Edustusjoukkueella nihkeä alkukausi

Mäntän Valo Ry
Maanantai 13. kesäkuuta 2011
Edustusjoukkueella nihkeä alkukausi
Valon kausi alkoi tänä vuonna
jo tutuksi tulleella tavalla, eli
neljällä perättäisellä vierasottelulla. Saldo näistä neljästä
ensimmäisestä ottelusta ei ollut kovin mairitteleva sillä kotiintuomisena oli kolme tappiota ja yksi tasapeli. Ensimmäisessä ottelussa Nokialla
isäntäjoukkue Kristallipalatsi
oli parempi lukemin 4-1. Seuraavassa ottelussa Pirkkalassa tuloksena oli 1-1 tasapeli
PJK/2:sta vastaan. Tämän jälkeen Valo kärsi kaksi niukkaa
tappiota. Ensin vammalassa
Ponu BK oli parempi lukemin
1-0 ja sitten Tampereella AC
Old school vei pisteet 3-2 lukemin. Suurimmat ongelmat
Valolla oli näissä otteluissa
maalin tekemisessä. Tilanteita
saatiin kyllä luotua, mutta palloa vaan ei saatu hyvistäkään
paikoista verkon perukoille.
Ensimmäisessä kotiottelussa
tahti sitten muuttuikin ja TJK
Liepo sai lähteä takaisin Tampereelle tappio niskassaan Valon lyötyä taululle selkeät 5-
0 lukemat. Seuraavan kerran
Valo pelaa sunnuntaina 19.6
kello 18:30. Silloin onkin luvassa paikallisottelun tunnelmaa, sillä vastustajaksi Mänttään saapuu aina yhtä rakas
Oriveden Daltonit.
Valopallo 1/2011
2
Puhenjohtajan
tervehdys
Make vastaa,
Marko kysyy.
Kesä on kauneinmillaan ja
talven pakkaset vain enää
hatarana muistoissa.Talvilajien harrastajat ovatkin
päässeet ansaitulle lomalle
, jokunen varmaan jatkaa
kesäharrastuksin. Talveni
meni jumpaten sekä kävellen mustan nelijalkaisen tytön kanssa.Eläkkeelle jäin
vuoden vaihteessa , mutta
aikaa se ei tuonut lisää päinvastoin kiireisempää on.
Kulunut kausi on ollut normaali , mitään isoja liikuntatapahtumia ei ole ollut.
Syksyllä tavataan taas eri-
1. Kausi on jo hyvässä vauhdissa kaikilla joukkueilla.
Mitä positiivista ja negatiivista olet havainnut tällä
kaudella? Positiivista on että
kaikki joukkueet ovat saaneet kautensa hyvin käyntiin
ja löytäneet pienen väännön
jälkeen taustavoimat. Pelaajia on riittävästi, B-junnuja
lukuun ottamatta. Nuoremmissa löytyisi pelaajia pariinkin eri joukkueeseen.
Negatiivista on tietysti vuodesta toiseen kevään harjoitusolosuhteet.
2. Pistä järjestykseen seuraavat ongelmat pahimmasta alkaen kommenttien
kera. a) jaoston talous, b) pelaajapula, c) koulutettujen
valmentajien puute, d) harjoitusolosuhteet. Järjestys
on D: surkeat keväällä ,kunnon kenttä puuttuu, kesällä
loistavat ,C: valmentajien
koulutukseen on yritetty panostaa, jaosto maksaa kaikki
koulutukset, uusia valmentajia oli kurssilla keväällä
mukavasti, B: pelaaja pula
C ja B junnuja on aika vähän , ei vain Valossa, vaan
koskee koko maata, iso kysymys miksi pelaaminen lopetetaan 15 ikävuoden paikkeilla. A: jaoston talous on
hyvällä pohjalla, talkoita
tehdään jotta homma pyörii,
pelaajien jaostolle maksa-
harrastuksissa, minut tapaa jumpalla. Innokkaat
tutustumaan syksyllä ja
rohkeasti mukaan liikkumaan. On aika kiittää kaikkia niin valmentajia kuin
taustahenkilöitä, harrastajia sekä vireitä veteraaneja
kuluneesta kaudesta. Leirille voi ilmoittautua myös
minun sähköpostiin: raija.
[email protected] Hyvää kesää kaikille! Terveisin Raija
Mäntän Valon Kesäleiri 2011
pidetään Särkilahdessa
ma-pe 25.-29.7.2011
leirille voivat osallistua kaikki 7-13-vuoaat
tytöt ja pojat, nuorempiakin joko oman huoltajan
kanssa tai ilmankin jos saamme ohjaajia tarpeeksi. Apuohjaajiksi otamme yli 14-vuoaita, leireilyn lomassa saat koulutusta käytännön leiriohjaukseen!
- ohjelmassa leikkimielisiä kilpailuja, askartelua
ja etenkin onkimista ja uina...!
- Leirimajoitus pääosin teltoissa
Hinta: 90 €uroa, ohjaajat 25 €uroa
OHJAAJIA TARVITAAN, ota yhteyä!
Lisäetoja Raija Lahselta
puh. 050-5931952
mat maksut ovat verrattain
pieniä. Jaoston keräämillä
rahoilla maksetaan suurin
osa kauden menoista.
3. Kuulemani mukaan seuran B-juniorit ovat jo yhden
vieraspelin luovuttaneet pelaajapulan vuoksi ja toisessa
pelissä oli kahden vajaa
joukkue. Uskotko joukkueen
pystyvän pelaamaan kauden
loppuun ? Ja mitä terveisiä
lähetät pojille? Tähän kysymykseen ei usko auta, vaan
poikien pitää sitoutua siihen
että peleissä ollaan aina mukana . Sitoutuminen on tänä
päivänä monelle tuntematon
käsite niin töissä kuin vapaaaikana . Olipa Valossa aikoinaan ns. Tanttisen tusina
joka pelasi kautensa tuloksellisesti hyvin 12 pelaajalla.
Jätettiin väliin jopa interrail-matkoja, että semmoista
sitoutumista siihen aikaan.
4. Lahdenpohjan kenttä ei
ole enään käytössä. Minkälaiset ovat nykyään harjoitusmahdollisuudet talvella
ja keväällä.? Sali harjoittelua jos saa vuoroja, keväämmällä odotellaan auringon
kuivattavaa vaikutusta parille "hiekka-areenalle".
5. Minkälaisena näet mahdollisuuden saada keinonurmikenttä Mänttään? Asiasta
on käyty keskusteluja ,riippuu paljon jaoston aktiivi-
suudesta miten kyseinen
hanke etenee.
6. Edustusjoukkue on nyt
V-divisioonan häntäpäässä.
Millä sijalla joukkue on kauden päättyessä? Joukkue
voitti ensimmäisen pelinsä
5.6 kotiavauksessaan joka
oli jo joukkueen viides peli.
Uskoisin että nuori porukka
tulee nousemaan syksyllä
kolmen sakkiin.
7. Edustusjoukkue pelasi
vielä -97 III-divisioonassa.
Mistä johtuu, että joukkue
on nyt ajautunut nykyiseen
tilanteeseen. Yksi oleellinen
muutos on tullut futsalin
myötä jota pelataan talvet.
Ennen pelattiin jalkapalloa
harjoitus pelien muodossa
koko talvi jolloin joukkue
oli huomattavasti valmiimpi
lähtemään sarjaan. Ja joukkueen pelaajarinki oli talvella jo hyvissä ajoin kasassa ja näin ollen paljon valmiimpi lähtemään sarjaan
8. Minkälaisen uskot olevan jalkapallon tilanteen
Mäntässä viiden vuoden
päästä? Jos visioidaan niin
tekonurmi kentän tulon
myötä joukkueita on tullut
lisää. Myös tyttö jalkapallo
on saanut muutaman joukkueen.
