Täällä - BITWISE

\"r
__..\
VIISAUTTA KIRJOISTA. Futuricen Mikko Hämä[äinen (vasemmalla), Katja Lehikoinen, Mikko Kaipio.
Sirkka-Liisa Rotinenja Maria Kulse kirjastossa,jonnejokainen voi hankkia tisää kirjoja firman luottokortilla.
uomas Syrjäsen läppärissä lukee isolla I /ove
fe e db ack. Palautetta rakastavat tässä firmassa
kaikki. Futuricessa palaute on nopeaa, reilua
ja säännöllistä.
"Pahin painajainen on, että iso pomo antaisi palautetta kerran puolessa vuodessa.
Se ei hyödyttäisi ketään", sanoo toimitusjohtaja Syrjänen.
Palaute on yksi Suomen parhaita työ-
paikkoja yhdistävä tekijä.
Palautetta saa paljon niin esimiehiltä,
työkavereilta kuin asiakkailta. Palaute voi
olla lause, karkki, leffalippu tai pullo kuohuvaajuomaa. Korjaava palaute on arkea
siinä missä kiittäminen, ja yhden mokasta ottavat oppia muutkin.
Suomen parhaat työpaikat juhlivat menestystään eilen Great Place to Work -gaa-
8ns:l
lassa Helsingin Kaapelitehtaalla. Pienten
yritysten sarjan voitti ohjelmistoyhtiö Bitwise, yleisen eli keskikokoisten yritysten
sarjan nettipalveluja tekevä Futurice ja
suurten ydtysten sarjan huonekalufirma
Ikea Suomi.
Millaista on elämä hyvässä työpaikassa?
Voiko töissä oikeasti olla kivaa? Kurkistetaanpa kolmeen erinomaiseen työpaikkaan.
"
K #rx*:ftr'""]:*'"TriJ"Jj.
pitäisi katsoa eteenpäin", Tuomas Syrjänen sanoo. Hän jakaa Futuricen ilosanomaa Helsingin Lauttasaaressa.
Niinpä tässä firmassa jokainen laittaa
matkalaskunsa itse maksuun - ilman esimiehen kontrollia ja hyväksyntää. Ja jokainen päättää, onko fiksua osallistua kou-
lutukseen.
Futurice
o Helsinkitäinen yhtiö tekee internetja mobiitiohjetmistoja, esimerkiksi
Kiinteistömaailman patvetuihin,
Nokian WRC rattisovettuksen ja ltettan
.
.
varhaisjaketun sähköistämiseen.
Yhtiön perustajista ovat yhä mukana
Tuomas Syrjänen. Hanno Nevanlinna
ja MikkoViikari. Vajaan puotet
yhtiöstä omistavat pääomasijoittaja
lnnof inance, Etera ja enkelisijoittajat.
Toimistot Helsingissä, Tampereella
ja Bertiinissä. Tavoitteena on, että
väkeä olisi viiden vuoden kututtua
300 eti tuptasti nykyiseen verrattuna.
o Liikevaihto vuonna
2O1O noin
9 miljoonaa euroa, väkeä nyt jo 140.
Laajentuminen söi viime vuonna
kannattavuutta. mutta tutos on
selvästi ptussa[[a.
*
työpaikat 'tC12'
Finläna'-: Näin valitaan parhaat työpaikat:
Great Place to Work lnstitute Finland on listannut Suomen
parhaita työpaikkoja kymmenen vuotta. Tutkimusmenetelmän loi aikanaan talousjournalisti Robert Levering.
Listaa julkistetaan 45 maassa.
Tänä vuonna tutkimukseen osallistui Suomessa r44lyöpaikkaa. Niistä seuloutuivat esiin tämän jutun 5o hyvää
työpaikkaa. Yrityksillä on yhteensä trooo työntekijää.
Tuloksia laskettaessa henkilöstökyselyn painoarvo on
kaksi kolmasosaa ja johdolle suunnatun kyselyn yksi
kolmasosa. Listalle ei siis päädy yrityksiä, jotka ovat
nerokkaita vain johtajiensa mielestä.
Parhaat yritykset kannattavat usein hyvin. Onnistunut
32
Talouselämä 5/2012
johtaminen voi siis luoda sekä tulosta että hyvän hengen.
Monet listalle päässeet yritykset ovat myös kovia
kasvajia.
