täällä - Prodeko ry

Prodekon
2011
fuksiopas
Fuksikapteenin tervehdys
Heipähei fuksi!
Prodeko
Onnea aivan loistavasta opiskelupaikan valinnasta ja tervetuloa riemukkaaseen ja värikkääseen tuotantotalouden
opiskelijoiden, eli Prodekon yhteisöön! Olen Arttu Anttonen, teidän fuksikapteeninne ja pyrin tekemään teidän
opintojenne alusta ja ensimmäisestä opiskeluvuodestanne
mahdollisimman mukavan ja onnistuneen. Tässä apunani ja
oikeana kätenäni toimii ISOvastaava Robo sekä joukko innokkaita ISOja.
Prodeko on pieni, tiivis ja aktiivinen yhteisö, josta löytyy tekemistä moneen
makuun. Tämän oppaan sivuilta voit tutustua siihen vähän laajemmin. Vuosikurssin pienuuden vuoksi opit tuntemaan nopeasti
kurssitoverisi ja muodostamaan heidän kanssaan hyvän yhteishengen. Killan toimintaan kannattaa ehdottomasti
lähteä ennakkoluulottomasti mukaan. Saat paljon uusia kavereita, joiden kanssa voit päivällä pähkäillä matikan laskareita ja
illalla viettää vapaa-aikaa.
Erinomainen mahdollisuus tutustua uusiin fuksikavereihisi on
jo ennen koulun alkua 13.8 Varaslähdössä sekä 26.8 fuksiryhmätapaamisessa. Tapahtumat ovat perinteisesti olleet hyvin pidetyt ja mieleenpainuvat, joten suosittelen lämpimästi osallistumista, jos vain mahdollista. Älä silti huoli vaikka et pääsisikään
ensimmäisiin tapahtumiin, mukaan on helppo tulla myöhemminkin.
Ilmoitathan minulle aloitatko opintosi nyt vai myöhemmin. Kerro myös osallistutko
13.8 Varaslähtöön. Minuun
voi ja saaa ottaa aina muutenkin yhteyttä, kun jokin
asia askarruttaa, olen täällä
juuri teitä varten!
2
Mukavaa kesää ja nähdään Varaslähdössä,
Arttu Anttonen
Prodekon fuksikapteeni
045 6792848
[email protected]
Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
- Hugo-peikko
Sisällys
Prodekon Fuksiopas’11
Koonnut
Kirjoittajat
Kuvat
Julkaisija
Kustantaja
Arttu Anttonen
Arttu Anttonen
Ilkka Niemelä
Eero Eloranta
Iida Myllymäki
Jakob Grönroos
Teemu Peltokallio
Artturi Patrakka
Martti Heikkilä
Cara Casserly
Jaakko Laukkanen
Jukka Kujala
Susanna Tulokas
Vili Lappalainen
Emma Nermes
Roberto Cacciatore
Jukka Leppänen
Ida Martela
Jussi Valtonen
Lari Haataja
Kilta
Kiltalaiset
Prodeko
Perustieteiden korkeakoulu/ Aalto-yliopisto
Kiitos kaikille mukana olleille
Genius without education is like silver in the mine.
- Benjamin Franklin
3
Fuksiopas 2011
Tervehdykset
Fuksikapteeni 2
Dekaani 4
Koulutusohjelman johtaja
5
Fuksimajuri 6
Phuxivator 8
Kiltakummi 9
Opiskelu
Opintoneuvoja10
Fuksisyksysi opintoja12
Prodeko
Prodekon hallitus14
Puheenjohtaja16
Opintovastaava17
Isännistö&Emännistö18
Kansainvälinen toiminta20
Excursiotoiminta21
Yrityssuhteet22
aTalent Recruiting24
Tekniikan akateemisten liitto
25
Kiltis26
ISOtoiminta27
Muuta mukavaa
Fuksivuoteni34
Polyteknikkojen Raittiusseura
36
Teekkarius38
Yrittäjyys40
Pala menneisyyttä44
Infoa
Otaniemen kartta41
Päärakennuksen kartta42
Suomi-Otaniemi-Suomi sanasto
46
AYY/tärkeää tietoa48
Tämän oppaan tärkein aukeama
Muistilista50
Otetaan Varaslähtö kauteen
51
Prodeko
Dekaanin tervehdys
Aalto-yliopiston puolesta minulla on ilo toivottaa
uudet phuksit tervetulleiksi Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakouluun ja onnitella hyvästä opiskelupaikkavalinnasta. Perustieteiden korkeakoulu
tarjoaa neljä koulutusohjelmaa (informaatioverkostot,
teknillinen fysiikka ja matematiikka, tietotekniikka ja
tuotantotalous), jotka kaikki kuuluvat tekniikan alueen
halutuimpiin ohjelmiin täällä Otaniemessä ja valtakunnallisestikin.
Perustieteiden korkeakoulu - englanniksi School of
Science; lyhenne kaikilla kielellä Aalto SCI (äännetään
ski) - on selkeästi suurin Aalto-yliopiston kuudesta
korkeakoulusta. Paitsi vetovoimaisista koulutusohjelmistaan Aalto SCI tunnetaan korkeatasoisesta tutkimuksestaan. Vuonna 2009 tehdyssä Aalto-yliopiston
kansainvälisessä tutkimuksen arvioinnissa palkituista
kuudesta Aallon parhaasta laitoksesta viisi on Aalto
SCIsta. Vuonna 2010 yli 40% Aalto-yliopiston väitöskirjoista tehtiin Aalto SCIssa ja korkeakoulussa toimii
seitsemän Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikköä ja yksi opetuksen huippuyksikkö.
avointa, innostunutta ja sitoutunutta otetta uuden
oppimiseen. Tähtäimessä on diplomi-insinöörin tutkinto ja varsin vaativat asiantuntijatehtävät. Opintojen
tavoitetaso on asetettu tämän mukaisesti.
Aalto-yliopisto on strategiassaan asettanut tavoitteeksi
tarjota opiskelijoilleen kansainvälinen ja monikulttuurinen oppimisyhteisö, joka kouluttaa vastuullisia,
itsenäisiä ja kokonaisuuksia ymmärtäviä ja yhteistyökykyisiä asiantuntijoita yhteiskunnan suunnannäyttäjiksi. Vielä kerran lämpimästi tervetuloa tähän
oppimisyhteisöön ja Aalto-yliopiston perustieteiden
korkeakouluun.
Oppimisen iloa ja menestystä opintoihin!
Ilkka Niemelä
Dekaani, Aalto SCI
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan
ja talouden. Tämä antaa mahdollisuuden hyvinkin
monipuolisiin opintoihin, joita kannattaa hyödyntää.
Kansainvälisyys on tärkeä osa Aalto-yliopistoa eikä
tämä koske vain tutkimustoimintaa vaan myös opiskelua. Aalto SCI tarjoaa seitsemän kansainvälistä
Master-ohjelmaa ja kaksi Erasmus Mundus –ohjelmaa.
Ulkomaisia opiskelijoita on siis paljon. Tarttukaa rohkeasti tilaisuuteen, tehkää tuttavuutta ja tutustukaa
uusiin kulttuureihin. Sisällyttäkää myös tutkintoonne
ulkomaisia opintoja; se on erinomainen investointi
tulevaisuuteen.
Siirtyminen lukiosta yliopistoon on iso muutos monessa suhteessa. Se merkitsee itsenäistymistä ja oman
vastuun korostumista esimerkiksi opintojen ja ajankäytön suunnittelussa: oppiminen vaatii aikaa ja suunnitelmallista työntekoa. Uusilta opiskelijoilta odotamme
4
Aalto-yliop
dyksen vo iston rehtorin Tuula T
https://intoit käydä katsomassa eerin terveh.aalto.fi/dis
osoitteesta
play/fiafye/E
:
tusivu
Life is like a box of chocolate, you never know what you’re gonna get.
- Forrest Gump
Koulutusohjelman johtajan tervehdys
Tervetuloa tuotantotalouden maailmaan
Onneksi olkoon, Sinut on hyväksytty opiskelemaan tuotantotaloutta Aalto-yliopistoon. Sinä valitsit koulutusohjelman ja
koulutusohjelma Sinut. Edessäsi on työntäyteisiä vuosia, joiden
aikana hankit valmiudet toimia työelämässä oman alasi asiantuntijana ja kehittäjänä. ”Asiantuntijuus ja kyky kehittää” ovat
diplomi-insinöörin ammatin ydinosaamista, lyhyesti kuvattuna ja
lainattuna Perustieteiden korkeakoulun tutkintosäännöstä.
Asiantuntijan ja kehittäjän tehtävä on viedä maailmaa eteenpäin. Opintosi 2010-luvulla tapahtuvat maailmassa, joka on
globaali ja monikulttuurinen. Suomi on korkean kustannustason
maa, missä ei ole mahdollista harjoittaa taloudellisesti menestyvää yritystoimintaa, jos tuotetut hyödykkeet ovat muuten samanlaisia kuin kilpailijoilla, mutta kalliimpia. Suomessa
tehtävän työn osalta on luotava riittävän korkeaa jalostusarvoa,
jotta asiakkaiden saama hyöty kattaisi korkeat kustannuksemme.
Toisaalta, meidän luotava ja hallittava sellaisia arvoverkkoja,
joissa pystytään hyödyntämään suomalaisen osaamisen lisäksi
globaalia osaamista ja kustannustehokkuutta.
Edellä kuvatut haasteet ovat todennäköisesti ainakin osin Sinun
vastuullasi jossain yrityksessä noin vuonna 2016! Sinun on
silloin pystyttävä kehittämään yritystäsi uusille urille. Nykyiset
malliratkaisut eivät ole enää silloin päteviä. Siksi Tuotantotalouden opetus ei ole temppukoulu, jossa opetetaan, päntätään ja
harjoitellaan etukäteen arvattavissa olevia ratkaisuja. Sen sijaan
tuotantotalouden koulutusohjelmalla haetaan yleisiä valmiuksia identifioida ongelma-avaruuksia, strukturoida niihin liittyviä
tekijöitä ja riippuvuussuhteita sekä luoda uusia keinoja, jotka
lyhyen tähtäyksen taloudellisen hyödyn lisäksi tarjoaisivat myös
kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja.
tukemana osaamisesi tulee aidosti olemaan laaja-alaista ja
kokonaisvaltaista biteistä bisnekseen.
Sinusta tulee kerran diplomi-insinööri! DI on eläin, jonka missiona on ratkaista ongelmia! Ongelmanratkaisijan tunnistaa siitä,
että kun kaikki muut tuskastuen kieriskelevät ongelmissaan,
insinööri nousee esiin ja alkaa päivittelyn sijaan ratkaista niitä.
Diplomi-insinööri ei kuitenkaan ole yksinäinen ratsastaja, jonka
heroistiset uroteot pelastavat maailman. Tuotantotalouden
haasteet ovat niin monisäikeiset, että vähintäänkin hyvien ideoiden toteutukseen tarvitaan erilaisia osaajia ja osaamista. Siksi
tuotantotalouden opetus perustuu laajalti ryhmätöihin, joissa
onnistuminen edellyttää erilaisia osaamisprofiileita. Työskentely
tapahtuu usein kansainvälisissä ryhmissä, joissa erilaiset kulttuurit, työskentelymenetelmät ja kommunikaatiotavat vaihtelevat, aivan kuten tulevissa työtehtävissäsi. Erilaisuus ei tarkoita
laiskuutta saati tyhmyyttä.
Diplomi-insinööri, saati sitten fuksi, ei myöskään ole kone! Pyri
tekemään aina parhaasi, mutta varaa aikaa myös itsellesi ja
läheisillesi. Edessäsi on pitkä juoksu, johon opinnot sijoittuvat
vasta alkutaipaleelle. Etsi onnellisuutta itsellesi sekä muillekin
mielihyvää joka päivä! Hyvä tuotantotalouden ammattilainen
pystyy toimimaan ja saa muutkin toimimaan korkeiden päämäärien saavuttamiseksi.
Opintojen arki ei ole aina pelkkää hymyä ja menestystä. Pyri
rakentamaan pahan päivän varalle – itseäsi ja tovereitasi varten
– turvaverkko, joka takaa, ettei kukaan meistä olisi yksin vastatuulen iskiessä. Myös minä ja koko yhteisömme on käytettävissäsi kykyjemme sallimissa rajoissa.
Terveisin, Eero Eloranta
Fuksiopas 2011
Tulet opiskelemaan varsin paljon matematiikkaa ja fysiikkaa juuri siksi, että mielesi tottuisi operoimaan abstrakteilla käsitteillä.
Rautalankamallia et pysty vääntämään tulevaisuuden visoista.
Sinun on luotava se mielelläsi. Tulet erikoistumaan myös vähintään yhteen ”kovan” tekniikan alaan, jotta osaamisesi ei jäisi
pelkäksi abstraktien konstruktioiden pyörittelyksi.
Tuotantotalouden osaamisprofiili on luonteeltaan integroiva.
Jokainen tuotantotalouden diplomi-insinööri osaa luoda strategian sekä johtaa operaatiota ja ihmisiä. Teknisen erikoistumisesi
Mihin kaikkeen ihminen pystyykään, luo maailman ihan vain mielellään
-Juice Leskinen
5
Fuksimajurin tervehdys
Prodeko
Arwon tekniikan ylioppilas, tuleva teekkari
Hienoa, että olet valinnut opinahjoksesi Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun. Onnittelen sinua loistavasta valinnastasi! Sinulla ja uusilla opiskelijatovereillasi on suuri kunnia olla Perustieteiden korkeakoulun
ensimmäisessä fuksikatraassa. Valintakokeet ovat takana ja nyt onkin hyvä aika suunnata katse tulevaan,
sinun ikiomaan fuksivuoteesi. Minä ja fuksitoimikunta
odotamme sinua innolla ja voin luvata, että ensimmäinen opiskeluvuosi tulee olemaan ikimuistoinen!
Aalto-yliopisto edelleen ottaa ensiaskeliaan yliopistona ja se muokkautuu koko ajan. Uusi yliopisto tuo mukanaan valtavasti mahdollisuuksia niin opintojen kuin
muunkin toiminnan saralla. Tulevaisuudessa liikkuminen ja kurssien valitseminen eri korkeakoulujen välillä
tulee varmasti helpottumaan, jolloin opintokokonaisuuksista tulee entistäkin monipuolisempia. Myös ylioppilaskunnan puolella teemme kovasti töitä, jotta löytäisimme optimaalisimman tavan toimia opiskelijoiden
hyväksi. Yliopisto ja ylioppilaskunta ovat tekijöidensä,
eli myös sinun, näköisiä. Meillä onkin suuri kunnia ja
suuri vastuu rakentaa tästä paikasta sellainen, että kaikilla on hyvä olla ja opiskella.
Opiskelu
itsessään on kovin
erilaista kuin lukiossa.
Yliopistomaailmassa
vallitsee akateeminen
vapaus,
joka tuo mukanaan myös suuren
vastuun.
Täällä sinua ei
tulla herättämään luennoille eikä poissaoloista kysellä.
Vastuu opintojen edistymisestä, tentteihin valmistautumisesta sekä harjoitustöiden palautuksista on sinulla
itselläsi.
6
Monelle sana ”Otaniemi” tarkoittaa paikkaa Keilaniemen ja Tapiolan läheisyydessä. Otaniemeläisille ja teekkareille se kuitenkin tarkoittaa todella paljon muutakin.
Teekkarit ovat tunnettuja kulttuuristaan ja tupsulakeistaan. Otaniemen teekkarikulttuuri elää vahvana ja siinä
ovat mukana kaikki – nyt myös sinä! Avoimuus, reipas
mieli, tekemisen meininki ja voimakas yhteishenki pursuaa meistä kaikista. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.
Timanttisia hetkiä ovat ne, kun kävelee läpi aurinkoisen
Alvarin aukion ja tutut ja tuntemattomat tervehtivät
iloisesti ”Hei moi!” –huudoin. Kannattaa siis lähteä ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin mukaan toimintaan ja uuteen yhteisöösi. Kehotankin siis reippaasti
ottamaan selvää killastasi ja muista yli sadasta Otaniemessä toimivasta yhdistyksestä.
