Info 15_1.indd - Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja

-2PÄÄKIRJOITUS
Yhdistyksen hallitus yrittää sopeuttaa menoja vastaamaan paremmin tuloja.
Tulopuolella jäsenmaksut ovat vuosi vuodelta pienentyneet. Jäsenmaksua ei ole
haluttu korottaa. Korotuksen vaikutus jäisi lopulta vähäiseksi, koska maksavien
jäsenten määrä on pieni, vain 18 % jäsenmäärästä. Olemme jo pitkään lähestyneet hattu kourassa vapaajäseniä vapaaehtoisen jäsenmaksun muodossa. Tavallisesti yhdistykset ovat eläkeläisjäsenilleen määritelleet oman jäsenmaksun.
Päätös eläkeläisten vapaajäsenyydestä on tehty aikana, jolloin työelämässä olevia eli maksavia jäseniä oli huomattavasti enemmän kuin eläkeläisiä. Eläkeläiset
ovat kiitettävästi vastanneet pyyntöön. Ilman heidän tukeaan ei olisi pystytty
minkäänlaista toimintaa pyörittämään. Mutta tämäkään ei vielä riitä. Vaatimattomankin toiminnan pyörittämiseen tarvitaan rahaa, valitettavasti.
Perinteisesti olemme tiedottaneet jäsenille postitetulla Infolla 4—5 kertaa
vuodessa. Vanhoina hyvinä aikoina pystyimme hankkimaan yhteistyökumppaneilta rahoitusta kopiokuluihin, joskus jopa postimaksuihin. Nyt näitä yhteistyökumppaneita ei ole, koska meistä hyvin harvat ovat mukana työelämässä.
Emme enää ole yrityksille potentiaalinen hankintoja tekevä joukko.
Jäsentiedotteiden postituksessa olemme jo kahden vuoden ajan supistaneet
paperisen Infon postituksen koskemaan vain yhdistyksen varsinaisia kokouksia, koska sääntömme määräävät, että kokouskutsut tulee toimittaa kirjallisina.
Yhdistyslaki ei ota kantaa, onko sähköpostilla toimitettava kokouskutsu kirjallinen. Ei se myöskään sitä kiellä. PRH:n yhdistysrekisterin lainoppineiden
suositus on, että kokouskutsut lähetetään kirjallisina tai yhdistyksen sääntöihin
on tehtävä muutos, joka sallii sähköpostilla lähettämisen niille jäsenillä joilla
sähköpostiosoite on. Siksi olemme pyytäneet sähköpostiosoitteensa meille
ilmoittaneilta jäseniltä suostumuksen lähettää kokouskutsut sähköpostilla.
Meille ilmoitettuja sähköpostiosoitteita on 40 % jäsenistä. Valtaosa heistä on jo
suostumuksen antanut.
Tilinpäätöksemme on jo useana vuonna ollut tappiollinen. Tämä on tietoinen
ratkaisu. Suomen Sähköteknikkojen Liitto ry:n toiminnan päätyttyä, liitto palautti lopetushetkellä olleet varansa jäsenyhdistyksilleen. Meillä tehtiin periaatepäätös, että näin saadut varat käytetään jäsenistölle suunnattuun toimintaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa järjestämiemme tapahtumien osallistumiskulujen
tukemista.
-3VUOSIKOKOUSKUTSU
Pääkaupunkiseudun sähköteknikot ja -insinöörit kutsutaan varsinaiseen
vuosikokoukseen 3.3.2015 klo 18:00 alkaen Hotel Arthuriin, Vuorikatu 19,
Helsinki
Kokouksessa käsitellään seuraavat sääntöjen mukaiset asiat.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Kokouksen avaus
Hallituksen ilmoitusasiat vuosikokoukselle
Valitaan kokoukselle puheenjohtaja
Valitaan kokoukselle sihteeri
Valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
Valitaan kokoukselle kolme ääntenlaskijaa
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todetaan kokoukseen osallistujat
Hyväksytään kokoukselle työjärjestys
10.