"Vuoden aikana 5o parhaaseen yritykseen syntyi noin
tuhat uutta työpaikkaa. Vain kolme prosenttia hakijoista
sai työpaikan. Hyvät yritykset palkkaavat yrityksen
kulttuuriin sopivia ihmisiä", kuvaa Great Place to Work
Finlandin toimitusjohtaja Panu Luukka.
Luukka luonnehtii tämänvuotista 50 yrityksen listaa
kaikkien aikojen kovatasoisimmaksi. Listalle pääsi
1r ensikertalaista. Osa aiemmin listalle päässeistä ei
pärjännyt kisassa, osa ei tällä kertaa edes osallistunut.
Yleinen sarja, 5O-5OO työntekiiää
Siia
Työpalkka
Henkilöstö
1. Futurice,
Liikevalhto
9l20n
2oto,mili.ewoa
tL4
9
Hetsinki
Siiä Työpalkla
Tutoris,outu
17. Newsec,
98
Fondia,
uetsinki
3
256
5. Novia Finland,
6
151
19. Affecto,
Tampere
72
132
3
9.
Mars Finland,
22
88
Espoo
130
Vantaa
Sininen Meteoriitti,
Hetsinki
Hetsintri
187
93
7
87
72
37L
Kuopio
87
69
26. Dextra,
177
27. Leaf 5uomi,
168
28. Fingrid,
t7
58
138r
Hetsinki
263
456
Uudet työntekijät ja kesäväki tutustuvat asiantuntijoiden johdotta
muun muassa sähköasemaanja verl<l<okeskukseen. Näin kaikki saavat
käsityksen Iiiketoiminnasta.
19
29. OK Perintä,
Johtoryhmä pitää X-fites-btogia, johon jäsenet vuorotellen kirjoittavat
Tavoitteena on tuoda johtoa ihmisinä [ähemmäs työntekijöitä.
outu
lnternational,
myyntiorganisaatio, Turku
110
l(äytösså on tuhannen euron Sisu-patkinto, jonka henkitö tai tiimi
voi saada poikkeukse[tisesta suorituksesta, periksiantamattomuudesta
ja yhteistyöstä. Palkintojen määrää ei ole rajattu.
15
shampanjapu[[otta. Tämä vuorostaan valitsee seuraavan kiitettävän
15. Oulun Työterveys,
4
Hetsinki
16
Lääkäriyrityksessä kaikki osattistuvat Huippuvirettä -valmennusohjelmaan.
Iavoitteena ovat uskottavat ja taadukkaat patvelukokemukset.
Yksi työntekijä valitsee viikoittain henki[ön, jota hatuaa kiittää
14. SAS Institute, rspoo
65
l<asvavassa
199
Tampere
uetsinki
Yhtiön nettisivuitla on kysely, jotta jokainen it-yhtiöstä
kiinnostunut voi testata, soveltuvatko hänen arvonsa ja ajatuksensa
yrityksen toimintatapaan.
Yhtiö pestaa väkeä radiokanavitteen ryhmärekrytoinneissa. yritys uskoo,
että se itse osaa palkata parhaat, joten se ei ole ulkoistanut rekrytointia.
13. Solita,
L44
25. Enfo,
Verkkopatveluja tuottavan yrityksen väki toivoi hitjaista,
kirjastomaista työtitaa. Yhtiö toteutti tolveen nopeasti.
12. SBS Finland,
22. Svea Rahoitus & Perintä,
t4L2
Joka pa[averin atussa yksi osaltistuja jakaa oivatluksen.
Se voi o[[a työturvattisuuteen tiittyvä video, työmatkaua koettu asia
tai yksityisetämän opetus.
55
tietotekniikan patveluyhtiössä.
rt.
89
Jämsänkosken tehdas, Jämsä
Toimitusjohtaja on Iuvannut, että hän opettetee työntekijöiden
nimetja varmistaa tuntevansa kaikki tässä l<ovasti
390
483
24. Genencot
Lääkeyhtiön työntekijät osattistuvat eri tavoin yhteiskuntavastuuta
osoittavin hankkeisiin. Hyväntekeväisyystiimi esimerkiksi
piti joututahjatalkoot romania[aisille [astenkodeitte.
10. 3 Step lT,
47
It-yhtiö arvostaa avoimuutta. Työntekijöittä on pääsy kaikkiin
yrityksen sisäisiin dokumentteihin, myös päältiköiden tapaamisten
asialistoihin ja muistiinpanoihin.