Tullessasi opiskelemaan, kuulet varmasti usein fuksikasvatuksesta. Fuksikasvatuksen tarkoituksena on tutustuttaa sinut teekkarikulttuurin monimuotoisuuteen
ja pitkäaikaisiin perinteisiin sekä saloihin. Otaniemessä
ollessa ei ikinä voi tietää, minne päivän aikana voi päätyä. Teekkarikulttuuriin tutustumisen helpottamiseksi
meillä on käytössä fuksipisteet, joita keräämällä saat
varmasti paljon uusia ystäviä, mahtavia kokemuksia
sekä tervetullutta vastapainoa opiskelulle. Fuksipisteiden ansiokas suorittaminen tarkoittaa myös tupsulakin
saamista Wappuna (mikäli sellainen järjestetään). Fuksipisteet – mikä ihana tekosyy! Fuksikasvatuksesta ovat
vastuussa kiltojen fuksikapteenit yhdessä ISO-henkilöiden kanssa. Tutustu omaan kippariisi, hän on täällä
sinua varten. Tule myös juttelemaan minun ja muiden
kippareiden kanssa tai ainakin heiluta iloisena kättä ja
moikkaa, me tervehdimme varmasti takaisin.
Olet pian aloittamassa yhtä elämäsi ikimuistoisimmista vuosista, ota siitä kaikki irti, sillä fuksivuoden kokee
vain kerran! Kun hoidat opiskelusi vastuullisesti ja pidät huolen siitä, että ehdit rentoutua ja tutustua uusiin ihmisiin, tulet varmasti muistelemaan fuksivuottasi lämmöllä ja ilolla vielä vuosien päästä. Wappuna
(mikäli sellainen järjestetään) painaessasi uutuuttaan
Ambition is a poor excuse for not having enough sense to be lazy.
- Unknown
hohtavan, vitivalkoisen tupsulakin päähäsi, toivon sinun muistelevan fuksivuottasi haikein, mutta onnellisin
mielin monia elämyksiä rikkaampana. Minulle on suuri
kunnia päästä seuraamaan edesottamuksiasi tulevan
vuoden aikana. Toivottavasti saan myös mahdollisuuden tavata sinut. Näillä sanoilla haluan toivottaa sinulle
mahtavaa ja unohtumatonta fuksivuotta. Tee siitä itsesi
ja tovereittesi näköinen!
Iida Myllymäki
Fuksimajuri
Fuksiopas 2011
Fuksitoimiku
nta 2011
Kääk! Tieteistarinoita! Tuollaiset kirjat ovat vihonviimeistä hölynpölyä!
- Aku Ankka
7
Prodeko
Phuxivatorns hälsning
Det är mig en stor ära att få gratulera dig för din studieplats vid Aaltouniversitetet! Du har gjort ett bra
val och jag är säker på att du inte
kommer att ångra dig. Från och med
nu kommer ditt liv att fyllas med intressanta studier, oförglömliga fester,
medryckande teknologkultur och
en massa nya vänner. Allt detta plus
wappen (om den ordnas) kommer att göra ditt första år
(phuxåret) till det bästa året du upplevt hittills!
garanterat. Det finns också information på TF:s hemsida,
www.teknologforeningen.fi. Men för stunden skall du
njuta av sommaren och ladda upp energi inför hösten.
Jakob ”Jacke” Grönroos
Teknologföreningens Phuxivator
050-3311239
[email protected]
Jag heter Jakob ”Jacke” Grönroos, och jag är Teknologföreningens (TF:s) Phuxivator under ditt första läsår vid
skolan. Min uppgift är att se till att du och alla andra
phuxar trivs här, och att ni får en bra start på studierna
vid Aalto-universitetet. Storasyskonen och jag kommer
att göra dig bekant med universitetet, TF, och studielivet
som väntar dig.
Efter välkomstinfon under din första dag på universitetet kommer dina egna storasyskon att ta dig och dina
medphuxar vidare till TF, där du bland annat kommer att
träffa mig. Den första veckan går sedan åt till att lära sig
hur det egentligen är att studera vid Aalto-universitetet.
Om du inte ännu hört om TF kommer du nog snabbt
att lära dig mycket om TF och dess verksamhet. TF är
Den Svenskspråkiga Nationen vid Aalto-universitetet.
Här sammanförs alla svenskspråkigt sinnade studerande
vid universitetet, här kan man förverkliga sig själv tack
vare ett brett programutbud. Det lönar sig absolut att
vara aktivt med genast från början, eftersom alla phuxar
kommer att samla phuxpoäng. Har man tillräckligt med
poäng kan man få sin tophsmössa vid wappen (om den
ordnas).
Ifall du känner dig yr av all information du hittills fått (för
att inte tala om all information du ännu kommer att få!),
så är det bara att kontakta mig när som helst. Du kan
ställa frågor om vad som helst, vare sig det gäller studier,
bostäder, studiestöd, TF eller Aalto-universitet, jag svarar
8
En elephant utan strut är som sommar utan glass
- okänd storlek
Kiltakummin tervehdys
Moikka fuksi!
Ensinnäkin todella isot ja muikeat onnittelut siitä, että
olet valinnut Aallon opiskelupaikaksesi Ja tervetuloa
tuotantotalouden ihmeelliseen maailmaan. Minä olen
Teemu Peltokallio ja olen kiltasi eli Prodekon kiltakummi.
Nyt muutama teistä kysyy, että mikä ihmeen kiltakummi
ja miettii jaksanko lukea tätä tekstiä eteenpäin? Vastaus
on tässä: Kiltakummi on killan ja ylioppilaskunnan välillä kulkeva säie, joka välittää tietoa ylioppilaskunnan
asioista killalle ja toisinpäin. Kiltakummi myöskin tapaa
enemmän tai vähemmän säännöllisesti killan toimijoita,
ja pyrkii auttamaan heitä ongelmissa, jos sellaisia eteen
tulee. Kiltakummina välitän myös Sinulle nyt hieman
tietoa ylioppilaskunnasta eli kannattaa todellakin lukea
loppuun
Tämän toimen ohella istun myös Aalto-yliopistonylioppilaskunnan (AYY) hallituksessa vastuualueenani kansainväliset asiat sekä liikunta. Ylioppilaskuntamme AYY
käsittää koko Aallon opiskelijakunnan, siis Sinun lisäksesi, vähän riippuen miten laskee, noin 15 000 muuta
tekniikan, talouden tai taiteen tulevaa toivoa.
Ylioppilaskunnan touhuja kannattaa seurata, etteivät
mahdollisuudet ja hauskuudet pääse valumaan ohi. Facebookissa tykkäämällä, nettisivuja kurkkimalla, blogia
Ennen kaikkea ylioppilaskunta on Sinun etujesi valvoja.
Olipa kyse opintoihin liittyvästä pulmasta, opiskelijoita
koskevasta valtakunnallisen tason kysymyksestä, kansainvälisistä asioista tai arjen ongelmasta, pyrkii ylioppilaskunta parhaansa mukaan ratkomaan sitä.
Kilta ja ylioppilaskunta on olemassa juuri Sinua varten.
Hyödynnä sitä! Kilta tarjoaa helposti mahdollisuuksia
kokea elämyksiä, kokeilla vastuunkantoa sekä löytää kaverin, jonka kanssa pähkäillä matikan laskareita. Mahdollisuuksiin kannattaa tarttua, ja sukeltaa ennakkoluulottomasti mukaan toimintaan. Aallon ihmiskirjosta
löytyy suurella varmuudella samanhenkisiä tyyppejä
tekemästä hauskoja asioita. Esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä, joiden toimintaan voi liittyä mukaan on liki 200.
Tai sitten sellaisen voi perustaa itse, silloin ainakin saa
tehdä juuri sellaista kun itse haluaa. Ylioppilaskunnan
tärkein tehtävä Sinun etujen valvomisen lisäksi onkin
tarjota mahdollisuuksia oppia ja tehdä juuri sitä mitä
Sinä haluat!
Nauttikaa siis opiskeluajasta ja lähtekää aktiivisesti mukaan vapaaehtoistoimintaan! Neljän vuoden kokemuksella voin sanoa, että missä tahansa pienessäkin kerhotoiminnassa oppii todella paljon asioita, joita luennot
eivät pysty tarjoamaan!
Tervetuloa Aaltoon! Jatketaan yhdessä sen rakentamista kohti maailmanluokan
yliopistoa!
Fuksiopas 2011
Killat ja muut yhdistykset järjestävät suurimman osan
tapahtumista, joihin osallistut, joten AYY saattaa tuntua
aluksi etäiseltä. Se on kuitenkin monessa mukana, vaikkakin usein taustalla. Puitteiden ja palveluiden, kuten
vaikkapa Otaniemen tilojen tarjoamisen lisäksi AYY pitää välillä itsekin meteliä. Silloin kannattaa olla paikalla!
Aaltokulttuuria järjestävän Aavan ja muiden vapaaehtoispumppujen lisäksi AYY:ssä toimii myös Teekkarijaosto, jonka erityisenä tehtävänä on vaalia teekkarikulttuuria ja järjestää reipasta toimintaa. Heistäkin kuulet
varmasti vielä.
lukemalla sekä viikkotiedotetta tilaamalla pysyt helposti
ajan hermolla. Myöskin ylioppilaskuntamme lehti Aino
tarjoaa ajankohtaista tietoa noin kuukauden välein.
Tämän kesän ja tulevan syksyn aikana ylioppilaskunnalle uudistetaan myös uusi ”televisio”kanava (entinen
OUBS), joten siitäkin tulet varmasti kuulemaan.
Lämpimin terveisin,
Teemu Peltokallio
Although it is said that faith can move mountains, experience has shown that dynamite works better.
- Unknown
9
Opintoneuvojan neuvot
Prodeko
Parahin tutafuksi,
Onneksi olkoon ja tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden
koulutusohjelmaan. Nyt kun olet saanut tämän Fuksioppaan käsiisi, on varmaankin paikallaan pysähtyä
hetkeksi saamaan ensimmäistä kosketusta opintoihin.
Minä olen Artturi Patrakka, tuotantotalouden koulutusohjelman opintoneuvoja.
Olet varmasti vielä hieman pihalla tulevan syksyn ja
sitä seuraavan koko opiskeluajan tapahtumista, ja
palat halusta saada vastauksia satoihin uteliaisiin kysymyksiisi. Minä pyrin tässä hieman raottamaan verhoa
ja antamaan avun pahimpaan tiedonjanoosi. Vielä
enemmän tietoa tulet saamaan syksyllä ensimmäisten
viikkojen aikana, jolloin isohenkilösi ja monet muut
ovat täällä vastaanottamassa sekä opastamassa sinua
opiskelumaailmaan.
Kuten varmaan osaat aavistaakin, korkeakoulussa
opiskeleminen on - onneksi - aivan erilaista kuin lukion
penkkien kuluttaminen. Olet varmasti kuullut jo kyllästymiseen asti akateemisesta vastuusta ja vapaudesta,
joka toisaalta kiehtoo ja toisaalta pelottaa sinua. Tutkintosääntö ja tutkinto-ohjelmasi antavat jonkinlaisen
kevyen kehikon ohjaamaan opintojasi, mutta tarkemmista valinnoista ja opintojesi etenemisestä olet itse
vastuussa. Me täällä Tuotantotalouden opintoneuvolassa olemme opiskelusi tukena, kannustamme
omatoimiseen ja –ehtoiseen tiedonhakuun ja olemme
valmiita auttamaan sinua vaikeissa tilanteissa.
Koska teknillisiin korkeakouluihin valikoituu erityisesti lukiossa matemaattisissa ja luonnontieteellisissä
aineissa hyvin pärjänneitä ihmisiä, on syytä muistaa,
että täällä ei aina voikaan olla kurssin paras eikä sitä
sinulta kukaan odotakaan. Ensimmäisen hylätyn arvosanan kohtaaminen saattaa laittaa mielen matalaksi,
mutta siihen ei kuitenkaan ole syytä, tässä koulussa
10
huippuopiskelijatkin voivat saada nollia. Monen valmistuneen suusta on kuultu lausahdus, että opiskeluaika on parasta aikaa elämässä. Liika stressaaminen
opintopisteiden määrästä tai arvosanoista voi saada
opiskeluajan tuntumaan turhan hektiseltä. Muista siis
aina, että opintojen vastapainoksi on löydyttävä jotain
virkistävää toimintaa, ja sitähän täältä löytyy!
Tietoa opinnoista
Korkeakoulumaailmassa kukaan ei ole varmistamassa,
että juuri sinä saat tarvittavan tiedon kaikista asioista.
Tietolähteitä on lisäksi monia. Tämä tarkoittaa sitä,
että sinun kannattaa itse etsiä tietoa ja olla aktiivinen.
Opiskeluun liittyvistä asioista saat lisätietoa seuraavista
lähteistä. Tämä lista kannattaa säilyttää tulevaisuuden
varalle.
Tietoa yksittäisistä kursseista:
• Kysy isohenkilöltäsi (hän on ollut samassa tilanteessa
vuosi sitten)
• Kurssien kotisivut (kurssien kotisivut löytyvät osoitteesta noppa.aalto.fi)
• Kysy muilta vanhemmilta opiskelijoilta
Tietoa yleisesti opinnoista:
• Tuotantotalouden opinto-opas (vastaukset useimpiin
kysymyksiin)
• Tuotantotalouden opintoneuvojan kotisivut https://into.aalto.fi/display/fituo/
Opintojen+ohjaus+ja+neuvonta
• Opintoneuvojan ilmoitustaulu (opintoneuvolan vieressä)
• Sähköpostia opintoneuvojalle: [email protected] tai
Opintoneuvojan vastaanotto
Vaikeinta maailmassa on ymmärtää tuloveroa.
- Albert Einstein
Kansainvälisyys
Sähköinen viestintä on Otaniemessä arkipäivää. Kaikilla opiskelijoilla ja henkilökunnalla on tietoverkkoihin käyttäjätunnukset ja näin keskinäinen tiedotus ja
vuorovaikutus toimivat. Yksi ensimmäisistä kursseistasi
on Johdatus opiskeluun ja tietojärjestelmiin, kyseisellä
kurssilla kannattaa pitää korvat auki, sillä tietojärjestelmät ovat yleensä keskeisessä osassa kursseilla.
Lukujärjestyksesi ja opintosi
Aalto-yliopiston eri laitokset julkaisevat omien kurssiensa luku- ja tenttijärjestykset. Näiden pohjalta sinun
pitää koota itsellesi oma lukujärjestys. Ensimmäisenä
opiskelupäivänäsi opintoneuvoja antaa sinulle valmiiksi mietityn mallilukujärjestyksen, jonka avulla löydät
helposti oikeille kursseille. Aalto-yliopistolla on tuhansia kursseja, joten luentoja, harjoituksia ja tenttejä
voi joskus mennä päällekkäin. Luennot ja laskuharjoitukset ovat harvoin pakollisia. Jos niitä jää väliin,
voit vaikkapa pyytää kopion kaverisi muistiinpanoista
ja kerrata hänen kanssaan luennon tai harjoituksen
oleellisimman sisällön.
Useimmissa tapauksissa ulkomaiset opinnot saa mainiosti sisällytettyä kotoiseen DI-tutkintoon. Tutalla on
toistakymmentä vaihtopaikkaa ympäri Eurooppaa, ja
lisäksi Aalto-yliopistolla on kansainvälisiä sopimuksia,
joiden kautta voi päästä haluamaansa paikkaan. Tietysti aina voi olla myös aktiivinen ja hankkia ulkomaisen opiskelupaikan itse.
Kaikki tässä käydyt asiat tulevat kuitenkin vielä kerrattua varsinaisen opiskelijaurasi aikana, ei siis mitään
huolta vaikka jotakin jäikin epäselväksi.
Nyt onkin aika unohtaa opiskeluasiat vielä hetkeksi.
