KAUPPALAIVALLA
v. 1943
Esko Jokinen
Kun ihminen vanhenee, niin nuoruus ja silloiset tapahtumat tulevat
muistoissa jonkinlaisena nostalgiana omasta mielestä tärkeiksi,
sanotaanhan, että iän myötä muistot kultaantuvat. Näin on käynyt myös
minulle.
Olin 17-vuotiaana jungmannina hl Hesperuksessa ns. "yhden reissun miehenä". Elettiin vuotta
1943 kolmatta jatkosodan vuotta, Merimiehet olivat rintamilla ja moni oli internoituna ympäri
maailmaa, henkilötappioitakin oli upotuksissa syntynyt. Näin ollen laivoissa oli joko ikääntyneitä
merimiehiä tai ikäisiäni pojankloppeja. Varustamot pestasivatkin kuten Suomen höyrylaiva Oy
( FÅA) täydennystä miehistöönsä. Sain ensin trimmarin pestin hl Normaan, joka suoritti matkoja
Norjan satamiin. En saanut ajoissa esteettömyystodistusta joten päädyin jungmanniksi hl
Hesperukseen joka teki sodanaikana säännöllisesti matkoja Hollantiin ja Saksaan. Lähdimme
Kotkasta, jossa laiva oli ollut telakalla, päämääränä satamat oli Delft Hollannissa ja Kiel sekä
Bremen Saksassa. Kotkassa kuitenkin oli ottokatselmus. Kipinän mukana kävimme valokuvassa ja
katselmuksen jälkeen saimme merimieskirjan, palkan ilmoitettiin olevan tariffin mukainen
sotalisineen. Maksoin Merimiesunionin maksut ja sitten olinkin "merimies"! Muistini mukaan
lähdimme Kotkasta 29/8 1943. Helsingin edustalle saavuttuamme laiva antimagnetoitiin
magneettimiinoja vastaan Kruunuvuoren selällä.
Suomenlandella miinakentät olivat varmaan viranomaisten tiedossa ja merikortteihin merkitty.
Siellähän oli niin venäläisten, saksalaisten kuin suomalaistenkin miinoittamia alueita. Ajomiinoja
tietysti irtosi näistä miinakentistä ja ajelehti turvallisiksi merkityillä väylillä. Kun Venäjän laivasto oli
pakotettu pysymään Suomenlanden pohjukassa eli Leningradin liepeillä tehokkaalla valvonnalla,
miinoituksilla ja sukellusveneverkoilla pääsi näistäkin turvatoimista huolimatta jokunen
sukellusvene puikahtamaan Itämerelle pahojaan tekemään, kuten moni kauppalaivaa
miehistöstä sodanaikana koki, meillä sillä kertaa ei mitään erikoista Itämerellä tapahtunut.
Hälytysvalmiudessa kuitenkin olimme. Sotalisä tähän saakka oli ollut 150 %. Kieliin tultaessa se
nousi 200 %:n Kiel oli Saksan merivoimien sukellusveneiden tukikohta. Siellä meillä oli
ensimmäinen pelastusveneharjoitus ja siellä myös Hesperus antimagnetoitiin uudelleen. Sekä Kielin
lahti että satama ja sen laitteet oli suojattu useilla sulkupalloilla lentokoneiden matalahyökkäysten
varalta. Liberty ja ns. lentävät linnoitukset — raskaat pommikoneet lensivät 200- 300 koneen
muodostelmissa kohti Saksan kaupunkeja. Massapommitukset olivat alkaneet ja jatkuivat sodan
loppuun saakka kuten tiedämme. Näillä "ympäri kellon" (Britit yöllä ja jenkit päivällä) pommituksilla
oli tarkoitus horjuttaa ja vaikuttaa mielialaan. Hampuri alkoi jo olla maantasalla. Kyllä siinä nuori
mies tunsi itsensä pieneksi. Kielistä tuli laivaan saksalainen ilmatorjuntamiehistö ja sijoittui ahteriin.
Aseistuksena oli 40-millinen tykki. Kielissä koottiin myös saattue joka muodostui tanskalaisista,
norjalaisista, saksalaisista ja taisi siellä olla ruotsalainenkin alus sekä hl Hesperus siniristilippuineen.
Kielin kanavan läpi mentäessä peräkkäin saattue taisi olla houkutteleva kohde vihollislentäjille.
