanoja
pitää olla tasan viisi eikä niitä saa myöhemmin korjailla eikä muuttaa.
3. Mennään pareittain ja valitaan molempien sanoista viisi yhteistä sanaa (eli viisi sanaa ”hylätään”).
4. Parit muodostavat neljän hengen ryhmät ja toimitaan kuten edellä. Jatketaan, kunnes ryhmissä on 16 osallistujaa ja kullakin ryhmällä siis viisi sanaa.
5. Ryhmät lukevat ääneen viiden sanan listansa, ohjaaja kirjoittaa sanoja ylös. Tarvittaessa ryhmiä voi pyytää selittämään sanoja tai sanavalintoja. Synonyymeihin kiinnitetään huomiota.
6. Sanat voidaan jättää esiin tehtävää seuraavan opetuksen tai keskustelun ajaksi ja niihin voidaan palata vielä sen jälkeen.
Vaihtoehto:
Sanojen sanaluokka voidaan määrätä etukäteen (verbi/adjektiivi/substantiivi). Tällöin sanoja
kirjoitetaan listaan vain kolme.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Ps. 8 (”Jumalan luoma ihminen”)
Ps. 23 (”Jumalan hyvyys” tai ”Herran huone”)
Joh. 1:1–5 (”Sana”)
Joh. 3:14–17 (”Iankaikkinen elämä” tai ”Pelastus”)
Joh. 6:16–21 (”Pelko”)
Joh. 11:17–27 (”Ylösnousemus”)
1. Kor. 4:1–6 (”Evankeliumin julistaminen”)
1. Kor. 6:3–10 (”Vaikeudet”)
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
POSTIKORTTI
Raamatunkohdan sanoma tiivistetään muutamaan lauseeseen ja viestitään
se jollekin toiselle. Tehtävä sopii myös ryhmiin, joissa on hyvinkin eri-ikäisiä
osallistujia: jokainen voi kirjoittaa viestinsä omista lähtökohdistaan käsin.
Osallistujat pääsevät ilmaisemaan itseään ja joutuvat samalla pohtimaan tarkasti
raamatunkohdan ydinsanomaa.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: Kynä ja tyhjä postikortti (tai paperia tai kännykkä) / osallistuja
Ohjaajalle: Mieti tehtävänantoa raamatunkohdan pohjalta: Esiintyykö raamatunkohdassa henkilöitä, johon voisi samastua tai joille kortin voisi osoittaa? Vai onko siinä opetusta, jota voisi
selittää kortissa jollekin nykyihmiselle? Kenelle juuri tämän ryhmän olisi mielekkäintä kirjoittaa
viesti? Muistuta osallistujia siitä, että kortin viesti kirjoitetaan vain ko. raamatunkohdan pohjalta.
Näin Raamattua paremmin tuntevat ovat samalla viivalla aloittelijoiden kanssa!
TOIMINTA
1. Ohjaaja kertoo tehtävän: tarkoituksena on kirjoittaa postikortti raamatunkohdan pohjalta.
2. Raamatunkohta luetaan ääneen, jos sitä ei ole juuri edellä käsitelty.
3. Ohjaaja kertoo, kenelle kortti lähetetään ja kuka sen kirjoittaja on.
Vaihtoehtoja:
a) Kirjoitan omana itsenäni jollekin ystävälleni, jolle selitän
raamatunkohdan sanoman omin sanoin.
b) Kuvittelen olevani yksi raamatunkohdan henkilöistä ja
kirjoitan kortin nykyiselle itselleni tai jollekin nykypäivän
ihmiselle.
c) Kirjoitan kortin nykyajasta jollekin raamatunkohdan henkilölle.
4. Jokainen kirjoittaa oman korttinsa tehtäväannon mukaan.
5. Halukkaat saavat lukea korttinsa ääneen ja mainita, kenelle se on osoitettu. Korteista voidaan
keskustella tai lukea ne kommentoimatta. Haluttaessa kortit voidaan laittaa esille kaikkien nähtäväksi.
