Porttien Kirja - Azazelin Tähti

Porttien Kirja
A z a z e li n Täh d e n v e l j e s ku nnan säännöt
Porttien Kirja – Azazelin Tähden veljeskunnan säännöt
© Johannes Nefastos 2013
LUKIJALLE
PORTTIEN KIRJA on esitys Azazelin Tähden veljeskunnan käytännöistä.
Se korvaa aikaisemmin jäsenten käyttöön annetun kirjoituksen Veljille #1
yksityiskohtaisemmalla ja tarkastetulla esityksellä, ja laajentaa aiemmin julkaistua teosta Polkujen Kirja esittelemällä loput veljeskunnan jäsenille avoimista aspekteista.
Tämä kirja on tehty sääntöjen ja ohjeiden kokoelmaksi ennen kaikkea Azazelin Tähden jäsenten käyttöön, mutta se on tarkoituksella julkaistu kaikkien halukkaiden tarkasteltavaksi. Tällä tavoin aatteesta & veljeskunnasta
kiinnostuneet voivat perehtyä seuran rakenteeseen sekä yleisestä mielenkiinnosta että mahdollista jäsenyyttä harkitessaan.
Esitystapa on lähtökohtaisesti minimalistinen, sillä sääntökirjan tarkoitus
on toimia ennen kaikkea tarkistuspisteenä. Tämän kirjan ajan tasalla oleva
versio on luettavissa Azazelin Tähden verkkosivuilla.
Päiväys: 7.7.2013
Tämä versio: 18.8.2014
Azazelin Tähden puolesta,
Johannes Nefastos
3
SISÄLTÖ
Lukijalle 3
LUKU I - SEURAN LÄHTÖKOHDAT9
Lähtökohta Perusperiaatteet
9
10
LUKU II - ULKOINEN RYHMÄ
Kaksi ryhmää
Jäseneksi pyrkiminen
Ulkojäsenyys
Ulkojäsenten velvollisuudet
Ensimmäiset valinnat
Eksoteristit
Eksoteristijäsenen velvollisuudet
Osallistumismahdollisuuksia
Veljeskunnan julkaisut
Solut
Eksoteeriseen aspektiin liittyminen
Muotoaspektien kuvaukset
KIVEN ASPEKTI
- Toiminta: Energetiikasta & seremoniallisuudesta
- Vastaavuudet
- Yhteys Valkeaan aspektiin
- Erityiset haasteet
4
11
11
12
13
13
13
14
14
15
16
17
17
18
18
18
18
18
18
KÄÄRMEEN ASPEKTI
- Toiminta: Taiteesta & uskonnosta
- Vastaavuudet - Yhteys Punaiseen aspektiin - Erityiset haasteet 19
19
19
19
19
SILMÄN ASPEKTI
- Toiminta: Tutkimuksesta & ongelmatekijöistä
- Vastaavuudet - Yhteys Mustaan aspektiin
- Erityiset haasteet 20
20
20
20
20
MALJAN ASPEKTI
- Toiminta: Eheyttämisestä & kommunikaatiosta
- Vastaavuudet
- Yhteys Harmaaseen aspektiin
- Erityiset haasteet 21
21
21
21
21
Planeettavastaavuudet
Aspektilyhenteet
Esimerkkejä aspektiharjoituksista
Silmän aspekti: Kirjallisuuteen tutustuminen
Käärmeen aspekti: Veljeskuntanimen valmistaminen
Kiven aspekti: Rukousharjoitus
Maljan aspekti: Julkaisutyöt & informointi
LUKU III - LOOSHIT
22
23
23
23
23
24
25
26
Looshikeskukset
Looshin perustaminen
Jäsenyys loosheissa
Looshiohjaajien velvollisuudet
Looshitoiminnan käytäntöjä
26
27
27
28
28
5
LUKU IV - SISÄINEN RYHMÄ
30
Esoteristit
Esoteeriseen aspektiin liittyminen
Jäsenyys useammassa aspektissa
Puheenjohtajuus
Estyneisyys valojen antamiseen tai pitämiseen
Viranhaltijoiden puuttuessa
Sitova äänestys
Ohjaajakausista
Esoteristijäsenten velvollisuudet
Ohjaajien velvollisuudet
Akolyytit (ohjaajien avustajat)
Muihin virkatehtäviin liittyvät velvollisuudet
Ulkoisen ryhmän jäsenet viranhaltijoina
Virkoihin liittyvät loma-ajat
30
30
31
32
32
33
33
34
34
35
35
36
36
37
LUKU V - YLEISIÄ SÄÄNTÖJÄ & OHJEITA
38
Yhteydenpito
Vastuullisuudesta
Yhteiskunnallinen statuksemme
Raha-asioiden hoidosta
Seuran kirjasto
Vuosijulkaisu
Vuosikokoukset
Kahdeksan juhlapäivää
Maagisten ja uskonnollisten kaavojen käyttö
Psyykkisistä kyvyistä
Seurasta erottaminen ja eroaminen
”Elävä puu”
6
38
39
40
40
40
41
41
42
42
43
43
44
LUKU VI - AATTEISTA
45
Tasa-arvon toteuttaminen seurassa
Suhteemme teologiaan
Suhteemme teosofiaan
Suhteemme satanismiin
Suhteemme politiikkaan
45
46
47
48
48
LUKU VII - KAAVOJA
49
Jäsenhakemus (pohja)
Erohakemus
49
51
7
8
LUKU I
SEURAN LÄHTÖKOHDAT
Azazelin Tähteä voidaan kutsua seuraksi tai veljeskunnaksi riippuen
siitä, millaista kokemistapaa halutaan painottaa. Se on moniulotteisen
okkulttisen maailmankuvan tutkimukseen keskittyvä, yhdistysrekisteriin
kuulumaton, samansuuntaisesti kokevien ihmisten kokouma, jolla on
omat sisäiset ehtonsa. Näistä tärkeimpiä ovat väkivallasta ja valehtelemisesta pidättäytymisen velvoitteet.
Koska veljeskunnalla on jo melko runsaasti julkaisuja, artikkeleita ja puheenvuoroja, perusasiat voivat joskus olla vaarassa jäädä yksityiskohtien
alle. Tällaisissa tilanteissa voi olla hyvä muistuttaa itseään lähtökohdista,
jotka Azazelin Tähden seitsenkohtaisen perustan ja perustusasiakirjan
pohjalta voidaan tiivistää seuraavasti:
Lähtökohta:
Azazelin Tähti on perustettu yhdistämään henkisesti tähän asti vastakohtaisina nähtyjä esoterismin muotoja, jota saataisiin aikaan niin yksilöiden
kuin yhteisöjenkin kehittymistä ymmärryksen ja rakkauden alaisuudessa.
”Esoterismilla” tarkoitetaan tässä sellaisia maailmankuvia, joissa ihmisen sisäiset kokemistavat koetaan vähintään yhtä merkityksekkäiksi kuin
ulkoiset opinkappaleet tai ulkoisen toiminnan välittömät vaikutukset.
Azazelin Tähti ei näin ollen pyri pitämään sisällään sellaisia maailmankuvia, jotka painottavat omaa puhdasoppisuuttaan ja muiden väärässä
olemista.
9
Perusperiaatteet:
1) Jumaluus on absoluuttinen.
2) Totuudellisuus on hengellisistä velvoitteista korkein.
3) Satanismi ei merkitse pahojen tekojen tekemistä tai hyväksymistä.
4) Kokonaisvaltainen edistyminen edellyttää myötätunnon kehittämistä.
5) Jokaisen on itse ponnisteltava kehittyäkseen ja elääkseen merkityksekästä
elämää.
