Perel Uutiset 1 13

www.perel.fi
1/2013
Uutiset
Uusi kytkinedustus
Schlegel
s. 2
Perel Oy
Teknologia’13
-messuilla
s. 7
Hyvinkään
Lämpövoiman
valvomokalusteprojekti
Nettisivumme
uudistuivat!
s. 3
s. 10
Junttan Oy
valaisee
ohjaamot
ledeillä
s. 4
Nelikanavainen
termoparitallennin
Onsetilta
s. 14
Hyvä meininki
Hyvinkäällä!
Kotimainen perheyritys Perel Oy on toiminut Hyvinkäällä koko
43-vuotisen historiansa ajan. Vuosikymmeniin on mahtunut
hienoja tapahtumia,
nousukausia ja lamoja
sekä jatkuvaa alan ja
oman toiminnan kehitystä, mutta Perel
on pyrkinyt myös edustamaan tietynlaista
pysyvyyttä ja luotettavuutta. Perelin nimi
ja logo ovat samat kuin perustamisvuonna 1970, valtaosa työntekijöistämme on
ollut meillä töissä kymmeniä vuosia ja
asiakkaamme & päämiehemme ovat tehneet kanssamme yhteistyötä vuosikymmenien ajan. Kiitos luottamuksesta.
Uusia kiteitä ja
oskillaattoreita
Liiankin harvoin tulee kehuttua vihreää
kotikaupunkiamme Hyvinkäätä, mutta
vuosi 2013 on ollut meille hyvinkääläisille todellakin pirteää aikaa. Hyvinkään
keskustan uusi hieno ostoskeskus Willa
avattiin keväällä, kesällä Hyvinkäällä
järjestettiin asuntomessut, motocrossin
MM-kisat, pesäpallon itä-länsi-ottelu ja
kaupungin keskustaan on syntynyt useita
hienoja tapahtumia, kuten tuhansien
kävijöiden uusi musiikkitapahtuma Torin
Rytmit. Kyllä tässä itse kukin piristyy,
kun kaikenlaista uutta ja mukavaa on
koko ajan tarjolla.
Kaikesta pysyvyydestä huolimatta meillä
tehdään jatkuvasti työtä omankin toimintamme kehityksen kanssa. Viimeisimpänä
isona hankkeena avasimme kesällä uudet
kotisivumme, joilla erityistä huomiota
on kiinnitetty helppoon tapaan löytää ja
ostaa tuotteita. Käypä katsomassa uudet
sivumme osoitteessa www.perel.fi!
Kuten ennenkin, tähän Perel Uutiset-lehteen on kerätty tietoa ainoastaan uusista
tuotteistamme, kannattaa ehdottomasti
katsoa mitä kaikkea kiinnostavaa tuoterintamalla on tapahtunut. Meille voit
soittaa tai lähettää sähköpostia: jokainen
tuotepäällikkömme on koulutettu tuotteisiinsa ja antaa mielellään lisätietoa.
Mukavaa vuotta kaikille asiakkaillemme!
Hyvällä sykkeellä, ilon kautta.
Terveisin
Jari Rantala
Perel Oy:n toimitusjohtaja
Uusi saksalainen kytkinedustus
Schlegelin tuoterepertuaariin kuuluvat:
- hätä-seis painikkeet
- painonapit ja merkkilamput
-rajakytkimet
-nokkakytkimet
-summerit
- kenttäväyläliitynnät (CANopen,
AS-Interface sekä Profibus-DP-Moduuli)
- langattomat painikkeet
-kotelot
-riviliittimet
Fronter Electronicsin uudet kiteet alkaen
koosta 2 x 1,6 mm, oskillaattorit alkaen
2 x 2,5 mm. Myös kellokiteet, kidesuotimet,
ym.
Kysy lisää:
Tero Turunen
p. 0400 883 828
[email protected]
Perel Oy ja saksalainen Schlegel Elektrokontakt ovat aloittaneet kytkinyhteistyön.
Schlegel on vanha perheyhtiö kuten Perel
Oy:kin. Myös Schlegelin arvoihin kuuluvat
laadukkaat tuotteet ja vastuullisuus tuotteiden
turvallisuudesta.
1945 perustettu Schlegel on edustettuna yli
80 maassa ja Saksan lisäksi on myyntikonttorit Itävallassa ja Singaporessa.
Olemme erittäin tyytyväisiä hyvin alkaneesta
yhteistyöstä Schlegelin kanssa, nyt pääsemme vihdoin vastaamaan kyseisten tuotteiden
kysyntään Suomessa.
Kysy lisää kytkimistä:
Katso lisää
www.schlegel.biz
Jesse Halonen
p. 0400 800 646
[email protected]
PEREL-
Uutiset
Perel Oy:n asiakaslehti.
Hinnat 0 % alv:ineen, voimassa toistaiseksi.
Perel Oy maahantuo komponentteja, mittalaitteita, teollisuustuotteita ja
tuotannon koneita
Julkaisija
Perel Oy, Torpankatu 28
PL 230, 05801 Hyvinkää
puh. (019) 87 111
faksi (019) 871 1500 [email protected]
www.perel.fi
Päätoimittaja Juha Lae, puh. (019) 8711 521
[email protected]
Painos
8.000 kpl
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Etsitkö helposti valmistettavaa testausympäristöä?
Feinmetallin mekaaninen ”compact fiksture” -sarja on mainio ja edullinen vaihtoehto
elektroniikan piirilevyjen manuaaliseen testaukseen. Tuoteperheeseen kuuluu oikeaoppisesti suuntaava mekaniikka sekä kaksi eri
kokoista vaihdettavaa kasettia. Ympäristö on
saatavana myös kiinteänä pakettina koodilla
43051700 (Stand-alone).
Puolivalmiita moduleita käyttämällä säästät aikaa!
Feinmetallilta myös testausympäristöön tarvittavat tarvikkeet: testineulat/-holkit, liittimet,
jouset, kahvat jne.
www.feinmetall.de
2
Kysy lisää:
Arto Viinikka
p. 0400 604 956
[email protected]
www.perel.fi
Perel Oy:n nettisivut uudistuivat!
ja vahvistamme nopeasti esim. toimitusajat mikäli niissä on ilmoiteltavaa.
Alkukesästä avasimme uudet ja uljaat
nettisivut joissa on panostettu erityisesti
tuotteiden parempaan esittelyyn sekä
mahdollisuuteen ostaa tuotteet kätevästi
nettikaupastamme. Kun rekisteröidyt
asiakkaaksi, näet mahdolliset omat sopimushintasi. Rekisteröityminen mahdollistaa myös laskulla maksamisen (vaatii vain
tilinavauskaavakkeen täyttämisen), sekä
mahdollisuuden tarkastella omaa ostohistoriaa. Ei-rekisteröityneiden asiakkaiden
maksutavat ovat postiennakko tai etukäteismaksu pankkiin.
Useista tuotteista on heti näkyvillä
tarkemmat datasivut, ja esim. Hongfan
releiden kohdalla on myös ilmoitettu
muiden valmistajien mallisarjat, joita ko.
Hongfan malli vastaa. Varastosaldot on
merkitty joko ”OK” tekstillä, eli saldoa
on varastossa tai huutomerkki ilmoittaa,
että tuotetta ei juuri nyt ole hyllyssä ja
mikäli saldon kohdalla näkyy päivämäärä
on se kyseinen ajankohta jolloin tuotetta
on meille luvattu. Kaikki nettitilaukset
tarkistamme täällä Perelissä manuaalisesti
Toki kaikkia edustamiamme tuoteryhmiä
ei voi kovin helposti laittaa nettikauppaan myyntiin, tällaiset ovat esimerkiksi
modifikaatoita vaativat tuotteet kuten
laitekaapit, suurnäytöt, tuotannon koneet
jne. Näissä tapauksissa pyytäkää tarjous
entiseen tapaan puhelimella tai sähköpostilla. Nettikaupan joissain tuoteryhmissä on myös ”pyydä tarjous” painike.