9. Viime vuosina mänttäläisiä tyttöpelaajia on ollut
piirijoukkueissa, jopa maa-
joukkueessa ja Ilveksen riveissä. Yhtään poikapelaajaa ei ole moneen vuoteen
"noussut huipulle". Mistä
tämä johtuu? Omatoiminen
harjoitteleminen on tänä
päivänä mielestäni aika heikolla tolalla. Seuran harjoitukset ei riitä taitojen kehittämiseen, vaan omatoiminen
pallon kanssa touhuaminen
kuuluu jokaisen pelurin arkeen joka päivä jos aikoo
kehittyä peluriksi joka huomataan myös oman kunnan
ulkopuolella ja myös monipuolinen liikunta, eri lajit
huomioon ottaen kehittä pelaajan alkuja.
10. Jämsänkosken Ilveksellä on akatemia, jossa lahjakkaimmat juniorit harjoittelevat "extraa". Onko tällaiseen Mäntässä halua ja
mahdollisuutta? Tästä on
keskusteltu ja katsotaan riittääkö siihen rahkeet. Halusta se ei todellakaan ole
kiinni, mutta sama porukka
senkin joutuu tekemään.
Siihen pitäisi löytää sellainen kaveri joka ei valmenna
muita joukkueita Myös taitokilpailujen järjestämisestä
on ollut puhetta. Sekin laji,
jossa Valon futarit olivat aikoinaan monta vuotta piirin
kärki seuroja. Taito on a ja o
jalkapallossa.
KUNNON MITTARIT MARKULTA
S
TARJOU
99,-
FT 40
135,-
FT 7
S
TARJOU
110,FT 55
Ice Aluminium
FT 4
90,-
S
TARJOU
t3d
149,-
69,ari
inmi
Hyvinvo
S
TARJOU
210,-
155,90,-
195,-
FT 1
60,-
FT 55
145,-
F4
60,-
ari
inmi
Hyvinvo
S
TARJOU
399,-
Forerunner
405 GPS
199,-
299,-
-uni, kalori
-akivisuusmiaus
99,199,-
OUS
UBS etokone- TARJ
liitännällä 399,-
Askelmiari
240,-
FT 80
300,-
RS 300X 199,+ GPS G1
FA 20 100,-
590
ovh. 19.90 Palvelemme ark. 9-17, la 9-13
Valopallo 1/2011
3
F8 ja F9 -juniorit
39,95
Keuruun Pukimo Oy
(014)
(0
4) 720 130
F9 ja F8 juniorit harjoittelevat ja osin pelaavatkin tänä
vuonna yhdessä. Pelaajista
19 on syntynyt vuonna 2002
ja 13 vuonna 2003, 1 vuonna
2001 ja 1 vuonna 2004. Koko
joukkueessa tyttöjä on 9.
Harjoituslistalla on 34 nimeä ja harjoituksissa on
käynyt säistä riippumatta
keskimäärin 30 pelaajaa/
harjoitus. Innostusta ja peliiloa löytyy.
Valmentajia on saatu
ilahduttavan monta, joten
vastuut jakautuvat melko
tasaisesti läpi kesän. Jokaisessa harjoituksessa on
läsnä 2 valmentajaa, jotta
iso joukko saadaan liikkeelle.
Harjoitukset aloitettiin
toukokuun alusta ammattikoulun hiekkakentällä,
josta parissa viikossa päästiin siirtymään Uimahallin
nurmikentälle. Harjoituksia
on tiistaisin ja torstaisin klo
18.30.
Piirin sarjaa pelaavat pääsääntöisesti f9 ikäiset, tarvittaessa vahvistettuina f8
pelaajilla. Kaikki pääsevät
pelaamaan Hirsilän Time
Service turnaukseen 9.7.,
sekä KMV-cupiin 14.8. joihin kumpaankin on ilmoittauduttu kahdella joukkueella. Lisäksi suunnitteilla
on ystävyysottelu Oriveden
Tuiskun f8/f9 joukkueen
kanssa.
Joukkueen valmennuksesta huolehtivat Petri Lamminpää, Johannes Jatkola,
Aki Niivee, Kimmo Aliranta
ja Jyrki Jutila. Juoksevia
asioita hoitaa Manta Jutila.
Joukkueessa
pelaavat Aliranta Valtteri, Hietanen Johannes, Hurme
Hugo, Hyttinen Eevi, Jat-
Vilppulan Pukimo Oy
kola Salla, Jokinen Jimi,
Jutila Markus, Kaasinen
Henri, Kangas Antti, Kangas Oskari, Kortelahti Janina, Kuusi Julius, Kuusi
Sanni, Lamminpää Pietari,
Lampinen Leevi, Lauttaanaho Samuli, Leiman Joni,
Mäenpää Ville, Mäkinen
Rasmus, Niemi Veeti, Niemi
Veikka, Nieminen Vili, Otsola Elisa, Peltonen Katariina, Rikala Taneli, Roponen Miro, Saarikko Senni,
Savolainen Juho, Siilasvuo
Karoliina, Sirviö Nuutti, Soimasuo Pipsa, Tiensuu Pertti,
Vuokko Joose, Äikäs Leevi
ja Joel Auvinen.
(03) 471 6244
ma-to 9.00-17.30, pe 9.00-18.00, la 9.00-14.00
MOPOT ja
SKOOTTERIT
ja
RUOHONLEIKKURIT
TARJOUS
Nappulafutiksen harjoitukset ovat kerran viikossa keskiviikkoisin klo 18
Moisionpellon kentällä. Ohjaajina Esko Hakanen, Pentti Saarikoski, Antti
Kellari ja Jari Turpeinen.
Husqvarnalta
NYT
539,(sh. 639,-)
LC 48 ve
s3ËHKÚKËYNNISTYS
s(0
s+ESKITETTYKORKEUDENSËËTÚ
s3INKITTYRUNKO
s0ORTAATONNOPEUDENSËËTÚ
s6ETËVËKERËËVË
ja
MOOTTORISAHAT
Sahat alkaen 199,- Raivurit alkaen 349.-
TÄHTIPYÖRÄ
ja MADISON
POLKUPYÖRÄT
MYYNTI - HUOLTO - VARAOSAT
Ikämiesten otteluissa tapahtuu aina.
!VOINNAARKISINLAWWWPIHAJAPUISTOKONECOM
Valopallo 1/2011
4
D12 -juniorit
E 10 -juniorit
aikana voi käydä lukemassa
joukkueen kotisivuilta:
http://www.mantanvalo.fi/
jalkapallo/joukkueet/e-102/
Jalkapallokausi 2011 päästiin aloittamaan toukokuun
alussa ammattikoulun hiekkakentällä. Onneksi jo parin
viikon jälkeen päästiin nurmelle uimahallin kentälle.
Joukkueessa jatkoi edellisten kausien pohjalta reipas
joukko pelaajia, muutama
siirtyi takaisin nuorempiin
omiin joukkueisiinsa ja uusia pelaajia on saatu runsaasti. Tällä hetkellä joukkueeseen kuuluu 24 pelaajaa. Ryhmän koko on
haasteellinen yhdelle valmentajalle, mutta pelaajien
vanhempien osallistuessa
toimintaan odotetaan kaudesta kuitenkin mukavaa
yhdessä oloa ja liikkumista.
Kauden alkajaisiksi joukkueelle laadittiin yhteiset
pelisäännöt, vanhemmille
omat ja pelaajille omat. Pelisääntöihin on kirjattu keskeisiä asioita harjoitusten
ja pelireissujen sujumiseksi
sekä toiminnan pitämiseksi
kaikille mielekkäänä ja tasapuolisena. Vanhempien
tehtävä on pitää puitteet
ja välineet kunnossa ja tietenkin toimia kuljetuskalustona ... Pelaajat allekirjoittivat pelisäännöt, joissa luvataan toimia yhteisen edun
mukaisesti ja joukkuehenkeä kunnioittaen. Harjoituksissa isona osana, tek-
Nyt TAULU TV:T
alkaen
199€
nisten ja pelillisten taitojen
harjoittelun lisäksi, on harjoitella ryhmässä toimimista
sekä ohjeiden vastaanottamista ja toteuttamista.
Joukkue osallistuu Tampereen piirin E-10 sarjaan lohkossa 'Ykkönen'. Kauden aikana sarjapelejä pelataan
mm. Tampereella, Lempäälässä, Hämeenkyrössä ja
tietysti Mäntässä. Otteluita
näistä kertyy yhteensä 16.
