Riento_Kausiohjelma_2012nettiin

www.turunriennonkoripallo.net
Lämpimät kiitokset kaikille kausijulkaisun kokoamiseen osallistuneille!
Turun Riennon Koripallo ry / Kausijulkaisu 2011–2012
Päätoimittaja: Tuula Madekivi
Taitto: Mari Nieminen
Painopaikka: Painola
Unelma
menestyvästä
Riennosta
Muutama vuosi sitten kokoonnuimme porukalla miettimään
Riennon koripalloa ja rientolaisuutta, unelmoimaan yhdessä
menestyvästä Riennosta. Tuolloin unelmoimme menestyvästä
SM-sarjajoukkueesta, palloiluhallista, mahdollisuudesta harrastaa omalla tasollaan ja omien tavoitteiden mukaisesti, koripallokipinän säilymisestä myös juniori-/kilpauran jälkeen. Tänä
päivänä nuo unelmat eivät ole enää vain unelmia, vaan ne ovat
muuttuneet realistisiksi tavoitteiksi, jotka on mahdollista saavuttaa määrätietoisella toiminnalla.
Naisten edustusjoukkueen pelejä I-divisioonassa on ilo seurata, joukkue pelaa luottavaisesti ja rohkeasti, tavoitteenaan
nousu SM-sarjaan kuluvan kauden päätteeksi; ja mikä olisikaan hienompi tapa juhlistaa Riennon koripallon 70-vuotista
taivalta kuin paluu SM-sarjaan. Palloiluhallihanke Turussa etenee, suunnitelmat ja piirustukset palloiluhallista Kupittaan alueelle ovat jo olemassa ja näyttää vahvasti siltä, että tällä kertaa tuo hanke myös toteutuu Lemminkäisen ja Turun kaupungin
yhteishankkeena. Sitä me ainakin kovasti Riennossa toivomme
ja siihen uskomme.
Olemme seurassa tehneet työtä myös sen eteen, että yhä
useammalla olisi mahdollisuus harrastaa koripalloa, olemme
saaneet lisää lapsia ja nuoria mukaan korikseen, pyrkineet
kehittämään lasten ja nuorten harrastekorismahdollisuuksia ja
perustaneet kaksi uutta nuorten naisten joukkuetta täksi kaudeksi. Lisäväriä ja miehekkyyttä Rientoon tuovat Unified Special Olympics –joukkue sekä Riennon Tiikerit, joka pelaa miesten pyörätuolikoripallon I divisioonassa.
Tästä kaikesta lämmin kiitos kaikille teille, joiden kanssa
yhdessä teemme Riennon korista! Tulevaisuus ja jatkuvuus
näyttää hyvältä. Tehdään yhdessä unelmista totta.
Tuula Madekivi
pj.
Heittämällä mestaruussarjaan!
Vihdoin Turun Riennon edustusjoukkueella on pelillisesti
tuloksellinen tavoite alkaneelle kaudelle. Unelmamme on
nostaa taas turkulainen koripallo sinne, minne se kuuluu
eli Suomen mestaruussarjaan. Suuret kiitokset edustusjoukkueen taustaryhmälle, hienoa!
Uskon, että monet ovat innoissaan tavoitteestamme,
onhan Turku yksi Suomen perinteisistä koripallokaupungeista. Uskallettuamme sanoa tavoitteemme ääneen,
olemme herättäneet paljon keskustelua ja toiveita sekä
tietenkin myös perinteistä turkulaisen koripallopiirin
epäuskoa unelmaamme kohden on ollut havaittavissa.
Tavoite on myös iloksemme saanut todella positiivista
palautetta ympäri Suomen, naisten mestaruussarja kaipaa sekä tarvitsee Turun Rientoa!
Naisten divisioona on tällä kaudella todella laadukas ja
tasainen. Joukkueilla on hyvää sekä osaavaa valmennusta ja riveissään niin kokeneita liigapelaajia kuin nuorten maajoukkueiden tulevaisuuden suurlupauksia, joten
”heittämällä” sinne mestaruussarjaan ei todellakaan
mennä.
Saavuttaaksemme unelmamme meidän pitää onnistua
jokaisessa pelissä sekä harjoitella laadukkaasti läpi kauden. Pieniä asioita hyvin tehden, voimme jotain suurta
saavuttaa. Tavoitetta emme lähde pelkäämään vaan
6
kovasti töitä tehden hakemaan se, mitä me ansaitsemme. Kauden jälkeen sitten näemme, kuinka hyvin
olemme töitä tehneet!
Joukkue on viime kaudesta pysynyt hyvin kasassa ja
olemme saaneet jo laadukkaaseen pelaajarunkoomme
loistavia vahvistuksia. Turun Riennon omat kasvatit Salla
Ekström ja Viorica Badinici ovat palanneet rapakon takaa
pukemaan taas tutun vihreän peliasun ylleen.
Saara Väre on rantautunut Turun kauniiseen saaristoon pääkaupunkiseudun vilskeestä tuoden joukkueeseen
arvokasta kokemusta mestaruussarjan kahinoista ja vaatimustasosta.
Joukkueella on mahdollisuus saavuttaa yhdessä kannattajiensa kanssa tällä kaudella jotain, yksin tuskin siihen
pystymme. Toivottavasti saamme matkan aikana taaksemme todellista tukea ja kannustusta. Matka on vasta
alkanut, joten tervetuloa sankoin joukoin katsomoon kannustamaan Turun Rientoa taistelemaan, onnistumaan ja
sitä kautta voittamaan.
Näin teemme yhdessä unelmasta totta!
