Omaisuudenhoito(PDF)

OMAISUUDENHOITO
APV-Tutkinnot materiaali
Atso Andersén 2013
Tekijänoikeudet Atso Andersén
Sisällysluettelo
1 JOHDANTO ....................................................................................................................3
2 OMAISUUDENHOIDON TOIMIJAT JA RAKENNE SUOMESSA ..............................................5
2.1 OMAISUUDENHOITOTOIMIALAN KEHITYKSESTÄ ................................................................ 6
2.2 OMAISUUDENHOITOPALVELUIDEN RAKENNE: EPÄSUORA SIJOITTAMINEN ...................... 9
2.3 OMAISUUDENHOIDON PALVELUT JA PALVELUNTARJOAJAT ............................................ 13
2.4 TEHTÄVIÄ .......................................................................................................................... 22
3 YKSITYISHENKILÖIDEN OMAISUUDENHOITOPALVELUIDEN OSTOPROSESSI ................... 23
3.1 YKSITYISASIAKKAAN PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSI .......................................................... 25
3.2 YKSITYISASIAKKAAN AJATTELUUN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT .............................................. 27
3.3 MUITA ASIAKKAAN PÄÄTÖKSENTEKOON VAIKUTTAVIA SEIKKOJA ................................... 29
3.4 TEHTÄVIÄ .......................................................................................................................... 33
4 INSTITUUTIOIDEN OMAISUUDENHOITOPALVELUIDEN OSTOPROSESSI ............................ 34
4.1 PALVELUTARJOAJAN SIJOITUSPOLITIIKKA ....................................................................... 35
4.2 SIJOITUSTAITO .................................................................................................................. 37
4.3 SIJOITUSTYYLI .................................................................................................................. 41
4.4 SIJOITUSTAIDON LUONNE ................................................................................................ 43
4.5 SIJOITUSTAIDON HINTA .................................................................................................... 46
4.6 TEHTÄVIÄ .......................................................................................................................... 52
5 OMAISUUDENHOITOPALVELUIDEN TARJOAMISEN PROSESSI ........................................ 53
5.1 ASIAKASTAPAAMISET ....................................................................................................... 53
5.2 ASIAKASPALVELUUN TARVITTAVA TUKIVERKOSTO ......................................................... 56
5.3 OMAISUUDENHOITOPALVELUN TARJOAMISEN TUOTANTOPROSESSI ............................. 58
5.4 JAKELUKANAVAT............................................................................................................... 60
5.5 TEHTÄVIÄ .......................................................................................................................... 64
2
1
Johdanto
Mistä on kysymys, kun puhutaan omaisuudenhoidosta, varainhoidosta
pitkäaikaissäästämisestä, eläkesäästämisestä, varallisuudenhoidon palveluista,
sijoittamisesta, rahastosäästämisestä ja niin edelleen? Suomen kielessä
termejä toiminnalle, jossa varastoidulle rahalle tai omaisuudelle etsitään
tuottoa, on lähes yhtä paljon kuin sijoituskohteitakin. Ennen oli
yksinkertaisempaa, koska ei ollut vaihtoehtoja. Ostettiin asunto ja säästettiin
määräaikaistilille. Myöhemmin ostettiin asunto-osake, joka annettiin vuokralle
tai valtion obligaatioita, joskus osakkeita. Metsä- ja maatilat saatiin usein
perintönä. Mahdollisuudet varojen sijoittamiseen ovat moninkertaistuneet
lyhyessä ajassa eikä kielenkäyttö ole vakiintunut toiminnan osalta.
Kutsumme tässä kirjassa kertyneen varallisuuden hoitamiseen liittyvää
toimintaa
termillä
omaisuudenhoito.
Pyrimme
käyttämään
termiä
johdonmukaisesti ja se kattaa kaikki edellä mainitut muut käytännössä samaa
asiaa tarkoittavat termit.
Omaisuudenhoitoa tarvitaan sitten, kun normaalin päivittäisen rahankäytön
lisäksi on kertynyt omaisuutta. Omaisuudenhoidon osaksi ei yleensä lasketa
asuntoa, jossa asutaan, autoa, venettä, kesämökkiä tai muutakaan asiaa, joka
on osa päivittäistä elämää. Omaisuudenhoitoa tarvitaan siinä vaiheessa, kun
omaisuutta on kertynyt tai halutaan kerryttää yli oman tai perheen päivittäisen
käyttöön liittyvän tarpeen.
Kun puhutaan omaisuudenhoitopalveluista, niitä tyypillisesti ostaa henkilö tai
instituutio, jolle on kertynyt omaisuutta. Tällainen taho on omaisuuden omistaja.
Omaisuuden omistamisen merkitys on erittäin tärkeä ymmärtää oikein.
Erityisesti erilaisten instituutioiden, kuten yritysten, yhdistysten, osuuskuntien,
säätiöiden, keskinäisten yhtiöiden ja niin edelleen kohdalla ei aina välttämättä
ole heti selvää kuka omaisuuden laillisesti omistaa. Hyvä lähtökohta on se, että
täysi-ikäinen yksityishenkilö omistaa sen omaisuuden, johon hänellä on lain
oikeuttama omistusoikeus. Omaisuuden omistaja tekee päätöksen siitä miten
omaisuutta hoidetaan.
Omaisuuden omistajille on tarjolla palveluita omaisuudenhoitoa varten aivan
kuten esimerkiksi auton omistajille on tarjolla auton hoito- ja huoltopalveluita.
Autohuollossa tehdään lähes kaikki autoon liittyvät toimet. Tämän päivän
suomalaisessa omaisuudenhoidossa omaisuuden omistaja voi valita useista
osittaisista tai toisilleen päällekkäisistä palveluista. Omaisuudenhoidosta
tehdään palvelutarjoajan kanssa aina sopimus. Sopimuksessa määritellään
osapuolten vastuut ja velovollisuudet. Loppujen lopuksi on omaisuuden
omistajan vastuulla huolehtia tai olla huolehtimatta omistamastaan
omaisuudesta.
3
Kuvio 1. Omaisuudenhoidon rakenne
Omaisuudenhoitajat, kuten eläkevakuutuslaitokset tai rahastoyhtiöt, toisaalta
keräävät asiakkailtaan varoja. Toisaalta ne hoitavat varoja eli toimivat
omaisuudenhoitajina, kuten sijoittajat markkinoilla. Omaisuudenhoitajista voi
jopa syntyä pitkiä ketjua. Esimerkiksi ketju voi toteutua, kuten seuraavassa
kuvassa on esitetty.
Sijoittamisen ketjussa voi olla mukana monenlaisia toimijoita. Edellä mainitussa
esimerkkiketjussa suomalainen eläkevakuutusyhtiö toimii hyvin lähellä
omaisuuden alkuperäistä omistajaa eli sijoittajana suhteessa ketjun muihin
osapuoliin.
Instituutiot suhtautuvat sijoittamiseen toisin kuin henkilöasiakkaat, sillä
sijoittamista hoitavat ammattilaiset ja organisaatiossa on sovittu sijoittamiseen
liittyvistä toimintamlleista. Toisaalta sijoittaminen tapahtuu osittain samalla
tavalla kuin henkilöasiakkailla. Samankaltaisuus perustuu tosiasiaan, että
sijoittamista koskevat lopulliset päätökset tekee aina ihminen. Myös
instituutiosijoittajalle on tärkeää kyetä luottamaan yhteistyökumppaneihinsa ja
ymmärtää mitä palveluita on ostamassa. Instituutiosijoittajien salkunhoitajat
toimivat ihmisinä samojen lainalaisuuksien puitteissa kuin yksityissijoittajina
toimivat ihmiset. Yksilötasolla merkittävin erottava tekijä on sijoittamisen
ammattitaito.
4
Kuvio 2. Omaisuudenhoidon ketjuuntuminen
Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottaja, yksityishenkilö, antaa varat eläkevakuutusyhtiön
hoitoon
Eläkevakuutusyhtiö hoitaa varoja sijoittamalla niitä osakkeisiin, joukkolainoihin, rahastoihin
ja ulkomaille Aasiaan
Ulkomaisia sijoituksia Aasiassa hoitaa Aasian sijoittamiseen erikoistunut
omaisuudenhoitoyhtiö, joka sijoittaa valikoiduissa Aasian maissa toimiviin rahastoihin.
Aasialaiset rahastoyhtiöt sijoittavat varat paikallisiin osakkeisiin paikallisen
arvopaperivälittäjän kautta
Henkilösijoittajan ja instituutiosijoittajan välillä merkittävimmät erot perustuvat
siihen, että instituutiosijoittaja on yhteisö ja sen työntekijät voivat vaihtua. Sen
lisäksi instituutiosijoittajaa koskee tarkka lainsäädäntö, jonka noudattamista
oma
organisaatio
ja
viranomaiset
valvovat.
Lisäksi
toimiessaan
ammattimaisesti instituutiosijoittajat noudattavat kurinalaisesti johdon
päättämää sijoituspolitiikkaa ja toimivat laadukkaiden ja sovittujen
toimintatapojen mukaan. Myös yksityishenkilöt voivat toimia instituutiosijoittajien
tavoin, mutta se on harvinaista.
2
Omaisuudenhoidon toimijat ja rakenne Suomessa
Omaisuudenhoitoa on harjoitettu yhtä kauan kuin verotusta ellei kauemminkin1.
Nykyaikana henkilöille, yrityksille ja yhteisöille, joille kertyy omaisuutta, syntyy
tehtävä omaisuuden hallinnoinnista. Tehtävä syntyy pakollisesti siitä, että
esimerkiksi rahamuodossa oleva varallisuus joudutaan sijoittamaan jonnekin.
Yksinkertaisimmillaan täytyy avata pankkitili. Hallinnointi vaatii kuitenkin
osaamista ja erityisesti huomion kiinnittämistä sekä omaan ympäristöön että
omaan toimintaan.
1
Lukija voi pohtia kuningaskuntien, verotuksen ja omaisuudenhoidon välistä yhteyttä. Lyhyesti ottaen
sitä, että kuninkaan omaisuudenhoidon kannalta oli keskeistä varmistaa, että kuningaskunnassa oli
riittävä määrä veronmaksajia. Jos veronkertymä uhkasi ehtyä, kungas ryhtyi toimenpiteisiin, jotka tosin
eivät useinkaan kasvattaneet veronmaksajien kykyä tuottaa verotuloja
5
Yksityishenkilöille keskeistä on arvioida omaisuuden tuottoja ja tuoton
hankkimiseen liittyviä riskejä sekä varallisuuden että oman elämäntilanteen
kannalta. Jos esimerkiksi eläkeikä on lähellä ja varallisuuden tuotot on tarkoitus
käyttää elinkustannusten kattamiseen, kannattaa välttää suurta riskinottoa
sijoitustoiminnassa. Instituutioiden on puolestaan arvioitava varallisuudenhoitoa
päämiestensä edun ja toiminnan tarkoituksen näkökulmasta ja toisaalta oman
ansaintansa näkökulmasta.
Omaisuudenhoito
on
usein
työlästä
ja
monimutkaista.
Työlästä
omaisuudenhoito on siksi, että omaisuuden tilasta on oltavat jatkuvasti perillä ja
lisäksi on tiedettävä mitä riskejä omaisuuteen kulloinkin liittyy. Esimerkiksi
osakemarkkinoilla osakkeiden hintakehitys muuttuu jatkuvasti ja sijoitukset
vaativat seurantaa. Monimutkaista omaisuudenhoito on siksi, että siihen liittyy
yleensä paljon sopimuksia ja sijoituskohteiden arvot ja niihin liittyvät riskit
vaihtelevat jatkuvasti hyvin monimuotoisilla tavoilla. Näiden syiden vuoksi
omaisuuden hoitamiseksi on kehittynyt oma ammattikuntansa. Jos ajatellaan
omaisuudenhoitopalveluiden tarjoamista ammattina, omaisuudenhoidon
ammattikunta on vanha ja perinteikäs etenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Näissä maissa nykymuotoista omaisuudenhoitotoimintaa on harjoitettu jo
useiden satojen vuosien ajan. Sen sijaan Suomessa omaisuudenhoito on
melko nuori ala. Omaisuudenhoito metsä-, maa- ja kiinteistöomaisuuden
muodossa on perinteikästä, mutta rahoitusmarkkinoihin pohjautuva
sijoittaminen on yleistynyt vasta 1980-luvun jälkeen. Omaisuudenhoitotoimiala
on kehittynyt nykymuotoonsa vasta 2000-luvun aikana.
Määritelmät ja ammattikunta eivät ole kuitenkaan selvärajaisia ja monet
muutkin ammatit, kuten taloushallinnon ala, pitävät sisällään omaisuuden
hallinnointiin liittyviä tehtäviä. Esimerkiksi tilitoimistot, jotka huolehtivat yritysten
ja yhteisöjen kirjanpidosta osallistuvat usein yritysten myynteihin, ostoihin ja
sukupolvenvaihdoksiin. Niissä tilanteissa kaikki osalliset voivat keskustella
toimenpiteiden toteuttamisesta, joka laajasti tulkiten on omaisuudenhoitoa.
Omaisuudenhoitoon liittyviä tehtäviä voidaan hoitaa myös vakuutuspalvelujen
avulla. Erityisesti eläkkeelle siirtymiseen liittyviä varallisuuden hallintaan ja
riskeihin liittyviä tarpeita hoidetaan sijoitusvakuutuksilla.
Seuraavaksi tarkastelemme alan kehitystä, trendejä, rakennetta ja toimijoita
Suomessa.
2.1 Omaisuudenhoitotoimialan kehityksestä
Omaisuudenhoitotoimialan muutos on sidoksissa muun yhteiskunnan
kehittymiseen. Suomi ja suomalaiset ovat vaurastuneet ja sen seurauksena
myös omaisuudenhoitopalveluille on enemmän kysyntää.
6
Omaisuudenhoidon kehittymisessä on ollut seuraavia vaiheita:
-
ennen 80-lukua: säädellyt rahoitusmarkkinat ja rajallisesti
omaisuudenhoitoa
80-luku: valuuttalainat, osakesijoittaminen
90-luku: osakesijoittaminen, sijoitusrahastot, kansainvälistyminen
2000-luku: sijoitusrahastot, sijoitussidonnaiset eläkevakuutukset,
strukturoidut tuotteet
2010-luku: omaisuudenhoitopalvelut laajenevat, automatisoituminen
Kehityskulusta käy ilmi, että ala muuttuu jatkuvasti voimakkaasti. Viimeisten
parin vuosikymmenen aikana alan kehittymiselle on toistuva kriisiytyminen. 90luvun alussa oli Suomen pankkikriisi. 2000-luvun alussa oli teknokupla. 2008
Yhdysvaltojen asuntoluottokupla ja sen jatkoksi Euroopan velkakriisi.
Suomessa ajankohtaisia asioita tällä hetkellä ovat finanssijärjestelmän
integroituminen kansainväliseen ja etenkin eurooppalaiseen järjestelmään sekä
palvelujen kehittymisen puolella omaisuudenhoitopalveluiden laajentuminen ja
monipuolistuminen. Palvelut laajentuvat jatkuvasti kattaen yhä laajemman
joukon sijoituskohteita. Palveluja myös tarjotaan kattavasti ympäri Suomen.
Toisaalta palvelut ovat monipuolistuneet, sillä nykyisin omaisuudenhoidossa
käytetään yhä monipuolisemmin erilaisia sijoitusinstrumentteja, johdannaisia ja
vakuutussopimuksia. Lisäksi sijoituksia voi tehdä helposti lähes kaikkialle
maailmaan.
Sijoittamisesta ja talletusten siirtämisestä korkeammin tuottaviin kohteisiin on
puhuttu ja kirjoitettu laajasti suomalaisessa lehdistössä viimeisen kymmenen
vuoden ajan. Keskustelu on osittain seurausta väestörakenteen muutoksesta ja
varakkaiden asiakkaiden määrän kasvusta. Väestörakenteen muutos vaikuttaa
erityisesti suurten ikäluokkien eläköitymisen kautta. Eläköitymisen kynnyksellä
koko elämän aikana säästetyn varallisuuden määrä on suurimmillaan.
Eläkeaikana säästöjä ei välttämättä kerry, kuten esimerkiksi palkkatyötä
tehdessä. Jos säästetyt rahat ovat talletustilillä, niiden korkotuotto saattaa olla
alhaisempi kuin muista sijoutskohteista mahdollisesti saatava tuotto. Lisäksi
yleisen hintatason noustessa talletusmuodossa olevan varallisuuden ostovoima
vähitellen heikkenee.
Varakkuuden kasvu on yksi viidestä keskeisestä toimialaa muokkaavasta
trendistä. Osittain se on seurausta ikääntymisestä, osittain esimerkiksi yrittäjien
taloudellisesta menestyksestä ja osittain myös perintöjen kertymisestä
sukupolvien yli.
7
Toinen keskeinen trendi on teknologian kehittyminen. Kehittyneen teknologian
avulla pystytään tuottamaan entistä monimuotoisempia palveluita entistä
tehokkaammin
laajemmalle
asiakasjoukolle.
Myös
teknologioiden
kansainvälistyminen, esimerkiksi pörssikaupan osalta, tarjoaa mahdollisuudet
käydä kauppaa eri maiden rahoitusinstrumenteilla.
Viime vuosina omaisuudenhoitoalalle on perustettu runsaasti uusia pieniä
yrityksiä. Toisaalta kansainväliset toimijat ovat laajentaneet toimintaansa myös
Suomeen. Tosin finanssikriisin aikana ja sen jälkeen kansainvälisten
toimijoiden aktiivisuus on vähentynyt. Toimijoiden määrän lisääntyminen on
myös lisännyt kilpailua asiakkaista.
