L Linnustus on huippusuosittu, mutta haastava metsästyslaji. Ja yksi sen muodoista on haastavuudessaan vielä ylitse muiden. Nimittäin talvinen latvalinnustus. Siinä metsoilla ja teerillä ovat monta valttia siipipankkojensa suojissa. Olosuhteet ovat usein äärimmäisen ankaria tai kurjia ja jahtialueet ovat tiettömien taipaleiden takana, joten homma on niin fyysisesti kuin henkisesti rasittavaa. Ampumamatkat saattavat olla pitkiä ja maalit erityistä tarkkuutta aseelta ja ampujalta vaativan pieniä. Yksikin pudotettu metso kaudessa on jo hyvä tulos. Lisäksi latvalintujahti on arvokasta, sillä ilman osaavaa paikallista opasta homma on kuin lottoamista. Voi syystäkin ihmetellä, miksi silti niin moni haluaa erämaihin hiihtämään mustien lintujen perään. Vastaus löytyy paitsi latvalinnustuksen arvoituksellisuudesta ja vaikeudesta, myös siitä, että metsästäjälle talvipukuiset ukkoteeret sekä mustat metsot lyövät trofeina arvostuksessa mennen tullen komeatkin sarvet. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että varsinkin nuoret metsäkanalinnut ovat tavattoman herkullisia ruokapöydässä. Kermainen, hartaasti haudutettu metsopata kantarellien kera on sellainen herkku, ettei paremmasta väliä. Mutta ennen sitä lintu on saatava eräksi. Tämä tarkoittaa nykyisin sitä, että varmimmin linnustusmatka on suunnattava Ruotsin erämaihin. Ennen jahtia Naapurimaassa metso- ja teerikannat ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin meillä ja kausi on pitkä 25.8.–31.1. Olemme itse linnustaneet talvisin Dorotean ja Vilhelminan ympäristöissä Uumajasta länteen ammattiopas Christian Ekin kanssa kohtuullisella menestyksellä. Ruotsiin vietävät omat aseet on ennen matkaa tullattava. Hel- Suomessa latvalinnustus on valitettavasti lähes historiaa, mutta Ruotsissa siihen tarjoutuvat edelleen erinomaiset mahdollisuudet. Latvalinnustus jakaa metsästäjät kuitenkin kahteen leiriin. Toiset eivät ymmärrä sitä ollenkaan, toisille se on kuin huumetta. poimmin se käy netissä osoitteessa www.tullverket.se. Muista, että kotimaahan palattuasi sinun on myös poistettava ilmoituksesi rekisteristä kymmenen päivän sisällä samoilla nettisivuilla. Me olemme matkanneet RG-Linen lautalla Vaasasta Uumajaan, josta on matkaa Doroteaan alle 300 kilometriä. Etelä-Suomesta lähteville toinen vaihtoehto on käyttää vaikkapa Finnlinkin yölauttaa Naantalista Kapellskäriin ja ajaa päivänäöllä perille. Ennen matkaa kaikki varusteet on tietysti testattava huolella, etenkin suksien ja siteiden kunto on tarkistettava. Ampumaradallakin on syytä viihtyä etukäteen ja harjoitella ampumista metsästysrepun päältä myös 300 metrin radalla. Ei ole mitään järkeä lähteä erämaahan yrittämään riistalaukausta tavalla, jota ei ole ennen kokeillut. Haastavinta lintujahtia Juha JoRManainEn 90 ERÄ 1&2–2011 METSÄSTYS Ensin ase tarkkuutetaan 150 metriin ja sen jälkeen ammutaan vielä kasat 200, 250 ja 300 metriin. Tämän jälkeen voi tehdä itselleen taulukon, kuinka paljon ennakkoa kullekin matkalle pitää ottaa. Jahti alkaa Kun