6) Meidän ei tule pelätä kuolemaa, vaan pyrkiä näkemään olemassaolon
kokonaisvaltaisuus.
7) Pyrkimys Ymmärrykseen, Rakkauteen ja Oikein Toimimiseen muodostaa
Kolminaisen Avaimen.
Pyrkiessäsi veljeskuntaan olet hyväksynyt nämä asiat elämäsi lähtökohdiksi
tai ainakin uskottaviksi mahdollisuuksiksi. Mikäli jossain vaiheessa päädyt
vastakkaiseen vakaumukseen jossakin edellä mainituista kohdista, ole hyvä
ja ilmoita siitä veljeskunnalle.
10
LUKU II
ULKOINEN RYHMÄ
KAKSI RYHMÄÄ
Azazelin Tähti jakaantuu kahteen ryhmään, ulkoiseen eli eksoteeriseen ja
sisäiseen eli esoteeriseen piiriin. Ulkoiseen puoleen kuuluvat aspektittomat
ulkojäsenet sekä muotoaspektien jäsenet, sisäiseen puoleen kuuluvat väriaspektien jäsenet. Seuraavasti:
Harmaa aspekti: Ulkojäsenet. Ei varsinaista aspektijäsenyyttä.
Muotoaspektit:
Kiven aspekti, ”Muodollinen Valkea.”
Käärmeen aspekti, ”Muodollinen Punainen.”
Silmän aspekti, ”Muodollinen Musta.”
Välittävä aspekti:
Maljan aspekti.
Jäsenet sisä- ja ulkoryhmien välissä.
Väriaspektit:
Musta aspekti.
Punainen aspekti.
Valkea aspekti.
11
JÄSENEKSI PYRKIMINEN
Azazelin Tähden seuraan voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö. Hänen tulee lähettää päivätty ja allekirjoitettu hakemus kirjepostitse
kulloinkin voimassa olevaan seuran postiosoitteeseen ja vastata mahdollisesti esitettäviin lisäkysymyksiin. Sisäänotosta äänestävät seuran aspektiohjaajat.
Olennaisinta hyväksymiselle on seuran eettisen linjan mukainen maailmankuva, mikä tarkoittaa, että pyrkijällä ei tule olla väkivaltaista- tai
lahkolaisajattelua ruokkivia ihanteita.
Jäsenen on kyettävä allekirjoittamaan edellä esitetyt:
– Perustuskirjan idea
– Pyrkimys Azazelin Tähden seitsemän ohjelmakohdan mukaiseen
toimintaan
– Kolmen teosofisen seuran perusohjelmakohdan hyväksyminen
Luonnos jäsenhakemusta varten löytyy viimeisessä luvussa esitetyistä liitteistä.
Sähköpostitse käydyn lisäkysymyskeskustelun jälkeen pyrkijälle lähetetään kirjepostissa tieto hyväksymisestä tai hylkäämisestä, ja jälkimmäisen
tapauksessa siihen liittyvät syyt. Hyväksymiskirje lähetetään mieluiten
sen henkilön toimesta, josta luultavimmin on tulossa uuden jäsenen aspektiohjaaja. Ellei ohjaajalla itsellään ole aikaa tai mahdollisuutta tähän
yhteydenpitoon kyseisellä hetkellä, sen voi lähettää akolyytti tai vastaava
auttaja.
Hakija hyväksytään, kun aspektiohjaajien enemmistö on puoltanut hänen
jäsenyyttään.
12
ULKOJÄSENYYS
Seuran uudet jäsenet ovat automaattisesti ulkojäseniä, kunnes valitsevat
itselleen yhteyden jossakin aspektissa. Tätä aspektittomuutta voidaan
kutsua myös HARMAAKSI aspektijäsenyydeksi, kuten Polkujen Kirjassa
on esitetty.
ULKOJÄSENTEN VELVOLLISUUDET
Ulkojäseneltä vaaditaan ainoastaan seuraavaa:
Vähintään yhden kerran vuodessa ulkojäsenen tulee ilmoittaa veljeskunnalle kirjallisesti oman henkisen maailmankatsomuksensa senhetkinen
tila. Tämän voi tehdä joko kirjeitse tai sähköpostitse, ja viestin voi lähettää joko seuran johdolle yleisesti tai kenelle tahansa aspektiohjaajista.
Viesti voi olla kuinka pitkä tai lyhyt tahansa, kunhan siitä käyvät ilmi
olennaiset asiat. Yksinkertaisimmillaan tämä voi kuulua esimerkiksi seuraavasti: ”Allekirjoitan edelleen Azazelin Tähden ohjelmakohdat, ja haluan pysyä seuran jäsenenä. (Päiväys ja allekirjoitus)”
ENSIMMÄISET VALINNAT
Uudella jäsenellä on mahdollisuus tehdä jotkin valinnat heti seuraan
liittyessään. Näitä ovat:
– Veljeskuntanimi (alustava)
– Aspekti (jokin kolmesta muotoaspektista: Kivi, Käärme, Silmä; tai
Harmaa aspekti)
– Automaattinen liittymismahdollisuus lähimpään maantieteelliseen
looshiin
13
On myös hyvin suositeltavaa rekisteröidä nimimerkki seuran verkkofoorumille tai useammalle. Ylläpito liittää uusille jäsenille oikeudet käyttää foorumien sisäistä jäsenpuolta liittymisen jälkeen. Verkkofoorumien
kautta keskinäinen informaatio kulkee ohjaajiston ajankäytön kannalta
usein helpoimmalla ja nopeimmalla mahdollisella tavalla.
EKSOTERISTIT
Ulkoiseksi ryhmäksi (vastakohtana ”sisäiselle ryhmälle”) kutsutaan ulkojäseniä ja eksoteristijäseniä yhdessä. Ulkoisen ryhmän jäsenillä on vain
vähän velvollisuuksia, ja vastaavasti vähemmän mahdollisuuksia tehdä
päätöksiä seuran yhteisistä asioista.
EKSOTERISTIJÄSENTEN VELVOLLISUUDET
Mihin tahansa varsinaiseen aspektiin kuuluvalta jäseneltä vaaditaan jonkin verran kommunikointi- ja osallistumiskykyä seuran työhön. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteydenpitoa a) omaan aspektiohjaajaan ja/tai
b) omaan looshiohjaajaan. Vähintään vaaditaan sama kuin ulkojäsenten
suhteen, ts. vuosittainen tilanneilmoitus, mutta aktiivisempi yhteydenpito on suotavaa.
Koska ohjaajilla on usein runsaasti töitä seuran asioissa, kaikkein toivotuinta on yhteydenpito tavoilla, joka tavoittaa laajemman ryhmän seuran
jäseniä: osallistuminen looshikokouksiin, aktiivisuus seuran ulkoisilla
tai sisäisillä keskustelufoorumeilla, tutkimus- tai toimintasolujen työhön
osallistuminen.
Eksoteristijäsenen tulee ilmoittaa ohjaajilleen (aspekti ja/tai looshiohjaajalle), jos hän on kyvytön tai haluton suorittamaan jotakin omaksi
tehtäväkseen ottamaansa työtä veljeskunnassa, tai jos aiheutuu muita
maailmankatsomuksellisia tai käytännöllisiä ongelmia.
14
OSALLISTUMISMAHDOLLISUUKSIA
Tärkein työ veljeskunnan aatteiden edestä tehdään jokapäiväisessä elämässä:
pohtimalla, tutkimalla, lukemalla ja ennen kaikkea elämällä todeksi henkistä
elämää sopusoinnussa seuran perusideoiden kanssa.