Lisäksi osallistutaan ainakin KMV-cupiin elokuussa
Mäntässä ja Karnevaaliturnaukseen syyskuussa Tampereella.
Lisätietoa joukkueesta
sekä tapahtumista kauden
Meiltä tavallisten
kodinkoneiden
lisäksi
mm.
NESTEKAASU
KODINKONEET
Kuvassa:Ylärivi: Valmentaja-Jani, Henna, Kimi,
Daniel, Samuli, Aleksi,
Veeti, Niko, Valtteri. Alarivi: Eetu Ä, Eemeli, Jami,
Ville, Elias, Johannes, Toni
M, Miko, Nooa. Edessä:
Jose
Joukkueemme harjoittelee
yhdessä kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin
Urheilukentällä. Joukkueessa pelaavat ja harjoittelevat: Heikki-Pekka Juhantalo, Jere Pisteri, Aapo Karpiola, Kasperi Siilasvuo,
Eetu Hyttinen, Jaakko Laurila, Sauli Kultala, Maryam
Kerimova, Veera Selkäinaho, Santeri Koskenheimo,
Vernon Helander, Niko
Kivinen, Erika Hakanen,
Roosa Tuomi ja Eveliina
Salmela. Joukkueen val-
mentajana Matti Kivinen.
Apuvalmentajina / huoltajina Veli-Pekka Laurila,
Jyrki Helander ja Miska Siilasvuo. Pelaamme 9 vs 9 ja
peliaika on 2 x 30min. Vieraspelejä kaudella mm. Hämeenlinnassa ja Tampereen
ympärillä. Elokuun lopussa
osallistumme Himos-Cupiin
Jämsässä.
Lisätietoa
joukkueestamme www.mantanvalo.fi
- jalkapallo - D12.
Valopallo 1/2011
Päätoimittaja: Markku Saarinen
Toimituskunta: Markku Saarinen, Markku Jänismäki, Marko Perälä
Taitto: Kari Perko KMV-lehti
Painopaikka: Lehtisepät Oy Pieksämäki 2011
VOI HYVÄ TAVATON
KUINKA EDULLISIA TONTTEJA
TAIDEKAUPUNGISSA!
KAUPUNKIYMPÄRISTÖSSÄ JA MAALAISMAISEMISSA:
- Kolhon kauniissa Kaijanniemessä
- Rannan tuntumassa Mäntän Kortepoukamassa ja Pieskanrannassa
- Omarantaisia Mäntän Monhanlahdessa
Pohjaslahden kyläkaava tuo Tarjanneveden rantamaisemiin
uusia rakennuspaikkoja keväällä 2012
Lisätietoja tonteista:
maankäyttöinsinööri Kirsti Eskelinen, puh. (03) 488 8567 tai 044 797 2012
maanmittausteknikko Jarmo Vaske, puh. (03) 488 8717 tai 050 538 2300
asuntoasiamies Eija Kallio, puh. (03) 488 8232 tai 050 558 0235
sähköposti: etunimi.sukunimi@manttavilppula.fi
koko tonttitarjonta: www.manttavilppula.fi
meiltä myös
ANTENNIT JA
TARVIKKEET
KYLLÄ ONNISTUU!
Joukkuetta valmentaa
Jani Niemi. Pelaajat: Daniel
Auvinen, Aaron Hakanen,
Miro Hilden, Nooa Innanmaa, Aleksi Katajamäki,
Eemeli Kuoppamäki, Kimi
Lahti, Veeti Luttinen, Toni
Mäkiaho, Miko Mäkinen,
Jami Niemi, Ville Niemi,
Eetu Nieminen, Luka
Närvä, Niko Perälä, Toni
Valli, Valtteri Saarikko, Johannes Salminen, Elias Salonen, Henna Shang, Jose
Soinio, Samuli Takala, Kristian Varjela, Eetu Äikäs.
Mukavaa jalkapallokesää
toivottaa joukkueenjohtaja
Anne Innanmaa.
www.expert.fi
Nfjmuå!m÷zeåu
nz÷t!boufooju
kb!ubswjllffu
ZLL×TQJTUF!NÅOUUÅ!Wbmubujf!43-!46911!Nåouuå/!Qvi/!)14*!!5859!571-!bsl/!:.28-!qf!:.29-!mb!:.25
Valopallo 1/2011
5
E 11-juniorit
Entiset nuoret viheriöillä
Valon ikämiesten kausi 2011
on alkanut hieman negatiivissävytteisesti, kun selkeästä kenttäpelin hallinnasta
huolimatta ottelut ovat yhtä
lukuun ottamatta päättyneet
tappioihin. Maalipaikkojen
luominen ja maalinteko ovat
vielä peruskuntokauden ja
viimeistelykauden harjoittelun jälkeen olleet hivenen
ruosteessa, mutta pienellä
hienosäädöllä nekin saadaan
varmasti vielä toimimaan.
Liikkuminenhan ei Valolle
ole koskaan ollut mikään ongelma, tälläkin kaudella todistetusti liikkumistakin on
E 11-juniorit pelasivat Futsalia
koko talvikauden kerran viikossa
Länsi-Koskelan salissa ja sunnuntaisin koulukeskuksen liikuntasalissa aina kun se oli vapaana, mukana oli koko talven noin 20 poikaa.
Talvella pelasimme ensimmäistä
kautta Tampereen piirin sarjassa
Futsalia, peli kulki välillä vallan
mallikkaasti, vaikka hieman pienessä salissa pelaaminen vaikeuttaa harjoittelua. Muutamia voittojakin kaudelle mahtui sekä useita
hyviä ja tasaisia pelejä.
Toukokuun alkupuolella siirryttiin harjoittelemaan ulos. Treenit
ovat olleet kaksi kertaa viikossa
maanantaisin ja keskiviikkoisin
klo 18.30 ensin koulukeskuksen
hiekkakentälä ja tämän jälkeen
nurmella, uimahallin harjoituskentällä.
Ikäryhmässä on hyvä kiinnostus
jalkapalloon, n. 25 poikaa Mäntästä, Vilppulasta ja Kuorevedeltä on maksanut lisenssimaksun tänä keväänä ja melko aktiivisesti kaikki ovat harjoituksiin
osallistuneet¨kevään aikana.
Kaikki ikäryhmän valmentajat
kävivät tänä keväänä Hirsilässä
järjestetyn E-tason valmentajakurssin, jonka järjesti Palloliiton
Tampereen piiri.
Valmentajien aktiivisuus ja riittävä määrä mahdollistaa harjoittelun koko kesän ajan. Harjoituksissa pyritään hiomaan tekniikkaa
ja paikkapelaamista. Pojat ovat
pääsään- töisesti keskittyneet harjoituksiin hyvin, joten aikaa myös
pelaamiseen on jäänyt. Toukokuun 28. päivä osallistuimme Ylöjärvellä kevätturnaukseen. Tur-
naukseen osallistui 8 joukkuetta,
sijoituimme kuudenneksi, pelit
käytiin hyvissä oloissa uusilla tekonurmikentillä. Ensimmäiset pelit Suomen Palloliiton, Tampereen
piirin sarjassa pelattin 2.6.2011.
Ensimmäinen ottelu päättyi LaVea vastaan komeaan voittoon 7-1
ja toinen ottelu tasan 4-4 TKT Roopeja vastaan. Pelit pelataan kesä elokuun aikana kolmen joukkueen
turnauksin pääosin arki-iltoina.
Koska yhteen peliin saa osallistua maksimissaan vain 14 pelaajaa
(suositus 9-11) olemme joutuneet
peluuttamaan eri kokoonpanoja
peleissä ja se näkyy selkeästi siinä,
että pelipaikat ja vieruspelaajat
vaihtuvat liian usein. Kauden aikana pyritään kaikille pojille antamaan yhtä paljon peliaikaa, toki
harjoituksissa käynti saattaa vai-
Kesän viettoon
tapahtunut.