Vaihtoehto:
Evankeliumi-tekstari: Kirjoitetaan kännykällä kaksi tekstaria: toinen jollekin raamatunkohdan
henkilölle (ohjaajan ehdottama tai itse valittu) ja toinen Jeesukselle. Luetaan henkilölle
kirjoitettuja viestejä ääneen. Jeesukselle kirjoitettuja viestejä ei lueta, vaan osallistujille
kerrotaan, että ne ovat jokaisen henkilökohtaisia rukouksia.
www.rll.fi
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Ps. 34:19–23 Pelastuneen kiitos: Kirjoita ystävällesi kortti tämän raamatunkohdan sanoman
pohjalta / Kirjoita kortti psalmin kirjoittajalle Daavidille
Jer. 1:4–10 Jeremian kutsuminen: Kirjoita kortti Jeremialle / Ole Jeremia ja kirjoita kortti itsellesi
Luuk. 10:38–42 Martta ja Maria: Kirjoita kortti jommallekummalle / Kirjoita tekstari toiselle sisarelle ja Jeesukselle
Luuk. 11:27–28 Kuka on autuas: Kirjoita kortti naiselle / Kirjoita tekstari naiselle ja Jeesukselle
Gal. 5:13–16 Henki ja liha: Kirjoita kortti Paavalille (vastauksena hänen sanoihinsa) / Kirjoita
raamatunkohdan sanoman pohjalta kortti jollekin ystävällesi
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
PÄIVÄKIRJA
Tehtävä auttaa samastumaan raamatunkohdassa esiintyneeseen henkilöön tai
sen sanoman alkuperäiseen vastaanottajaan. Näin raamatunkohdasta tulee
todellisempi ja ajankohtaisempi.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: Kynä ja paperia / osallistuja
Ohjaajalle: Muistuta osallistujia siitä, että tarkoitus ei ole kirjoittaa kirjallisesti hienoa tekstiä,
vaan laittaa nopeasti ylös muutamia spontaaneja ajatuksia – aivan kuten tavalliseenkin päiväkirjaan.
TOIMINTA
1. Luetaan raamatunkohta ääneen, jos sitä ei ole juuri edellä käsitelty.
2. Ohjaaja pyytää osallistujia samastumaan joko hänen valitsemaansa tai osallistujan itse valitsemaan:
a. raamatunkohdassa esiintyneeseen henkilöön.
b. raamatunkohdan alkuperäiseen kuulijaan tai vastaanottajaan.
c. henkilöön, jota ei suoraan mainita tekstissä, mutta jonka tiedetään olleen paikalla.
d. kuviteltuun raamatunkohdan tapahtumien todistajaan.
3. Raamatunkohta luetaan uudestaan rauhallisesti ääneen.
4. Kirjoitetaan em. henkilönä muutama lause päiväkirjaan raamatunkohdan tapahtumapäivän
iltana: Miltä tapahtumat näyttivät / tuntuivat omasta näkökulmasta? Millaisia ajatuksia kuultu
puhe / kirje herätti?
5. Halukkaat voivat lukea tekstinsä ääneen tai ne voidaan jättää kokonaan lukematta.
Vaihtoehto:
Kirjoitetaan muutamia kysymyksiä raamatunkohdan henkilölle tai tekstin kirjoittajalle. Kysymysten yhteydessä voi myös ilmaista tunteitaan eli käydä vuoropuhelua raamatunkohdan kirjoittajan
tai siinä esiintyvän henkilön kanssa. Esim. ”Minua hämmästyttää, että uskallat sanoa:… Mitä tarkoitat sillä?”
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista ja henkilöistä, joiden näkökulmasta
päiväkirja kirjoitetaan:
Mark. 1:16–20 (Simon / Jaakob / Sebedeus)
Mark. 1:29–34 (Simon / Simonin anoppi / Kapernaumin asukas)
Mark. 2:1–12 (halvaantunut / ystävä / lainopettaja)
Mark. 2:13–17 (Leevi / publikaani / lainopettaja)
Room. 8:31–39 (kirjeen roomalainen vastaanottaja)
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
PÄÄOSASSA SANAT
Välillä on hyvä pysähtyä tutkimaan raamatunkohdan yksittäisiä sanoja. Tämän
tehtävän kautta sanat saavat syvyyttä!
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Raamattu ja sanalista jokaiselle osallistujalle
Ohjaajalle: Jos osallistujat käyttävät omia Raamattujaan, varmista, että kaikilla on sama käännös. Voit myös tulostaa raamatunkohdan kaikille. Valmista etukäteen sanalista (ks. ohjeet alla),
joka jaetaan osallistujille tai laitetaan esiin taululle. Tehtävää voi helpottaa kertomalla, kuinka
monta listan sanaa löytyy raamatunkohdasta.