Ronde
Metsää on vaikea nähdä puilta
Tapasin perinteisessä saunaillassamme oman kasvattajaseurani Helsingin Jyryn aikaisia pelikavereita ja saman
seuran omia valmennettavia. Tuon illan aikana minulla
loksahti, tajusin selkeästi minkä asian perässä valmennustyössäni haluan kulkea. Tajusin, mitä meidän saamassa valmennuksessa, meidän jengissä ja meidän seurassa oli ollut. Jotain sen suuntaista ja ainutlaatuista,
joka kantaa ja yhdistää meitä edelleen niin voimakkaasti.
Paikalla oli useita entisiä maajoukkuepelureita, oli Suomen ehdottomasti parhaan korispelaajan äiti, oli Suomen parhaan juniorijoukkueen valmentaja, oli useita valmennuksessa mukana olevia äitejä mikä kiinnostavinta,
minua lukuun ottamatta kaikkien oma pelaaminen jatkuu
ja jatkuu.
Tajusin, että meidän on keskityttävä ja opiskeltava valmennuksen keskiössä olevia pelaajien oppimisprosessiin
liittyviä kysymyksiä ja ryhmän toiminnan ohjaamista. Vain
tällä tavalla voimme tavoitella parempaa menestystä
Turun Riennon koripallossa.
Minusta koripallovalmentajan tärkein tehtävä on käynnistää, ylläpitää ja kasvattaa jokaisen pelaajan oma oppimisprosessi. Valmentaja kutsuu ja houkuttelee esiin
jokaisella saliin tulevalla jo olemassa olevan sisäisen palloilijan. Joukkueurheilussa oppiminen tapahtuu aina vuorovaikutuksessa ryhmän jäsenten kanssa ryhmän tukea
ja apua hyödyntäen. Valmentajan tehtävä on varmistaa
mahdollisuus oppimiseen ja pitää huolta ryhmän toimivuudesta. Parhaimmillaan pelaajille voi syntyä koko elämän kestävä harrastus. Toisten ryhmäläisten toimiessa
omana peilinä myös ihmisenä kasvua voi tapahtua. Kilpaja huippu-urheilun mahdollistavat perusedellytykset syntyvät myös vain tätä prosessia kunnioittamalla.
Valmentajan tulee jatkuvasti etsiä vastauksia kysymyksiin, mikä estää pelaajaa kiinnostumasta ja mikä estää
ryhmää toimimasta. Mikä auttaisi heittäytymään hetkeen, olemaan vapaa, luottamaan ryhmään ja innostumaan oppimisesta. Joidenkin pelaajien ja joidenkin ryhmien kohdalla näitä kysymyksiä ratkotaan pitkäänkin,
7
kunnes sisäinen kipinä syntyy ja oppimista tapahtuu. Sen
hetken valmentajana muistaa ikuisesti, kun jonkun pelaajan tai koko ryhmän lamppu oppimiselle ja ryhmässä olemiselle syttyy. Halutessaan kaikki kyllä oppivat, omassa
tahdissaan ja omissa rajoissaan. Toki 35 valmennusvuoteen mahtuu paljon epäonnistumisia ja vastauksia vaille
jääneitä kysymyksiä.
Kun on olemassa halu ja luottavainen turvallinen ryhmä,
tulee eteen valmennuksen ehkä haasteellisin asia. Mikä
ihmeessä on se kullekin sopiva oppimistehtävä, jonka
kautta oppimista voi tapahtua. Mikä on kenenkin oppimistyyli ja miten saadaan kunkin tyylille sopiva tehtävä.
Milloin eriyttää ja milloin yhdistää?
Koripallohan on tilaan ja aikaan sidottu taitopeli ja valmentajan kiinnostuksen kohteiden tulisi olla modernien
taitoa kehittävien tehtävien teettämisessä. Mielestäni
keskeisintä on havainnoinnin ja aistien kehittäminen ja
lähestyminen osien kautta kohti kokonaisia taitosuorituksia.
Yhtenä tärkeänä tekijänä oppimisprosessin sujumisessa
on palautteen antaminen ja jokaisen pelaajan arvon näkeminen osaamisesta riippumatta. Nähdyksi tuleminen on
meidän kaikkien perustarve. Tässä voisi ehkä edistyä
parhaiten itseensä tutustumalla. Ihanaa ja helpottavaa
on kuitenkin tiedostaa ja hyväksyä oma keskeneräisyys
ja inhimillisyys.
8
Ryhmän ohjaamisessa valmennusta helpottaa selkeiden
tavoitteiden tekeminen ja yhteisten pelisääntöjen laatiminen. Myös sopimukset siitä, mikä on rangaistus sääntöjen rikkomisesta, on syytä tehdä. Jokaisen rooli joukkueeseen yhteisesti liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa
on hyvä käydä läpi ja tietysti palautteen saaminen ko.
tehtävässä on merkityksellistä. Vielä kun tarkastelee ja
ohjaa ryhmän dynamiikkaan ja kiinteyteen liittyviä tekijöitä, kuten valtasuhteita ja tunnesuhteita, niin onnistumisen ja kehittymisen edellytykset ovat olemassa.
Keskittymällä edellä kuvattuun oppimiseen ryhmässä,
me Turun Riennossa voimme tarjota paljon korista yhä
useammalle ja yhä pitempään. Meistä tulee entistä
merkittävämpi ja menestyvämpi koripalloseura. Uskallammeko siis jättää vähemmälle miettimiselle esimerkiksi sen kuka on lahjakkain tai ketkä laitetaan mihinkin
tasoryhmiin tai voitammeko seuraavan viikonlopun pelin
tai saako pelaajamme riittävästi kovuutta. Tässä kohtaa
jään pohtimaan että, mitkähän muistot lopulta pelaamisesta ja valmentamisesta jäävät jäljelle?