Entisten nuorten pallokerhoon liittyivät uusina pelaajina tälle kaudelle Valon edustuksesta tuttu Erkki
Pekkanen sekä Kuoreveden
palloilulahjakkuus Jussi Ojakoski, joka onkin ollut Valon
tehokkain pelaaja alkukaudella. Keuruulta vahvistukseksi saapui Matti Pesonen
ja Tampereen suunnasta tarvittavan iän saavuttanut Ville
Mattsson. Muutenkin ringissä
on tälle kaudelle lähdettäessä
mukana yli 20 pelaajaa, mukaan odotellaan vielä sopi-
kuttaa peliaikaan.
Kaudella tulee melko paljon pelejä, joten taidot varmasti karttuvat kesän edetessä. Elokuussa pelattavaan KMV-Cupiin olemme ilmoittaneet kaksi joukkuetta, joten
silloin useammat pääsevät kokeilemaan pelaamista kotinurmella.
Muita mahdollisia turnauksiin
osallistumisia selvitellään vielä
kesän edetessä, mutta ainakin Himos-turnaukseen olemme osallistumassa elokuun lopulla.
Joukkueessa pelaavat seuraavat
lisenssinsä maksaneet pelaajat:
Heikkinen Atte, Heikkinen Panu,
Heinonen Eetu, Kaitakari Teemu,
Kangas Miro, Kuusi Joonas, Kytömäki Eero, Luodes Eemil, Luttinen
Sasu, Marjakoski Oskari, Muteli
Topias, Mäenpää Jesse, Mäntynen
Lassi, Niiles Sami, Otsola Lauri, Pa-
595€
5,0 hp
795€
9,8 hp 1495€
69,90
McKinley
Trail M25Air
itsetäyttyvä
retkipatja
Wilson
U.S Open
tennispallot
Takuu 1 v.
199€
Takuu 1 v.
,""46,&*550-&7:5
ZIEFMMÊ
polttimella
39€ 59€
10€
TÊLLJÊ
- 4 osainen
- eri värejä
.607*3055*/,*,"-64505
340€
(39,90)
19,90
19,90
tuubia
(29,70)
www.intersport.fi
Intersport Jämsä
Koskentie 3, 42100 Jämsä p. (014) 714 934
Palvelemme ma-pe 9.30-18, la 9-14
L
Firefly
Mc Twist
skeittilauta
29,90
(39,90)
450€
(3*--*)**-&5
450€
Avoinna:
ti-pe 10-17, la 9-14,
HUOM! ma ja su suljettu
Puh. 0400-324 011
6€
-OTÊLLJ
Kotimainen
MÄNTYSAIPPUA
1"7*-+0/(*5
Palma
- 3x6 m
- teräs
220€
LBIEFMMB
polttimella
- 4 osainen
(39,90)
3
29,90
(59,90)
Seppälänpuistotie 5,
35800 Mänttä
199
16,90€
Firefly
Prostyle kypärät
39,90
karinen Leevi, Pohjanharju Aleksi,
Repo Alex, Sirjonen Jouni, Strömberg Paavo, Turunen Teemu, Valaranta Sami ja Viita-aho Aleksi.
Joukkueen vastuuvalmentajina
ovat toimineet Kimmo Kangas,
Juha Luttinen, Niko Strömberg ja
Jarmo Heinonen. Joukkueen johtajana on toiminut Markku Kaitakari. Joukkueen huoltajina on toiminut useita poikien vanhempia.
Keväällä saimme hankittua kaikille pojille verkkarit, pelipaidat,housut ja sukat, kiitos kaikille,
jotka ovat tukeneet poikien harrastusta, olemme komea ryhmä
uusissa Valon logolla varustetuissa
peliasuissamme.
Aurinkoista kesää, terveisin
Markku Kaitakari
Midea
1","4564
,""11*
*84L
Midea
+&/,,*
€
,""11*
+­­,""11*
97L + *34L
84L + *14L
Euromulta
PUUTARHAMULTA
TÊLLJÊ 60 L
(139,-)
kuitutäytteinen
kesämakuupussi
ext. -7oC, paino
1.05 kg
Jussi Ojakoski
HINTAMYLLY
2,6 hp
McKinley
Traveller Light 1100
Valon ikämiehet kaudella
2011: Jukka-Pekka Siukola,
Matti Pesonen, Matti Huikuri
"C", Asko Eteläsalo, Jyrki
Helander, Jani Ketonen, Kari
Väisänen, Ville Mattsson,
Petri Lamminpää, Tero Nieminen, Harri Korpinen, Juhani Larmi, Erkki Pekkanen,
Jari Riihonen, Jarkko Tarkkanen, Tapio Ruukki, Miikka
Jaakkola, Kai Sainio, Heikki
Saarinen, Markku Saarinen,
Avattu Mäntässä entisen Sparin tiloihin
SeaKing Nelitahti
PERÄMOOTTORIT
McKinley
Kenai
rinkka
alk. 45+10 l
musneuvotteluiden seurauksena muutamaa kovan luokan
vahvistusta.
Madrid
- 6-kulm.
- teräs
140€
1L
1,50€
NESTESAIPPUA
2L
2€
5BMPVTUBWBSBBt1FTVBJOFJUBt4JTVTUVTUB
RAA
t5ZÚLBMVKBt(SJMMBVTUBSWJLLFJUB UUTTA TAVAIN.
PÄIVITTÄ
t5FLTUJJMFKÊt,BOLBJUB
TULE
t,PEJOLPOFJUB
!
KOMAAN
EN
P
t)VPOFLBMVKB
Valopallo 1/2011
6
D 13 -juniorit
määrästä huolimatta, huolellisemmalla viimeistelyllä
muutaman lisämaalin tekeminen olisi ollut mahdollista. Piirisarja jatkuu otteluilla 6.6. NoPS:a vastaan
Nokialla sekä kotiotteluilla
16.6. TKT:tä vastaan ja 27.6.
FC Kangasalaa vastaan.
Joukkueella on edessä
myös kaksi turnausta 11.
- 12.6. osallistutaan Jyväskylä Cupiin ja 29.6. - 3.7.
Pärnu Summer Cupiin Virossa, mikä varmasti tulee
olemaan ikimuistoinen turnausreissu.
Pelaajat
joukkueessa
Anttila Luukas, Hama Talib Arian, Herranen Matilda, Isokääntä Simo, Kaijanniemi Joonas, Keinonen
Santeri, Kerimov Magomed,
Keskinen Kalle, Laine Kasperi, Laine Roope, Leppänen Atro, Leppänen Mika,
Luhtamaa Arsi, Mirzai Orfan, Pulli Viljami, Raitanen
Joonas, Rantanen Vesa, Rasinmäki Henri, Salmijärvi
Arttu, Salonen Santeri ja
Vikman Karo. Valmennuksesta vastaa Janne Raitanen
ja Mikko Melanen , huollosta Leevi Anttila.
Valon jalkapallojunioreiden vanhimman ikäluokan
muodostavat vuonna 94-96
syntyneet pelurit. Kaudella
2011 joukkueessa pelaa 12
pelaajaa joiden lisäksi on
kaksi 1998- ja yksi -97 syntynyt pelaaja. Alkukauden pelit on pelattu pienellä pelaajaringillä. Muutama vuosi
sitten joukkueen pelimatkalle lähdettäessä joutui
jättämään muutaman pelaajan pois kun oli kaksikymmentä pelaajaa lähdössä peliin. Nyt taas joutuu hakemaan pelaajat kotiovelta,
jotta saadaan 11 pelaajaa
peliin mukaan. Joukkueen
pelaajat ovat kuitenkin halunneet lähteä pelaamaan
sarjaan pelejä pienellä miehityksellä. Tärkeätä onkin
ollut nuorten halu harrastaa
liikuntaa vaikka välillä onkin vaikeata, kun ei pääse
huilaamaan tai peleissä tulee tappioita.