TOIMINTA
1. Jokaiselle osallistujalle jaetaan ohjaajan valmistama sanalista, jossa on raamatunkohtaan
kuuluvia ja kuulumattomia sanoja. Lista jaetaan ylösalaisin niin, ettei kukaan näe sanoja vielä
tässä vaiheessa.
2. Osallistujat lukevat raamatunkohdan.
3. Raamatut suljetaan ja otetaan sanalista esiin tai laitetaan se taululle. Osallistujat merkitsevät
paperilla olevaan listaan tai ehdottavat suullisesti taululla olevan listan sanoista, mitkä sanat olivat raamatunkohdassa. Jos jostain sanasta on erimielisyyttä, merkitään se esim. alleviivaamalla.
4. Raamatunkohta luetaan ääneen ja tarkistetaan sanat.
Vaihtoehto:
Jokainen lukee raamatunkohdan hiljaa mielessään ja kirjoittaa ylös tai alleviivaa mielestään tärkeimmän sanan tai lauseen. Jokainen kertoo ryhmälleen oman valintansa ja perustelee sen.
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
SARJAKUVA
Tehtävässä kiinnitetään huomiota raamatunkohdan rakenteeseen. Sarjakuvan
tekeminen sopii kaikenikäisille.
Raamatunkohta: Kertomus
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: A4-kokoista paperia, värikyniä, teippiä tai sinitarraa, Raamatut
Ohjaajalle: Osallistujien piirustustaidot voivat olla hyvin eritasoisia. Muistuta, että tehtävä ei ole
piirustuskilpailu, vaan tärkeintä on, että jokainen osallistuu.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen, jos sitä ei ole juuri edellä käsitelty.
2. Mennään kolmen tai neljän hengen ryhmiin. Kukin ryhmä jakaa raamatunkohdan mielestään
mielekkäisiin kappaleisiin. Jokainen kappale vastaa yhtä sarjakuvan ruutua.
3. Piirretään kustakin kappaleesta kuva niin, että jokainen ryhmän jäsen osallistuu piirtämiseen
ainakin ideoimalla. Yksi paperi on yksi sarjakuvan ruutu.
4. Laitetaan sarjakuvat esiin kiinnittämällä ruudut peräkkäin. Tutkitaan yhdessä sarjakuvia. Ohjaajan johdolla kiinnitetään huomiota mm. ruutujen määrään, väreihin ja henkilöihin. Jokainen
ryhmä voi kertoa, mikä ruutu heidän mielestään on keskeisin heidän omassa sarjakuvassaan.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
Vanha testamentti
1. Moos. 3:1–24 Syntiinlankeemus ja karkotus paratiisista
1. Moos. 12:1–9 Jumala kutsuu Abramin
1. Moos. 37:12–36 Joosef myydään orjaksi Egyptiin
2. Moos. 17:1–7 Vettä kalliosta
Uusi testamentti
Luuk. 2:41–52 Jeesus 12-vuotiaana temppelissä
Luuk. 5:1–11 Jeesus kutsuu Pietarin
Luuk. 15:11–32 Tuhlaajapoikavertaus
­­
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
TAPAHTUMAN REKONSTRUOINTI
Tämän tehtävän kautta kiinnitetään huomiota myös sellaisiin asioihin, joita ei
raamatunkohdassa suoraan kerrota. Fyysinen työskentely avaa uuden näkökulman
raamatunkohtaan.
Raamatunkohta: Kertomus
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Raamatut
Ohjaajalle: Tutustu raamatunkohtaan hyvin jo etukäteen ja mieti, kuinka monta henkilöä tarvitaan rooleihin. Muistuta osallistujia siitä, että kyseessä ei ole näytelmä.
TOIMINTA
1. Osallistujia pyydetään kiinnittämään huomiota kohta luettavan raamatunkohdan henkilöihin,
tapahtumiin ja tapahtumapaikkoihin. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Ohjaaja antaa tarvittaessa lisätietoja raamatunkodan taustasta, henkilöistä tai tapahtumapaikoista.