Rohkeutta itsessään ja muissa etsiskellessä
Maikku
valmennuspäällikkö ja B-tyttöjen valmentaja
UNIFIED yhdistää – aito ilo, reilu peli ja
tasavertaisuus toiminnan perustana
Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samassa joukkueessa.
Kentällä yhdessä joukkueessa pelaa samaan aikaan kolme
urheilijaa ja kaksi partneria. Partnerit eivät saa olla dominoivassa roolissa kenttätapahtumissa eli partnereiden tärkein
tehtävä on lukea peliä, rakentaa tilanteita ja toimia mallina.
Peliaika otteluissa on 2x13 minuuttia. Muutoin Unified-koripalloa pelataan tavallisen koripallon säännöillä. Unified-koripallossa nuoret pääsevät kehittämään joukkueessa pelillisiä
ja sosiaalisia taitojaan sekä vaikuttavat samalla yhteisöönsä
urheilun avulla. Samalla nuoret oppivat reilusta pelistä, tiimityöstä ja tasa-arvoisesta kohtelusta.
Suomeen Unified-koripallo rantautui Euroopan komission
tukeman Special Olympics -nuorisohankkeen voimin ja vuosien 2010 ja 2011 aikana on perustettu viisi (5) uutta Unified-koripallojoukkuetta. Unified –koripallotoimintaa Turun
seudulla järjestävät yhteistyössä Turun Riento, TuNMKY ja
Kaarinan UraBasket.
Myös Turun joukkue pelaa Koripalloliiton alaisessa Unifiedsarjassa. Kauden ensimmäinen turnaus pelattiin isänpäivänä kotikentällä Turussa ja tunnelma oli loistava. Se aito
hetkessä eläminen on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa.
Kentällä näkyi kunnon tuuletuksia, riemunkiljahduksia, yläfemmoja, taisteluita reilussa hengessä ja paljon hienoa
koripalloa. Mukana partneripelaajina meillä oli Riennon naisja tyttöjunioreita, jotka loistavalla tavalla kantoivat partnerin
ajoittain haastavankin vastuun ja ansaitusti saivat joukkueen urheilijoilta varauksettoman luottamuksen.
omana itsenäsi ja aina ollaan valmiita antamaan mahdollisuus. Viikon yksi ehdoton kohokohta valmentajalle on sunnuntaiset treenit. Sinne raahautuu vaikka kuinka väsyneenä
kun tietää, minkälaisen hyvänolon tunteen ja energialatauksen yhdessäolo tämän joukkueen kanssa saa aikaan.
Vuoden aikana joukkueemme on myös koripallotaidollisesti
mennyt huimasti eteenpäin.
On hienoa saada tehdä työtä urheiluseurassa, joka tukee
lasten ja nuorten tasavertaista osallistumista ja antaa
heille mahdollisuuden osallistua toimintaan heidän omista
lähtökohdistaan. Reilun 30 vuoden aikana on koripallotoimintaan omalta osaltani liittynyt lukemattomia tunnetiloja.
On huikeaa, että vieläkin laji herättää uusia fiiliksiä. Unifiedtoiminnan kautta siihen on tullut aivan uusi ulottuvuus ja
yhdessätekemisen meininki on saanut taas erilaisen merkityksen.
Tervetuloa piipahtamaan treeneissämme ja vaikka treenaamaan kanssamme!
Pia
Unified-joukkueen valmentaja
Erotuomareilla on tärkeä roolinsa ”oikeuden jakajina” myös
Unified-otteluissa. Erityisen olennaista on saada tuomareiksi ihmisiä, joilla on halua ja taitoa tuomaroida toiminnan
luonne huomioiden. Saimme turnaukseemme upeat tuomarit, joiden positiivinen, kannustava ja välittävä asenne näkyi
selkeästi myös ulospäin.
Toimiminen valmentajana kehitysvammaisten joukkueessa
edellyttää kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, muutoksensietokykyä ja välittömyyttä. Ja mitä siitä saa.. Maailma, jossa
kehitysvammaiset nuoret elävät on mahdottoman hieno.
Se aitous, reiluus, toisen kohtaaminen ja avoimuus ovat
vertaansa vailla. Ei ole väliä kuka olet, sinut hyväksytään
9
EDUSTUS
NAISET I DIVISIOONA
#5
Taru Madekivi
”Tarzan”
Tätä ei moni tiedä,
mutta olen syntynyt
Espoossa.
#6
Camilla Crönberg
”Cami”
Tätä ei moni tiedä, mutta käytin pienenä liiloja käärmeennahkahousuja.
#7
Margareeta Mäkelä
”Marga”
Ei ehkä uskoisi, mutta minusta löytyy todellinen metallifani ja raskas
musiikki on lähellä sydäntäni.
#9
Lotta Kauhanen
”Kauhis”
Ei ehkä uskoisi, mutta olen
hypännyt bungyhypyn (216m)
maailman korkeimmalta bungysillalta Etelä-Afrikassa.
#10
Janni Palonen
Ei ehkä uskoisi, mutta herään
joka aamu klo kuudeksi töihin.
Olen töissä Wiklundin kosmetiikkaosastolla, joka aukeaa
kuitenkin vasta klo yhdeksän.
10
#14
Carita Alander
”Cartsu”
Ei ehkä uskoisi, mutta olen
opettanut pikkuveljeni ajamaan autoa.
