PK 22 Panssarilinja 28.6.2012 Parolassa

Peruskurssi 22 panssarilinja kokoontui 28.6.2012 Parolassa
Teksti ja kuvat Osmo Valkonen
Näin Joulun alla on mukava muistella mennyttä kesää. Lupasin kirjoittaa jotain meidän
tapaamisesta joten pienellä viiveellä lyhyt juttu.
Pitkä aika 50 - vuotta ajattelemme helposti. Eteenpäin ei osaa edes kuvitella sellaista aikaa. Taakse
katsoen aika kummasti lyhenee. Päätimme viime vuonna eli 2011 Salotaipaleen Ekin ja Samppalan
Penan kanssa, että kesällä 2012
tavataan Parolassa. Sattui vielä
sopivasti että Prk 22 alkamisesta tuli
50-vuotta ja Parolassa oli muitakin
vuosijuhlia joten sen puoleen se sopi
kokoontumispaikaksi hyvin. 28.6.2012
oli PsPr:n perinnepäivä. Lähellä
varuskuntaa asuvat Samppalan Pena ja
Salotaipaleen Eki olivat hoitaneet
ohjelmapuolen ja muut käytännön
järjestelyt. Vanhat kamut, joita alun
perin oli 22 nuorta salskeaa miestä,
kokoontuivat nyt vähän pienentyneellä
porukalla 28.6 2012 Panssarikoululle
Kuvassa Matti Peltonen, Osmo
Valkonen, Pentti Samppala, Kullervo
Lehtonen, Erkki Salotaipale, Seppo
Kompuinen ja Taisto Lehtilä
Useampi olisi varmasti halunnut olla mukana,
vaan eri syistä olivat estyneitä saapumasta
paikalle, mukana olleilla oli kuitenkin mahtava
tapaaminen. Vietimme hienon päivän
Parolannummella osallistumalla perinnepäivän
tapahtumiin. Seurasimme näyttävää ohimarssia
Pyhällä tiellä ja taistelunäytöstä Lentokentän
maastossa.
Nuori nainen johtaa komppanian ohimarssia. .
Mukava oli nähdä että vanhaakin kalustoa oli
mukana, sitä jolla mekin harjoittelimme 50-vuotta
sitten.
Sturm 40, tällaisia olivat vaunut ja asut 50-v sitten
Taistelunäytös lentokentän päässä oli näyttävä,
meidän aikanamme lensi taivaalla Ilmav VK:n
Stiglizit, nyt oikeat hävittäjät.
Samppalan Pena oli junaillut lounaan
ruokalaan vaikka emme kutsuvieraita
olleetkaan.
Lounaalla Jarkko Raninen ja Kullervo
Lehtonen.
Lounaan jälkeen kiertely kasarmialueella paljasti, että paljon on muuttunut elämä täälläkin. Vastaan
käveli nuoria naisia sotilaspuvussa ja olipa jokunen naiseksi osoittautunut upseerikin joukkoja
komentamassa. Uutta oli rakennettu paljon ja vanhat parakit olivat poissa. Metsä on kasvanut
alueella. Sotilaskoti oli kuitenkin paikallaan, kahvi oli hyvää ja tytöt iloisia kuten ennenkin.
Kahvilla Pentti Samppala, Jarkko Raninen
ja Taisto Lehtilä
Hyvän katsauksen kehityksen kulkuun
Parolannummella ja erityisesti
panssarikalustossa tapahtuneisiin
muutoksiin antoi meille vierailu
Panssarimuseolla. Asiantuntevaksi
oppaaksi Eki oli saanut museon johtajana
toimivan Timo Teräsvallin.
Timo Teräsvalli esittelee Ps-museon
sisähallin kalustoa
Museokierros oli monelle varsin
nostalginen kokemus, muistot nousivat
mieleen aina ”rakennus talkoista”
juhannusjuhliin, Piilopirtin tansseista
puhumattakaan.
Ulkomuseosta löytyi Osmo Valkoselle
tuttu vaunu.
Kierroksen päätteeksi
otettiin vielä ryhmäkuva
Päivän päätteeksi kokoonnuimme Pentinkulman
hirsisaunalle Lehijärven rantaan viettämän
yhteistä muisteluiltaa. Aivan aluksi totesimme,
että joukostamme on poistunut lopullisesti 5
miestä. Poissa ovat Matti Vuori, Paavo
Manninen, Reijo Viherä, Antti Kuusi ja Jussi
Toukovaara. Vietimme hiljaisen hetken heidän
muistokseen.
Ilta kului rattoisasti hyvän ruoan ja juoman sekä
saunomisen merkeissä. Tuntui, että menneet
vuosikymmenet olivat haihtuneet pois. Olimme
se sama porukka joka 50 sitten aloitteli
sotilasuraansa.
P
Pentinkulman saunalla
Pentti Samppalalla ja Matti Peltosella oli hauskaa, Taisto Lehtilä, Kullervo Lehtonen, Jarkko
Raninen ja Seppo Kompuinen.
Ilta hämärtää ja aurinko laskee
saunominen jatkuu
Paljon hauskoja juttuja oli itse kullakin
muisteltavana. Yön hämärtyessä
lähdimme ilman jatkoja majoittumaan.
Osa majoittui Panssarikoululle osa
kavereiden luokse. Ennen
hajaantumista kuitenkin päätimme, että
kokoonnumme uudestaan viimeistään
2014. Kokoonkutsujina toimivat Seppo
Kompuinen ja Jarkko Raninen. Kokoontumispaikaksi ajattelimme jotain kokoonkutsujien
määrittämää paikka Lounais-Suomessa. Toivoimme, että nekin jotka eivät nyt olleet mukana tulevat
seuraavaan tapaamiseen. Oli aivan mahtavaa olla vanhojen, nyt jo sanan varsinaisessa
merkityksessä, kavereiden kanssa. Pidetään yhteyttä ja seuratkaa vaikka evp - yhdistyksen
kotisivuja. Pojat varmaan kutsuvat ihan henkilökohtaisesti kaikki kenen osoitteet ovat vain tiedossa.
Tapaamisiin Turun seudulla. Osmo Valkonen.
Erkki Salotaipale
Pentti Samppala
Osmo Valkonen
040-527 9284
041-443 7040
040-755 2945
erkki.e-l at hlmkansantanssi.fi
pena.samppala at luukku.com
osmo.valkonen at pp1.inet.fi