alueelle on saavuttu, luvat lunastettu ja tavarat ovat kämpässä, on aika tarkistaa, että ase on varmasti puhdistettu kaikesta öljystä. Kovilla pakkasilla pienikin öljymäärä saattaa jähmettää lukon toimintakelvottomaksi. Latvalinnustaja saa varautua aikaiseen herätykseen, sillä jahtiin sonnustaudutaan jo aamun sarastaessa. Sitä ennen reppuun pakataan retkikirves, myrskytikkuja, sytytyspaloja tai nippu tuohta, kartta, kompassi ja paikannin, jos sellainen on, reilu pätkä rautalankaa sekä eväät. Kuumaa kaakaota yhteen ter- mokseen, kuumaa keittoa toiseen ja paketti makkaraa, siinä meikäläisen peruseväät lyhyttä talvipäivää varten. Lopuksi reppu täytetään ylimääräisellä fleecellä tai villapaidalla, jotta siitä saadaan sopivan pullea ja pehmeä ampumatueksi. Kivääri on vielä kertaalleen ammuttava kohdalleen paikan päällä vallitsevissa olosuhteissa, jos ase on kohdistettu kotimaassa jossain toisessa lämpötilassa. Voi käydä niin, että jahtipäivien aikana on vain yksi mahdollisuus lähettää riistalaukaus matkaan. Jos tuloksena on pummi sen takia, ettei metsästäjä tunne luodin lentorataa, voi syyttää vain itseään. Jahtipäivän kulku Normaalisti latvalinnustus pääsee Ruotsin puolella vauhtiin, kun lunta on maassa reilut puoli metriä. Se tarkoittaa Dorotean korkeudel- Ruotsissa Christian tutkii pudotettua lintua. Nokan koko kertoo paljon linnun iästä. la joulukuun puoliväliä. Kun mustikan ja puolukan varvut jäävät lumen alle muodostuvat havunneulaset metsojen ainoaksi ravinnoksi. Metsot ovat herkkusuita, sillä niille ei kelpaa mikä tahansa mänty. Ruokapuun latvuksen neulaset syödään hyvin tarkkaan ennen kuin etsitään seuraava sopiva puu. Riivityt latvukset kertovatkin omaa tarinaansa siitä, missä linnut viihtyvät. Viime talvena juuri ennen joulua Dorotean kulmilla lunta oli maassa vasta alle 20 senttiä. Tämä oli lintujen kannalta hankalaa, sillä ne eivät päässeet pakkaselta pakoon kieppeihin, vaan kyyhöttivät kylmät yöt (kylmimmillään –32 astetta) tuuheiden kuusien alaoksien alla. Linnut eivät myöskään ruokailleet latvoissa, sillä vähäisessä lumessa varpuja riitti edelleen ruoaksi. Erään saalistamamme metson kivipiira oli täynnä pelkästään mustikan ja puolukan varpuja. Kun on ensin ajettu metsätien päähän ja siirrytty sujuttelemaan suksilla äänettömään erämaahan, törmää heti linnustuksen oikullisuuteen. Jonakin aamuna linnut ovat latvassa muutaman sadan metrin päässä lähtöpaikasta, toisen kerran joutuu hiihtämään illan suuhun saakka tyhjää. Reitti suunnitellaan niin, että ensin kuljetaan alueilla, joissa joko oletetaan tai tiedetään olevan metsoja. Kymmenen, yhdentoista maissa suunataan sitten teerialueille, sillä teeret ruokailevat usein juuri kymmenen ja puolenpäivän välisenä aikana. Teeret elävät parvissa, joissa on monta silmäparia vahtimassa ympäristöä. Riittävän lähelle pääseminen on vaikeaa. Parasta on koittaa edetä matalana ja suoraviivaisesti kohti parvea. Liikkeiden on oltava hitaita ja ampuma-asento pitää ottaa tavattoman rauhallisesti. Parvesta valitaan laitimmaisin