#15
Tiia Hietanen
”Tipu”
Ei ehkä uskoisi, mutta
tipu oli ennen munaa.
#8
Heli-Maija Koukkari
”Helma”
Ei ehkä uskoisi, mutta Muuramessa
tosiaan mennään potkurilla (=potkukelkalla) kouluun. Oma epävirallinen
ennätykseni oli kolmet suksikamat,
kolme koulureppua ja kaksi kaveria
yhden potkurin kyydissä.
#12
Sara Suominen
”Sartsa”
Salainen paheeni on aamuisin
torkuttaminen! En pääse ylös
sängystä ilman puolen tunnin
torkkumista, jonka olen jakanut
viiteen 6min osaan. Ja tuo 6min/
torkku on aivan ehdoton – ei
enempää, ei vähempää :)
#20
Salla Ekström
”Silli”
Ei ehkä uskoisi, mutta voitimme Tiiun kanssa Matin ja
Lefan SingStarissa. Ihan 6-1.
11
#11
Saara Väre ”Väärä”
Tätä ei moni tiedä, mutta jos tuot
minulle rautalankaa ja silkkinauhaa, niin
väännän niistä sinulle toivomasi seinäkoristeen. Tai lankaa ja virkkuukoukun
niin saat takaisin patakintaan. Tai kankaasta tyynynpäällisen. Mutta älä kerro
kenellekään muulle, etten ylikuormitu.
#13
Sofia Pelander
”Sofi”
Ei ehkä uskoisi, mutta
jonain aamuna aion vielä
herätä ilman kolmea
herätyskelloa.
#22
Viorica Badinici
”Vio”
Ei ehkä uskoisi, mutta ensimmäisenä vuotenani Buffalon
pelipaidassa pelasin avausottelun edelliskauden 2003-2004
mestareita Uconnia vastaan
12000 katsojan edessä.
Ossi Nikula
”Big Nasty”
Ei ehkä uskoisi, mutta olin
hetken koko Uudenkaupungin yläasteen lyhin oppilas.
Leipä ja aika tekivät kuitenkin tehtävänsä.
Juha ”Ronde”
Ruohonen
12
EDUSTUS NAISET I DIVISIOONA
NroNimi
5
Taru Madekivi
6
Camilla Grönberg
7
Margareeta Mäkelä
8
Heli-Maija Koukkari
9
Lotta Kauhanen
10
Janni Palonen
11
Saara Väre
12
Sara Suominen
13
Sofia Pelander
14
Carita Alander
15
Tiia Hietanen
20
Salla Ekström
22
Viorica Badinici
Valmentajat: Pelip
laituri
laituri
sentteri laituri
takamies
laituri
laituri
sentteri
sentteri
takamies
takamies
sentteri
sentteri
Pit
180 cm
179 cm
181 cm
170 cm
168 cm
178 cm
179 cm
182 cm
188 cm
170 cm
165 cm
187 cm
193 cm
Synt
1992
1994
1990
1991
1985
1991
1991
1990
1992
1983
1992
1991
1984
Juha Ruohonen
Ossi Nikula
Joukkueenjohtaja: Piia Heino
(uudet pelinumerot joulukuussa 2011)
13
Kauden 2010-2011 päättäjäisissä
palkittiin pelaajia ja seuratoimijoita
Riennon koripallon kaudenpäättäjäisiä vietettiin toukokuussa 2011 runsain joukoin. Alkajaisiksi heitettiin
vaparikisa, josta vuoden vapariheittäjän kiertopalkinnon
pokkasi valmentaja Juha Harju. Tämän jälkeen parketin
valtasi Turun Tiikerien pyörätuolikoripallojoukkue, joka
siirtyi tästä kaudesta alkaen Turun Rientoon. Miehet
pelasivat 2 x 10 min tasaisen ja viihdyttävän näytösottelun esitellen pyörätuolikoripallon hienouksia ja saloja runsaalle katsojajoukolle. Ottelun jälkeen junioreilla oli mahdollisuus kokeilla pyörätuolia ja miten esim. tuolin kelaus
kuljettaessa tai pallon heitto tuolista koriin onnistuu – ei
ole ihan helppoa.
Ohjelman jälkeen seurasi päivän päätapahtuma, jokaisesta juniorijoukkueesta palkittiin valmentajan valitsemin
kriteerein pelaajat sekä jaettiin myös seuran vuosittaiset kiertopalkinnot seuran parhaalle pelaajalle, parhaalle
juniorille, esimerkilliselle juniorille ja vuoden juniorivalmentajalle. Palkinnot jakoi Salla Ekström (University of
Florida) ja Tarja Räty (nuorisoryhmän pj). Juniorijoukkueiden joukkueenjohtajat halusivat myös tuoda esiin aktiivisten vanhempien panoksen joukkueen toiminnassa ja
kiittivät heitä kunniakirjoilla.
Palkintojen jaon jälkeen onniteltiin Mere Anderssonia
50-vuotispäivän johdosta Riennon juhlaviirillä sekä kiitettiin Maikku Miettistä hänen työstään toiminnanjohtajana
kuluneina parina vuotena. Sekä Mere että Maikku ovat kiitoksensa ja kukkansa ansainneet siitä hyvästä työstä, jota
he ovat tehneet lajin ja Turun Riennon koripallon hyväksi.