Käsitellään vuoden 2014 toimintakertomus
11.
Esitetään vuoden 2014 tilinpäätös:
11.1
-tulolaskelma ja -erittely
11.2
- tase ja -erittely
11.3
- Kuullaan toiminnantarkastajan tilinpäätöksestä antama lausunto
12.
Käsitellään vuoden 2014 tilinpäätös
13.
Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
ja muille tilivelvollisille
14.
Päätetään yli- / alijäämästä
15.
Muut varsinaisen vuosikokouksen käsiteltävät asiat
Yhdistyksen jäsenten taholta ei ole määräaikaan mennessä tullut ilmoituksia vuosikokouksessa käsiteltävistä muista asioista
9.
16.
Vuosikokouksen päättäminen
-4Varsinaisten vuosikokousasioiden lisäksi käsitellään seuraavat hallituksen esittämät
yhdistyksen toimintaan liittyvät asiat
Hallituksen esityslista jaetaan kokouspaikalla.
Tilaisuuden päätteeksi nautitaan kermainen lohikeitto ruokajuomien kera
-5-
TOIMINTAKERTOMUS
YLEISTÄ
Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 58. toimintavuosi. Toimintavuoden aikana
ovat yhdistyksen jäsenten huolehƟmat Liiton edustustehtävät jääneet pois
liiton purkauduƩua vuonna 2012.
Varsinainen toiminta on tapahtunut omana toimintana.
Toivo Myyrä on huolehƟnut koƟsivujen ylläpidosta ja päivityksistä. Yhdistykselle on avaƩu Facebook sivusto jäsenistön akƟivisuuƩa lisäämään ja uuƩa
ilmeƩä tuomaan, kuten myös Sähkö & tele–lehden arƟkkeleihin.
HALLITUS
Hallitus kokoontui toimintavuonna neljä kertaa, joista kaksi oli neƫkokousta
Kari NiiƩymäki
Ossi LahƟ
Marƫ Löppönen
Toivo Myyrä
Juha JaaƟnen
Maƫ Juhananƫ
Osmo Ziƫng
Tapani Säilä
Jyrki Kilappa
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
sihteeri
varainhoitaja
jäsenkirjuri
Nipasmajan isäntä
4
3
3
4
4
4
4
3
1
ei neƫä
sekä pitänyt kokouskutsujen posƟtustalkoot kaksi kertaa.
JÄSENISTÖ 31.12.2014
Uudet jäsenet:
Hannes Huovila
Eronneet:
1 kpl
In MEMORIAN: I
Ilmari Lampinen 13.11.2014
Eilo Hakulinen 13.04.2014
Perƫ Leino 22.06.2014
Tilasto 31.12.2010—31.12.2014
2010
2011
2012
2013
2014
Maksavia:
71
52
41
42
38
Vapaajäsenet:
169
174
171
171
171
Yhteensä:
243
229
218
213
209
Vuoden 2014 lopussa laskuteƩuja jäsenmaksuja oli maksamaƩa 4 kpl
-6Ikäjakauma
Kotisivujen käyttö 2014
Yhteensä 846 istuntoa
-7EDUSTUKSET
Sähköturvallisuusmääräysten tulkintalautakunta
jäsen Risto Forssell
TEM sähköturvallisuuden neuvottelukunta
varajäsen Risto Forssell
SIL Teknikko-osasto
puheenjohtaja Matti Juhanantti
KOKOUKSET JA EKSKURSIOT
Sääntömääräinen vuosikokous
Pidettiin Hotelli Arthurissa
11.3.2014, jäseniä läsnä
15
Sääntömääräinen vaalikokous
Pidettiin Hotelli Arthurissa
11.11.2014, jäseniä läsnä 16
Puheenjohtajaksi vuodeksi 2015 valittiin uudelleen Kari Niittymäki. Erovuorossa olleet
hallituksen jäsenet Ossi Lahti, Toivo Myyrä, Jyrki Kilappa ja Matti Juhanantti valittiin
uudelleen seuraavalle kaksivuosikaudelle.