Laajan valikoimamme vuoksi esimerkiksi
komponenteista on nettikaupassa vain
ne yleisimmät tyypit joita pyrimme
pitämään varastossamme. Mikäli juuri
etsimäänne komponenttia sieltä ei heti
löydy, on kuitenkin todennäköistä, että
kauttamme sellaistakin saa. Kysy lisää
myynnistämme!
Tehokkaat ledivalonheittimet
Ledivalonheittimet soveltuvat niin työmaille,
ulkovalaistukseen kuin apuvaloksikin. Tarjolla
on laaja mallisto 10 - 400 W. Värinä päivävalkea 4000 K.
Ledi on nykyaikainen ja ”vihreä” vaihtoehto:
ei sisällä elohopeaa tai muita rakasmetalleja.
Ei UV-säteilyä. Pitkäikäinen ledivalonheitin
säästää sähköä halogeenilamppuun
verrattuna n. 90 %. Kahden vuoden takuu.
Kaikissa malleissa 2 m kumikaapeli. IP65
suojausluokka.
Pyydä tarjous:
Jari Korhonen
p. 0400 305 793
[email protected]
EMC-seminaarikiertueemme Pietari - Tallinna - Hyvinkää
houkutteli lukuisia kiinnostuneita
Perel Oy järjesti yhteistyössä Schurter Nordic Ab:n ja Nemko Oy:n kanssa EMC-seminaarin alkuvuodesta. Kolmipäiväinen
seminaari kiersi Pietarista Tallinnan kautta
Hyvinkäälle.
Seminaarin pääaiheena oli elektromagneettiset häiriöt. Koska paikalle oli saatu edustajat
sekä valmistajalta, hyväksyntäorganisaatiosta
että maahantuojalta, kiinnostavaa aihetta
voitiin lähestyä laajasti esimerkkitapausten,
onnistuneiden ratkaisujen ja tuotteiden avulla,
tutustuen samalla myös hyväksyntäkäytäntöihin ympäri maailman.
Kiitämme kaikkia osallistujia ja mukana
olleita yhteistyökumppaneita!
Luennoimassa olivat: Schurter Nordic Ab:n
Robert Gunnarsson, Schurter Ag:n Herbert
Blum sekä Nemko Oy:n Janne Nyman.
Hyvän vastaanoton saanut EMC-seminaarimme tulee varmasti saamaan jatkoa!
Pyydä seminaarimateriaali ja
kysy lisää asiantuntijoiltamme!
Tero Turunen
p. 0400 883 828
[email protected]
Tuomo Tingander
p. 050 465 4376
[email protected]
Mauno Launipuro
p. 050 367 6345
[email protected]
3
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Junttan Oy
Perel Oy toimittaa kuopiolaisen Junttan Oy:n työkoneiden ohjaamoihin LEDvalaistuksen. Valaistus on toteutettu LED-valolistoilla joista enemmän viereisen
sivun tietoiskussa.
Pääsin käymään tehtaalla kauniina kevätpäivänä ja markkinointijohtaja Tommi
Lähteinen esitteli minulle tehdasta. Uusi ja komea tehdasrakennus sijaitsee
Kuopion Kylmämäellä, 15000 m2 kokoinen tehdas on valmistunut vuonna 2008.
Junttan Oy on perustettu vuonna 1976,
mutta itse asiassa yhtiön juuret juontuvat
jo 60-luvulla aloittaneeseen Savon Varvi
-yhtiöön. Ensimmäinen hydraulinen
vasara valmistettiin 1979 ja neljä vuotta
myöhemmin valmistui ensimmäinen
kokonaan tarkoitukseen suunniteltu
hydraulinen paalutuskone. Sitä ennen
hydraulijärkäle asennettiin kaivinkoneesta sovellettuun paalutuskoneeseen, joka
kuitenkin oli monella tapaa kompromissi.
Tästä syntyi ajatus ”oikean” paalutuskoneen rakentamisesta, joka sitten sisälsi
kaikki ne huippuominaisuudet, jotka
Juttaneissa ovat tänäkin päivänä.
Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat
maailman johtavat hydrauliset lyöntipaalutuskoneet, monitoimipaalutuskoneet
ja stabilointikoneet samoin kuin hydrauliset järkäleet, kairat, voimayksiköt sekä
ExaDrill-porausyksiköt.
Tuotantoprojektin kaikissa vaiheissa
ollaan läheisissä tekemisissä asiakkaan
kanssa jonka tarpeet otetaan huolella
huomioon. Junttanin arvoihin kuuluu
vastuullisuus, rehellisyys, ympäristön
huomioon ottaminen ja asiakkaan tyytyväisyys. Yhtiö myös kouluttaa jatkuvasti
sekä omaa henkilökuntaansa että asiakkaiden henkilöstöä, jotta koneista saadaan
kaikki irti mahdollisimman tehokkaalla
tavalla.
Jo suunnittelun alussa ymmärrettiin
alustan tärkeä osuus koneen toiminnassa.
Nykyaikaiset paalutuskoneet saadaan helposti kuljetettua maastoltaan vaikeallekin
työmaalle ja konetta hallinnoimaan riittää
kaksi henkilöä. Kone myös nostaa paalut
itse ja on erittäin nopeasti työkunnossa.
Matala painopiste ja helposti levitettävä
alusta mahdollistavat helpon siirrettävyyden ja tukevan työasennon.
Tehtaalla on optimoitu materiaali- ja työvirta, tämänhetkinen maksimikapasiteetti
on noin 300 paalutuskonetta vuodessa.
Minuun teki suuren vaikutuksen tehtaan
siisteys ja järjestelmällisyys, ihmetellä
täytyy myös sitä, että pieninkin mutteri ja
tonnien teräsjärkäleet ovat juuri oikeaan
aikaan oikeassa paikassa varmistamassa
katkeamattoman tuotantoketjun.
ExaDrill-porausyksikkö.
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
4
Led-valolista
Valolistapaketista löytyy jatkopala, virtajohto
ja kiinnityslevyt. Jatkopalan avulla valolistoja
on helppo jatkaa peräkkäin.
Kysy ledeistä:
Ominaisuudet
Jari Korhonen
p. 0400 305 793
[email protected]
Koko
30 x 8 mm x 300/500/1000
Värilämpötila 2700 - 6500 K
Valokulma90°
Maksimilinkitys
36 W
Toimintalämpötila -20 – 40°C
Takuu
48 kk
Asennus
2 kpl kiinnityslevyjä ja M2.6x10 -ruuvit
Suojausluokka
IP20, vain sisäkäyttöön
Malli
PituusLedejä Teho
LR1-3
300 mm
42 kpl
3 W
LR1-5
500 mm
72 kpl
5 W
LR1-10 1000 mm 144 kpl
11 W
Junttanin paalutuskoneita on toiminnassa kaikilla
mantereilla ja yli 40 maassa.
Valoteho
(lämmin sävy)
200 lm
350 lm
700 lm Valoteho
(luonnon valk.)
250 lm
420 lm
850 lm
LED-valolista työkoneen ohjaamossa.
Valmiiksi koottu paalutuskone testataan
tehtaan omalla koealueella ja on tämän
jälkeen valmis matkustamaan minne
maailmankolkkaan tahansa. Junttanin
paalutuskoneita on toiminnassa kaikilla
mantereilla ja yli 40 maassa.
Junttanin logossa oleva motto ”respecting
ground” on oivasti valittu ja sisältää monta merkitystä. Maa- ja kalliomateriaalien
kunnioitus on ollut koneiden suunnittelun lähtökohta joka on varmistanut sen,
että tuotteet ovat alansa parhaita maailmassa. Omasta historiasta ja ammattitaidosta ollaan syystäkin ylpeitä, se on
puolestaan henkinen perusta jonka päällä
on hyvä työskennellä ja saavuttaa asiakkaan täysi luottamus siihen, että ollaan
yhteisellä asialla.