Tälle pohjalle voidaan rakentaa hyvin monenlaista. Seuraavassa on joitakin
työmahdollisuuksia seuran piirissä:
a) Osallistuminen looshityöhön. Osallistuminen tapaamisiin, tapaamisten
vaatimat käytännön järjestelyt, kirjanpito, ym.
b) Osallistuminen avoimiin aspektiharjoituksiin tai oman aspektin erityisharjoituksiin.
c) Osallistuminen seuran sisäisiin ja julkisiin keskusteluihin.
d) Käännöstyöt ja käännösten tarkastaminen. Pääsääntöisesti suomesta englantiin ja muille kielille.
e) IT-työt. Vanhojen sovellutusten tarkkailu ja huolto tai uusien luominen.
f) Taiteellinen työ. Helpointa on hyödyntää kuvataidetta painetuissa- ja verkkojulkaisuissa, mutta muun taiteen hyödyntämistä voidaan soveltaa projektiluontoisesti.
g) Artikkelien kirjoittaminen ja tarjoaminen seuran blogiin, vuosijulkaisuun
ym.
h) Julkaisukäytännöissä avustaminen. Julkaisujen valmistamiseen liittyy monenlaista työtä taitosta jakeluun.
i) Käytännön juoksevien asioiden hoitaminen. Oli työ mikä tahansa, siihen
liittyy aina tietty määrä yleistä vaivannäköä erilaisten pikkuasioiden hoidon
muodossa. Käytännön asioissa luotettavien jäsenten apua otetaan mielihyvin vastaan.
j) Seuran positiivinen tunnetuksi tekeminen.
15
Seuran kulloinkin painottamat työskentelytavat eivät merkitse, että muut
tavat aatteellisen työn tekemiseen olisivat kiellettyjä tai vähemmän kannustettavia. Päinvastoin, kuten veljeskunnan perustuskirjan pohjalta
voimme ymmärtää, kaikki lähestymistavat joita ohjaa pyrkimys henkiseen
lopputulokseen, ovat toivottavia. Jos siis huomaat, että veljeskunnalla
ei ole itse toivomasi kaltaista toimintamuotoa organisoituna, tämä
ei tarkoita etteikö tuollainen toiminta harkiten toteutettuna olisi
toivottavaa; luultavasti kyse on siitä, että veljeskunnan muilla jäsenillä
ei ole ollut tarvittavaa kykyä, aikaa tai erityistemperamenttia kyseisen
työn tai projektin toteuttamiseen: siten kyseisen asian organisoiminen /
toteuttaminen voi olla juuri oma tehtäväsi tai osa sitä.
Jäsenillä ei ole oikeutta käyttää veljeskunnan ideologiaa omien näkemystensä autorisoimiseen, eivätkä jäsenet ole oikeutettuja hakemaan meriittiä tai etuisuuksia esiintymällä julkisesti veljeskunnan jäseninä.
VELJESKUNNAN JULKAISUT
Veljeskunnan jäsenten julkaisemat teokset — erityisesti kirjallisuus ja artikkelit — ovat aina jossain määrin myös seuran yleistä esitystä. Ne profiloivat veljeskuntaa ja esittävät näkökulmia sen ajattelusta. Erityisen selvää
tämä on, jos jäsen käyttää julkaisussa veljeskuntanimeään. Julkaisuissaan
seuran ideologialle vastakkaisia näkemyksiä esittävä jäsen voidaan erottaa,
vaikka kirjoittaja ei varta vasten olisi tahtonut yhdistää ajatuksiaan Azazelin Tähteen.
Tämä ei tarkoita, että kenenkään jäsenen julkaisut olisivat suoraan seuran kannanottoja. Niissä on enemmän tai vähemmän seuran yhteistä
ajattelua, ja enemmän tai vähemmän veljen yksilöllisiä kannanottoja tai
pohdintaa. Kenenkään jäsenen ei tarvitse allekirjoittaa kenenkään toisen
jäsenen ajatuksia seuran sisällä tai sen ulkopuolella, mutta jokaiselta vaaditaan hyväksymistä toisten eriäviä ajatus- ja kokemusmaailmoja kohtaan.
16
Sen sijaan jokainen kirja, artikkeli tai muu kannanotto joko yksilön
tai ryhmän (esimerkiksi looshin tai solun) toimesta esitetään seurasta
ulospäin julkisuuteen tai seuran sisäiseen ohjeistukseen, myös kuvastaa
seuran yhteisiä aatteita, ja mikäli seuran päättävä elin ei katso tällaisten
kannanottojen olevan kyllin korrekteja, niistä on esitettävä korjaus. Vastuu on sekä yksilöillä että Azazelin Tähdellä kokonaisuutena.
Mitä korkeampi virka jäsenellä seurassa on, sitä enemmän hänen sanansa
painaa seuran profiloimisessa. Ulkojäsenten esittämiin näkemyksiin ei
puututa, elleivät ne ole täysin vastakkaisia seuran perusaatteille; eksoteristijäsenillä on huomattava vapaus esittää millaisia mielipiteitä haluavat;
mutta esoteristien ja erityisesti ohjaajiston on tarkkaan harkittava, millä
tavoin heidän kannanottonsa voidaan vastaanottaa, ja millaista kuvaa ne
ovat seurasta luomassa.
SOLUT
Soluiksi kutsutaan työryhmiä, jotka vastaavat tietyn konkreettisen asian
hoitamisesta. Työstä riippuen kyseessä voi olla lyhyt- tai pitkäikäinen
solu. Esimerkiksi tietoteknisistä asioista vastaava IT-solu on koko lailla
pysyvä osa seuran kokonaisuutta, mutta jonkin yksittäisen projektin solu
voi olla toiminnassa vain muutamia viikkoja. Kullakin solulla on vastuuhenkilönsä, jonka on raportoitava asioista sisäiselle ryhmälle.
EKSOTEERISEEN ASPEKTIIN LIITTYMINEN
Jäsen, joka ei ole ennestään jäsenenä missään muotoaspektissa, voi liittyä
Kiven, Käärmeen tai Silmän aspektiin yksinkertaisesti ilmoittamalla liittymishalustaan kyseisen aspektin ohjaajalle.
Maljan aspekti toimii hieman eri periaatteella. Se ei ole avoin kaikille
jäsenille, vaan tähän aspektiin voidaan liittyä vain jäsenen oman aspektiohjaajan suosituksesta ja Maljan aspektiohjaajan suostumuksella.
17
MUOTOASPEKTIEN KUVAUKSET:
KIVEN ASPEKTI
Kiven aspekti painottaa seremoniallista ja energeettistä työtä. Seremonialliseen puoleen kuuluvat seremoniallisen magian harjoitus sekä rituaalinen hartaudenharjoitus. Energeettiseen puoleen kuuluu seuran psyykkisten jännitteiden maadoittaminen ja voimien käsittely psyykkisen ja
fyysisen rajapinnan tuntumassa.
VASTAAVUUDET: Linga sharîra (fyysisen ruumiin energiapotentiaali).
Pääkallo. Kuutio. Käännetty vuori.
YHTEYS VALKEAAN ASPEKTIIN: Kiven aspekti on muodollinen valkea aspekti. Kuten Valkean symbolina on veljeskunnassa magian ja Venuksen merkki, liekehtivä pentagrammi, niin Kiven aspekti painottaa
magian käytäntöä harjoituksessaan.
