Kyläkuulumisia 2/2010 - Teijon Alueen Kyläyhdistys

Yritysesittely
Salon Paintball aloitti toimintansa 2007 pienellä ja kilpailuhenkisellä porukalla Teijon metsissä. Lajin monimuotoisuus haluttiin tuoda salolaisten tietoisuuteen; niinpä aloitimme kunnianhimoisen tehtävän kasvattaa lähes tuntemattoman lajin harrastajakuntaa Salossa. Liikunnan
tärkeys kuului periaatteisiimme ja paintball lajina kehittää nopeaa reaktiokykyä, henkistä paineensietokykyä ja vartalon fysiikkaa.
Aloitimme pelien järjestämisen yksittäisille pienille porukoille. Nykyisin järjestämme jo isoja
turnauksia koko Varsinais-Suomen alueelle. Toimiva yhteistyö MeriTeijo Action Parkin kanssa
on mahdollistanut ympärivuotisen pelaamisen
lämpimässä Paintball Keidas -sisähallissa, joka avasi ovensa marraskuussa 2009. Positiivinen palaute kilpapelaajilta ja asiakkailtamme on
mahdollistanut toimintamme kasvun ja vakauden, sekä rohkaissut meitä ottamaan suurempia
askelia lajin kehittämiselle.
Yhdistyskuulumisia
Teksti: Hermanni Vuorisalo, toimitusjohtaja Kuva: Tatu Gustafsson
Teijon Alueen
Ky­lä­yh­distys
Jäsenlehti 2/2010
SalonPaintball.com
www.
Paintball on jättänyt toimestamme hymyn huulille jo sadoille kokeilemaan tulleille pelaajille.
Kuva: Tatu Gustafsson
Kirjakkalan Alku 90 vuotta
Kirjakkalan Alku -urheiluseura perustettiin
15.6.1920. Olen varma, että silloiset kyläläiset
eivät Alkua perustaessaan tienneet, miten suuren asian olivat alulle panneet. He perustivat
seuran omiin, silloisiin tarpeisiinsa. Ihmetellä täytyy sitä tarmoa, jolla he jaksoivat uurastaa
pitkien ja raskaiden työpäivien jälkeen yhteisen
hankkeen eteen. Toisaalta pitää muistaa, että kylässä oli niin paljon teollisuutta, että se tarjosi
työtä noin 500 henkilölle.
Alun 90-vuotisen historian aikana on tapahtunut
paljon. Systemaattisesti on toteutettu talkootyöprojekteja, joilla on päästy tähän nykyiseen olotilaan. Meillä on oma talo, saunatupa ja urheilukenttä. Niistä voimme olla ylpeitä. Vaikka ikää
onkin kertynyt seuralle paljon, jaksaa se edelleen tarjota kaikille halukkaille mahdollisuudet
liikkua, hoitaa omaa terveyttään liikunnan avulla sekä purkaa niitä henkisiä paineita, joita nykyinen elämänmeno kasaa.
Viime talvi antoi uskoa ympärivuotiseen ulkoliikunnan harrastamiseen. Ryssänsillan lenkki tuli monelle hiihtäjälle tutuksi. Erittäin hyvin toi-
mi myös Onnelannummen tien osuus. Kävelijät
kulkivat tien toiseen reunaan ajettua uraa ja hiihtäjät hiihtelivät ladulla tien toista laitaa. Hiihtokouluakin saatiin pidettyä monta kertaa tosi hyvissä olosuhteissa. Hiihdon lisäksi talvikaudella
oli kaksi kertaa viikossa mahdollisuus hoitaa lihaskuntoa punttisalilla Alun talolla.
Nyt juhlavuosi on edennyt niin pitkälle, että
edessä ovat maastojuoksut ja koulujen loputtua
perinteiset yleisurheiluillat kentällä. Toivottavasti tänäkin kesänä olisi niin paljon porukkaa,
että illan päätteeksi saadaan nauttia koulupesiksestä.