Juha Lae
5
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Järeät Vinatechsuperkondensaattorit
Vinatechin 2,7 V superkondensaattoreita
löytyy aina 3000 F asti. Lukuisia käyttökohteita mm. ajoneuvopuolelta, junista, metroista,
raitiovaunuista, tuulivoimaloista, telekommunikaatiosta, UPS-järjestelmistä sekä muista
teollisuuden koneista ja laitteista.
Superkondensaattoreilla on erittäin pitkät
elinajat, käyttölämpötila-alue -40 .. +70oC
(+85), todella pienet ESR-arvot, huoltovapaat
ratkaisut sekä lataus/purkukerrat jopa
500 000.
Lediuutisia:
Tehokas 300 lm
GU10-ledilamppu
Himmennettävät ledit
GU10-kantaan
Uuden Nextec GU10-ledilampun ottoteho on
5,5 W ja avautumiskulma 60 astetta. Ledi on
A-energialuokkaa ja sen värilämpötila on 300
K. CRI 70.
Edulliset ja valovoimaiset SMD-tekniikalla toteutetut ledilamppu-uutuudet ovat saapuneet
varastoon. 260 luumenin
valovoima, miellyttävä
lämmin värisävy ja jopa
50.000 tunnin käyttöikä!
Pyydä tarjous ledeistä:
Jari Korhonen
p. 0400 305 793
[email protected]
Päivänvalovalkoinen
ledinauha
4000-4500 K päivänvalovalkoinen ledinauha
IP20- ja IP65-suojauksella - nyt varastossa!
- SC-ID-NW, 425 lumen
- SC-TWF-NW, 390 lumen
Ota yhteyttä kaikissa
lamppu- ja lediasioissa
ja kysy edullista tarjousta!
Valikoimissa myös valmiit moduulit 16V/500F
sekä 48V/165F. Kysy asiakaskohtaisia
ratkaisuja!
Kysy lisää:
Tero Turunen
p. 0400 883 828
[email protected]
Releuutisia Hongfalta
Kiinalainen relevalmistaja Hongfa aikoo
tulevaisuudessa panostaa entistä vahvemmin
perusreleiden tuotantoon ja luopuu puolijohdereleiden valmistuksesta ja markkinoinnista
30.6.2014, joten viimeiset puolijohdereletilaukset Hongfalle voimme ottaa vastaan
maalis-huhtikuun vaihteessa 2014.
Hongfa on Kiinan suurin relevalmistaja ja
saanut useita palkintoja yhtenä maansa
menestyneimmistä teknologiayrityksistä.
Hongfan puolijohdereleiden tilalle olemme
päättäneet valita puolijohdereleisiin erikoistuneen Kudomin.
Uusi tehokaksikko
E-27 -kantaan
Nextecin 13W 1065 lm ja 16W 1310 lm tuovat
ledvalon aivan uuteen kirkkausluokkaan!
Jari Korhonen
p. 0400 305 793
[email protected]
Uskomattoman kirkas ledinauha
Uusi SC-IE3-sarja: 5 m ledinauhassa on
peräti 1020 lediä! Tehonkulutus 24,5 W/m.
Saatavana kolme eri väriä.
Kysy releistä:
Juha Lae
p. 040 562 3990
[email protected]
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Käy www.perel.fi/komponentit
selaamassa tuorein
LED-valoa -esitteemme
joka esittelee 12 sivua
suosituimpia ledejämme!
Kaikissa lediasioissa
sinua palvelee:
Kudom on jo yli 40 vuotta sitten perustettu
yhtiö jonka tehdas ja tuotanto sijaitsee Kiinassa. Myyntiedustajia on kaikilla mantereilla,
useissa maissa. Nyt siis myös Suomessa!
PEREL-UUTISET 1/2013
LED-valoa -esite
6
koodi
SC-IE3-WW SC-IE3-NW SC-IE3-W väri K
2700-3200 4000-4500 5500-7000 valovirta lm
1540
1980
2100
Tervetuloa ELKOM’13 -messuille
osastollemme 6k79!
Perel Oy:n komponenttivalikoimasta Elkommessuilla on esillä mm. Nextecin ledilamput,
Hongfan releet, Schurterin EMC-suodattimet
sekä Rishabhin touchscreen-energiamittari.
Laajaa kytkinvalikoimaamme täydentää uusi
saksalainen edustus Schlegel. Esittelemme myös teholähdeuutuuksia, Panasonicin
sensoreita ja automaatiotuotteita, Vinatechin
superkondensaattoreita, sekä Schurterin
sulakkeita, ylivirta- ja alijännitesuojia.
Mittalaiteosastomme tuo esille mm. Meggerin
ja Metrelin mittalaitteita. Perinteisten elektroniikkamittalaitteiden lisäksi esittelemme
ratkaisuja sähköasennusten ja -laitteiden testaukseen sekä ympäristön ja sähkösuureiden
mittaamiseen. Esillä on myös monipuoliset
dataloggerit.
elektroniikkatuotantoon, -huoltoihin ja -tuotekehityslaboratorioihin sekä puhdastilojen
kalusteet, materiaalit, henkilönsuojaimet ja
partikkelien mittausjärjestelmät. Valikoimiimme kuuluu myös laadukkaat kalusteet sekä
mekaniikkatuotteet (laitekaapit ja kotelot)
tarvikkeineen.
Teollisuustuotteet-osastomme toimittaa täydelliset staattisen sähkön suojaukset (ESD)
ELKOM’13 1. - 3.10.2013
Helsingin Messukeskus
7
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Etsitkö teholähdettä?
Meiltä löytyy ne kaikki!
Teholähde- ja muunninvalikoimamme
on nyt suurempi kuin koskaan, päämiehemme tuovat jatkuvasti uusia
malleja markkinoille.
Kysy lisää:
Mauno Launipuro
p. 050 367 6345
[email protected]
Kysy lisää:
Arto Viinikka
p. 0400 604 956
[email protected]
mornsun®
Powermec
P-Duken muunninuutuudet
Uudet DC/AC-invertterit
”Quarter brick” 100 ja 150 W DC/DC
-muuntimet
Pieni 6W DC/DC-muunnin laajalla
4:1 tulojännite-alueella
Uudet QAE100- ja QAE150-sarjat ovat
”Quarter brick” -teollisuusstandardikokoluokan teholähteitä. Teholähteissä on
laaja sisääntulo (valittavissa 2:1 tai 4:1),
säädettävä ulostulo (10 %) ja ulkoinen ON/
OFF -ohjaus.
- Input-jännitevaihtoehdot: 8.5 -36 V,
16.5 - 75 V sekä 40 - 160 V
- ulostulojännitevaihtoehdot: 3.3, 5, 12, 15,
24, 30 ja 48 V
- hyötysuhde jopa 92 %
- isolointi 2250 VDC
-junahyväksynnät
P-Duken PDL06W-sarja on edullinen ja
SIP-kotelonsa ansiosta tilaa säästävä
ratkaisu. Kotelomateriaalina metalli tai
muovi.
- laaja 4:1 input
- jännitevaihtoehdot: 9 - 36 ja 18 - 75 V
- Output-jännitteet (single): 3.3, 5, 9,
12, 15 ja 24 V
- isolointi 1600/3000 V
- ulkoinen ON/OFF-ominaisuus
- jatkuva oikosulkusuojaus
- sisääntulot 12 VDC / 24 VDC
- ulostulo 230 VAC
- kaukosäätömahdollisuus
Modifioidut siniaaltoinvertterit
WHS-sarja on edullinen vaihtomuunnin peruskäyttöön. Vaihtovirta, jota invertteri tuottaa,
on modifioitua siniaaltoa (90 % puhtaasta
siniaallosta). Soveltuu viihde-elektroniikkakäyttöön ja yleisimmille sähkölaitteille, kuten
kahvinkeittimille, mikroaaltouuneille, vedenkeittimille, jää/kylmäkaapeille, tv-peleille,
yms. Teholuokat 140 - 1700 W.