ERITYISET HAASTEET: Jäsenyys Kiven aspektissa edellyttää elämän
rytmittämisen halua. Se toimii piirtämällä pitkiä linjoja aika- ja muotosidonnaisten rituaalien avulla. Muoto luonnollisesti voi ja sen pitääkin
kehittyä ja parantua ajan mukana, mutta rytmin pitäminen luotettavana
ajassa on tälle aspektille erityisesti painottuva haaste. Kärsivällisyys ja
selkeys ovat olennaisia hyveitä.
18
KÄÄRMEEN ASPEKTI
Käärmeen aspekti keskittyy uskonnolliseen ja taiteelliseen työhön. Nämä
kaksi puolta yhdistämällä veljeskunta pyrkii antamaan taiteelliseen työhön henkisen arvopohjan, ja uskonnolliseen työhön sen edellyttämän
yksilöllisen luovuuden mahdollisuuden.
VASTAAVUUDET: Kâma (tunteet, emootiot, intohimot). Käärme kiertyneenä kerälle; käärme kiemuroivana; käärme ojentuneena suoraksi.
YHTEYS PUNAISEEN ASPEKTIIN: Käärmeen aspekti on muodollinen
punainen aspekti. Punaisen sinetissä tasapienainen risti rajautuu neljään
kuunsirppiin, jotka ovat neljän taipuneen käärmeen hahmot. Nämä
käärmeet ilmaisevat ristin dynamiikkaa, muutoskykyä, sillä inertian vastakohtana on aina sen liikkeeseenpaneva tunne-energia.
ERITYISET HAASTEET: Ihminen kaipaa luonnostaan ympärilleen kauneutta, mutta vielä enemmän sitä, että ulkoinen maailma vastaa hänen
sisäistä maailmaansa. Käärmeen aspektissa on erityisen tärkeä välttää sen
myrkkyä, kaikkeen luomiseen liittyvää potentiaalia pahaan vaikutukseen.
Tämä myrkky voi alkaa vaikuttaa joko itsekkään tai hillittömän toiminnan kautta. Nämä molemmat vaarat, jotka voidaan palauttaa liikaan
egokeskisyyteen ja liikaan egopakoisuuteen, on kyettävä prosessissa voittamaan. Huomattavaa on, että ne toimivat useinkin salavihkaa yhdessä,
väärän intention mahdollistamina toisiinsa tukeutuen.
19
SILMÄN ASPEKTI
Silmä on tutkijan, tarkkailijan ja tiedemiehen aspektipainotus. Se pyrkii käyttämään mahdollisimman neutraalia, lahjomatonta älyllistä havaintoa, paitsi tutkiakseen ja ymmärtääkseen myös säilyttääkseen kyvyn
ottaa tarvittaessa etäisyyttä omiin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatusrakennelmiin. Tämä aspekti keskittää huomiotaan erityisesti asioiden problemaattiseen, jäsentymättömään puoleen; varjon alueelle.
VASTAAVUUDET: Kâma manas (äly, looginen ajattelu). Avoin silmä;
suljettu silmä; vesica piscis, jossa havainto syntyy kahden maailmoja ilmaisevan kehän (esim. subjektiivisen ja objektiivisen) leikkauskohdassa.
YHTEYS MUSTAAN ASPEKTIIN: Silmän aspekti on muodollinen musta aspekti. Veljeskunnan Mustan aspektin symbolissa feminiininen käännetty kolmio tukeutuu silmän merkkiin, ja tuota syvän itsetuntemuksen silmää vastaa objektiivisessa maailmassa älyllinen ja aistimellinen
havaintokykymme. Siten nämä symbolit kääntävät kokonaisuudessaan
monoteistiseen uskonnonharjoitukseen liittyvän symbolin silmällä varustetusta kolmiosta, kääntämällä maskuliinisen kolmion feminiiniseksi
ja tuomalla silmän tämän merkin ulkopuolelle, havaintokykyiseksi kahden maailman rajatilasta ja siten sovittelukykyiseksi niiden välillä.
ERITYISET HAASTEET: Silmän aspektin veljien ja sisarten on varottava sellaista liioiteltua tarkkailua ja ylipainotettua, teknistä analyyttisyyttä, jotka menettävät kosketuksensa kulloinkin tarvittavaan elävään
osallistumiseen. Yksilö ei koskaan ole pelkkä passiivinen tarkkailija, vaan
katsoessaan Silmä myös valaisee ja energisoi tarkkailunsa kohdetta magneettisesti. Absoluuttinen neutraalius ei ole mahdollista, joten kukaan ei
myöskään ole vastuusta vapaa.
20
MALJAN ASPEKTI
Malja on välittävä aspekti muodollisten (Silmä, Käärme, Kivi) ja muodottomien (Musta, Punainen, Valkea) aspektien välillä. Se kuvaa kiinteää
astiaa, jonka sisus on ei-kiinteä, liikkuva ja henkinen. Auringon kiekko
maljassa tai sen yllä on osa ”sijaissovituksen” symbolista mysteeriä, jossa
valmis rakenne kokee hajautumisen siitä moninkertaistuakseen. Kuten
Aurinko, aurinkokuntamme keskus, niin myös Maljan aspekti kokoaa
ympärilleen rakenteen kokonaisuuden, ja pysyen samalla sen ulkoisten
muuntumisen tavoittamattomissa. Kuitenkin se on itse vain palvelija
henkiselle ydinolemukselle, ei esoteria vaan esoterian simulacrum (kaltaiskuva) ulkoiselle maailmalle. Kaikista aspekteista Maljan aspekti vaatii
ehkäpä suurinta ulkoisenkin nöyryyden ja palvelualttiuden kykyä. Kuinka tämä palvelu kulloinkin parhaiten toteutetaan, on tilannelähtöistä
harkintaa vaativa kysymys.
VASTAAVUUDET: Prâna (elinvoima). Kahden kolmion muodostama
Argarizim-vuoren malja.
YHTEYS KAIKKIIN ASPEKTEIHIN: Malja on se ulkoinen muoto, joka
kykenee pitämään sisällään väriaspektien yhteisen muodottoman olemuksen. Sen erityinen haaste on kyetä pysymään vakaana paikoillaan
ja samalla mahdollistamaan kaikki liike aspektista toiseen, ulkoisesta
ryhmästä sisäiseen ja sisäisestä ulkoiseen, seurasta ulospäin maailmaan
ja maailmasta seuraan. Auringon merkki, jossa näkyy vakaa keskipiste
sekä suojaava, säteilevä kehä, ilmaisevat hyvin maljan aspektin vakaata ja
samalla holistisesti ilmaisukykyistä rakennetta. Tietyssä mielessä Maljan
aspektin erityisenä vastaavuutena seuran rakenteessa on kuitenkin Harmaa aspekti eli ulkojäsenet ilman muodollisia painotuksia.
ERITYISET HAASTEET: Tietyssä mielessä Malja on kaikista aspekteista
haasteellisin. Se edellyttää kykyä asettua aina monille eri kannoille ja nähdä useampia lähestymistapoja samaan asiaan; samanaikaisesti sen kuitenkin on kyettävä pysymään liikevoimaisena, mutta niin että minkäänlaista
ailahtelua tai edes painotusten nopeaa muuntelua ei synny. Sen on toimittava rytmisesti vakaana kuten Kiven aspektissa, vapaana myrkystä kuten
21
Käärmeen aspektissa, ja osallistuttava valppaan tarkkailunsa kohteeseen
kuten Silmän aspektissa parhaimmillaan. Sen on aavistettava totuudellisuus, rakkaudellisuus — ja tahto oikeaan ponnistukseen näiden kahden
avulla, kuten väriaspektien ohjaus näitä keinoja painottaa. Toisaalta juuri
tämä Maljan moneen suuntaan tukeutumisen mahdollisuus auttaa sen
jäseniä aina löytämään tarvittua tasapainoa, ja tämä harmonisuus antaa
sille jopa paremman suojan kaikkia tilannelähtöisiä ongelmia vastaan
kuin on missään muussa aspektipainotuksessa. Niin kauan kuin maljan
elävää elonnestettä jaetaan tasapuolisesti kaikille, se myös pysyy jatkuvasti
täyttyvänä ja terveenä, ei kuivetu, hyydy eikä valu yli.