Kuvio 3. Viisi omaisuudenhoitoalan kehitystrendiä
Lähde: Oberlin & Powers, Andersen
8
Muun muassa teknologian kehittyminen ja kilpailun lisääntyminen ovat
johtaneet jatkuviin kustannustehokkuuden parantamisvaatimuksiin, jotta
omaisuudenhoitoyritysten kannattavuus säilyisi hyvänä. Keinoina on usein
käytetty ulkoistamista ja erikoistumista. Ulkoistaminen on merkinnyt muun
muassa perustoimintojen siirtämistä alihankkijoiden operoitaviksi. Esimerkiksi
pankkien tietojärjestelmiä hoitavat nykyisin pitkälti siihen erikoistuneet
tietotekniikan palvelutarjoajat. Erikoistuminen näkyy Suomessa alan yritysten
keskittymisenä asiakassuhteen hoitoon liittyvään toimintaan. Tarjottavat
tuotteet ja palvelujen toteutus, kuten esimerkiksi yksittäisten rahastojen
hallinnointi ja kaupankäynti, ostetaan siihen erikoistuneilta toimijoilta. Viime
aikoina vastuullisuuden merkitys sijoitustoiminnassa on korostunut. 2008
käynnistyneen finanssikriisin yhteydessä alan toimintamallit joutuivat
voimakkaan kritiikin kohteeksi. Sijoitustoiminnan osalta erityisesti julkisten
instituutioiden sijoituspolitiikat ohjaavat sijoituksia yhä eettisempien kriteerien
pohjalta.
Tulevaisuudessa
myös
prosessien
paperittomuutta
ja
energiatehokkuutta arvioidaan tarkemmin.
Keskisuurten toimijoiden menestys on käynyt yhä haastavammaksi. Suomessa
koko pankkisektorin konsolidoituminen eli yhdistyminen suuremmiksi yksiköiksi
tapahtui pääasiassa 1990-luvulla.
2.2 Omaisuudenhoitopalveluiden rakenne: epäsuora sijoittaminen
Sijoittamista rahastojen kautta voidaan kutsua epäsuoraksi sijoittamiseksi, sillä
ammattilainen hoitaa sijoittamisen ja sijoituspäätösten tekemisen asiakkaan
puolesta. Suoraa sijoittamista ovat muun muassa osakkeiden ja joukkolainojen
omistaminen.
Epäsuoran sijoittamisen toimintamalli varojen hoidossa ja palvelujen
olemassaolo on perusteltua, sillä se vaatii erityisosaamista ja ajankäyttöä.
Sijoittaminen vaatii myös sijoituskohteisiin ja niiden tuottomahdollisuuksiin
tutustumista, analysointia ja taloudellisen kehityksen seuraamista. Lisäksi
tarvitaan sijoituspäätösten tekemistä eli arvopapereiden ostoja ja myyntejä
sijoitussalkun2 sisällön hallitsemiseksi.
Epäsuoran sijoittamisen muotoja on useita. Seuraavaksi tarkastelemme tämän
sijoittamisen pääasiallisia rakenteita, kuten kansalaiseen asiakkaan perustuva
omaisuudenhoito, lakisääteinen eläkevakuutus ja julkinen omaisuudenhoito.
2
Sijoitusalkuksi kutsutaan omistettujen arvopaperien joukkoa. Sijoitussalkkua kutsutaan myös
sijoitusportfolioksi.
9
Kuvio 4. Asiakkaan valintaan perustuva epäsuora sijoittaminen
Asiakkaan
valintaan
perustuva
epäsuora
sijoittaminen
tarkoittaa
omaisuudenhoitopalveluiden tai -tuotteiden ostamista. Sen piiriin kuuluvat
kaikki asiakkaan päätöksellä pankeille, rahasto-, henkivakuutus- tai
eläkevakuutusyhtiölle siirretyt tehtävät. Tehtävistä sovitaan kummankin
osapuolen allekirjoittamassa sopimuksessa. Varallisuuden omistaja eli sijoittaja
valitsee yhden tai useamman sijoitusinstituution, joiden kautta sijoittaminen
tehdään. Sijoittaja voi kilpailuttaa valitsemiaan palvelutarjoajia ja valita itselleen
sopivimmat tahot. Myös varojen omistajan eli alkuperäisen sijoittajan on
huolehdittava riskin hajautuksesta myös palveluja ostettaessa (ei ainostaan
sijoituskohteita valittaessa). Sijoittajalle on huono tilanne, jos palveluntarjoaja
menee esimerkiksi konkurssiin. Siitä seuraa epävarmuutta ja viiveitä, vaikka
lainsäädäntö sinänsä suojaisikin varojen takaisinsaannin. Sen takia ei ole syytä
sijoittaa vain yhden sijoitusinstituution kautta. Sijoittajat voivat kilpaikuttaa
sijoitusinstituutioita. Aikaa myöten omaisuudenhoitajien välinen kilpailu
varmistaa sen, että toimijat ovat tehokkaita ja hinnoittelu vastaa palvelujen
tuottamisesta syntyneitä kustannuksia.
10
Kuvio 5. Lakisääteinen eläkevakuutus
Lakisääteisen (työ)eläkevakuutuksen tapauksessa tilanne ei ole enää sama
kuin yksityisen sijoittajan tapauksessa. Eläkevakuutuslaitoksen valitsee
työnantaja ja työntekijää kutsutaan edunsaajaksi. Vakuutusmaksun taso on
määritelty ja myös edunsaajan saama eläke on määritetty laissa. Sijoittajan
kannalta on hyvä muistaa, että eläkkeisiin liittyvää lainsäädäntöä muutetaan
ajan kuluessa. Lainsäädäntö tähtää järjestelmän tasapainottamiseen, kun
työssäkäyvän väestönosan määrä vähenee ja eläkeläisten määrä sekä elinaika
nousee. Toisaalta eläkelaitosten määrä on rajattu eikä työnantajalla ole
vaikutusmahdollisuuksia sijoitusten valintaan muutoin kuin vaihtamalla
eläkelaitosta ja silloinkin vain niiden eläkemaksujen osalta, jotka alkavat kertyä
uuden sopimuksen solmimisen jälkeen. Tämän seurauksena toiminta ole
kaikkilta osin altis kilpailulle, asiakkaan valintaan perustuvan epäsuoran
sijoittamisen tapaukseen verrattavalla tavalla. Eläkelaitosten toimintaa
säännellään tarkasti ja niiden tuotoille on asetettu vaatimuksia, jotta järjestelmä
toimisi eläkkeenmaksutavoitteiden mukaisesti ja pysyisi tasapainossa.
Eläkelaitokset ovat eläkkeisiin liittyvän omaisuudenhoidon kannalta
merkittävimpiä instituutioita Suomessa.
11
Kuvio 6. Julkinen omaisuudenhoito
Yksittäisen kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa sijoittamiseen ovat
kapeimmat julkisen omaisuudenhoidon osalta. Julkinen sijoitusomaisuus
sisältää muun muassa seuraavia kokonaisuuksia:
-
Valtionyhtiöiden omistus
Verovarojen hallinnointi
Valtion rahastojen hallinnointi
Kuntien varallisuuden hallinnointi
Innovaatiotoiminnan rahoitus
Julkinen omaisuus sisältää myös paljon muita eriä, mutta tässä yhteydessä
keskitytään vain niihin omaisuuseriin ja toimintaan, jotka ovat lähellä
sijoitustoimintaa. Kokonaisvaltaiseen omaisuudenhoitoon kuuluvat usein myös
muun muassa kiinteistö- ja maaomaisuus. Julkisen omaisuudenhoidon
tapauksessa veronmaksajan edellytykset vaikuttaa sijoitustoimintaan rajoittuvat
äänioikeuden käyttöön vaaleissa. Omaisuuden hoidosta vastaavat julkiset
instituutiot.. Näiden sijoitusinstituutioiden toiminnan kokoon tai luonteeseen
eivät vaikuta samat kilpailulliset mekanismit kuin yksityishenkilöiden tai edes
eläkelaitosten tapauksessa. Toisin sanoen valtio ei voi valita usean samaa
toimintaa harjoittavan tahon välillä ja näin ohjata varoja kyvyikkäimmän toimijan
hoitoon. Kukin näistä erityisorganisaatioista tekee oman toimintastrategiansa ja
niiden toimintaa ohjataan teollisuus- ja elinkeinoministeriöstä.
Usein sekä eläkelaitosten että julkisen omaisuudenhoidon tapauksissa
varsinainen sijoitustoiminta on siirretty edelleen rahastojen, hedge-rahastojen ja
12
muiden sijoittamiseen erikoistuneiden instituutioiden hoidettavaksi. Joissain
tapauksissa tehtävät on siirretty samoille yrityksille, joilta myös yksityishenkilöt
ostavat kilpaillut omaisuudenhoitopalvelunsa.
2.3 Omaisuudenhoidon palvelut ja palveluntarjoajat
Omaisuudenhoidon palveluja voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta.
Palvelut voidaan jakaa yksilöllisen ja kollektiivisen omaisuudenhoidon
palveluihin. Toisaalta palveluja voidaan jakaa asiakasryhmittäin kysynnän
mukaan.
Yksilöllisen omaisuudenhoidon palvelut perustuvat henkilökohtaiseen palveluun
ja sopimussuhteeseen. Yksilöllinen omaisuudenhoito voidaan jakaa vielä
konsultointiin ja avoimen eli niin sanotun täyden valtakirjan omaisuudenhoitoon.
Konsultoinnilla tarkoitetaan keskusteluja ja neuvonantoa sijoitusasioissa, mutta
ei sijoittamisen toteutusta.Tämä tarkoittaa sitä ettei konsultii osallistu
arvopapereiden tai muiden sijoituskohteiden hankkimiseen ja myyntiin vaan
asiakas itse tai toteutukseen erikoistunut palvelutarjoaja toteuttaa konsultoinnin
pohjalta syntyneitä ideoita. Avoimen valtakirjan omaisuudenhoidolla
tarkoitetaan palvelua, jossa asiakas antaa omaisuudenhoitajalle kaikki
valtuudet hallinnoida omaisuutta. Käytännössä avoimen valtakirjan
omaisuudenhoitaja hallinnoi varallisuutta eli voi ostaa ja myydä omaisuusseriä
vapaasti asiakkaan kanssa sovituissa rajoissa.
Kuvio 7. Yksilöllinen ja kollektiivinen omaisuudenhoito
Kollektiivisen omaisuudenhoidon yhteydessä puhutaan palveluista, mutta
tarkempi tarkastelu osoittaa kyseessä olevan usein rahastotuotteen myynti eikä
erityisen palvelun tarjoaminen. Kollektiivisen omaisuudenhoidon tuotteiksi
mielletään esimerkiksi sijoitusrahastot tai henki- ja eläkevakuutustuotteet
etenkin, jos niiden toimintaan liittyy esimerkiksi analyytikkojen tai
asiantuntijoiden neuvojen seuraaminen yksilöllisen omaisuudenhoiodon
tapaan.
13
Toinen tapa luokitella finanssimarkkinoilla toimijoita yleisellä tasolla löytyy
Finanssialan keskusliitosta,
Kuvio 8. Finanssimarkkinoilla toimijat
Lähde: Finanssialan keskusliitto
Omaisuudenhoitoon liittyviä palveluja tarjoavat lähes kaikki tahot jossakin
muodossa. Finanssialan keskusliiton kuviossa omaisuudenhoitajat on merkitty
yhdeksi ryhmäksi arvopaperimarkkinaosapuolet kategoriaan. Kuitenkin
esimerkiksi henkivakuutusyhtiöt ja pankit kertovat usein tarjoavansa myös
omaisuudenhoitopalveluita. Käsitteet ovat suomen kielessä ja toimialalla
osittain päällekäiset ja toisaalta ristiriitaiset. Todennäköisesti se on seurausta
alan nopeasta muutostahdista ja myös alan nuoruudesta Suomessa.
Kolmas tapa luokitella alan toimijoita on tehdä se tarjonnan laajuuden ja
asiakaskohderyhmän mukaan. Laajat omaisuudenhoitopalvelut sisältävät
omaisuudenhoidon perustuotteiden myynnin lisäksi erikoistuotteet ja
neuvontapalveluita. Suppeat tarjonta tarkoittaa pelkkien tuotteiden, kuten
talletusten tai rahastojen, myyntiä. Toisaalta esimerkiksi arvopaperikaupan
osalta tarjolla voi yksinkertaisimmillaan olla vain kaupantekoon ja
arvopapereiden
säilytykseen
liittyvät
palvelut.
Omaisuudenhoidon
asiakaskohderyhmät voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
-
varakkaat yksityishenkilöt
pienet instituutiosijoittajat, erittäin varakkaat yksityishenkilöt
14
-
instituutiosijoittajat ja yritykset
Omaisuudenhoitopalveluiden piiriin pääsevillä varakkailla yksityishenkilöillä on
yleensä sijoitettavaa varallisuutta ainakin yli 100 000 euroa. Sijoitettavaan
varallisuuteen ei lasketa käytössä olevaa omaisuutta, kuten asuntoa,
kesämökkiä, autoja tai veneitä. Instituutiolle tai erittäin varakkaille
yksityishenkilöille on kertynyt huomattavasti sijoitettavaa omaisuutta, tarjolla on
räätälöityjä palveluita.
Instituutiosijoittajina pidetään yrityksiä ja yhteisöjä, kuten säätiöitä, rahastoja,
liittoja, kassoja ja eläkelaitoksia. Keskisuurten ja suurten instituutioiden
omaisuudenhoitosalkut ovat vähintään kymmeniä miljoonia, eläkelaitosten
kohdalla jopa miljardien kokoisia.
Omaisuudenhoitoalan palvelutarjoajia kuvataan edellä mainituin kriteerein
jaoteltuna alla olevassa kuvassa siten, että pystyakselilla aseman määrä
palvelutarjonnan
monipuolisuus
ja
vaaka-akselilla
taas
asiakkaan
varallisuusasema.
15
Kuvio 9. Omaisuudenhoidon palvelutarjoajat 2012
Seuraavaksi esitellään lyhyesti esimerkein kuviossa näkyvien toimijoiden
toiminnan luonnetta.
Universaalipankit
Universaalipankeiksi kutsutaan yrityksiä, jotka tarjoavat lähes kaikkia pankki- ja
vakuutuspalveluja. Universaalipankit toivat usein suurina konserneina, joihin
palveluja tarjoavat tytäryritykset kuuluvat.
Suomessa suurimmat omaisuudenhoitopalveluita tarjoavat toimijat ovat suuret
universaalipankit. Omaisuudenhoidon osalta ne tarjoavat kaikkia palveluja
osakevälityksestä
erikoistuneisiin
yksityispankkitoiminnan
palveluihin.
Osakevälitys on osa lähes kaikkien toimijoiden tarjontaa. Suomalaisille
finanssialan toimijoille on tyypillistä pyrkiä tarjoamaan laajaa palveluvalikoimaa.
Se on osittain seurausta siitä, että erikoistuneille toimijoille ei ole riittävästi
asiakaskuntaa kannattavan ja kasvavan liiketoiminnan järjestämiseksi.
16
Tyypilliset
omaisuudenhoitopalvelut
esitetään
universaalipankin
palveluvalikoimassa säästämisen ja sijoittamisen palveluina. Valikoima sisältää
palveluja talletuksista vakuutuksiin.
Palveluesimerkkinä universaalipankin toiminnasta voidaan ottaa palvelutilanne
normaalin keskituloisen yksityishenkilön osalta. Ensimmäiseksi varmistetaan,
että asiakkaalla on palkkatili ja pankin korttipalvelut käytössään. Sen jälkeen
pyritään saamaan asuntoluotto ja asumiseen tai vapaa-aikaan liittyvät
vakuutukset asiakkaan ostamien palveluiden piiriin. Seuraavassa vaiheessa
sijoittamisen
ja
säästämisen
palvelut,
kuten
sijoitusrahastot
tai
sijoitusvakuutukset
tulevat
ajankohtaisiksi.
Keskeistä
on
saada
omaisuudenhoitopalvelut osaksi kokonaisasiakkuutta.
Henkivakuutusyhtiöt
Henkivakuutusyhtiöt myyvät vakuutustuotteita, kuten kuoleman- ja
elämänvaravakuutuksia. Näiden sopimusten puitteissa voidaan varautua
esimerkiksi eläkkeellejäämiseen ja ne voivat täydentää lakisääteistä
eläketurvaa. Henkivakuutusyhtiöiden tarjoamat sopimukset ovat kestoltaan
kymmeniä vuosia ja sisältävät vakuutusmaksujen ohella maksettujen varojen
sijoittamispalvelun. Siksi ne rinnastetaan omaisuudenhoitopalveluihin.
Henkivakuutusyhtiöt
tarjoavat
henkivakuutustuotteita,
joissa
on
omaisuudenhoitoon liittyviä piirteitä. Teknisesti ottaen palveluissa on usein kyse
vakuutuksista. Toisaalta palveluja markkinoidaan ratkaisuina säästämisen ja
sijoittamisen tarpeisiin. Vertaamalla finanssilaitosten ja henkivakuutusyhtiöiden
tarjoamaa nähdään, että palveluissa puhutaan varsin samankaltaisista
sisällöistä, vaikka sopimusoikeudellisesti niitä koskee eri lainsäädäntö.
Käytännössä henkivakuutukset toimivat niin, että asiakkaan kanssa sovitaan
vakuutussopimuksesta, jonka puitteissa varat annetaan tai asiakas sitoutuu
säännöllisesti
maksamaan
henkivakuutuksen
osaksi
varoja
henkivakuutusyhtiölle. Henkivakuutusyhtiö sijoittaa varat ja hoitaa niitä
asiakkaan puolesta. Vakuutussopimuksen puitteissa voidaan sopimuksessa
määritellyissä rajoissa vaihtaa sijoituskohteita ilman veroseuraamuksia
luovutusvoiton osalta. Tämä on seurausta siitä, että sijoitettava varallisuus on
vakuutusyhtiön omistuksessa. Sijoituskohteiden ostoon ja myyntiin liittyvien
veroseuraamusten
puuttuminen
on
yksi
keskeisimpiä
kannusteita
henkivakuutusten ottamiseen.
Eläkevakuutusyhtiöt
Eläkevakuutusyhtiöt myyvät nimensä mukaisesti työeläkevakuutustuotteita.
Työeläkevakuutuksen järjestäminen työntekijöille on työnantajan lakisääteinen
17
velvollisuus. Lakiin perustuvia työeläkelajeja on usieta. Nykyisin voimassa
oleva TyEL3 koskee yksityisen sektorin palkansaajia. Yksityisen sektorin
palkaansaajat vakuutetaan työntekijän eläkelain eli TyEL:n mukaan. Yrittäjät
vakuutetaan YEL:in, maatalousyrittäjät MYEL:in ja suomalaisissa kauppaaluksissa työskentelevät MEL:n mukaan. Julkisella sektorilla VaEL koskee
valtion työntekijöitä, KuEL kuntien työntekijöitä ja KiEL evankelis-luterilaisen
kirkon työntekijöitä. Lakisääteisen eläkevakuutuksen maksuista on vastuussa
työantaja, joka myös valitsee työeläkeyhtiön. Palkansaaja on saa eläkeetuudet
työuran jälkeen vallitsevan lainsäädännön mukaisina maksuina.