Kysy lisää
P-Duken muuntimista:
Arto Viinikka
p. 0400 604 956
[email protected]
Siniaalto-invertterit
Teholähde kojerasia-asennukseen
Nextec on tuonut markkinoille erittäin pienikokoisen teholähteen kojerasia-asennukseen.
• PS-M-R-15W12V
• 170-265VAC sisäänmeno
• 12 VDC ulostulo
• 1,25 A/15 W
Kysy lisää:
• IP20
Mauno Launipuro
p. 050 367 6345
[email protected]
Jos sähkölaite vaatii laadukkaampaa sähköä
(esim. suuren starttivirran omaavat kulutuslaitteet, kuten loisteputkivalaisimet tai erilaiset
lääkintälaitteet tai sähköuunit, kompressorit,
partakoneet, sähköhammasharjat, hiustenkuivaajat, valohimmentimet) paras valinta on
INT-sarjan invertteri joka tuottaa puhdasta
siniaaltoa mahdollisten häiriöitten estämiseksi. Teholuokat 300 - 2000 W.
Kysy lisää
inverttereistä:
Mauno Launipuro
p. 050 367 6345
[email protected]
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
8
Metrelin uudet helppokäyttöiset energia-analysaattorit
Metrelin MI-2592 ja MI-2792 energia-analysaattorit mittaavat tietokoneohjelmistonsa ansiosta
EN50160 sähkönlaadun raportit nopeasti, vain muutamalla napin painalluksella.
• 4 jännitekanavaa, 0...1000 Vrms (Cat III 1000V)
• 4 virtakanavaa, automaattisella pihdintunnistuksella
• reaaliaikaiset mittaukset (U, I, P, Q, S, PF, cosϕ, THD)
• EN50160-mittaus sekä välkyntä
• 4-kvadranttimittaus (generaattorit ja kuormat, kapasitiivinen tai induktiivinen)
• yhteensä 509 erilaista para metriä voidaan analysoida tai
tallentaa samanaikaisesti
• tehomittaukset on IEC 61557-12
ja IEEE 1448 mukaiset
• suuri ja selkeä 320 x 200
pisteen LCD-näyttö
• reaaliaikaiset Scope-,
Trend-mittaustoiminnot
• taipuisat virtapihdit, jotka toimi vat ilman ulkoista jännitelähdettä
• 8-kanavan 16-bittinen samanaikainen mittaus
• jopa 15 tunnin toiminta-aika yhdellä latauksella
• tehokas Power View -ohjelmisto vakiona
Kysy lisää
Mallissa MI-2792:ssa lisäksi:
energia-analysaattoreista:
• lämpötilan mittaus ja tallennus
Jarno Turtiainen
• transienttien mittaus
p. 050 465 4374
Hinnat alkaen 2850 €, 0 % alv.
[email protected]
Tarkkuusmittalaite
digitaalisin anturein
Laitetesterit huoltoon ja
lopputestaukseen
Meggerin uudet laitetesterit PAT350 ja
PAT450 sähkölaitteiden huoltoon ja lopputestaukseen. PAT450-mallissa on myös muisti ja
mahdollisuus tietojen siirtoon tikulle.
Ahlbornin uuteen ALMEMO® 2470-sarjaan
kuuluu monikäyttöisiä tarkkuusmittareita.
Digitaalisilla antureilla saadaan suuri mittaustarkkuus lämpötila-, kosteus-, paine- ja
hiilidioksidimittauksissa. Mittareita voidaan
käyttää tiedonkeruuseen ja hälytysten näyttöön ja antoon.
Kalibroituja antureita on mahdollista vaihtaa
eri mittareiden kesken. Digitaalisten antureiden mittausten siirtoon ei liity analogisille signaaleille tyypillisiä virheitä. Anturit on kalibroitavissa itsenäisesti ilman kaapelia ja mittaria.
Tarkkuuskorjaukset lukemille voidaan tehdä
referenssiarvoja käyttäen: näin mittausvirhe
saadaan mahdollisimman pieneksi. Mittausarvot näytetään selkeällä värinäytöllä. Mittarin
ominaisuuksia ovat mm: max-min, hälytykset,
nollaus, anturin (kunnon) näyttö, anturin korjaus, dataloggeri-toiminnat, reaaliaikakello,
virran säästö. Kaksoisnäyttöön saadaan kaksi
mittausarvoa tai mittaus- ja hälytysarvot.
Hinnat alk.
355 € alv 0%
(MA24701S)
Väyläanalysaattorit
väylien ylläpitoon ja
vianetsintään
Kysy lisää:
Timo Berg
p. 0400 475 787
[email protected]
Metrixin Scopix-BUSin standardoitu analyysi
etenee vaiheittain käyttäen käyrämuotoja, virhelistauksia ja hyväksytty/hylätty -toimintaa.
Apuna on myös tutkittavien väylien kytkentäkuvat ja ohjeistus niiden vianhakuun.
Seuraavat väylät ovat analysoitavissa:
AS-I, CAN high speed, CAN low speed,
DALI, FlexRay, Profibus DP, RS232, RS485,
Profibus PA, Knx, Ethernet 10 base T, Ethernet 100 base T, Ethernet 10 base 2.
Scopix-BUS on myös 2- tai 4-kanavainen 200
MHz oskilloskooppi galvaanisesti erotetuin tuloin 800 V rms -mittauksiin asti. Laitteissa on
TFT LED-kosketusnäyttö ja 12 bitin erottelu.
Sisäänrakennetulla ScopeNet web-palvelimella päästään laitteen kaikkiin toimintoihin
ilman erillistä ohjelmistoa.
Mittaustiedon siirto on helppoa laitteen muistin, SD-muistikortin ja FTP-palvelimen välillä.
Hinnat alkaen 5.100 EUR (alv 0 %, vapaasti
Hyvinkäällä).
ESD-kääntöalustat
• manuaaliset ja automaattiset testit
• maadoituksen jatkuvuus 25/10A ja 200 mA
• eristysvastus 250 ja 500V
• vuotovirtamittaukset
• värinäyttö
• vikavirtasuojareleiden testaus
(kannettavat)
• luokka I, luokka II (mittaukset esiaseteltu)
• jatkojohtojen testaus
• läpilyöntitestit 1,5 ja 3 kV
• DIN VDE 0701-0702
Kysy lisää:
Kysy lisää laitetestereistä:
Timo Berg
p. 0400 475 787
[email protected]
Jarmo Korpilahti
p. 0400 475 695
[email protected]
9
Raskaiden tuotteiden käsittelyä helpottava
kääntöalusta kestää kovaakin kuormitusta.
Alusta on vain 14 mm korkea, mutta korkealuokkainen laakerointi kestää jopa 100
kg kuormia. Pyörimisen voi lukita kätevällä
sormiruuvilla. Kaksi eri kokoa: halkaisija 300
tai 475 mm.
Täyttää standardin
SFS EN 61340-5-1 ESD
Kysy lisää
ESD-suojaustuotteista:
-vaatimukset.
Kimmo Saarelainen
p. 0400 744 011
[email protected]
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Hyvinkään Lämpövoima Oy:n
valvomon uudistaminen
Kun Hyvinkään Lämpövoima Oy:n pitkään käytössä ollutta valvomoa oli jo
moneen kertaan ”korjattu ja paikattu”, oli aika miettiä miten ja kenen kanssa
valvomon perusteellinen uudistus toteutettaisiin. Mittavassa projektissa pintojen
uusimisen lisäksi kaikki valvomon pöydät, niihin kuuluvat PC- ja monitoritelineet
sekä säilytyskalusteet vaihdettiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia, etenkin
työergonomian näkökulmasta. Uudistusprojektin valvomokalusteiden toimittajaksi valittiin Perel Oy.
Hyvinkään Lämpövoima Oy:n Sahanmäessä sijaitsevan lämpökeskuksen valvomon toiminnat ovat muuttaneet vuosien
saatossa muotoaan tekniikoiden kehittymisen myötä. Tilaa oli vähin erin muutettu vastaamaan kunkin hetken tarpeita,
mutta ”korjattu ja paikattu” ei vastannut
enää tämän päivän tarpeita.