Toiminnantarkastajaksi valittiin sähköteknikko Mauri Myllyniemi ja hänen sijaisekseen sähköteknikko Risto Keränen.
Vappu matinea
01.05.2014, osallistujia
25
Hämeenlinna sähkömuseo Elektra ja Riihimäen lasimuseo
04.06.2014, osallistujia
9
Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti
06.12.2014, osallistujia
22
Lisäksi jäsenistöä on osallistunut SIL:n järjestämille messumatkoille ja ekskursioille.
URHEILU
Tällä perinteisellä saralla on urheiltu yksilöllisesti, sillä yhdistyksen järjestämiä
tilaisuuksia ei ole ollut, vaan jokainen on hiihdellyt omia latujaan ja samoillut omia
polkujaan.
TALOUS
Talouden hoidossa on noudatettu vuodelle 2014 hyväksyttyä talousarviota.
Nipasmajan 9 käyttökerrasta 7 viikkoa käytettiin. Tuotot 1300 €, kulut 1013,36 €. Hinnoitteluun vuonna 2011 tehty muutos on nostanut majan käyttöastetta. Alueen toinen
golfkenttä on otettu käyttöön ja alueen aktiviteettejä lisäävä rakentaminen jatkuu.
Vaalikokouksen 2013 valitsemana toiminnan tarkastajana on toiminut Mauri Myllyniemi ja hänen sijaisenaan Hannu Teinilä.
Tilikauden alijäämä on –1 063,44 euroa, jota hallitus esittää kirjattavaksi
omaan pääomaan.
Vapaaehtoisista kannatusmaksuista suurkiitokset jäsenille.
- 8TULOSLASKELMA
VARSINAINEN TOIMINTA
1.1.2014-31.12.2014
Toiminnan tuotot
Toiminnan kulut
Tuotto/Kulujäämä
3 425,00 €
4 659,03 €
-1 234,03 €
3 944,00 €
6 531,31 €
-2 587,31 €
170,59 €
171,20 €
-1 063,44 €
-2 416,11 €
RAHOITUSTUOTOT JA KULUT
TUOTOT
Tuotto/Kulujäämä
1.1.2013-31.12.2013
OMATOIMINEN TUOTTO/KULUJÄÄMÄ
Kokonaistuotto-/Kulujäämä
-1 063,44 €
-2 416,11 €
-1 063,44 €
-2 416,11 €
-1 063,44 €
-2 416,11 €
TILIKAUDEN TULOS
TILIKAUDEN ALI-/YLIJÄÄMÄ
TULOSLASKELMAERITTELY 01.01.2014-31.12.2014
VARAINHANKINTA
TUOTOT
Jäsenmaksut
Kannatusmaksut
Musiikkitalo
Nipasmajan vuokrat
Vuosi 2014
680,00 €
1 445,00 €
-€
1 300,00 €
Vuosi 2013
980,00 €
1 660,00 €
124,00 €
1 180,00 €
3 425,00 €
3 944,00 €
1 013,36 €
332,80 €
990,80 €
-€
845,10 €
-€
-€
537,93 €
462,00 €
210,74 €
-€
-€
-€
218,50 €
47,80 €
4 659,03 €
911,96 €
622,70 €
1 215,70 €
191,90 €
210,00 €
22,91 €
1 082,90 €
297,60 €
377,00 €
199,45 €
150,00 €
800,00 €
419,19 €
30,96 €
139,63 €
170,59 €
-1 063,44 €
60,80 €
110,40 €
171,20 €
-2 416,11 €
TOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ
KULUT
