Hyvää kevättä! - Espoon seurakunnat

S U O M E N
L Ä H E T Y S S E U R A
VEIKKOLAT
Ystäväkirje 1/2014
Kevään ohjelma
Tammikuussa pidimme
Hongkongissa koko Kiinan
alueen lähettipäivät.
Hyvää kevättä!
Meillä Hongkongissa on ollut poikkeuksellisen pitkä ja viileäkin
talvi. Laattalattiat ja yksinkertaiset ikkunat ovat osaltaan syynä
siihen, että myös sisällä on ollut kylmää. Nyt kevät on kuitenkn
alkanut!
Olemme myös jo suunnitelleet kesää, sillä olemme jo toisen
työkautemme puolivälissä ja kesällä on Suomen välilomamme
aika. Ilmoitamme teille tässä kirjeessä seurakuntavierailuiden
päivistä, jotka ajoittuvat touko/ kesäkuun vaihteeseen.
Maaliskuun 29. juhlimme
Ling Oi huumetyön
siirtymistä paikalliselle
kirkolle. Muutoin helmi- ja
maaliskuun töissä on ollut
ns. arkirytmi päällä, mutta
pääsiäinen tulee kuitenkin
pian juhlaksi väliin.
Käymme tällä kertaa
yhdessä pitämässä Kiinan
ulkosuomalaisten
tilaisuudet. Elina tuo
mukaan tanssin näihin
tilaisuuksiin.
Seurakuntavierailut Suomessa:
Leppävaara
Rauma
Pe 23.5
Kevätjuhlatilaisuus
25.5
29.5
Messu ja kirkkokahvit Kevätkirkko ja
kevätjuhlatilaisuus
Kauklahti
Kaarina
Pe 1.6
Messu ja
kirkkokahvitilaisuus
4.6
Kesäiltatilaisuus
Raisio
Huumevieroitustyön siirtojuhla
29.3.2014. Lue lisää sivulta 2
S IPSUMS
U O M E N
THE LOREM
L Ä H E T Y S S E U R A
FALL 2016
Huumetyön siirtyminen paikallisille
Huhtikuun alusta siirrymme Hongkongin kentän
työssä uuteen aikakauteen, sillä jo reilun 40 vuotta
Lähetysseuran ylläpitämä kristillinen huumevieroitus
työ (Ling Oi työ) siirtyy, paikalliselle luterilaiselle
kirkolle.
On hienoa, että olemme tulleet työssä tähän
vaiheeseen, jolloin paikallinen kumppaneimme on
vahva ja kykenevä ottamaan työn vastaan ja
jatkamaan työtä itsenäisesti ilman Lähetysseuran
hallinnollista ja taloudellista tukea
Työn luovuttaminen on tietysti samanaikaisesti myös
haikeaa, sillä Ling Oi keskuksen työ on ollut erittäin
rakasta ja merkityksellistä siellä työskenneille läheteille
ja kokonaisuudessaan Lähetysseuralle.
Juhlimme 29.3. työn luovutusta juhlassa, jossa sekä
keskuksen työntekijät, lähetit, Maria Immonen
Lähetysseuran Suomen virallisena edustajana sekä
paikallisen kirkon edustajat olivat yhdessä koolla.
Tilaisuudessa oli lämmin ja tiivis tunnelma. Jurin osalta
Ling Oi huumetyö tulee kuitenkin mahdollisesti vielä
jatkumaan musikkityönprojektien muodossa.
Iivon palsta
Olemme juhlineet juuri Iivon 2- vuotis synttäreitä!
Pienellä miehellä oli hienot synttärit, joissa vieraina
olivat työtoverit perheineen, Iivon kummit Suomesta
sekä muita ystäviä. Iivo on hyvin iloinen ja touhukas
menijä. Hän oppii samanaikaisesti suomen ja englannin
kielen sanoja ja muodostaa lyhyitä lauseita
havainnoistaa. Kaikki autot: roska-autot, ambulanssit,
poliisimopot, pikkubussit, taksit jne.. hän tunnistaa
hyvin.
Helmi- ja maaliskuun Iivo on käynyt paikallisen
NMKYn kristillisessä kerhossa kaksi kertaa viikossa.
Alkuun Iivo tarkkaili tilannetta, mutta pääsi nopeasti
uuteen ryhmään ja opetukseen sisään. Pojalla on ollut
oma reppu kerhopäivinä selässä sekä hieno liivi, joka
on hoitanut koulu-uniformun asiaa. Iivolla on mennyt
hyvin, lukuunottamatta maaliskuun
keuhkoputkentulehdusta ja pientä varvas tapaturmaa.
Iivon ilo on ollut myös leikkiä kolleegoidemme lasten
Noelin 2v ja Milon 5v kanssa tortaisin.
2
S U O M E N
L Ä H E T Y S S E U R A
Kuka on rikas?
Evankeliumeissa mainitaan kohtaaminen Jeesuksen ja rikkaan nuorukaisen
välillä. Tarina on tuttu varmaankin kaikille tämän kirjeen lukijoille. Rikas
nuorukainen ei ollut valmis luopumaan kaikesta ja seuraamaan Jeesusta.
Nuorukaisen asenne on helppo torjua vääräksi. Mielenkiintoista tarinassa on
silti se, että rikas nuorukainen eli jo valmiiksi moraalisesti ja uskonnolliseti
hyvin esimerkillistä elämää. Hän sanoi lapsesta asti noudattaneensa
kymmentä käskyä. Rikkaan moraalisen käytöksen lisäksi hänellä oli paljon
omaisuutta ja siksi saavuttanut asioita mitä monet muut eivät. Kaiken
onnistumisen keskellä hän meni silti Jeesuksen luo kysymään ikuisen
elämän salaisuutta. Hänellä ei ollut kaikkea. Rikkaus ja hyvä elämä eivät
täyttäneet sydäntä ja sisimmän nälkää. Vaikka moraali oli kunnossa samoin
kuin monet muut elementit, silti tyhjyys vaivasi. Jeesuksen seuraaminen olisi
ollut vastaus.
Esirukousaiheet:
• Ulkosuomalaisten tilaisuudet Pääsiäisenä. Juri ja Elina kiertävät useammassa kaupungissa
tapaamassa ulkosuomalaisia.
• Musiikin nauhoitusprojekti seurakunnassa 2014
• Kotimaan seurakuntavierailut toukokuussa
Ystäväkirjeen tilaukset ja
osoitteenmuutokset:
HYVÄÄ KEVÄTTÄ TOIVOTTAEN,
SLS / NIMIKKOKIRJEET
PL 154
00141 Helsinki
KUULEMME MIELELLÄMME MYÖS SINUSTA
ELINA, JURI JA IIVO VEIKKOLA
[email protected]
[email protected]
ST. ANDREW´S CHRISTIAN CENTRE
138 NATHAN ROAD, 5/F, TST, KOWLOON,
HONGKONG
SEURAA BLOGIAMME OSOITTEESSA:
VEIKKOLAT.COM
(KÄYTTÄJÄTUNNUS: VEIKKOLAT
SALASANA: VEIKKOLAT)
VOIT MYÖS KIRJAUTUA SIVUILLEMME
SAADEN AUTOMAATTISESTI VIESTIÄ
BLOGIPÄIVITYKSISTÄ. LUE ASIASTA LISÄÄ
BLOGISTAMME, TAI KIRJOITA MEILLE.