Palkansaaja voivat hankkia itselleen tai työnantaja voi järjestää työntekijöilleen
myös vapaaehtoisen työeläkesopimuksen. Eläketurvaa voi parantaa myös
esimerkiksi työkyvyttömyyseläkevakuutuksella. Eläkevakuutukset ovat hyvin
samankaltaisia kuin henkivakuutukset. Suurin ero on etuuksien maksamisen
muoto. Toisin kuin henkivakuutuskorvaus eläkevakuutuskorvaus maksetaan
säännöllisinä eläkemaksuina.
Yksityispankit
Yksityispankkitoiminnolla tarkoitetaan omaisuudenhoitopalveluiden tarjoamista
valikoidulle (varakkaalle) asiakaskunnalla. Suomessa ei toimi yhtään itsenäistä
yksityispankkia tällä hetkellä. Sen sijaan maailmalla tämänkaltaisia toimijoita on
paljon.
Yksityispankit
hoitavat
asiakkaidensa
raha-asioita
kokonaisvarallisuuden osalta yleensä avoimen valtakirjan pohjalta.
Yksityispankkitoiminnassa palvelulähtöisyyden merkitys on korostunut.
Kyseessä voi joissakin tapauksissa olla kokonaisvaltainen palvelu kattaen
esimerkiksi kaikki omaisuusluokat tai perheenjäsenten varallisuuden yhtenä
kokonaisuutena.
Palveluesimerkkinä
voidaan
mainita
universaalipankkien
tarjoaman
yksityispankkitoiminnan hoitaminen. Asiakas, jolla on sijoitettavaa omaisuutta
yli 250 000 euroa (luku voi vaihdella pankkien välillä), ohjataan asiakkaan niin
3
TyEL
Työntekijän eläkelaki
YEL
Yrittäjän eläkelaki
MYEL
Maatalousyrittäjän eläkelaki
VaEL
Valtion eläkelaki
KuEL
Kuntien eläkelaki
KiEL
Kirkon eläkelaki
18
halutessa yksityispankin asiakkaaksi. Yksityispankin asiakkaana käytettävissä
on laajempi palveluvalikoima ja ennen kaikkea henkiläkohtainen
omaisuudenhoitaja, jonka tehtävänä on huolehtia palvelukokonaisuudesta.
Omaisuudenhoitajat
Omaisuudenhoitajat tekevät samoja asioita kuin yksityispankkitoiminnossa,
mutta laajemmalle asiakasjoukolle yhdenmukaisin välinein. Omaisuudenhoitajat
tarjoavat esimerkiksi kaikille käyttäjille verkkopalvelun, jossa kaikki
omaisuuserät ovat näkyvissä ja jonka kautta asiakas voi tehdä toimeksiantoja.
Suurten finanssilaitosten rinnalle on kehittynyt omaisuudenhoitajiksi luokiteltava
sijoituspalveluyritysten joukko. Omaisuudenhoitajien palveluvalikoima kehittyy
voimakkaasti tällä hetkellä. Perinteisiä omaisuudenhoidon palveluja ovat olleet
talletukset, luotot, arvopaperisijoitukset ja sijoitusrahastot. Uudempia tuotteita
ovat
muun
muassa
sijoitusobligaatiot,
strukturoidut
tuotteet
ja
erikoissijoitusrahastot. Yhä useampi omaisuudenhoitaja on hakenut myös
pankkitoimilupaa, joka asioiden käytännön hoitamiseksi on lähes välttämätöntä.
Yhä harvempi näistä palveluntarjoajista kehittää tuotteitaan itse. Ne toimivat
etenkin uusien tuotteiden osalta muiden palvelujen jakeluverkostona. Syitä
toiminnan yksipuolistumiseen on useita. Palvelutarjontaan liittyvien
järjestelmien tekninen kehitys mahdollistaa yhä monimutkaisimpien tuotteiden
tuottamisen. Siihen tarvitaan yhä erikoistuneempaa tietojärjestelmiä, joita
pienillä toimijoilla ei ole mahdollisuuksia kustantaa. Lisäksi tuotteisiin ja
palveluiden tarjoamiseen liittyvä lainsäädäntö ja muu sääntely on jatkuvasti
lisääntynyt ja monimutkaistunut. Sen seurauksena vaaditaan yhä enemmän
raportointia ja riskienhallintajärjestelmiä. Niiden kustannukset ovat korkeita ja
pienten toimijoiden on tarkasti harkittava toimintansa sisältöä. Lisäksi alan
toiminnan monimutkaistuminen lisää jatkuvasti osaamisvaatimuksia, jotka nekin
lisäävät kustannuksia.
Investointipankit
Investointipankit tarjoavat erikoispalveluja kattaen yrityksen arvonmääritykseen,
myyntiin, ostamiseen, muihin yritysjärjestelyihin, uusien yritys listaamiseen
markkinapaikalle (esim. pörssiin) sekä pääoman hankkimiseen liittyvät toimet.
Näitä palveluja tarjotaan vain yrityksille ja yhteisöille sekä yrittäjille.
Sijoitusneuvojat
Sijoitusneuvojille on tyypillistä, että ne tarjoavat omaisuudenhoitoon liittyviä
neuvontapalveluita.
Neuvontapalveluita
ovat
esimerkiksi
tuottoja
riskinottotavoitteiden selvittäminen, sopivien sijoitustuotteiden kartoitus ja
19
sijoitussuunnitelmien
vakuutusvälittäjiä.
tekeminen.
Sijoitusneuvojat
ovat
usein
myös
Sijoitusneuvontaan erikoistuneiden palvelutarjoajien määrä on kasvanut
Suomessa viime vuosien aikana. Suomessa sijoitusneuvojille on tyypillistä, että
ne myyvät yhteistyökumppaneidensa tuotteita asiakkailleen. Riippumatonta
asiakkaan itsensä maksamaa sijoitusneuvontaa on tarjolla vähemmän.
Käytännössä sijoitusneuvojat ottavat yhteyttä joko puhelimitse tai muulla tavoin
sopiakseen asiakkaan kanssa ensimmäisen tapaamisen. Tapaamisessa
kartoitetaan
asiakkaan
tilannetta
ja
tunnistetaan
mahdollisuudet
finanssipalveluiden myyntiin asiakkaan tarpeita vastaavasti. Tapaamisia
jatketaan, kunnes sopiva ratkaisu on löydetty. Tuotteiden myynnin jälkeen
sijoitusneuvoja ottaa säännöllisesti yhteyttä ja käy tilanteen läpi asiakkaan
kanssa.
Osakevälittäjät
Osakevälittäjät ostavat ja myyvät osakkeita ja muita arvopapereita asiakkaan
lukuun pörssissä tai muilla markkinapaikoilla. Usein osakevälittäjät huolehtivat
myös arvopapereiden selvitys- ja säilytyspalveluiden tarjoamisesta asiakkaalle.
Selvityspalveluilla tarkoitetaan arvopaperien siirtämistä asiakkaan arvoosuustilillle oston jälkeen tai vastaavasti siirtämistä pois, jos kyseessä on ollut
myynti. Säilytyspalveluilla tarkoitetaan arvopaperikeskuksessa sijaitsevan arvoosuustilin hallinnointia ja esimerkiksi raportoinnin hoitamista verottajalle ja
sijoittajalle itselleen.
Suuret finanssilaitokset ja muut toimijat, kuten omaisuudenhoitajat, tarjoavat
yleensä osakevälityspalveluita muiden palveluiden osana.
Käytännössä osakevälityspalvelut hoidetaan verkkopalveluna nykyisin. Myös
puhelinpankin kautta on mahdollista tehdä osakekauppaa. Puhelinkauppa ja
etenkin palvelutarjoajan konttorissa tarjoama osakevälityspalvelu ovat
siirtymässä pois käytöstä. Ostaessaan tai myydessään osakkeita asiakas antaa
osakevälittäjälle
toimeksiannon
kaupantekoon
kauppapaikalla.
Toimeksiannossa määritellään kaupanteon kohde, hinta, määrä ja
toimeksiannon
voimassaolo.
Osakevälittäjä
toimittaa
toimeksiannon
markkinapaikalle ja seuraa sen voimassaoloa ja toteutumista. Toteutuneen
toimeksiannon jälkeen osakkeet siirretään asiakkaan arvo-osuustilille tai siltä
pois. Tyypillisesti asiakas voi seurata toimeksiannon toteutumista
verkkopalvelusta. Verkkopalvelun kautta osakevälittäjä hoitaa usein myös
kauppa- ja salkkuraportoinnin asiakkaalle.
20
Tuotetalot
Tuotetaloiksi voidaan kutsua sijoituspalveluiden tarjoajia, jotka keskittyvät
yhden tai useamman tuotteen tuottamiseen. Tuotetaloja ovat esimerkiksi
rahastoyhtiöt,
jotka
tuottavat
rahastotuotteita.
Kansainvälisillä
rahoitusmarkkinoilla toimii laaja joukko yrityksiä, jotka tarjoavat sijoittajille
sijoituskohteiksia
erikoistuneita
rahoitustuotteita,
kuten
johdannaisia,
joukkolainoja, sertifikaatteja, strukturoituja tuotteita ja niin edelleen. Suomessa
tuotteita rakentavat ja tarjoavat myyntiin pääasiassa suuret finanssilaitokset.
Toisaalta Suomessa tarjotaan hyvin vähän kotimaassa tuotettuja
sijoitustuotteita. Itse asiassa vain rahastoyhtiöiden tarjoamat rahastot ovat
Suomessa yleistyneitä tuotetalojen tarjoamia sijoitustuotteita.
Tuotetalot ovat hyvin tuote- ja tuotantolähtöisiä. Niiden asiakaspalvelutoiminnot
ovat usein varsin vaatimattomia. Ero on merkitsevä, jos verrataan
rahastotuotteen tuotantoon keskittyvän ja asiakaspalvelua toiminnassaaan
painottavan pankin verkkopalveluita. Näiden toimijoiden kohderyhmät ovat
täysin erilaiset. Pankki tarjoaa palvelujaan sekä pienasiakkaille että
instituutioille, mutta painottaen pienasiakkaiden palvelujen sujuvuutta. Sen
sijaan Rahastoyhtiö ei juuri palvele pienasiakkaita vaan pääasiassa varakkaita
yksityishenkilöitä ja instituutioita.
21
2.4 Tehtäviä
Tehtävä 1: Käy tutustumassa eri omaisuudenhoitopalveluja tarjoavien yritysten
verkkosivuihin. Mitä merkittäviä eroja huomaat henkivakuutusyhtiöiden ja
tuotetalojen sivustoilla?
Tehtävä 2: Mitkä ovat viisi keskeistä omaisuudenhoitotoimialaan vaikuttavaa
trendiä?
Tehtävä 3: Pohdi miten omaisuudenhoitotoimiala on kehittynyt 1980-luvulta
lähtien. Miten palvelut ovat muuttuneet?
Tehtävä 4: Millä periaatteilla työeläkejärjestelmän kautta sijoittaminen poikkeaa
omaisuudenhoitoyritysten kautta sijoittamisesta?
22
3
Yksityishenkilöiden omaisuudenhoitopalveluiden ostoprosessi
Kuten aiemmin on todettu omaisuudenhoitoasiakkaat voidaan jakaa useaan eri
ryhmään. Omaisuudenhoitopalveluita tarjotaan varakkaille yksityishenkilöille,
erittäin
varakkaille
yksityishenkilöille,
pienille
instituutiosijoittajille,
instituutiosijoittajille sekä yrityksille. Kullakin näistä kohderyhmistä on ominaisia
tapoja ostaa omaisuudenhoitopalveluita ja –tuotteita, joita esiteltiin edellisessä
luvussa. Kullakin ryhmällä on ominainen palveluiden ostoprosessi.
Instituutiosijoittajilla tarkoitetaan yleisesti ottaen eläke- ja henkivakuutusyhtiöitä,
erilaisia säätiöitä sekä muita sijoittajayhteisöjä. Myös rahastoyhtiö on
instituutiosijoittaja toimiessaan osuudenomistajiensa varojen sijoittajana
arvopaperimarkkinoilla.
Omaisuudenhoitopalvelut ovat monimuotoisia ja yhden sopimuksen elinkaari
voi olla kymmeniä vuosia. Ostaminen vaatii osaamista ja se on monimuotoinen
prosessi. Suomalaisten yksityishenkilöiden kyky ja osaaminen ostaa
omaisuudenhoitopalveluja ja –tuotteita on vasta kehittymässä.
Yksityishenkilön omaisuudenhoitopalvelujen ostoprosessissa voidaan tunnistaa
viisi eri vaihetta.
Asiakkaan ostotarve voi muodostua monella tavoin. Tavallisesti
omaisuudenhoitopalvelujen
tarve
muodostuu
asiakkaan
normaaliin
taloustilanteen suhteen tapahtuvan muutoksen myötä. Kyseessä voi olla
esimerkiksi perintö, yrityskauppa tai muu tapahtuma, jonka seurauksena
muodostuu ylimääräisiä varoja sijoitettavaksi. Omaisuudenhoitopalveluiden
tarve voi syntyä myös pitkäaikaisen säästämisen pohjalta. Jos omaisuuden
karttuminen
perustuu
asiakkaan
omaan
sijoitustoimintaan,
omaisuudenhoitopalveluiden kysyntä säilyy rajallisena omaisuusmassan
kasvaessakin.
Tarpeen muodostumisen jälkeen käynnistyy tiedonhakuvaihe. Nykyaikaisilla
välineillä tiedonhaku Internetistä on ensimmäinen vaihe. Tietoa haetaan, kuten
kaikista muistakin asioista nykyaikana; hakupalvelujen, keskustelupalstojen,
talousmedian ja palvelutarjoajien sivujen kautta. Tietoa on tarjolla valtavasti ja
se muodostuu itse asiassa asiakkaan ongelmaksi. Perinteisen median, kuten
talousalan lehtien ja kirjojen, roolia ei tule suinkaan vähätellä. Niiden kautta on
usein tarjolla paremmin valmisteluta materiaalia. Tiedonhaussa merkityksellistä
on myös luotettavien keskustelukumppaneiden, kuten perheen, suvun ja
ystävien vaikutus.
23
Kuvio 10. Yksityishenkilön ostoprosessi
Lähde: : Dradlow et al.
Tiedonhaun yhteydessä asiakkaalle alkaa muodostua näkemys siitä kuinka hän
sijoittamiseen suhtautuu ja mitkä voisivat olla oikeita vaihtoehtoja
omaisuudenhoito-tarpeen ratkaisuksi. Ratkaisuna voi olla:
-
jättää asia hoitamatta ja tyytyä pankkitalletuksiin
ryhtyä itse sijoittamaan
ottaa yhteyttä omaisuudenhoitopalvelujen tarjoajaan
Vaihtoehtojen kartoituksen kesto on asiakaskohtaista ja saattaa kestää
pitkäänkin. Vaihtoehtojen kartoituksen yhteydessä otetaan yleensä yhteyttä
palvelutarjoajiin ja mahdollisuus keskustelun aloittamiseen potentiaalisen
asiakkaan kanssa syntyy.
Riittävän tiedonhankinnan ja valintamahdollisuuksien kartoituksen jälkeen
asiakas valmistautuu päätöksentekoon sijoituspalvelujen ostamisen osalta.
Päätöksenteko ei ole yksinkertainen tehtävä, jos asiakkaan vaihtoehtoihin
sisältyy suora sijoittaminen kohteisiin, kuten osakkeet tai asunnot, tuotteet,
kuten vakuutukset, rahastot, pääomaturvatut indeksilainat tai kokonaisvaltaisen
omaisuudenhoitopalvelun ostaminen. Viimeistään päätöksentekovaiheessa on
24
todennäköistä, että asiakas käy vilkasta keskustelua lähipiirinsä sekä
palvelutarjoajien kanssa seuraten tiiviisti talousmediaa.
Päätöksenteon jälkeen seuraa jälkiarvioinnin vaihe.
Asiakkaalle
sijoituspäätösten ja omaisuudenhoitopalvelujen ostamisen jälkiarviointi on
erittäin tärkeää ja se muodostaa pohjan jatkotoimille. Epäonnistuneista
kokemuksista seuraa usein vetäytyminen sijoitustoiminnasta. Nopeasta
onnistumisesta saattaa seurata liiallinen luottamus omaan sijoitusosaamiseen
ja liiallinen riskinotto. Myös jälkiarvioinnissa lähipiirin ja omaisuudenhoitoalan
ammattilaisten merkitys on varteenotettava.
3.1 Yksityisasiakkaan päätöksentekoprosessi
Asiakkaan
sijoituspalvelun
tai
–tuotteen
ostamiseen
liittyvä
päätöksentekoprosessi on monimuotoinen, mutta noudattaa usein
samankaltaisia vaiheita.
Vaiheet ovat luottamuksen syntyminen,
sijoitusmenestyksen arviointi, osoitus asiakkaan tilanteen ymmärtämisestä,
osoitus palveluntarjoajan tietotaidosta, laadun varmistaminen, hinnoittelun
ymmärrys ja kumppanuuden muodostaminen. Seuraavaksi kuvaamme
tarkemmin näitä vaiheita.
Kuvio 11. Yksityishenkiön päätöksentekoprosessi
Luottamus
Hinnoittelun
selkeys
Sijoitusmenestys
Laatu
Asiakkaan tilanteen
ymmärrys
Palveluntarjoajan
tietotaito
Kumppanuus
Lähde: : Dradlow et al.
Ensimmäiseksi asiakas arvioi syntyykö hänelle luottamus ja ymmärrys
palveluntarjoajaan tai tarjolla oleviin tuotteisiin. Ensimmäisen vaiheen
25
luottamuksen muodostuminen ei ole rationaalinen seikka vaan voi riippua hyvin
paljon pienistäkin yksityiskohdista palvelutarjontatilanteessa. Tämä on syy
siihen, että omaisuudenhoitoyritykset kiinnittävät paljon huomiota toimitilojen
sijaintiin ja kuntoon.
Kuten kaikkien sijoituspalveluiden markkinoinnissa vaaditaan todettavaksi,
historiallinen sijoitusmenestys ei ole tae tulevaisuuden sijoitustuotoista.