Hoitokulut Nipasmaja
Hallitus
Vuosi/vaalikokous
Muut hallinnon kulut
Toimisto- ja varastonvuokra
Toimistotarvikkeet
Postikulut
Tietoliikenne ja kotisivut
Kopiointikulut
Pankkikulut
Huomionosoitukset
Ahvenanmaan matka
Muistolaatta
Musiikkitalo
Matka- ja retkikulut
TOIMINNAN KULUT YHTEENSÄ
RAHOITUSTUOTOT
Korkotuotot
Osinkotuotot
RAHOITUSTUOTOT YHTEENSÄ
TILIKAUDEN ALI-/YLIJÄÄMÄ
30,00 €
6 531,31 €
-9TASE 31.12.2014
VASTAAVAA
2014
2013
KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT
PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET
OSAKKEET JA OSUUDET
18 087,12 €
18 087,12 €
VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS
Rahat
30 149,44 €
31 212,88 €
TASEEN LOPPUSUMMA
48 236,56 €
49 300,00 €
49 300,00 €
-1 063,44 €
51 716,11 €
-2 416,11 €
48 236,56 €
49 300,00 €
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
OSAKE- JA MUU VASTAAVA PÄÄOMA
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
VIERAS PÄÄOMA
LYHYTAIKAINEN
OSTOVELAT
TASEEN LOPPUSUMMA
TASE-ERITTELY 31.12.2014
VASTAAVAA
2014
2013
KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT
PIKÄAIKAISET SIJOITUKSET
OSAKKEET JA OSUUDET
Nordea osakkeet
678,30 €
Loma-osake Nipasmaja
17 408,82 €
18 087,12 €
KÄYTTÖOMAOSUUSARVOPAPERIT JA
KÄYTTÖOMAISUUS
18 087,12 €
VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS
Käyttötili OKO
29 949,44 €
Kassatili
200,00 €
RAHOITUSOMAISUUS
30 149,44 €
TASEEN LOPPUSUMMA
48 236,56 €
678,30 €
17 408,82 €
18 087,12 €
18 087,12 €
31 012,88 €
200,00 €
31 212,88 €
49 300,00 €
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
OSAKE- JA MUU VASTAAVA PÄÄOMA
Oma pääoma
49 300,00 €
51 716,11 €
ED.TILIKAUSIEN YLI/ALIJÄÄMÄ
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
-1 063,44 €
OMA PÄÄOMA
-2 416,11 €
48 236,56 €
49 300,00 €
VIERAS PÄÄOMA
LYHYTAIKAINEN
OSTOVELAT
TASEEN LOPPUSUMMA
48 236,56 €
49 300,00 €
- 10 -
- 11 -
HALLITUS 2015
Puheenjohtaja Kari Niittymäki
Äestäjäntie 26 C 9, 00390 Helsinki
Puh. 050 320 3902, e-mail [email protected]
Varapuheenjohtaja Ossi Lahti
Neilikkakuja 7 A, 01300 Vantaa
Puh. työ 870 0960, faksi 8700 9611, käsi 050 572 4700, e-mail [email protected]
Sihteeri Martti Löppönen
Haagan Pappilantie 2 A 4, 00320 Helsinki, puh. työ 2340 2727
koti 458 0909, käsi 050 380 1074, e-mail [email protected] , etunimi.