Sitten juhlavuoden ehdoton kohokohta: Sunnuntaina 13.6. klo 14 alkaen tarjotaan Alun talolla
kakkukahvit. Tervetuloa! Myös Alku T-paidat
ovat silloin myynnissä. Klo 15 julkistetaan Alun
historiikki. Ostomahdollisuus on heti julkistamisen jälkeen.
Emme varaa maljakkoja onnittelukukkasille. Jos
haluat tukea seuran nuorisotyötä, voit tehdä sen
talletuksena tilillemme 533431-431238.
Juhannusjuhlat
Perinteiset juhannusjuhlat Teijon venerannassa juhannusaattona klo 19-24. Ohjelmassa lapsille ongintaa ja työntöautoilua. Arpajaiset, buffet, makkaraa ja lettuja. Saappaanheittoa ja kokko. Tanssit koko illan. Aik. 5 e, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.
Haastammekin pilke silmäkulmassa kaikki kokeilemaan tätä kehittävää ja hauskaa joukkuepeliä.
Lainaus historiikista, 50 vuotta sitten: ”1960
Johtokunta valmistelee vuosikokousta ja samalla päättää anoa Perniön kunnalta varoja Alun urheilukentän kunnossapitoa varten. Kokous perustelee anomustaan sillä, että koska kunta huolehtii kirkonkylän kentästä, niin ehkä syrjäkyliinkin voidaan vähän uhrata. Myös Kirjakkalan kansakoulu kentän puutteessa joutuu käyttämään Alun kenttää. Jos varoja saadaan, päätetään ne käyttää etupäässä jäteöljyn hankkimiseen, ratojen ja hyppy- ja heittopaikkojen
puhtaaksi pitämiseksi rikkaruohoista. Seuran
40-vuotisjuhlat lähestyvät ja huhtikuussa päätetään maalata talon ulkoseinät. Reijo Virpi sekoittaa maalit valmiiksi.”
Lainaus historiikista: ”1979 Viesti hiihdetään
50. kerran. Vilpas voittaa pienen tauon jälkeen.
Liedon Luja jää kakkoseksi, mutta Alku nousee
kolmanneksi. Yksityisajoissa Taisto Ranta jälleen paras alkulainen ja Lasse Kurppa seitsemäs. Muu joukkue Rauno Saarinen, Timo Hellberg ja Timo Saarinen ovat yksityisajoissa 5 sekunnin sisällä reilun minuutin Taiston takana.”
Uskon, että moni meistä kokee ihania muisteluhetkiä lukiessaan Alun historiikkia!
Lopuksi vielä mottomme:
”Vierivät kivet eivät sammaloidu”.
Lasse Kurppa, puheenjohtaja
Kutsu
Kirjakkalan Alku ry
90 vuotta
Tervetuloa kakkukahville Alun talolle
sunnuntaina 13.6.2010 klo 14 alkaen.
Historiikki julkistetaan klo 15, jonka
jälkeen teos on mahdollista ostaa.
Mahd. muistamiset seuran
nuorisotyön tukemiseen tilille
n:o 533431-431238.
Nautitaan kesästä
Teijon alueen kyläsuunnitelman virallinen julkistuspäivä on perjantai 28.5. Silloin tämä lehti ja kyläsuunnitelma jaetaan alueemme postilaatikoihin. Suunnitelman tekemisen yhteydessä on pidetty palaveria ja tapahtumaa toisensa perään; nyt jokainen
saa halutessaan järjestää kotonaan pienen julkistamistuokion. Ilahdumme kovin, jos
istahdat hetkeksi silmäilemään, mitä kaikkea suunnitelma pitää sisällään.
Kyläsuunnitelma onkin nyt ajankohtaisempi kuin koskaan; onhan lehtien palstoilla
jälleen nostettu esiin kyläkoulumme ja sitä kautta koko alueemme tulevaisuus. Kyläyhdistyksen hallitus käsittelee asiaa kesäkuun kokouksessaan, samoin aluetoimikunta.