55
Ruokafirma palkkaa vain sen arvoihin sopivia henkitöitä.
Hakijoiden sopivuutta arvioivat useat työntekijät rekrytoinnin eri vaiheissa.
Nouo Nordisk Farma,
307
21. Mandatum Life,
23. Eficode,
59
Helsinki
15
15
Hetsinki
l(un uusi työntekijä tutee yhtiöön, hån attekirjoittaa työsopimuksen
tisäksi yhtiön arvot. Hän myös kirjoittaa kannanoton yhtiön arvoista.
Kustannusyhtiö vatitsi ja patkitsi parhaiten arvoja
toteuttavat työntekijät. Melkein kaikki työntekijät saivat ääniä.
8.
Hetsinki
Hetsinki
Mandatum Life Labissä henkitöstö osatlistuu kehityshankkeisiin
Se toimii myös viestintäkanavana ja keskustelupaikkana.
tiimeistä,
mikä näkyy työssä monin tavoin. Ryhmät [uonnostelevat
myös yhtiön tulevaisuutta erityisissä visioittoissa.
Hetsinki
184
Tämä kasvattaa Iuottamusta ja tekee pomoista hetpommin tähestyttäviä.
usl<oo suurimman viisauden töytyvän
7. Bonnier Publications,
12
l(oko johtoryhmä osaItistuu uusien työntekijöiden perehdyttämispäivään.
rapsahti sadan euron bonus el(stratyöstä yhteisen hyvän eduksi.
0hjetmistoyhtiö
Jyväskytä
20. Canon, Hetsinki
6
Myyntiyhtiö l(annustaa ottamaan henkitökohtaista vastuuta.
Kun työntekijä [apioi terassin puhtaaksi lumesta, hänelte
6. Vincit,
1.42
Yhtiön intrassa on ideavinkkari, joka on jutkinen ja kaikitte avoin.
Muut voivat kommentoida ideoita ja seurata idean etenemistä.
61
Erilainen joustava työnteko on yhtiössä tärkeää. Teknotogiset työvätineet
palvetevat etätyön tarpeita - yhtiö tosin puhuu täsnätyöstä eikä etätyöstä.
outu
Hetsinki
Työntekijöittä on firman yhteisöpatvetussa profiiti, josta näkyy
oma osaaminen. Näin osaajat töytyvät helposti. Tiimien pa[avereista
on muistiot, jotta poissaolijatkin pysyvät kärryi[ä.
Lakipatvetuyhtiön väki opetteli johtamaan itseään.
l(aikilta mitattiin kolmen päivän sydänsähkökäyrä, joka patjasti
stressitason, rentoutumisen ja unen laadun.
4. Microsoft, Espoo
Hetsinki
l(iinteistöyhtiö palkkaa vain sen arvoihin ja toimintapaan
sopivia henki[öitä. Tutevat kotlegat osaltistuvat hakijoiden arviointeihin.
18. Descom,
t42
Lilkevalhto
2oto,rnlll.euoa
97
l(uka tahansa työntekijä voi osa[tistua johtoryhmän kokouksiin
tässä pörssiyhtiö Affecton tytäryhtiössä.
Hoivayhtiö vie strategiansa henkitöstön tehtävänkuvauksiin asti.
Tämä osoittaa [uottamusta, mutta toisaatta jokainen työntekijä on
myös vastuussa tavoitteiden toteutumisesta.
l.
glm'I
16. Karttakeskus,
Ohjetmistoyhtiö kannustaa itsenäisiin päätöksiin 3 x 2 -ma[[in avutta.
Jos päätös on myönteinen työntekijöiden, asiakkaiden ja liiketoiminnan
kannalta nyt ja tulevaisuudessa, jokainen voi påättää asiasta itse.
2.
Henldlöstö
vaasa
129
15
Työntekijät ovat yhdessä tuoneet yhdeksän sääntöä, jotka ohjaavät
työntekoa ja yhdessäotoa. l(aikitta on oikeus ja velvollisuus puuttua
kotlegan toimintaan, jos hän rikkoo petisääntöjä.
6
30. Taaleritehdas,
Liike[aitos antaa väe[leen mahdot[isuuksia tehdä töitä,
joissa nämä ovat parhaimmi[[aan. Jokaiselta on kaikkien tiedossa
oleva vastuu ja projekti tehtäväa[ueeItaan.
Hetsinki
86
16
Varainhoitotato tarjoitee perjantaisin yhteisen soppatounaan.