3. Osallistujille annetaan roolit raamatunkohdan henkilöiden mukaan. Rooleissa olevat osallistujat ovat rikostutkijoita. Loput osallistujat ovat tarkkailijoita. Rikostutkijat liikkuvat raamatuntekstin
mukaan, mutta eivät näyttele! Tarkkailijat katsovat ympärillä. Ohjaaja neuvoo rikostutkijoita miettimään rooleissaan:
a. Mihin suuntaan katsot?
b. Ketä kohti liikut?
c. Missä henkilöt ovat suhteessa toisiinsa (kaukana, lähellä…)?
d. Mitä näet / mitä et näe siitä kohdasta, jossa olet?
4. Mietitään raamatunkohdan alkuasetelmaa: ketkä ovat siinä mukana ja missä suhteessa toisiinsa. Ohjaaja lukee raamatunkohdan ääneen ja pysähtyy niissä kohdissa, jossa tapahtuu liikettä. Rikostutkijat liikkuvat niin hyvin tekstin mukaisesti kuin mahdollista.
5. Jutellaan lopuksi kokemuksesta. Sekä rikostutkijat että tarkkailijat ovat voineet huomata raamatunkohdasta jotain uutta.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
1. Moos. 3:1–24 Syntiinlankeemus ja paratiisista karkoitus
2. Moos. 2 Mooseksen syntymä ja elämä Midianissa
Joos. 2:1–24 Vakoojat Jerikossa
Joh. 11:1–44 Jeesus herättää Lasaruksen
Ap. t. 16:16–40 Paavali ja Silas vankilassa
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
TAVARAT KERTOVAT
Pieni esine on hämmästyttävän hyvä apuväline raamatunkohtaan syventymisessä.
Osallistujien erilaiset näkemykset ja tulkinnat tuovat uusia näkökulmia yhdessä
tutkittavaan raamatunkohtaan. Samalla osallistujat tutustuvat paremmin toisiinsa.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Erilaisia pieniä käyttöesineitä (yksi kutakin) jonkin verran enemmän kuin osallistujia
Ohjaajalle: Varaa riittävästi esineitä ja mieti myös, mihin laitat ne esille. Osallistujien tulee päästä tavaroiden luokse vaivattomasti, ja jos mahdollista, nähdä ne omalta paikaltaan. Kerro ohjeet
ennen tehtävää niin selkeästi, että tehtävä voidaan suorittaa hiljaisuuden vallitessa. Jos osallistujia on paljon, ennen tehtävää voi olla syytä ohjeistaa, missä järjestyksessä tavaroita tullaan hakemaan. Arvioi jo etukäteen, kumpi vaihtoehto kohdassa 6 kannattaa toteuttaa.
TOIMINTA
1. Osallistujat istuvat piirissä pöydän ympärillä niin, että tuolien ja pöydän välissä mahtuu kävelemään. Jos osallistujia on paljon, eivätkä kaikki mahdu pöydän ympärille istumaan, voidaan pöytä
laittaa esim. salin etuosaan.
2. Ohjaaja kertoo ohjeet: raamatunkohdan lukemisen jälkeen jokainen tulee vuorollaan hakemaan pöydältä yhden esineen, joka hänen mielestään parhaiten kuvaa raamatunkohdan sanomaa tai jotain tärkeää kohtaa siinä. Toimitaan hiljaisuuden vallitessa, esineistä eikä niiden valinnoista saa keskustella.
3. Raamatunkohta luetaan ääneen.
4. Ohjaaja asettelee esineet pöydälle sanomatta mitään.
5. Toimitaan kohdan 2 ohjeiden mukaan. Taustalla voi soida musiikki.
6. Kun kaikki ovat hakeneet yhden esineen itselleen, asetutaan piiriin tai mennään viiden hengen
ryhmiin tai pareittain. Jokainen saa vuorollaan näyttää valitsemansa esineen ja kertoa, miksi sen
valitsi ja millä tavalla se kuvaa raamatunkohtaa tai mitä se kertoo siitä. Tulkintoja ei kommentoida.