Asiakkaille on kuitenkin tärkeää havaita, että palvelu tai sijoitustuote, jota he
ovat ostamassa on tuottanut hyvin tai ettei tuottokehityksessä ole havaittavissa
vakavaa pääomien menettämisen uhkaa.
Sijoitusmenestyksen toteaminen edesauttaa luottamuksen syvenemistä. Jotta
asiakas voi edetä ostopäätöksen tekemisen suhteen tarvitaan keskustelua
sijoituskokemuksista, sijoitusmääristä, sijoitustavoitteista ja suhteesta
riskinottoon sekä muista suunnitelmista asiakkaan taloudenpidosta, jotka ovat
tärkeitä asiakkaan tilanteen ymmärtämiseksi. Nämä asiat edellytetään
selvitettäväksi myös rahoitusmarkkinalainsäädännössä.
Seuraavaksi asiakas hakee osoitusta palveluntarjoajan tietotaidosta.
Osoituksina tietotaidosta voivat toimia muun muassa ammattitutukinnot
(Suomessa esimerkiksi sijoituspalveluttukinto tai sijoitusneuvojan tutkinto),
referenssiasiakkaat tai näyttö pitkäaikaisesta menestyksekkäästä toiminnasta
alalla.
Laadun merkitystä ei voi aliarvioida asiakkaan ajattelussa. Usein sijoitettavat
varat ovat tulosta pitkäaikaisesta säästämisestä, perinnöstä tai yrityksen
myynnistä. Asiakas haluaa ne parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Laatu
muodostuu monesta eri asiasta sisältäen tilat, edeltävän sijoitusmenestyksen,
ammattitaidon, luotettavuuden sekä toimintamallin ja -prosessit.
Asiakkaille on usein vaikeaa ymmärtää palveluiden monimutkaista hinnoittelua.
Jos hinnoittelu on moniuloitteista tai sitä ei tuoda riittävän selvästi näkyviin,
harkittua ostopäätöstä tekevä asiakas ei pysty etenemään ennen kuin
hinnoittelun sisältö on selvitetty. Mitä selkeämpää hinnoittelu on sitä
nopeammin asiakas kykenee etenemään ostopäätökseen.
Omaisuudenhoitoon liittyvät asiakassuhteet ovat onnistuessaan pitkiä ja
kestävät jopa vuosikymmeniä. Asiakkaalle päätöksenteossa on tärkeää kokea
saavuttavansa luottamuksellisen kumppanuuden palvelutarjoajan kanssa.
Kumppanuuteen kuuluu yhteinen oppiminen ja kontrolli. Oppiminen tapahtuu
uusien instrumenttien käyttöönoton ja sijoitusmenestyksen arvioinnin
yhteydessä. Kontrolli perustuu asiakkaan mahdollisuuteen itse vaikuttaa
omistamiensa varojen hoitoon. Käytännössä kontrolli perustuu kattavaan ja
helposti saatavilla olevaan raportointiin ja keskusteluyhteyteen.
26
3.2 Yksityisasiakkaan ajatteluun vaikuttavat tekijät
Ostopäätöksen tekoprosessi on usein samankaltainen. Sen sijaan asiakkaan
ajatteluun vaikuttavat seikat voivat vaihdella huomattavasti. Oheisessa
kuviossa on kuvattu yleisimpiä yksityishenkilön ajatteluun vaikuttavia seikkoja.
Kuvio 12. Yksityishenkilön ajatteluun vaikuttavat seikat
Konteksti ja
monimutkaisuus
Talouslukutaito
Peukalosäännöt
Päätöksenteon vaikeus
Riskisuhde
Tunteet
Henkinen kirjanpito
Lähde: : Dradlow et al.
Talous- ja rahoitustiede on pitkään perustunut ajatukselle kaikkien toimijoiden
järkevistä päätöksistä. Tutkimusten lähtökohtana on oletus, että kaikki
päätöksentekijät arvioivat objektiivisesti sijoituskohteita ja tekevät taloudellisesti
järkevän päätöksen. Etenkin vuoden 2008 finanssikriisin alkamisen jälkeen
tämä ajatus on yhä laajemmin kyseenalaistettu.
Jos tarkastellaan ostajan päätöksentekoprosessia, tunteiden merkitys on jo
kauan huomioitu palvelujen myyntiin osallistuvien taholta. Jos tunteet ja
luottamus eivät ole kohdallaan, päätöksenteko on erittäin vaikeaa. Koska
ostajalla on tunteet mukana päätöksenteossa, siihen vaikuttaa yleensä
asiakkaan elämäntilanne ja –kokemus kokonaisuudessaan. Tunteet voivat
myös muuttua päätöksentekoprosessin aikana ja etenkin sen jälkeen.
27
Onnistuneen palvelukokemuksen näkökulmasta on tärkeää, että asiakkaan
tunteet huomioidaan asiaankuuluvalla tavalla.
Henkisellä kirjanpidolla tarkoitetaan sijoituspäätökseen vaikuttavia kaikkia
tekijöitä. Yksittäinen sijoituspäätös voi vaikuttaa riippumattomalta suhteessa
muihin sijoituspäätöksiin, mutta henkisesti se on harvoin sitä. Jos sijoituksia
tehdään esimerkiksi koko työuran aikana säästetyillä varoilla, jokaisen
sijoituspäätöksen merkitys on suuri. Toisaalta perintönä saatujen varojen osalta
henkinen kirjanpito voi poiketa täysin verrattuna suhtautumiseen työuran
säästöihin. Henkiseen kirjanpitoon vaikuttaa aiempi sijoitusmenestys tai –
sijoitustappiot. Jokaiselle henkilölle henkinen kirjanpito on yksilöllistä.
Asiakkaan ajatteluun vaikuttaa voimakkaasta konteksti eli ympäristö, jossa
päätöksentekoa tehdään. Kontekstiin voi kuulua elämäntilanne, varojen
alkuperä,
päätöksenteon
aikataulu,
päätöksentekopaikka,
tuotteet,
palvelutarjoaja, sijoitusneuvoja jne. Jos konteksti on monimutkainen tai
epäselvä, edellytykset tehdä päätös heikkenevät. Jos konteksti on selkeä ja
varma, edellytykset päätöksenteolle paranevat. Myös palvelun ja tuotteen
monimutkaisuudella on samoja piirteitä asiakkaan ajattelussa. Jos palvelu tai
tuote on monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä, päätöksenteko on
vaikeampaa.
Talouslukutaidolla tarkoitetaan talousasioiden ymmärtämistä ylipäätään. Hyvää
talouslukutaitoa on ymmärtää koron merkitys, sijoituspäätösten riskit sekä
tuoton ja riskin välinen yhteys. Myös rahoituspäätöksiin liittyvien velvoitteiden,
kuten lainan takaisinmaksun merkitys, sisältyy hyvään talouslukutaitoon. Hyvän
talouslukutaidon omaava asiakas kykenee tekemään omalta kannaltaan
parempia päätöksiä. Heikommalla talousasioiden ymmärryksellä päätöksenteko
voi olla vaikeampaa tai voi syntyä päätöksiä, jotka eivät vastaa asiakkaan
todellisia tarpeita. Sijoituspäätösten osalta lainsäädäntö vaatii sijoitusneuvojaa
selvittämään asiakkaan sijoituskokemuksen ja talousasioiden ymmärryksen
tason.
Asiakkaan päätöksentekoon voivat vaikuttaa monet peukalosäännöt, joilla ei
ole mitään tekemistä vallitsevan tilanteen tai sijoituspäätöksen varsinaisen
luonteen kanssa. Peukalosäännöt ovat voineet syntyä asiakkaan oman tai
läheisten elämänkokemuksen myötä. Esimerkki yleisestä ja väärästä
peukalosäännöstä on toteamus ”Asuntojen hinnat eivät koskaan laske”. Tämä
peukalosääntö oli yleinen etenkin 1980-luvun lopulla Suomessa. Asuntojen
hinnat kuitenkin laskivat. Toinen yleinen peukalosääntö on toteamus
”osakkeiden hinnat nousevat aina”. Kaikki peukalosäännöt riippuvat monesta
seikasta, kuten ajankohdasta, tarkasteluvälistä tai talouden tilanteesta. Asiakas
kuitenkin käyttää usein peukalosääntöjä päätöksenteon tukena ja niiden
kyseenalaistaminen voi olla vaikeaa.
28
Asiakkaan ajattelussa lopullisen päätöksen tekeminen on yleensä vaikeaa ja
sen välttäminen voi vaikuttaa esimerkiksi sijoituspäätöksen toteuttamiseen,
vaikka asia olisi kaikilta muilta osin selvä ja hyväksi havaittu.
Merkittävin asiakkaan ajattelua ohjaava tekijä on kuitenkin suhtautuminen
riskiin. Riskiin voi suhtautua monella tavalla. Yleensä riskisuhde jaetaan
kolmeen päätyyppiin, joita ovat riskin karttaminen, riskineutraalius ja
riskihakuisuus. Riskin karttaja valitsee aina vaihtoehdoista varmemman ja
tyytyy usein keskimääräistä heikompaan sijoitustuottoon tai ottaa vähemmän
lainaa. Riskineutraali henkilö punnitsee tarkasti riskejä ja niistä saatavia
tuottoja. Riskineutraali henkilö ottaa harkittuja riskejä, joiden tuottomahdollisuus
vastaa otettua riskiä. Riskiä hakeva henkilö on taipuvainen tekemään
päätöksiä, joiden seurauksena voi syntyä erinomaista menestystä tai toisaalta
päätösten seurauksena syntyä merkittäviä tappioita. Riskisuhde voi muuttua
esimerkiksi elämän- tai sijoituskokemuksen karttumisen myötä. Lisäksi
elämäntilanne voi vaikuttaa riskisuhteeseen merkittävästi.
Asiakkaan ajattelu on tärkeä lähtökohta sijoituspalvelujen ostopäätöksille. Jollei
ostopäätös perustu sijoittajan omille lähtökohdille edellytykset pitkäaikaisen
asiakassuhteen syntymiselle ovat heikot.
3.3 Muita asiakkaan päätöksentekoon vaikuttavia seikkoja
Ajattelun lisäksi omaisuudenhoitopalveluiden ostamiseen vaikuttaa yleensä
joukko elinympäristöön liittyviä seikkoja. Näitä seikkoja ovat arvot,
kiinnostuksen kohteet, omaisuudenhoidon prosessi, neuvonantajat, varallisuus,
perhe- ja muut suhteet sekä tavoitteet. Niiden selvittäminen ja huomiointi
parantavat mahdollisuuksia myönteisen ostopäätöksen muodostumisen osalta.
29
Kuvio 13. Yksityishenkilön omaisuudenhoitopalvelujen ostamiseen
vaikuttavat seikat
Lähde: Bowen et al (2008)
Asiakkaiden arvomaailmat voivat vaihdella huomattavasti. Tällaisia arvoja
voivat olla esimerkiksi taloudellinen riippumattomuus, eläkkeelle jäännin
helppous tai perinnön jatkuvuus.
Kiinnostuksen kohteita voivat olla ammatilliset kohteet esimerkiksi toimialalta,
jolla asiakas on toiminut. Muita kiinnostuksen kohteita voivat olla kulttuuri,
liikunta, urheilu, matkustus, luonnossa liikkuminen tai muut harrastukset. Jos
asiakas on kiinnostunut omaisuudenhoidon toimenpiteistä edellytykset
yhteistyön käynnistymiselle kasvavat. Samoin, jos palvelutarjoajan edustajan ja
asiakkaan kiinnostuksen kohteet ovat samankaltaisia, edellytykset yhteistyön
aloittamiselle ovat paremmat.
Onnistunut omaisuudenhoitopalvelu perustuu yhteistyölle asiakkaan kanssa.
Oikeantyyppisen prosessin määrittely yhdessä asiakkaan kanssa parantaa
mahdollisuuksia asiakassuhteen syntymiselle. On tärkeää huomioida asiakkaan
halukkuus omaan päätöksentekoon tai päätösten tekemättä jättämiseen.
30
Toimintaprosessin selkeys, laadukkuus ja joustavuus vaikuttavat merkittävästi
sijoituspäätösten tekemiseen.
Asiakkaan omien neuvonantajien tunnistaminen ja roolin ymmärtäminen voi olla
keskeistä onnistuneen palvelusuhteen muodostamiselle. Etenkin yrittäjien
osalta
kirjanpitäjän,
pankkiyhteyshenkilön,
lakimiesten
ja
muiden
asiantuntijoiden suositukset voivat vaikuttaa merkittävästi päätöksenteossa.
Sen takia heidän mielipiteensä on hyvä ottaa mukaan päätöksentekoon.
Varallisuudella on merkitystä ostopäätöksen osalta. Keskeisenä haasteena on
selvittää kokonaisvarallisuuden määrä ja huomioida se palvelutarjonnan
suunnittelussa. Itse asiassa jo lainsäädäntökin vaatii asiakkaan sijoitustilanteen
ja
–kokemuksen
kartoittamista.
Kokonaisvarallisuus
kattaa
arvopaperiomistusten ja käteisen lisäksi muun muassa kiinteistöt, muun
kiinteän omaisuuden sekä maaomistukset. Asiakkaan kanssa käytävässä
keskustelussa
varallisuuskysymyksen
ottaminen
esiin
asiakkaan
lähestymistavan mukaisella tavalla on keskeistä. Esimerkiksi perinnön
hoitamiseen liittyvistä järjestelyistä keskustellaan eri tavalla kuin yrityksen
myynnistä saatujen varojen sijoittamisesta.
Asiakkaan neuvonantajien lisäksi perhe- ja muut suhteet voivat olla
merkittävässä roolissa niin myyntiprosessissa kuin tarjottavien tuotteiden
valinnassa.
Jos
kyseessä
on
esimerkiksi
täyden
valtakirjan
omaisuudenpalveluiden tarjonta, on merkityksellistä selvittää perhesuhteiden
ja muiden sukulaisuussuhteiden tai jopa ystävyyssuhteiden merkitys asiakkaan
päätöksenteossa. Luonnollisesti riippuu asiakkaan palvelukysynnän luonteesta,
tarpeista ja kannattavuudesta palvelutarjoajalle, kuinka laaja selvitys on
perusteltua tehdä.
Yksi keskeisimmistä seikoista omaisuudenhoitopalvelun tarjoamisessa on
selvittää mitä tavoitteita asiakkaalla on omaisuudenhoidon osalta. Onko
tavoitteena siirtää varallisuutta perinnöksi vai huolehtia saadusta perinnöstä?
Onko tavoitteena varallisuuden kasvattamisen vai saavutetusta elintasosta
huolehtiminen. Tavoitteet vaikuttavat oleellisesti siihen minkä tyyppiset palvelut
ovat asiakkaalle sopivia.
Elinympäristöön liittyvien seikkojen lisäksi asiakkaan elämänvaihe vaikuttaa
siihen, mitkä palvelut ovat tarkoituksenmukaisia. Pankkipalveluista
maksuliikepalveluiden kysyntä jatkuu koko asiakkaan elämän ajan vakaana.
Esimerkiksi
asuntolainapalvelujen
osalta
tilanne
ei
ole
sama.
Asuntolainapalveluiden kysyntä on vilkkaimmillaan 40 ja 50 ikävuoden välillä,
jonka jälkeen niiden käyttö laskee rajusti eläkeiän lähestyessä.
Omaisuudenhoito- ja eläkevakuutuspalveluiden kysyntä on hyvin vähäistä
ennen 30 ikävuotta, mutta kasvaa sen jälkeen nopeasti aina eläkeikään
31
saakka. Perintöneuovontapalveluiden kysyntä kasvaa etenkin 50 ikävuoden
jälkeen.
Kuvio 14. Asiakkaan palvelukysynnän elinkaari
Lähde: Maude
32
3.4 Tehtäviä
Tehtävä 1: Pohdi mikä on tärkeintä yksityisasiakkaan
omaisuudenhoitopalveluiden ostoprosessissa.
Tehtävä 2: Mitkä seikat vaikuttavat yksityisasiakkaan ajatteluun?
Tehtävä 3: Pohdi miten suuri merkitys sijoituksen tuotolla on suhteessa
luottamukselliseen kumppanuuteen omaisuudenhoitopalvelun ostamisessa.
Tehtävä 4: Pohdi sijoitusosaamisen merkitystä omaisuudenhoitopalveluiden
yksityisakkaan näkökulmasta.
33
4
Instituutioiden omaisuudenhoitopalveluiden ostoprosessi
Instituutioilla on erilainen näkökulma omaisuudenhoitopalveluiden ostamiseen
kuin yksityishenkilöillä. Tärkeämpiä tekijöitä ovat tuotto suhteessa
vertailuindeksiin, osaamisen eli kompetenssin tunnistaminen ja sen
palkitseminen tuottoja maksimoivalla tavalla. Instituutioiden ostoprosessissa on
kuitenkin elementtejä yksityishenkilön ostoprosessista etenkin yhteydenpidon
hoidon osalta.
Instituutiosijoittajilla, kuten esimerkiksi eläkelaitoksilla, on rajoitteita
sijoitustoiminnan toteuttamisen osalta. Rajoitteet perustuvat sääntelyyn ja
valittuun sijoituspolitiikkaan.
Kuvio 15. Instituution sijoituspolitiikka määrää tuotteiden ja
palvelutarjonnan valinnan
Insituution sijoituspolitiikka ja
toiminnan rajoitteet
Palvelutarjoajan tai tuotteen
sijoituspolitiikka ja ominaisuudet
Instituutiosijoittajan tulee tuntea oma toimintansa, sen historia, strategia,
tavoitteet ja sidosryhmät. Sijoituspolitiikan suunnitelijoille on keskeistä
huomioida lähtökohdat suunnittelutyössään. Jos lähtökohtia ei huomioida,
sijoituspolitiikka voi ajautua erilleen instituution muusta toiminnasta. Sen
seurauksena instituution toiminnan edellytykset pitkällä tähtäimellä voivat
kärsiä.
Esimerkiksi
perinteisesti
kotimaassa
toimivien
pankkien
sijoitustoiminnan laajentaminen kansainväliseksi osoittautui tuhoisaksi 1980lopulla ja johti säästöpankkien konkursseihin. Toinen äärimmäinen esimerkki on
kirkon sijoitustoiminta. Voisi olla kirkon muun toiminnan kannalta epäedullista,
jos kävisi ilmi, että kirkko sijoittaa yrityksiin, jotka valmistavat aseita tai käyttävät
lapsityövoimaa.