Ruokaitun yhteydessä on esil[ä pari toivottua teemaa.
1
l(oko konsernin luvut
TalouselAmä 5l2OI2 ?3
YRITYSMUMMO KEITTÄÄ KAHVIT.
Bitwisen Pauli Aho nauttii yritysmummo
Anitta Salmisen tarjoiluista.
Jokainen voi päättää mistä tahansa isom-
mastakin asiasta, jos se läpäisee niin kutsutun
3
kertaa 2 -seulan: Päätös on hyväksi
työntekijöille, asiakkaille ja liiketoiminnalle nyt ja tulevaisuudessa.
"Tärkeintä on opettaa ihmiset harkitsemaan asioita itse. Kun on vapaus päättää,
ottaa samalla myös vastuun päätöksestä.
Liiketoiminta-ajattelu koskee kaikkia, se
ei ole vain pomojen asia", Tuomas Syrjänen sanoo.
Futuricen oma tapa toimia löytyi kahdessa vaiheessa.
Aluksi riitti maalaisjärki. Firma oli uusi,
joten vanhaa painolastia ei ollut. Kun väki
kasvoi 6o henkeen, pelkkä startup-mei-
ninki ei enää riittänyt.
Tuomas Syrjänen luki paljon perinteijohtamisen kirjoja. Ne totesivat, ettei
tämän kokoista f,rmaa enää voisi pyörittää ilman hierarkiaa, kontrollia ja hyväksymismenettelyjä.
Kirjojen oppeja kokeiltiin pui kuukautta.
Toimitusjohtajan pöydälle alkoi tulla päätettäväksi liian pieniä asioita. Tekeminen
muuttui tehottomaksi. Kaikki turhautuivat.
Kipuilun jälkeen syntyi uusi toimintatapa. Väki toimii 1o-2o hengen yksiköissä, joissa kaikki ovat lähellä liiketoimintaa.
Kaikilla on vapautta ja vastuuta.
Johto rakentaa toimintaan määrätietoisiä
sesti läpinäkyvyyttä. Joka viikko sähkö-
postiin kilahtaa viesti, jossa ovat talouden
numerot ja toiminnan keskeiset haasteet.
lokainen voi niitä kommentoida - ja moni
kommentoikin.
Tuomas Syrjänen myöntää, etteivät kaik-
ki ole numeronpilkkojia. Hän kuitenkin
vakuuttaa, että yllättävän suuri osa väestä kiinnostuu ja jopa innostuu luvuista ja
liiketoiminnan pohdinnoista.
Kun väki tietää, missä firma menee, he
osaavat suhteuttaa omat päätöksensä flrman etuihin. Toiminnan läpinäkyvyys on
Bitwise
r
Tamperelaisen ohjetmistoyhtiön
asiakkaita ovat muun muassa John
Deere, Metso Power, Agco Sisu Power
ja Areva T&D. Suuri osa hankkeista on
vaativia teolIisuuden ohjetmistoja.
o Liikevaihto viime vuonna
2,6 mitjoonaa euroa, työntekijöitä 28.
r
siis edellytys sille, että porukka saa vapau-
l(asvua hidastaa sopivien
den päättää.
"Olen jumpannut tätä toiminnan läpinäkyvyyttä paljon ja pitkään. Sen merkitys vain korostuu, kun flrman koko edelleen kasvaa. Mutta nyt ymmärrän myös
sen, miksi niin moni yrittäjä myy yhtiönsä pienenä", Syrjänen sanoo.
työntekijöiden puute.
lin numeroita tuijottava ammattijohtaja.
ampereen Viinikassa Bitwiseen tulijaa on vastassa Urho Kekkonen.
Hänen kuvaansa voi pyyhkiä jal-
sa
jo matkalla ovelta naulakolle, onko hen-
kilö sopiva yhtiöön.
Sopivia yhdistää mutkaton tapa tehdä
kuvattu toimitusjohtaja Tomi Mikkonen.
Tänne hakee töihin moni, mutta pää-
työtä tiimeissä, into oppia uutta ja saada aikaan. Muutoin he ovat erilaisia: on
pohdiskelijoita ja seurallisia, hiljaisia ja
see harva.
suupaltteja.
Talouselämä 5/2012
jota esiintyy lähinnä miehillä.