Opiskeluaikanakin kannattaa muistaa, että on olemassa paljon muuta kuin opiskelu. Kaikkia asioita ei
voi oppia tenttikirjoista tai luennoilta. Varaa aikaa
vapaa-ajalle ja harrastuksillesi. Kiltasi Prodeko on yksi
tärkeimmistä sosiaalisista ryhmistäsi korkeakoulussa.
Killan toiminnassa voit yhdistää vapaa-ajan ja myös
ammatillisen toiminnan.
Hauskaa loppukesää ja
nähdään syksyllä!
Artturi Patrakka
Opintoneuvoja
Fuksiopas 2011
Aalto-yliopistolla käytetään useita eri opiskelu- ja
opetusmenetelmiä. Näistä tutuiksi tulevat opintojen
alkuvaiheessa erityisesti luennot ja laskuharjoitukset
sekä harjoitustyöt. Käytännössä luennoilla käsitellään
vain teoriaa, jota sitten syvennetään ja sovelletaan
laskuharjoituksissa ja harjoitustöissä. Noin puolessa
välissä opintoja suoritetaan kandidaattiseminaari,
johon liittyy kirjallisuuteen pohjautuva kandidaatintyö.
Opintojen loppuvaiheilla tutuksi tulee vielä erikoistyö
ja lopulta diplomityö. Käytännössä erikoistyöllä harjoitellaan soveltavan tutkimuksen tekemistä ja diplomityössä vedetään yhteen opintojen varrella kertyneet
opit.
On erittäin suositeltavaa käydä opiskeluaikanaan ulkomailla joko harjoittelijana tai vaihto-opiskelijana.
I get to go to lots of overseas places, like Canada.
- Britney Spears
11
Prodeko
Fuksisyksysi opintoja
Tässä muutamia fuksisyksysi kursseja. Erityisesti suosittelen käymään matematiikan ja fysiikan kurssit heti, jotteivät ne jää roikkumaan! Turhaa stressiä ei lukujärjestyksen laatimisesta vielä kannata ottaa, sillä autamme
siinä kyllä syksyllä.
taminen on aika pitkälti toistensa kaltaista. Luentoja on
kaksi viikossa ja laskareita yksi tai kaksi. Kurssi suoritetaan tentillä, joihin saa lisäpisteitä laskareista.
Nämä kurssit tulevat vastaan luultavasti jo ensimmäisenä vuonna:
Tuotantotalouden peruskurssilla esitetään melko kattavasti koko tuotantotalouden oppiala. Kurssilla on kaksi
luentoa ja yksi laskari joka viikko. Luennoilla eri tuotantotalouden professorit tulevat vuorollaan kertomaan
omasta alastaan ja laskareissa käydään assistentin johdolla läpi tutaoppien käytännön sovelluksia. Kurssiin
kuuluu myös erittäin opettavainen harjoitustyö, joka
tehdään neljän hengen ryhmissä sekä tentti.
Matematiikan peruskurssi C1/L1
Fuksisyksysi tärkein kurssi. Matematiikan peruskurssit
ovat opintopistemäärältään tutkinnon suurimpia kursseja, ja sen takia ne onkin hyvä hoitaa huolella pois
alta heti ensimmäisenä vuonna. Kurssi koostuu kolme
kertaa viikossa aamukahdeksalta olevista luennoista
(L1 4 x vko) sekä kaksi kertaa viikossa olevista laskuharjoituksista eli laskareista. Laskareissa on kahdenlaisia
tehtäviä: kotitehtäviä, jotka palautetaan assistentille,
ja ”taulutehtäviä”, joissa kerrotaan assistentille mitkä
tehtävät on tehnyt. Assistentti valitsee opiskelijoista
joka kerta muutaman, jotka esittävät omat ratkaisunsa
taululle.
Perusmatematiikan kursseilla on myös mikrolaskareita,
joissa tehtäviä ratkotaan eri tietokoneohjelmien avulla.
Laskareista saa lisäpisteitä, mikäli suorittaa kurssin välikokeilla. Kolmen välikokeen sijasta kurssia voi yrittää
suorittaa myös tentillä, mutta tämän ovat monet todenneet varsin hankalaksi ja välikokeet ovatkin ehdottomasti suositeltavampi tapa.
Fysiikka IA
Tuotantotalouden opiskelijat saavat valita vapaasti mitkä fysiikan kurssit lukee. Kurssien sisällössä ja vaikeustasoissa on jonkun verran eroja, mutta kurssien suorit-
12
Tuotantotalouden peruskurssi
Kansantaloustieteen perusteet
Kurssilla käydään läpi mikro- ja makrotaloustieteen perusteet. Kurssilla on luentoja ja harjoituksia. Harjoitukset koostuvat www-harjoituksista, jotka ovat pääasiassa monivalintatehtäviä ja läsnäoloharjoituksista, joihin
valmistaudutaan kirjoittamalla lyhyt essee harjoituksen
aiheena olevasta aiheesta.
Lisäksi saatat törmätä ensimmäisenä vuonna joihinkin
seuraavista:
Toimialojen erityispiirteet
”Toimerit” esittelee Suomen keskeisiä toimialoja. Kurssi
koostuu luennoista ja yritysvierailuista eli excursioista.
Suorittamiseen vaaditaan myös pieni harjoitustyö sekä
muutaman luentopäiväkirjan kirjoittaminen. Kurssi ei
ole pakollinen, mutta moni fukseista on tämän kurssin
ensimmäisenä syksynä käynyt, sillä kurssin excursioiden kautta pääsee hyvin näkemään mitä yritysmaailmassa oikeasti tehdään.
Millainen päivä sulla on huomenna? Normipäivä.
- Kummeli
Työnhakukurssi
Työnhakukurssi pyrkii auttamaan opiskelijoita työnhaun
eri osa-alueilla. Kurssi on varmasti hyödyllinen esimerkiksi ensi kesän kesätöitä haettaessa. Ohjelmassa vinkkejä haastatteluihin ja työhakemuksiin rekrytointialan
ammattilaisilta.
kaikkien kurssien kotisivut ja kurssiesittelyt näet sivulta:
noppa.aalto.fi
Laajat vai ei - kas siinä pulma
Perusaineiden laajojen oppimäärän valitseminen askarruttaa monia fukseja. Mitään lopullista totuutta valinnan suhteen ei voi sanoa, mutta tässä muita ohjeita:
Mitä eroa L- ja C-matikoissa on?
Laajat matematiikat ovat sisällöltään pääpiirteittäin samansuuntaisia kuin C-matematiikan kurssit, mutta ovat
teoreettisempia ja haastavampia. Se on kuitenkin sanottava, että C-matikat eivät suinkaan ole sama asia kuin
lukion lyhyt matematiikka, ja myös C-matematiikasta löytyy useimmille ihan riittävästi haastetta.
Mihin laajoja tarvitaan?
Onko laajojen valinta lopullinen?
Jos haluat lukea laajoja, valinta on tehtävä nyt, myöhemmin et voi aloittaa niiden lukemista. Päinvastoin tehtävä muutos on kuitenkin mahdollista, eli voit lopettaa laajat kesken ja siirtyä lukemaan C-matematiikkaa.
Fuksiopas 2011
Tutaopinnoissa tarvittava matematiikka on vaikeimmillaankin derivointitasoa, ja laajoja ei siis niissä tarvita.
Joissakin sivuaineissa laajoista matematiikan tai fysiikan kursseista saattaa olla hyötyä, mutta ehdoton vaatimus niiden lukeminen ei ole ja C-matematiikan tiedoilla useimmissa sivuaineissa pärjää hyvin. Olennaisin
kysymys laajojen valinnassa lienee se kiinnostaako laajempi yleissivistys matemaatikossa ja fysiikoissa niiden
suorittamiseen tarvittavan huomattavan lisäpanostuksen verran.
The internet is a great way to get on the net
- Bob Dole
13
Prodeko
Hallitus 2011
14
Puheenjohtaja Martti Heikkilä
Varapuheenjohtaja Juho Hoikka
UIkoministeri Susanna Tulokas
Martti johtaa hallitusta ja pitää
huolen, että homma pysyy näpeissä ja näpit lämpöisinä.
Juho toimii Martin poissaollessa
puhiksena, muulloin vastuualueena on tiedotuksen lisäksi sitä
sun tätä projektia. Juho hoitaa!
Susanna hoitaa suhteet muiden
maiden tutalaisiin, sekä järjestää
ulkojaoksen kanssa kaikkea kivaa
meille ja vaihto-opiskelijoille.
Mediakeisari
Lari Haataja
Excumerstari
Vili Lappalainen
Lari toimii webbitiimin vetäjänä ja hoitaa tietotekniset asiat
kun muulla porukalla
menee sormi suuhun
ja ilme muuttuu kysymysmerkiksi.
Vili ylläpitää yrityssuhteita järjestämällä yritysvierailuja eli excuja
sekä kaksi kertaa vuodessa
legendaariset
puolipitkät eli pidemmät excursiot, joista
toinen
suuntautuu
aina ulkomaille asti.
Kaikki tuntee apinan, mutta apina ei tunne ketään.
- Unknown
Kauppa- ja teollisuusministeri
Emma Nermes
Emma järjestä killalle
rahaa pitämällä yllä yrityssuhteita ja toimii rahastonhoitajana eli varmistaa että rahaa riittää
tällä hetkellä ja myös
tulevaisuudessa.
Sisä- ja Kulttuuriministeri Jukka Kujala & Isäntä Jaakko
Laukkanen
J&J eli isäntä ja ”emäntä” eli SisäKumi hoitavat yhdessä
isännäntiimin kanssa killan bileet, sitsit ja monet muut
tapahtumat. Lisäksi SisäKumin vastuulle kuuluu myös kiltis ja kulttuuri.
Fuksikapteeni
Arttu Anttonen
Cara huolehtii, että
meitä ei syrjitä opintoasioissa. Hän toimii
meidän edustajana eri
elimissä ja pitää huolta, että opiskelijoiden
ääni otetaan myös
huomioon opintojen
uudistusmylleryksessä.
Pyrin tekemään teidän fuksivuodestanne
mahtavan ja opintojenne alusta vaivattoman.
Tutustutan teille, mitä
teekkarikulttuuri on ja
järjestän vuoden mittaan kaikenlaista hauskaa. Olen siis juuri teitä
varten!
Fuksiopas 2011
Opintovastaava
Cara Casserly
Failure is not an option. It comes bundled with software.
- Anonymous testing manager
15
Puheenjohtajan tervehdys
Prodeko
Tervehdys, uusi opiskelija,
Ja tervetuloa opiskelemaan tuotantotaloutta huippulinjalle huippuinnovaatioyliopistoon. Mikä on kuitenkin
vielä tärkeämpää, tervetuloa Otaniemen parhaaseen
kiltaan! Tuotantotalouden opiskelijoiden menestys
työmarkkinoilla ja seurapiireissä perustuu nimittäin
paitsi pieneen sisäänottoon ja kilpailukykyiseen laitokseen, myös tiiviiseen opiskelijayhteisöön ja alumniverkostoon. Lisäksi täällä on hauskaa! Tämän vahvistavat
myös entiset Prodekolaiset, nykyiset talouselämän
vaikuttajat.
Tuotantotalouden kilta Prodeko tuleekin varmasti opiskeluiden ohessa tutuksi, ja siitä kannattaa ottaa kaikki
irti! Prodeko tarjoaa lukuisia asioita, jokaiselle jotakin:
tapahtumia, bileitä, liikuntaa, yritysvierailuja, kiltahuoneen, kahvia, biljardia, kuntosalin, yhteisön, kavereita,
perheen ja elämän. Kiltatoiminta ottaa niin paljon kuin
haluat antaa, mutta antaa todella paljon enemmän!
16
Viime vuosina Prodeko on järjestänyt matkoja mm.
Lontooseen, Sveitsiin, Turkuun, Kiinaan ja Koreaan.
Keväällä prodekolaiset keräsivät puolisen miljoonaa
euroa Aalto-yliopistolle ja järjestivät samalla pitkän
excursion Brasiliaan kesäkuun alussa. Prodekon oman
rekrytointifirman liikevaihto on kasvanut satojen
tuhansien luokkaan. Prodeko Network -yhteistyöyritysverkosto kasvoi 11 jäsenyritykseen.
Meillä pyyhkii siis hyvin, ja syksyllä Prodeko viettää jo
45-vuotisjuhliaan, joita sinäkin pääset järjestämään.
Syksystä tulee vauhdikas, joten vietähän rentouttava
kesä! Näemme ehkä jo fuksiryhmätapaamisissa, jolloin
vaadin oppia kaikkien nimet naamoineen.
Vi ses!
Martti Heikkilä
Prodekon puheenjohtaja
There is much pleasure to be gained from useless knowledge.
- Bertrand Russell
Opintovastaavan sanat
Tervehdys, tuleva aaltoyliopistolainen!
Olen Cara Casserly, kiltasi Prodekon opintovastaava,
ja syksyllä aloitan kolmannen vuoteni tutalla. Opintovastaavana edustan prodekolaisten mielipiteitä erilaisissa neuvostoissa ja toimikunnissa ja pidän yhteyttä
Tuotantotalouden laitokseen, joten Aalto-yliopiston
mukanaan tuomiin muutoksiin liittyvät asiat kuuluvat
vastuualueeseeni.
Aalto-yliopisto syntyi Teknillisen korkeakoulun (TKK),
Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE) ja Taideteollisen
korkeakoulun (TaiK) yhdistyessä yhdeksi uudeksi säätiöpohjaiseksi yliopistoksi, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen eri alojen osaajia ja mahdollistaa näin uusien
huippuinnovaatioiden syntyminen. Aalto-yliopiston
ollessa vielä lapsen kengissä muutoksia ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Kyseessä on siis myös ainutlaatuinen mahdollisuus, koska tällaisia tilaisuuksia vaikuttaa
koko yliopiston toimintatapojen ja kulttuurin muodostumiseen ei tarjoudu edes kerran elämässä!
valita kursseja koko yliopiston kurssitarjonnasta. Suurin muutos itse opinnoissa, ja sitä myötä myös vaikutus opiskelijoille, tulee todennäköisesti tapahtumaan
vuonna 2013, kun tälläkin hetkellä kehitteillä oleva kandiuudistus astuu voimaan.
Aalto on siis täynnä mahdollisuuksia, mutta muutokset
eivät tapahdu yhdessä yössä. Annetaan siis muutokselle aikaa ja rakennetaan yhdessä juuri sellainen yliopisto
kuin me haluamme!
Cara Casserly
Prodekon Opintovastaava
My school days were the happiest days of my life, which should give you some indication of the misery I’ve endured over the past twenty-five years.
-Paul Merton
Fuksiopas 2011
Aalto-yliopiston mukanaan tuomista muutoksista
suurimpana tähän mennessä on ollut yliopiston organisaatiorakenteen muuttuminen nykyiseen schooljärjestelmään. Opiskelijan arjessa Aalto-yliopiston
muodostumisella on kuitenkin ollut vielä melko pieni
vaikutus, vaikkakin on se jo joissain asioissa näkynyt,
kuten parantuneissa liikuntamahdollisuussa Aalto-yliopiston liityttyä Yliopistoliikunnan piiriin, ja ns. Aaltokursseissa: eri schoolien yhteistyössä tekemistä kaikille
Aallon opiskelijoille avoimissa poikkitieteellisissä kursseissa. Pidemmällä tähtäimellä Aallon vaikutus tulee
luultavasti näkymään edelleen kurssivalikoiman laajenemisena, koska opiskelijoiden olisi tarkoitus voida
17
Prodeko
Isännäntiimi
Yksi kiltamme näkyvimmistä toimijoista on Isännäntiimi, joka huolehtii killan tapahtumien järjestämisestä.
Tämä iloinen joukko turvaa sen, että X määrän opiskeluvuosia jälkeen pelkän tutkintotodistuksen lisäksi
jotain muutakin jää käteen, nimittäin kultaiset muistot
kenties elämäsi parhaasta ajasta. Isännäntiimi tarjoaa
lähes viikoittain tapahtumia, missä opiskelijat pääsevät erilaisissa rennoissa merkeissä viettämään vapaaaikaansa tutustuen toisiinsa ja muiden kiltojen teekkareihin sekä toisten
ainejärjestöjen
opiskelijoihin.