Pohjanmerelle tultaessa tunsi todella tulleensa suursodan näyttämölle. Uponneita aluksia
mastot vaan näkyvissä. Hylyistä varoituksena äänipoijuja jotka mylvivät kuin lehmät, sulkupalloja
sekä nopeita saksalaisia torpedoveneitä jotka suojasivat saattuetta meren puolelta.
Oletettavasti purjehdimme vajaalla miehistöllä koska minäkin pahainen pojankloppi jouduin
ruoriin tosin förstin tiukassa valvonnassa. Jännittävää oli myös olla miinavandissa keulakorokkeella.
Ohje oli , että havaittu miina osoitettiin kilauttamalla laivakelloa sekä huudoin että käsimerkein,
oliko miina styyrpuurissa, paapuurissa vai suoraan edessä. Deltziin tullessa jäimme redille ja koin siellä
ihmeekseni nousu ja laskuveden. Lossaus tapahtui proomuihin. Hollantilaiset satamamiehet eivät
oikein näyttäneet suhtautuvan meihin ystävällisesti. Ehkä heitä ärsytti laivassa oleva saksalainen itmiehistö, olihan Hollanti silloin miehitetty maa. Suomen lippu ahterissa kyllä osoitti
kansallisuutemme. Maihinkin pääsi kun oli satamakomendantilta saanut "ausweissin" Satamaalueella oli kielletty liikkumasta klo 22 jälkeen. Murheellisena tapauksena muistan kun saksalainen
vartiomies ampui norjalaisen merimiehen joka pyrki uimalla laivaansa klo 22 jälkeen, hän ei
ilmeisesti totellut pysähtymiskäskyä.
Olin ensi kertaa ulkomailla joten tietenkin koin näkymät ja tavat muunlaisiksi kuin kotimaassa.
Kaupungin talojen kauneus ja arkkitehtuuri viehätti. Erikoinen jopa huvittava näky muistuu mieleeni
nimittäin -pisuaari jossa ehkä vajaa metrin korkea vanne kiersi lantion kohdalta ympäri ja näin
suojasi katseilta miesten strategiset paikat. Yleisilme oli hivenen alakuloinen, johtui tietysti vieraan
vallan miehityksestä. Paluumatkalle lähdettiin yksin ilman saattuetta. It-miehistö kyllä seurasi
mukana Bremenhafiin saakka. Sinne tultaessa oli meneillään pommitus. Jäimme sen ajaksi redille.
Saksalaiset käyttivät venäläisiä sotavankeja lastauksessa. Nälkä tuntui "aronpojilla" olevan kova.
sillä "liepuskaa" kyseltiin kovin. Lentokoneiden matalahyökkäysten uhka oli sulkupalloista
ja tehokkaasta ilmatorjunnasta huolimatta ilmeinen. Olimme kaijassa ehkä noin viikon ja näimme
päivittäin satojen pommikoneiden muodostelmien lentävän kohti Saksan kaupunkeja .Varsinkin öisin
oli kiintoisaa vaikka pelottavaa seurata yöhävittäjien, ilmatorjunnan ja valonheittäjien
torjuntatoimia. Yhteistoiminta oli selkeää, kun valonheittäjä sai kiilaansa koneen niin kiilaan yhtyi
muitakin valonheittäjiä ja sen alueen ilmatorjuntatykistö kohdisti tulen tähän yhteen kohteeseen.
Pudotus oli aina lähes varma. Oli järkyttävää katsella palavia kieppuen alas putoavia koneita. Yhden
koneen miehistön hypätessä laskuvarjoilla yhdeltä lentäjältä ei varjo auennutkaan joten hän putosi
"pakettina"
Kielissä antimagnetoitiin alus ja loppumatka alkoi. Suomeen tulimme Turun kautta
Mäntyluotoon, jossa otin ulosmaksun. Kutsunta armeijaan odotti.
Taka-ajatuksena tässä jutussani on, että joku silloinen laivatoveri tai muu Hesperuksessa palvellut
ottaisi yhteyttä ja kertoisi tapahtumista aluksessa kerrotun jälkeen. Tiedän, että Hesperus
joidenkin muiden laivojen ohella osallistui miehistönkuljetusaluksena Lapin sodan alkaessa Tornion
maihinnousuun ja lopuksi luovutettiin Neuvostoliittoon sotakorvauksena.
Esko Jokinen
Halsuantie 1 A 10
00420 Helsinki
P: 0445367733