ja matalimmalla oleva lintu. Kun kivääri on tukevasti repun päällä, varmistutaan vielä, että kohde on uros. Sitten vain tähtäys ja puristus liipaisimesta. Jos kaikki on kohdallaan, puusta putoaa kuollut lintu. Usein muut linnut nousevat samalla siivilleen, mutta joissakin tapauksissa parvi pysyy paikallaan, jolloin on mahdollista valita seuraava kohde ristikkoon. Kolmannen pudotetun linnun jälkeen on syytä laittaa varmistin päälle ja tyytyä vain ihailemaan luonnon upeita luomuksia. Iltapäivällä puolestaan metsot aktivoituvat aina pimeän tuloon METSÄSTYS ERÄ 1&2–2011 91 saakka. Joskus metsot syövät vain alaoksien neulasia, jolloin niiden löytäminen on vaikeaa. Ei auta muu kuin hiihtää ja yrittää saada linnut nousemaan siivilleen. Silloin paikallistuntemus on arvossaan, sillä maaston hyvin tunteva osaa arvioida, minne linnut todennäköisesti lentävät. Useammankin kerran oppaamme Christi- an on osunut arvauksessaan täysin oikeaan. Monesti päivän aikana pyritään liikkumaan ympyräreittiä takaisin lähtöpaikkaan, mutta edestakainenkin reitti voi olla yhtä hyvä. Vaikka aamupäivällä linnuista ei ole tietoakaan, samoja jälkiä palattaessa metsoja saattaa kököttää latvoissa useampiakin. Laukaus suolla L Oli viimeinen jahtipäivä. Takana oli jo kaksi tyhjää päivää ja 25 kilometriä hiihtoa hankalassa maastossa. Väsytti, turhautti ja reppu tuntui painavan aivan liikaa. Hetkeä aiemmin olin nähnyt latvassa kököttäneen vanhan, hermostuneen ukkometson ja ryöminyt hankalasti lumessa ampuma-asemaan. Kun laitoin kivääriä repun päälle, metso poistui juhlallisesti näkymättömiin. Ei ollut minun lintuni. Ylitimme oppaani Christianin kanssa juuri laajaa suoaukeaa, kun hän kuiskasi: ”Tuolla on metso puussa”. Pysähdyin ja näin itsekin linnun istuvan kuusen latvassa aukean toisella laidalla. Jos jatkaisimme matkaa, lintu näkisi meidät aukealla varmasti, joten päätin yrittää laukausta. Ei ollut mitään hävittävääkään. Laskeuduin rauhallisesti mahalleni ampuma-asentoon ja petasin kiväärin huolella repun päälle. Christian mittasi matkan etäisyysmittarilla ja puntaroimme hetken oikeaa ennakkoa. Mieleeni tuli syksyinen ampumaharjoitus 300 metrin radalla metsotauluun. Kun ristikko pysähtyi taivaalle mielestäni oikeaan paikkaan, laukaus lähti kuin varkain. Metso pysyi hetken liikkumatta. Sitten se retkautti siivet levälleen ja putosi nyyttinä maahan. Luodinreikä löytyi siipipilkan kohdalta. Ampumamatkaksi mitattiin 279 metriä. Se oli minun lintuni. 92 ERÄ 1&2–2011 METSÄSTYS ▲ Muurahaisyhdyskunta viettää talvilepoa erämaan uumenissa. F Suksivoiteita tarvitaan, sillä varsinkin plussakelillä lumi tahtoo tarttua suksien pohjaan. H Hyvä etäisyysmittari on latvalinnustuksessa lähes välttämätön varuste. Totuuden hetki Kun lintu havaitaan latvasta, on ensimmäinen toimenpide mitata matka etäisyysmittarilla. Ilman etäisyysmittaria matkan arvioiminen on vaikeaa ja ilman tarkkaa tietoa matkasta ennakon ottaminen on mahdotonta. Sen jälkeen päätetään, yritetäänkö laukausta vai lähestytäänkö lintua