Hänen mielestään pahin uhka Bitwisen
kaltaiselle yritykselle olisi pelkkiä kvartaa-
"Sopivalla ihmisellä on sekä kykyä että
halua tehdä vaativia ohjelmistoja. Näistä
kahdesta halu on tärkeämpi", toimitusjohtaja Tomi Mikkonen luonnehtii.
Kun työnhakija astuu ovesta sisään, Mikkonen sanoo vaistomaisesti tunnistavan-
kansa yhtiön aulassa.
Ai mutta eihän se olekaan Urho! Kuramatosta tuijottaa hämäävän samannäköisesti
34
Yhtiön omistavat sen perustajat
Tomi Mikkonen ja Heikki Mäenpää
sekä neljä muuta yhtiön työntekijää.
"Jos leikkikaverin saa valita, valitsee helpon kaverin. Kun pojat viihtyvät työssään,
he tuottavat hyvin ja viihtyvät asiakkaissa. Täällä tuijotetaan päätettä koko päivä, mutta ei naama näkkärillä", Mikkonen toteaa.
Pojittelu sopii tänne, sillä firman keski-ikä on 33 vuotta ja porukassa on vain
kaksi naista.
Mikkonen ei ota naisten vähyydestä paineita. Hänen mukaansa intohimo ohjelmistotyöhön on todennäköisesti aivovamma,
Kannattavaa liiketoimintaa voi syntyä
myös laatu edellä. Työntekijät saavat intoa siitä, että saavat tehdä loistavaajälkeä.
Asiakkaat kiittävät, viidakkorumpu soi ja
yhtiö saa uusia töitä.
!
!
iime syksynä Bitwise palkkasi yri-
v ff ilJiäilil;il,TL1:.:iäffi:
aamiaista, paistelee pullaa, siivoaa sotkut ja pitää tilat viihtyisinä.
Ajatus yritysmummosta syntyi, kun toimitusjohtajan pinna paloi ikuiseen epäjär-
)
Pienet työpaikat, 15-49 työntekiiää
S{a
Henldlöstö
Työpaild(a
9l2ul
Liikevaihto
2oto,mili.euoa
282
1. Bitwise,
Tampere
Yhtiön väki rakentaa ohjetmistoja etenkin teollisuudelte. Oma yritysmummo
valmistaa aamupatan, jutustelee poikien kanssa ja pitää titat siisteinä.
2.
SICK,
24
Hetsinki
9
Anturiyhtiön ihmiset suunnittelivat unetmiensa työtitat. Toimisto Vantaalla
on rentoja kodinomainen ja sen kruunaa hitjainen huone Rispekti.
3. Frami,
42
Seinäjoki
7
Yhtiö patvelee Seinäjoen seudun kasvuyrityksiä tila- ja kehityspatvetuin.
Tääilä on tapana kakute[[a: Hyvä ja rohkea teko palkitaan täytekakutta.
4. Kartanokylpylä Kaisankoti,
Espoo
48
4
l(ytpytä kerää euronsa l(untoutuksesta, juh[ista, hemmottelusta ja
kokouksista.Perustaja Kaisa l(attion jätketäisten tapaamiset varmistavat,
että henkilöstö tuntee taton ja sen historian.
5. WWF Suomi,
Hetsinki
44
6
Ympäristöjärjestö l(utsuu aamupataveriinsa ulkopuolisia puhujia.
Viime vuonna ajatuksiaan kävivät jakamassa muun muassa rockmuusihl<0,
norsunkoututtaja ja ympäristöfitosofi.
6.
15
Fudeco, outu
1
Ohjelmistotaton koko väki kokoontuu l<erran kuussa pataveriin,
jossa johtoryhmä esitte[ee ajankohtaisia aiheita. Jokainen voi ehdottaa
tisää aiheita tai muuten muokata asialistaa.
445
7. Borenius &
Co, Hetsinki
Patenttitoimisto on Iisännyt kiittämistä ja muuta patautetta yhtiön arvojen
mukaisesta toiminnasta. Tämä on vähentänyt kirjaltisten sääntöjen tarvetta.
s. Meltwater
Group,
Helsinki
41
4
Yhtiö seuraa ja ana[ysoi sähköistä ja sosiaalista mediaa.
l(un uusi työntekijä tekee ensimmäisen kauppansa, hän saa
pu[[on shampanjaa. Hetki kuvataan ja jaetaan gtobaalisti ympäri konsernin.
9. Visma Severa, Lappeenranta
272
Ohjelmistoyhtiö kerää anonyymiä patautetta l(erran viil(ossa.
