Haastavinta lintujahtia Ruotsissa

L Linnustus on huippusuosittu,
mutta haastava metsästyslaji. Ja
yksi sen muodoista on haastavuudessaan vielä ylitse muiden. Nimittäin talvinen latvalinnustus.
Siinä metsoilla ja teerillä ovat
monta valttia siipipankkojensa
suojissa. Olosuhteet ovat usein
äärimmäisen ankaria tai kurjia ja
jahtialueet ovat tiettömien taipaleiden takana, joten homma on
niin fyysisesti kuin henkisesti rasittavaa. Ampumamatkat saattavat olla pitkiä ja maalit erityistä
tarkkuutta aseelta ja ampujalta
vaativan pieniä. Yksikin pudotettu
metso kaudessa on jo hyvä tulos.
Lisäksi latvalintujahti on arvokasta, sillä ilman osaavaa paikallista opasta homma on kuin lottoamista.
Voi syystäkin ihmetellä, miksi
silti niin moni haluaa erämaihin
hiihtämään mustien lintujen perään.
Vastaus löytyy paitsi latvalinnustuksen arvoituksellisuudesta ja vaikeudesta, myös siitä, että metsästäjälle talvipukuiset ukkoteeret sekä
mustat metsot lyövät trofeina arvostuksessa mennen tullen komeatkin sarvet.
Eikä sovi unohtaa sitäkään, että
varsinkin nuoret metsäkanalinnut
ovat tavattoman herkullisia ruokapöydässä. Kermainen, hartaasti
haudutettu metsopata kantarellien kera on sellainen herkku, ettei
paremmasta väliä.
Mutta ennen sitä lintu on saatava eräksi. Tämä tarkoittaa nykyisin
sitä, että varmimmin linnustusmatka on suunnattava Ruotsin erämaihin.
Ennen jahtia
Naapurimaassa metso- ja teerikannat ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin meillä ja kausi on
pitkä 25.8.–31.1.
Olemme itse linnustaneet talvisin Dorotean ja Vilhelminan ympäristöissä Uumajasta länteen ammattiopas Christian Ekin kanssa
kohtuullisella menestyksellä.
Ruotsiin vietävät omat aseet
on ennen matkaa tullattava. Hel-
Suomessa latvalinnustus on valitettavasti
lähes historiaa, mutta Ruotsissa siihen
tarjoutuvat edelleen erinomaiset mahdollisuudet.
Latvalinnustus jakaa metsästäjät kuitenkin
kahteen leiriin. Toiset eivät ymmärrä sitä
ollenkaan, toisille se on kuin huumetta.
poimmin se käy netissä osoitteessa
www.tullverket.se. Muista, että kotimaahan palattuasi sinun on myös
poistettava ilmoituksesi rekisteristä
kymmenen päivän sisällä samoilla
nettisivuilla.
Me olemme matkanneet RG-Linen lautalla Vaasasta Uumajaan,
josta on matkaa Doroteaan alle 300
kilometriä. Etelä-Suomesta lähteville toinen vaihtoehto on käyttää vaikkapa Finnlinkin yölauttaa
Naantalista Kapellskäriin ja ajaa
päivänäöllä perille.
Ennen matkaa kaikki varusteet
on tietysti testattava huolella, etenkin suksien ja siteiden kunto on tarkistettava.
Ampumaradallakin on syytä viihtyä etukäteen ja harjoitella ampumista metsästysrepun päältä myös
300 metrin radalla. Ei ole mitään
järkeä lähteä erämaahan yrittämään riistalaukausta tavalla, jota
ei ole ennen kokeillut.
Haastavinta lintujahtia
Juha JoRManainEn
90
ERÄ 1&2–2011 METSÄSTYS
Ensin ase tarkkuutetaan 150
metriin ja sen jälkeen ammutaan
vielä kasat 200, 250 ja 300 metriin.
Tämän jälkeen voi tehdä itselleen
taulukon, kuinka paljon ennakkoa
kullekin matkalle pitää ottaa.