Harjoituksia on pidetty
kerta tai kaksi viikossa urheilukeskuksen hyvällä
nurmella. Alkukauden pelit ovat menneet tuloksellisesti vähän heikommin kuin
aikaisempina vuosina. Tänä
vuonna pelejä on 12 heinä-
KMV-lehti | Verkkopalvelu
kuun alkuun mennessä mikä
on paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina.Yrityksen puutteeseen ottelut eivät ole kaatuneet. Sarjaavaus pelattiin 26/4 Nokialla
Ac Nokia - Valo 6-2. Vieraspeli Tampereella 9/5 päättyi
TPV:n 20 -0 voittoon. Vieraspelit jatkuivat 15/5 ottelulla
TaPa - Valo, jossa hyvän
alun jälkeen kärsittiin kuitenkin 5-1 tappio. Ensimmäinen kotipeli oli 20/5 Leki-Futista vastaan. Ensimmäinen
puoliaika oli hyvää peliä,
mutta toisella jaksolla vastustaja pääsi tekemään maaleja, joten tuloksena oli 0-7
tappio. Yhden päivän huilaamisen jälkeen matkustettiin 22/5 yhden pelaajan
vajauksella Tampereelle Ilvestä vastaan. Valosta loistovireessä ollut Kamal Asser teki 4 maalia, mutta se
ei auttanut kun vastustaja
onnistui kuudesti. Kotipelit jatkuivat 26/5 TKT2 vastaan. Joukkue venyi hienosti kauden ensimmäiseen
voittoon. Maalissa EeroPertti Virtanen esitti hienoja torjuntoja ja maalinteosta vastasivat Eetu Karpiola ja Wahid Rahmathi.
Ac Nokiasta saatiin luovu-
tusvoitto 30/5. Kesäkuussa
kotipelissä 6/6 kärsittiin
sarjajohtaja TPV:lle 0-12
tappio. Alkukaudella joukkueen tasaisimmat suoritukset otteluissa ovat esittäneet
alakerrassa Ville Rantanen
ja Asad Abdullah sekä keskikentällä Jani Jokela.
Joukkueen valmennuksesta vastaavat Pasi Sirjonen ja Veijo Rantanen.
Joukkueen Johtajana toimii
Tapani Korkeala.
Joukkueessa pelaavat seuraavat pelaajat: Kamal Asser, Asad Abdullah. Jani Jokela, Eetu Karpiola, Jake
Kääriäinen, Reko Lindroos,
Orfan Mirzaie, Wahid Rahmathi, Joonas Raitanen,
Vesa Rantanen, Ville Rantanen, Ilpo Taipale, Markus
Viljanen, Eero-Pertti Virtanen ja Jari-Petteri Virtanen..
Aurinkoista kesää, muista käydä Martin asusteen
ALENNUSMYYNNISSÄ!
ENEMMÄN
VERKOSSA!
-20% alennuksella
Osallistu, vaikuta, löydä
Verkkopalvelussa mm.
l
kmvlehti.fi
alve
paikat. Varsinaisen peliajan
jälkeen tilanne 1 - 1 ja siirryttiin suoraan rangaistuspotkukilpailuun, jossa Valo
osottautui vahvemmaksi,
voittaen ottelun 3 - 2 rp.
Piirisarja aloitettiin Nokialla 13.5. vierasottelulla Nokia Pyryä vastaan. Selvästä
pelihallinnasta huolimatta
ei pystytty murtamaan vastustajan tiukkaa puolustusmuuria ja vastustajan käytettyä omat maalipaikat
hyväkseen, niin tuloksena
tappio 3 - 2 Pyryn voittomaalin syntyessä 30 sek ennen pelin loppua. Mollivoittoiset sarjaottelut jatkuivat
25.5. Vammalassa FC Vapsia vastaan, vastustajan rynnistäessä ensimmäisen puoliajan jälkeen tyrmäävästi
5 - 0 johtoon. Toisella puoliajalla saatiin aikaiseksi pienimuotoista takaa-ajoa 5 - 3
tilanteeseen, mutta lopullinen nousu tyrehtyi vastustajan 6 - 3 voittomaaliin. Tässäkin ottelussa maalinteko
tuntui hyvistä paikoista ja
pallonhallinnasta huolimatta vaikealta. 31.5. pelattiin ensimmäinen kotipeli
Oriveden Tuiskua vastaan,
mistä tuloksena selvä 9 - 1
kotivoitto. Suuresta maali-
Haku
p
Kausi aloitettiin 16.3. koulukeskuksen liikuntasalilla
jatkuen Länsi-Koskelan
hiekkakentän kautta Mäntänvuoren urheilukentälle.
Harjoituksia pidetään kolme
kertaa viikossa tiistaisin,
torstaisin ja sunnuntaisin.
Joukkue pelaa Tampereeen
piirin D 13 2. divisioonan
alkusarjaa kevätkauden,
jonka jälkeen jatketaan
syyskaudella ylemmässä tai
alemmassa jatkolohkossa.
Ennen sarjakauden alkua
pelattiin harjoitusottelu
Keuruun tekonurmella KeuPaa vastaan sekä osallistuttiin 17.4. Lempäälässä tekonurmella OP-turnaukseen.
Turnaus sujui menestyksekkäästi, sillä joukkueella tuliaisina hienosti kultamitalit.
Alkulohkossa kaatui RiPS
(Riihimäki) 2 - 1, TKT (Tampere) samoin 2 - 1 lukemin
ja lohkon ratkaisuottelusssa
tiedettiin tasapelin riittävän
finaalipaikkaan, joten pelattiin fiksusti tasapeli 0 - 0 Hakaa (Valkeakoski) vastaan.
Finaalissa vastaan asettui
turnausisäntä LeKi-Futis.
Finaali sujui tasaisissa merkeissä, kuitenkin Valo sai
luotua ottelussavastustajaa
vaarallisemmat maalinteko-
B -95-96 -juniorit
Kotikokki.net-palvelusta löydät
vinkkejä ruuanlaittoon.
Täältä eivät ruokaohjeet
lopu kesken.
sšHIHALLAKAULUKSELLISET
kangas- ja trikoopaidat
s3(/243)4&ARMARI053%2/4
s2UKAN!63ULKOILUPUVUTYM
30%-50% alennuksilla
s)24/4!+)4EIMUSTA
s5,+/),5053%2/4
s0556),,!.%5,%%4
JA#/,,%'%4
s/3!0565)34!YM
Tilaus
a
siat
pelit
Nettisivuillamme on runsaasti uutisia, hyötytietoa
ja viihdettä. Sivuja seuraamalla pysyt ajan tasalla
tuoreimmista uutisista - ja puheenaiheista.
ä
Sä
16`
0UUVILLA(/535*!
23`
&!2-!2%)4!
5
40!)4/*! `
Luhdan rennot
PUUVILLAHOUSUT
39 ja 49
Ratakatu 10 Mänttä
Valopallo 1/2011
7
Tekonurmi
MänttäVilppulaan!
Muistoja
Lahdenpohjasta
TUL:n suursarjan ottelu Valo - Lamminpää Korpi.
Valon mv. Pentti Majanen on napannut pallon
Vilkko Pajusen seuratessa tilannetta
1956 kevään ensimmäinen harjoitusottelu takana. MU lyöty 5 - 1. Takaa vas. huoltaja Arvi Takamaa, Eino Jokinen, Eino Rantanen, Reino
Teimonen, Rauno Niemi, Vilkko Pajunen ja Rauni Rantanen. Keskellä
Sulo Saarinen.Edessä vas. Orvo Niittynen, Matti Joensalmi, Juhani Larinaho, Klaus Salmivirta ja Reijo Nyberg.
Kerran lenkillä käydessäni
kiersin Lahdenpohjan kentän kautta pitkästä aikaa ja
kyllä suru tuli puseroon, kun
näki legendaarisen paikan
nykytilanteen. Jalkapallokenttää ei ole käytetty enää
muutamaan vuoteen ja nykyisin se kasvaa roskaheinää
suurelta osin. Kentän kulmauksessa on uudehko moukarihäkki, mutta ei taida ”lekanheittäjiä” enää löytyä
Mäntästä. Kaukalon paikalla oli jotain jätepuita varastoituna. Futiskentän katsomosta pilkotti lahoja lankkuja vahvan heinän seasta.
Jääkiekkopuolen katsomon
paikalla kasvaa nykyisin jo
isoja koivuja.