80-100 prosenttia väestä vastaa kyselyyn. Johtoryhmä käsittetee
pa[autteen ja työntekijät ratkovat esiUe nousseita asioita.
16
10. Communicea,
1
Hetsinki
Viestintään ja muutosl(onsultointiin erikoistuneen yhtiön toimistotla
on pieniä tahjoja, joitta työntekijät voivat pa[kita toisiaan yhtiön arvojen
mul<aisesta toiminnasta.
Saarnio & Riekkola,
Hetsinl<i
48
s
lnsinööritoimisto on parhaiden työpaikkojen Iistatla jo neljättä kertaa.
l(un työntekijän perheenjäsen loukkaantui vakavasti,
työkaverit tåhjoittivat hänette työtunteja asioiden hoitoon.
1.2
Estime,
Hetsinki
26
3
Yhtiön tavoitteena on kasvattaa asiakkaiden Iiiketoimintaa netissä.
Yritys vatitsee Teräshenkitön ja l(uukauden Äiteen.
Teräshenkitö on vähiten sairaana ja äitee hoitelee arkisia rutiineja.
13
tr
,lI
l
Hetsinki
22
1
Ohje[mistotestausta tekevä yhtiö osa[tistuu ainal<in l<erran vuodessa
ympäristö- tai yhteistyöhanl<keeseen. l(ohde vatikoituu oman väen
ehdotusten ja äänestyksen perusteet[a.
't
l'
I
ComlQ,
t'
r\ Ii
3
TOHOUTUKSEN LAUTA. Bitwisen Vesa Sarviluoma sai työkaverealta
paperisen surffilaudan, kun ei ehtinyt aaltoihin työmatkallaan
Australiaan. Ripustusta seuraavat Henrik Raula (vasemmalla),
Riku Pelander, Mikko Vätimäkija Tomi Mikkonen.
14. Marski Data,
Mikketi
Toimistokoneiden tukkukaupassa tähes jokaisetta työntekijättä on
häntä myönteiseltä tavat[a kuvaava [empinimi, jota muut käyttävät.
Tämä tisää yhteenkuuluvuutta.
15. HRM Partners,
Hetsinki
473
l(onsutttiyrityksen työntekijät voivat käyttää yhden työpäivän vuodessa
hyväntekeväisyyteen. 0sa tempauksisa on yhteisiä, osassa
jokainen valitsee kohteen itse.
Talouseläma 5l2oI2 ?5
TASA-ARVOA BONUKSIN. Kaikki ikealaiset
saivat viime vuoden hyvästå tuloksesta
75O euron ylimääräisen palkkion.
Lotta Lundström (vasemma[1a) ja Pauta
Lampinen työskentelevät Vantaalla.
Ikea Suomi
. Osa ruotsalaisen
lngvar Kampradin
perustamaa kansainvätistä sisustusja huonekatuketjua. Suomessa
neljä tavarataloa, alkukesäl[ä aukeaa
*-
#
viides lkea l(uopioon.
o Liikevaihto elokuussa päättyneettä
kaudetta 253 miljoonaa euroa, työn-
.
.
tekuöitä noin I 4OO. Kannattaa hyvin.
Tunnettu työkierrostaan. Yhtiö
patkkaa 70 prosenttia avainhenkilöistä
i;
+d
,i .i
konsernin sisältä.
Korostaa yhdessä tekemistä,
karttaa tähtiä. Parhaan ison työpaikan
palkinnon pokkasivat yhtiön
fr
F
yt-neuvottelukunnan jäsenet.
jestykseen ja ulkoistettuun siivoukseen.
Yritysmummoksi haki 329 henkilöä.
"Mummo on elämänviisas ja luo työ-
ilmapiiriä", romi Mikko-
ff f:jt"""'::*,a
ffi
il
Bitwisen poppoo viettää aikaa yhdestyöajan ulkopuolella. On sählyä zz
ja moottoreilla päristelyä, kesäjuhlaa ja Ff
munkkien paistelua. Välillä osa pojista
G
jää katselemaan illan päätteeksi yhdessä myös
sä leffaa.
Aika ajoin toimitusjohtaja täräyttää firman piikkiin jättiyllätyksen. Mikkonen
haluaa palkita työntekijät ainutlaatuisilla kokemuksilla. Toissa kesänä porukka
matkasi yhdessä Sveitsin Alpeille tiimi-
llll lffi
päivään ja vaeltamaan.
lc
Tässä fi rmassa työtyytyväisyyden prosentit ovat kuin Pohjois-Koreassa. Työntekijöiden tyytyväisyys on hämmästyttävät sata prosenttia.