Jos haluat kertoa tuestasi koulullemme - tai mielipiteesi jostain muusta asiasta - tule
koulun pihatalkoisiin keskiviikkona 2.6. Mietitään yhdessä, mitä tehdään.
Kiitämme tämän lehden ilmoittajia, erityisesti yritysesittelyvuorossa olevaa Salon
Paintballia. Ilmoitukset mahdollistavat jäsenlehden kesäajan suurpainoksen. Lämpimät onnentoivotukset lähetämme 90-vuotiaalle Kirjakkalan Alku ry:lle, joka pitää hyvää huolta kaikenikäisten liikuntamahdollisuuksista.
Kesä on tuttuun tyyliin tapahtumia täynnä. Työtunteja ei ole säästelty, kun kyläläisten
ja matkailijoiden iloksi on valmisteltu monenlaista mukavaa. Tapahtumista vain pieni
osa on mahtunut tämän lehden palstoille. Kannattaakin seurata ilmoitustauluja sekä
yhdistysten ja yritysten kotisivuja. Varmasti paras palkinto tilaisuuksien järjestäjille on
runsas, iloinen osallistujajoukko.
Nautinnollista kesää!
Kylätoimikunta
Kyläkuulumisia
Julkaisija:
Teijon Alueen Kyläyhdistys ry.
Toimitus: Marja-Sisko Ranta
Ulkoasu: Henri Ollikainen
Jakelu:
Teijon alueen taloudet
Painosmäärä: 1 000 kpl
Toimitus 044 596 9300, [email protected]
Koulun pihatalkoot
Ke 2.6. klo 18 Teijon kyläkoulun pihalla. Vähän
siivotaan, raivaillaan, haravoidaan ja kitketään –
mutta ennen kaikkea keskustellaan koulun ja kylän tulevaisuudesta. Kaikkien alueen kylien kaikki
asukkaat, tervetuloa osallistumaan!
Meri-Teijo Makasiinit -kulttuuriyhdistys
La 12.6. klo 12-15 Afrikkalaisen musiikin ja tanssin työpaja Meri-Teijo Makasiineilla. Opettajana
beniniläinen Gildas Houessou. Työpajan hinta 25
e/hlö (sis. kahvit). Ilmoittautumiset: yhdistys@
meriteijomakasiinit.fi
La 12.6. klo 19 Länsiafrikkalaisia rytmejä esittää
Vodou-Land Band. Konsertin liput 10 e/hlö. Lippuvaraukset: [email protected]
La 14.8. Meri-Teijo Makasiinien Elojuhlat klo 1115. Sadonkorjuutorilla vihanneksia, kukkia, leivonnaisia ja käsitöitä. Rapujuhlat klo 19. Illalliskortit
35 e (sis. 5 rapua + tarvikkeet, pääruoka ja kahvi), varaukset Kyläkonttorista.
Mathildedalin kesäteatteri
16. - 25.7. Ruukin Avain - Vedenpaisumuksen aikaan. Suositun näytelmätrilogian uusi osa kertoo
Teijon ruukin loistokaudesta 1800-luvulla. Liput
ovelta tai ennakkoon netistä www.ruukinavain.fi
sekä Salon S-Market Plazan infopisteestä.
Teijon kirkko
Avoimet ovet Ruukin Avaimen esityspäivinä
klo 17-18.30.
Su 25.7. klo 18 Jumalanpalvelus
Kyläsauna
Kyläsauna on kesäaikaan avoinna perjantaisin
klo 15-19 (miehet) ja 19-21 (naiset).
Miesten saunailta
Teijon virkistystiimi järjestää miesten saunaillan
Teijon saunalla la 7.8. kello 17 alkaen.
Ohjelmassa grillauksen opettelua ja saunomista
sekä tutustumista uusiin kyläläisiin miesten
kesken. Seuraa ilmoitustauluja.