Loppuvuodesta 2012 todettiin, että oli
aika ryhtyä valvomon perusteelliseen uudistamiseen. Valvomoon päätettiin tehdä
kaikkien pöytien, niihin kuuluvien PC- ja
monitoritelineiden sekä säilytyskalusteiden uusiminen. Samalla päätettiin uusia
kaikki seinä-, lattia- ja kattopinnat.
Hyvinkään Lämpövoima Oy:lle on ollut
aina tärkeätä työntekijöiden hyvinvointi
ja siksi työergonomiaan kiinnitetään erityistä huomiota. Valvomon ergonomian
parantaminen olikin ensisijainen syy tilan
uudistamiseen. Toinen syy oli jo vuonna
1981 valmistuneen lämpökeskuksen kulumaan päässeet pinnat ja materiaalit.
Olli Syrjä näyttää kuinka uuden valvomopöydän säätövarat riittävät myös seisaalta työskentelyyn.
Muutossuunnittelu
Suunnittelun ensivaiheessa teetettiin
olemassa olevan tilan ergonomiaselvitys
työterveyshuollon työfysioterapeutilla.
Näin saatiin lähtötiedot ja tavoitteet uudelle suunnittelulle. Hyvän ergonomian
rakentaminen todettiin haasteelliseksi,
koska samaa työpistettä käyttävät erilaiset
ja hyvin erikokoiset ihmiset. Ergonomiaselvityksen lisäksi selvitettiin valvomohenkilökunnan mielipiteet työtilastaan ja
toiveet muutoksista. Valvomosta teetettiin
kalustamisluonnokset, joita arvioitiin
yhdessä asianosaisten kesken.
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Seuraavassa vaiheessa kartoitettiin
erikoiskalusteiden toimittajia ja heiltä
pyydettiin tarjoukset. Niiden tuli sisältää
tarkat suunnitelmat, jotka olivat yhteisesti
hyväksyttyjen luonnossuunnitelmien
mukaisia. Tarjouskilpailuun osallistuneet
yritykset tutustuivat kohteeseen ja paikan
päällä pidettiin suunnittelupalaverit.
Saadut tarjoukset käytiin huolellisesti
läpi. Niille tehtiin vertailut ja tarvittaessa
pyydettiin tarkennuksia ja lisäyksiä. Tilassa työskentelevät henkilöt olivat mukana
kaikissa projektin eri vaiheissa.
10
Perel Oy
kalustetoimittajaksi
Valvomoissa käytettävät kalusteet ovat
erikoiskalusteita. Eri toimittajien kalustemallit ja vaihtoehdot käytiin läpi monelta
kantilta. Toimittajan valintaan vaikutti
ensisijaisesti kalusteiden paras soveltuvuus
Hyvinkään Lämpövoima Oy:n tarpeisiin.
Toimittajalta edellytettiin myös kalusteiden paikoilleen asentamista. Tietysti myös
hinnalla oli merkitystä päätöstä tehtäessä.
Kalustetoimittajaksi ja asentajaksi valittiin
Perel Oy.
>
>
Valvomopöydäksi valittiin saksalaisen
Knürr Technical Furnituren valmistama
Synergy-sarjan pöytä. Pöytään on integroitu telineet kahdeksalle monitorille ja
siinä on laajennusvaraa lisämonitoreille.
Pöydän korkeutta voidaan säätää sähköisesti nappia painamalla. Lisäksi samalta
toimittajalta valittiin sivutyöpisteeseen
Elicon-pöytä ja saman sarjan vaatekaapit
ja muut säilytyskalusteet. Suuria monitoreita varten asennettiin valvomopöydän
taakse Perel Oy:n valikoimaan kuuluvat
Dataflex-seinätelineet.
Tarjousvaiheessa kohteen kalustuksesta tehtiin 3D-kuva, josta voidaan arvioida
tilan toimivuutta ja että asiat ollaan ymmärretty molemmin puolin oikein. Tässä
vaiheessa on vielä helppo tehdä tarvittavia korjauksia.
Asennusten eteneminen
Kaksi viikkoa ennen kalusteiden asennusta purettiin valvomon vanhat kalusteet.
Siksi ajaksi valvomon toiminnot siirrettiin
tilapäistiloihin. Työt aloitettiin suunnitelluilla rakennusteknisillä perusparannuksilla, jonka jälkeen käynnistyivät kalusteasennukset. Kalusteiden tilauksen yhteydessä oli Perel Oy:n kanssa sovittu tarkat
toimitus- ja asennusajankohdat. Kaikki
vaiheet toteutuivat päivälleen aikataulun
mukaisesti. Kalusteasennusten jälkeen
vuorossa oli sähköistystyöt sekä tietokoneiden ja monitoreiden asennukset.
Kysy lisää valvomoiden kalustuksesta,
ergonomisista pöydistä ja monitorien
telineistä!
Kari Kukkonen
p. 0400 483 002
[email protected]
IPad-teline
IPad on helposti asennettavissa ja irrotettavissa telineestä. Soveltuu IPad 2. ja 3.
sukupolven laitteille.
!
us
u
t
u
U
Portaaton korkeussäätö ilman työkaluja
240 mm. Monitorin keskikohta 210 - 450 mm
pöydän pinnasta. Portaaton syvyyssäätö
0 - 550 mm. IPad voidaan kääntää vaakatai pystyasentoon. Kallistuksen säätö
+90°...-55°. Katselusuunta valittavissa
vapaasti 360°.
Teline voidaan kiinnittää pöydän reunaan
tai pultata pöytälevyn läpi. Saatavana myös
seinäkiinnityksellä. Samaa telinettä voidaan
käyttää myös tavallisen monitorin telineenä
(VESA 100 -kiinnitys).
TFT-näyttö- ja näppäimistökonsoli
integroidulla KVM-kytkimellä
Kokoonpano:
- näppäimistökonsoli
- numeroblokki
- Touchbad
- saranoitu TFT-paneeli
- teholähde (input 100 - 240 VAC)
- teleskooppikiskopari
- kaapelikannatin nivelvarrella
- intergroitu KVM-kytkin (8 - 32 porttia)
Ominaisuudet:
- 17” TFT LCD/19” TFT LCD -näyttö
- 1280 x 1024 resoluutio
- vasteaika 8 ms/6 ms
- 16,2 miljoonaa väriä
- 700:1 kontrasti
- kirkkaus 300 cd/m2
- katselukulma 140 /130 astetta
Saatavana myös:
- KVM-kytkin intergroidulla IP-moduulilla
- KVM-kytkin CAT.5 -kaapeloinnilla
- 32-porttinen KVM-kytkin
- KVM-kytkin 17” FULL HD-näytöllä
11
Kysy lisää uusista
mekaniikkaratkaisuista:
Kari Kukkonen
p. 0400 483 002
[email protected]
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
6-kanavainen paperiton piirturi
Uudessa Sefram DAS 800-piirturissa on
6 analogista ja 16 digitaalista kanavaa.
Kovalevylle saadaan dataa 6 Ms/s/kanava.
15,4” kosketusnäytön käyttö on nopeaa ja
helppoa.
Piirturin kauko-ohjaukseen ja tallenteiden
purkuun on käytettävissä kuusi USB-liitäntää
ja LAN-liitännät (optiona WiFi).
PC- tai tablettitietokonetta voidaan käyttää
esim. Virtual Network Computing -ohjelmalla
piirturin ohjaukseen.
- mittaukset 500V AC tai 1000V DC asti
- 500 GB nopea kovalevy
- liitännät: Ethernet, 6 x USB, VGA
- tehoanalyysi (50 Hz, 60 Hz, 400 Hz, 1 kHz)
- optiona oma akku ja WiFi
- IEC1010: CAT III - 600V
- DAS 800SV: ei tuuletinta
GW Instekiltä ARB-generaattori
GW Instek julkaisee ensimmäisen perustason kaksikanavaisen vapaan aaltomuodon
generaattorinsa AFG-2225.
