Että he kaikki olisivat yhtä - Lapinlahden helluntaiseurakunta

Viinipuu
1.
Jo viinipuu satonsa toi,
poltettu maa taas vihannoi
elämä ei sammua voi
korkeuksiin laulumme soi.
Kerto:
Oksina puun kasvamme näin
kasvomme nostamme valoa päin
yhteys on tie heikkojen
Kristuksen ystävien.
2.
3.
4.
Alhaalle hän saapunut on
keskelle työn ja ahdingon
pöytään hän käy syntisten luo
pettymykseen juhlan hän tuo.
Herramme näin murrettu on
kaikille hän suo ravinnon
rakkaus näin vuodatetaan
sydämiin hän jää asumaan.
Herramme on elämän puu
hauraita maan ei suojaa muu
pienikin näin ravinnon saa
uskoamme puu kannattaa.
San. Anna-Mari Kaskinen
Säv. Petri Laaksonen
Julkaistu tekijän luvalla.
Yhteyspäivät
Yhteyspäivien tarkoitus on koota yhteen
kristittyjä eri kirkkokunnista ja ev.lut.
herätysliikkeistä. Tavoitteena on oppia
toisiltamme ja kasvaa yhdessä Jeesuksen
Kristuksen seuraajina.
Yhteyspäivät
Lapinlahdella
24.-28.9.2014
10 vuotta - 10. kerta
Yhteyspäivät on järjestetty Lapinlahdella
vuodesta 2004 alkaen, josta tulee
kuluneeksi 10 vuotta. Vuonna 2012
Yhteyspäiviä ei järjestetty, koska
Lapinlahdella pidettiin Uusheräyksen
kesäseurat. Nyt on siis myös 10. kerta,
kun Yhteyspäivät järjestetään.
Että he kaikki
olisivat yhtä
Juhlavuonna Yhteyspäivät saivat Suomen
Ekumeenisen Neuvoston "Ekumeeninen
teko 2013" -tunnustuksen.
Vuonna 2014 päivien järjestelyissä ovat
mukana Lapinlahden ev.lut seurakunta,
Lapinlahden helluntaiseurakunta, Iisalmen
ortodoksinen seurakunta sekä Iisalmen
vapaaseurakunnan, Uusheräyksen,
Herättäjäyhdistyksen, Kansanlähetyksen ja
Suomen Raamattuopiston edustajia.
Alusta asti Yhteyspäiviä on ohjannut
tunnuslause:
”Yhdessä olemme lähempänä Totuutta”
10
v
Yhteyspäivät Lapinlahdella 24.-28.9.2014:
Ke 24.9.
”Minun kirkkauteni on tullut ilmi
teissä”
Lastenhoito srk-talossa klo 18-20.30.
Klo 18 raamattutunti srk-talossa, Juhani
Happonen, Viikunapuu yhtye esiintyy. Tarjoilu.
Klo 19 "muistojen ilta", seurat srk-talossa, Heikki Huttunen (Suomen ekumeeninen neuvosto), Helvi ja Tauno Lahtinen,
Seija ja Alpo Pennanen, Heli Koivumaa ja
Risto Honkanen, Maire Lyytinen, Jouko
Kauhanen.
To 25.9.
”Sinä uskoit heidät minulle”
Lastenhoito srk-talossa klo 18-20.30.
Klo 18 luento srk-talossa, piispa Arseni.
Tarjoilu.
Klo 19 "hiljaisuuden ilta" kirkossa. Aloitus srk-talossa, josta lähdetään "hiljaisuuden vaellukselle", joka päättyy yhteiseen
rukoushetkeen. Mahdollisuus sielunhoitoon ja siunaukseen alttarin äärellä.
Klo 18-20 ilta varhaisnuorille (7-13 -vuotiaille) helluntaiseurakunnan tiloissa.
Pe 26.9.
”Jotta minun iloni täyttäisi heidät”
Lastenhoito srk-talossa klo 18-20.30.
"Että he kaikki olisivat yhtä"
Klo 18 bibliodraama srk-talossa, Eeva
Pouke. Tarjoilu.
Klo 19 Sanan ja sävelen ilta kirkossa.
Klo 21 nuortenilta Väärnin leirikeskuksessa.
La 27.9.
Lastenhoito helluntaisrk:n tiloissa
klo 10-15 ja srk-talossa klo 15-20.
Klo 10 aloitus ort. kirkossa, jossa Elias
Huurinaisen opetusta otsikolla ”Että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä”.
Noin klo 11 ristisaatto ev.lut. kirkolle. Kirkon pihassa on tarjolla ruokaa kaikelle
kansalle klo 11-13.
Ristisaatto jatkaa helluntaiseurakunnan
rukoushuoneelle.
Klo 13 päivätilaisuus helluntaiseurakunnan rukoushuoneella, ”Jotta heissä
pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet
minulle osoittanut”. Puhujina Ilkka Puhakka, Jukka Jämsen ja Pekka Simojoki.
Musiikki: Pekka Simojoki.
Klo 15 kahvit ja siirtyminen srk-taloon.
Klo 16 Jukka Jämsenin rukousseminaari
srk-talossa, ”Harjoitellaan helppoja ja
hauskoja tapoja rukoukseen”.
Klo 18 ”Majataloilta” kirkossa, Pekka Simojoki ja Etcetera -kuoro. Iltaan sisältyytarjoilu, joka alkaa 17.45.
Päivien aikana järjestettävä lastenhoito on tarkoitettu 2-vuotiaille ja sitä vanhemmille.
Su 28.9.
Klo 9 aamuseurat srk-talossa, ”Sinun
sanasi on totuus”, Esko Nissinen, Pekka Tikkanen, Hannu Laukkanen ja Tuomo
Ruuttunen.
Musiikki: Siiri Järvilehto ja Vapaaseurakunnan lauluryhmä.
Klo 11 yhteiskristillinen perhejumalanpalvelus kirkossa, ”Jumalan huolenpito”.
Liturgeina Lauri Jäntti ja Elias Huurinainen, saarnaa Teuvo Tikkanen.
Musiikki: Lala Maukonen ja kuoroja.
Klo 12 ruokailu srk-talossa, avoin kaikille.
Lastenhoito srk-talossa klo 13-15.
Klo 13.30 10-v juhla kirkossa, ”Että he
kaikki olisivat yhtä”
Juhlapuhe: Sari Essayah.
Muut puheet: Helvi Lahtinen, Elias Huurinainen. Piispa Jari Jolkkosen ja Päivö
Parviaisen tervehdykset videolta.
Musiikki: Lala ja Jarkko Maukonen sekä
kuoroja.
Tilaisuuksien yhteydessä mahdollisuus
henkilökohtaiseen sielunhoitoon ja
esirukoukseen.
Lisätietoja: Tuomo Lahtinen, p. 040 583 5271,
tai kirkkoherra Lauri Jäntti, p. 040 5021 439.
www.lapinlahdenseurakunta.fi