Itse kuulun vielä siihen
laajaan joukkoon, mikä on
viettänyt valtaisan määrän tunteja kyseisellä alueella lapsuudessa ja nuoruudessa. Lahdenpohjassa ja
”Saharassa” kuten futispuolella paikkaa kutsuttiin, tuli
vietettyä aikaa ”höntsäilijänä”, junioripelaajana, valmentajana ja penkkiurhei-
lijana todella paljon. Tosin
itse olen vähän väärä henkilö muistelemaan kyseistä
urheilupyhättöä, koska en
ehtinyt vielä näkemään
Lahdenpohjan ”kultaista aikaa”. Vanhemmilta äijiltä
olen kuullut paljon juttuja
60-luvulta, kun kaksi kovaa
paikallista kiekkoporukkaa,
Valo ja Mäntän Urheilijat
ottivat yhteen, Risto Siltanen pyöritteli vastustajiaan
E-junioreissa miten tahtoi ja
vuosikymmenten vaihteessa
KiePo karsi peräti noususta
SM-sarjaan! Niihin aikoihin
katsojia oli ollut kaukalon
ympärillä toistatuhatta henkeä.
Omat muistoni Lahdenpohjasta alkavat jostain
70-luvun puolivälin paikkeilta. Silloin kaukalossa
oli yleensä poikia niin paljon, että nuoremmat ja huonommat, kuten minä, jouduimme pelailemaan isolla
kentällä. Viimeksi futiskenttänä toiminut alue jäädytettiin silloin kokonaisuudessaan ja siellä oli kyllä tilaa
kaikille. 70-luvun loppupuolella jäädyttäminen lopetettiin, kun jalkapallon harjoitteluun tarvittiin talvikenttää. Uusi, paljon pienempi
luistelualue jäädytettiin sitten viereen, isomman huoltorakennuksen eteen.
Siihen aikaan kaikki KiePon joukkueet treenasivat
Lahdenpohjassa. Nuoremmatkin juniorit tulivat polkupyörillä pelivarusteet
puettuina aina Vuohijoelta
saakka ja kovillakin pakkaskeleillä. Kaukalon jää ei
ollut aina huippuluokkaa,
koska sitä ei voitu tehdä jokaisen treenin välissä.
Sitten kun olin kehittynyt
sen verran, että hyväksyttiin pelailemaan kaukaloon,
aloin olemaan siellä lähes
joka ilta. KiePon junioreissa
pelanneet Asemanmutkan
pojat Laineen Ike ja Kolhisen Patse olivat usein kaukalon tähtiä ja pelasivat
aina samalla puolella. Molemmilla oli Orbitin muoviluistimet, jotka olivat silloin
jotain uutta ja ihmeellistä.
Myöhemmässä vaiheessa
Sillanpäässä asuneesta Välimäen Ekosta kehittyi kaukalon ”kuningas”. Hänellä
oli ovelimmat harhautukset jäällä ja parhaat jutut
kopissa. Kopissakin täytyi
välillä istua, kun naama alkoi jäätyä tai puhti olemaan
poissa kahden tunnin pelaamisen jälkeen.
Sillanpään vanhemmasta
kaartista kaukalossa kävivät myös Ahlgrenin Tane
ja Lehtosen Seppo. Tane oli
ihan mukava heppu, mutta
toisaalta sitä toivoi, ettei
hän tulisi pelailemaan. Ilman varusteita pelatessa
hän oli todella liukas kaveri
luistimilla, aivan liian nopea meikäläiselle. Lahtisen
maineikkaasta veljessarjasta ”Tammo” eli Tarmo
kävi myös toisinaan esittelemässä
Suomen Palloliiton olosuhdestrategian keskeisimpänä
valintana on jalkapalloilun
ympärivuotisten kilpailuja harjoitteluolosuhteiden
määrän ja laadun lisääminen maassamme. Tärkeimpänä tavoitteena on jalkapallonurmirakentaminen,
eli tekonurmikenttien määrän kasvattaminen.
Jalkapallonurmien pelilliset ominaisuudet ja ulkonäkö vastaavat jo lähes
täysin luonnon nurmea. Jalkapallonurmen edut verrattuna esimerkiksi vaikkapa
nurmikenttään ovat selvät.
Hyvätasoisen nurmikentän
käyttö rajoittuu vuodessa
noin neljään kuukauteen ja
viikkokäyttö maksimissaan
noin 15 tuntiin viikossa.
Lämmitettyä jalkapallonurmikenttää voidaan käyttää
ympärivuotisesti, vaikkapa
kellon ympäri.
Lämmittämätön jalkapallonurmikin on Pirkanmaan
pohjoispuolella käytössä
noin yhdeksän kuukautta
vuodessa. Merkittävä ero
luonnon nurmen ja jalkapallonurmen välille syntyy
ylläpito ja -hoitokustannuksien ja käyttötuntimäärien
vertailussa, joissa on selvästi osoittautunut, että yksi
jalkapallonurmi vastaa 10
luonnonnurmikenttää vuotuisissa käyttötunneissa. Perinteiset hiekkakentät ovat
jäämässä jo historiaan, samoin kuin jalkapalloilijoi-
den hiekkahousut.
Uusia jalkapallonurmikenttiä asennetaan maahamme vuosittain yli 25
kappaletta ja samanaikaisesti nurmikenttäasennuksia on alle viisi. Tämän vuoden lopussa maassamme onkin jo 175 kenttää, joissa
jalkapallon harjoittelu ja
pelaaminen tapahtuu turvallisissa ja ajanmukaisissa
olosuhteissa. Jalkapallonurmirakentaminen on tällä
hetkellä maamme määrällisesti katsottuna rakennetuin liikuntapaikka.
Jalkapallonurmi toisi Mäntän Valon noin 200 pelaajalle ja muille alueen jalkapallon harrastajille, sekä
Mänttä-Vilppula kunnan
koululaisille erinomaiset
olosuhteet yleiseen liikunnan harrastamiseen. Jalkapallon ohella tekonurmilla
pelataan pesäpalloa, amerikkalaista jalkapalloa, sekä
ultimatea. Joillakin kentillä
myös hiihdetään ja luistellaan talviaikana.
Suomen Palloliiton puolesta haluan kannustaa jalkapalloväkeä ja Mänttä
Vilppulan kuntaa ryhtymään kenttähankkeen toteuttajiksi ja luonnollisesti
jo näin etukäteen onnitella
kunnan päättäjiä viisaista
päätöksistä:
SUOMEN PALLOLIITTO
Tero Auvinen
olosuhdepäällikkö
Paikallinen palveleva
MÄNTÄN
HUOLTOTOIMI OY
Kaikki kiinteistöhoitoon
kuuluvat palvelut
36 vuoden kokemuksella
luotettavasti ja ammattitaidolla
Hallituskatu 23 (Sampo Pankin talo 3 krs.)
Puh. 4749 461
Timo Virkajärvi p. 044 7400 501
Nokia-puhelimet, puhelin - tarvikkeet,
Sonera-palvelut, Garmin-navigaaorit,
etokoneet, oheislaieet, asennukset, ym.
NAVIGAATTORIT
alk.
89,00
Mäntän Puhelin
Palveleva paikallinen asiantuntijasi
Ratakatu 10, Mänä. Puh. 040 162 8002 ma-pe 9-17, la 10-14
Valopallo 1/2011
8
ValoVolley jatkaa Mattilan opein
Valmentajan meriiteistä
ei menestys tulevalla kaudella ainakaan jää kiinni!
Kai "Kapo" Mattila kuuluu
siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on juhlinut Suomen mestaruutta sekä pelaajana että valmentajana.
Suomen maajoukkueen paitaa Mattila kantoi 252 maaottelussa ja on siten kautta
aikain neljänneksi eniten Amaaotteluja pelannut suomalainen lentopalloilija. Jo
viime kauden lopulla ValoVolleyn ryhmää valmentaneen tamperelaisen jatko
Mäntässä on alueen lentopalloilulle suuri mahdollisuus. Mattilan roolia ei voi
ohittaa toisenkaan tähän
mennessä solmitun sopimuksen kohdalla. Hyvään
ykkössarjakauteen tähtäävä
mänttäläisryhmä on syventänyt yhteistyötä mestaruusliigaseura Isku-Volleyn
kanssa ja laatinut seuran
kanssa farmisopimuksen.