Jahti alkaa
Kun alueelle on saavuttu, luvat lunastettu ja tavarat ovat kämpässä,
on aika tarkistaa, että ase on varmasti puhdistettu kaikesta öljystä.
Kovilla pakkasilla pienikin öljymäärä saattaa jähmettää lukon toimintakelvottomaksi.
Latvalinnustaja saa varautua
aikaiseen herätykseen, sillä jahtiin sonnustaudutaan jo aamun
sarastaessa. Sitä ennen reppuun
pakataan retkikirves, myrskytikkuja, sytytyspaloja tai nippu tuohta,
kartta, kompassi ja paikannin, jos
sellainen on, reilu pätkä rautalankaa sekä eväät.
Kuumaa kaakaota yhteen ter-
mokseen, kuumaa keittoa toiseen
ja paketti makkaraa, siinä meikäläisen peruseväät lyhyttä talvipäivää
varten.
Lopuksi reppu täytetään ylimääräisellä fleecellä tai villapaidalla,
jotta siitä saadaan sopivan pullea
ja pehmeä ampumatueksi.
Kivääri on vielä kertaalleen ammuttava kohdalleen paikan päällä
vallitsevissa olosuhteissa, jos ase
on kohdistettu kotimaassa jossain
toisessa lämpötilassa. Voi käydä
niin, että jahtipäivien aikana on
vain yksi mahdollisuus lähettää riistalaukaus matkaan. Jos tuloksena
on pummi sen takia, ettei metsästäjä tunne luodin lentorataa, voi
syyttää vain itseään.
Jahtipäivän kulku
Normaalisti latvalinnustus pääsee
Ruotsin puolella vauhtiin, kun lunta on maassa reilut puoli metriä.
Se tarkoittaa Dorotean korkeudel-
Ruotsissa
Christian tutkii pudotettua lintua. Nokan koko kertoo paljon
linnun iästä.
la joulukuun puoliväliä.
Kun mustikan ja puolukan varvut
jäävät lumen alle muodostuvat havunneulaset metsojen ainoaksi ravinnoksi. Metsot ovat herkkusuita,
sillä niille ei kelpaa mikä tahansa
mänty. Ruokapuun latvuksen neulaset syödään hyvin tarkkaan ennen kuin etsitään seuraava sopiva
puu. Riivityt latvukset kertovatkin
omaa tarinaansa siitä, missä linnut
viihtyvät.
Viime talvena juuri ennen joulua
Dorotean kulmilla lunta oli maassa
vasta alle 20 senttiä. Tämä oli lintujen kannalta hankalaa, sillä ne eivät
päässeet pakkaselta pakoon kieppeihin, vaan kyyhöttivät kylmät
yöt (kylmimmillään –32 astetta)
tuuheiden kuusien alaoksien alla.
Linnut eivät myöskään ruokailleet latvoissa, sillä vähäisessä lumessa varpuja riitti edelleen ruoaksi. Erään saalistamamme metson
kivipiira oli täynnä pelkästään mustikan ja puolukan varpuja.
Kun on ensin ajettu metsätien
päähän ja siirrytty sujuttelemaan
suksilla äänettömään erämaahan,
törmää heti linnustuksen oikullisuuteen. Jonakin aamuna linnut
ovat latvassa muutaman sadan
metrin päässä lähtöpaikasta, toisen kerran joutuu hiihtämään illan
suuhun saakka tyhjää.
Reitti suunnitellaan niin, että
ensin kuljetaan alueilla, joissa joko oletetaan tai tiedetään olevan
metsoja. Kymmenen, yhdentoista
maissa suunataan sitten teerialueille, sillä teeret ruokailevat usein
juuri kymmenen ja puolenpäivän
välisenä aikana.
Teeret elävät parvissa, joissa on
monta silmäparia vahtimassa ympäristöä. Riittävän lähelle pääseminen on vaikeaa. Parasta on koittaa
edetä matalana ja suoraviivaisesti
kohti parvea. Liikkeiden on oltava
hitaita ja ampuma-asento pitää ottaa tavattoman rauhallisesti.