Tiimiin kuuluu
tänä vuonna
reipas Isäntämme Jaakko, raitis
Sisä- ja kulttuuriministerimme
Jukka sekä viisi
iloista ja ahkeraa
juomanlaskijaa:
Nipa, Ida, Riko,
Salli ja Miikka.
Tämä porukka
tulee varmasti
tutuksi jo syksyn
ensimmäisessä
tapahtumassa,
Varaslähdössä.
Tapahtumaportfolioomme
kuuluu rankan juhlinnan ja erinäisten bileiden
lisäksi sitsejä sekä kulttuurillisempia tapahtumia,
kuten teatteria tai konsertteja. Kaikille löytyy jotain ja
joillekin kaikki. Tarjontamme ei jätä yhtäkään kiltalaista kylmäksi!
hyvin, juodaan hyvin ja lauletaan perinteisiä teekkarilauluja killan Lukkareiden (laulunjohtajien) säestyksellä. Sitsit ovat oleellinen osa teekkarikulttuuria, ja ovat
loistava tilaisuus tehdä uusia tuttavuuksia pöytänaapureista. Perinteiset Syyssitsit järjestetään jo syyskuussa,
ja ne tarjoavatkin loistavan tilaisuuden fukseille päästä
tutustumaan uuteen tapaan viettää iltaa.
Killan suurimmat sitsit ovat perinteisesti omat vuosijuhlat, joita meillä Prodekossa nimitetään Diskonttaukseksi. Tänä vuonna juhlitaan 45-vuotispäiviä, ja
juhlat ovat puolipyöreiden vuosien
johdosta hieman
tavanomaista isommat. Tapahtuman
valmistelut tulevat
myös näkymään
koko killalle, ja
juhliminen alkaakin
jo vuosijuhlaviikon
alussa Isännäntiimin
järjestäessä kiltalaisille monenlaista
toimintaa. Vuosijuhlaviikko huipentuu
itse iltapukujen
täyttämään vuosijuhlaan, jonka juhlinnassa saataneen vierähtämään muutamakin
päivä.
Myös Isännäntiimi haluaa toivottaa kaikki fuksit lämpimästi tervetulleiksi Prodekoon. Nähdään Varaslähdössä!
Varmasti joku kysyi 30 sekuntia sitten, mikä on sitsit.
Jos et ehtinyt googlaamaan, niin sitsit ovat toiselta
nimeltään akateemiset pöytäjuhlat, joissa syödään
18
I’m going to make him an offer he can’t refuse.
- The Godfather
Tapahtumakalenteri
Fuksiopas 2011
26.8 Fuksiryhmätapaamiset
29.8 Paikka X
31.8 Otasuunnistus
1.9 Aaltoparty
4.9 Kiltisilta
5.9 Proffaillallinen
6.9 ESTIEM-night
7.9 Stadisuunnistus
14.9 PoRan pelit
16.9 Syyssitsit
28.9 Neliödraama
30.9 Otatarhan ajot & Lakinlaskijaiset
10-16.10 Vuosijuhlaviikko
15.10 Diskonttaus 45
18.10 Experience Aalto
22.10 Oktoberfest sitsit
2.11 Fuksien juhlasitsit
15.11 Teekkarikulttuuri-ilta
18.11 Sikajuhlat
27-29.11 5 -kiltaristeily
4.12 Peruskoulusitsit
8.12 Pikkujoulut
It’s clearly a budget. It’s got a lot of numbers in it.
- George W. Bush
19
Prodeko
Kansainvälinen toiminta
Miten skoolataan Puolaksi? Tekeekö mieli Portugalin
rannoille tai tutustumaan turkkilaiseen kulttuuriin
paikallisten esittelemänä? Haluatko mahdollisuuden kahden viikon intensiiviseen monikulttuuriseen
mökkeilyyn Cambridgen professorin kanssa? Haluatko
tutustua opiskelijoihin monista eri maista? Vetääkö
veri siis ulkomaille?
Tuta tarjoaa paljon kansainvälisiä mahdollisuuksia.
Vaihtoehtoja kielitaidon ylläpitämiseen ja muihin
kulttuureihin tutustumiseen on monia. Jos mieli tekee
ulkomaille, on tähän ainakin kaksi helppoa tapaa. Vaihtoon lähtemiseen liittyen tuotantotalouden laitos ja
Prodekon ulkoministeriö tarjoavat tietoa eri vaihtokohteista ja käytännön järjestelyiden hoitamisesta. Onkin
erittäin suositeltavaa lähteä vaihtoon jossain vaiheessa
opintoja. Vaihtovuosi tarjoaa mahtavia ja mieleen
jääviä kokemuksia.
Jos mieli tekee kuitenkin tällä hetkellä lähteä ulkomaille vähän lyhyemmäksi aikaa ja tutustua moniin eri
maihin, on ESTIEM hyvä vaihtoehto. Euroopan tuotantotalouden opiskelijoiden kattojärjestö, ESTIEM (European Students of Industrial Engineering and Management), järjestää monia kymmeniä noin viikon mittaisia
matkoja vuoden mittaan. ESTIEMiin kuuluu 64 Local
Groupia 25 eri maasta. Sen järjestämät tapahtumat
vaihtelevat täysin akateemisista Summer Academyistä
pelkästään hauskanpitoon perustuviin ja usein tietyn
teeman ympärille rakennettuihin Activity Weekeihin.
Suurin ESTIEM:n tapahtuma on puolivuosittain järjestettävä Council Meeting, joka kokoaa yhteen 150-200
tuotantotalouden opiskelijaa kaikista ESTIEM:n jäsenmaista. Seuraava Council Meeting järjestetään syksyllä
Ankarassa Turkissa, ja sinne on myös teistä muutamalla mahdollisuus lähteä. Näiden monenlaisten tapahtumien välimaastosta löytyy lukuisia vaihtoehtoja ja
lupaan, että jokaiselle löytyy jotain mielenkiintoista.
Jos ei mieli tee ulkomaille, mutta silti olisi kivaa
20
treenata vähän ulkomaan kieliä ja tavata ulkomaisia
ihmisiä, ei hätä ole tämän näköinen. Prodekon ulkoministeriö järjestää monenlaisia tapahtumia kvopiskelijoillemme ja näihin tapahtumiin ovat myös
kotimaiset opiskelijamme enemmän kuin tervetulleita
osallistumaan ja samalla tutustumaan vaihtareihimme.
Fuksivuotenne jälkeen teille tarjoutuu myös tilaisuus
lähteä kv-ISOhenkilöiksi ja olla osana tekemässä tänne
vaihtoon tulleiden opiskelijoiden vuodesta Suomessa
yhtä heidän elämänsä parhaista, kuten vaihtovuoden
usein sanotaan olevan.
Prodekon ulkoministeriö
huolehtii kv-toiminnan
ohella suhteista muihin
Suomen tuta-kiltoihin, ja
tutustuttaa sinut näin myös
muihin kuin Otaniemessä
majaileviin opiskelijoihin.
Myös Lappeenrannan,
Tampereen, Oulun ja
Vaasan tuotantotalouden
opiskelijat tulevat sinulle
toivottavasti opiskeluaikoinasi tutuiksi. Kannattaa siis
muistaa, että mielenkiintoisia ihmisiä löytyy myös
Otaniemen ulkopuolelta,
ja sinnekin kannattaa aina
välillä lähteä tekemään
tutkimusmatkoja.
Tervetuloa siis myös minun
ja koko ulkoministeriön
puolesta opiskelemaan tutalle, nähdään syksyllä!
Susanna Tulokas
Ulkoministeri 2011
Clothes make the man. Naked people have little or no influence on society.
- Mark Twain
Excursiotoiminta
Excursiotoiminta
Kilta tarjoaa jos jonkinlaista aktiviteettia kiltalaisilleen.
Toiset (harvat) ovat tunnelmaltaan jäykkiä ja virallisia,
kun taas toiset hyvinkin riehakkaita. Nämä kaksi puolta
parhaiten yhdistää excursiot. Excursiot ovat myös mielestäni se paikka missä oikeasti saa näkemystä tulevista
töistä ja elämästä, toisin kuin vaikka koulun penkillä.
Excut ovat yritysvierailua. Ne voivat olla kovinkin erilaisia keskenään, mutta tuttu kaava esiintyy usein.
Aluksi yritys esittelee itseään ja toimintaansa. Virallisemman osuuden jälkeen pääsemme nauttimaan
hyvistä tarjoiluista, sekä pääsemme tutustumaan yrityksen edustajiin rennommissa merkeissä. Illallisen ja
saunomisen lisäksi ohjelmassa voi hyvinkin olla kartingia, curlingia tai vaikkapa coktailien tekemistä. Näistä
pääsevät tuotantotalouden opiskelija nauttimaan heti
fuksivuodestaan lähtien. Teollisuusexcuilla päästän näkemään myös tehtaita ja oikeata työtä.
Kuopiossa ja Iisalmessa yritysvierailuilla tai luomassa
suhteita paikallisiin opiskelijoihin. Syksyisin puolipitkä
suuntautuu ulkomaille, tänä vuonna Tsekkeihin. ItäSuomen kierros oli kaikkien osallistujien mielestä aivan
mahtava ja voin luvata, että Prahan keikasta tulee vähintään yhtä hyvä! Myös fukseille on varattu paikkoja
syksyn puolipitkälle ja ilmoittautuminen tähän on syyskuun alkupuolella. Lisäinfoa excuista ja etenkin puolipitkästä saatte heti
ensimmäisten päivien tai viikon aikana. Jos haluatte
tietää lisää excuista tai mistään muusta, niin tulkaa rohkeasti kysymään ja juttelemaan.
Nähdään excuilla!
Vili Lappalainen
Excumestari
Kymmenien illan tai päivän pituisten excujen lisäksi
kilta järjestää vuosittain kaksi puolipitkää excua. Nämä
kestävät parista päivästä viikkoon. Keväällä pysyttelemme kotimaassa. Tänä vuonna olimme kiertämässä
Itä-Suomea. Pysähdyimme Lappeenrannassa, Imatralla,
Fuksiopas 2011
Vaikka jotkut excut voivat olla hyvinkin epävirallisia,
pitää kuitenkin muistaa, että siellä ollaan edustamassa
kiltaa sekä itseämme mahdollisina tulevina työntekijöinä. Tämän takia yleensä pukeudutaan siististi (puku /
smart casual) sekä käyttäydytään hyvin. Tämä on syytä pitää mielessä myös yritysten tarjotessa avokätisesti
virvokkeita. Nämä pari asiaa kun muistaa, voin olla varma, että jokainen oppii uutta ja pitää hauskaa excuilla!
Tutalaisen vahvuus perustuukin monipuoliseen yritysvierailujen kirjoon ja tätä kautta syntyvään kattavaan
eri toimialojen tuntemukseen.
Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin linja-autossa.
- Francoise Sagan
21
Yritysyhteistyö
Prodeko
Moikka,
Olen Prodekon Kauppa- ja teollisuusministeri ja vastaan killan yrityssuhteista ja taloudesta. Vili järjestää
kaikki killan excut, joten minun vastuullani ovat muut
yritysyhteistyömuodot. Vastaan muun muassa Prodeko
Networkista, erilaisista sponsoroinneista ja rekrytointiilmoitusten välittämisestä. Rahastonhoitajan ominaisuudessa pidän huolta, että Prodekon rahakirstu ei
pääse liiaksi tyhjenemään.
Prodeko tekee yhteistyötä lukuisten yritysten kanssa.
Tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme ovat Prodeko Network –yrityksemme sekä useat konsulttifirmat.
Prodeko Network koostuu 11 toimialansa johtavasta
yrityksestä. Yritykset näet oheisesta Prodeko Network
–logostamme. Näihin kaikkiin firmoihin pääset tutustumaan jo fuksisyksynäsi Toimialojen erityispiirteet eli
Toimerit –kurssilla. Yritykset pitävät ensin luennon toimialastaan ja sen jälkeen yritysvierailun, jossa pääset
tutustumaan yritykseen paremmin. Suosittelen kurssia
teille kaikille, sillä se tarjoaa loistavan mahdollisuuden
tutustua moneen eri toimialaan Suomessa.
22
Myöhemmin opintojesi edettyä hieman pidemmälle tulee sinulle erilaisia opintoihin kuuluvia, yrityksille
tehtäviä, harjoitustöitä. Yleensä toimeksiantajan löytäminen on helppoa, sillä prodekolaisilla on hyvä maine
yritysmaailmassa. Killan kautta pääset tutustumaan
moniin yritysedustajiin ja harjoittelemaan yritysmaailmassa toimimista. Killan yrityssuhteet ovat sinua varten
– erilaisten yrityssuhteiden tarkoitus on tarjota sinulle
mahdollisimman laaja kuva siitä, mitä kaikkea sinä voit
tehdä valmistuttuasi.
Onnea vielä loistavasta opiskelupaikasta tutalla ja tervetuloa Prodekoon!
Nähdään syksyllä!
Emma Nermes
Prodekon Kauppaja teollisuusministeri
Hedelmät pitää pilkkoa tarpeeksi pieniksi, ettei lavuaari mene tukkoon.
- Booliohje syksyn 1952 fukseille
Polyteknikkojen Kuoro
- Ei pelkkää kitarisojen
katselemista!
Koelaulut klo17:00
TUAS-talolla:
& 21.9.
&
5.10.
Fuksiopas 2011
14.9.
23
Prodeko
aTalent Recruiting
Huolettaako työllistyminen? Mitä turhia: TKK:n tuotantotalouden linjalta valmistuneillahan on perinteisesti
ollut 99,9 %:n työllisyys! Mutta haluatko välttämättä
rahoittaa opintosi kaupankassa- ja varastotyöllä, vai
tehdä kesällä ja opintojen ohella mieluummin jotain
(1) mielenkiintoisempaa, (2) opettavaisempaa, (3)
haastavampaa, (4) CV:n räjäyttävää, (5) kontakteja
antavaa ja (6) tulevissa uravalinnoissa auttavaa?
Tällaisia tilaisuuksia tarjoaa tuotantotalouden killan
valtaosin omistama rekrytointi- ja henkilöstövuokrausyritys aTalent Recruiting! aTalentin missiona on tehdä
osaavien ja innokkaiden opiskelijoiden rekrytointi
yrityksille niin helpoksi, että lyhyimpiin ja kiireellisimpiinkin projekteihin kannattaa ottaa opiskelija avuksi
mukaan tutustumaan yritykseen ja antamaan tuoretta näkemystä. Painopisteemme on Aalto-yliopiston
liiketoiminnasta kiinnostuneissa opiskelijoissa, mutta
teknisempiäkin toimeksiantoja tulee jatkuvasti. Asiakkainamme on niin suuria pörssiyrityksiä kuin pieniä
kasvuyrityksiäkin hyvin erilaisilta toimialoilta.
Yrityksen alkuvaiheilla ei-tutalaisten välittäminen oli
satunnaista, mutta viimeisen kahden vuoden aikana
toiminta on laajentunut kattamaan merkittävän osan
Aallon kauppatieteilijöista sekä myös paljon teknistä osaamista. Nykyisellään aTalentilla on jo n. 2000
hakijaa. Laajemman hakijakunnan myötä pystytään
tarjoamaan myös tutalaisille monipuolisempia työ-
24
mahdollisuuksia. Kannattaa siis vihjata muille Aaltoyliopiston linjoille päätyneille lukiokavereillekin, mistä
on parhaat tsäänssit löytää arvokasta työkokemusta!
Yrityksemme on yhä opiskelijavetoinen ja tiimissämme
on 13 tuntipalkallista opiskelijaa. aTR:ssä työskentely antaa aivan omanlaisen mahdollisuuden toimia
osana innovatiivista ja dynaamista tiimiä ja päästä
tutustumaan yrittäjyyteen ilman omien rahojen likoon
laittamista. Kokenutta bisnessilmää ja jatkuvuutta
yritykseemme tuo aktiivinen hallitus, jonka jäsenistä 2
on Prodekon Alumnin ja 3 Prodeko-killan nimittämiä.