Kanavien tekniset ominaisuudet ovat samanlaiset: 10 Vpp lähtötaso; 25 MHz taajuuskaista 1 uHz erottelulla; valmiit aaltomuodot: sini,
sakara, kolmio ja kohina. Sakara-aallon
työjakso on säädettävissä 1~99%.
66 valmista aaltomuotoa on muokattavissa
tai kokonaan uusi on luotavissa. AM-, FM-,
PM-, FSK- tai SUM-modulaatio; pyyhkäisy-,
purske- ja taajuuslaskuri kuuluvat myös
AFG-2225 ominaisuuksiin.
Generaattorin käyttöä selkeyttää 3,5” väri-LCD jolla näytetään numeeristen arvojen
lisäksi myös generoitavan signaalin graafi.
Laitteessa on USB-isäntä ja -laiteliitännät.
Valmistajan GDS-sarjan digitaalisia muistioskilloskooppeilla tallennetut aaltomuodot
voidaan uudelleen generoida AFG-2225:llä.
Käytettävissä on myös PC-ohjelmisto aaltomuodon muokkaukseen.
Seframin uudet kentänvoimakkuusmittarit
Sefram 787x-sarjan laitteita käytetään
digitaalisten maanpäällisten-, kaapeli- ja
satelliitti-TV-signaalien mittaamiseen.
Mittaustaajuus on 5…2150 MHz (45…2200
MHz mallilla 7871). DVB-C-, DVB-T-,
DVB-T2-, DVB-S-, DSS- ja DVB-S2-signaaleille. Mittaus tapahtuu valitun standardin
mukaisesti keskiarvo-, huippu- ja tehotasolle.
”Measurement Map” -toiminnassa enimmillään 50:ä esiasetusta vertaillaan samanaikaisesti. Bittivirheet ja konstellaatio saadaan
mitattua DVB-T, DVB-T2, DVB-C (ei mallissa
7871), DVB-S, DSS ja DVB-S2. Kaiku- ja
esikaiku saadaan myös mitattua ja näytettyä. Kantoaaltokohtainen MER-arvo voidaan
mitata ja näyttää (ei mallissa 7871).
Expert -spektrianalyysi malleissa 7875 ja
7876 näyttää nopeasti ja tarkasti häiriöt, C/N,
tehon, ym.
SD- tai HD-tason kuva saadaan näyttöön
maanpäällisille- ja satelliitti-TV -signaaleille. ”Measures-TV-Spectrum” -toiminnalla
saadaan samanaikainen videokuvan ja sen
spektrin näyttö. HDMI-liittimestä voidaan siirtää HD-videokuvaa TV:lle. Digitaalinen ääni
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Avaimet käteen -ratkaisu
tietoliikennetekniikan
opetukseen
GW Instekin GSP-730 on tietoliikennetekniikan opetukseen kehitetty 3 GHz spektrianalysaattori joka sopii tiukkaankin budjettiin.
Spektrianalysaattori GSP-730 yhdessä GRF1300 harjoitusalustan kanssa muodostaa
edullisen opetuslaitteiston RF-tietoliikennetekniikan opiskeluun.
Oppimateriaalia voidaan käydä läpi PC:llä ja
samanaikaisesti ohjata siihen kytkettyä analysaattoria ja harjoitusalustaa. Laitteistoon
liittyvä oppimateriaali Powerpoint-esityksineen, harjoituskirjoineen ja PC-ohjelmistoineen muodostaa havainnollisen sähköisen
opetuskokonaisuuden.
Hinta 1.060 Eur, RF-opetusalusta 410 Eur,
alv 0%
Kysy lisää
tämän sivun mittalaitteista:
Timo Berg
p. 0400 475 787
[email protected]
Nelikanavainen
termoparitallennin
HOBO® UX120-014M on uusi sisäkäyttöön
soveltuva 4-kanavainen loggeri, joka tallentaa
J-, K-, T-, E-, R-, S-, B-, tai N-tyypin termoparien lämpötiloja.
Loggerissa on sisäinen 10 k termistori
termoparin kylmäpään kompensointiin.
Termoparikanavien erottelu on 20 bittiä
ja 10 k termistorin erottelu 12 bittiä.
kuuluu mittarin omista kaiuttimista.
Kenttäkäyttöinen laite painaa akkuineen alle
kolme kiloa. Näyttönä on kapasitiivinen 10”
LCD kosketusnäyttö.
Muistiin voidaan tallentaa riittävästi mittauskokoonpanoja, mittauksia ja spektrejä.
Laitteet on täysin etäkäytettävissä USB- ja
Ethernet-liittimistään. Laitteissa on valittavissa suomenkielinen käyttövalikko.
Hinnat alkaen 3.500 Eur, alv 0%.
12
Kysy lisää
Onsetin mittalaitteista:
Timo Berg
p. 0400 475 787
[email protected]
Dataloggerissa on nyt
kosketusnäyttö!
Ahlbornin ALMEMO® 710 on yleiskäyttöön
sopiva kosketusnäytöllä toimiva dataloggeri.
Ikonipohjainen 5.7” värikosketusnäyttö on
helppo ja selkeä käyttää.
Vaativimpiin sovellutuksiin on käytettävissä mm. ohjelmavelho ja on-line-avustaja.
Mittaustulokset voidaan esittää listauksina,
palkkeina ja graafeina. Käyttäjä voi konfiguroida menuvalikot parametreineen. Laitetta
suojaa kumipäällys ja siihen on saatavana
myös kiskoasennussarja.
Mittausdata tallentuu 8 MB muistiin josta se
on ladattavissa edelleen PC:lle. MicroSDkortti voidaan lisätä lisämuistiksi jolloin päästään 1000 B/s mittausnopeuteen tai hyvin
pitkiin mittausjaksoihin sleep-toiminnalla. Dataloggerissa on 10 erotettua mittauskanavaa
joihin on liitettävissä valmistajan antureiden
lisäksi myös omia jo käytössä olevia antureita. Saatavana on myös tarkkoja digitaalisia
antureita. Älykkäillä ALMEMO® V7-liittimillä
voidaan mitata kymmentä kanavaa ja dataloggeriin on mahdollista liittää ulkoisia laitteita, esim: energia- ja kemia-analysaattoreita.
ALMEMO® 710 tulee markkinoille syyskuussa
2013.
Uusi oskilloskooppisarja
GW Instekin GDS-2000A oskilloskooppisarjaan kuuluu 2- ja 4- kanavaisia oskilloskooppeja, kaistanleveydet 300, 200, 100 ja 70
MHz.
Laitteiden maksimi reaaliaikainen näytenopeus on 2 Gsa/s (100 Gsa/s). Näyttönä
on 8” 800x600 TFT LCD, pystypoikkeutus
1 mV/jv…10 V/jv, vaakapoikkeutus
1 ns/jv…100 s/jv. Muistin koko on 2 M näytettä. Muisti on jaettavissa 2048 lohkoon joihin
vain kiinnostavat tapahtumat tallennetaan.
Waveform Search-toiminnalla voidaan
liipaisun jälkeen hakea ja merkitä muistissa
olevista tallenteista käyttäjän määrittelemän
hakuehdon ja kynnystason täyttävät aaltomuodon osat. Muisti on nopeasti selattavissa
Zoom Window- ja Play/Pause-toiminnoilla.
- 36 automaattista mittausta
- optiona 8 tai 16 kanavainen logiikka-analysaattori (Mixed Signal Oscilloscope)
- optiona funktiogeneraattori
- USB-liitännät vakiona, optiona LAN/GPIB
- FreeWave-ohjelma, USB- ja LabView-draiverit vapaasti ladattavissa
- hinnat alk. 735 € alv 0%
Kysy lisää
tämän sivun mittalaitteista:
Ohjelmoitava tarkkuusteholähde
Uuden sukupolven
kosteus- ja lämpötilaloggerit
Onsetin uudessa sisätilojen lämpötilan ja
kosteuden seurannan loggerisarjassa Hobo
UX100 on kilpailijoitaan parempi tarkkuus,
suurempi muisti ja monipuolisempi LCD-näyttö - pienempään hintaan.