PLANEETTAVASTAAVUUDET
ASPEKTI
Valkea
Punainen
Musta
Malja
Silmä
Käärme
Kivi ILMAISTUNA
Venus
Mars
Saturnus
Aurinko
Merkurius
Kuu (~Maa)
Jupiter
SISÄISENÄ
Jupiter
Kuu (~Maa)
Merkurius
Kuu universaalimuodossaan
Saturnus
Mars
Venus
Tämä on luettava Polkujen Kirjassa esitetyn kuvion puitteissa. Siten Kuu
on nähtävissä kaikissa muodollisissa aspekteissa, jotka yhdessä mahtuvat
Maljan käännettyyn kolmioon.
Demonien Kuutio -kirjoituksessa esitettyjä vastaavuustaulukointeja
hyödynnettäessä voidaan Uranus nähdä esoteerisen puolen, Neptunus
eksoteerisen puolen ilmaisijana.
22
ASPEKTILYHENTEET
Aspektit voidaan tarpeen mukaan lyhentää jäsenen kotimaasta ja kielestä riippumatta seuraavilla kirjainlyhenteillä: Kivi L[apidis], Käärme
S[erpentis], Silmä O[culî], Malja C[alicis], Musta N[iger], Punainen
R[ubeus], Valkea A[lbus]. Näin käytettyinä kirjaimilla on merkitys myös
kunkin aspektin ideaa edustavana piktogrammina.
ESIMERKKEJÄ ASPEKTIHARJOITUKSISTA
Seuraavat ovat esimerkkejä muotoaspektien harjoituksista. Näitä harjoituksia ohjaavat muotoaspektit, mutta kyseiset harjoitukset ovat avoimia
ja suositeltavia kaikille seuran jäsenille aspektiin katsomatta.
SILMÄN ASPEKTI: Kirjallisuuteen tutustuminen
Älyllinen tutkimuslähtökohta kuuluu Silmän aspektin painotukseen.
Kirjallisuuteen tutustumisen harjoituksessa jäsen ottaa aktiivisesti tutkittavakseen tutkimuskohteen tai -kohteita esimerkiksi seuraavista: Seuran
oma kirjallisuus, perinteinen filosofinen kirjallisuus, tieteellinen kirjallisuus, eri uskontojen perusteokset, uskonto- tai okkultismikriittiset
tekstit, tai jopa kaunokirjallisuus. Tutkittavaan aineistoon pyritään paneutumaan selkein, avoimin mielin. Tämä voi liittyä jonkin aspektin tai
looshin lukupiiriin tai olla täysin omatoimista.
KÄÄRMEEN ASPEKTI: Veljeskuntanimen valmistaminen
Itselähtöinen luomistyö ja sisäisen inspiraation kuunteleminen kuuluu
Käärmeen aspektin painotukseen. Kullakin Azazelin Tähden jäsenellä
on nimimerkki, jolla hänet seuran yhteyksissä tunnetaan. Alustava nimi
voidaan valita nopeasti, mutta ”virallinen” veljeskuntanimi tulee harkita
tarkkaan. Tämä uusi nimi on syytä valita huolella, ja sen tulisi mieluiten
23
olla sidoksissa ja kommunikoida seuran laajempien painotusten kanssa:
veljeskuntanimen ei tulisi assosioitua viihdeyhteyksiin eikä vertautua aliakseen arkisemmissa yhteyksissä. Veljeskuntanimi ei saa olla sama mitä
jäsen käyttää yhteyksissä joihin liittyy seuran sisällä kiellettyä toimintaa,
esim. poliittisia kannanottoja.
KIVEN ASPEKTI: Rukousharjoitus
Seremoniallinen, usein aikasidonnainen rituaalityöskentely kuuluu Kiven aspektin painotukseen. Seuran piirissä käytetään kahta päivittäistä
rukoushetkeä, joihin rukousharjoitukseen (jatkuvasti tai tilannekohtaisesti) osallistuvat jäsenet voivat ottaa osaa. Kulloisetkin ajat voi kysyä
omalta ohjaajaltaan, ja ne ovat samanhetkiset koko seuran piirissä: eri aikavyöhykkeillä rukoukset tapahtuvat siten eri kellonaikoina. Ellei omaa
rukoustaan halua synkronoida seuran rukousajan mukaan, sen voi pitää
myös itse harkitsemanaan muuna ajankohtana. Rukous kannattaa kuitenkin pitää joka päivä samaan aikaan ja, mikäli mahdollista, häiriöttömässä tilassa jota ei käytetä muuhun kuin mietiskelyyn. Jonkinlaisen
kotialttarin valmistaminen voi siten olla hyödyksi. Rukousharjoituksessa
käytetään seitsemän tähtivallan hymnejä Fosforoksen viimeisestä osasta
LEGIFER & CLAVIS MAGICA. Nämä hymnit ovat jäsenten saatavilla
suomeksi ja englanniksi, ja ne voidaan esittää joko alkuperäisessä asussaan latinankielisin ilmaisuin, tai kokonaan käännettyinä.
Harjoituksessa luetaan ensin Azazelin Rukous, tämän jälkeen päiväkohtainen tähtihymni:
Maanantai:
Tiistai:
Keskiviikko:
Torstai:
Perjantai:
Lauantai:
Sunnuntai:
Suuren Äidin Hymni
Elävän Viinipuun Hymni
Jumalten Sanansaattajan Hymni
Valtaistuimen Herran Hymni
Sarastuksen Pojan Hymni
Kuoleman Valtiaan Hymni
Kasvojen Ruhtinaan Hymni
24
MALJAN ASPEKTI: Julkaisutyöt & informointi
Maljan aspekti, joka välittää informaatiota seuran ulkopuolelle, hoitaa
lähtökohtaisesti suurta osaa sen julkaisuista. Maljan aspektin jäsenille
ja avustajille löytyy paljon työtä julkaisutöiden parissa, oikoluvusta taittoon, tunnettavuuden lisäämiseen ja jakeluun.
Alustavaksi harjoitukseksi voidaan laskea kaikki aktiivinen julkaisuasioiden ja sisäisten kuten ulkoistenkin keskustelujen seuraaminen ja niihin
osanottaminen, kuten seuran internetfoorumien keskusteluihin osallistuminen ja sen julkaisuihin sekä muuhun ulkoistavaan toimintaan
perehtyminen. Etenkin jäsenillä jotka liittyvät tai suunnittelevat joskus
liittyvänsä Maljan aspektiin, olisi erittäin tärkeää seurata aktiivisesti ja
tarkkaavaisesti kaikkea, ei vain oman suosikkipainotuksensa toimintaa
seuran piirissä.
25
LUKU III
LOOSHIT
LOOSHIKESKUKSET
Looshit ovat seuran maantieteellisiä keskuksia. Looshin jäseninä voi olla
jäseniä yhtä hyvin ulkoisesta kuin sisäisestä ryhmästä. Kukin looshi painottaa toiminnassaan yhtä tai kahta aspektia. Looshin perustavat yhdessä
samalla maantieteellisellä alueella (jonka laajuus riippuu tilanteesta) toimivat jäsenet yhdessä. Esitys looshin toiminta- ja painotusperiaatteista
toimitetaan hyväksyttäväksi sisäiselle ryhmälle. Kutakin looshia pitää
silmällä ainakin yksi esoteristijäsen, jonka kuitenkaan ei tarvitse olla looshin jäsen: velvollisuutena on ainoastaan tarkkailla, että looshin toiminta myötäilee seuran perusperiaatteita ja toimii niiden mukaan.