Koulukuulumisia
Teijon koulun oppilaat ja Kalliorinteen päiväkotilapset ovat jälleen innolla tehneet Teijo­Pluslehden, joka ilmestyy touko-kesäkuun vaihteessa. Tarkkaile siis postiasi!
Kevään leirikoulu on mukavan bussimatkan
päässä Kemiössä. Ohjelmassa on kolme päivää
tekemistä futisgolfista kalliokiipeilyyn; melontaa, uimista, leirinuotiovisailuja, vierailu Sagalundissa, letunpaistoa, liian vähän unta ja muuta asiaan kuuluvaa hauskaa. Viimeisellä kouluviikolla on vielä uimahallireissut ja Salon teatterin Varokaa lapsia.
Koulun pihalla puuhastellaan keskiviikkona 2.6.
klo 18 alkaen: tervetuloa kaunistamaan maisemaa, taltuttamaan rikkaruohoja tai ainakin keskustelemaan koulun tulevaisuudesta. Vielä ennen kesälaitumille kirmaamista lauletaan suvivirsi ja kahvitellaan koulun päätöspäivänä 5.6.
aamupäivällä.
Ihanaa kesää kaikille toivottaa
Koulu- ja päiväkotitiimi
Ruukin Avain 16.-25.7.2010
Kesäteatterin näyttämöllä uusia kasvoja
ja vanhoja tuttuja
Heinäkuussa esitettävän Ruukin Avain -kesäteatterisarjan uusi näytelmä Vedenpaisumuksen
aikaan tuo lavalle sekä vanhoja tuttuja että uusia
tuttavuuksia. Pääparina esiintyvät edellisten kesien avainpiian roolista tuttu Riikka Koli ja uusi
tulokas Kai Siltala.
Kolmas teatterikesä tuo näyttämölle ennätysmäärän uusia näyttelijöitä, kaikkiaan parikymmentä. Monet heistä ovat kuitenkin seuranneet
seudun näytelmäinnostusta jo pitkään. Teijolainen parturi-kampaaja Riikka Koli oli joitakin
vuosia sitten näyttelijöiden kampaajana Mathildedalin näytelmäkerhon esittäessä Enon kortteerissa –näytelmää ja pyysi palkaksi roolia seuraavassa produktiossa – ja saikin. Tänä vuonna Riikalla on näytelmän naispääosa nykyajasta 1800-luvulle joutuvana Mariaana Salmenperänä.
Espoolainen rakennusalan yrittäjä Kai Siltala houkuteltiin mukaan näytelmään Teijon Kyläsaunan lauteilla. Hänen Emma-tyttärensä oli
mukana ensimmäisessä osassa, nyt siis osat
vaihtuvat. Aikaa edellisestä esiintymisestä onkin jo jonkun verran; Kai on kouluaikoinaan ollut innokas teatterimies.
Aatelisia ja ruukin väkeä
Uudessa näytelmässä tavataan monia Ruukin
Avaimesta tuttuja hahmoja. Ruukinpatruuna
Robert Bremeriä esittää Herman Fleminginä äksyillyt Marcus Linden ja hänen vaimoaan Birgitta Bremeriä Saija Välikangas, joka on näytellyt myös Suomusjärvellä Viimeinen Mohikaani –näytelmässä. Vanha pappa Joseph Bremeriä esittää Rauno Ailus, joka muistetaan viime
kesän roolistaan Klaus Fleminginä ja Carl Otto
Bremeriä Jore Penttinen, joka puolestaan ihastutti yleisöä Johan Jacob Kijkinä. Kesällä 2008
naispääosan näytellyt Ida Hätinen on tällä kertaa
taloudenhoitaja Merituuli Rogerintytär.