Dataloggerit soveltuvat sisätilojen ympäristöolosuhteiden seurantaan, esim. konttoritilojen
mukavuus-, elintarvikkeiden kylmävarastojen
olosuhde-, palvelinsalien lämpötila- ja museotilojen kosteusseurantaan.
Hinnaltaan UX100-loggerit sijoittuvat perinteisten ilman näyttöä olevien ja tarkkuudeltaan ja muistiltaan rajoittuneempien sekä
isompien ja kalliimpien dataloggereiden väliin.
Loggereiden LCD-näytöltä saadaan tietoa
mm. tallennuksen etenemisestä ja paristojen
tilasta. Suurentuneeseen muistiin saadaan
tietoa pidemmiltä aikaväleiltä jolloin loggeria
täytyy lukea harvemmin.
Loggerissa on käynnistys- ja sammutuspainike, magneetti- ja/tai tarrakiinnitys nopeaan
käyttöönottoon ja luotettavaan kiinnitykseen.
Tallenteet on helposti luettavissa ja analysoitavissa HOBOware® Pro-ohjelmistolla.
Tekstimuotoinen data on helposti siirrettävissä taulukkolaskentaohjelmiin.
Dataloggerisarjaan kuuluu viisi eri mallia:
lämpötila-, lämpötila- ja kosteus- ja termopariloggeri ulkoisine antureineen ja ne ovat
saatavissa suoraan varastostamme. Hinnat
alkaen 66 EUR, alv 0 %.
Timo Berg
p. 0400 475 787
[email protected]
GW Instekiltä on tullut markkinoille ohjelmoitava tarkkuusteholähde PPH-1503.
PPH-1503 on nopea ja tarkka lineaarinen tasasähkölähde 15V/3A tai 9V/5A. Poveri soveltuu
paristo- ja akkukäyttöisten laitteiden kuten kännyköiden, Bluetooth-laitteiden, langattomien
kojeiden, kaukokäyttöisten antureiden, LED-taustavalojen, ym. testaukseen.
Pääominaisuudet
• kaksi lähtöä (0~15V/ 0~3A tai 0~9V / 0~5A) ;
Lähtöteho 45W
• 3.5” TFT LCD • vakiojännite- ja -virtatoiminnat
• mittauserottelu (1mV/0.1mA@ 5A ) ;
(1mV/0.1μA @5mA )
• relelähtö
• virran vastaanotto maks. 2A
• digitaalinen ohjauspaneeli
• etu- ja takaosan I/O-liitännät
• näppäimistölukitus
• 5 esiasetusta lähtötehoille
• Transientit (< 40us @100mV ;
< 80us @ 20mV)
• OVP/OCP/OTP-suojaus
testattavalle laitteelle
• USB / LAN / GPIB-liitännät
• LabView Driver- ja PC-ohjelma
13
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Jälleenmyyjämme:
Kokkolan Sähkö ja
Automaatio Oy
Saavuin Kokkolaan muutaman viikon
myöhässä: jos olisin tullut pari viikkoa
aikaisemmin, olisin päässyt mukaan
juhlistamaan Kokkolan jälleenmyyjämme
viisivuotisjuhlia!
2008 perustetun Kokkolan Sähkö ja Automaation asiakaskunta tulee pääasiassa
noin 150 kilometrin säteellä Kokkolasta,
tällaisen kehän kädellään ilmaan piirsi
toimitusjohtaja Michael Westman kun
asiaa häneltä tiedustelin. Myös esimerkiksi Ahvenanmaan yritykset suosivat
KSA:ta jo kielellisistäkin syistä, palvelu
pelaa myös toisella kotimaisella.
Henkilökuntaa on tällä hetkellä kuusi,
kasvua haetaan ja töitä olisi Michaelin
mukaan parillekin hyvälle myyjälle nykyisten lisäksi. Vaasan Sähkö ja Automaatio on KSA:n sisaryritys jonne haetaan
myös uutta henkilökuntaa. Osaamista
sähkötarvikkeiden myynnin lisäksi löytyy
myös esimerkiksi logiikkaohjelmoinnista
ja automaatiojärjestelmien käyttöönotoista joita suoritetaan asiakkaiden luona
paikan päällä.
KOKKOLAN
SÄHKÖ JA AUTOMAATIO
Uusi ja avara toimipiste sijaitsee osoitteessa Kahvitie 44. Tervetuloa tutustumaan
viihtyisiin tiloihin! Neliöitä on yhteensä
noin 850, tuoterepertuaari koostuu
sähkötarvikkeiden lisäksi automaatiotuotteista kuten nimikin jo kertoo. Uusi
verkkokauppa on myös avattu nettiin,
se palvelee tilausmahdollisuuden lisäksi
oivana tietopankkina useista tuotteista.
Nimikkeitä varastossa on noin 4500
erilaista, niitä voi kurkata täällä:
www.ksaoy.fi
Juha Lae
Yhteystiedot:
Kokkolan Sähkö ja Automaatio Oy
Kahvitie 44
67600 Kokkola
Puhelin 010 4225540
Faksi 06 8311110
Email [email protected]
Vaasan Sähkö ja Automaatio Oy
Puhelin 010 422 5545
Faksi 06 831 1110
Email [email protected]
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
14
Lisätietoja:
Pahan
Jukina
Faksaa numeroon (019) 871 1500
tai täytä palautelomake netissä
www.perel.fi/yhteystiedot/palaute.
Meille Perelin myyjille tullaan järjestämään kohtapuolin koulutuspäivä jossa meille opetetaan
asiakkaalle soittamista puhelimella. Talon ulkopuolelta tuleva konsultti-täti kertoo meille mitä
asioita on hyvä ajatella ennen kuin alkaa numeroa
veivaamaan. Tai oikeammin näppäilemään, mutta
”veivaaminen” kuulostaa paljon mukavammalta, niin käytän sitä. Meidän
piti kaikkien tehdä esivalmisteluna käsikirjoitus puhelulle, tässä se nyt
minun osaltani on.
Haluan lisätietoja tämän lehden
uutuuksista tai muista tuotteista:
Oma nimi on syytä muistaa ja pitää tiedostaa ympäristöään sen verran,
että tietää mistä soittaa. Nämä asiat on syytä ensiksi kertoa puhelun kohteelle: ”Reino Rele Hyvinkäällä sijaitsevan Perel Oy:n komponenttiosastolta, oikein hyvää päivää!”, eli ei mitään ”Soon Repa, moro…. perelist”.
Kohde luultavasti vastaa jotakin tyyliin, ”Hei”, ”Moro” tai ”Niin”. Tuo ”Niin”
on jotenkin aika kolkko vastaus, mutta oikeastaan on ihan sama mikä
vastaus on, sillä nyt olisi keksittävä jotain asiantynkää minkä vuoksi
kohteelle soitettiin. Tätä voi vielä lykätä keksimällä jotain pikkupuhetta,
eli small-talkia. Esimerkiksi: ”Miten se on kevät lähtenyt käyntiin siellä
Turun suunnalla?”. Jos on syksy ja on soittamassa Joensuuhun niin tätä
ei kannata käyttää.
Lähettäkää minulle tuoteluettelo:
Komponentit
Mittalaitteet
Teollisuustuotteet;
mekaniikka, ESD-suojaus, puhdastilat
Sitten se asiapuoli, tätä on mietittävä tarkkaan. Itse kun soitan niin en heti
puhelimessa yritä myydä mitään, tavoitteena on usein päästä käymään
asiakkaan luona, eli ns. lähikontaktiin. Ei kuitenkaan kannata sanoa:
”Tavoitteenani olisi päästä lähikontaktiin kanssanne”, koska meidän asiakaskunnassa ei ole kuin ihan muutama jotka ko. lauseesta ilahtuisivat.
Komeita poikia ovat kylläkin.