Farmisopimus mahdollistaa
sen, että liigaseuran pelaajia voi käydä hakemassa ottelutuntumaa ykkössarjassa
ja ValoVolleyn kautta portit
ovat auki mestaruusliigaan
sekä yhteen Suomen johtavista lentopalloseuroista.
Sopimukseen kuuluu myös,
että Isku-Volley tulee esiintymään Mäntässä myös yhden Suomen Cup- tai mestaruusliigaottelun merkeissä.
Joukkueen pitkäaikainen
taustahahmo Esa Yläkangas
on tehtyihin sopimuksiin
luonnollisesti tyytyväinen. Nyt on pohja kunnossa jolle
rakentaa. Uskoisin, että
tältä pohjalta kiinnostus ValoVolleyta ja alueen lentopalloilua kohti kasvaa huomattavasti. Halusimme saattaa valmentajaneuvottelut
loppuun ennen pelaajaneuvotteluiden aloittamista.
Nyt on joukkueen kasaamisen aika. Motivaatio on se
ominaisuus, jota tulemme
arvostamaan. Uskon, että
ensi kaudella koulukeskuksessa nähdään parasta mänttäläistä lentopalloa tähän
asti. Pelaajasopimukset ovat
siis näin keskikesän lähestyessä työn alla. Ensimmäinen treenilauantai on juuri
takana ja joukkue hahmottuu pikku hiljaa kesän edetessä kohti syksyä. Esa Yläkangas toteaakin koko ValoVolleyn lentopalloilun
olevan nyt vedenjakajalla.
- Olemme kyenneet pelaa-
maan valtakunnan toiseksi
korkeimmalla sarjatasolla
nyt jo viisi vuotta putkeen.
Helppoa taustojen tekeminen ei todellakaan ole ja
välillä peilistä katsoo väsynyt mies. Olisiko kuitenkin
nyt se paikka hinata tasoa
kaikella tavalla ylöspäin?
Viime kauden lopussahan
Mattilan opein tuli kuudesta pelistä neljä voittoa.
Viimeinen peli Mikkelissä
oli kauden paras. Suunta on
ollut siis ylöspäin. Menestymistä pitää kaikkien haluta
ja se vaatii monen tahon tekemistä ja tukea. Tarvitaan
käsiä ja taloudellisia tukijoita. Mielestäni nyt on paikallisten ihmisten ja yrityselämän aika näyttää mitä
hyvä edustusjoukkue alueelle merkitsee. Minun puhelinnumeroni on julkinen,
ideoita ja niiden toteuttajia otetaan vastaan, haastaa
itse valtavan työmäärän lajin eteen tehnyt Yläkangas.
Kai Mattilan oppeja
kuunnellaan nöyränä
Aika
Jaha, vaihtaa
ja oliko tyyliä?
vakuutukset kunnossa?
Ei sen tarvitse
olla niin
vaikeaa.
et
tais
t
.fi
y
o
hp
h
p
nko ww.
a
j
a
aw
kki
Kai itteest
oso
OP-Visa Electron -kortilla maksat näppärästi ostoksia ja nostat
käteistä rahaa automaateista sekä Suomessa että ulkomailla.
Kuvan korttiisi voit valita 12 tyylikkäästä vaihtoehdosta.
Käy valitsemassa omasi osoitteessa op.fi
Pohjois-Hämeen Puhelin 0y
Mänttä: Virkamiehenkatu 3
Ruovesi: Honkalantie 1
Virrat: Keskustie 7
avoinna: ma-pe klo 9-17, la suljettu
asiakaspalvelu: 03 486 411, www.phpoy.fi
set
uk
arjo
Valopallo 1/2011
9
Painimiehet molskilla
Koripallo
muutoksen
kourissa!
sesti pelaamaan läntiselle
alueelle, paremman tason ja suuremman joukkue määrän takia. Emmin
suuren sosiaalisen verkoston kautta olemme saaneet hyvin tukea meidän
suunnitelmalle yritysmaailmasta, kuten kuntopuolen kehittämiseen. Se on
todella suuri apu.
Seuraavista kolmesta
vuodesta tulee todella hienoa seurata miten palapalalta joukkueita rakennetaan ja parannetaan henkilökohtaisia taitoja ja
joukkueena pelaamista.
Joukkueissa on paljon taitoa ja tahtoa, mutta nyt ne
pitää kaikki saada valjastettua käyttöön ja hiottua
yhteispeliin.
Elämme todellä jännittäviä aikoja ja koko joukkue
ja valmentajat toivovat,
että myös mänttäläiset innostuisivat kannustamaan
koripalloilioita!
Painivalmentaja Pertti Eklund näyttää otteen mallia
Futsal D13P
Valon -98 ja -99 syntyneet
juniorit pelasivat ensimmäisen kauden futsalia yhdistelmäjoukkueella 2010-11.
Ottelut pelattiin turnausmuotoisina viikonloppuisin,
joten pelejä kertyi päivän aikana kaksi tai kolme kappa-
Nähdään kentällä!
Pihaan ja puutarhaan Rautiasta!
ECOTECO PUUCEE
999,-
Täydellinen puucee ratkaisu
sisältää helposti pystytettävän,
elementtirakenteisen rakennuksen sekä siihen
yhteensopivan kompostoivan (200L) käymälän.
Ei tarvitse vettä eikä sähköä. Erittäin kätevä tyhjentää. Erillinen haihdutussäiliö nesteelle.
Ulkomitat 114 x 117 x 262 cm.
Painijaosto järjesti Valopainit jo yhdeksättäkymmenettä kertaa. Tapahtumastahan ei toki olisi tullut
mitään ilman hyviä sponsoreita, joita Mänttä-Vilppula
alueella tuntuu olevan. Kiitos heille. Myöskään ilman
mahtavaa vapaaehtoisten
talkoolaisten panosta ei olisi
pärjätty. Kiitos.
Valon painin toiminnan
edellytys on kuitenkin painijoiden ja valmennuksen
jatkuvuus. Toivokaamme
että ensi syksynä painisalilla nähdään taas uusia painijoita vanhojen jermujen
lisäksi. Muistakaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä
innostua painista harrastuksena. Kiitos myöskin Pepelle
jaksamisesta valmentaa poikia vuodesta toiseen.
letta. Piirinsarja pelattiin 13
joukkueen yksinkertaisena
sarjana, missä joukkueille
kertyi yhteensä kaksitoista
ottelua kauden aikana.
Pelit menivät vaihtelevasti, välillä tuli suurinumeroisia tappioita ja voittoja,
sekä muutama tiukka matsi
yhden tai kahden maalin
erolla suuntaan tai toiseen.
Yhtään tasapeliä ei joukkue
pelannut, mikä osittain joh-
tuu hyökkäysvoittoisesta
taktiikasta. Joukkueen sijoitus sarjassa oli 8/13.
Pelaajat:
Herranen Matilda, Karpiola Aapo, Keinonen Santeri, Kerimov Magomed,
Kortelahti Jenna, Mirzai Orfan, Raitanen Joonas (C),
Rantanen Vesa , Selkäinaho
Veera, Jokinen Aleksi.
Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi
Koripallo on uuden alun
edessä, kun yksi sukupolvi
pelaajia lopetti ja alusta
asti kuvioissa ollut Risto
Jussila lopetti valmentamisen. Nyt valmennusvastuu seuran pelaajista on T.
Hakalalla ja uutena Emmi
Viita-aholla. Emmi lopetti
juuri pelaaja uran ja halusi onneksi halusi siirtyä
suoraa valmentamisen pariin.
Valmentaja on hienoa,
kun on nyt toinen valmentaja apuna, jonka kanssa
pystyy ideoimaan ja joka
pitää hulluimat ideani kasassa.
Me olemme pelaajien
kanssa suunnitelleet kolmen vuoden ohjelman,
jossa kolmantena vuotena
pelataan mahdollisimman
korkealla, toivottavasti
valtakunnallisella tasolla.
Joka vuodelle on tiettyjä
tavoitteita missä pitää olla
kehittynyt, jotta se suuri
maali saavutetaan.