Parvesta valitaan laitimmaisin
ja matalimmalla oleva lintu. Kun
kivääri on tukevasti repun päällä, varmistutaan vielä, että kohde
on uros. Sitten vain tähtäys ja puristus liipaisimesta. Jos kaikki on
kohdallaan, puusta putoaa kuollut lintu.
Usein muut linnut nousevat samalla siivilleen, mutta joissakin tapauksissa parvi pysyy paikallaan,
jolloin on mahdollista valita seuraava kohde ristikkoon. Kolmannen pudotetun linnun jälkeen on
syytä laittaa varmistin päälle ja tyytyä vain ihailemaan luonnon upeita luomuksia.
Iltapäivällä puolestaan metsot
aktivoituvat aina pimeän tuloon
METSÄSTYS ERÄ 1&2–2011
91
saakka. Joskus metsot syövät vain
alaoksien neulasia, jolloin niiden
löytäminen on vaikeaa. Ei auta
muu kuin hiihtää ja yrittää saada
linnut nousemaan siivilleen.
Silloin paikallistuntemus on arvossaan, sillä maaston hyvin tunteva osaa arvioida, minne linnut
todennäköisesti lentävät. Useammankin kerran oppaamme Christi-
an on osunut arvauksessaan täysin
oikeaan.
Monesti päivän aikana pyritään
liikkumaan ympyräreittiä takaisin
lähtöpaikkaan, mutta edestakainenkin reitti voi olla yhtä hyvä.
Vaikka aamupäivällä linnuista ei
ole tietoakaan, samoja jälkiä palattaessa metsoja saattaa kököttää
latvoissa useampiakin.
Laukaus suolla
L Oli viimeinen jahtipäivä. Takana oli jo kaksi tyhjää päivää ja 25 kilometriä
hiihtoa hankalassa maastossa. Väsytti, turhautti ja reppu tuntui painavan
aivan liikaa.
Hetkeä aiemmin olin nähnyt latvassa kököttäneen vanhan, hermostuneen
ukkometson ja ryöminyt hankalasti lumessa ampuma-asemaan. Kun laitoin
kivääriä repun päälle, metso poistui juhlallisesti näkymättömiin. Ei ollut minun lintuni.
Ylitimme oppaani Christianin kanssa juuri laajaa suoaukeaa, kun hän kuiskasi: ”Tuolla on metso puussa”. Pysähdyin ja näin itsekin linnun istuvan kuusen latvassa aukean toisella laidalla.
Jos jatkaisimme matkaa, lintu näkisi meidät aukealla varmasti, joten päätin
yrittää laukausta. Ei ollut mitään hävittävääkään.
Laskeuduin rauhallisesti mahalleni ampuma-asentoon ja petasin kiväärin
huolella repun päälle. Christian mittasi matkan etäisyysmittarilla ja puntaroimme hetken oikeaa ennakkoa.
Mieleeni tuli syksyinen ampumaharjoitus 300 metrin radalla metsotauluun. Kun ristikko pysähtyi taivaalle mielestäni oikeaan paikkaan, laukaus
lähti kuin varkain.
Metso pysyi hetken liikkumatta. Sitten se retkautti siivet levälleen ja putosi
nyyttinä maahan. Luodinreikä löytyi siipipilkan kohdalta. Ampumamatkaksi
mitattiin 279 metriä. Se oli minun lintuni.
92
ERÄ 1&2–2011 METSÄSTYS
▲ Muurahaisyhdyskunta viettää
talvilepoa erämaan uumenissa.
F Suksivoiteita tarvitaan, sillä
varsinkin plussakelillä lumi
tahtoo tarttua suksien pohjaan.
H Hyvä etäisyysmittari on latvalinnustuksessa lähes välttämätön varuste.
Totuuden hetki
Kun lintu havaitaan latvasta, on
ensimmäinen toimenpide mitata matka etäisyysmittarilla. Ilman
etäisyysmittaria matkan arvioiminen on vaikeaa ja ilman tarkkaa tietoa matkasta ennakon ottaminen
on mahdotonta.
Sen jälkeen päätetään, yritetäänkö laukausta vai lähestytäänkö lintua edelleen. Jos lintu ruokailee
rauhallisesti, ei ole syytä kiireeseen.