Kukin looshi on nimetty, ja sen toiminnasta vastaa looshiohjaaja mahdollisine apulaisineen (looshiakolyytit). Looshin täsmällinen toiminta
jää jäsentensä harkittavaksi, mutta kuukausittaiset kokoontumiset looshin omalla maantieteellisellä alueella ovat toivottavia. Looshitapaamiset voivat olla avoimia, jolloin osaan kokoontumisista otetaan seuran
ulkopuolisia vierailijoita. Seuran sisäisiä asioita läpikäytäessä looshi
kokoontuu lähtökohtaisesti kuitenkin vain jäsenten kesken. Looshi voi
painottaa sisäisyyttä tai erityyppisiä kommunikaation muotoja seuran
ulkoupuolelle ohjaajiensa harkinnan mukaan, mutta sen on oltava selkeästi Azazelin Tähden sisällä toimiva ryhmä, joka ajaa selkeällä tavoin
eteenpäin seuran periaatteita.
26
LOOSHIN PERUSTAMINEN
Kun samalla maantieteellisellä alueella (joko laajemmin tai tiiviimmin
käsitettynä) toimii useampia seuran jäseniä, nämä voivat pyytää sisäiseltä ryhmältä lupaa looshin perustamiseen. Looshilla tulee olla kiinteä
keskuspaikkansa, nimi, aspektipainotus tai useampia, looshiohjaajana
yksi sen perustajista, sekä kirjallinen esitys looshin tavoitteista. Looshin
ohjaaja voi luonnollisesti muuttua myöhemmin. Looshilla voi olla tai
olla olematta akolyyttinsä, ja looshi voi itse päättää omasta aktiivisuusasteestaan ja aktiivisuutensa tavasta: se voi olla kokonaan seuran sisäiseen
työhön suuntautunut, tai se voi pitää yhteyttä seuran ulkopuolelle. Vähintään looshin nimi ja aspektipainotus tulee olla saatavilla julkisesti, ja
looshin tulee raportoida kaikesta toiminnastaan veljeskunnalle. Looshin
jäsenten tulee olla seuran jäseniä.
Jos looshin ohjaajisto valitsee tai valmistaa looshille oman symbolin,
moton tai muun tunnuksen, tämä on aina luotava huolella ja hyväksytettävä sisäisellä ryhmällä.
JÄSENYYS LOOSHEISSA
Azazelin Tähden jäsenellä on aina automaattinen jäsenmahdollisuus hänen senhetkistä asuinpaikkaansa maantieteellisesti lähimmässä looshissa;
sen lisäksi hänellä on mahdollisuus yhteen toiseen, vapaasti valittavaan
looshijäsenyyteen. Looshiohjaajilla ei ole velvollisuutta aktiiviseen yhteydenpitoon jäsentensä kanssa varsinaisten looshitapaamisten ulkopuolella; tämä velvollisuus jää ennen kaikkea aspektiohjaajien vastuulle.
Looshiohjaajan vastuu rajoittuu niihin toimintamuotoihin ja yhteistapaamisiin, joihin kyseisessä looshissa on sitouduttu.
27
LOOSHIOHJAAJIEN VELVOLLISUUDET
Looshiohjaaja on vastuussa yhdestä looshista. Hänellä voi olla muita tehtäviä veljeskunnassa, mutta ei useampia looshiohjaajuuksia samanaikaisesti. Looshiohjaaja pitää huolta siitä, että kerran perustettu looshi pysyy
aktiivisena, sen toiminta hyödyllisenä ja kyllin helposti lähestyttävänä, ja
että se täyttää tehtävänsä seuran kokonaisuudessa. Hän toimii informaation välittäjänä kyseisen looshin jäsenten (ja, jos looshi toimii yhteydessä ulkopuolisiin, myös kiinnostuneiden ulkopuolisten) ja veljeskunnan
kokonaisuuden välillä. Tämä voi tapahtua looshiohjaajan oman aspektiohjauksen välityksellä tai jotain muuta tietä pitkin, millä hän välittää
looshia koskevan informaation edelleen seuran sisäiselle ryhmälle. Looshiohjaajan on oltava jonkin varsinaisen aspektin jäsen (ei ulkojäsen).
Looshiohjaaja on velvollinen puuttumaan tilanteeseen huomatessaan
suoria tai epäsuoria ongelmia looshin toiminnassa. Viime mahdollisuutenaan hänen tulee välittää sisäiselle ryhmälle pyyntö looshin lakkauttamisesta. Tätä ennen ohjaajan on toivottavaa käyttää muita keinoja saadakseen looshi hyväätekevään käyttöön.
LOOSHITOIMINNAN KÄYTÄNTÖJÄ
On toivottavaa, että looshi kokoontuu fyysisesti sovituin väliajoin, esimerkiksi kerran kuukaudessa. Riippuen looshin yleisistä lähestymistavoista kokoontumispaikka voi olla yksityinen tai julkinen, ellei kokous
häiritse yleistä järjestystä tai vedä liikaa puoleensa ulkoista huomiota.
Looshikokouksen aluksi voidaan harkinnanvaraisesti esittää Agape-rukous. Looshissa voidaan käyttää tai olla käyttämättä kirjanpitäjää, mutta
kokouksen kulusta tulee olla esitettävissä yhteenveto sisäiselle ryhmälle.
Looshi on vapaa päättämään omista käytännöistään ja mahdollisista sisäisistä toimintasoluistaan seuran yleisten sääntöjen rajoissa, kun kaikki tarpeellinen informaatio toimitetaan hyvissä ajoin sisäiselle ryhmälle
joko vastuussa olevan esoteristin tai jonkin muun yleisessä käytössä olevan kanavan kautta.
28
Kunkin looshin ulkoinen tarkoitus on tarjota seuralle paikallinen keskus,
jonka kautta kyseisen alueen jäsenet voivat kohdata toisiaan, saada inspiraatiota, tukea hengelliseen etsintäänsä sekä niin halutessaan konkreettisia työmahdollisuuksia. Kunkin looshin sisäinen tarkoitus on aktivoida
maantieteellisen alueen nk. geochakra, alueelle ominainen vaikutustapa
esoteeriseen työhön. Looshitoimintaan osallistuakseen jälkimmäiseen
vaikutukseen ei tarvitse kiinnittää erityistä huomiota, tai ylipäätään uskoa tällaiseen vaikutukseen.
Vastuu seuran vuosijulkaisusta vaihtuu vuosittain eri looshien välillä.
Vuosikokouksen ja puolivuotiskokouksen edellyttämistä järjestelyistä
vastaavat kulloinkin asiaan valittavat looshit.
29
LUKU IV
SISÄINEN RYHMÄ
ESOTERISTIT
Sisäisen ryhmän muodostavat seuran esoteristijäsenet. Ulkoisen ryhmän
muodostavat eksoteristit ja ulkojäsenet. Kaikki vastuu seurasta kokonaisuutena on yksinomaan sisäisen ryhmän jäsenillä, mistä johtuen myös
lopullinen päätäntävalta on yksinomaan sisäisellä ryhmällä. Ulkoisen
ryhmän jäsenet ovat luonnollisesti vastuussa omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään, mutta he ovat vapaampia seuran kollektiivisesta
vastuusta.