Kalastaminen Teijon ja
Mathildedalin merialueilla
Bremerin sukutarina aidossa miljöössä
Vedenpaisumuksen aikaan kertoo Bremerin suvun tarinaa Teijon ruukin loistokaudella tsaarin
vallan aikaan. Näytelmän käsikirjoittanut ohjaaja Johan Storgård on perehtynyt alueen historiaan ja useana vuonna. Vedenpaisumuksen aikaan -osaa on työstetty yhdessä Bremerin sukuseuran kanssa. Pirita Lindenin puvustus noudattaa ajan henkeä ja kotieläimillä on taas esityksessä tärkeä roolinsa. Osa muusikko Ville Witkan säveltämistä lauluista kuullaan ruotsiksi,
kuten myös osa repliikeistä.
Tuula Sipilä
Uusi kylätoimikunta
Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin tänä
vuonna kyläsuunnitelmatyön takia vasta 18.4.
Niinpä uusi kylätoimikunta kokoontui ensimmäistä kertaa toukokuussa. Puhetta johti Jarkko Salmivaara. Vuosikausia varapuheenjohtajana toiminut Jarkko on yhdistyksen historian ensimmäinen mutaislainen puheenjohtaja. Uudeksi
varapuheenjohtajakseen Kylätoimikunta valitsi
Mathildedalia edustavan Pauli Sareliuksen, joka
hoitaa myös yhdistyksen raha-asioita. Leila Närhinen Teijolta jatkaa sihteerinä. Viisi vuotta puheenjohtajana toiminut Tauno Kavén jatkaa hallituksessa; hän sai vedettäväkseen Asuinympäristötiimin.
Uusina jäseninä hallituksessa aloittivat Tapani
Kaitala (vastuualueena Juhannusjuhlat) Teijolta,
Tuula Karjunen Kirjakkalasta sekä Tiina Vaarapuro (virkistys/Teijo) ja Wille Vitka (sauna) Teijolta. Tapani ja Tuula ovat toki olleet hallituksessa joskus menneinä vuosina. Edellisen hallituksen jäsenistä työtään jatkavat teijolaiset Marja-Sisko Ranta (tiedotus) ja Antti Ristolainen sekä Rauno Degert Kirjakkalasta, Eila Ovaskainen (palvelu) Mathildedalista ja Vilppu Rissanen (Ruukin Avain) Mutaisista.
Hallituksen ulkopuolisina tiiminvetäjinä toimivat Marja-Maria Bäckmand (kirkko), Riitta Juva-Lindqvist (virkistys/MuKi) sekä Piia Lehti
(koulu ja päiväkoti). Mathildedaliin on vielä virkistystiimin vetäjä haussa.
Kylätoimikunnalla on kokous aina kuukauden
toisena tiistaina, heinäkuuta lukuun ottamatta.
Mikäli haluat jonkin asian kokouksen asialistalle, ota yhteyttä puheenjohtajaan, sihteeriin tai
kyseisen tiimin vetäjään. Jarkko ja Leila tekevät
asialistan noin viikkoa ennen kokousta.
Kyläkuulumisia-lehden ilmestymisen välikuukausina tärkeimmistä Kylätoimikunnan päätöksistä ja muista asioista tiedotetaan osoitteessa
www.teijo.fi/kylatmktiedottaa.html.
Marja-Sisko Ranta
Liikenneturvallisuus­
katselmus Teijon alueella
Teijon sisäisen liikenteen nopeuksista on keskusteltu vuosia. Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi kyläkyselyn yhteydessä. Ihmiset kokivat tiellä liikkumisen Teijon alueella turvattomaksi.
Yleinen toteamus oli, että ajetaan liian kovaa.
Yhdessä Perniöntien aluetoimikunnan ja Salon
kaupungin kanssa suoritutimme nopeusmittauk-
sia kolmessa eri kohdassa kyläaluettamme, mikä todisti epäilyn suurista nopeuksista oikeaksi:
noin 80 % ajaa merkittävää ylinopeutta.
Kyläläisten ja yritysten esittämiä toiveita ovat
mm.
