Asukastupa Koillistuuli avaa jälleen ovensa

VIIKON VALINNAT
Asukastupa Koillistuuli
avaa jälleen ovensa
Asukastupa Koillistuuli avaa
ovensa remontin jälkeen. Avajaiset järjestetään maanantaina 24.11. kello 11. Tarjolla on lohisoppaa ja kakkukahvit 200 ensimmäiselle kävijälle. Koillistuuli oli koko kesän
ajan remontissa kosteusvaurion vuoksi. Nyt toiminta jatkuu
normaalissa laajuudessaan.
Toinen muutos asukastupien toiminnassa on Neulastuvan muutto vuoden alussa.
Tupa muuttaa vanhalta paikaltaan kirkonkylältä Neulamäen ostoskeskukseen.
Usealla asukastuvalla on
nyt saatavissa ilmaista terveysneuvontaa. SPR:n Kuopion osaston Terveyspisteet tarjoavat mm. verenpaineen ja
verensokerin mittausta. Tiedot Terveyspisteiden sijainnista ja aukioloajoista löytyvät osoitteesta www.puijola.
net/asukastuvat.
jabloggaajien Rakas romaanihenkilö –copycat-kisan taidonnäytteitä. Sanataidekoulu
Aapelin ja Sanaratas-sanataidejärjestön näyttelyt sijoittuvat
lastenosastoon. Aikuistenosaston näyttely puolestaan esittelee
unkarilaista kirjallisuutta.
Kirjallisuuden lisäksi Kirjakantti sisältää myös teoksia taiteen muilta osa-alueilta. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu
muun muassa sanataidetyöpaja lapsille, teatteria ja musiikkia
monessa eri muodossa.
Kirjakantin tapahtumat
ovat yleisölle maksuttomia.
Lisätietoa ja tarkempi ohjelma www.kirjakantti.fi.
Mielensäpahoittajan miniän
näytelmäversio Puikkarissa
Sokos Hotel Puijonsarvessa nähdään Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjojen kolmanteen
osaan perustuva musiikillinen ja
huumorintäyteinen Mielensäpahoittajan miniä.
Tarinassa Mielensäpahoittaja ja hänen miniänsä joutuvat olosuhteiden pakosta viettämään viikonlopun yhdessä,
eikä se todellakaan suju kommelluksitta – niin eri maailmoissa ja erilaisten arvojen
mukaan sankarit elävät.
Neljän näytöksen ajaksi Puikkariin saapuvaa näytelmää tähdittää Kai Hyttinen. Muissa rooleissa nähdään Maarit Häkkinen, Jenny Liebkind / Tiina Naumanen ja Tomi Laurikainen.
Mielensäpahoittajan Miniän
näytökset 19.11. klo 18, 21.11.
klo 19, 26.11. klo 18. ja 13.12.
klo 19.
Perjantaina
-3
Maaninka
Juankoski
Siilinjärvi
-3
Juankoski
-3
Suonenjoki
Juankoski
-3
15:08
-2
Suonenjoki
klo 8:44
Vehmersalmi
15:06
TALVIRENKAAT SUORAAN VARASTOSTA EDULLISESTI!
Testimenestyjä! GY Ice Arctic Uutuus! Kumho Wi31 nastarengas
175/65x14
400 €/srj. 175/65x14
370 €/srj.
185/65x15
430 €/srj. 185/65x15
390 €/srj.
195/65x15
450 €/srj. 195/65x15
400 €/srj.
205/55x16
620 €/srj. 205/55x16
500 €/srj.
205/60x16
630 €/srj. 205/60x16
520 €/srj.
225/45x17
820 €/srj. 225/45x17
630 €/srj.
225/50x17
860 €/srj. 225/50x17
740 €/srj.
Aurora UW71 nastarengas
Laaja valikoima
Aja
175/65x14 320 €/srj. 205/55x16 420 €/srj. alumiinivanteita.
an
195/65x15 350 €/srj. 205/60x16 460 €/srj. Kysy tarjous!
suora
le
Sarjahinnat sis.vannetyön, tasapainotuksen, kierrätys-maksut ja uudet venttiilit.
Kysy myös muita merkkejä ja kokoja!
Liipasintie 3, KUOPIO.
RENGAS
meil
www.rengaskulma.com
KULMA
P. 017 262 3133. Palv. ark. 8–17, la (sesonkina) 9–14
MAANINKA
SUURJAKELU
SIILINJÄRVI
86 500
JUANKOSKI
TERVO
VARAA
ILASI
O
M
IL ITUST .
AJOISSA
KUOPIIO
Joka kuukauden
viimeinen keskiviikko!
KAAV
TUUSNIEMI
ODOTETTU JATKO
VIIME VUODEN
MINUN JOULUNI
-KONSERTEILLE!
-2
Maaninka
Juankoski
Siilinjärvi
Kaavi
-2
-2
Suonenjoki
klo 8:47
Kaavi
-1
Kuopio
-3
www.lametek.fi
ILMATIETEEN LAITOS
Siilinjärvi
Kuopio
Vehmersalmi
NOSTO-OVET
EDULLISESTI
Sunnuntaina
-2
Maaninka
Kaavi
-2
Kuopio
klo 8:41
❞ 8–10 vuoden päästä käsillä on jo seuraava maailmansota.
Siilinjärvi
Kaavi
Puijonkatu 12, puh. 017 261 8330
On taas se aika vuodesta, kun ihmisen on hiljennyttävä pohtimaan, että miksi täällä tallataan. En tarkoita joulua, tuota juhlista jalointa ja käsintä, vaan jäännösverojen maksun aikaa. Oma
pienyritykseni otti tänä vuonna historiansa suurimmat mätkyt.