Hyvä olisi päästä 150 metriin tai lähemmäs.
Jos taas lintu ojentelee kaulaansa ja on rauhattoman oloinen, on
aika toimia. Pitkän matkan laukauksia on pakko yrittää, kun mikään
muu ei auta, esimerkiksi kun korppuhangen takia lintua ei voi enää
lähestyä äänettömästi.
Itse asiassa juuri tarkkasilmäisen
linnun lähestyminen lumessa ryömimällä on yksi latvalinnustuksen
eniten taitoa vaativista kohokohdista. Jos lintu nousee siivilleen,
metsästäjä voi vain todeta tapahtuneen ja lähteä etsimään seuraavaa kohdetta.
Jos taas yrittää riistalaukausta
turhan pitkältä matkalta ja tuloksena on pummi tai haavoittami-
nen, se synkistää ajatukset pitkäksi aikaa.
Ampuma-asema valitaan niin,
ettei edessä ole yhtään risua. Kivääri asetetaan repun päälle vakaaseen asentoon. Otetaan mahdollisimman hyvä ampuma-asento ja
vasen käsi (oikeakätisillä) laitetaan
tukin perän alle. Tällä tavalla ase on
tuettu kolmesta pisteestä. Etutukki
on koko matkaltaan repun päällä,
poski on kiinni tukin poskipakassa
ja vasen käsi tukee perää.
Sitten metson valkoinen siipipilkka ristikkoon, jos lintu on sivuttain, ja puristus liipaisimesta.
Vanhan kansan metsästäjät väittävät, että lintua pitää ampua ensin alta. En voi ymmärtää moista
neuvoa. Miksi lintua pitäisi ampua
ensiksi ohi, kun siihen voi yhtä hyvin osua?
Kun ampuja tietää (nykyajan
keinoin) tarkan matkan, ase on
kohdistettu oikein ja luodin ballistiikka on hallussa, ei pitäisi olla
vaikeuksia sijoittaa luotia oikeaan
paikkaan.
Jos lintu putoaa rukkasena maahan, homma on yleensä sillä selvä.
Ei kuitenkaan aina, sillä saattaa käydä niinkin, että lintu vain taintunut
ja muutaman minuutin päästä se jo
▲ Metsotrofee on upea muisto haastavasta metsästystavasta.
Kysy lähintä opasta
L Olen käynyt Ruotsin puolella metsällä Christian Ekin kanssa vuosikausia.
Hän puhuu myös suomea, joten yhteydenpito sujuu helposti.
Christian pystyy opaspalvelujen lisäksi järjestämään majoituksen ja vaikka
täysihoidon tarpeen tullen. Lisäksi hän tekee kaikkensa, että asiakas pääsisi
ampumatilanteeseen.
Tosin pieni ongelma on se, että Christian on varattu parhaimpaan latvalinnustusaikaan pitkälle tulevaisuuteen.
Lisätietoa osoitteesta www.huntgame.se, suosittelen tutustumaan.
Oikeat välineet
L Kaikki alkaa kerrospukeutumisesta. Alimmaksi vaatekerraksi valitaan huippuluokan tekninen ja täysin ihonmyötäinen lämpöalusasu, joka kuljettaa
hikikosteuden pois iholta. Puuvillaisen alusasun kanssa talviseen latvalintureissuun lähteminen on silkkaa itsensä kiduttamista.
Välikerroksiksi tarvitaan ohut fleeceasu, jonka päälle puetaan toinen, paksumpi fleeceasu.
Päällimmäiseksi hankitaan niin hyvä kuoriasu kuin lompakossa on varaa.
Oma valintani ääriolosuhteisiin on Härkilan Grizzly Winter Camo -asu, jota parempaa en ole kaikista vuosien varrella testaamistani asuista löytänyt.
Burtonin outlast-materiaalista valmistettu pipo pitää pääni kuivana rasituksesta huolimatta ja jalkoihini vedän Falken TK 4 Expedition -sukat. Käsissä käytän paksuja villakynsikkäitä, joissa saa vedettyä erilliset tumppuosat
sormien suojaksi.