7. Jos tulkinnat on esitelty parille tai pienryhmälle, voidaan lopuksi ottaa esiin joitakin tulkintoja
koko ryhmän kuultavaksi. Ohjaaja voi johdatella tätä keskustelua esim. raamatunkohdan asiakokonaisuuksien tai tapahtumien mukaan.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista:
1. Moos. 2 Ihmisen luominen
Ps. 139 Herra tuntee minut
Mark. 16:1–8 Jeesuksen ylösnousemus
Room. 8:31–39 Jumalan rakkaus
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
TEKSTIN UUDELLEEN KIRJOITTAMINEN
Tehtävässä saa käyttää luovuuttaan ja tuoda esiin omia kokemuksiaan ja taitojaan.
Huomio kiinnitetään kuitenkin raamatunkohdan ainutlaatuisuuteen.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: Jokaiselle osallistujalle paperi ja kynä
Ohjaajalle: Mieti tarkkaan, minkälaiseen tekstiin raamatunkohta antaa inspiraation. Jos pyydät
osallistujia kirjoittamaan runon, anna myös toinen, helpompi vaihtoehto, esim. uutinen tai kirje.
Jotkut rakastavat runojen kirjoittamista, joillekin se on ylivoimaista! Kirjoitusten sisältö on tärkeämpi kuin niiden kirjallinen taidokkuus.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Osallistujat kirjoittavat raamatunkohdan pohjalta tekstin, jonka tyylilajin ohjaaja on päättänyt.
Teksti voi olla runo, uutinen, kirje, haastattelu, satu jne.
Vaihtoehto:
Teksti voi pohjautua vain yhteen raamatunkohdan sanaan tai jakeeseen. Ohjaaja määrää tämän
sanan tai jakeen tai osallistujat saavat itse valita sen tekstistä.
3. Luetaan tekstit ääneen koko ryhmälle tai pienryhmälle.
4. Keskustellaan ohjaajan johdolla: Miltä kirjoittaminen tuntui – mikä oli vaikeaa, mikä helppoa?
Mitä uutta opit raamatunkohdasta? Mikä raamatuntekstin kohta inspiroi sinua eniten omassa
tekstissäsi?
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista ja ideoita niiden pohjalta kirjoittamiseen:
2. Moos. 14 Israelilaiset kulkevat Kaislameren poikki: Kirjoita uutinen / Kirjoita runo valitsemasi
jakeen pohjalta.
Job 42:1–6 Silmäni ovat nähneet sinut: Kirjoita Jobin haastattelu / Kirjoita runo yhden sanan
pohjalta
Luuk. 2:25–40 Simeon ja Hanna näkevät Jeesuksen: Kirjoita kirje Simeonilta tai Hannalta itsellesi
Ef. 4 Kristuksen kirkon ykseys: Kirjoita ohjeistus omalle seurakunnallesi / Kirjoita runo yhden
jakeen pohjalta
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
VERBISTÄ TOISEEN
Verbeillä on tärkeä merkitys tekstissä: ne kertovat liikkeestä, toiminnasta ja myös
tekstin henkilöiden tunteista ja asenteista. Huomion kiinnittäminen erityisesti
verbeihin voi auttaa huomaamaan uusia puolia tutustakin raamatunkohdasta.
Raamatunkohta: Mikä hyvänsä
Toteutus: Ennen opetusta / keskustelua
Materiaali: Jokaiselle osallistujalle kopio raamatunkohdasta ja kynä
Ohjaajalle: Ota huomioon tehtävää valmistaessasi ryhmän kieliopin tuntemus: ohjaa ryhmää
niin, että kukaan ei tunne itseään ulkopuoliseksi, vaikka ei tunnistaisi kaikkia verbejä. Selitä,
mitä aktiivi ja passiivi tarkoittavat.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Osallistujat alleviivaavat kaikki verbit raamatuntekstistä.
3. Tutkitaan verbejä yksilöllisesti tai pienryhmissä ja kirjoitetaan tutkimustuloksia ylös:
a) Millaisia verbejä tekstissä on? Ovatko ne kuvailevia vai toteavia? Ovatko ne aktiivissa (=onko
niiden tekijä mainittu) vai passiivissa (=tekijää ei ole mainittu)? Mikä verbi toistuu useimmin?
b) Mitä verbit opettavat tekstistä tai jostain sen henkilöstä? Kuka on tekstin päätoimija? Keneen
toiminta kohdistuu? Onko passiivimuodossa olevien verbien takaa löydettävissä jokin henkilö?
c) Missä aikamuodossa verbit ovat? Onko joillain verbeillä jokin yhteinen temaattinen nimittäjä?