Kirjakkalan risteykseen pitää saada 60 km/h rajoitus molemmista suunnista, jotta sivutieltä tulo ja poikittaisliikenne olisi edes jotenkin turvallista, myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Lisäksi kesäaikaan Likojärvellä käy paljon uimareita, jotka pysäköivät autonsa molemmin puolin
Merikulmantietä muodostaen näin vaarapaikan.
Teijolla alemman Likojärventien risteykseen on
toivottu suojatietä ja pusikoiden (näkymäesteiden) raivausta.
Sekä Meri-Teijo Golf että Ski ovat toivoneet taajamamerkin siirtämistä niin, että hekin olisivat
sen sisällä, eli 50 km/h rajoituksen piirissä. Molempien liittymistä Teijontielle tulo on riskialtista, koska näkyvyys on varsin rajallinen ja ajonopeudet päätiellä ovat 80 km/h ja ylikin. Golfin
kohdalla lisäksi golfaajat kulkevat säännöllisesti tien poikki - suojatietä on kaivattu. Sesonkiaikaan liikenne on runsasta, esimerkiksi rinteellä
voi ruuhkapäivänä käydä satoja autoja.
Matildalaisten toivomuksesta ennen kylää on
asennettu 60 km/h rajoitus ja muutama sata metriä myöhemmin 40 km/h rajoitus, jota ei valitettavasti kuitenkaan noudateta. Tämän takia he
ovat toivoneet hidasteita.
Lisäksi Kylätoimikunta päätti esittää viranomaisille, että Teijon taajamamerkki, Salosta päin
tultaessa siirrettäisiin Vilniemen mäen monttuun, jotta se olisi paremmin havaittavissa. Lisäksi toivoimme hidastetta/suojatietä koulun
kohdalle, Mathilda Talon risteykseen ja Metsähallituksen tienhaaraan. Tiealueen reunojen siistiminen on myös osa tätä ehdotusta. Tiealueeseen kuuluu piennarten ja ojien lisäksi kahden
metrin kaista ojan takareunasta lukien.
Edellä kuvatuista toiveista laadittiin yksityiskohtainen suunnitelma. Asioiden eteenpäin saamiseksi kutsuttiin liikenneturvallisuuskatselmukseen ELY-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang ja liikenneturvallisuuspäällikkö Kai Westerinen, YIT:n Infrapalvelujen Meeri Aaltonen, Salon kaupungin liikenneturvallisuuspäällikkö Risto Suomela sekä Salon
poliisista ylikonstaapeli Timo Lehti. Mukana
oli myös Perniöntien aluetoimikunnan pj Mark-
ku Koskinen. Kyläyhdistyksen edustajina olivat
Jarkko Salmivaara, Raine Ovaskainen ja Tauno
Kavén. Asiantuntijat pitivät ehdotustamme hyvänä ja lupasivat päätöksen pikaisesti.
On syytä huomata, että kyläyhdistys ei esittänyt koko tieosuuden Kirjakkala-Mathildedalin muuttamista 60 km/h -alueeksi, vaan se oli
ELY:n edustajien ehdotus. He totesivat, ettei
näin lyhyelle tieosuudelle kannata laittaa niin
monia nopeusrajoituksia, 40, 50, 60 ja 80 km/h.
Rajoituspäätös on nyt tehty ELY-keskuksessa ja
uusi perusnopeus astuu voimaan heti merkkien
asennuksen jälkeen. Muiden muutosten aikataulu on vielä avoin.
ELY-keskuksen mukaan vähintään koko Varsinais-Suomen alueella tullaan tekemään tieselvitys. Silloin kaiketi kapeiden tieosuuksien nopeusrajoituksia tullaan alentamaan.
Keskikesällä nopeudet mitataan uudelleen. Silloin näemme ovatko järjestelyt vaikuttaneet.
Järjestelyn tarkoituksena on lisätä selkeästi liikenneturvallisuutta. Ehkä tämän jälkeen uskaltaudumme liikkumaan jalan tai pyöräillen Kirjakkalan ja Mathildedalin väliselle tieosuudelle.