Näillä pärjää kovassakin pakkasessa, mutta liikkeessä pitää olla koko ajan.
Muutamaa minuuttia pidempää taukoa ei hikihiihdon lomassa kovassa pakkasessa tarkene edes ajatella.
Jäätyneiden vesistöjen ylittämiseen kiinnitän aina erityistä huomiota. Vaikka ulkona paukkuisi hurja pakkanen, lumen alla on paljon leudompaa. Varsinkin joet ovat petollisia, sillä vesi saattaa nousta jään päälle. Jos hyhmäisen
kerroksen päällä on vielä lunta, ansa on valmiiksi viritetty.
Jos hiihtää moiseen paikkaan, vesi jäätyy silmänräpäyksessä suksien pohjaan kiinni. Eteneminen loppuu siihen paikkaan ja edessä on tulien teko jään
sulattamiseksi pohjista.
Jalkineiden pohjasta jään poistaminen on helpompaa, joten viisaampi tapa
ylittää hyhmäinen vesistö on ottaa sukset syliin ja juosta.
Kovalla tuulella ja myrskykelillä ei jahtiin kannata lähteä lainkaan, sillä linnut eivät takuulla nouse silloin latvoihin.
H Tämän vuoksi jaksaa kärsiä
paukkupakkasesta.
lentää tai juoksee karkuun.
Joten jos toiseen laukaukseen ei
ole tarvetta, riennä heti sen puun
luo, josta lintu putosi. Jos siivekästä ei löydy, tutki jälkiä lumessa ja
yritä selvittää, minne haavakko on
suunnannut. Usein se onnistuu
kohtuullisen helposti, jos lintu on
jalkapatikassa.
Jos taas lintu pysyy puussa paikallaan laukauksesta huolimatta,
valmistaudu uuteen laukaukseen
ja mieti, pitääkö tähtäyspistettä
muuttaa.
Mikäli lintu selkeästi heilahtaa
osumasta, mutta nousee silti siivilleen, edessä on vaikeuksia. Katso
ensin tarkasti, mihin suuntaan lintu lähtee, ja tutki sen jälkeen puun
ympärys. Irronneet höyhenet voivat kertoa, mihin lintua on osunut.
Mahaosumat ovat vaikeimpia,
sillä haavoittunut lintu voi lentää
pitkälle. Joskus hangelta voi löytää
muutaman pisaran verta, josta voi
päätellä linnun lentosuunnan. Erityisesti laskeutumisjäljet on hyvä
merkitä vaikka suksisauvalla. Tämän jälkeen haavakkoa ryhdytään
etsimään lähistön puiden alaoksien alta, joista haavoittunut lintu
hakee usein suojaa.
Jos oksien alta näkyy liikettä, ei
muuta kuin nopea syöksy linnun
kimppuun. Mutta älä tartu pyrstöön, se saattaa jäädä käteen ja lintu jatkaa pakoaan. Linnun voi yrittää myös painaa maahan sauvalla.
Haavoittunut metso lopetetaan
työntämällä puukonterä sen aivoihin.
Nyrkkisääntönä on, ettei jahtia
jatketa ennen kuin kaikki mahdollinen on tehty haavakon löytämiseksi. Joskus se vie tunteja, joskus
loppupäivän. Mutta se on metsästäjän ehdoton velvollisuus.
Kun on hiihtänyt muutaman päivän pääsemättä ampumatilanteeseen, saattaa epätoivo kolkutella
olkapäällä. Se on turha tunne, sillä
latvalinnustuksessa, kuten lohestuksessakin, kaikki voi muuttua
silmänräpäyksessä.
Ehkä juuri tämä tekee latvalinnustuksesta niin kiehtovan, ikään
kuin matkan metsästäjän omaan
mieleen. Tärkeintä on hiihtää tyynenä erämaan hiljaisuudessa ja
nauttia siitä.
”Ja sitten, kun kuulet naavan kasvavan puun rungolla, saat lintusi.”
METSÄSTYS ERÄ 1&2–2011
93