Loistava ilmapiiri ei synny vain sirkushuveista. Jos arkinen työja senjärjestelyt
mättävät, intohimo työhön on mennyttä.
"Sirkushuvit vaikuttavat työpaikan henkeen 10 prosenttia. Työn haastavuus, vaihtelu, oppiminen ja mutkaton arki vaikuttavat 90 prosenttia", Tomi Mikkonen arvioi. z
Mutkattomuus tarkoittaa esimerkiksi
sitä, että firmassa on vain yksi hallinnollinen esimies - Mikkonen itse. Jokainen
saa työntekoa varten sellaiset värkit kuin
tarvitsee. Ja tietysti työajat joustavat elämäntilanteen mukaan.
o iflllliff,"{fl,
#iå:.',",fi
Täällä ovat valttia yhdessä tekeminen ja
palveluhenkisyys. Palvelu ei rajoitu asiakkaisiin vaan palvella voi myös työkavereita.
36
Talouselämä 5/2012
z
F
=
o
KAIKKI TARTTUVAT HOMMIIN. lkeassa Zain Latiefin tehtävänkuvat joustavat,
jos se on tarpeen.
Ikealle ovat tyypillisiä pitkät urat yh-
sitten sisustuspäälliköksi ja eteni vastaa-
den firman palveluksessa. Yritys on niin
iso, että työntekijät pystyvät vaihtamaan
eri tehtäviin firman sisällä.
Mia Ahlström aloitti Espoon tavaratalossa myynti- ja tuotepäällikkönä, siirtyi
maan Suomen-yhtiön sisustusosaamisesta. Sitten seurasi koukkaus henkilöstön
kehittämispäälliköksi Ikea Suomen HRosastolle. Vuosi sitten hän aloitti Raision
tavaratalon johtajana.
suuret työpaikat, yli 5oo työntekiiää
Siia
r.
Henkilöstö
t-yöpaikka
lkea Suomi,
9/2oll
Liikevaihto
2olo,mili.euroa
1400
Espoo
253
Yhiiö järjestää kaiki[[e uusille esimiehitte viisi kuukautta kestävän
perehdytyksen ikea[aiseen esimiestyöhön. l(oulutus jatkuu läpi uran,
ja työtehtävien vaihto firman sisättä on yleistä.
2. Diacor terveyspalvelut,
657
3. llmarinen, Hetsinki
616
58
Hetsinki
Säätiön omistama yhtiö tuottaa terveyspatvetuja. Viime vuonna
sata diacori[aista kirjoitti yhtiön tarinan. Esimiehet edistävät arvojen
omaksumista ja yhteisöttisyyttä tarinankerronnan l<einoin.
4 s98
E[äkevakuutusyhtiöstä jää moni sie[ä pitkään työskennettyt
eläkkeette [ähivuosina. Yhtiö perusti senioripankin, johon
ilmoittaunut on käytettävissä esimerkiksi sijaisena.
4. Fujitsu Finland, uetsinki
1
855
366
Yhtiö toimittaa tietotekniikan laiiteita ja patveluja. Johtajat pukevat
henkitöstötte pidettävät ta[ouskatsaukset säätiedotuksiksi.
Ne avaavat tatoutta, arvoja, tavoitteita ja strategiaa.
s. Yliopiston Apteekki,
Helsint<i
1
109
263
Yhtiö kannustaa esimiehiä antamaan jatkuvaa pa[autetta.
Eniten i[ahduttaa nopea kiitos onnistumisesta. Kiitokseksi esimies
voi esimerkiksi sujauttaa karame[[in toisen pöydätle.
Toimittajan
kommentti
SEIJA HOLTARI
Yhdeksän vuotta Ikeaa, viisi eri tehtävää.
"Ikea uskaltaa antaa työntekijöille mah-
dollisuuksia. Esimiehet rohkaisevat katsomaan ja astumaan kulloisenkin tehtävän
ulkopuolelle. Avaimet omaan kehittymiseen ovat itsellä", Ahlström kuvaa urake-
hitystään.