Kiertopalkinnot:
Esimerkillinen junioripelaaja: Hanna Saksa
Hannalla on asenne kohdallaan. Pelikentällä hän keskittyy
ja taistelee viimeiseen asti. Päättyneen kauden Hanna
toimi B-tyttöjen kapteenina ja oli koko kauden täsmällinen ja luotettava. Omilta peleiltä ja harjoituksilta ehtiessään hän toimii myös koripalloerotuomarina. Hymy on
herkässä!
Seuran paras junioripelaaja: Taru Madekivi
Seuran paras pelaaja: Lotta Kauhanen
16
Vuoden juniorivalmentaja: Pia Heino
Vuoden Juniorivalmentajapalkinnon myötä voidaan osoittaa arvostusta innostavalle ja osaavalle valmentajalle,
joka ohjaa nuoria koripalloilijoita. Unified-koripallo on
seurassamme uutta ja paljon positiivista palautetta
saanutta toimintaa. Tapahtumat ovat tuoneet hyvää
mieltä monille. Tätä toimintaa on ollut aloittamassa,
ohjaamassa ja innostamassa Pia Heino. Tässä, niin kuin
monissa muissakin koripallotoimissaan, Pia toimii suurella sydämellä.
Palkitut junioripelaajat joukkueittain:
Mikrotytöt 01-03:
Nathalia Mellanen – Joukkueen kantava voima niin
puolustuksessa kuin hyökkäyksessä, ehtii joka paikkaan
kentällä ja antaa kaikkensa peleissä. Myös loistava esimerkki muille pelaajille.
Annika Mannila – Joukkueen kehittynein pelaaja.
Kuuntelee valmentajan ohjeita tarkasti ja pystyy myös
kentällä toimimaan ohjeiden mukaisesti ja tulosta syntyy.
Mnitytöt 2000:
Matilda Niinikoski – Hänestä huokuu rakkaus koripalloon. Todella nopea jaloistaan ja käsistään - todellinen
pallorosvo. Kehittynyt kauden aikana huimasti erityisesti
heittotekniikassa ja puolustuksessa. Luottaa itseensä ja
on kentällä todellinen taistelija.
Nea Karhu – Saanut kauden aikana huimasti itseluottamusta ja uskaltaa näin ollen itse ratkaista. Peliälyä ja
rauhallisuutta seurata pelitilanteet loppuun asti. Tsemppaa kaikissa tilanteissa ja on todellinen joukkuepelaaja aina valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Minitytöt -99
Isabell Kuokka – Aloittanut esimerkillisesti uuden
tehtävänsä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Tunnollinen treenaaja, joka on reilu kaikille.
Eveliina Suomi – Taistelija, joka tilanteesta riippumatta antaa kaikkensa kentällä. Asennetta ja motivaatiota tällä tytöllä riittää!
C-tytöt -98
Ella Hytönen – Keväällä ollut peleissä heitoissaan
itse varmuus. Löytänyt uudenlaisen vaihteen harjoitteluunsa. Pelireissujen korttiringin pyörittäjä numero uno.
Treeneissä läsnäolijana suvereeni ykkönen.
Iida Henriksson – Menee kehityksessään eteenpäin höyryjunan lailla. On hienoa valmentaa pelaajaa,
joka haluaa oppia näin kovasti ja harjoittelee aina sata
lasissa. Aiheuttaa vastustajan pelaajille nopeudellaan
puolustaessaan aina vaikeuksia.
Noora Strandberg – Kehittynyt huimasti tämän
kauden aikana. Vahva levypallopelaaja, joka ”vaan on
oikeassa paikassa oikeaan aikaan”. Sitoutunut ja ahkera
harjoittelija.
C-tytöt -97
Siiri Siivola – Leikkejä rakastava koripalloilijan alku.
Meni kauden loppuun asti täysillä, intohimoisena kohti
uusia tilanteita.
Joanna Käräkkä – Ottanut haasteen vastaan ja pyrkinyt kehittämään itseään koripalloilijana. Parhaimmillaan saa kaveritkin pelaamaan hienoa koripalloa.
B-tytöt Green
Anna Hintsanen – Aina positiivinen luottopelaaja,
jolla on kentällä homma hanskassa. Peleissä uskaltaa
haastaa rohkeasti jokaisen vastustajan ja käsittelee palloa varmoin ottein. Pelaa tilanteet täysillä loppuun.
Anne Sipilä – Nopeat jalat sekä varma heittokäsi.
Tekee paljon työtä niin pelikentällä kuin harjoituksissakin.
Joukkueen jokapaikanhöylä, jonka pää pysyy kylmänä ja
keskittymiskyky on vertaansa vailla.
B-tytöt White
Sanni Salonen – Kauden MVP
Ida Myllyoja – Esimerkillinen urheilija
A-tytöt
Marianne Summanen – Vuoden Come Back. Palasi
kilpajoukkueeseen 1,5 vuoden tauon jälkeen ja suoraan
aloitusviisikkoon. Aina hymyilevä ja iloinen persoona,
jonka asenne on joka tilanteessa kohdallaan.
Tiia Hietanen – Vuoden Moottori. Todellinen vauhtikone, jonka pelaamista on ilo seurata. A-tyttöjen SMsarjan syöttötilaston ykkönen. Joukkueen pelin sielu.
Unified Basket
Koko Unified-joukkue palkittiin koripallopinsseillä.
Tilda Harju – Joukkueen urheilija ja taistelija. Tehnyt
kauden aikana hienoa työtä, kentällä ja kentän ulkopuolella.
Kiertopalkintojen saajat.