edelleen. Jos lintu ruokailee rauhallisesti, ei ole syytä kiireeseen. Hyvä olisi päästä 150 metriin tai lähemmäs. Jos taas lintu ojentelee kaulaansa ja on rauhattoman oloinen, on aika toimia. Pitkän matkan laukauksia on pakko yrittää, kun mikään muu ei auta, esimerkiksi kun korppuhangen takia lintua ei voi enää lähestyä äänettömästi. Itse asiassa juuri tarkkasilmäisen linnun lähestyminen lumessa ryömimällä on yksi latvalinnustuksen eniten taitoa vaativista kohokohdista. Jos lintu nousee siivilleen, metsästäjä voi vain todeta tapahtuneen ja lähteä etsimään seuraavaa kohdetta. Jos taas yrittää riistalaukausta turhan pitkältä matkalta ja tuloksena on pummi tai haavoittami- nen, se synkistää ajatukset pitkäksi aikaa. Ampuma-asema valitaan niin, ettei edessä ole yhtään risua. Kivääri asetetaan repun päälle vakaaseen asentoon. Otetaan mahdollisimman hyvä ampuma-asento ja vasen käsi (oikeakätisillä) laitetaan tukin perän alle. Tällä tavalla ase on tuettu kolmesta pisteestä. Etutukki on koko matkaltaan repun päällä, poski on kiinni tukin poskipakassa ja vasen käsi tukee perää. Sitten metson valkoinen siipipilkka ristikkoon, jos lintu on sivuttain, ja puristus liipaisimesta. Vanhan kansan metsästäjät väittävät, että lintua pitää ampua ensin alta. En voi ymmärtää moista neuvoa. Miksi lintua pitäisi ampua ensiksi ohi, kun siihen voi yhtä hyvin osua? Kun ampuja tietää (nykyajan keinoin) tarkan matkan, ase on kohdistettu oikein ja luodin ballistiikka on hallussa, ei pitäisi olla vaikeuksia sijoittaa luotia oikeaan paikkaan. Jos lintu putoaa rukkasena maahan, homma on yleensä sillä selvä. Ei kuitenkaan aina, sillä saattaa käydä niinkin, että lintu vain taintunut ja muutaman minuutin päästä se jo ▲ Metsotrofee on upea muisto haastavasta metsästystavasta. Kysy lähintä opasta L Olen käynyt Ruotsin puolella metsällä Christian Ekin kanssa vuosikausia. Hän puhuu myös suomea, joten yhteydenpito sujuu helposti. Christian pystyy opaspalvelujen lisäksi järjestämään majoituksen ja vaikka täysihoidon tarpeen tullen. Lisäksi hän tekee kaikkensa, että asiakas pääsisi ampumatilanteeseen. Tosin pieni ongelma on se, että Christian on varattu parhaimpaan latvalinnustusaikaan pitkälle tulevaisuuteen. Lisätietoa osoitteesta www.huntgame.se, suosittelen tutustumaan. Oikeat välineet L Kaikki alkaa kerrospukeutumisesta. Alimmaksi vaatekerraksi valitaan huippuluokan tekninen ja täysin ihonmyötäinen lämpöalusasu, joka kuljettaa hikikosteuden pois iholta. Puuvillaisen alusasun kanssa talviseen latvalintureissuun lähteminen on silkkaa itsensä kiduttamista. Välikerroksiksi tarvitaan ohut fleeceasu, jonka päälle puetaan toinen, paksumpi fleeceasu. Päällimmäiseksi hankitaan niin hyvä kuoriasu kuin lompakossa on varaa. Oma valintani ääriolosuhteisiin on Härkilan Grizzly Winter Camo -asu, jota parempaa en ole kaikista vuosien varrella testaamistani asuista löytänyt. Burtonin outlast-materiaalista valmistettu pipo pitää pääni kuivana rasituksesta huolimatta ja jalkoihini vedän Falken TK 4 Expedition -sukat. Käsissä