4. Esitetään tutkimustulokset koko ryhmälle.
Vaihtoehto:
Ohjaaja valmistaa raamatunkohdasta monisteen, josta verbit on poistettu ja niiden kohdille jätetty tyhjää tilaa. Yksin tai parityönä muistellaan tai arvataan oikeita verbejä ja kirjoitetaan ne
tyhjiin kohtiin. Lopuksi verrataan monistetta alkuperäiseen raamatunkohtaan. Ohjaajan johdolla
voidaan keskustella siitä, mitkä verbit tuntuivat vaikeilta ja kiinnittyikö huomio johonkin tiettyyn
verbiin (liikkeeseen, toimintaan tms.) tämän tehtävän kautta.
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)
www.rll.fi
YHTEENOTTO
Tehtävä auttaa samastumaan raamatunkohdan sanoman alkuperäisiin
vastaanottajiin, joista osa hyväksyi sanoman, osa vastusti sitä. Kuvitteellinen
kinastelu voi tuoda uusia näköaloja ja olla myös hauskaa. Siinä kukin saa käyttää
verbaalisia lahjojaan.
Raamatunkohta: Kertomus tai teksti, jossa tuodaan esiin erilaisia näkökantoja ja väitteitä
Toteutus: Ennen tai jälkeen opetuksen / keskustelun
Materiaali: Raamattu tai valokopio raamatunkohdasta / osallistuja, ohjaajalle taulu tai iso paperi
Ohjaajalle: Valitse raamatunkohta (ja sen sisältämät väitteet) ajatellen ryhmääsi, sen tietoja ja
kiinnostuksen kohteita. Mieti jo etukäteen, millaisia näkökulmia raamatunkohdasta voi nousta
esiin. Muistuta osallistujia siitä, että kyseessä on kuviteltu yhteenotto, jossa puolustajat ja vastustajat eivät esitä omia vaan roolinsa mukaisia mielipiteitä. Muista pysyä puolueettomana keskustelun aikana.
TOIMINTA
1. Raamatunkohta luetaan ääneen.
2. Valitaan yksi raamatunkohdassa esitetty väite ja analysoidaan se yhdessä: Mitä sen sanoja /
kirjoittaja tarkoittaa? Kenelle hän mielipiteensä suuntaa? Mihin hän pyrkii? Väite voidaan kirjoittaa taululle kaikkien näkyviin.
3. Muodostetaan kolme ryhmää, joista kukin ottaa yhden seuraavista rooleista:
a. Vastustajat, jotka ovat väitteestä eri mieltä ja vastustavat sen esittänyttä henkilöä
b. Puolustajat, jotka puolustavat väitettä ja sen esittäjää
c. Yleisö, jonka kaksi edellistä yrittävät saada puolelleen. Yleisö saa myös esittää vasta
lauseita, jos jommankumman mielipide ei perustu raamatunkohtaan.
4. Vastustajat ja puolustajat asettuvat istumaan vastakkain. Yleisö asettuu heidän ympärilleen.
Ohjaaja vetää keskustelua. Vastustajat saavat ensin esittää asiansa, puolustajat sen jälkeen. Jos
joku yleisöstä haluaa sanoa jotain, hän voi tulla esittämään puheenvuoronsa keskelle. Väittelijät
voivat myös halutessaan antaa paikkansa jollekin yleisön edustajalle ja siirtyä itse yleisöön.
Esimerkkejä tehtävään sopivista raamatunkohdista ja niiden sisältämistä väitteistä:
Psalmi 14 Maailma ilman Jumalaa, väite: ”Kaikki ovat luopuneet Jumalasta.”
Psalmi 92 Jumalaan uskovat kukoistavat, väite: ”Hurskaat ovat vielä vanhoinakin voimissaan.”
Matt. 6:19–24 Jumala ja mammona, väite: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa.”
1. Tim. 4:1–5 Eksyttävät opetukset, väite: ”Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää.”
Copyright: Ligue pour la Lecture de la Bible (Scripture Union in France) ja Fédération protestante
de France (Ranskan protestanttisten kirkkojen liitto)
Käännös ja sovellukset Anu Vuola, Raamatunlukijain Liitto ry (RLL)