Kaikki hallituksen jäsenet ovat kuitenkin jo vaikuttamassa työelämän puolella.
Jos haluat, että sinuakin myydään yrityksille liiketoiminnan tulevana huippuosaajana, älä jätä liittymättä
hakijarekisteriimme! Syksyn ensimmäisissä tapahtumissa tähän tarjotaan vielä tilaisuutta, mutta jos haluat kuulla mielenkiintoisista työtilaisuuksista jo nyt, voit
liittyä vaikka heti osoitteessa www.atalent.fi/liity .
aTalentin tiimin puolesta,
Jukka Leppänen
Toimitusjohtaja
aTalent Recruiting Oy
Niinhän minä sanoin, mutta en minä sitä tarkoittanut.
- Paavo Väyrynen
TEK
lakimiespalveluita ja työttömyysturvaa, sekä palkkaneuvotteluissa kätevät suositukset palkkatasosta opintojen
joka vaiheessa. Lisäksi opiskelijana on mukavaa saada
Tekniikka ja Talous –lehti ilmaiseksi kotiinsa. Helpointa
liittyminen on täyttämällä ensimmäisenä päivänä käteen saatava jäsenkaavake. Liittymislomakkeen voi täyttää myös netissä osoitteessa liity.tek.fi.
TEK tukena työelämässä – jo opiskeluaikana
Lisätietoja voi kysyä minulta, Prodekon TEK-kiltayhdyshenkilöltä tai Otaniemen Teekkariyhdysmieheltä, Mikko
Savelalta.
Tervetuloa tekniikan tekijöiden joukkoon!
Tekniikan akateemiset eli TEK on jokaisen teekkarin,
diplomi-insinöörin ja arkkitehdin etu- ja palvelujärjestö.
TEK:llä on noin 72 000 jäsentä ja se tarjoaa jäsenilleen
tukea, turvaa ja neuvontaa koskien työelämää sekä ajaa
jäsenkuntansa etuja esimerkiksi koulutukseen liittyvissä
asioissa.
Kesäisin terveisin,
Iida Myllymäki
Prodekon TEK-kiltayhdyshenkilö
Opiskelijalle TEK:n jäsenyys on täysin ilmainen. Kannattaa siis liittyä mahdollisimman pian jäseneksi, jotta
pääsee osingoille hyvistä jäseneduista. TEK tarjoaa
Iida Myllymäki
Prodekon TEK-kiltayhdyshenkilö
[email protected]
040 725 6686
Mikko Savela
Otaniemen Teekkariyhdysmies
[email protected]
050 373 9252
Fuksiopas 2011
essa:
TEK pähkinänkuor
n etu- ja
alan ammattilaise
an
iik
kn
te
0
00
70
- Noin
palvelujärjestö
- Lakineuvonta
- Palkkasuositukset
stuuvakuutukset
- Oikeusturva- ja vaaasti lehtiä, tutkimuksia ja oppaita
- Jäsenetuna runs
sekä alennuksia
on maksuton
- Opiskelijajäsenyys
I have not failed. I’ve just found 10,000 ways that won’t work.
- Thomas Edison
25
Kiltahuone
Prodeko
Heippa fuksi ja tervetuloa kiltahuoneelle!
Prodekon kiltahuone eli tuttavallisemmin kiltis sijaitsee
TUAS-talon pohjakerroksessa lähellä takaulko-ovea.
Kiltis on prodekolaisten jokapäiväinen hengailumesta,
jonne kiltalaiset kerääntyvät joko levähtämään luentojen välissä tai muuten vain chillaamaan ja tapaamaan
opiskelukavereita. Kiltiksellä voi halutessaan tehdä
kaikkea aina biliksen ja xboxin peluusta ihan vain seurusteluun kahvin äärellä. Myös lukeminen on hyvin
suosittua, sillä laaja lehtivalikoimamme on jokaisen
kohdalla aiheuttanut myöhästymisen jos toisenkin.
Suosituin lehti on varmasti killan oma kiltalehti Proleko?, josta jokainen voi lukea killan kuulumisia ja toimittajien kirjoittamia hauskoja juttuja.
Prodekolaiset ovat tunnetusti kovassa rantakunnossa läpi vuoden ja syy tähän lienee kiltiksen vieressä
sijaitseva oma kuntosali. Kyllä, luit aivan oikein: OMA
kuntosali. Prodekolaisten kovan treenitahdin ja hyvän
varustelun takia punttis on joskus jopa niinkin täynnä,
että penkkisarjan vetämiseen tarvitsee vuoronumeron.
Salille kuten myös kiltikselle pääsee ihan kellon ympäri
vuoden jokaisena päivänä, kunhan hankkii ensin itselleen kirjastosta lakun.
Siisteys on kiltiksen viihtyvyyden kannalta ensiarvoisen
tärkeää. Siivousfriikkeinä tunnetut tutalaiset muistavat
aina palauttaa kuppinsa ja kipponsa tiskikoneseen. Koneen tyhjentämisestä käydään myös hirveetä kilpailua
ja kahvin läikyttäjiä katsotaan aina hyvin pahasti. Äärimmäisen harvoin sattuvien hätätapauksien varalta
kiltiksen keittiön seinässä on kello, jota kilkuttamalla
kukaan ei poistu ennen, kuin paikat on taas siisteinä.
Tätä juttua kirjoittaessa olemme käynnistäneet kiltis- ja
punttisuudistus projektin, ja mikäli kaikki on kesän aikana mennyt suunnitelmien mukaan, Sinä, arvon fuksi,
astelet elokuun lopussa aivan uuteen kiltahuoneeseen
ja pumppaat itsesi kuntoon entistäkin rautaisemmalla
punttiksella.
Tervetuloa vielä kerran Prodekoon ja kiltikselle, siäl nägyy!
Jukka Kujala
SisäKumi 2011
Jälkeen?
Ennen
26
Liikkeenjohdon konsultit ovat ihmisiä, jotka lainaavat kelloanne kertoakseen teille
ajan ja sitten kävelevät tiehensä kello mukananne.
-Robert Townsend
ISOtoiminta
Arwon fuksi,
Onneksi olkoon oikeasta valinnasta ja pääsystä tutalle!
Teretulemast!
Olen Espoon metsistä Otaniemeä ilahduttamaan tullut
suomenitalialaisruotsalainen sekasikiö, joka
on rankan fuksivuotensa jälkeen onnistunut pääsemään teekkariksi. Tittelini killassa
on “ISOvastaava” ja se tarkoittaa sitä,
että vastaan Prodekossa
ISOtoiminnasta. ISOt ovat
toisen vuoden opiskelijoita, jotka auttavat teitä
kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa, jotta elämänne lähtee käyntiin kuin
tuplasateenkaari taivaanrannassa. Toinen
tehtäväni on olla Fuksikapteeni Artun oikea käsi.
Minä heilun aina kun Artulla on liikaa paineita ja
tarvitsee hieman helpotusta elämään... Sanotaan näin
että jos Arttu on teidän Isänne niin minä olen ISOveljenne!
Vuoden aikana tapaatte myös fabuISOt, jotka ovat
opiskelijoita kolmannesta vuosikurssista N:teen
vuosikurssiin. Heitä kannattaa hyödyntää erityisesti
opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Muistakaa kuitenkin, että ISOt ja fabuISOt eivät aina välttämättä muista,
Sekä ISOt että fuksit on jaettu ryhmiksi jotka jännästi
yhdistetään sopivasti niin, että jokainen ISOryhmä
huolehtii yhdestä fuksiryhmästä. Saat elokuun alussa
kirjeen omalta ISOryhmältäsi ja samalla saat tietään
mihin näistä ihmeellisen
mahtavista ryhmistä
kuulut!
Kirjeestä löydät
myös tarkemmat
tiedot fuksiryhmätapaamisesta, joka on
26. elokuuta. Toivottavasti näemme kuitenkin jo Varaslähdössä 13.8.!
Voin luvata
ja kannon,
jännimmistä vuoalkamaisillaan! Edessä
paljon rankkaa opiskelua,
mutta vähintään riittävästi
hauskaa vastapainoa!
David Hasselhoffin täytteisin terveisin:
Roberto Cacciatore
ISOvastaava
kautta kiven
että yksi
sistasi on
on
Fuksiopas 2011
Syksyllä, kun opiskelut alkavat ja joudutte Otaniemeksi
kutsuttuun labyrinttiin, saattavat kysymykset kuten:
“Missä ihmeessä mun pitäis nytki olla?” ja “Mistä mä
saan lapion tohon lapiokurssiin?” olla kaikkien huulilla.
Tällaisten kysymysten kanssa ei kannata hakata päätään seinään, vaan pyytää ISOiltaan apua! ISOt ovat jo
painineet samojen kysymysten kanssa ja selättäneet
ne! Joten kysykää ihmeessä ISOltanne kaikkea parhaista ruokapaikoista kurssien valitsemiseen! Sen takia he
ovat olemassa!
mikä kaikki mietityttää opiskelujen alkaessa. Kannattaa
siis kysyä suoraan! “Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain
tyhmiä vastauksia!”
You can kill a man but you can’t kill an idea.
- Medgar Evers
27
ISOtoiminta
Käraste phux
Prodeko
Välkommen till den underbara världen av Prodeko!
Som en finlandssvensk har du en möjlighet som många inte har! Du har channsen att ta allt ut av både gillet
här med oss, men också utnyttja allt det som TF har att
ge! Teknologföreningen (a.k.a TF) är alltså den svenskspråkiga nationen vid Aalto-universitetet. Ni kommer
att ha mycket att göra dit med Phuxivatorn och TF
människorna. Men jag rekommenderar att ta allt ut ur
både gillet och nationen. Personligen har jag varit med
i båda och har haft double the fun!
Jag hoppas att träffa dig redan på Varaslähtö den 13.8
Hoppas vi träffas både på TF:s och Prodekos evenemang!
Regnbågsfyllda hälsningar:
Roberto Cacciatore
ISOvastaava
The purpose of life is to create something that overlasts it.
28
-Unknown
www.julkku.fi
Alku oli Kivinen. Jotain oli tehtävä. Pohjoisen Gulliverit olivat
saaneet liiaksi mellastaa etelän neitseellisillä aroilla. Syntyi Julkku.
Vuosi oli 1978.
Julkku on toinen Otaniemen Wappujulkaisuista. Se ilmestyy aina
parillisina Wappuina tuoden iloa ja mammonaa toimeliaalle tupsukansalle. Näppäränä fuksina huomannetkin, että juuri sinun
fuksiwappunasi ilmestyy taas Julkku, tuo verbanaalin intelligenssin kukanen.
Ensiluokkaisen huumorin ja rennon meiningin perinne on säilynyt
kukkeana läpi vuosien. Myös sinulla on mahdollisuus olla osa
teekkaripolvien jatkumoa. Julkun myyminen on empiirisesti
todettu olevan hauskaa puuhaa ja mikä parasta, sillä rahoittaa
wapun riennot moderneina aikoina mitä parhaiten.
issa
dassa - “Asem
Kirka talviso
n”
ja hengaillaa
o llaan vaan
Talo usva
ikeuksiin
ajautunu
narkkari
t
ei välittä
nyt vekk
- anto i h
aris taan
erätyskell
onsa piris
tä.
ikko
fyys .
s
u
u
var
aan
en a sau dell
n
i
ä
l
i
Venä i nasavi
tt
yllä
Afgaani h
er mos tui
ter roris te
muslimilla
ihin palo i jiha
d.
Wappua ja Julkkua odotellessa voit suunnata selaimesi osoitteeseen www.julkku.fi tai vaikka nauttia muutamista valituista
paloista vuosien varrelta tällä sivulla.
Jubileum Julkku
Päätoimittaja
Teekkari ja herrasmies
Hyvää kesälomaa!
Nähdään 29.8.
Onko geisha
-kuulilla
leikittely pe
säpalloa?
Mateleva venäläinen oli kyyryssä.
tti,
ulle tti.
s
n
le
o
Sul on mul
l
mu
Prodeko
Ryhmä 1: Selviytyjät
Riku Mäkelä
[email protected]
040 0848789
“In the long run, we’re all
dead”
30
Niko Snirvi
[email protected]
040 5660621
”Come on!”
Juha Murtoaro
[email protected]
040 5940918
”You can’t break those
cuffs”
Niko Ahonen
[email protected]
041 5052561
“Naapurin vaimo on paras
vaimo”
Elämä on ihmisen parasta aikaa.
-Matti Nykänen
Simo Pakkanen
[email protected]
050 5707502
“Vaikka hyvään pyrkii priimaa pakkaa tulemaan”
Ryhmä 2: Sillä Silmällä
Laura Korhonen
[email protected]
045 6343512
“Röyhkeys on valttia”
Salli Antila
[email protected]
040 5310589
“Paras tapa säilyttää kasvonsa, on pitää niiden alaosa
suljettuna”
Eero Pakarinen
[email protected]
040 0677923
”ISOna minusta tulee astronautti”
Ida Martela
[email protected]
045 6787649
”No risk no fun”
Riko Nyberg
[email protected]
040 150664
“Live the search”
Valtter Vihervuori
040 7460391
[email protected]
”Anna sitä leijonaa, tarvin
jotain miedompaa”
Fuksiopas 2011
Liika on aina liikaa, mutta kohtuus on ehdottomasti liian vähän.
- Alkon entinen pääjohtaja K.A. Fagerholm
31
Prodeko
Ryhmä 3: Temptation island
Paavo Pere
[email protected]
040 7675200
”Kiva tietää näin kolmelta
aamuyöstä!”
Miikka Uosukainen
[email protected]
040 5399372
“Erehtyminen on inhimillistä”
Aleksanteri Kontio
[email protected]
040 5905431
“Joka toiselle kuoppaa kaivaa
se kaapelivaurioista vastaa”
Ville Hartikka
[email protected]
040 8429850
”Intissä aivot sulaa”
Lotta Kujala
[email protected]
044 2881961
“Elämä on kuin banaani,
johon apinat eivät ylety”
Lotta Walden
[email protected]
045 6712301
”tyylikkäästi myöhässä”
Aleksi Taipale
[email protected]
045 6306858
”Relax take it easy”
32
Selvinpäin en olisi humalassa auton rattiin lähtenyt.
- Sirpa Pietikäinen, Koneen hallitus, ent. kansanedustaja
Ryhmä 4: Beer Factor
Miika Potka
[email protected]
045 6313166
”En mä tiedä, mä oon vain
töissä täällä”
Kalle Kangasniemi
[email protected]
040 0892467
”Have you met?”
Eero Jokioinen
[email protected]
050 4994939
“Älä lyö päätäsi seinään
- etsi ovi”
Tuisku Suomala
[email protected]
040 5419315
”Ehkä otin ehkä en, so not
kunhan hyppy kulkee”
Heikki Koponen
[email protected]
050 5172674
”If it bleeds, we can kill it”
Toni Kaario
[email protected]
050 4664213
”I drink your milkshake”
Fuksiopas 2011
Jos otan niin otan. Ja otan koko ajan.
- Juliste erään kerhotilan seinällä
33
Prodeko
Fuksivuoteni
VAROITUS: Olet juuri lunastanut paikkasi kaikkien
aikojen opiskelijaelämään. Tämä tarkoittaa vuosien mittaista ajanjaksoa täynnä toinen toistaan
upeampia ihmisiä, mieleenpainuvia tapahtumia ja
sanoinkuvaamattomia kokemuksia. Onnenkyyneleet
ja riemunkiljahdukset ovat mahdollisia, mutta eivät
vaarallisia. Ennen matkan alkua lue alla oleva teksti
huolellisesti läpi, jotta voit virittäytyä oikeaan fiilikseen!
Ensiksi tärkein tunnelmannostatus eli iso onnitteluhali mahtavasta suorituksesta, ja tervetuloa
Prodekoon minunkin puolestani! Olen aavistuksen
kateellinen siitä,
että sinulla on fuksivuosi vasta
edessäsi,
mutta toisaalta vähintään yhtä
innoissani siitä,
että pääsen yhtenä
ISOhenkilöistä keksimään
yhtä sun
toista
pääsi
menoksi,
jotta ensimmäinen vuotesi Prodekossa
olisi kuin sateenkaaret valkoisessa haalarissa:
mieleenpainuva, värikäs ja persoonaallinen!