34
On tärkeää tunnistaa, että omaisuudenhoidon palvelutarjoaja voi toimia itse
institutionaalisena sijoittajana rahoitusmarkkinoilla. Esimerkiksi sijoitusrahasto,
joka sijoittaa rahastoihin, valitsee rahastot niiden ominaisuuksien perusteella.
Institutioiden omaisuudenhoitopalveluiden ostamiseen liittyvät näkökulmat ovat:
-
Sijoituspolitiikka
Sijoitustaidon tunnistaminen
Sijoitustyylin analysointi
Sijoitustaidon hinta
Tarkastelemme
näkökulmasta.
näitä
tekijöitä
seuraavaksi
palveluiden
ostamisen
4.1 Palvelutarjoajan sijoituspolitiikka
Sijoituspalvelua tarjoavan tahon tai ostettavan tuotteen, kuten rahaston,
sijoituspolitiikka on sidoksissa muutamiin
keskeisiin elementteihin.
Sijoituspolitiikan
lähtökohdat
ovat
ensimmäinen
huomioitava
asia.
Instituutiosijoittajan tulee tuntea palveluntarjoajan toiminta, historia, strategia,
tavoitteet ja sidosryhmät. Ymmärtämällä palveluntarjoajan lähtökohdat voidaan
muodostaa selkeä arvio toiminnan vakaudesta ja pysyvyydestä.
Ostettaessa palvelua lähtökohtien lisäksi on syytä selvittää myös
vertailukohdat. Vertailukohtia ovat muun muassa muut samankaltaista
toimintaa harjoittavat palvelutarjoajat. Sen lisäksi on syytä seurata myös muita
instituutiosijoittajia vertailupohjalta. Vertailun avulla saadaan käsitys siitä miten
muut samankaltaiset tahot sijoitustoimintaansa hoitavat ja miten vertailua
tekevän instituution toiminta suhteutuu niihin. Jos erot ovat suuria suuntaan tai
toiseen, on syytä selvittää mihin erot perustuvat.
35
Kuvio 16. Palvelutarjoajan ( tai tuotteen) sijoituspolitiikan osat
Lähtökohdat
Vertailukohdat
Allokaatio
Velvoitteet
Lähde: Jackson
Ennen kaikkea vertailukohdat sijoituspolitiikan eri osa-alueiden osalta tulee
selvittää. Kaikkien omaisuusluokkien ja koko sijoituskokonaisuuden osalta on
oltava selvillä indeksi, johon sijoitustoiminnan suorituskykyä verrataan.
Esimerkiksi instituution, joka hajauttaa osakesijoituksensa mailmanlaajuisesti
tulisi seurata sekä mailman laajuista yleistä osakeindeksiä. Lisäksi sen tulisi
seurata
osakeindeksejä,
jotka
ovat
lähellä
sen
tekemiä
osakeallokaatiopäätöksiä.
Sijoituspolitiikassa määritellään myös allokaatio eli varojen jakaminen eri
sijoitusluokkiin,
kuten
osakesijoituksiin,
joukkolainasijoituksiin,
rahamarkkinansijoituksiin,
talletuksiin,
erikoissijoituksiin
(esimerkiksi
johdannaiset tai listaamattomat yritykset), talletukset tai kiinteistöt. Riippuen
sijoituspolitiikan aikajänteestä siinä voidaan määritellä allokaatioiden yleiset
suuntaviivat, strateginen allokaatio tai taktinen allokaatio. Yleisillä
suuntaviivoilla
määritellään
esimerkiksi
sijoitetaanko
kansainvälisesti
hajauttaen, käytetäänkö johdannaisia tai velkaa. Jos suuntaviivat ovat laveat,
sijoituspolitiikkaa ei tarvitse usein muuttaa. Strategisen sijoituspolitiikan
aikajänne on yleensä lyhyempi esimerkiksi 1-3 vuotta. Strategisessa
allokaatiossa määritellään kuinka paljon sijoitetaan mihinkin omaisuusluokkaan
ja millä ehdoilla painotuksia muutetaan. Straginen allokaatio voi olla
esimerkiksi: 40% joukkolainat, 40% osakkeet, 10% kiinteistöt 10%
erikoissijoitukset. Sekä yleisten suuntaviivojen että strategisen allokaation
täytyy myös täyttää lainsäädännön mahdollisesti asettamat vaatimukset. Lähes
kaikkien finanssilaitosten sijoitustoimintaan liityy tarkkoja viranomaismääräyksiä
niin riskinotosta, hajauttamisesta kuin pääomavaatimuksistakin.
36
Taktisella allokaatiolla tarkoitetaan hyvin lyhyen tähtäimen toimintaa alle
vuoden aikaperspekstiivillä. Taktisella allokaatiolla pyritään hyödyntämään
lyhytaikaisia muutoksia markkinoilla. Taktinen allokaatio toteutetaan strategisen
allokaation puitteissa määritellyissä rajoissa. Taktinen allokaatiopäätös voi olla
esimerkiksi sijoittaa tai luopua sijoittamisesta jonkin yllättävän uutisen, kuten
tulosvaroituksen, tullessa markkinoille. Kaikkien eri tasojen päätökset
noudattavat sijoitussuunnitelmaa, joka on etukäteen laadittu toimintamalliksi
tilanteiden vaihtuessa. Jos markkinatilanne muuttuu dramaattisesti esimerkiksi
pörssiromahduksen yhteydessä, päätöksenteko täytyy viedä sijoituspolitiikasta
kaikilla tasoilla päättävien kautta ennen allokaatiomuutosten toteuttamista.
Erikoistapauksissa se voi vaatia jopa lainsäädäntömuutosten toimeenpanoa.
Sijoituspolitiikkaan vaikuttavat myös sijoitusinstituution velvoitteet. Jos
velvoitteet
erääntyvät
lyhyellä
varaoitusajalla
eli
maturiteetilla,
sijoituspolitiikassa pitää huomioida sijoitusten uudestaa rahaksimuutettavuus eli
likviditeetti varjoja sijoitettaessa. Jos velvoitteet erääntyvät maksettavaksi
kauempana tulevaisuudessa Toisaalta sijoitusinstituution edellytykset korottaa
riski/tuotto-suhdetta paranevat, jos sijoitushorisontti on pitkä. Jos horisontti on
lyhyt ja velvoitteet erääntyvät maksettavaksi lyhyellä varoitusajalla,
sijoitusinstituutiolla ei ole mahdollisuuksi riskinottoon ja sitä kautta odotettujen
tuottojen kasvattamiseen. Lainsäädäntö ja siihen liittyvä viranomaissääntely
pyrkivät huomioimaan sen, että sijoitusinstituutiolla on aina riittävästi varoja
kattaakseen maksettavaksi erääntyvät velvoitteet.
4.2 Sijoitustaito
Sijoituspolitiikka on lähtökohta palvelutarjoajan toiminnan arvioimiselle.
Kaikkein tärkeintä omaisuudenhoitopalvelujen ostamisessa on ymmärtää onko
palvelutarjoajalla sijoitustaitoa. Jos sijoittajalla on taitoa sijoittaa, sijoitustuotot
voivat nousta merkittävästi. Jos sijoittajalla on taitoa saada ympärilleen taitavia
sijoitusosaajia, tulokset voivat olla vielä merkittävämpiä.
Sijoitustaidon tunnistaa parhaiten, jos taidosta on näyttöä esimerkiksi aiemman
sijoitusmenestyksen muodossa. Kuten on aiemmin todettu, historiallinen tuotto
ei ole tae tulevaisuuden tuotosta. On kuitenkin melko selvää, ettei negatiivisia
sijoitustuottoja pitkään tehnyt palveluntarjoaja voi toimia uskottavasti. Lisäksi
historiallisten tuottojen seuraaminen ja analysointi on ainoa tapa
systemaattisesti arvioida palvelutarjoajan toiminnan tuloksia.
Sijoituspalveluiden tarjoajilla on yleensä jokin sijoittamisen prosessi, jota
toteutetaan suunnitelmallisesti. Siitä huolimatta sijoittamisen toteuttavien
ihmisten rooli on merkittävä kaikissa olosuhteissa. Erityisesti pitkäaikaisella
sijoituskokemuksella on vaikutusta siihen miten sijoitustoimintaa toteutetaan.
Vai kumpaa itse uskot paremmin 35 vuotta alalla toiminutta salkunhoitajaa, joka
37
rauhallisesti kertoo sijoittamisen olevan vaikeaa vai nuorta miestä, joka kertoo
kaksi
vuotta
sitten
keksineensä
markkinoiden
epätäydellisyyttä
hyväksikäyttävän automaattisen kaupankäyntimekanismin? Vaikea kysymys,
sillä ammattilaisen on pohdittava minkälainen osaaminen on relevanttia ja
tärkeintä odotettavien sijoitustuottojen kannalta.
Sijoitustaidon tunnistaminen on yksi keskeisimmistä kyvykkyyksistä, joita
institutionaalisella sijoittajalla tulee olla. Hyvän sijoittajan tulee tunnistaa toinen
hyvä sijoittaja. Seuraavaksi tarkastelemme miten sijoitustaito tunnistetaan.
Kuvio 17. Sijoitustaidon tunnistaminen
Näyttö taidosta
Taidon
mittaaminen
Taidon
säilyminen
vertailuindeksi
alalla
toimiminen
informaatiosuhde
vertailun
vaikeus
ihmiset
aiempi
menestys
riskinotto
kokemus ja ikä
Neuvonantajien
taito
perinteiset
tuotteet
hedgerahastot
Lähde: Jackson
Taidon mittaaminen pelkästään vertaamalla indeksituottoihin ei välttämättä
tarjoa riittävää kuvaa palvelutarjoajan sijoitusosaamisesta. Palvelutarjoaja voi
esimerkiksi seurata tarkasti indeksin kehittymistä omilla sijoituspäätöksillään.
Valitessaan sijoituspalvelutarjoajaa instituutiosijoittaja voi käyttää laskennassa
tilastollisia menetelmiä saadakseen selville onko palvelutarjoa saanut varoille
markkinatuottoa parempaa tuottoa menneisyydessä. Ajatellaan, että
palvelutarjoajan tuotot ovat olleet positiivisia suhteessa vertailuindeksiin.
38
Instituutiosijoittaja saa selville sijoitusosaamisen tason laskemalla tuottojen ja
vertailuindeksin erotuksen keskihajonnan4. Odotusarvo on, että ylituottoja ei ole
mahdollista saada aikaan. Informaatiosuhteeksi kutsuttavan tunnusluvun avulla
voidaan kuvata hiukan tarkemmin osaamisen mittaamista. Se lasketaan
jakamalla tuottojen ja vertailuindeksin erotus tracking error -tunnusluvulla.
Kuvio 18. Informaatiosuhde (information ratio)
𝐼𝑅 =
𝑡𝑢𝑜𝑡𝑜𝑛 𝑗𝑎 𝑣𝑒𝑟𝑡𝑎𝑖𝑙𝑢𝑖𝑛𝑑𝑒𝑘𝑠𝑖𝑛 𝑒𝑟𝑜𝑡𝑢𝑠
𝑡𝑢𝑜𝑡𝑜𝑛 𝑗𝑎 𝑣𝑒𝑟𝑡𝑎𝑖𝑙𝑢𝑖𝑛𝑑𝑒𝑘𝑠𝑖𝑛
𝑒𝑟𝑜𝑡𝑢𝑘𝑠𝑒𝑛 𝑘𝑒𝑠𝑘𝑖ℎ𝑎𝑗𝑜𝑛𝑡𝑎
Kuten nähdään ammattilaistenkin on käytännössä analysoitava toteutuneita
tuottoja parempien menetelmien puuttuessa. Erityisen vaikeaksi laskelmat
tekee se, että niissä käytetään teoreettisia oletuksia, joiden tiedetään
käytännössä muuttuvan ajan kuluessa. Siksi näitä tunnuslukuja voidaan pitää
parhaimmillaankin vain suuntaa antavina. Tunnuslukujen laskeminen tarjoaa
kuitenkin merkityksellistä lisätietoa yhtenä osana arviointikokonaisuudesta.
Kolmas seikka, jolla taitoa voidaan mitata on riskinotto. Aktiivisen riskinoton
mittarina voidaan käyttää palvelutarjoajakohtaisen tuoton keskihajontaa.
Palvelutarjoajakohtaisella tuotolla tarkoitetaan tuottoa, jonka palvelutarjoaja
kykenee samaan aikaan vertailuindeksin tuottaman normaalituoton lisäksi. Jos
keskihajonta on korkea, palvelutarjoaja ottaa paljon riskiä suhteessa
vertailuindeksiin. Jos keskihajonta on matala, riskinottoa on vähemmän.
Lähtökohtana tulisi olla, että palvelutarjoajakohtainen tuotto on sama kuin
vertailuindeksin tuotto tai hyvin lähellä vertailuindeksin tuottoa.
Taidon säilymistä voidaan arvioida kolmen seikan pohjalta. Ne ovat
omaisuudenhoitajan työskentely saman tuotteen parissa, tuotto suhteessa
vertailuindeksiin, omaisuudenhoitajan kokemus ja ikä.
Ensimmäisenä asiana arvioidaan omaisuudenhoitajan työskentelyä kyseessä
olevan tuotteen hoitajana. Yleisesti ottaen tuotteista vastaavat henkilöt
työskentelevät yhden tuotteen parissa kolmesta viiteen vuotta. Esimerkiksi
osakkeisiin sijoittamisen horisontti (yleensä 5-10 vuotta) huomioiden se on lyhyt
aika. Yleensä salkunhoitajat toimivat alalla tai ainakin yhden tietyn tuotteen
hallinnoijina vain lyhyen ajan. Siihen on syynä todennäköisesti se, että
4
Tracking error. Katso lisätietoja muun muassa Puttonen ja Repo: ”Miten sijoitan rahastoihin”.
39
vertailuindeksin ylittävää tuottoa on vaikea ansaita. Se on oikeastaan ainoa
pätevä todiste osaamisesta ja sekin perustuu historialle. Jos huomioidaan vielä
vertailuindeksin ylittävän tuoton vaihtelu vuosittain ja arvioidaan siltä pohjalta
omaisuudenhoitajan osaamista, nähdään, että vain harvat omaisuudenhoitajat
ovat taitavia sijoittajia.
Ilmeistä on, että osaavan sjjoittajan tunnistaminen on vaikeaa ja se perustuu
pärjäämiselle suhteessa vertailuindeksiin. Lisävaikeutta arviointiin pidemmällä
tähtäimellä tuo se tosiasia, että vertailuindeksin sisältö ja laskentatapa
muuttuvat ajan mittaan. Joidenkin tuotteiden osalta vertailuindeksiä voidaan
myös vaihtaa. Sekin vaikeuttaa luotettavan arvion muodostamista. Vaikka
vertailuindeksi pysyisi samana yli ajan sijoittamisen toteuttamiseen ja indeksin
laskentaan liittyvät seikat muodostavat vaihtelua, joka vaikeuttaa arviointia.
Kolmas seikka, jolla osaamista arvioidaan on sijoittajan kokemus ja ikä.
Tarkennuksena vielä, että tässä yhtedessä tarkoitetaan työkokemusta
kokonaisuutena. Alalla toimimisen työhistoria kertoo selkeän viestin. Pitkään
työskennellyt on kokenut ja ilmeisesti hyvä omaisuudenhoitaja, koska on
saanut pitää työpaikkansa tai löytänyt aina uusia tehtäviä alalta. Nopeasti
ajatellen kokemuksen karttuessa osaaminen paranee tai ainakin pysyy
samana. Yksilötasolla näin voi olla tiettyyn rajaan saakka. Sijoittaminen vaatii
järjestelmällisyyttä, tarkkuutta ja ajoituksen tajua. Nämä kyvykkyydet
heikkenevät iän karttuessa. Vanhempi omaisuudenhoitaja ei välttämättä jaksa
keskittyä salkun jatkuvaan analysointiin ja uusien ideoiden testaamiseen kuin
nuorempi omaisuudenhoitaja. Nuoremmalla omaisuudenhoitajalla taas voi olla
vaikeuksia noudattaa systemaattisuutta. Ammattimaisessa sijoittamisessa asia
on vielä monimutkaisempi. Sijoittaminen perustuu usein ryhmätyöhön ja tiimin
toiminta on kiinni erilaisesta osaamisprofiileista. Kun tiimin jäsenet vaihtuvat,
kokonaisosaaminen on vaakalaudalla. Tässä yhteydessä voi pohtia yritysten
johtoryhmien toimintaa tai joukkuelajeja vertailukohtana.
Erityisesti sijoitusmarkkinoiden toiminnan ja sijoittamisen prosessien
automatisoituessa nopeasti, perinteisen sijoitusosaamisen merkitys voi olla
aiempaa pienempi
Institutionaaliset sijoittajatkaan eivät aina osaa tunnistaa palvelutarjoajien
sijoitusosaamista ja haluavat varmistaa valintansa kuulemalla neuvonantajien
mielipiteitä. Ulkopuolista apua tarjoavat riippumattomat sijoitustoiminnan
ostamiseen erikoistuneet neuvonantajat ja konsultit. Perinteisten tuotteiden
osalta kyseessä on yleensä tuotteiden seulominen ja muutaman tuotteen
suosittelu. Uudempien tuotteiden, kutsutaan niitä tässä yhteydessä “hedge
rahastoiksi”, osalta neuvontantajilla voi olla suurempikin rooli ja ne voivat ottaa
vastuuta myös sijoitustuoton toimittamisesta asiakkaalle.
40
Käytännössä perinteisten tuotteiden, kuten sijoitusrahastojen, osalta kyseessä
on aiemmin tässä luvussa kuvattujen periaatteiden soveltaminen
rahastovalintaan. Perusidea on tunnistaa taitavia omaisuudenhoitajia ja
suositella niitä sijoittajille.
Uudempien “hedge fund” –tuotteiden osalta osaamisen tunnistaminen on vielä
vaativampaa, sillä tuotteista ei ole olemassa yhteismitallista julkista tietoa.
4.3 Sijoitustyyli
Osaamisen lisäksi sijoitustyyli vaikuttaa ammattimaisen instituutiosijoittajan
sijoituskohteiden valintaan. Sijoitustyyli kertoo mitä tuotteita ja mekanismeja
arvioitava palvelutarjoaja/tuote hyödyntää tuottojen aikaasaamiseksi.