Jarkko Salmivaara
Vilniemen rantatalkoot
Teijon Alueen Kyläyhdistys haluaa kiittää kaikkia, jotka osallistuivat Vilniemen rantatalkoisiin
22.5. Osallistujia oli todella mukavasti ja saimme rannasta jälleen kerran siistimmän. Suurkiitos myös Teijon VPK:lle, joka poltti rannassa olleen risukasan ja muita roskia. Oman kiitoksensa ansaitsee Salon kaupunki kaivuutöistä sekä
sora- ja hiekkakuormista.
Antti Ristolainen
Teijon VPK
Teijon VPK:n perustamisesta tulee ensi vuonna
kuluneeksi 90 vuotta. Paikallinen VPK on erittäin tärkeä tälle alueelle; onhan tulipalojen sammuttamissa kysymys nopeudesta ja etenkin ensimmäisistä minuuteista palopaikalla. Teijon
alueella VPK on aina ollut ensimmäisenä paikalla ihan muutaman minuutin kuluttua hälytyksestä. Kyläyhdistys toivoo vanhempienkin kannustavan lapsia ja nuoria liittymään VPK:hon. Ehkä
koulukin voisi ottaa ylimääräiseksi ohjelmaksi
palosammutuskoulutuksen, VPK:n opastuksella. Lisätietoja VPK:n toiminnasta, pj. Jarno Elovaara, p. 040 589 5367.
Teijon ja Mathildedalin vesialueiden hoitokunnat ovat sopineet, että myös vuonna 2010 osakaskuntien vesialueilla voidaan kalastaa yhteisillä pyydysmerkeillä. Yhdellä pyydysmerkillä saa yhden pyydysyksikön kalastusoikeuden.
Tällaisia pyydysyksiköitä ovat:
• Verkko, pituus 30 m, silmäkoko
kuhalle vähintään 45 mm
• Katiska
• Rysä
• Iskukoukku, 5 kpl
• Pitkäsiima, 100 koukkua
• Heitto- tai vetouistin
Pyydysmerkit oikeuttavat kalastukseen vain merialueilla. Kalastus ja ravustus Sahajärvellä ei
ole luvallista merialueen merkeillä.
Kalastusoikeus pysyvillä asukkailla ja
vakituisilla loma-asukkailla
Kalastusoikeus määräytyy vakituisen asuinpaikan tai omistuksessa olevan lomakiinteistön perusteella.Vesialueiden osakkaiden lisäksi Teijon
ja Mathildedalin merialueen pyydysmerkkejä
voivat ostaa Teijolla, Hauenkuonossa, Lankkerissa ja Talonpojan Teijossa sekä Mathildedalissa vakituisesti asuvat tai lomakiinteistön omistavat. Länsi-Suomen läänikohtaisella viehekalastusluvalla voi kuka hyvänsä kalastaa heittotai vetouistimella ilman pyydysmerkkejäkin ja
asuinpaikasta riippumatta. Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös oikeus onkia ja pilkkiä. Lisätietoja: www.mmm.fi/kalastus
Pyydysmerkit Teijon Postista ja Terhosta
Jokaisella ruokakunnalla tai kiinteistön omistajalla on oikeus ostaa 8 pyydysmerkkiä. Lohen kalastukseen tarkoitetuille pintaverkoille on
omat pyydysmerkkinsä, joita myydään enintään
2 kpl/ruokakunta. Pyydysmerkin hinta on 5 €
ja lohimerkin 10 €/kpl. Vuokrattaville lomamökeille kiinteistön omistaja voi ostaa lyhytaikaisten vuokralaisten käyttöön pyydysmerkkejä, jolloin niiden hinta on 20 €/kpl.
Pyydysmerkkejä myyvät Teijon Posti, joka toimii Vilniemen Valinnassa (p. 02 7366166) sekä Mathildedalissa Ravintola Terho (p. 02
7363801). Pyydysmerkit maksetaan käteisrahalla ostamisen yhteydessä, kortteja ei voi käyttää.