ESOTEERISEEN ASPEKTIIN LIITTYMINEN
Mihin tahansa muodottomaan aspektiin (Musta, Punainen, Valkea) liittyminen on samalla siirtymistä seuran sisäiseen ryhmään, so. veljeskunnan esoteeriselle puolelle. Vaikka jäsen näin siirtyessään pitäisi myös eksoteerisen aspektinsa, hän on tästä lähtien ensisijaisesti esoteristi- ja vasta
toissijaisesti eksoteristijäsen.
Esoteeriseen ryhmään liittyminen on monivaiheinen prosessi, johon
kuuluu:
– Näytetyön tai -töiden tekeminen
– Esoteerisen puolen tekemä yhteisevaluaatioprosessi
– Henkilökohtainen luvansaanti oman muodottoman aspektin ohjaajalta
30
Ja näiden jälkeen:
– Esoteristin valan antaminen veljeskunnan vuosi- tai puolivuotiskokouksessa
– Oman vastuualueen omaksuminen seurassa
Kun prosessi on läpikäyty, jäsen on esoteristi ja samalla automaattisesti
osa päätösvaltaista sisäistä ryhmää. Väriaspektin ohjaaja voi harkintansa
mukaan liittää tämän prosessin loppuun Polkujen Kirjassa esitetyn kaavan läpikäymisen.
On huomattavaa, että esoteerisen puolen yhteisevaluaatioprosessiin kuuluu olennaisena osana paitsi pyrkijän persoonallisen, myös hänen energeettisen eheytensä vakauden tarkastaminen: näiden tulee olla asetettavissa seuran sisäisten energioiden yhteyteen kohottavalla, ei hajottavalla
tavalla. Tästä johtuen sisäisen ryhmän jäsenyys on suljettu jäseniltä, joilla
ilmenee tai jotka ilmentävät jotakin seuraavista: mielenterveyden häiriöitä, alkoholismia, huumausaineiden käyttöä, väkivaltaisuutta tai väkivallan ihannointia, tai taipumusta mediumismiin (henkipossessioihin tai
hallitsemattomiin transsitiloihin). Kyseessä on ohjeellinen lähtökohta,
josta päätökset tehdään tilannekohtaisesti, kokonaistilanne huomioiden.
JÄSENYYS USEAMMASSA ASPEKTISSA
Esoteristijäsenelle on mahdollista pitää jäsenyytensä eksoteerisessa aspektissa, tai liittyä myöhemmin eksoteeriseen aspektiin. Maljan aspekti
sisäistä ja ulkoista puolta yhteenliittävänä väliaspektina on niin ikään
mahdollista pitää toisen aspektin ohella.
Siten käytännössä:
ULKOJÄSEN on vailla varsinaista aspektia.
EKSOTERISTI voi tulla hyväksytyksi oman aspektinsa lisäksi Maljan
aspektiin.
ESOTERISTI voi omaksua minkä tahansa neljästä muotoaspektista väriaspektin ohella.
31
Kaksi aspektijäsenyyttä samanaikaisesti on jäsenelle maksimimäärä, vaikka
toinen näistä olisi välittävä Maljan aspekti. Sekä eksoteeriseen että esoteeriseen rajautuvan Maljan aspektin jäsen voidaan hyväksyä sisäisen ryhmän
jäseneksi. Tällöin myös normaalit hyväksymiskäytännöt (näytetyöt, vala,
vastuualue) vaaditaan.
PUHEENJOHTAJUUS
Puheenjohtajan tehtävänä on pitää huolta siitä, että koko seuran rakenne
kaikkineen toimii mahdollisimman hyvin, ottaen huomioon kulloinkin
käytettävissä olevat resurssit ja realiteetit. Vaikka jokainen esoteristi on valallisesti sitoutunut tietyn tehtäväalueen hoitamiseen veljeskunnassa, puheenjohtajan vastuulle jää pitää huoltaa siitä, että nämä erilaiset tehtäväkentät ovat tasapainoisessa yhteydessä, ja että asiat toimivat kuten niiden
tulee. Puheenjohtajalla tulisi olla jokin, vaikkapa kuinkakin luonnosmainen, käsitys kaikista seuran kulloisistakin työmuodoista ja toiminnoista
kokonaisuutena.
Vaikka puheenjohtajuus on teoriassa korkein virka-arvo seurassa, se kuten
muutkin virat voidaan nähdä positiivisena vain siinä määrin kuin sen haltija tekee aktiivista, onnistunutta työtä seuran sopusointuiseen ja samalla
kehittävään ohjaukseen. Kuten mikä tahansa muukin virka, puheenjohtajuus voidaan esoteerisen ryhmän toimesta koska tahansa alasajaa sitovalla
äänestyksellä ja hoitaa sisäisen ryhmän kollektiivisella ponnistuksella.
ESTYNEISYYS VALOJEN ANTAMISEEN TAI PITÄMISEEN
Jos jäsen johtuen jostain henkilökohtaisesta vakaumuksestaan ei halua antaa muutoin pyydettyä valaa, sisäinen ryhmä voi pitää yksinkertaista lupausta tilanneharkintaisesti samankaltaisena vakuutena.
Mikäli jäsen valan tai muun vakuuden annettuaan kokee olevansa kyvytön
sitä täyttämään, hänen tulee ilmoittaa asiasta sisäiselle ryhmälle, joka tulee
myöntämään hänelle välittömän vapautuksen tehtävistään.
32
VIRANHALTIJOIDEN PUUTTUESSA
Mikäli mistä tahansa syystä tapahtuu niin, että jokin virka on vailla hoitajaa, kyseisen viran hoidosta vastaa seuran sisäinen puoli (esoteristien
ryhmä) kokonaisuutena. Sisäisellä ryhmällä kokonaisuutena on oikeus
myöntää tai pidättää mikä tahansa virka harkintansa mukaan, ja määritellä tarveharkintaisesti väliaikaisia viranhaltijoita.
SITOVA ÄÄNESTYS
Päätöksenteon veljeskunnassa hoitaa pääsääntöisesti esoteristien ryhmä.
Monet päätökset voi kukin viranhaltija hoitaa autonomisesti, kunhan
sisäisen ryhmän informointi on kyllin selkeää ja aina ajan tasalla. Sisäinen ryhmä voi vetota kaikki yksittäisten viranhaltijoiden päätökset, mukaan lukien aspektiohjaajien ja puheenjohtajan päätökset, ja sen sijaan
alistaa kyseisen asian veljeskunnan sitovaan äänestykseen. Kuka tahansa
esoteristi voi alullepanna sitovan äänestyksen tarpeen mukaan, ja kylliksi
ääniä puoleen tai toiseen saatuaan päätös on välittömästi lainvoimainen.
Sitova äänestys tapahtuu seuraavasti. Esitetystä asiasta informoidaan normaaleja informaatiokanavia pitkin niin, että veljillä on tilanteen kiireellisyydestä riippuvainen riittävä aika tutustua ja muodostaa mielipiteensä
asiasta niin, että tätä tutustumista voidaan pitää prioriteettina. Äänestys
on avointa. Kullakin esoteristijäsenellä on yksi ääni, minkä lisäksi aspektiohjaajuus ja puheenjohtajuus antavat lisä-äänen. Niin ollen kolmentoista hengen esoteerisessa ryhmässä, johon kuuluu seitsemän aspektiohjaajaa ja puheenjohtaja, ääniä tulisi yhteensä 13+7+1=21. Äänestämättä
jättäminen on sallittua. Ketään päätöksentekijöistä ei voida etukäteen
jäävätä äänestämästä.