käytän paksuja villakynsikkäitä, joissa saa vedettyä erilliset tumppuosat sormien suojaksi. Näillä pärjää kovassakin pakkasessa, mutta liikkeessä pitää olla koko ajan. Muutamaa minuuttia pidempää taukoa ei hikihiihdon lomassa kovassa pakkasessa tarkene edes ajatella. Jäätyneiden vesistöjen ylittämiseen kiinnitän aina erityistä huomiota. Vaikka ulkona paukkuisi hurja pakkanen, lumen alla on paljon leudompaa. Varsinkin joet ovat petollisia, sillä vesi saattaa nousta jään päälle. Jos hyhmäisen kerroksen päällä on vielä lunta, ansa on valmiiksi viritetty. Jos hiihtää moiseen paikkaan, vesi jäätyy silmänräpäyksessä suksien pohjaan kiinni. Eteneminen loppuu siihen paikkaan ja edessä on tulien teko jään sulattamiseksi pohjista. Jalkineiden pohjasta jään poistaminen on helpompaa, joten viisaampi tapa ylittää hyhmäinen vesistö on ottaa sukset syliin ja juosta. Kovalla tuulella ja myrskykelillä ei jahtiin kannata lähteä lainkaan, sillä linnut eivät takuulla nouse silloin latvoihin. H Tämän vuoksi jaksaa kärsiä paukkupakkasesta. lentää tai juoksee karkuun. Joten jos toiseen laukaukseen ei ole tarvetta, riennä heti sen puun luo, josta lintu putosi. Jos siivekästä ei löydy, tutki jälkiä lumessa ja yritä selvittää, minne haavakko on suunnannut. Usein se onnistuu kohtuullisen helposti, jos lintu on jalkapatikassa. Jos taas lintu pysyy puussa paikallaan laukauksesta huolimatta, valmistaudu uuteen laukaukseen ja mieti, pitääkö tähtäyspistettä muuttaa. Mikäli lintu selkeästi heilahtaa osumasta, mutta nousee silti siivilleen, edessä on vaikeuksia. Katso ensin tarkasti, mihin suuntaan lintu lähtee, ja tutki sen jälkeen puun ympärys. Irronneet höyhenet voivat kertoa, mihin lintua on osunut. Mahaosumat ovat vaikeimpia, sillä haavoittunut lintu voi lentää pitkälle. Joskus hangelta voi löytää muutaman pisaran verta, josta voi päätellä linnun lentosuunnan. Erityisesti laskeutumisjäljet on hyvä merkitä vaikka suksisauvalla. Tämän jälkeen haavakkoa ryhdytään etsimään lähistön puiden alaoksien alta, joista haavoittunut lintu hakee usein suojaa. Jos oksien alta näkyy liikettä, ei muuta kuin nopea syöksy linnun kimppuun. Mutta älä tartu pyrstöön, se saattaa jäädä käteen ja lintu jatkaa pakoaan. Linnun voi yrittää myös painaa maahan sauvalla. Haavoittunut metso lopetetaan työntämällä puukonterä sen aivoihin. Nyrkkisääntönä on, ettei jahtia jatketa ennen kuin kaikki mahdollinen on tehty haavakon löytämiseksi. Joskus se vie tunteja, joskus loppupäivän. Mutta se on metsästäjän ehdoton velvollisuus. Kun on hiihtänyt muutaman päivän pääsemättä ampumatilanteeseen, saattaa epätoivo kolkutella olkapäällä. Se on turha tunne, sillä latvalinnustuksessa, kuten lohestuksessakin, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Ehkä juuri tämä tekee latvalinnustuksesta niin kiehtovan, ikään kuin matkan metsästäjän omaan mieleen. Tärkeintä on hiihtää tyynenä erämaan hiljaisuudessa ja nauttia siitä. ”Ja sitten, kun kuulet naavan kasvavan puun rungolla, saat lintusi.” METSÄSTYS ERÄ 1&2–2011 93