Myyntipisteistä on tarvittaessa saatavana vesialueiden karttoja. Kartat ovat myös esillä kylien
ilmoitustauluilla.
Noudata kalastussääntöjä
Muistathan, että kalastuksenhoitomaksu eli
”valtion kalastuskortti” on maksettava ennen kalastuksen aloittamista. Merkitse pyydykset selvästi lipuin. Verkoissa merkitään selvästi pyydyksen molemmat päät. Pyydysmerkit kiinnitetään verkkolinjan rannan puoleiseen päähän.
Poista seipäät, ankkurit ja kohot heti, kun lopetat kalastuksen, jotta et hankaloita muiden kalastamista.
Kirjakkalan ja Mutaisten vesialueiden kalastuksesta löydät tietoa ao. kylien ilmoitustauluilta.
Vesialueiden hoitokunnat
Ruukinrannan palveluvalikoima laajenee
Mathildedalin Ruukinrannan kahvila- ja ravintolapalvelut laajenevat kesäteatteriyleisön iloksi. Ravintola Ruukin Krouvin uusi yrittäjä tammisaarelainen Kari Itäluoma lupaa pitää paikan auki kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Ruukin Avaimen yleisölle on
tarjolla oma teatterimenu ja ryhmille kohtuuhintaisia
ateriavaihtoehtoja. Ruukin Krouvin avajaisia vietetään 18.6. Tervetuloa! www.ruukinkrouvi.fi
Uusi kahvila avattu Matildaan!
Matildan ravintolapalvelut on saaneet lisävahvistusta Tarja Pölösen avattua uuden kahvilan aivan kylän
keskustaan Hoitola & Majoitus Sypressin pihamaalle, osoitteessa Matildan puistotie 6.
Kahvion tarjontaan kuuluu normaalien kahvilatuotteiden lisäksi erilaiset pikkusuolaiset, toastit, voileivät, piiraat sekä lounasaikaan päivän keitto. Myös
salaatteja on tarjolla ja mahdollisuus saada myös tilauksesta. Kahvilalla on C-oikeudet, joten virvokkeiden lisäksi kaapista löytyvät myös oluet, siiderit ja
lonkerot. Lapsille tarjolla on jäätelöitä sekä makeisia. Pihalla lapsilla on tilaa temmeltää vaikkapa jättitrampoliinilla hyppien.
Kesäaikaan telttakahvila on auki säitten salliessa
joka päivä. Tarkat aukioloajat: www.sypressi.fi
Koukussa kuituihin: nokkosta,
villaa, pellavaa...
Sisustus- ja käyttötekstiilien myyntinäyttely. Avoinna
heinäkuun ajan joka päivä klo 12-18 (kesäteatterin
näytäntöpäivinä klo 12-19). Osoite: Kyläkonttori (2.
krs), Ruukinrannantie, 25660 Mathildedal. Järjestäjät: tekstiilisuunnittelija Ritu Heikkinen/Sirinä-design ja tekstiiliartesaani Pirjo Niemi/Studio Sininen
tila Oy. Tervetuloa!
Method Putkisto -alkeiskurssi
la-su 12.-13.6. klo 10-14 (yht. 8 h) Teijon Urheilutalolla. Kurssi sisältää lämmittely-, lihaskunto- ja venyttelyosuudet. Lisäksi käydään läpi teoriaa kehon
rakenteesta ja lihasten toiminnasta. Alkeiskurssi luo
hyvän pohjan jatkokurssille, joka alkaa 5.9. ja jatkuu
12 kertaa aina sunnuntaisin klo 16.30-18.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Pirkko Mehtälä,
p. 040 510 1018.
Teijon Kammari
Lanskalantie 95, 25570, saunamökki meren rannalla, 1-3 henkilöä. Puh. 040-5831253.
Lisätiedot www.teijonkammari.fi
Oy Western Shipyard Ltd
Telakkatie 67, Teijo
www.wsy.fi