Joukkueet meillä on Bja A-tytöissä. Siirrämme
joukkueet todennäköi-
Mäntän Valon Painijaoston toiminta viime kaudella
oli toimeliasta. Kilpailuissa
käytiin ympäri maakunnan
Viialasta Muurameen, unohtamatta tietenkään Mäntän
omia Valopaineja. Syyskaudella painimuotona oli vapaapaini ja kevätkaudella
painittiin Kreikkalaisroomalaisella tavalla. Harjoituksia oli joka viikon tiistaina
ja torstaina. Poikia noissa
puolentoista tunnin harjoituksissa kävi kymmenkunta
eri ikäistä painijaa aina 7-13
vuotta.
Harjoituksissa hiki lensi ja
pojilla oli hauskaa. Poikia salilla isällisin ottein valmensi
pitkäaikainen painivalmentaja Pertti Eklund. Valmennus oli ilmeisen tehokasta,
koska Mäntän painijat kahmivat mitaleita joka kisasta
johon osallistuivat.
AKKUTRIMMERI
Bosch ART 23 LI
Monipuolinen ja erittäin kevyttrimmeri,
jolla leikkaat jopa 800 m yhdellä
latauksella. Innovatiinen muoviteräjärjestelmä mahdollistaa
tehokkaan ja tarkan
leikkaamisen. Säädettävä
teleskooppivarsi, lisäkahva
ja käänettävä leikkuupää.
Paino 2,4 kg.
399,-
(norm. 449)
Plussakortti
tarjous!
129,-
Coloria Linnea TALOMAALI 9L
puolihimmeä, vesiohenteinen
talomaali ulkokäyttöön sekä
uusille että
aikaisemmin
maalatuille
puujulkisivuille
+ sävytys
sekä sokkeleihin.
54,90
TEHOKOMPOSTORI L & T 225 l
Mullistava uutuus biojätteiden ympärivuotiseen kompostointiin 2-6 hengelle. Tehokas
ja tyylikäs lämpökompostori, jossa on vakiona suuri, saranoitu täyttöluukku, joka pysyy
auki ilman salpaa, lämpömittari ja tehokas
eristys, Markkinoiden suurin tyhjennysluukku.
Saatavana korotusosa (100 l) erillishintaan.
Tarjoukset voimassa 24.6 saakka tai niin kauan kuin varatut erät riittävät.
Avoinna:
ma-to 9-17
pe
9-18
la
9-14
Tiedätkö mihin kaikkeen
sinun taloutesi pystyy?
Taloutesi haluaa tehdä työtä hyväksesi. Mikset siis antaisi sille mahdollisuutta?
Tulkaa yhdessä Sampo Pankkiin, niin pannaan taloutesi hommiin. Meidän tehtävämme on tehdä asiat sinulle mahdollisimman helpoksi sekä tarjota käyttöösi
koko asiantuntemuksemme ja parhaat työkalut. Varaa aika numerosta
0200 2000 (pvm/mpm) arkisin klo 9–18 tai osoitteessa sampopankki.fi.
Mäntän konttori
Hallituskatu 23, 35800 Mänttä
puh. 010 546 0632
Talouttasi ajatellen,
Valopallo 1/2011
10
Oletko tyytyväinen pankkiisi?
4Y]RK\US^]O^ZKXUSX`KSR^YKY^KcR^Oc^^sWOSRSX
5O\\YWWOWSOVOVVsWWOWS^sUKSUUOK8Y\NOK`YS
^K\TY^K]SX_VVO=O]KK^^KKYVVKWO\US^^s`s]^SOXOWWsX
U_SXWS^sXcUcSXOXZKXUUS]S^K\TYKK=YS^KTK`K\KKKSUK
Z`WWZWWKZO"^KS^_VOUscWssX
UYX^^Y\S]]KWWO
Teemme sen mahdolliseksi
Seppälän Puistotie 2
1157 Mänttä-Vilppula
0200 3000
nordea.fi
Palvelemme
Ma - Pe 10 - 18
La 10 - 14
Su 12 - 16
TERVETULOA!
TUOTTEET FYSIOTERAPIAAN
tIJFSPOUBWÊMJBJOFFU
tIPJUPQÚZUÊSVMMBU
tLBTWPBVLPOTVPKBU
tQVIEJTUVTQBQFSJU
tEFTJOöPJOUJBJOFFU
AVOINNA
JOKA PÄIVÄ
10 - 02
7FSLLPLBVQQB
PTPJUUFFTTB Uö
X
X XQBQFSQMBT
-FLBUJF.ÊOUUÊt1VItJOGP!QBQFSQMBTUötXXXQBQFSQMBTUö
Nordea Pankki Suomi Oyj
Kolme juniorijoukkuetta lähdössä harjoituspeli reissulle Tampereelle talvella 1977.
Valopallo 1/2011
11
www.koneosapalvelu.fi
Vilppula
Helsinki
Kuopio
Lappeenranta
Tunteella ja Taidolla
VÄRIKAUPPAA VUODESTA 1978
Kaarikatu 10, 35700 Vilppula
Puh. 471 4819
Aukioloajat:
Ma-pe 8:30 - 17:00
La 9:00 - 13:00
- KEITTIÖT - KAAPISTOT
- KYLPYHUONEET
-SANEERAUKSET
- UUDISRAKENTAMINEN
K E I T T I Ö &
SANEERAUS
3EPPËLËN0UISTOTIE-¯.44¯s
Valopallo 1/2011
12
Aidosti ellä
läh
HINTA VOIMASSA 13.6.-15.6.2011
VALIO
TÄYSMEHUT
2 tlk!
-14%
HINTA VOIMASSA 1.6.-3.7.2011
2 ps!
275-325g
1 l (ei appelsiini)
3
2 tlk
-27%
Ilman K-Plussa-korttia tai yksittäin 1,75 tlk (1,75/l)
HINTA VOIMASSA 1.6.-3.7.2011
3
00
2
2 tlk
-28%
OLVI KEVYTOLO
KIVENNÄISVEDET JA VICHY
(0,84/l)
Ilman K-Plussa-korttia tai yksittäin
1,55-1,79 pl (1,42-1,67/l), sis. pantin 0,20
kpl
(5,32/kg)
GOLDEN CAP
SIIDERIT
2 pkt!
-33%
-11%
2
2 pkt
(3,13/kg)
III-OLUT
24-pack! 0,33 l tlk, 24-pack
pl
(4,64/l)
Ilman K-Plussa-korttia
50
HINTA VOIMASSA 1.9.2010 ALKAEN
29
2,55 pl (5,22/l), sis. pantin 0,20
2
400g
Ilman K-Plussa-korttia tai yksittäin 1,89 pkt (4,73/kg)
0,45 l
2 pl
-40-49%
3
HINTA VOIMASSA 5.5.-4.7.2011
0,95 l
sis. pantit 0,40
ATRIA HIILLOS
GRILLIMAKKARA
99
Ilman K-Plussa-korttia 5,55 kpl (7,40/kg)
Ilman K-Plussa-korttia tai yksittäin 1,89 tlk (1,89/kg)
HINTA VOIMASSA 1.6.-3.7.2011
HINTA VOIMASSA 1.6.-3.7.2011
750g
00
(1,50/kg)
2 pl!
Ilman K-Plussa-korttia tai yksittäin
2,75 ps (8,46-10,00/kg)
VALIO HYVÄ
SUOMALAINEN
ARKIJUUSTO
1 kg (ei laktoositon, A+, Vanilla)
-20%
2 ps
(6,15-7,27/kg)
HINTA VOIMASSA 1.6.-3.7.2011
VALIOJOGURTTI
MAUSTETUT JOGURTIT
2 tlk!
4
00
00
(1,50/l)
FAFFEL
MEGAPUSSIT
-17%
19
99
24-pack
(2,07/l)
sis. pantit 3,60
Ilman K-Plussa-korttia
23,52 24-pack (2,52/l) sis. pantit 3,60
Piilan Kesäale!
kaikki kehykset
t
y
N
-50%
Tarjous ei koske Oakley-kehyksiä.
Palvelevat optikkomme:
Eveliina Juhala
Anna Leivo
Mikko Linninen
Katriina Piila