Instituutiosijoittajan on muodostettava näkemys siitä miten ja mihin kohteisiin
palveluntarjoaja sijoittaa. Esimerkiksi Venäjälle sijoittava rahasto voi toimia
sijoittamalla joko sijoittamalla itse paikallisiin osakkeisiin, se voi käyttää
paikallista asiamiestä, joka hoitaa sijoittamisen, se voi ulkoistaa sijoittamisen
paikalliselle rahastoyhtiölle tai se voi itse toimia venäläisen rahaston
myyntiedustajana Suomessa. Toisaalta tavoitteena on muodostaa käsitys siitä
ottaako palvelutarjoaja laskelmoituja riskejä, seuraako indeksiä vai sijoittaako
samoin kuin kilpailijat. On myös merkityksellistä ymmärtää velkavivun ja
johdannaisten käytön periaatteet palvelutarjoajan sijoitustoiminnassa.
Palvelutarjoajan sijoitustyyli määritellään yleensä sijoituspolitiikassa, jonka
pohjalta sijoitustoimintaa toteutetaan. Lisäksi sen yksityiskohtaiseen
toteutustyyliin vaikuttavat palvelutarjoajan salkunhoitajat.
Sijoitustyyliin pohjautuvalla sijoitusten valinnalla on mahdollista yksinkertaistaa
osaamisen tunnistamiseen pohjautuvaa sijoituskohdevalintaa.
41
Kuvio 19. Sijoitustyylin tunnistaminen
Vertailujoukko
Sijoituskohteet
Kategoriat
Mediaanit
Lähde: Jackson
Sijoitustyylin voi tunnistaa neljän eri asian pohjalta. Näitä ovat vertailujoukko,
sijoituskohteet, sijoituskategoriat ja mediaanit
Laajasta joukosta vaihtoehtoisia sijoituskohteita muodostetaan vertailujoukko
(niin sanottu mallisalkku) sen mukaan miten hyvin tuotteiden tuotot ja
sijoituspolitiikka ovat yhteydessä tavoiteltuun tuottoon ja sijoituspolitiikkaan.
Näin voidaan vertailla miten sijoitustuotteen, esimerkiksi rahaston, sisältö
suhteutuu vertailujoukkoon ja etenkin voidaan seurata kuinka tuotto kehittyy
suhteessa mallisalkkuun.
Seuraavaksi on tarpeen tarkastella sijoituskohteita tarkemmin. Sijoituskohteet
voidaan
jakaa
esimerkiksi
osakkeisiin,
joukkolainoihin
ja
rahamarkkinainstrumentteihin ja kiinteistöihin sijoittaviin tuotteisiin. Näistä
esimerkkeinä ovat osake-, joukkolaina- ja rahamarkkinarahastot.
Sijoituskohteiden sisällä tuotteita voidaan jakaa vielä tarkemmin erilaisiin
kategorioihin niiden erikoispiirteiden mukaan. Kategorioita voivat olla
esimerkiksi kohdemaa tai teollisuudenala.
Joissain tapauksissa ei ole mahdollista muodostaa vertailujoukkoa,
sijoituskohdejakoa tai kategorioita. Siinä tapauksessa ammattimaisen sijoittajan
on turvauduttava tuotteiden arviointiin ja luokitteluun muodostamalla
42
keskimääräisen “mediaanituotteen”. Toisin sanoen laskemalla valitusta
suurehkosta joukosta tyypillisen tuotteen tuoton ja muut tunnusluvut
ammattimaisen sijoittajan on mahdollista muodostaa pohja sijoitustuotteen
tyylin arvioinnille. Esimerkiksi sijoitettaessa Venäjä-rahastoon instituutiosijoittaja
voi kerätä tiedot suuresta joukosta muita Venäjärahastoja, osakkeita sekä
sijoituskohteita ja verrata valitsemansa rahaston ratkaisuja näiden kohteiden
tyypilliseen tapaan hoitaa sijoittamista.
Tämä edellyttää melko laajaa
tiedonkeruuta ja käsittelyä, mutta voi antaa paremman pohjan kuin
vertailuindeksin, vertailujoukon tai jonkin muun tavan käyttö. Tämä
lähestymistapa on hyvä, jos sijoituspolitiikkaan liittyy erityispiirteitä.
Erityispiirteitä voi muodostua esimerkiksi kohdemaan, teollisuudenalan ja
muiden tarkempien määreiden sisällyttämisestä vaadittuun sijoitustyyliin, jotka
eivät ilmene tarkastelemalla keskiarvoja.
4.4 Sijoitustaidon luonne
Sijoitustyyliäkin tärkeämpää on tunnistaa minkätyyppisestä sijoitustaidosta on
kyse. Sijoitustaidon luonnetta voi arvioida esimerkiksi neljällä eri tavalla.
Sijoitusmaailmssa on muutamia poikkeuksellisen taitava yksilöitä, jotka
pystyvät ansaitsemaan systemaattisesti merkittäviä tuottoja sijoituksilleen.
Sijoitusmaailmassa on tunnistettu muutamia tämänkaltaisia hahmoja.
Tunnetuin tällä hetkellä on yhdysvaltalainen Warren Buffett, joka on onnistunut
kasvattamaan
sijoitustoiminnalla
yhden
suurimmista
omaisuuksista
maailmassa. Kuten aiemmin on todettu, poikkeuksellinen taito on äärimmäisen
harvinaista. Pystytkö esimerkiksi nimeämään suomalaisen sijoittajan, jolla on
poikkeuksellista sijoitustaitoa?
43
Kuvio 20. Sijoitustaidon luonne
Lähde: Jackson
Sijoitustaito voi myös liittyä sisäpiirin tiedon hyväksikäyttöön. Lainsäädännössä
sisäpiirin tiedon hyväksikäyttö on huolellisesti kielletty. Toisaalta tehokkaiden
markkinoiden ajattelutava mukaan kaikki tieto heijastuu sijoituskohteiden
hintoihin jatkuvasti. Jos kuitenkin ajatellaan, että markkinat eivät ole tehokkaita,
(yleistymässä oleva ajatusmalli), ja että sisäpiirintiedolla voi ansaita
epänormaalin hyviä sijoitustuottoja, yksi sijoitustaidon luonne on saada
käyttöönsä sisäpiirin tietoa sekä hyödyntää sitä sijoitustoiminnassa. Useat
oikeudenkäynnit sekä Suomessa että kansainvälisesti osoittavat, että sisäpiirin
tietoa pyritään jatkuvasti käyttämään hyväksi sijoitustuottojen toivossa. Emme
tiedä kuin suuri joukko sisäpiiritiedon hyväksikäyttäjistä ei ole jäänyt kiinni.
Jatkuva ylisuurien tuottojen ansaitseminen voi olla merkki lainvastaisesta
sisäpiiritiedon käytöstä sijoitustoiminnan tukena.
Markkinoilla on myös säännönmukaisia ilmiöitä, joita kutsutaan anomalioiksi.
Tälläisiä ovat muun muassa viikon (tuotto heikompi alkuviikosta), kuukauden
(kurssit kohoavat keskimääräistä enemmän tammikuussa). Näiden ajankohtaan
perustuvien ilmiöiden hyödyntäminen ei välttämättä sisällä sisäpiirin tiedon
hyväksikäyttöä, mutta edellyttävät kaiken julkisesti saatavilla olevan tiedon
ymmärtämistä.
Sijoittajien keskuudessa on suuri määrä erilaisia lähestymistapoja
sijoittamiseen. Myös lähestymistapoja niiden luokitteluun on useita. Yksi tapa
44
jaotella instituutioiden sijoittamistapoja on jakaa ne karkeasti ottaen intuitiivisiksi
ja
systemaattisiksi
lähestymistavoiksi.
Intuitiivisella
lähestymistavalla
tarkoitetaan sijoitustyylejä, jotka perustuvat sijoittajan omaan kokemukseen ja
“ajatukseen” eli subjektiiviseen arvioon oikeasta sijoitusstrategiasta. Intuitiivisen
tavan omaksuneet palvelutarjoajat sallivat salkunhoitajiensa toimia laajemmin
oman päätöksentekonsa pohjalta. Kun sijoitussalkunhoitaja vaihtaa tehtäviä,
yritykselle muodostuu haasteeksi löytää vastaavan sijoitustaidon omaava
salkunhoitaja.
Systemaattinen lähestymistapa perustuu tutkimukseen pohjautuvaan tietoon, ja
sijoituspolitiikan järjestelmälliseen toteuttamiseen. Systeemaattisen tavan
omaksuneet palvelutarjoajat toimivat usein tiettyjen toimintaprosessien pohjalta
eikä yhden salkunhoitajan tai muun prosessia hoitavan siirtyminen muihin
tehtäviin vaikuta operatiiviseen toimintaan. Systemaattisen lähestymistavan
palvelutarjoajan valinta sisältää pienemmän operatiivisen riskin. Se voi
kuitenkin johtaa myös alempiin sijoitustuottoihin verratuna sijoittamiseen
palvelutarjoajan kautta, jonka palveluksessa on hyviä intuitiivisen
lähestymistavan salkunhoitajia.
Sijoitustaidoilla on rajansa. Näiden rajojen tunnistaminen on keskeistä
menestyksekkään sijoitustoiminnan harjoittamiseksi. Kokeneet salkunhoitajat
vaihtavat tehtäviä intuitiivisen salkunhoidon epäonnistuttua. Yleensä nämä
tapaukset jäävät taloudellisilta vaikutuksiltaan kuitenkin melko pieniksi. Myös
systemaattiset sijoituspolitiikat voivat epäonnistua. Systemaattisen sijoitustavan
epäonnistumisen esimerkkinä käytetään usein LTCM-tapausta. Long-Term
Capital Management sijoitusyhtiössä, jossa sijoituspolitiikkaa hoidettiin
menestyneiden rahoituksen alan tutkijoiden toimesta malleilla, jotka
pohjautuivat laajaan tutkimustietoon. Huolimatta laajasta osaamisesta ja
systemaattisesta sijoitustoiminnasta LTCM-yhtiö menetti 4,8 miljardia dollaria
muutamassa kuukaudessa vuonna 1998. Tapahtumat liittyivät silloiseen
Venäjän finanssikriisiin. Kymmenen vuotta myöhemmin vastaavan kaltainen,
mutta vaikutuksiltaa laajempi katastrofi koettiin Lehman Brothers
investointipankin ajauduttua konkurssiin syksylla 2008. Lehman Brothers kaatui
liiallisen kiinteistöjohdannaisiin liittyvän arvopaperikaupan ja sijoitustoiminnan
seurauksena. Tapahtuma johti maailmanlaajuiseen finanssikriisiin. Sekä
LTCM:n että Lehmanin tapauksissa pyrittiin noudattamaan systemaattista
sijoittamisnäkökulmaa.
Vaikka
kyseessä
olivat
taitavat
sijoittajat,
marrkinamekanismin toiminta asetti toisenlaisia osaamisvaatimuksia ja niiden
kyvyttömyys sisällyttää laajempia kokonaisuuksia sijoitusstrategiaan johti
näiden instituutioiden konkursseihin. Mittareita sijoitustaidon rajojen
määrittelyyn ei ole tarjolla. Rajojen tunnistaminen perustuu kykyyn hahmottaa
koko järjestelmän tilanne sekä käytettävissä olevat voimavarat.
45
Huolimatta taidon rajoista ja muista riskeistä ammattimaiset sijoittajat kuitenkin
käyttävät omaisuudenhoitapalvelujen tarjoajien palveluja. Kun paras
mahdollinen sijoituspolitiikka, lähestymistapa ja osaaminen on kartoitettu, on
tarpeen määritellä oikea tapa hinnoitella sijoitustaito. Oikea hinnoittelu on
tärkeä asia sekä palvelujen myyjälle että ostajalle.
4.5 Sijoitustaidon hinta
Seuraavassa käydään läpi sijoitustaidon hinnoitteluun liittyviä seikkoja. Palkkion
merkitys on monitahoinen asia, sillä palkkiot ohjaavat palvelutarjoajan
käyttäytymistä. Toisaalta sijoittajan tulisi pyrkiä palkkioiden minimointiin.
Kuvio 21. Sijoitustaidon hinnoittelu
Palkkiorakenteet
Kiinteä palkkio
Kysyntä ja
palkkioasetanta
Ammattilaisen
palkka
Kysynnän rakenne ja
laatu
Palkan muoto
Palvelutarjoajan tulojen
maksimointi
Tuoteluokan merkitys
Sisäpiirin tiedon
merkitys
Tehtävän luonne
Tuotteiden merkitys
Sijoituspalveluyrityksen
arvo
Suorituspalkkio
Tapahtumakohtainen
palkkio
Lähde: Jackson
Sijoitustaidon hinnoittelussa voidaan katsoa olevan kolme pääluokkaa:
-
Palkkiorakenteet
Kysyntä ja palkkioasetanta
Ammattilaisen palkka
Palkkiorakenne määrittelee missä muodossa palkkio palveluista määräytyy.
46
Palkkiorakenteilla on keskeinen vaikutus palveluntarjoajan ansaintaan ja sitä
kautta motiiveihin hoitaa tehtäviään. Mitä suurempi palkkio, sitä suurempi
motiivi hakea tuottavia sijoituskohteita. Motivoinnin kanssa tulee kuitenkin olla
huolellinen, sillä vääräntyyppinen motivointi johtaa vääriin lopputuloksiin.
Esimerkiksi liiallinen tuottojen palkitseminen voi johtaa liialliseen riskinottoon.
Hallinnoitavien
varojen
määrään
perustuvat
palkkiot
muodostavat
palveluntarjoajalle tasaisemman tulovirran kuin esimerkiksi transaktioihin
(esimerkiksi kauppamääriin) pohjautuvat palkkiot. Palkkiorakenteet voidaan
jakaa kolmeen pääryhmään (Jackson, 2003):
-
Kiinteä palkkio
Suoritukseen perustuva palkkio
Transaktiokohtainen palkkio
Kiinteä palkkio perustuu ajatukseen, että omaisuudenhoitaja kantaa vastuun
hoidettavasta omaisuudesta ja on oikeutettu omaisuuden koosta laskettavaan
palkkioon eli %-osuuteen hallinnoitavasta varallisuudesta. Palkkion
määräytyminen on myös läpinäkyvää ja kaikkien osapuolten ymmärrettävissä.
Lisäksi palkkio motivoi omaisuudenhoitajaa säilyttämään tai kasvattamaan
omaisuuden arvoa kaikissa markkinatilanteissa. Kiinteä euromääräinen palkkio
on harvinainen hinnoittelutapa omaisuudenhoitoalalla. Verrattuna omaisuuden
määrän
suhteen
kiinteään
palkkioon
se
ei
tarjoa
vastaavaa
motivointivaikutusta.
Suoritukseen perustuva palkkio määräytyy valitun vertailuindeksin suhteen
toteutuneen sijoitusmenestyksen pohjalta. Sinänsä hyvää suoritusta
palkitsevaan palkkiorakenteeseen sisältyy merkittävä ongelma palvelujen
ostajan kannalta. Palkkiorakenne ”rankaisee” tuoton jäädessä toteutumatta ja
johtaa suureen palkkioon korkean tuoton toteutuessa. Korkean riskin
sijoituskohde tarjoaa korkean odotetun tuoton, joten tämä rakenne motivoi
palvelutarjoajan ottamaan sijoittajan kannalta tarpeettoman suuria riskejä
sijoitustoiminnassaan. Ongelma voidaan ratkaista sopimalla samankaltaisesta
tappionjaosta asiakkaan ja palvelutarjoajan kesken. Tämänkaltaista
palkkiorakennetta sovellettaessa asiakas ja palvelutarjoaja kärsivät samassa
suhteessa tappioista ja hyötyvät tuotoista. Rakenne ei ole kuitenkaan
osoittautunut suosituksi. Syynä saattaa olla palvelutarjoajan haluttomuus kärsiä
tappioita huonon sijoitustoiminnan seurauksena.
Transaktiokohtainen palkkio määräytyy joko transaktiolukumäärän tai
transaktion arvon mukaan. Transaktio on yleensä kauppa, osto tai myynti. Se
voi olla myös rahaston merkintä tai lunastus. Yleisimmin palkkio määräytyy
kuitenkin transaktion arvon mukaan. Palkkiorakenne periytyy suurella
todennäköisyydellä arvopaperikaupassa käytössä olleista rakenteista.
Erityisesti omaisuudenhoidon tuotteiden, kuten rahastojen, strukturoitujen
47
tuotteiden ja vakuutusten osalta transaktiokohtainen
merkintä- ja lunastuspalkkioiden muodossa on hyvin yleistä.
palkkiohinnoittelu
Omaisuudenhoitopalveluiden,
kuten
kaiken
muunkin
kauppatavaran,
hinnoitteluun vaikuttaa oleellisesti kysyntä. Jos ostajia on vähän tai ne eivät
arvosta palvelua, sen hintaa täytyy laskea, jotta ostopäätöksiä syntyisi.
Suomessa omaisuudenhoitopalveluiden hinnoittelu on ollut vaikeaa, sillä
erityisesti sijoituskohteiden valintaan liittyvää osaamisen ostamiselle ei ole
perinteitä. Palveluja osataan nykyisin ostaa vain yhdistettynä muuhun
tuotteeseen. Esimerkiksi sijoitusrahaston voi nähdä yhdistelmänä osakkeiden
ostopalveluna ja niiden valintana (rahastoihin sisältyy myös muita ostajan
kannalta
kiinnostavia
ominaisuuksia,
kuten
viranomaisvalvonta
tai
verotukselliset näkökohdat).
Suomessa rahastotuotteiden arvot julkistetaan päivittäin siten, että niissä on
huomioitu palkkioiden ja muiden erien vaikutus. Julkistettujen arvojen pohjalta
voidaan nopeasti arvioida tuottaako rahasto yli vertailuindeksin, kun palkkiot on
huomioitu. Jos tuotto alittaa vertailuindeksin tuoton, sijoittaja tietää ettei
palveluntarjoajalla ole sijoitustaitoa, joka ylittäisi rahastojen tuottosidonnaisen
palkkion. Sijoittajan tavoitteena on tunnistaa ja sijoittaa rahastoihin, joiden
tuotto ylittää vertailuindeksin tuoton palkkioidenkin jälkeen.
Palvelutarjoajan näkökulmasta palkkioiden asettamisessa on kyse ennen
kaikkea tulojen optimoinnista. Tulot maksimoituvat, kun hallinnoitava pääoma
on mahdollisimman suuri ja palkkioiden taso mahdollisimman suuri.