[email protected]
Taloudenhoitaja Toivo Myyrä
Hiihtäjäntie 1 H 36, 00810 Helsinki, Puh. 0400 765 617
e-mail [email protected]
Jäsenkirjuri Juha Jaatinen
Rajatie 28 C, 01230 Vantaa, Puh. koti 876 7459, käsi 040 551 7475
e-mail [email protected]
Nipasmajan isäntä Matti Juhanantti
Kivijatatie 11 E 52, 00940 Helsinki,
Puh. 050 559 2274, e-mail [email protected]
Jyrki Kilappa, Oppipojankuja 25 A1, 00640 Helsinki, Puh 0400 713 150
Tapani Säilä, Merenkulkijankuja 3 B 13, 02320 Espoo, Puh 044 580 0138
e-mail [email protected]
Osmo Zitting, Katrinkuja 4, 01400 Vantaa, Puh 0400 609 126
e-mail [email protected]
Yhdistyksen sähköposti: [email protected]
Edessä: Osmo Zitting, Juha Jaatinen, Kari Niittymäki, Matti Juhanantti
Takana: Tapani Säilä, Ossi Lahti, Jyrki Kilappa, Martti Löppönen, Toivo Myyrä
- 12 TULEVAA TOIMINTAA
Vappumatinea 2015
KK
Tapahtuman kuvaus
Helsingin kaupunginorkesteri on soittanut vappukonsertteja samalla huolettomalla
hilpeydellä vuodesta 1883 alkaen. Tänä vuonna sopraano Mari Palo ja pianisti Jukka
Nykänen vaihtavat viihteelle omaan tuttuun tyyliinsä. Onkohan Lohengrinin alkusoitto kolmanteen näytökseen tänä vuonna ohjelmassa lainkaan?
Nick Davies, kapelimestari
Mari Palo, sopraano
Jukka Nykänen, piano
Aika:
Paikka:
Hinta:
Sitovat varaukset:
Maksu:
1.5.2015, klo 14:00
Musiikkitalo, permanto C
Jäsenet 8€, avec 18€
email: [email protected] tai puh. 0400 765 617 (Myyrä)
Laskutetaan varauksien perusteella
Kesäretki
Yhdistys järjestää jäsenistölle kesäretken, joka suuntautuu Itä-Uudellemaalle, Pernajaan ja Porvooseen.
Kohteina ovat Malmgårdin linna ja panimo Pernajassa, sekä Bosgårdin kartano Porvoossa. Matka tehdään 30 paikkaisella Ɵlausbussilla.
Aika:
4.6.2015
Lähtö:
klo 9:00 Helsingistä
Paluu:
klo 16:45 Helsinkiin
Maksu:
90€/henkilö + ruokajuomat kulutuksen mukaan. Maksuun sisältyy
bussimatka, Malmgårdin panimoesiƩely, yhden oluen tai siiderin
maistatus, opasteƩu linnakierros sekä Bosgårdissa 3 ruokalajin kesäjuhlalounas sekä opasteƩu Ɵlakierros.
Varaukset ja lisäƟedot:
SähköposƟ: [email protected] tai puh 0400 765 617/Toivo Myyrä
Sitovat varaukset on tehtävä viimeistään keskiviikkona 6.5.2015 klo 12:00 mennessä.
Menuvalinta ja erikoisruokavaliot on kerroƩava ilmoiƩautumisen yhteydessä.
- 13 Yhdistys laskuƩaa matkan siten, eƩä eräpäivä on 4.6. Jos ilmoiƩautunut peruu matkan 14 vrk ennen matkaa, siitä ei aiheudu kuluja. Tämän jälkeen tapahtuneesta perumisesta yhdistys laskuƩaa peruutuskuluja 45€/hlö.
Ohjelma
klo 09.00
Lähtö Helsingistä Kaj Forsblomin 30-paikkaisella bussilla.
klo 10.30
Saapuminen Malmgårdiin. Ryhmällä ohjelmassa panimoesittely ja yhden
oluen/siiderin maistatus sekä opastettu linnakierros.
Kaksikerroksinen, peittämättömästä tiilestä muurattu
linnamainen kartanon päärakennus on saanut
tyylivaikutteensa pohjoisranskalaisesta renessanssista.
1800-luvun historismiin tukeutuvalle päärakennukselle
on harvoja vastineita Suomessa.