17
Riennon Tiikerit tähtäävät korkeammalle
Pyörätuolikoripallo on vauhdikas ja suosittu liikuntavammaisten harraste- ja kilpaurheilulaji. Laji soveltuu erinomaisesti liikuntavammaisille, joiden käsien
toimintakyky on hyvä. Yleisimmät vammaryhmät lajin
parissa ovat selkäydinvammaiset ja alaraaja-amputoidut, mutta myös vammattomien pelaajien osallistuminen pyörätuolikoripalloon on sallittua.
Pyörätuolikoripallo pähkinänkuoressa:
• Yksi harrastetuimmista vammaisurheilulajeista maailmassa: yli 30 Euroopan maassa, yli 60 maassa
maailmassa.
• Suomessa pyörätuolikoripalloa pelataan kahdella
sarjatasolla: liigassa ja divarissa.
• Sopii vammaisille ja vammattomille. Rajoittavana
tekijänä lähinnä käsien toiminta, joissa ei saa olla
suuria puutteita.
• Harrastajien ikähaarukka suuri: nuorista yli kuusikymppisiin
• Pelaajat pisteytetään vamma-asteen/toimintakyvyn
mukaan, asteikolla 1-4,5 pistettä. Kentällä pelaavien pelaajien yhteispistemäärä ei saa ylittää 14,5
pistettä.
• Säännöt samat kuin pystykoripallossa lukuun ottamatta muutamia sovelluksia.
• Pelataan normaaleihin koreihin virallisella koripallolla.
• Peleissä ketteräliikkeiset pelituolit, joiden mitat
määritelty säännöissä.
• Jokainen pelaaja voi säätää tuolinsa siten, että
istuma-asento, tasapaino ja liikkuvuus ovat hänelle
ihanteellinen.
• Pelaaja ei saa pyörätuolillaan törmätä vastustajaan
eikä työntää vastustajan pyörätuolia.
• Pelissä tulee kontakteja tuolilla, eivätkä kaikki kontaktit ole virheitä.
• Takapuolen nostaminen pelituolista tai jalkojen tarkoituksellinen hyväksikäyttö johtaa tekniseen virheeseen.
18
Suomessa pyörätuolikoripallotoimintaa suunnittelee
ja organisoi Suomen Koripalloliiton ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta (VAU) ry sekä tämän nimeämä
yhteistyöyksikkö (YTY).
Riennon Tiikerit
Turussa pyörätuolikoripallolla on vahvat juuret,
sillä lajia on harrastettu Aurajoen rannoilla jo vuodesta1977-1978 lähtien, jolloin se rantautui Suomeen. Tänä vuonna Turun alueen pyörätuolikoripalloilijat siirtyivät toiminnassaan Turun Riennon alaisuuteen.
Siirron taustalla olivat lähinnä urheilulliset tavoitteiden
ja yhteistyön lisääminen pystykoripalloilijoiden kanssa.
Nykyinen Riennon Tiikereiden joukkue on hyvä sekoitus
sekä vanhaa että uutta. Suhteellisen usean vasta-aloittaneen pelaajan vuoksi tämän hetkiset tavoitteemme
ovat lähinnä uusien pelaajien kehityksen ja kokemuksen kartoittaminen. Joukkue pelaa kuluvalla kaudella
divisioonatasolla, mutta tähyää tulevaisuudessa pääsarjatasolle. Sarjanousu edellyttää kuitenkin monen
palasen loksahtamista kohdalleen ja myös ns. isopisteisten pelaajien rekrytoimista. Nykyinen joukkueemme
tarjoaakin hyvän alustan myös vammattomien pelaajien mukaan tulolle. Yhteisten tavoitteiden vuoksi joukkueessamme on tällä hetkellä erittäin positiivinen ilmapiiri, jossa iloitaan aidosti koripallon pelaamisesta.
Riennon Tiikerit isännöin valtakunnallista pyörätuolikoripallon sarjakierrosta 18.-19. helmikuuta 2012 Peltolan ammattikoulun liikuntasalissa. Tervetuloa kaikki
paikalle kannustamaan Tiikerit voittoon!
Jonne Laurila
Turun osuuskauppa TOK tukee
Turun Riennon toimintaa
Mikäli sinulla on vihreä S-etukortti ja lapsesi osallistuu Turun Riennon toimintaan, voit
olla mukana tukemassa toimintaamme. Turun osuuskauppa maksaa ylimääräisen 5%
bonuksen toimintaan rekisteröityneiden vanhempien ostojen kerryttämästä bonuksesta.
Lisäbonus ei siis ole pois sinun saamastasi bonuksesta, vaan se maksetaan sen päälle.
Turun Riento on tehnyt yhteistyösopimuksen Turun Osuuskaupan kanssa ja siihen kuuluu ”bonusta bonuksesta” tukijärjestelmä. Sopimus astui voimaan 1.1.2009 ja uusittiin
1.1.2011 alkaen.
Bonusta bonuksesta -tuki tullaan käyttämään mm. juniorijoukkueiden valmentajien/seuran toimihenkilöiden koulutuksiin, erotuomarikoulutuksiin, seuran junioritoiminnan organisoimiseen ja kehittämiseen.
Osoitteen www.bors.fi/seurabonus kautta voivat junioriurheilijoiden vanhemmat ja seuran johtotehtävissä (mukaanlukien valmentajat) toimivat henkilöt ilmoittaa S-etukorttinsa mukaan tukijärjestelmään missä vaiheessa vuotta tahansa ja siten tukea Rientoa
bonusta bonuksesta systeemin kautta.