Monia työntekijöitä innostaa myös kansainvälinen urakierto. Suomalaisia työskentelee Euroopan lisäksi esimerkiksi Australiassa ja Kiinassa.
onet tänä vuonna palkitut hyvät työpaikat ovat perheyhtiöitä. Perustajan henki leijuu myös
globaalissa Ikeassa, vaikka omistaja Ingvar
Kamprad harvoin Suomessa piipahtaakin.
"Ingvar on läsnä tosi vahvasti. Jokainen
työntekijä tuntee yhtiön historian, kehityksen ja arvot. Jokainen tietää mikä on
yrityksen perimmäinen tarkoitus ja soveltaa sitä työssään", Ahlström kuvaa.
Yksi Ikean arvo on luoda parempaa arkea. Työntekijä ymmärtää, että se tarkoittaa esimerkiksi räjähtäneen eteisen taltut-
tamista näppärillä säilytystavoilla.
Monessa yrityksessä väki on kyllästynyt
puheisiin arvoista. Ne ovat pelkkää diibadaabaa, jota saa kerran vuodessa pakkoan-
noksen fi rman kehittämispäivässä.
Tässä palkitut yritykset poikkeavat
muista yrityksistä. Jollain kumman keinolla arvot ovat elossa ja työntekijät kokevat saavansa niistä apua arkisissa valintatilanteissa.
Ikeassa hyvät tavat toimia ovat syntyneet vuosikymmenten varrella. Keskeinen
havainto on se, ettäjokaisen työ on tärkeää. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävänku-
vat joustavat, jos se on tarpeen.
Jokainen tarttuu töihin. Jokainen tarkoittaa myös tavaratalonjohtajaa: hän
tarjoilee välillä iäätelöitä bistrossa, siirtelee kärryjä ja pyyhkii pöytiä ravintolassa
ruuhka-apuna.
Rekrytoinneissa Ikea pyrkii siihen, että
ihmisillä ei ole vääriä tai liian ruusuisia
kuvitelmia yhtiöstä eikä tulevasta työstä.
Myös kesätyöntekijät tietävät, että Ikeassa
saa ja joutuu tekemään paljon töitä.
Millaiset työntekijät kelpaavat Ikealle ja toisaalta viihtyvät Ikeassa? Toimeen tarttuvat, rohkeat, vastuunottajat ja myöntei
sesti ajattelevat.
"Täällä ei ole tähtiä korokkeella. Ego
jää narikkaan, kun riisuu takin. Kun tekee
töitä yhdessä, tuntee myös riemua toisten
onnistumisista", Mia Ahlström sanoo. o
Tvotaivaan
tåhdet loistavat
Suomessa on ainakin Il OOO ihmistä, joista työnteko
on hauskaa, työkaverit loistavia ja esimiehet mukavia.
Siinä sivussa syntyy tyytyväisiä asiakkaita ja tulosta
yrityksen omistajitte.
Hyvinvoivat työpaikat ovat esimerkkinä mui[[e.
Tämä on tärkeää aikana, jottoin jutkisuuden täyttää
keskustelu uupumuksesfa, ökkyröivistä johtajista ja
tiian tyhyistä työurista.
Hyviä työpaikkoja yhdistää se, että yritykset ovat
tehneet mutkattomaksi niin työn kuin työn ulkopuolisen
elämän. Työssä ihmisittä on tarpeeksi vapautta,
vastuuta ja uuden oppimista. Työ joustaa, kun se on
perheen tai koulutuksen vuoksi tarpeen.
Pelkät poppakonstit eivät nosta yritystä Great Place to
Work -[ista[[e. Yritysten käyttämät tavat patkita tai
huomioida onnistumista saattavat tuntua naiiveilta,
mutta tavat ovat yleensä tarkkaan harkittuja ja toimivia.
Yritykset ja niiden työntekijät ovat erilaisia.
Menestyjät ovat oivaltaneet, mitkä asiat parhaiten
luovat hyvää ilmapiiriä juuri tättä työpaikatta ja juurruttavat yrityksen tavoitteet jokaisen työntek'ljän arkeen.
Parhaiden yritysten [istalla on jo monia toimiatoja: ohjelmistojen tekijöitä, finanssialan yrityksiä, hoivayrityksiä, markkinointifirmoja ja jopa kaksi perintäatan yhtiötä.
Poissaolo[[aan loistavat matalan patkan ja pätkätöiden
alat: ravintolat ja siivousfirmat. l(aupan yrityksiäkin on
mukana hämmentävän vähän.
Talouselämä 512C12
gl