Sitä paitsi ennen kuin ehdottaa tapaamista, olisi hyvä olla edes yksi asia
joka saattaisi puhelun kohdetta kiinnostaa. Teknisiä myyjiä kun ollaan
niin esimerkiksi minä voisin kertoa: ”Meidän SMT-3257 solenoidiin on
tullut uutuutena hieman eriväriset johdot kuin aikaisemmin, ei sitä kyllä
normaalivalossa huomaa.” tai ” Lasiputkisulakkeen lanka on nyt 1 %
joustavampaa kuin aikaisemmin.” Sitten voi samaan hengenvetoon
kysyä sopisiko tulla ihan teille kylään kertomaan tästä tärkeästä asiasta
tarkemmin.
99,9 % puhelun kohteista alkaa heti miettimään tekosyytä johon vedota:
on kaiman hautajaiset juuri silloin tai on viimeinen ensi vuoden talvilomapäivä. Tämä kaikki ennen kuin on edes ehdottanut päivää ja aikaa. Tässä
tarvitaankin nyt kokemusta ja oveluutta, kannattaakin tehdä lähikontaktiin
pääseminen asiakkaalle vaikeaksi vastustaa.
Yksi tapa on soittaa kohteen oven takaa ja kertoa, että on jo täällä, tätä
kutsun ”kop-kop-kop, avaa hakas” -menetelmäksi. Ovela keino on myös
valehdella, että ”Olen käymässä siinä naapurissanne silloin ja silloin,
voisinko teilläkin piipahtaa?”. Joskus on kylläkin käynyt niin, että asiakkaan ainoat naapurit ovat olleet hautausmaa ja Sex-shop, mutta mitä se
muille kuuluu missä sitä käy.
Kolmas hyvä tapa on esittää liioitellun kiinnostunutta siitä alasta jota puhelun vastaanottaja edustaa: ”Olen pienestä pitäen aina halunnut tutustua…
mikä se nyt olikaan… niin, keuhkofunktiolaitteisiin!”. Kaikista paras on
kuitenkin sanoa ”Viime jouluna jäi noita pulloja yli sen verran, että voisin
teille sellaisen tai pari ohimennen tuoda”. Aina on käynti sopinut, vaikka
sunnuntain vastaisena yönä, riemumielin on otettu vastaan.
Puhelun lopuksi voi vielä kerrata päivämäärän ja ajan jolloin ei päässyt
vierailemaan, ja toivottaa kohteelle kaikkea hyvää elämässä eteenpäin.
Toista kertaa kun en tuolle tyypille soita!
Tätä lukiessanne olen jo tämän koulutuksen suorittanut, ja kenties sen
myös havaitsette, kun seuraavan kerran teille pirautan. Pulloja ei kylläkään
enää ole, mutta voin tuoda omenoita kun niitä on pihalla riesaksi asti.
Reino Rele
Henkilöuutisia
Factory Automation;
tuotannon koneet, testauslaitteet ja materiaalit
Ottakaa minuun yhteyttä
nimi
yritys
toimenkuva
osoite
puhelin
e-mail
Tapahtumia:
Elkom 2013
1.-3.10.2013 Helsingin Messukeskus
komponentit, mittalaitteet, mekaniikka,
ESD-suojaus, puhdastilatuotteet, tuotannon koneet
FinnSec 2013
13.-15.11.2013 Helsingin Messukeskus mekaniikka
Sähkö 2013 ammattimyyntitapahtuma
14.-15.11.2013 Helsingin Messukeskus
komponentit, mittalaitteet
Sähkö Tele Valo AV 2014
5.-7.2.2014 Jyväskylän Paviljonki
komponentit, mittalaitteet, mekaniikka, ESD-suojaus
Perel Russian toimistossa Pietarissa on aloittanut uusi sihteeri Vera Pushnaya. Hän on 27
vuotias ja harrastaa mm. kirjallisuutta.
ICTexpo 2014
7.-8.5.2014 Helsingin Messukeskus
mekaniikka
Veran ja muun Venäjän konttorin väen tavoittaa osoitteesta:
[email protected]
15
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
Mydata User Meeting’13
!
Mydata User Meeting’13 käsitteli tällä kertaa mm. juotospastan annostelemista korkeuseroja sisältävälle
piirilevylle, POP (package-on-package) -ratkaisuja, pin-in-paste ja QFN-komponentteja sekä stensiilittömän
juotospastan annostelun tuomia säästöjä.
Mydata User Meeting - tapahtuma tarjosi
asiakkaille ”live”-esityksen MY500 Jet Printer
-koneesta, joka käyttää vallankumouksellista
teknologiaa juotospastan ja liiman annostelemiseen. MY500 ampuu juotospastan ja liiman
lennossa koskematta piirilevyyn. Stensiiliä ei
tarvita, mikä tuo lukemattomia etuja verrattuna pastanpainokoneeseen, kuten vapauksia
levyn suunnitteluun ja minimaalisen tuotteenvaihtoajan. Juotospastan määrää levyn eri
osilla säädetään ohjelmallisesti. Ei stensiiliä,
ei tukipinnisysteemeitä, ei puhdistuskemikaalien tarvetta.
MY500 Jet Printer -koneen lisäksi esillä oli
MY100 DXe14 - ladontakone (40.000 cph),
joka mahdollistaa niin pienet kuin suuretkin
tuotantosarjat yhdellä ja samalla koneella.
Uusi kytkinkantasarja
Langaton dataloggeri
Nikkai on esitellyt uudet kannat LP01-, YB- ja
YB2-sarjoille.
Uusilla kannoilla on helppo yhdistää juotoskorvakkeellinen painokytkin piirikortille
tulevaan kantaan. Johdollinen kanta voidaan
myös yhdistää yhdellä painalluksella jo valmiiksi asennettuun kytkinpaneeliin tai liittää
piirilevylle juotettu kanta paneeliin asennettuun kytkimeen.
TandD on julkistanut langattomasti
tietoa lähettävän dataloggerin
RTR-576.
Laitteen mittausalueet ovat:
- CO2 0…9999 ppm
- lämpötila 0…+55 °C
- kosteus 10…95 % RH
Kysy lisää
tuotannon koneista:
Jari Honkonen
p. 040 543 9492
[email protected]
Uutta
MYCenter 2.3 -ohjelmisto:
Helppokäyttöinen työkalu ladontakoneen tiedonhallintaan
Perusversio tarjoaa graafiset liittymät PCB-,
pakkaus-, komponentti- sekä palettitiedon
muokkaamiseen. Ohjelma varoittaa jo
valmisteluvaiheessa ennen ladonnan aloittamista esimerkiksi väärästä komponenttinauhan askellusvälistä tai komponentille
sopimattomasta ladontakärjestä. Ohjelmassa on myös offline-terminaali TPSys-käyttöliittymään sekä web-interface -liittymä
ladontakoneeseen.
Luotettavat ja pitkäikäiset
mikrokytkimet
Panasonic Electric Worksin laajasta mikrokytkinvalikoimasta niin IP65/IP67 -suojatut
tuotteet kuin yksi maailman pienimmistä
mikrokytkimistä AV4, eri kytkentätehoille!
Kysy lisää
TandD-mittalaitteista:
Timo Berg
p. 0400 475 787
[email protected]
Kysy lisää kytkimistä:
Jesse Halonen
p. 0400 800 646
[email protected]
Dataloggerin muistiin on mahdollista tallentaa
8000 kolmen suureen datapakettia. Laite
sopii mainiosti esim. sisäilman laadun
seurantaan. RTR-500-sarjan vastaanotin voi
tallentaa tietoa edelleen esim. veloituksettomaan valmistajan pilvipalveluun.
puhelin (019) 87 111
telefaksi (019) 871 1500
Torpankatu 28, PL 230
05801 Hyvinkää
PEREL-UUTISET 1/2013
Lisää uutuuksia www.perel.fi/uutuudet
16
Lisätietoja:
Tuomo Tingander
p. 050 465 4376
[email protected]
[email protected]
www.perel.fi