19
Junior Basket Tournament
Turku 4.–6.5.2012
Tervetuloa Turkuun
päättämään koriskausi hyviin peleihin
ja mukavaan turnaukseen!
www.jbt-turku.com
TURI A – LÄNTINEN II DIVISIOONA
Tiia Madekivi
Taru Madekivi
Camilla Grönberg
Sanni Salonen
Jonna Palonen
Emmi Ukkonen
Marianne Summanen
Nelli Nurmi
Noora Ruohonen
Ida Myllyoja
Tiia Hietanen
Hanna Saksa
Tiiu Ahonen
Nita Aarras
Valmentajat: 22
Jukka Valpola
A-TYTÖT SM
NroNimi
4
Tiia Madekivi
6
Camilla Grönberg
8
Sanni Salonen
11
Jonna Palonen
12
Emmi Ukkonen
13
Nelli Nurmi
14
Noora Ruohonen
21
Ida Myllyoja
23
Hanna Saksa
24
Tiiu Ahonen
32
Nita Aarras
Pelip
laituri
laituri
sentteri
laituri
laituri
takamies
laituri
laituri
laituri
takamies
laituri
Pit
179 cm
179 cm
181 cm
179 cm
173 cm
170 cm
177 cm
179 cm
178 cm
171 cm
176 cm
Synt
1994
1994
1995
1993
1995
1993
1996
1996
1995
1993
1995
Päävalmentaja: Jukka Valpola
Joukkueenjohtaja: Teuvo Nurmi
23
B-TYTÖT WHITE VALTAKUNNALLINEN I DIVISIOONA
NroNimi
4
Noora Ruohonen
5
Wilma Hjerppe
6
Oona Ekström
8
Joanna Käräkkä
10
Mari Käki
11
Minka Suomela
15
Julia Palonen
21
Ida Myllyoja
23
Anni Räty
24
Ester Laiho
30
Tilda Harju
31
Juliet Käräkkä
32
Essi Salminen
33
Milla Ekström
Valmentajat: Pelip
laituri
takamies
laituri
laituri
takamies
takamies
takamies
laituri
takamies
takamies
laituri
laituri
takamies
sentteri
Marja Miettinen
Matti Lähteenmäki
Salla Ekström
Juha Harju
Joukkueenjohtaja: Katri Suomela
24
Pit
177 cm
167 cm
179 cm
174 cm
175 cm
165 cm
171 cm
179 cm
170 cm
167 cm
174 cm
170 cm
170 cm
192 cm
Synt
1996
1996
1997
1997
1996
1997
1997
1996
1996
1996
1997
1997
1997
1996
B-TYTÖT GREEN LÄNTINEN
I DIVISIOONA
NroNimi
6
Annarosa Kukkonen
7
Thea Lehtonen
9
Siiri Siivola
10
Jenny Lindbom
11
Ida Kuronen
12
Tilda Markkula
14
Iida Virtanen
15
Riikka Kivinen
20
Nea Vainio
24
Meri-Tuulia Niemi
32
Mikaela Rivala
33
Jonna Pajunen
34
Jasmiina Friman
42
Tu Anh Tran
Valmentajat: Joukkueenjohtaja: Marja Miettinen
Salla Ekström
Matti Lähteenmäki
Teemu Virtanen
Tiia Pajunen
Juha Harju
Riikka Pajunen
25
TURI-98 GREEN JA WHITE
Nimi
Amanda Eivola
Anna Soikkonen
Gabriella Rytkönen
Iina Malmikankare
Lotta Nurmi
Maiju Seppä-Lassila
Mirka Korpinen
Noora Rummukainen
Riikka Wahlbäck
Riina Kuortti
Roosa Ojala
Anni Kyntäjä
Ella Hytönen
Elli Hjerppe
Henna Ukkonen
Iida Henriksson
Jade Siimes
Jasmin Huttunen
Marika Korpinen
Mira Kulonen
Noora Strandberg
Nora Rantanen
Susanna Laine
Kummipelaajat: Saara Väre
Stofia Pelander
Sara Suominen
Heli-Maija Koukkari
Valmentajat: Pasi Hjerppe
Tanja Kalliola
Tiia Pajunen
Sirja Paju
Joukkueenjohtaja: Piia Nurmi
Kannatan Turun Riennon B 96/97 WHITE -joukkuetta:
Kyllikki Tarvainen
Kalevi Tarvainen
26
27
C-TYTÖT TURI-99
Nimi
Aada Yliniskala
Kaisa Pitkäkari
Daniella Barrett
Eveliina Salminen
Eveliina Suomi
Saaga Laine
Isabell Kuokka
Iida Yliniskala
Jenna Alikirri
Julia Jaakkola
Anni Pietilä
Valerija Kirpu
Laura Wajer
Kummipelaajat: Tiia Hietanen
Janni Palonen
Valmentajat: Mere Andersson
Minna Alho
Joukkueenjohtaja: Rainer Salminen
29
MINITYTÖT TURI-00
Emilia Kuusjärvi
Amalia Neculae
Sofia Ekman
Ella Tähtinen
Matilda Niinikoski
Filippa Ramstedt
Roosa Kalpio
Nea Karhu
Viivi Lehtonen
Elina Saksa
Anni Tamminen
Sylva Seligson
Micaela Aartia
Enni Näse
30
Kummipelaajat: Carita Alander
Viorica Badinici
Valmentajat:
Johanna Hämäläinen
Sara Suominen
Joukkueenjohtaja:
Tuomas Niinikoski
MINITYTÖT TURI-01
Rilla Ritakallio
Ronja Malmberg
Peppi Kaulo
Tiia Aaltonen
Ann-Sopie Hotanen
Lea Lehtovaara
Nathalia Mellanen
Viivi Aaltone
Reeta Hömppi
Milla Nieminen
Kummipelaajat: Lotta Kauhanen
Margareeta Mäkelä
Valmentajat: Mira Sakselin
Miikka Ketola
Maiju Alho
31
MIKROTYTÖT TURI 02–04
Ellinoora Virtanen
Vilma Suomi
Helmi Heinonen
Amanda Niinikoski
Sinna Salminen
Vilma Vainionpää
Kerttu Koskela
Elli Tamminen
Venla Kankare
Annika Mannila
Emilia Reinikka
Saara Ojanperä
Veera Juutilainen
Mimmi Kaulo
Noora Korpinen
Amalia Karsten
Kummipelaajat:
Camilla Grönberg
Taru Madekivi
Valmentajat:
Kerttu Kupiainen
Ella Lisko
Jenna Salminen
Joukkueenjohtaja: Jenni Reinikka
32
PICCOLO BASKET
Tilda , Niklas, Carmen, Pinja, Vuokko, Sisu, Rasmus, Topias, Eevi, Minka,
Benjamin, Elsa, Martta, Aino, Via, Eino, Eetu.