Hallinnoitavaan pääomaan voidaan vaikuttaa uusasiakashankinnan keinoin,
mutta etenkin taitavan sijoitustoiminnan avulla. Palkkiot määräytyvät monien
seikkojen yhteisvaikutuksen mukaan.
Yleisesti ottaen voidaan ajatella, että palvelutarjoajien välinen kilpailu vaikuttaa
palkkioiden tasoon. Jos palvelutarjoajia on paljon, hintataso laskee. Jos
palvelutarjoajia on vähän hintataso voi nousta.
Kuten aiemmin todettiin yksi varteenotettava tapa pystyä ansaitsemaan
markkinatuottoja korkeampia sijoitustuottoja on sisäpiiritiedon (toisin sanoen
tiedon joka ei ole muiden käytettävissä) hyödyntäminen. Jos ajatellaan että
markkinat eivät toimi tehokkaasti, juuri julkiseksi tulleen tiedon hyödyntäminen
ei ole lainvastaista. Juuri julkiseksi tulleen tiedon hyödyntäminen voi liittyä
esimerkiksi osakesijoittamisessa yleisiin osto-/myyntisuosituksiin. Yleensä
tämänkaltaisista suosituksista, kun ne annetaan nopeasti, esimerkiksi
sähköpostilla tai vastaavalla viestillä tietojärjestelmän rajapinnan yli tai
puhelimitse, ei ole määrätty hintaa. Sen sijaan vinkin saanut sijoittaja voi palkita
tiedon
antaneen
palvelutarjoajan
käyttämällä
kyseisen
toimijan
kaupankäyntipalveluja. Etenkin intuitiivisen sijoituslähestymistavan pohjalta
48
toimivat sijoittajat saattavat kerätä eri puolilta markkinoita paljonkin tietoa tällä
tavoin
samalla
maksaen
näistä
informaatiopalveluista
esimerkiksi
kaupankäyntikustannusten tai muiden palkkioiden muodossa.
Myös palvelun kohteena olevan tuotteen luonteella on vaikutusta siihen
minkälaisia palkkioita sovelletaan. Arvopaperikaupankäynnissä on usein
käytössä
transaktiokohtainen
palkkiorakenne,
sijoitusrahastoissa
ja
omaisuudenhoitosopimuksissa pääoman määrään sidottu palkkio, hedge
fundeissa sovelletaan usein suoritukseen pohjautuvaa palkkiota. Viime aikoina
nopeasti yleistyneiden strukturoitujen tuotteiden (esim. pääomasuojattujen
indeksilainojen) osalta on vaikea havaita selkeitä palkkiomalleja. Selkeän
palkkiomallin puute vaikeuttaa tuotteeseen sisältyvän osaamisen ja palvelusta
sijoittajalle
koituvan
hyödyn
arviointia.Strukturoitujen
tuotteiden
palkkiorakenteet sisältävät yleensä merkintäpalkkion lisäksi tuotto-osaan
sisältyvän osuuden, jota tuotteen ostajan on hyvin vaikea selvittää.
Sijoittajan on erittäin tärkeätä ymmärtää mitkä kaikki seikat vaikuttavat
kokonaisuutena omaisuudenhoitopalveluja tarjoavan tahon toimintaan. Yhtenä
keskeisenä elementtinä asiaan kuuluu sijoituksia hoitavien ihmisten palkkaus.
Salkunhoitajien palkka pohjautuu usein perusosaan ja tulospalkkioon eli
bonukseen. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa pankkialan
tulospalkkiojärjestelmiä on ryhdytty tutkimaan tarkemmin ja niiden tasoa on
rajoitettu. Taustalla on ajatus siitä, että tulospalkkioiden korkea taso ja
määräytyminen lyhyen tähtäimen tulosten pohjalta johti osaltaan finanssikriisin
syntymiseen.
Toisaalta
jos
tulospalkkiota
ei
ole,
salkunhoitajan
henkilökohtaiseksi tavoitteeksi voi nopeasti muodostua työpanoksen ja
riskinoton minimointi peruspalkan pysyessä kuitenkin samana. Tämä ei ole
palvelutarjoajan eikä sijoittajien etujen mukaista.
Suomessa omaisuudenhoitajien ja rahastoyhtiöiden palkkaustapoja on tutkittu
vähän. Oheissa taulukossa on kuvattu suomalaisten omaisuudenhoitoyritysten
palkitsemistapoja.
Palkitseminen
perustuu
lähes
poikkeuksetta
sijoitusmenestykseen lyhyellä tähtäimellä. Lisäksi esimerkiksi rahastonhoitajat
eivät ole FIM Varainhoitoa lukuun ottamatta sijoittaneet merkittävästi
omaisuuttaan hoitamaansa rahastoon.
49
Palkkaukseen vaikuttaa myös se toimiiko sijoituspalveluyritys systemaattisen
sijoitusprosessin
vai
intuitiivisen
lähestymistavan
mukaan.
Eri
lähestymistavoissa myös tehtävät ja vastuut ovat erilaisia. Systemaattisen
mallin yrityksissä johdolla on vastuu prosessin toiminnasta ja yksittäisiä tehtäviä
hoitavien vastuut ovat rajallisempia kuin intuitiivisen mallin yrityksissä. Tästä
syystä systemaattisen lähestymistavan yrityksissä suorituspalkkioiden merkitys
ei ole niin korostunut kuin intuitiivisessa mallissa. Intuitiivisen mallin
palvelutarjoajan palkkalistoilla voi olla voimakkaasti profiloituneita taitavia
ammattilaisia, joiden suorituspalkkion osuus voi olla merkittävä.
Kun tarkastellaan tarkemmin mistä tulospalkkiossa on kyse, se voidaan jakaa
ainakin kolmeen eri tyyppiin:
-
Käteispalkkio
Optiopalkkio
Osakepalkkio
Käteispalkkio on näistä perinteisin ja selkein, esimerkiksi salkunhoitajien
kuukausipalkkojen suhteessa seuraava rahapalkka kerran tai kaksi kertaa
vuodessa. Hiukan monimutkaisempi järjestely on optiopalkkio. Optiopalkkiossa
työntekijälle tarjotaan mahdollisuus merkitä optioita, jotka koskevat oikeutta
ostaa sijoituspalveluyrityksen osakkeita tulevaisuudessa tiettyyn hintaan. Jos
optioissa määrätty hinta on alempi kuin markkinahinta lunastuspäivänä,
työntekijä saa erotuksen rahana tai yrityksen osakkeina. Tästä syystä
sijoituspalveluyrityksen palvelujen ostajaa kiinnostaa myös se omistavatko
työntekijät yrityksen osakkeita ja miten palveluyrityksen arvo muodostuu ja
kuinka se jakaa osinkoja.
Arvioitaessa
omaisuudenhoitajan
toimintaa
tilanteessa,
jossa
omaisuudenhoitajat omistavat yrityksensä osakkeita, palkitsemisen ja
toiminnan
arviointi
muuttuu
hiukan
monimutkaisemmaksi.
Silloin
instituutiosijoittajan
tulisi
ymmärtää
miten
palveluntarjoajayrityksen
kokonaisarvo
muodostuu,
sillä
yrityksensä
osakkeenmistajina
omaisuudenhoitajat maksimoivat oman yrityksensä arvoa. Perinteisen
sijoituspalveluyrityksen arvon määrittelylle on olemassa selkeä viitekehys,
jonka mukaan arvioidaan yrityksen varat, velat ja tulonmuodostus. Lisäksi
arvioidaan tulonmuodostusmahdollisuudet tulevaisuudessa ja lasketaan niiden
nykyarvo eli yhteenlaskettu arvo tänä päivänä. Jos sijoituspalveluyritys tarjoaa
hedge fundeja tai ns. rahastojen rahasto-palveluja eli sijoittaa asiakkaan
puolesta useampiin sijoitusrahastoihin, on arvonmääritys vaikeampaa. Hedge
fundien osalta hallinnoitavien varojen ja kassavirtojen arviointi on vaikeaa,
koska sijoituksien likviditeetti saattaa olla heikko ja kassavirrat erääntyvät vain,
jos tuottotavoitteet savutetaan sijoitusperiodin päättyessä. Rahastojen rahastopalveluissa hallinnoitavat varat ovat tarkkaan ottaen rahastoissa ja niitä
hallinnoivat rahastoyhtiöt saavat niistä perinteiset palkkiotuotot. Rahastojen
rahastoa hoitavalle taholle jäävä palkkiotuotto voi vaihdella voimakkaasti
riippuen
yhteistyökumppaneista.
Arvonmääritys
menee
entistä
vaikeaselkoisemmaksi, jos halutaan arvioida strukturoituja tuotteita tai niitä
välittävän yrityksen arvo. Kokonaispalkkiotuottojen arvioiminen joukosta
tuotteita, jotka rakentuvat esimerkiksi johdannais- ja joukkolainapositioista on
haastavaa. Arvomäärityksessä pitäisi pystyä muodostamaan kuva myös
palvelutarjoajan palkkiotuottoihin perustuvista tulevaisuuden kassavirroista.
Jos ammattimainen sijoittaja ei ymmärrä palkkiorakenteita, kysyntää ja
palkkioasetantaa sekä logiikoita, joilla sijoituspalveluyrityksessä toimivat
ammattilaiset saavat korvauksen ja taloudellista arvoa työlleen, ei ole
edellytyksiä ymmärtää kuinka palvelutarjoaja käyttäytyy ja minkä tason
korvauksen sijoittaja lopulta maksaa saadessaan palveluna sijoitusosaamista
tai -osaamattomuutta käyttöönsä.
51
4.6 Tehtäviä
Tehtävä
1:
Pohdi
mikä
on
tärkeintä
omaisuudenhoitopalveluiden ostoprosessissa.
Tehtävä 2: Mitkä ovat
ostoprosessin kulmakivet?
institutionaalisen
instituutioasiakkaan
omaisuudenhoitoasiakkaan
Tehtävä 3: Mitä samankaltaisuuksia ja eroja yksityis- ja instituutioasiakkaiden
ostoprosesseissa on
Tehtävä 4: Pohdi sijoitusosaamisen merkitystä omaisuudenhoitopalveluiden
näkökulmasta. Nimeä suomalainen omaisuudenhoitaja, jolla on poikkeuksellista
sijoitustaitoa.
52
5
Omaisuudenhoitopalveluiden tarjoamisen prosessi
Tässä luvussa tarkastellaan miten omaisuudenhoitopalveluita tarjotaan.
Omaisuudenhoitopalveluiden tarjoamisen prosessi on perusteiltaan lähes
samankaltainen kaikissa finanssilaitoksissa.
Omaisuudenhoitopalveluiden keskeisin elementti on asiakastapaamiset.
Asiakastapaamisten tueksi tarvitaan tukiverkosto, joka koostuu toiminnan osaalueiden erikoisosaajista. Tapaamisten lisäksi tarjoaminen on riippuvainen
tuotantoprosessista ja jakelukanavista
Kuvio 22. Omaisuudenhoidon tarjoamisen prosessin osat
5.1 Asiakastapaamiset
Lähtökohtaisesti kaikki palvelutarjoajat lähtevät siitä, että asiakas tulee tavata
vähintään kerran, tai mielellään useamman kerran. Palvelujen tarjoamisen
prosessi perustuu tapaamisille. Palvelutarjoajan puolelta tapaamiset ovat
investointi asiakassuhteeseen. Tapaamiset vaativat myös vähintään ajallista
investointia asiakkaalta itseltään.
Tapaamiset voidaan jakaa viiteen eri tyyppiin:
-
Kartoitustapaaminen
Sijoitussuunnitelmatapaaminen
Sitoutumistapaaminen
1. seurantatapaaminen
Säännölliset seurantatapaamiset
Kartoitustapaamisessa tutustutaan asiakkaan tilanteeseen ja pyritään
selvittämään
asiakkaan
varallisuus,
riskinsietokyky,
sijoituskokemus,
sijoitustavoitteet ja niin edelleen. Asiakasvastuullisen päätavoitteina ovat
tietojen selvittämisen lisäksi yhteyden saavuttaminen, luottamuksen
ansaitseminen ja asiantuntemuksen osoitus asiakkaalle. Lisäksi tulisi pystyä
erottautumaan muista palvelutarjoajista positiivisella tavalla. Onnistuneessa
tapaamisessa yhteisymmärrys asiakkaan tarpeista alkaa muodostua ja
53
asiakasvastuullinen kykenee jo asettelemaan itseään ja edustamaansa yritystä
asiakkaan varallisuudenhoitajaksi. Tärkein tavoite on kuitenkin herättää
asiakkaassa
riittävästi
kiinnostusta,
jotta
edellytykset
sijoitussuunnitelmatapaamiselle syntyvät. Toisaalta, jos asiakkaan varallisuus
tai muut seikat eivät täytä sijoituspalveluyrityksen tavoitteita, lopputuloksena voi
myös olla keskustelun päättäminen.
Kuvio 23. Omaisuudenhoitopalveluiden asiakastapaamiset
Lähde: Bowen et. Al (2008)
Sijoitussuunnitelmatapaamista
varten
asiakasvastuullinen
muodostaa
asiakkaasta profiilin sekä ehdotuksen sijoitussuunnitelmaksi. Profiili sisältää
yleensä omaisuudenhoidon tavoitteet, asiakkaan sijoituskokemuksen,
riskinsietokyvyn. Sijoitussuunnitelmatapaamisen olisi hyvä toteutua noin
kahden viikon kuluttua kartoitustapaamisesta. Sijoitussuunnitelman tulisi
vastata asiakkaan tavoitteita ja parhaassa tapauksessa pitää sisällään myös
positiivisen yllätyksen huomioimalla jollakin tavoin niitä erityistarpeita, joita
jokaisella asiakkaalla on. Sijoitussuunnitelman tulee olla kirjallinen dokumentti.
Asiakkaan ja omaisuudenhoitajan yhteisellä sijoitussuunnitelman läpikäynnillä
54
on konkreettisia ja tärkeitä tavoitteita kummankin osapuolen näkökulmasta.
Ensinnäkin se tarjoaa mahdollisuuden tarkentaa asiakkaan tavoitteita ja
toisaalta varmentaa, että esille tuodut tavoitteet pitävät edelleen paikkansa.
Realistinen ja yhteisesti muodostettu suunnitelma tarjoaa lähtökohdat kestävän
asiakassuhteen
muodostamiselle.
Lyhyen
tähtäimen
ansainnan
muodostaminen asiakkaan kustannuksella johtaa yleensä luottamuksen
menetykseen ja asiakassuhteen päättymiseen. Sijoitussuunnitelma muodostaa
pohjan asiakkaan ja asiakasvastuullisen väliselle kommunikaatiolle.
Sijoitussuunnitelmia
on
monenlaisia.
Yleisesti
ottaen
hyvässä
sijoitussuunnitelmassa esitetään asiakkaalle tavoitteet ja suositukset
tiivistetysssä muodossa. Lisäksi suunnitelmaan kuuluu yksityiskohtaisempi
suunnitelma salkun sisällöstä ja investointien tekemisestä sekä varojen
hallinnointiin liittyvistä yksityiskohdista. Sopimusluonnos omaisuudenhoidosta
tulisi antaa luettavaksi asiakkaalle tässä vaiheessa.
Myös sijoitussuunnitelmatapaamisen tärkein tavoite on ylläpitää ja vahvistaa
asiakassuhteessa
syntynyttä
luottamusta.
Tarpeen
vaatiessa
sijoitussuunnitelmaa voidaan työstää useammassakin tapaamisessa riippuen
asiakkaan tarpeista ja sijoitettavien varojen määrästä.
Sitouttamistapaamiseen voidaan edetä jo viikko suunnittelutapaamisen jälkeen.
Sitouttamistapaamisessa tavoitteena on lyödä lukkoon yhteistyön aloitus ja
allekirjoittaa omaisuudenhoitosopimus. Nämä seikat ovat tärkeitä, mutta eivät
tärkeimpiä tavoitteita sitouttamistapaamisessa. Sitouttamistapaamisen tärkein
tavoite on saavuttaa asiakassuhteessa sellainen luottamuksen taso, että
pitkäaikaisen asiakassuhteen muodostumiselle syntyy otollinen mahdollisuus.
Toinen keskeinen tavoite asiakasvastuulliselle on pyrkiä löytämään uusia
asiakkuuksia keskustelussa sopimusasiakkaaksi sitoutuvan asiakkaan
kontaktiverkostosta. Yksi menetelmä on pyytää asiakasta toimimaan
referenssinä muille tuleville asiakkaille. Toinen vaativampi tapa on pyytää
asiakasta
kertomaan
palveluista
omassa
kontaktiverkostossaan.
Sitouttamistapaamisessa on myös hyvä mahdollisuus lopullisesti vahvistaa
asiakkaan profiiliin (tavoitteet, kokemus, riskinsieto jne.) liittyvät seikat.
Asiakkaan siirtyessä sopimusasiakkaaksi myös talousinformaation jakamisella
on merkitystä. Useat sijoituspalveluyritykset tarjoavat omia näkemyksiään
sopimusasiakkaiden oman talousmedian seuraamisen tueksi. Tarkasti ottaen
palvelutarjoajan kannalta olisi parempi, jos sopimusasiakas luottaisi
luottamuksellisesti tarjottuun, itse analysoituun tietoon, kuin julkisesti saatavilla
olevaan talousuutisointiin. Mitä enemmän asiakas seuraa ja ymmärtää
sijoituspalveluyrityksen
tulkintoja
markkinatilanteesta
sitä
alemmaksi
todennäköisyys vaihtaa kilpailijan palveluiden käyttäjäksi laskee. Asiakas oppii
tuntemaan
omaisuudenhoitajan
toimintaa
mikä
lisää
luottamusta
omaisuudenhoitajan toimintaan (edellyttäen, että omaisuudenhoitaja onnistuu
55
toiminnassaan). Etenkin ammattimaisten sijoittajien osalta sitouttaminen voi olla
haasteellista, sillä he kilpailuttavat palvelutarjoajia jatkuvasti.
Noin puolentoista kuukauden kuluttua sopimuksen solmimisesta ja
asiakasaktiviteettien
aloittamisesta
on
aika
järjestää
ensimmäinen
seurantatapaaminen.