Vielä vuosi sitten olin samassa tilanteessa kuin sinä
nyt. Pitelin kädessäni tuoretta fuksiopasta, jonka
takasivun ohjeissa luki: ”Ensimmäisenä koulupäivänä
kannattaa ottaa makuupussi ja hammasharja mukaan.”
Muistan huvittuneena kopioineeni lauseen facebookstatukseeni, johon eräs ystäväni kauhuissaan kommentoi: ”Tossa haetaan selkeästi sellaista jos-lähdet-tälle-
34
tielle-niin-paluuta-ei-ole –meininkiä.” Näin jälkikäteen
täytyy myöntää, että ystäväni vitsiksi tarkoitettu heitto
osui turhankin oikeaan.
Omalla kohdallani otaantumiseksi kutsuttu ilmiö alkoi
kuin varkain varaslähdössä, jossa sain ensimmäisen
oppituntini teekkarielämään ja –kulttuuriin. Koulu ehti
tuskin virallisesti edes
alkaa, kun
huomasin
yhden
viikon
aikana
yöpyneeni useammin
Otaniemessä
kuin kotonani.
Jonkin
aikaa
jaksoin uskoa,
että ensimmäiset viikot ovat jollain tapaa
poikkeavia, minkä jälkeen palataan taas normaaliin
arkirytmiin. Kun lokakuu vaihtui marraskuuksi ja tahti
Sikajuhlia järjestäessä vain kiristyi, tajusin, ettei prodekolaisten tapahtumakalenterissa turhia taukoja sallita!
Toisaalta se on yksi kiltamme parhaita puolia: tapahtumia riittää joka lähtöön ja jokaiseen makuun, lähtien
sunnuntaisählystä aina yritysekskursioihin ja vuoden
oudoimmiksi tituleerattuihin Sikajuhliin saakka.
Ja usko tai älä, mutta sateenkaarikansa ehtii myös
opiskella! Tosin fuksisyksynä sekin on suorastaan
sosiaalinen tapahtuma, sillä matikan ja fysiikan laskareihin hajoillaan usein porukalla Tuta-klubilla. Opiskelukavereiden vertaistuki onkin välillä todella tarpeen!
Kaikki kurssit ehtii suorittaa ennen valmistumista.
- Anonyymi vanhempi tieteenharjoittaja
Toisten fuksien lisäksi apua kannattaa kysyä myös
vanhemmilta tieteenharjoittajilta, jotka ovat
jo enemmän tai vähemmän menestyneesti kahlanneet läpi ensimmäisen vuoden
kurssitarjonnan. Etenkin silloin, kun tenttiin
lukeminen on kaikista ponnisteluista huolimatta jäänyt viimeiselle illalle, jolloin on tiedossa
sinulle erityisen tärkeät parhaan kaverin siskon
poikaystävän naapurin lapsen synttäribileet,
vanhempien kiltalaisten vinkit voivat pelastaa
koko tentin!
Paras tapa tutustua muihin kiltalaisiin on lähteä
rohkeasti kiltatoimintaan mukaan. Voin luvata sinulle, että Prodekosta löydät itsellesi juuri sinun
näköisen viran ja siihen sopivan tittelin! Jos työnteko kiinnostaa, mutta hienoista titteleistä et niin
välitä, voit hakea esimerkiksi sisäkumiksi (sisä- ja
kulttuuriministeriksi) hallitukseen. Jos kuitenkin
pidät titteliä itse työntekoa tärkeämpänä, kannattaa käydä Polyteknikkojen Raittiusseuran vuotuisilla kinkereillä lunastamassa itselleen esimerkiksi
seuran virallisen sodastream-huoltajan titteli.
Varaslähdössä tavataan!
Ida Martela
fuksi 2010
Fuksiopas 2011
Ja muista, vaikka fuksivuotesi on teoriassa yhtä pitkä
kuin kaikki aiemmat
elinvuotesi, se tuntuu
silti hurahtavan ohi puolet
nopeammin, joten hyppää
heti mukaan sateenkaarikansan iloiseen joukkoon ja nauti täysillä joka
hetkestä!
Nyt ollaan jännän äärellä!
-Kyösti Pöysti
35
Polyteknikkojen Raittiusseura - PoRa
Prodeko
Polyteknikkojen Raittiusseura, PoRa
Polyteknikkojen Raittiusseura, tuttavallisemmin PoRa, on Otaniemeläinen, käytännössä tutalaisten pyörittämä yhdistys, jonka
toiminta tulee toivottavasti mahdollisimman
monelle teistä tutuksi jo syksyn aikana.
lessa tärkeintä on mukava ja hyvä meininki, ei niinkään
tiukka vääntö tai ammattimaisuus. Tarkoituksena on
saada Prodekolaisia mukaan yhteiseen urheiluun, vaikka aikaisempia kokemuksia lajeista ei olisikaan.
Urheilemme mm. viikottaisilla sählyvuoroilla, AYY:n
palloilusarjoissa (Salibandy, futsal, koripallo ja lentopallo), golfissa, Akateemisen Kyykän MM-kilpailuissa
sekä erilaisissa juoksutapahtumissa. Pyrimme myös kokeilemaan säännöllisesti muitakin lajeja ja kilvoittelemaan muita Otaniemen yhdistyksiä vastaan erinäisissä
kisoissa ja haasteissa. Viime aikoina on kokeiltu ainakin
boulderointia, vapaaottelua ja kajakkipooloa.
PoRan tarkoituksena on tavallaan edistää raittiusaatetta teekkareiden ja etenkin tutateekkareiden keskuudessa, nykyisin tietenkin myös aaltolaisten ja muidenkin fiksujen keskuudessa. Yleisesti ottaen poralaiset
tunnetaan hauskoina kavereina, joilla ajatus ja ideat
lentävät välillä todella kovaa.
PoRan toiminta jakautuu oleellisimmilta osin aatteeliseen ja urheilulliseen toimintaan.
Prodekon urheilujoukkue
Maailmanmestareita olemme suofutiksessa (2009) ja
akateemisessa kyykässä (1997, 1999) ja suomenmestareita kirkkovenesoudun sprinttimatkalla (2010).
Poralaiset pelaavat mieluummin kuin hyvin ja siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, PoRa on pärjännyt yllättävän hyvin AYY:n sarjoissa ja kisoissa. PoRassa urheil-
36
Mikään ei ole niin pysyvää, kuin valtion väliaikainen ohjelma.
– Milton Friedman
Juo vettä niin PoRakin juo
Tunnuksena PoRalaisilla on vuosittain väriä vaihtava
PoRa-paita, ja niistä voitkin bongata PoRalaisen, joka
ylpeän itsevarmasti kantaa tätä aatteellisen yhdistyksemme tunnusta, joka tunnetaan niin Otaniemessä
kuin vaikkapa Norjan tai Serbiankin ghettopiireissä.
Tutafuksina olet automaattisesti PoRan jäsen. Jäsenyys
ei maksa mitään eikä velvoita mihinkään. Voit nauttia
siitä juuri niin kuin haluat ja vaikkapa hankkia itsellesi
syksyn muodikkaimman vaatekappaleen eli edellä mainitun PoRa-paidan. Toki toivomme, että tulet vaikka
vain kokeilemaan eri urheilulajeja, jotta myös urheiluperinne jatkuisi Prodekolaisten keskuudessa vahvana.
Raittiin maailman puolesta jo 42 vuotta
Poralaisia yhdistää reipashenkinen meininki, jonka
seurauksena olemme viime vuosina onnistuneet levittämään aatettamme aina esim. Puolan maaperälle
saakka.
Raittiutta edistämässä
jo vuodesta 1969,
Jukka Kujala
Fuksiopas 2011
Aatetta toteutetaan ympäri vuoden, mutta se huipentuu pitkien perinteiden mukaiseen Vesiviikkoon, jota
vietetään juuri ennen riehakasta Wappua – Otonpäivästä Yrjönpäivään 17.-23.4. Vesiviikolla jokainen kunnon poralainen pidättäytyy pahantuomista alkoholijuomista eikä kaada kurkkuunsa vichyä vahvempaa
juotavaa. Auttaaksemme jäseniämme kaidalla polulla
tämän viikon aikana järjestetämme erinäisiä raittiushenkisiä tapahtumia, kuten PoRan viralliset Bilis-, shakki- ja PES-turnaukset.
PoRan johtokunta ja toimihenkilöt valitaan vuosittain
hulvattomissa Vaaliseuroissa, jossa virallisina kielinä
toimivat Suomi ja Hollanti. Perinteiden mukaan kukaan ei lähde Seuroista ilman enemmän tai
vähemmän, yleensä
vähemmän, hyödyllistä toimihenkilötitteliä.
Kiinnostaisiko sinua
PoRan kirjastonhoitajan hoitajan virka?
Saavu siis syksyllä Seuroille ja hanki itsellesi komea titteli CV:n
täytteeksi! Nähdään
syksyllä!
Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.
-Vilho Koskela
37
Prodeko
Teekkarit – ainutlaatuinen yhteisö
”Opinahjo kouluttaa virkamiehen, yhteisö luo kansalaisen”, tokaisi teekkari Nils Wenell Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan syntyhetkillä 1872. Lausahdus
pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä ja teekkaritarinoita on yhtä monta kuin niiden kertojia. Mitä enemmän itseään tarinoille altistaa, niin sitä varmemmin saa
hämmästyä teekkarikulttuurin monimuotoisuudesta.
”Teekkarius on sitä mitä teekkarit tekevät” on tästä
kenties paras kuvaus, mutta yksittäistä totuutta tästä
on mahdotonta muodostaa, sillä jokainen määrittää
teekkariuden omien kokemustensa kautta. Seuraavana
on vuorossa allekirjoittaneen vuosien varrella tutalaisesta näkökulmasta kerättyjä huomioita siitä, millainen
yhteisö sinua ensi syksynä odottaa.
Prodeko on hyvä porukka
Tutalle hakeutuminen on sellainen asia, mitä ei ole
tarvinnut katua. Tiivis 45 opiskelijan vuosikurssi ja killan
tapahtumat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden
tutustua huipputyyppeihin ja varsin pian huomaatkin
tuntevasi oman vuosikurssisi, mutta myös joukon vanhempia tutalaisia. Opiskelu sujuu yhteistyön voimin
paljon mukavammin ja mikäli perinteet yhtään pitävät
paikkansa, niin syntyneistä tuttavuuksista on iloa vielä
vuosikymmeniksi.
Otaniemi on, teekkarikylä tehdään!
Teekkareista puhuttaessa, niin yhdessä tekemistä ja
luovaa hulluutta ei sovi unohtaa. Otsikon huudahduksen
henkeen maailmassa ei liene teekkarikylän lisäksi toista
opiskelijoiden itse itselleen rakentamaa kampusaluetta.
Samoin voitte olla varmoja, että itse rakennettu kylä ei
ole tekemisen loppu vaan alku. Vaikka kylässä ei asuisikaan, niin sen tilat ja siellä toimivat yhdistykset tulevat
omien preferenssien mukaisesti varmasti tutuiksi. Liiaksi Otaniemeen ei kuitenkaan kannata takertua, vaan
aktiivisesti tutustua siihen mitä Aalto-yliopiston muilla
kampuksilla ja pääkaupunkiseudun virkeällä opiskelijatoiminnalla on sinulle tarjottavana.
38
Vuoden 1949 tempaus ”Otaniemi on — Teekkarikylä tehdään”.
Lähde: Polyteekkariarkisto
Kaveria ei jätetä
Otaniemen yhteisön hienona piirteenä, tänä 2000- luvun itsekeskeisyyden aikakautena, olen kokenut sen
että monimuotoinen yhteisö pitää huolta omistaan
ja ottaa uudet tulijat mieluusti vastaan. Kenenkään ei
tarvitse lähteä mukaan vastentahtoisesti, mutta suosittelen tutustumaan ennakkoluulottomasti siihen mitä
Aalto-yhteisöllä on opiskelun vastapainoksi tarjota.
Repertuaari on laaja Sukelluskerhosta espanjan kielen
opiskelijoihin ja kuoroista ilmailukerhoon.
Teekkari on herrasmies/-nainen
Hyvä käytös on teekkarin ja tutalaisen tunnusmerkki.
Hyvä käytös ei suinkaan tarkoita sitä, että teekkari ei
osaisi ottaa iloa irti — päinvastoin: Hyvä käytös tekee
teekkarista arvostetun ja joviaalin seuralaisen ajasta ja
paikasta riippumatta.
Käytöstapoja voi harjoitella esimerkiksi sitseillä ja vuosijuhlissa, jotka ovat akateemisia pöytäjuhlia, joihin
pukeudutaan siististi, syödään ja lauletaan. Puolentois-
Have no fear of perfection - you’ll never reach it.
- Salvador Dali
ta vuosisadan saatossa teekkareille on muodostunut
vahva laulukulttuuri, joka koostuu niin opiskelijapiireissä yleisesti laulettavista lauluista kuin perinteisistä
teekkarilauluistakin. ”Teekkari laulaa mieluummin kuin
hyvin” kuvastaa varsin hyvin teekkarien ajattelutapaa
laulamiseen.
Ulkoiset tunnusmerkit — lakki ja haalari
Teekkariyhteisö pitää siis sisällään kaikenlaista: tapahtumia, historiaa, kokemuksia ja ulkoisia tunnusmerkkejä. Näistä tärkeimmäksi koen kuitenkin sen kavereista
välittämisen ja yhdessä tekemisen, mistä ainutlaatuinen yhteisöllisyys kumpuaa. Mutta mitä teekkarius on,
niin se on paljon vaikeampi juttu ja sitä ei kukaan voi
kenellekään kertoa, vaan se jokaisen teistä pitää itse
löytää.
Jussi Valtonen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja 2010
Prodekon fuksikapteeni 2006
Teekkarilakin ohella toinen näkyvä
tunnusmerkki on haalari. Prodekossa
fuksivuosikurssi perinteisesti hankkii
itse omat haalarinsa, jolloin jokaisen
vuosikurssin haalarit eroavat hiukan
toisistaan. Prodekon haalareiden
Fuksiopas 2011
Akateemisissa yhteisöissä on perinteisesti haluttu erottua muista omia tunnuksia käyttämällä eivätkä teekkarit
ole tässä poikkeus. Merkittävin teekkareiden
tunnusmerkki on luonnollisesti teekkarilakki, joka otettiin nykymuodossaan käyttöön jo 1800-luvun lopulla.
Perimätiedon mukaan
tupsu haluttiin teekkarilakkiin mukaan,
koska miesvaltaisessa
yhteisössä oli tehty
havainto, että tupsu
miellytti kovasti
kauniimpaa sukupuolta... Pitkään
historiaan liittyy myös
se, että lakin käyttöoikeus tulee
ansaita. Fuksivuoden wappuna ne fuksit, jotka ovat osoittaneet hyvää teekkarihenkeä koko vuoden ajan saavat
painaa teekkarilakin päähänsä ja käyttää itsestään teekkarin arvonimeä.
nykyinen väritys juontaakin juurensa siitä, että aluksi
jokaisen vuosikurssi valitsi haalarin raitojensa värin .
Tämä koettiin kuitenkin kavereiden tunnistamista sen
verran epäkäytännölliseksi, että päädyttiin ratkaisuun,
jossa Prodekon haalarin värityksenä on valkoisella pohjalla olevat sateenkaariraidat.
Ei se humalassa ole, joka pöydän alla makaa vaan se, joka ei sieltä tilaa.
- Teemu Teekkari
39
Yrittäjyys - toisenlainen vaihtoehto
Mikä sinusta tulee isona?
Prodeko
Aalto Entrepreneurship Society haastaa yrittämään!
Onneksi olkoon hyvästä koulutusohjelman valinnasta!
Siinä missä muut kertovat, miten mielenkiintoisia seuraavat opiskeluvuotesi tulevat olemaan, minä haluan
suunnata katseen jo hieman pidemmälle.
