Korven veljesten yritys pärjännyt laman aikana - Rakennus

Maanantai maaliskuun 1. päivä 2010
N:ro 16
49. vuosi
1,00
Ilmestymisalueensa sitoutumaton paikallislehti
Miesten takana
on 30 tonnia rautaa odottamassa
kujetusta Hasan
Haapaveden sahalle. Teräsammattilaiset vasemmalta Jorma
Aakko, Mikko Ylikangas ja firman
toimitusjohtaja
Veijo Korpi.
Ekologisuus palkitaan
Haapajärven seurakunta on tehnyt monta vuotta työtä ympäristödiplomin saamiseksi. Jätteiden lajittelu oli viimeinen
pisteropsaus, jolla diplomi tiistaina irtosi.
sivu 5
Korven veljesten yritys
pärjännyt laman aikana
Juha Heikkilä
Rakennus- ja sähköpalvelu
Korpi Oy syntyi vajaat neljä
vuotta sitten. Veljekset Veijo ja Tauno Korpi päättivät
panna osaamisensa yhteen ja
tarjota saman katon alta niin
sähkösuunnittelupalvelut
kuin rakennuspalvelutkin.
Rakentamisen erityisosaamisalue oli ja on tänä päivänä entistä vahvemmin teräsrakentaminen.
Viime keväänä alkoi valtakunnassa rakentamisessa
ja teollisuudessa tökkiä, kun
Yhdysvalloista lähtenyt finanssikriisi iski vientialoihin.
Korpien yritykselle viime
vuosi oli työteliästä aikaa, ja
varsinkin nyt toimitusjohtaja
Veijo Korven mukaan yrityksessä huhkitaan töitä liki kellon ympäri.
Kuusaan kylässä, 250 neliön Korpi Oy:n teollisuushallissa hitsataan Hasan
Haapaveden sahalle puunkuljetusratoja ja Haapajärven
sahalle kastelulinjaa kahdessa vuorossa. Perjantaina tulee
rekka hakemaan taas 30 tonnin kuorman palkkeja, jotta
lisää voisi halliin valmistaa.
- Olemme erikoistuneet
sahatekniikkaan. Kun vuonna 2007 Hasan uutta sahaa
ruvettiin tekemään, me tehtiin sinne kaikki teräsrakenteet. Viime talvena olimme
Tampereella Korkeakoskella
rakentamassa JPJ Woodin sahalinjoja, Veijo Korpi sanoo.
Sahatekniikan osaaminen
on Korvella hallussa, koska
hän oli aikoinaan Nordberg
Oy:n sahalla vastaamassa
hallin tekniikasta 12 vuotta.
Nuori levyseppähitsari sai
rautaisen käytännön koulun.
- Kun sen jälkeen Hasa
perustettiin, perustin minä
samaan aikaan ensimmäisen
firmani. Sen jälkeen Hasan
kanssa on tehty hyvää yhteistyötä, Korpi tunnustaa ja laskee olleensa mukana 20 vuoden aikana lähes jokaisessa
sahan hankkeessa.
Liikevaihdosta noin puolet tulee Hasan tilauksista,
loppu muusta. Se ”muusta”
on sähkösuunnittelua ja -urakoitia, rakentamista, peruskorjausta, teräsrakentamista
ja -asennustoimintaa.
- Teemme nyt Haapaveden sahalle kuivaamon ratalinjoja, katoksia, kuivaamon
vesikattoa ja sähkökeskusta.
Kesälle saakka riittää siellä
kiireitä. Työtä johtaa siellä
Veli Juusola. Meillä on älyttömän hyvät työntekijät, Korpi
kehaisee ja muistuttaa, että
yrityksen onnistuminen riippuu siitä, miten työntekijät
työssään onnistuvat.
Jorma Aakon tulo yrityksen palvelukseen oli Veijo
Korven mukaan ratkaiseva
juttu yrityksen metallipuolen
kehittämisessä. - Jorma osaa
käyttää kaikkia koneitamme.
Hän oli ennen töissä Maaselän Koneella, mutta siirtyi
maatilan hommiin. Sain puhuttua hänet meille ainakin
osaksi aikaa.
Tällä hetkellä Korven työllistävät kahdeksan vierasta
työntekijää. Viisi on töissä
Hasan Haapaveden sahalla
ja neljä täällä hallilla. - Minä
johdan yritystä ja sukkuloin
Haapaveden, Haapajärven ja
muiden paikkojen väliä. Parempi olla pois jaloista ja sotkemasta tehtaalla ja keskittyä
johtamiseen. Kyllä siinä on
tekemistä, Korpi virkkaa suu
virneessä.
Vuosi sitten puutavaravarastosta metalliverstaaksi muutettu kotipihan halli
maksoi investointina paljon.
Tarkkaa summaa Veijo ei kerro, mutta satoja tuhansia. Yksin uusien koneiden hankinta
maksoi kuusinumeroisen luvun euroja.
Halliin on asennettu linjalle automaattisaha, säteisporakone, digitaalinäyttöiset
sorvi ja jyrsinkone hydraulinen puristin. Toisessa päässä hallia on työkaluvarasto ja
kahvitila sekä Veijo Korven
toimisto.
- Eikö olen muuten hieno näköala, isäntä heittää.
Kuusaanjärvi siintää lumipeitteisenä parin sadan metrin päässä.
Maiseman vuoksi Kor-
vet eivät metalliverstasta
Kuusaalle rakentaneet. Veijo mukaan vaihtoehtona oli
hallin rakentaminen Haapajärven keskustaan teollisuusalueelle.
- Meillä oli kuitenkin niin
kiire saada tuotanto käyntiin,
että tämä oli nopein tapa. Sitä paitsi tästä on lyhyt matka
nelosteille. Rautaa saadaan
hallille Rautapojilta aikataulutetusti ja ne vie paluukuormassa moskat pois. Hyvä
täällä on toimia.
Veijo Korpi uskoo, että
työt sahapuolella lisääntyvät. Tarjouksia on vetämässä. - Sahapuolelta on meille
tullut kyselyjä, joten olemme
referensseissä. Sähkösuunnittelun puolella on menossa
Nivalan Pilkingtonin lasitehtaan laajennuksen suunnittelu.
Yhden sahalaitteiden toimittajan kanssa Korpi on
neuvotellut myös alihankintatöistä ulkomailla. Valmiutta ulkomaan komennushommiin on.
- Luotamme tulevaisuuteen ja sahapuolelle keskitytään. Nyt on kovasti töitä,
mutta jatkossa toimitaan tilanteen mukaan ja erisuuruisella miehityksellä. Koetamme tarjota sellaisen
työympäristön, että työntekijät tulisivat meille mielellään
uudelleen töihin, Veijo Korpi
linjaa.
Maalaispoliisi
-maalaisrosvot
Vaikka poliisin työ välillä rankkaa onkin,
ylikonstaapeli Kari Kallungin mukaan
maalla on leppoisampaa. Täällä poliisi
tunnetaan, ja poliisi tuntee kaikki.
sivu 7
Viikko alkaa lauhassa ja (lumi/
räntä)sateisessa kelissä ja jatkuu samanlaisena myös tiistaina,
vaikka pakkasmittari laskeekin
muutaman asteen. Tuuli on kohtalaista.
0 ••• -6 °C
2-5