Seurantatapaamiseen
mennessä
ensimmäiset
toimenpiteet asiakkuuden jatkuvaa hoitoon liittyen on tehty. Asiakas on siirtänyt
varoja sijoituspalveluyrityksen asiakasvaratilille ja sijoituksia on todennäköisesti
ryhdytty tekemään sijoitussuunnitelman mukaan. Seurantatapaamisessa
käydään läpi toiminnan aloittamisen onnistuminen, markkinatilanne ja
sijoitussuunnitelman paikkansapitävyys. Seurantatapaamisessa asiakas voi
tuoda esille mielipiteitä toiminnan onnistumisesta tai muutostarpeista. Keskeistä
on vahvistaa asiakassuhdetta ja luottamusta asiakasvastuullisen ja
sijoituspalveluyrityksen toimintaan. Toisaalta lyhyen tähtäimen tapahtumat ja
sijoitusten kehitys voidaan asettaa keskustelussa oikein suhteessa
sijoitussuunnitelmaan
ja
talouden
pitempiaikaisiin
kehityssuuntiin.
Seurantatapaaminen on myös hyvä tilaisuus työstää referenssien antamista ja
asiakashankintaa kyseessä olevan asiakkaan oman viiteryhmän piiristä.
Ensimmäisen
seurantatapaamisen
jälkeen
siirrytään
säännöllisten
seurantatapaamisten piiriin. Yleensä seurantatapaamisia järjestetään
neljännesvuosittain eli kolmen kuukauden välein. Tapaamiset ovat tärkeitä, sillä
niiden yhteydessä voidaan seurata sijoitussuunnitelman toteutumista, saada
asiakaspalautetta, syventää asiakassuhdetta ja pyrkiä hankkimaan uusia
asiakaskontakteja tämän tietyn asiakkaan viiteryhmästä.
Keskeistä kaikissa tapaamisissa on, että:
- Tapaamisella on selkeä agenda ja asiakasvastuullinen on
huolellisesti valmistautunut
- Kaikki käsiteltävä informaatio on mahdollisimman tuoretta ja oikein
- Pitkän aikavälin tavoitteet tulevat selkeästi esiin ja sijoitusten
kehitys asetetaan oikeaan viitekehykseen
- Asiakasvastuullinen ja sijoituspalveluyritys pystyvät erottumaan
positiivisella tavalla kilpailijoista
5.2 Asiakaspalveluun tarvittava tukiverkosto
Asiakasvastuullinen, jota voidaan myös kutsua omaisuudenhoitajaksi, tarvitsee
tehtävien hoitamiseksi ympärilleen ammattilaisten ja erikoisosaajien
tukiverkoston. Verkostoon tulisi kuulua ainakin:
- Lakimies
56
-
Vakuutusasiantuntija
Luotto- ja rahoitusasiantuntija
Johdannaisasiantuntija
Verotusasiantuntija
Kiinteistöammattilainen
Prosessiasiantuntija
Kukin
näistä
ammattilaisista
kykenee
tarjoamaan
apua
omalla
erityisosaamisalueellaan. Lakimies tarjoaa tietoja ja avustaa sopimusasioissa ja
toiminnan lainmukaisuuden varmistamisessa. Vakuutusasiantuntija tarjoaa
lisätietoja vakuutustuotteista, kuten eläke- ja henkivakuutuksista. Luotto- ja
rahoitusasiantuntija tuntee perinteiset pankkipalvelut. Johdannaisasiantuntija
tuntee johdannaiset ja saattaa pystyä auttamaan strukturoitujen tuotteiden
osalta. Verotusasiantuntija on yleensä veroasioihin erikoistunut lakimies, jonka
osaaminen on tarpeen verotuksen monimutkaisen ja –ulotteisen luonteen
vuoksi. Kiinteistöammattilainen tarjoaa tukea kiinteistökaupassa. Tukiverkoston
osaksi voidaan laskea myös prosessiammattilaiset. Prosessissa on kysymys
hallintomallista, jolla asiakkuuksia hoidetaan. Laadukas ja hyvin toimiva
hallintomalli tarjoaa omaisuudenhoitajalle huomattavan tuen asiakkuuden
hoidossa.
57
Kuvio 24. Omaisuudenhoitajan tukiverkosto
Lähde: Bowen et. al (2008)
Sijoituspalvelun
tarjoamisen
tuotantoprosessilla
on
suuri
merkitys
sijoituspalveluyrityksen
kyvylle
erottua
kilpailijoistaan.
Laadukas
tuotantoprosessi tarjoaa lähtökohdat onnistuneelle asiakastyölle ja
menestyksekkäälle sijoitustoiminnalle.
5.3 Omaisuudenhoitopalvelun tarjoamisen tuotantoprosessi
On erittäin tärkeää huomata, että sijoituspalveluyrityksen tuotantoprosessi, jolla
sijoittaminen toteutetaan, on eri asia kuin asiakkaan sijoituspolitiikan
toteuttaminen. Jos ja kun sijoituspalveluyrityksen tulonmuodostus on kiinni
hallinnoitavan pääoman määrästä, sen tulee maksimoida sijoittevan
varallisuuden määrän kasvu huomioiden asiakkaiden mielipiteet yhtenä
rajoitteena sijoituspalveluyrityksen sijoitustoiminnassa. Toisin sanoen
asiakasvastuullisen selvittämät sijoittajien tavoitteiden yksilöinti, rajoitteiden ja
riskinsietokyvyn määritys ovat lähtökohtia sijoituspalveluyrityksen toiminnalle.
58
Kuvio 25. Omaisuudenhoitopalvelun tuotantoprosessi
Lähde: CFA, Singer & Fedorinchik
Sijoituspalveluyrityksen on kaikissa olosuhteissa täytettävä ne ehdot joihin se
on sitoutunut tehdessään sopimuksen asiakkaan kanssa. Nämä rajoitteet
toimivat yhtenä keskeisenä lähtökohtana sijoitusprosessille. Niistä johdetaan
yrityksen oma sijoituspolitiikka ja toimintastrategia. Suunnittelun toisena
keskeisenä elementtinä toimii yrityksen oma näkemys taloudellisesta,
sosiaalisesta, yhteiskunnallisesta ja toimialakohtaisista tilanteista. Näiden
tietojen valossa sijoituspalveluyritys muodostaa odotukset markkinatilanteen
kehittymisestä. Nämä odotukset ovat erittäin luottamuksellisia ja niitä ei
todennäköisesti kerrota julkisesti yrityksen ulkopuolelle ennen kuin on
vähintään aloitettu sijoitustoiminnan toteutus.
Toteutusvaiheessa on keskeistä asiakkaiden tarpeiden seuranta ja huomiointi
sijoitustoiminnassa. Jos kyseessä on suuren asiakasjoukon yksilöllinen
omaisuudenhoito, tarpeiden seuranta ja huomiointi sijoitustoiminnassa ei ole
yksinkertainen
tehtävä
vaan
vaatii
jatkuvaa
yhteydenpitoa
ja
yhteydenpitojärjestelyä sijoitustoiminnan toteuttajien ja asiakasvastuullisten
välillä. Ei siis ihme, että omaisuudenhoitopalveluissa pyritään osittain
suuntaamaan asiakkaan varat sijoitusrahastoihin. Se yksinkertaistaa
59
kommunikaatiota. Toinen suunnittelusta seuraava ja jatkuva toiminto on talousja muun yhteiskunnallisen tilanteen seuranta ja huomiointi sijoituspäätöksissä.
Se miten muutokset taloustilanteessa huomioidaan sijoituksissa on erittäin
haasteellinen kysymys ja liittyy kiinteästi salkun rakenteeseen ja sen jatkuvaan
tarkasteluun. Salkun rakenne muodostuu allokaatiosta, jolla tarkoitetaan sitä
miten varat on jaettu eri omaisuusluokkiin. Sijoituspalveluyrityksen allokaatio,
joka
maksimoi
yrityksen
hallintopalkkioiden
määrän
kussakin
markkinatilanteessa on perustavaa laatua oleva kysymys kun ajatellaan
sijoittamisprosessia. Nimenomaan tässä kohdassa asiakassopimukset ovat
yksi rajoittava tekijä etenkin silloin, jos asiakkaiden näkemykset ja vaatimukset
sijoituspolitiikasta ovat ristiriidassa sijoituspalveluyrityksen näkemyksen kanssa.
Arvopaperisalkun optimoinnissa ja arvopaperien valinnassa sekä sijoitusten
toteutuksessa voidaan käyttää monenlaisia tapoja. Aiemmin tässä kirjassa
käsiteltiin sijoitustaidon yhteydessä kahta esimerkkiä: intuitiivista ja
systemaattista lähestymistapaa.
Sijoituspalvelun tuotantoprosessin kolmannessa vaiheessa huomioidaan
palaute ja tulokset. Asiakaspalautteen avulla mitataan sitä kuinka asiakkaat
kokevat palvelun ja ovatko he tyytyväisiä. Erityisesti on syytä huomioida
asiakkaiden tavoitteiden toteutuminen. Tulosten mittaaminen voi tapahtua
monella tavalla. Keskeisintä on seurata:
-
Hallinnoitavan pääoman määrää
Asiakkuuksien määrää ja laatua
Asiakkuuksien kannattavuutta
Sijoitustoiminnan kannattavuutta kokonaisuutena
Edellä on kuvattu omaisuudenhoitopalveluiden asiakasprosessia ja
sijoituspalvelun
tuotantoprosessia.
Seuraavaksi
tarkastelemme
asiakashankintaprosessin alkuvaihetta. Asiakkaita voidaan hankkia ja palveluja
levittää monien jakelukanavien kautta.
5.4 Jakelukanavat
Jakelukanavista tärkein on omaisuudenhoitaja. Niiden lisäksi palveluja voidaan
tarjoa muiden perinteisen kanavien ja niin sanottujen uusien kanavien kautta.
Perinteisiä kanavia edustavat asiamiehet, konttoriverkosto ja joissain mielessä
myös puhelinpalvelu. Uusia kanavia edustavat verkkokauppa ja
“laajakaistamaailma” kokonaisuudessaan. Palvelutarjoamisen mahdollisuuksia
lisää monikanava-ajattelu.
Asiamiehiksi kutsutut tahot voivat myydä omaisuudenhoitopalveluita ja –
tuotteita päämiestensä puolesta. Asiamiehinä voivat toimia siihen luvan
60
saaneet tahot. Suomessa monet omaisuudenhoitoyritykset toimivat myös
ulkomaisten palvelutarjoajien asiamiehinä. Asiamiehen roolina on välittää
omaisuudenhoitoasiakkaita
päämiehilleen
eli
varsinaisille
sijoituspalveluyrityksille.
Kuvio 26. Jakelukanavat
Lähde: Maude
Konttoriverkosto on mitä perinteisin jakelukanava. Erityisesti pankeilla on
Suomessa laajat konttoriverkostot. Kaikkia omaisuudenhoitotoiminnon tuotteita
ei kuitenkaan myydä kaikissa konttoreissa. Esimerkiksi pikkupaikkakunnalla
toimivassa pankkikonttorissa ei todennäköisesti tarjota suoraan yksilöllistä
omaisuudenhoitopalvelua. Sen sijaan alueellisessa keskuskaupungissa niitä on
tarjolla. Kaikki omaisuudenhoitopalvelut ovat tarjolla omaisuudenhoitoon
keskittyneessä
pankin
konttorissa,
jonne
asiakkaat
johdatetaan
konttoriverkoston kautta. Käytännössä pienemmässä konttorissa ehdotetaan
asiakkaalle
käyntiä
omaisuudenhoitokonttorissa.
Vaihtoehtoisesti
omaisuudenhoitoon erikoistunut ammattilainen voi tulla paikkakunnan konttoriin
tapaamaan potentiaalista asiakasta. Konttorien merkitys on keskeinen lähes
kaikille sijoituspalveluyrityksille. Usein puhutaan Internetin kautta tarjottavista
palveluista ja paikallisen palvelutarpeen vähenemisestä. Se saattaa pitää
jossakin määrin paikkansa etenkin yksinkertaisten palveluiden osalta. Siitä
61
huolimatta myös toimintaansa aloittelevat sijoituspalveluyritykset perustavat
toimipaikkoja vähintään kaikkiin merkittäviin suomalaisiin kaupunkeihin ja jotkut
myös pienemmille paikkakunnille.
Myös toimivan puhelinpalvelun merkitystä normaalissa pankki- ja
vakuutustoiminnan kuin omaisuudenhoitopalveluiden osalta ei voida väheksyä.
Pitkien välimatkojen päähän ja ikääntyvälle väestölle puhelimitse tarjottavat
palvelut ovat helpommin saatavilla kuin käynti konttorissa. Puhelinpalvelu on
myös
palvelutarjoajan
kannalta
kustannustehokas
ratkaisu,
sillä
puhelinpalvelukeskus voi palvella koko maata tai valittua aluetta yhdestä
paikasta. Samalla laajempaan konttoriverkostoon liittyviä kustannuksia voidaan
karsia.
Internetin rooli jakelukanavana on kasvanut ja kasvaa edelleen voimakkaasti.
Suomalaiset olivat ensimmäisten joukossa maailmassa omaksumassa
peruspankkipalveluiden käyttöä verkossa. Sen jälkeen palveluiden kehitys on
hidastunut ja palvelutarjonta on kehitynyt muuta maailmaa hitaammin. Etenkin
omaisuudenhoitopalveluiden osalta ei ole juurikaan nähty monimuotoisten
verkkopalveluiden syntymistä. Pääasiallisesti kaikki finanssilaitokset tarjoavat
palveluitaan
tuotelähtöisesti
verkkopalveluissaan.
Omaisuudenhoitoon
olennaisesti
liittyvät
raportointija
analysointityökalut
ovat
vielä
kehitysvaiheessa.
Itse asiassa omaisuudenhoitopalveluja tarjoavat tahot ovat hyvin hitaasti
siirtymässä
käyttämään
tietoverkkojen
tarjoamia
mahdollisuuksia
asiakaspalvelussa. On oleellista ymmärtää, että kehittyneempien palveluiden
tarjoamisen kulmakivenä toimii nimenomaan vakaan ja nopean laajakaistan
yleistyminen. Tänä päivänä finanssilaitosten verkkopankeissa tarjotaan
perinteisiä tuotteita perinteisessä muodossa. Perinteisiä tuotteita ovat
esimerkiksi maksuliikenne, talletukset, lainat ja vakuutukset. Digitaalinen
laajakaistamaailma sisältää merkittävän joukon muita tapoja muun muassa
tehdä markkinointia, tarjota tietoa, avata asiakaskeskusteluita, tarjota
asiakaspalvelua sekä kehittää uusia palveluja. Laajakaistaa voidaan hyödyntää
myös monilla erilaisilla päätelaitteilla. Tilanne on sama muillakin toimialoilla ei
vain finanssipalveluiden osalta.
Laajakaistamaailman yhtenä ilmenemistapana on mobiilien päätelaitteiden
nopea yleistyminen. Nopea tietoliikenneyhteys mahdollistaa puhelinten,
tablettien ja kannettavien tietokoneiden sujuvan käytön paikkariippumattomalla
tavalla. Omaisuudenhoitopalveluiden osana näitä välineitä jo käytetään
runsaasti esimerkiksi yhteydenpidossa, tapaamisissa ja materiaalien
valmistelussa. Sen sijaan palveluiden tarjoamisessa mobiilikanavan
mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty lainkaan. Välineet toimivat vain nykyisten
62
tuotantoprosessien tukivälineinä, vaikka ne mahdollistavat täysin uusien
toimintamallien luomisen.
Tänä päivänä myös omaisuudenhoitoasiakkaita palvellaan samanaikaisesti
kaikkien kanavien kautta ja ison palvelutarjoajan ollessa kyseessä
todennäköisesti useamman henkilön toimesta. Monikanavaisen palvelumallin
toteuttaminen vaatii kehittyneet toiimntaprosessit ja etenkin kehittyneet
tietojärjestelmät ajantasaisen tiedon saamiseksi kaikille asiakasrajapinnassa
toimiville. Toisaalta myös asiakkaiden palveluodotuksetja -vaatimukset ovat
kasvaneet useiden eri jakelukanavien myötä.
63
5.5 Tehtäviä
Tehtävä 1: Kuvaile omaisuudenhoitopalveluiden tarjoamisen prosessia. Nimeä
eri tapaamistyypit
Tehtävä 2:
ympärilleen?
Minkälaisen
osaajaverkoston
omaisuudenhoitaja
tarvitsee
Tehtävä 3: Kuvaile omaisuudenhoitopalvelun tuotantoprosessia
Tehtävä 4: Pohdi eri omaisuudenhoitopalveluiden jakelukanavien merkitystä nyt
ja tulevaisuudessa. Mikä on tärkein kanava?
64
Lähteet
Antila, Veli-Aunus, Erwe, Ossi, Lohi, Ilkka, Salminen, Jaakko (2009):
Vapaaehtoinen henkilövakuutus, FINVA 2009.
Alhonsuo,
Sampo,
Nisén,
Anne,
Finanssitoiminnan käsikirja, FINVA 2009.
Pellikka,
Tuula
(2009):
Bowen, John, Abram, Patricia ja Powell, Jonathan (2008): Breaking
Through: Building a World-Class Wealth Management Business. CEG
Worldwide, 2008.
Bradlow, Eric, Niedermeier, Keith, Williams, Patti (2009): Marketing for
Financial Advisors, McGraw-Hill, 2009.
Jackson, Charles (2003): Active Investment Management, Wiley
Finance, 2003.
Maude, David (2006): Global Private Banking and Wealth Management
– The New Realities, John Wiley and Sons, Ltd. West Sussex, England,
reprinted 2008.
Nasdaq OMX (2010): Opi Osakkeet, Nasdaq OMX.
Nousiainen, Satu, Sundberg, Sirpa (2009): Sijoituspalveluopas, FINVA
2009.
Oberlin, Cliff and Powers, Jill (2004): Building a High-End Financial
Services Practice, Bloomberg Press, 2004.
Puttonen Vesa, Eljas Repo (2011): Miten sijoitan rahastoihin, WSOYpro,
Helsinki, 2011.
Rahoitus- ja vakuutusneuvonta (2011): Henkivakuutus kuoleman varalle
–vertailu.
Singer, Brian, Fedorinchik, Greg (2010): Investment Leadership and
Portfolio Management, Wiley Finance, 2010.
Tieto (2007): Social Lending, White Paper on Social Lending, Tieto,
2007.
Kontkanen, Erkki (2009): Pankkitoiminnan käsikirja FINVA 2009.
65
Atso Andersén 2013
Tekijänoikeudet Atso Andersén
66