Suuret kansainväliset yritykset kuten Nokia, BCG ja
IBM ovat perinteisesti tuta-teekkarin unelmatyöpaikkoja. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja etenkin
suurten teollisuusfirmojan aikakausi on ohitse. Suomen vientiteollisuus ei voi enää luottaa vain Nokian
kaltaisiin suuryrityksiin, eikä voi tuta-teekkarikaan.
”Älä koskaan työskentele suuressa yrityksessä, ellet ole
itse luonut sitä.”
Tämä Mårten Mickosin lausahdus on yksi sanoma, jota
Aalto Entrepreneurship Society, tai tuttavallisemmin
Aaltoes, haluaa välittä.
Niin kuka Mårten Mickos? Mårten valmistui TKK:lta
1993, ja hän perusti ensimmäiset yrityksensä jo
opiskeluaikoina. Nykyään San Franciscon Piilaaksossa
asuva Mårten tunnetaan parhaiten ajoistaan MySQL:n
toimitusjohtajana. Suomalaislähtöinen firma myytiin
noin miljardilla eurolla Sun Microsystemsille.
ovat meidän silmissämme rokkistaroja. Tuoreimpiin
staroihin kuuluvat mm. Peter Vesterbacka (Rovio /
Angry Birds) ja Wili Miettinen (Microtask). Kaikki nämä
ovat myös merkittäviä Aaltoes:n puolestapuhujia.
Aaltoes pyrkii toiminnallaan keräämään yhteen innokkaita, yrittäjähenkisiä ja kunnianhimoisia opiskelijoita,
jotka perustavat yhdessä kansainvälisesti menestyviä
kasvuyrityksiä. Järjestämme mm. erilaisia keynote- ja
pitching-tapahtumia, sekä teemme inspiraationhakuisia ”opintomatkoja” ulkomailla sijaitseviin yrittäjyyskeskittymiin, kuten Piilaaksoon. Kesäisin järjestämme
myös erilaisia harjoitteluohjelmia: Summer of Startups, Enternship ja Startup Life.
Toivotamme kaikki yrittäjähenkiset ihmiset tervetulleiksi mukaan Aaltoes:n toimintaan. Helpoiten mukaan
pääsee tulemalla tapahtumiimme, joita järjestämme
liki viikoittain. Innokkaimmat varmasti löytävät nopeasti tiensä aktiivijäseniimme, vaikka ensimmäistä
yritystä ei vielä olisi perustettukaan. Lisätietoja löytyy
kotisivuiltamme (aaltoes.com) tai facebookista (www.
facebook.com/aaltoes).
Lari Haataja,
Aalto Entrepreneurship Society ry
[email protected]
Mårten ei suinkaan ole ainoa TKK:lla opiskellut menestyvä yrittäjä. Risto Siilasmaa (Tuta-DI) perusti
aikoinaan tietoturvayhtiön, joka muutti myöhemmin
nimensä F-Secureksi. Nykyään Siilasmaa toimii mm.
”bisnesenkelinä”, sijoittaen nuoriin start-up yrityksiin.
Aaltoes on vuonna 2009 perustettu opiskelijajärjestö,
jonka tavoitteena on muuttaa Suomen yrittäjyyskulttuuria. Mickosin ja Siilasmaan kaltaiset sarjayrittäjät
40
Shut up and grow!
- Mark Zuckerberg
Fuksiopas 2011
leikkaa tästä, jos pelkäät eksyväsi
Päärakennuksen kartta
Kunnianhimo on himoista toiseksi paras.
- Jenni Eloranta
41
42
1
AYY:n palvelupiste
2TF
3OK20
4
JMT 3
5Polyteekkarimuseo
6
JMT 5
7Rantasauna
8
Servin mökki
9
Bussien päätepysäkki
10Urheilukenttä
11 Otaniemen kappeli
12YTHS
13Perhekylä
14Ostoskeskus
15Otahalli
16 Radisson SAS
17Dipoli
18Päärakennus
19Kirjasto
20TuAs-talo
21 Tietotekniikan talo
22 Maarin talo
23 AYY (Lämppäri)
Education is what remains after one has forgotten everything one learned in school.
- Albert Einstein
leikkaa tästä, jos pelkäät eksyväsi
Prodeko
Otaniemen kartta
Retuperän WBK
Perinteinen
pfuksikonsertti
11. 11. 11
kello 18. 11
Paikka: A-sali
Hinta: fukseille 1 euro
Sisältää virvokkeen
ja phuksipisteitä
Pala menneisyyttä
Prodeko
1966
1.11. Vanhalla Polilla perustettiin tuotantotalouden
kerho Prodeko TKY:n alayhdistykseksi ja Koneinsiinörikillan alaisuuteen. Samana syksynä oli al­ka­nut tuotantotalouden opinto­suun­ta.
1968
Prodeko järjesti televisioidun yleisökeskustelun Dipolissa aiheesta “Miksi insinöörejä ei kuulla talous­
poliittisissa ratkaisuissa.” Paikalla is­tui­vat mm. herrat
Ilaskivi, Karjalainen, Salonen, Suonpää ja Vennamo.
Ensimmäinen ulkomaan excursio tehtiin Berliiniin,
Prahaan ja Varsovaan. Prodekolaiset näkivät Prahan
viimeisen vapaan päivän en­nen miehitystä, mikä johti
lukuisiin haas­tatteluihin kotimaassa.
1977
TKY tuki Prodekon toimintaa 20 markalla, mikä kattoi alle 0,25 pro­mil­lea kuluista. Tästä suivaantu­nee­na
Prodeko päätti myöntää TKY:lle 35 markan toimintaavustuk­sen.
1987
Rahakkaita prodekolaisia lii­tet­ti in Juppipossu-kerhoon
ja oma tentti­kokoelma perustettiin. KIKin hal­li­tus alkoi
kokea prodekolaiset on­gel­ma­nuorina, koska “inhottava
prode­ko­lainen itsevarmuus on jois­sain tapauksissa herättänyt ihme­tys­tä”.
1989
1969
Polyteknikkojen Raittiusseura, PoRa perustettiin.
1971
Prodekon jäsenmaksu oli 1 mk. Tuotantotalouden
opetus­ohjel­mas­sa oli vaihtoehtoisina kurs­seina kehruutekniikkaa, sidosoppia ja teks­tii­lien koetusta.
1976
Lahti-Insbruck-rullasuksi­vies­tis­sä Prodekolaiset hiihtivät Lahden kaupungin, seuraavien MM-hiihtojen
isännän, tervehdyksen Innsbruckin olympiakaupungin
pormestarille. Prodekon neli­henkinen delegaatio osallistui HKK Kaarle Kustaan ja Silvian pyynnöstä heidän
häihinsä. Kuningasparille luovutettiin juhlavin me­noin
tandem­rullasukset, jotka muistuttivat Innsbruckin
tempauk­ses­ta ja kuningas­parin tapaamisesta ur­hei­lun
merkeissä. Tempaukset no­tee­­rattiin laajasti useissa Euroopan lehdissä.
Prodeko liittyi Suomi-Kiina ja Suomi-Neuvostoliitto seuraan. Prode­ko­­laiset pääsivät ensimmäise­nä länsimaise-
44
na opiskelijaryhmänä tu­tus­tumaan Kiinan kansan­tasa­
vallan ja Mongolian talouselämään.
Sääntömuutoksella Prodeko muu­tettiin tuotantotalouden kerhosta tuotanto­talouden killaksi. Al­koi kova prtyö killan aseman tunne­tuk­si tekemiseksi. Kassassa oli
vuo­den lopulla 48 NOK ja 0,50 FIM.
1990
Perustettiin Euroopan tuo­tanto­talouden opiskelijoiden
liitto ESTIEM, johon Prodeko liittyi yhdessä 13 muun yliopiston opiskelijajärjestön kans­sa. Sähköinsinöörikillan
jäynäkilpailussa Prodeko peitti SIK:n kilta­­huoneen 8000
vedellä täytetyllä muovi­mukilla - tuloksena kisan voitto.
1992
Vapautuneisiin Baltian tasa­valtoihin avattiin suhteet ja
Prodeko te­ki Via Baltica -excursion kiertäen Viron, Latvian ja Liettuan kautta Puolaan.
1993
Suhteita yrityksiin kehitettiin aloit­tamalla tunnustelut
Prodeko Networkin luomiseksi. Pitkä excursio suunnattiin Pietariin, Moskovaan ja Kazakhstaniin.
Stupid is as stupid does.
- Forrest Gump
1994
Prodeko Network pot­kais­tiin kunnolla käyntiin. Prodekon viisivuotista taivalta kiltana juhlittiin näyttävin vuosijuhlin.
1996
Prodeko järjesti TIMES-finaalin ja voitti sen. Prodeko sai
myöskin historiallisesti ensimmäisenä lakit. Prodekon
vuosijuhlat olivat poikkeuksellisen suuret, kun juhlittiin
ammattiainejärjestön 30-vuotista olemassaoloa.
1997
Tuotantotalouden osasto muutti Otaniemen ulkopuolelle Spektriin. Prodeko sai järjestettyä opiskelijoiden
tarvitsemat tilat vielä Otaniemestä.
1998
Tuotantotalouden osaston oman talon suunnittelu
kampusalueelle aloitettiin. Paluumuuton Otaniemeen
odotettiin tapahtuvan vuonna 2000.
1999
PoRan perustamisesta tuli kuluneeksi 30v. Joulukuussa
1998 pidettiin Prodekon Alumnin ensimmäinen hallituksen kokous. Alumnin pääasiallisena tarkoituksena
on tukea Prodekoa sekä toimia yhtyssiteenä valmistuneiden kesken
2000
Prodeko rekisteröityy. Killan laulukirja ilmestyy vihdoin.
2002
TuAS-talon rakentaminen aloitetaan.
2003
TuAS-talo valmistuu ja opiskelijat pääsevät muuttamaan uusiin tiloihin. Valtakunnallisen jäynäkilpailun
voitto menee prodekolaisille.
2004
Prodeko Recruiting perustetaan.
2006
Prodeko juhli 40-vuotista taivaltaan. Prodekon historiateos julkaistaan.
2008
Tuotantotalouden osasto liitetään Informaatio- ja luonnontieteiden tiedekuntaa osana TKK:n tiedukuntauudistusta.
2010
Aalto-yliopisto aloittaa toimintansa, kun entiset TKK,
HSE ja TaiK yhdistyvät yhdeksi huippuyliopistoksi.
2011
Vanha Informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta
muuttuu Aalto-yliopiston myötä Perustieteiden korkeakouluksi. Prodeko kerää yli puoli miljoonaa euroa Aaltoyliopiston varainhankintaan. Prodekon historian paras
fuksikurssi saapuu syksyllä!
2001
Fuksiopas 2011
Osaston paluumuutto Spektristä Otaniemeen lykkääntyy tulevaisuuteen: tutatalo on edelleen suunnitteluvaiheessa. Prodekon lehden Proleko?n 10v juhlanumero ilmestyi.
There’s a time and a place for everything, and it’s called college.
- Chef, South Park
45
Prodeko
Suomi-Otaniemi-Suomi sanastoa
46
Aalto-yliopisto
AINO
AYY
ALKO
Alumni
Alvari Amfi Assari
Dipoli DL
Excursio
FTMK Fuksi Fuksikapteeni
Fuksimajuri Fuksipistekortti Gorsu Gravitaatio Hymni ISOhenkilö JMT
Julkku
Jäynä TKK:n, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyessä syntynyt uusi yliopisto. Täynnä dynaamisia huippuosaajia.
1. Alvar Aallon vaimo 2. *AYY:n lehti, joka ilmes
tyy muutaman kerran vuodessa.
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
Valtion monopoli - ainakin vielä toistaiseksi
Valmistuneiden tieteenharjoittajien yhteenliittymä
Alun perin Alvar Aalto. Nimeä kantavat *päälaf-
kan ruokala ja saman rakennuksen takana oleva aukio
*päälafkan silmiinpistävä arkkitehtuurinen näyttämö,
Assistentti eli Proffan apulainen, joka tulee vielä tutuksi...
Kongressi­keskus Otaniemessä. Sisältää ruokalan ja *Cantinan. Suurien juhlien pitopaikka, jossa eksyt varmasti.
Deadline. Ajankohta, johon mennessä jokin pitää olla tehty. Edeltävänä yönä et yleensä nuku.
XQ. Vierailu yritysten luo. Voi sisältää asiaa tai jotain ihan muuta. Tai joskus molempia...
Fuksitoimikunnassa istuvat kiltojen *fuksikaptee-
nit
Sinä. Ainakin *Wappuun saakka.
*Killan hallituksen jäsen, joka vastaa siitä, että sinulla menee hyvin.
*Fuksi­toimikunnan puheen­johtaja. Fuksi
kapteenien pomo.
Kortti, johon kerätään aktiivisella sähellyksellä ja raadannalla pisteet lakin saamista varten.
Saunatila *JMT 5:n kellarissa.
1. Juhla laskiais­tiistaina 2. Painovoima
Teekkarilaulu, joka lauletaan puoleltaöin.
Tavallisesti *tupsufuksi, joka omistautuu sinun perehdyttämiselle opiskelija­elämään.
Jämeräntaival. Otaniemen teekkari­kylän Route 66. Campuksemme sykkivä aortta.
Parillisina vuosina ilmestyvä wappulehti. Teekkarihuumorin kukanen.
Teekkarihuumorin konkreettinen ilmentymä, nerokas ja hauska kepponen, josta sekä tekijä, Keltsu Kilta Kiltis Kylteri Kyyhkyslakka Kyykkä Labra Lafka Laskarit Lämppäri
Laulukirja Luennoitsija Luento Lukkari Manta OK Opintoneuvola You may delay, but time will not.
- Benjamin Franklin
että jäynättävä nauttivat.
Cantina on *teekkarin ravintola­olohuone *Dipolissa. Hyvää ruokaa ja juomaa, ruuasta teekkari­alennus
Saman koulutus­ohjelman opiskelijoiden yhteenliittymä, Sinulla Prodeko.
Kiltahuone. Luentosalia mukavampi paikka viettää *luennot. Täällä myös kadotetut elämät
törmäävät.
Kauppakorkean opiskelija. Rakastettu ja herjattu.
*Päälafkan ala­käytävältä löytyvä lokerikko, josta voit löytää esim. *laskarit.
Sekä peli että peliväline. Lajin akateemiset MM-
kisat järjestetään helmikuussa.
Laboratoriotyö, jossa tunnetut teoriat testataan käytännössä. Aiheuttaa yleensä päänsärkyä ja pahoinvointia.
Korkeakoulun osasto tai rakennus. Esim. *tuta-
lafka.
1. Kotilaskujen tarkastus­tilaisuus. Piinallinen kaksituntinen, jossa jännität, joudutko laske
maan laskusi taululle (ja pahimmassa tapauk
sessa ymmärtämään mitä kirjoittelit). *Assari pitää - assarista ei pidetä 2. Lasku­harjoitus­­
tehtävät.
Lämpömiehenkuja 2, jossa majailevat AYY:n hallitus ja sihteerit.
Kirja, joka on täynnä teekkari­lauluja. Tarpeellinen esim. *puoli­pitkän bussi­matkoilla.
Joskus myös pedagogisia kykyjä omaava asiantuntija.
1. Tilaisuus, jossa *luennoitsijan muistiin­panot siirtyvät opiskelijan muistiin­panoiksi kulkematta kummankaan aivojen kautta. 2. Toiseksi paras tapa tavata kavereita
Laulun taitaja, osaa paljon sanoja ja/tai säveliä. Esilaulaja *sitseillä.
Havis Amanda ‑patsas Kauppatorilla, lakitetaan *Wappuna
Otakaari on Otaniemen Champs-elysee, 20:ssä on paljon käytetty sauna
Sieltä löydät vastauksen opintoihin liittyvissä
kysymyksissä.
Op, pinna, noppa, eli kurssien suuruutta kuvaava mittayksikkö.
Legendaarinen teekkari.
Sähköosaston vieressä sijaitseva lampi.