Yli 100-vuotias entinen navettarakennus kätkee
kiviseiniensä sisälle Malmgårdin Panimon tuotantotilat
sekä 60-paikkaisen pubin olutmaistiaisia varten. Tilojen
suunnittelussa on panostettu ekologisuuteen: kaikki
tuotantoon ja lämmitykseen tarvittava energia saadaan
Malmgårdin vesivoimasta.
klo 12.30
Lähtö Bosgårdiin.
klo 13.00
Saapuminen Bosgårdiin, jossa ryhmä nauttii 3 ruokalajin juhlakesälounaan
Deli-ravintolassa. Lounaan vaihtoehdot ovat liha, kala tai vege ja valinnat
sekä ruokarajoitteet on ilmoitettava viimeistään kolme päivää ennen
vierailua. Ruokailun jälkeen ryhmällä on opastettu
tilakierros.
Perinteistä 1800-luvun herraskartanotyyliä edustava
Bosgård sijaitsee 10 km Porvoosta itään. Charolaislihakarja laiduntaa tilan arvokkaita perinnemaisemia
mm. Pikkupernajanlahden Natura-alueella — Bosgård
kuuluu luonnoltaan Euroopan monipuolisempien
maatilojen joukkoon.
klo 15.30
Lähtö Helsinkiin.
klo 16.45
Saapuminen Helsinkiin.
- 14 TIEDOTTAMINEN
Yhdistyksen kulujen kurissa pitämiseksi paperille tulostettu Sähköinfo postitetaan vain
varsinaisten yhdistyksen kokouskutsujen yhteydessä niille jäsenille, jotka eivät ole antaneet
suostumusta sähköpostijakeluun.
Muuten tiedotus jäsenistölle tapahtuu:
- kotisivun: www.sahkoteknikot.fi välityksellä
- sähköpostilla
-facebookissa: facebook.com/Sahkoteknikot
Facebookiin on avattu tili. Sen tarkoituksena on julkaista uutislinkkejä, sekä jakaa tietoa
yhdistyksen toiminnasta. Se toimii myös jäsenten välisenä keskustelufoorumina. Siellä voitte
avata keskustelun mistä tahansa aiheesta, millä luulette olevan yleistä mielenkiintoa.
Kun käytte facebookissa, muistakaa myös painaa tykkää nappia. Kun tykkäämisiä on riittävästi (30), saamme sieltä käyttötilastotietoja, joiden perusteella voimme arvioida FB:n
tarpeellisuutta tiedotuskanavana
Muista ilmoittaa tai päivittää sähköpostiositteesi sähköpostilla: [email protected]
Sinä, jolla on sähköposti, tarkista että sähköpostiohjelmasi ei luokittele lähettämäämme postia roskapostiksi (roskapostit kannattaa käydä aika-ajoin tarkistamassa)
- 15 Teksti: Heidi Lehtimäki
Sähkövalo Finlaysonille
Vanhoja sähkölamppuja. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.
Vuonna 1879 amerikkalainen Thomas Alva Edison toi markkinoille ensimmäisen käyttökelpoisen ja teolliseen tuotantoon soveltuvan sähkölampun. Sähköä oli tutkittu jo kauan ja
erilaisia sovellutuksia kokeiltu, mutta Edison ehti ensimmäisenä julkistamaan käytännön valaistustarpeisiin sopivan valonlähteen. Valo syntyi, kun ilmattomaan lasikupuun asetettiin
korkeassa lämpötilassa hehkuva hiilikuitu. Suuri yleisö sai ihastella keksintöä ensimmäisen
kerran Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1881.
Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin suuressa kutomosalissa Plevnassa jo vuonna 1882. Keksinnön nopea leviäminen Tampereelle oli Finlaysonin tehtaanomistajan vanhimman pojan Carl von Nottbeckin ansiota. Hän työskenteli Edisonin palveluksessa 1870–luvun lopulla, eli juuri silloin kun Edison teki käänteen tekevän
keksintönsä. Edisonin rakentaessa ensimmäistä sähkölaitosta New Yorkiin von Nottbeck sai
uhkarohkealta tuntuneen idean: miksei rakennettaisi sähkövalaistusta myös Finlaysonille?
Pks sähköteknikot ja -insinöörit ry
c/o Toivo Myyrä
Hiihtäjäntie 1 H 36
00810 Helsinki