Valmentaja:
Tiia Sallasmaa
Helena Mikk
33
UNIFIED BASKET
Sami Salihu
Aki Vihermaa
Behrudin Dizdarevic
Markus Hernala
Aleksi Heinonen
Santtu Dietrich
Sami Oujjigh
Krisse Pääskynen
Valmentajat:
34
Pia Heino
TURUN TIIKERIT
PT-KORIPALLO I DIVISIOONA
NroNimi
1
Artturi Verho
2
Antti Valtonen
3
Henry Sunblom
5
Pasi Johansson
8
Mika Arte
9
Jonne Laurila
10
Esa Ylösmäki
11
Samuli Salonen
12
Jorma Alku
Valmentaja: Jonne Laurila
VARATTU
35
TURI AB NAISET III DIVISIOONA
NroNimi
4
Ida Sinisalo
5
Riikka Sihvonen
6
Jessi Ristilä
8
IB Elfving
9
Anne Sipilä
10
Paula Pitsinki
14
Iiris Mikkonen
23
Sofia Engström
Valmentaja: Riikka Räty
36
TUJU NAISET II DIVISIOONA
NroNimi
4
Linda Laine
5
Elina Huusko
6
Mira Sakselin
7
Sara Kallio
8
Riikka Räty
11
Annastiina Valonen
13
Mirva Lindström
14
Essi Nieminen
15
Aino Laitila
20
Heidi Tuomisto
22
Jaana Leino
Manageri: Jussi Räty
TURUN TIMANTTISAHAUS OY
37
RIBA NAISET III DIVISIOONA
Suvi Höglund
Annika Karsten
Tuija Laitinen
Satu Höglund
Kirsi Ruohonen
Aila Korte
Aino Kemppainen
Kirsi Dietrich
Joukkueenjohtaja: Johanna Hämäläinen
ILMASTOINTI JA OHUTLEVY OY
38
RIEMU NAISET II DIVISIOONA
NroNimi
4
Anne Hietanen
5
Heidi Hilke-Hemminki
6
Florence Erista
7
Janni-Kaisa Syrjänen
8
Maria Kiiveri
11
Tiia Sallasmaa
12
Marja Saarnilehto
14
Laura Haveri
21
Katri Kettunen
22
Kerttu Kupiainen
23
Tuula Madekivi
24
Heini Santos
34
Piia Hirkman
41
Noora Wahlsten
39
RIEHA
Yhteistyössä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen kanssa.
Leidit liikkeellä sopii niin kotiäitien kuin uranaisten aikatauluun
Leidit liikkeellä -liikuntaryhmässä liikunnan aloittaminen on helppoa.
Tarjolla on yli 30 liikuntavuoroa viikossa.
FUN-BASKET
Turun Riennon koripalloa 12–16-vuotiaille koripallosta kiinnostuneille tytöille.
Tule mukaan – koris on kivaa!
40
Comprehensive
moleCular
karyotyping
HB Paloturva Oy
© 2009 PerkinElmer, Inc. All trademarks or registered trademarks are the property of PerkinElmer, Inc. and/or its subsidiaries.
solutions
www.perkinelmer.com
PerkinElmer offers a wide range of molecular
cytogenetics products from traditional array CGH* to high-
Visit our booth at BSHG to learn
more about:
throughput bead-based targeted molecular karyotyping with
• Prenatal BoBs™, the first IVD product for
molecular karyotyping
BACs-on-Beads™.
• Our new microarray scanner and versatile
analysis software solutions
*For research use only
URMAS_ilmo_88x125mm.indd 1
• aCGH testing service available through
Signature Genomic Laboratories,
now a PerkinElmer company
2.11.2011
PAINOLA mainos
Elämäsi rahoituspaketti.
Mitä kevyempi, sitä parempi.
Järkevää talouden hallintaa on se, että ostaa sieltä mistä fiksuimmin saa, oli kyseessä sitten
taulutelevisio, kaukomatka, uusi keittiö - tai raha. Osuuspankin asiakkaana voit tehdä luottohakemuksen valmiiksi OP-verkkopalvelussa omien lyhennystoiveidesi mukaan etkä ostohetkellä ole sidottu myyjän maksuehtoihin. Millaisen paketin ikinä tarvitsetkaan, ota se
Osuuspankista: meillä isokin paketti on kevyt kantaa.
Tutustu elämäsi rahoituspakettiin osoitteessa op.fi/rahaa
Yhdessä hyvä tulee.