Negatiivisen sävyn sisältävä termi, joka tarkoittaa vieraantumista muusta maailmasta.
Otaniemessä sijaitseva urheiluhalli. *Aalto-yliopis
ton sisäisten mestarussarjojen pitopaikka.
Otaniemen ostos­keskuksessa sijaitseva normaali­hintainen ruokakauppa.
Otaniemi Underground Broadcasting System. Entinen teekkarikylän oma TV- ja radioasema.
Siellä me ennen opiskelimme, pääsee kätevästi Bulevardia pitkin.
1.tekniikan alan korkeakouluopiskelija 2. entinen
ylioppilaskunnan (*TKY) oma lehti, jonka seuraa
ja on *AINO.
Useamman päivän kestävä matka, jossa käydään *excuilla, jotka muistat/et muista.
Prodekon kiltalehti. Ilmestyy säännöllisen epä-
säännöllisesti
Kopioida, monistaa. Koneellisesti tai käsin.
Opetusmonisteet. Voivat sisältää tentissä kysyttäviä asioita.
Prodekon laulukirja
Korkeakoulun pää­rakennus.
Rantasauna, *teekkareiden talkoo­työnä rakentama sauna meren rannalla.
Riippukansio, jokaisen oma posti­laatikko TUAS-
talossa
On juuri sitä, miltä se kuulostaakin. Teekkarit kokoutuvat yhteen saunomaan, laulamaan ja juhlimaan - erittäin suositeltavaa sekä pala teekkarikulttuuria.
Otaniemen suurin esikaupunki, Helsinki. Pääelinkeino turismi.
*Labrasta tehtävä selostus, jossa koitat selittää miksi mittaus­tuloksesi eivät sovi teoriaan.
*AYY:n Otaniemen palvelupiste osoitteessa Otakaari 11.
Servin mökki eli *JMT:n alku­päässä sijaitseva rakennus. Entinen ruokala. Iltaisin loputtomien Sillis
Sitsit SMT Speksi Tapiola TF Teekkari Tekn. yo Tempaus TKY TuAs Tupsu Tupsufuksi Teekkarilakki Tutalafka Tuula Ilmes Ulkkari Ullis Wanha Poli Wappu
YTHS Äpy juhlien pito­paikka.
Suurien juhlien jälkeen järjestettävä silliaamiainen. Voi jatkua seuraavaan yöhön.
Pöytäjuhla. Hieno ja perinteinen tilaisuus, jossa vietetään iltaa hyvässä seurassa.
Servin Maijan Tie, (P)erhe­kylän keskusväylä.
Huumoripitoinen interaktiivinen laulu­näytelmä (tulette vielä näkemään).
Lähin valtion virvoitus­juoma­liikkeen sijaintipaikka.
1. Teknologföreningen, Täffä. Ruotsinkielinen osakunta 2. Rakennus *Dipolin vieressä, päivisin
ruokala, joka on kuuluisa keskiviikko­spagetistaan.
Fuksivuoden ja Wapun kunnialla selvittänyt teknii-
kan ylioppilas (*tekn. yo)
Tekniikkaa opiskeleva ylioppilas.
Tapahtuma, jolla pyritään esimerkiksi kohdistamaan suuren yleisön huomio yhteiseen huolen­aiheeseen. Uusin tempaus tehtiin syksyllä 2009 yhdessä kaikkien Aalto-koulujen kanssa.
Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta
Laitoksemme koti. *Kiltis löytyy täältä.
On lakissa.
Ensimmäistä vuotta lakkinsa omistava teekkari.
Keväinen palkinto aktiiviselle *fuksille.
Meidän ihan ikioma laitos
Ensimmäinen ääni, minkä kuulet *sihteeristössä. Kaikkien *teekkarien äiti. Tietää kaiken, ja jos ei niin ottaa selvää.
Ulkomaanvaihdossa Suomeen eksynyt ulkomaankieltä puhuva henkilö.
Ullanlinnanmäki kokoontumispaikka *Satamakaupungissa laskiaisena ja vapun päivänä
*Satama­kaupunkiin jäänyt osakunta­talo. Nykyisin Hotel Linna.
Otaniemen kansallinen juhla­päivä/viikko - jos *fuksimajuri niin päättää.
Ylioppilaiden terveyden­huoltosäätiö. Toimipiste myös Otaniemessä.
Parittomina vuosina ilmestyvä perinteikäs wappulehti. Since 1948.
Fuksiopas 2011
Opintopiste
Ossi Törrönen Ossin lampi Otaantua Otahalli Otariisto OUBS Polysteekki Polyteekkari Puolipitkä Proleko? Prujata Pruju
Pääkirja Päälafka Rantsu Riippari Saunailta Satamakaupunki Selkkari Sihteeristö
Smökki
Tiedän, että professorien on saatava rauhassa pohtia kaikkia niitä vaikeita ongelmia, jotka
opiskelijat sitten ratkaisevat heidän puolestaan. - Matami Mimmi Taavi Ankalle
47
Prodeko
Tervehdys Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta,
Valtavat onnittelut uudelle opiskelijalle! Jotta opiskelusi lähtisi käyntiin mahdollisimman sujuvasti, tässä
muutama tärkeä muistutus opintojen alussa tärkeistä
asioista.
Mikä AYY?
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on noin 15 000
jäsenensä – siis myös sinun – palvelu- ja etujärjestö.
AYY:n jäseniä ovat kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat,
jotka suorittavat alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa Aalto-yliopistossa.
Jäsenenä voit hyödyntää monia ylioppilaskuntasi palveluita. Palvelupisteiltä (Arabiasta, Otaniemestä, Töölöstä) voit hankkia itsellesi muun muassa opiskelijakortin
ja kalenterin sekä vuokrata saunatilat juhliisi tai pakettiauton muuttoa varten. Ylioppilaskunnalta saat myös
neuvoja ja apua moniin opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyviin kysymyksiin ja ongelmiin!
• Arabianrannan palvelupiste: TaiK, Hämeentie 135
C, k-kerros, sisäänkäynti Muotoilijankadulta
• Otaniemen palvelupiste: Otakaari 11, ostoskeskuksen ylätasolla
• Töölön palvelupiste: Kauppiksen päärakennus, Runeberginkatu 14–16
Hanki koti!
Asuntotilanne pääkaupunkiseudulla on haastava. Edullisia opiskelija-asuntoja ei etenkään alkusyksystä riitä
kaikille halukkaille, yksityisillä markkinoilla vuokraasunnot ovat kiven alla ja myös kalliita. Asuntoa kannattaa siis hakea heti yliopiston hyväksymiskirjeen
saavuttua mahdollisimman monesta paikasta (lukuun
ottamatta AYY:n Otaniemen, Roihuvuoren, Vuosaaren
ja Pohjois-Haagan asuntokohteita, jonne ensimmäisen
vuoden opiskelijat voivat hakea vasta heinäkuun aikana). Vaikka sinulle tarjottaisiin asuntoa, joka ei täysin
vastaa toiveitasi, se kannattaa ottaa vastaan. Opintojen
48
päästyä alkuun ehdit halutessasi etsiä vielä mukavampaa kotia!
AYY omistaa Helsingissä ja Espoossa asuntoja, joita
kaikki Aalto-yliopistoon läsnä olevaksi ilmoittautuvat ja
ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksavat voivat hakea.
Tarkempia tietoja asukkaaksi hakemisesta ja tarjolla
olevista asunnoista löytyy AYY:n nettisivuilta asumisen
osiosta ja osoitteesta campus.ayy.fi.
AYY:n jäsenenä voit hakea asuntoa myös Helsingin
seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (Hoas). Hoasilla on
asuntoja ympäri pääkaupunkiseutua kampusten lähellä
ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä. Lisätietoja:
www.hoas.fi.
Hae opintotukea!
Opintotuki on useimmiten opiskelijan ensisijainen toimeentulon lähde. Opintotukea voit hakea heti, kun
olet tullut hyväksytyksi yliopistoon – ajoissa oleminen
kannattaa, koska hakijoita on syyslukukauden alussa
paljon. Voit hakea opintotukea netissä Kelan asiointipalvelussa tai hyväksymiskirjeen mukana saapuvalla
paperilomakkeella. Syksystä 2011 alkaen opintotuki
myönnetään uusille opiskelijoille ensin alemman kor-
With great power comes great responsibility.
- Uncle Ben, Spiderman
sinun AYY:stäsi!
Aalto-party 1.9
keakoulututkinnon suorittamiseen, vaikka opiskelija on valittu suorittamaan sekä alempi että ylempi korkeakoulututkinto. Maisterivaiheen tukea haetaan aikanaan erikseen.
Lisätietoa: into.aalto.fi ja www.kela.fi.
Joukkoliikenne ja matkustus
Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville joukkoliikenne
usein eri maksuineen ja busseineen saattaa aluksi tuntua
hankalalta. Parissa päivässä oppii kuitenkin yleisimmät bussit ja käytännöt. Joukkoliikennettä käytettäessä matkakortti
on ehdottoman hyödyllinen, sillä opiskelija saa sen avulla
matkoista 50% alennuksen. Matkakortin voi hankkia YTV:n
palvelupisteistä. Otaniemestä katsottuna lähin yhteispalvelupiste sijaitsee Tapiolassa. Erittäin hyödyllinen apuväline
bussilla liikkumiseen on internetissä oleva matkojen suunnittelija reittiopas (www.reittiopas.fi). Kuulet matkakortista
lisää ensimmäisinä koulupäivinä ISOhenkilöiltäsi. Lisätietoa
www.ytv.fi ja www.reittiopas.fi
Ylioppilaskunnassa tapahtuu…
Helle-Aalto 6.8!
Experience Aalto 18.10
Miten Aallon kolme kampusta sitten sopivat yhteen? Haluaisitko välillä kokeilla jotain aivan muuta kuin sitä samaa matematiikan lukemista päivästä toiseen? Vastauksia ja mahdollisuuksia näihin ja
moniin muihin tarjoaa Experience Aalto! Iltapäivän
aikana seikkaillaan kaikilla kolmella kampuksella ja
luvassa on monipuolista enemmän tai vähemmän
vakavaa informaatiota sekä aivan uusia näkökulmia. Lähde katsomaan, mitä kaikkea Aallolla onkaan tarjota…
Elokuun aikana sinulle toimitetaan tämän oppaan lisäksi vielä AYY:n uuden opiskelijan opas eli Reissuvihko. Reissarista
löydät lisää tietoa kaikesta yllä kerrotusta sekä paljon muita
hauskoja ja jänniä juttuja. Lue tarkasti ja pidä opas mukanasi!
Käy myös tutustumassa AYY:n nettisivuihin osoitteessa www.
ayy.fi.
Fuksiopas 2011
Ylioppilaskunnan kesäpäivät räjähtävät käyntiin
lauantaina 6.8 (todennäköisesti) Hietaniemen rannalla kello 15 alkaen. Luvassa luonnollisesti mahtavaa seuraa, päräyttävää meininkiä, aurinkoa,
vesisotaa ja iloista meininkiä. Tarjolla myös mahdollisuus mitellä voimiaan ylioppilaskuntatovereitaan vastaan beachvolley-turnauksen merkeissä.
Tule siis nappaamaan varaslähtö syksyyn ja tutustumaan tuleviin koulutovereihisi jo hyvissä ajoin!
Lisää infoa ja tarkat speksit löytyvät AYY:n nettisivuilta (ayy.fi) sekä facebookista!
Viralliset lukuvuoden avajaiset päätetään vähemmän
virallisissa merkeissä Design Factorylla. Karnevaalitunnelmaa! Sirkustemppuja! Hengailua! Köydenvetoa! Pomppulinna! Aurinkoa
(mikäli säiden herra suo)! Viime vuoden ehkä hauskimmat aalto-pippalot, joten be there or be
[ ]!
Tuli iso jytky!
– Timo Soini
49
Prodeko
Muistilista
1. Hoida kaikki käytännön järjestelyt, byrokratia ja paperien lähettelyt ajoissa, jottei
tule turhia ongelmia heti opiskelun alkuun, jolloin saattaa olla muutenkin kiire.
2. ILMOITTAUDU läsnäolevaksi ja lähetä todistuskopiot koululle.
3. Maksa lukukausimaksu AYY:lle, näin pääset käsiksi mm. halpoihin aterioihin ja
terveydenhuoltoon.
4. Ano opintorahaa ja asumistukea.
5. Hanki itsellesi asunto. AYY:n ja HOAS:in nettisivut ovat hyvä paikka aloittaa.
6. Hanki julkisen liikenteen matkakortti.
7. Ilmoittaudu ja saavu Varaslähtöön 13.8 ja myöhemmin Fuksiryhmätapaamisiin 26.8.
8. Tule Otaniemeen maanantaina 29.8. klo 9 TuAs-talon tu2-saliin. (kts s. 42 kartta)
Jos et silloin pääse paikalle, niin ilmoita minulle puhelimitse tai sähköpostitse.
Ensimmäisenä päivänä kannattaa ottaa makuupussi ja hammasharja mukaan, koska
jos lähdet mukaan Paikkaan X, ei sieltä pääse ennen aamua takaisin. Paikka X on
loistava mahdollisuus tutustua muihin kiltalaisiin ja vuoden ehdottomia kohokohtia!
9. Ota ensimmäisenä päivänä mukaasi myös kaikki materiaalipaketin mukana tulleet
lomakkeet, joita et ole vielä palauttanut. Tarvitset myös valokuvan opiskelijakorttiasi
varten!
10. Lue läpi kaikki saamasi materiaali, koska se sisältää paljon hyödyllistä ja hauskaa tietoa.
11. Mikäli mitään epäselvyyksiä ilmenee tai kysyttävää tulee mieleen, ota rohkeasti
yhteyttä! Vastaan mielelläni kysymyksiin (Arttu Anttonen 045 679 2848,
[email protected]). Ilmoitathan myös mikäli yhteystietosi muuttuvat:
Tulet saamaan postia ISOhenkilöiltäsi vielä ennen elokuun tapahtumia.
Lue tämä lista ja fuksiopas vielä kertaalleen... Nähdään Varaslähdössä!
ps. Voit käydä katsomassa tämän fuksioppaan värillisenä Prodekon nettisivuilta prodeko.org tai tykätä
Prodekosta facebookissa www.facebook.com/prodeko
50
Epäonnistumisen mahdollisuus on suuri, kun kykenemätön opettaa halutonta tekemään tarpeetonta.
- Tuntematon fuksikapteeni
Tervetuloa Varaslähtöön
Ilmoittaudu varaslähtöön!
Varaslähtö lauantaina 13.8.
Lähtö klo 14 TKK:n päärakennuksen portailta
Saavu paikalle tutustumaan tuleviin opiskelutovereihisi,
viettämään hauskaa iltaa, syömään ja saunomaan. Varaslähtö pidetään Sierlan leirintäkeskuksessa järven rannalla,
vajaan tunnin ajomatkan päässä Otaniemestä. Varaslähdöstä tullaan takaisin Otaniemeen sunnuntaina päivällä.
Jotta osaamme varata mukaan sopivan määrän ruokaa ja
juomaa, ilmoitathan minulle mahdollisimman pian sähköpostilla, facebookilla tai puhelimitse, pääsetkö tulemaan.
[Sähköposti] : [email protected] [Puhelin]: 045 679 2848 [naamakirja]: www.facebook.com/arttu.anttonen
Onko sinulla ensi vuodeksi jotain muuta tekemistä?
Muistathan ilmoittautua koululle poissaolevaksi, niin et
menetä opiskelupaikkaasi poissaolon vuoksi!
Fuksiopas 2011
Mikäli vastaus ylläolevaan kysymykseen on myöntävä, pyydän sinua silti ilmoittautumaan minulle, vaikka et saapuisikaan paikalle ensi vuodeksi. Näin saan pidettyä kirjaa myös
seuraavan vuoden fukseista ja voit osallistua Varaslähtöön
seuraavana vuonna. Mikään ei kuitenkaan estä osallistumasta kahta kertaa peräkkäin...
Kerran yksi jätkä hätäili ja sitä lyötiin halolla päähän.
- Arjo Laukia
51