Tarkoituksella tosin ja hyvällä verosuunnittelulla, mutta kuitenkin. Slushissa Supercellin ja Rovion kaverit kuorossa ja tekopyhästi laulavat kuinka ihanaa on maksaa jättiveroja Suomeen vaikka jo tuossa 60 kilometriä etelämpänä pääsisi paljon
helpommalla. Helppohan noilla tuloilla on tietysti sitä säveltä
laulaa, kun millään ei ole enää mitään väliä. Voit antaa vaikka
99 prosenttia tuloistasi sille verottajalle ja elämänlaatuun se ei
vielä vaikuttaisi kuinkaan. Vaan tavallisen tallaajan on nyt hiljennyttävä miettimään.
No nyt siellä jo ensimmäinen
nillittäjä alkoi itkemään, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa kuuluu olla juuri tällainen
veroaste. Eläpä viitsi, kun ei kuulu olla. Sen veroasteen yli mentiin
jo liki viisitoista vuotta sitten. Verottajan röyhkeydellä vaan ei ole
mitään rajaa. Pari viikkoa sitten
lehdissä otsikoitiin ihan laskelmien kera, että yrittäjän euro on tänään 30 senttiä. Tämä pitää melko tarkalleen paikkansa. Suomalaisen moninkertaisen verotuksen ansiosta se on juuri noin. 60
kilometriä etelämpänä se yrittäjän euro olisi puolta paksumpi ja
samassa tasossa kuin riskittömällä palkkatyöläisellä. Pitääkö tähän tilanteeseen vain tyytyä ja olla hiljaa?
Jo viime vuonna tähän aikaan tutkin mitä vaatimuksia sisältyy
Viron kansalaisuuden saamiseen. Pari kotimaista ystävääni on perustanut Virossa opiskellessaan toiminimensä sinne ja kovin tyytyväisiltä nuo vaikuttavat. Virossa on vain yksinkertainen verotus,
eli samaa asiaa ei veroteta 3–4 kertaa, kuten meillä täällä ihanassa
Suomessa. Virossa ei myöskään yrityksen liikevoittoa veroteta, jos
se investoidaan yritykseen. Kohta tuosta Viron kansalaisuudesta ei
onneksi tarvitse enää haaveilla. Viro alkaa vielä tänä vuonna tarjoamaan ulkomaalaisille yritäjille e-kansalaisuutta, joka mahdollistaa yrittämisen Virossa niin, ettei siellä tarvitse olla fyysisesti läsnä. Heidän piti lanseerata tämä mahdollisuus jo nyt marraskuun
alussa mutta seurataanpa tilannetta.
Eilen tanskalainen huippuanalyytikko todisti tilastoillaan, että Suomi on tällä hetkellä historiansa suurimmassa taantumassa, suuremmassa kuin 30-luvun alun lama. Hän perusteli hyvin senkin, että 90-luvun taantuma ei oikeasti edes ollut lama tähän verrattuna. Silloin
30-luvun alussa oli myös kieltolaki ja sitähän yritetään nytkin. Ei se ole sattumaa, että nämäkin kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Jollain tavalla meidän
pitäisi nyt saada sosiaaliministeriön
ämmienkin silmät auki. Pitäisi kertoa heille, että jos ja kun historia toistaa itseään, niin 8–10 vuoden päästä
käsillä on jo seuraava maailmansota.
Virossa toimii tällä hetkellä jo 27
000 ”suomalaista” yritystä ja tavoitteena on, että kymmenen vuoden päästä heillä on 10 miljoonaa e-kansalaista maksamassa järkevää pienyrittäjäveroa Viroon. Haluan nähdä suomalaisen verottajan ilmeen silloin.
Lauantaina
-3
Maaninka
ko
• Mattopesut • Kemialliset pesut • Kuljetuspalvelu •
Joulu on taas,
valitettavasti
Kuopion sää? Näppäile tekstiviesti SÄÄ 3 KUOPIO ja lähetä se numeroon 16161 (0,84 e)
Torstaina
m
TU ja
LAAN
HI hTtaAa
Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilötyhtyeessä. Palaute: [email protected]
Mielensäpahoittajana Puikkarissa nähdään Kai Hyttinen.
Sää
eillä
PALV
PALVELEMME ma–pe 9–17.30
HANNU VOUTILAINEN
Kirjallisuutta historiasta
huomiseen
Jo yhdettätoista kertaa järjestettävä Kirjakantti-tapahtuma esittelee kotimaisen kirjallisuuden historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta Sanojen vuoksi –teemalla Kuopiossa 21.–23.11.
Kirjakantin vieraiksi saapuvat muiden muassa kirjallisuudentutkija Panu Rajala, Finlandia-palkittu Johanna Sinisalo,
ekotrillereistä tuttu Risto Isomäki, lastenkirjoistaan palkitut Hannele Huovi ja Jukka Itkonen sekä steampunk-kirjailijat Hanna ”Morre” Matilainen
ja Magdalena Hai.
Tapahtuman aikaan kirjaston näyttelytilassa on esillä kir-
meille
Tule ELTAVAKSI!
V
KOLUMNIVIERAS
Kuopio
Vehmersalmi
-2
15:03
-1
Suonenjoki
klo 8:50
Vehmersalmi
-2
15:01
TIISTAINA 16.12. klo 19.00
SYVÄNNIEMEN
KIRKKO, KUOPIO
LIPUT TOIMITUSKULUINEEN
ALK. 27,50 EUR LIPPUPALVELU.FI
OVELTA KÄTEISELLÄ 25 EUR