Asia katsotaan päätetyksi, kun jollakin vaihtoehdolla on kokonaisäänten
enemmistö (edellisessä esimerkissä 11 ääntä). Niin ollen voidaan järjestää
äänestyksiä myös silloin, kun kaikki sisäisen ryhmän jäsenet eivät ole
läsnä, sillä tarvittava äänten enemmistö voidaan joka tapauksessa saada
kasaan riittävällä yksimielisyydellä.
33
Muita äänestyksiä voidaan järjestää, mutta niiden lopputulos ei ole sitova
ilman esoteerisen puolen erillistä päätöstä.
OHJAAJAKAUSISTA
Yksinkertaisuuden vuoksi ohjaajat (looshiohjaajat ja aspektiohjaajat sekä
puheenjohtaja) valitaan ”toistaiseksi”, minkä jälkeen virka voidaan koska
tahansa alistaa sisäisen ryhmän sitovaan äänestykseen.
Milloin tahansa määritelty virkakausi nähdään paremmaksi vaihtoehdoksi, ohjaajuus voidaan äänestää kausittaiseksi, tai uusi ohjaaja voi
erityisesti pyytää kauteen sidottua virkaa. Lähtökohtaisesti ohjaajakausi
alkaa ja päättyy vuosikokouksessa, ellei toisin sovita.
ESOTERISTIJÄSENTEN VELVOLLISUUDET
Sisäisen ryhmän jäsenyyttä harkitessaan jäsenen tulee ottaa vakavasti
huomioon se haluaako, kykeneekö ja ehtiikö hän hoitaa esoteristin velvoitteet: jokaisella esoteristilla on vastuualueensa, jonka hoitoon liittyviä
asioita hän joutuu jatkuvasti (useina päivinä viikossa) käsittelemään.
Kullakin esoteristijäsenellä on oma erityisesti määritelty vastuualueensa
seurassa, ja tästä hänen on prioriteettina huolehdittava. Toissijaisesti esoteristilla on vastuu, tai pikemminkin mahdollisuus, osallistua aktiivisesti
seuran sisäiseen päätöksentekoon ja laajempien linjausten valmisteluun
veljeskunnan sisäisessä ryhmässä. Jälkimmäinen ei kuitenkaan ole velvollisuus samaan tapaan kuin edellinen, eikä esimerkiksi äänestysvelvollisuutta yhteisissä kysymyksissä ole. Esoteristin on kuitenkin pidettävä
huolta siitä, että hänellä on antaa kylliksi aikaa veljeskunnalle pysyäkseen
perillä sen sisäisistä ja ulkoisista toiminnoista, erityisesti alueilla jotka
millään tapaa liittyvät hänen omaan vastuualueeseensa. Hänen on kyettävä antamaan nopeasti kaikki relevantti informaatio koskien tämän
alueen toimintaa kenelle tahansa asiaa tiedustelevalle esoteristijäsenelle.
34
OHJAAJIEN VELVOLLISUUDET
Muodottomien aspektien (Musta, Punainen, Valkea) ohjaajilla on normaalit esoteristin velvollisuudet sekä ne erityisvelvoitteet, joita on luonnehdittu Polkujen Kirjassa. Siinä määrin kuin muodottoman aspektin
ohjaajuuteen liittyy okkulttista ohjausta, ohjaaja on yhteisvastuussa ohjattaviensa henkisestä hyvinvoinnista, erityisesti ehdotetun esoteerisen
työn suunnasta. Ohjaaja, vaikka ei antaisi okkulttista ohjausta, on edelleen vastuussa aspektiinsa kuuluvien jäsenten informoimisesta ja näiden
työalueiden summittaisesta silmälläpidosta.
Muodollisten aspektien (Silmä, Käärme, Kivi, Malja) ohjaajilla on huomattavasti vähäisempi vastuu ohjattavistaan. Näiden aspektiohjaajien
tulee olla selvillä aspektiinsa kuuluvista jäsenistä, pitää näiden jäsenten
antama informaatio esoteerisen ryhmän saatavilla, informoida aspektinsa jäseniä veljeskunnan olennaisista asioista, ja pitää harkintansa mukaan
aspektin toiminta kehittävänä tarjoamalla aspektin toimintaan liittyviä
vapaaehtoisia harjoitteita tai projektimahdollisuuksia aspektinsa jäsenille. Aspektiohjaajien tulee kyetä vastaamaan ohjattavien tiedusteluihin tai
ohjaamaan kysymykset eteenpäin. Kyky inspiroida aspektin jäseniä laajempaan aktiivisuuden, itsetuntemuksen ja kokonaisvaltaisen henkisen
kehityksen pyrkimykseen on mitä suurimmassa määrin toivottavaa.
Sama henkilö ei voi ohjata samanaikaisesti useampaa aspektia.
AKOLYYTIT (OHJAAJIEN AVUSTAJAT)
Akolyytti auttaa ohjaajaa — joko aspekti- tai looshiohjaajaa — juoksevien
asioiden hoidossa. Mikäli ohjaaja on syystä tai toisesta estynyt suorittamasta virkatehtäviään, niistä huolehtii tarpeen mukaan ja muiden velvollisuuksiensa salliessa akolyytti. Akolyytti on varsinaisen ohjaajan sijainen
käytännön asioissa. Akolyytillä ei ole viime kädessä seurassa vastuullisuutta, joka jää yksin ohjaajalle; akolyytti on hänen vapaaehtoinen avustajansa. Luonnollisesti ohjaaja-akolyytti-suhde kuitenkin luo valmiuksia
35
yhteyteen, jollainen voi muodostua suureksi voimavaraksi myös seuran
sisäisten asioiden hoidossa, ja siten akolyytistä saattaa tulla de facto ohjaajan sijainen sisäisen ryhmän suostumuksella, jos sellaiseen on tarvetta.
Suuremmissa ryhmissä akolyyttejä voi olla useita. Lähtökohtaisesti on
toivottavaa, että akolyytit voidaan tällöin jaottaa aspektiperiaatteiden
mukaisesti: väriaspektien akolyytit muotoaspektien mukaan, muotoaspektien akolyytit värien mukaan. Esimerkkinä, Valkean aspektiohjaajan
avustajina voivat toimia akolyytit painottaen Maljan, Silmän, Käärmeen
ja Kiven työmuotoja, Käärmeen aspektiohjaajan avustajina puolestaan
akolyytit painottaen Valkean, Punaisen, Mustan ja Harmaan aspektin työmuotoja. Akolyyttirakenne mahdollistaa näin ollen kaikkiaan (7+7x4=)
35-henkisen ohjaajiston.
MUIHIN VIRKATEHTÄVIIN LIITTYVÄT VELVOLLISUUDET
Tässä esitetyt virkatehtävät sekä mahdollisesti näihin myöhemmin lisätyt
ovat ensisijaisessa vastuussa oman tehtäväkenttänsä toimivuudesta sekä,
mahdollisuuksien rajoissa ja tarveharkintaisesti, toissijaisesti myös eteenpäin kehittämisestä.
Kaikilla viranhaltijoilla on oikeus hankkia työhönsä avustajia muista
jäsenistä, mutta vastuu asioiden suorittamisesta jää viime kädessä yksinomaan viranhaltijan omalle vastuulle.
ULKOISEN RYHMÄN JÄSENET VIRANHALTIJOINA
Lähtökohtaisesti virkoihin valitsemiseksi ei edellytetä esoteristin statusta, esoteeristen aspektien ohjaajavirat luonnollisesti poikkeuksina. Niin
ollen muotoaspektien ohjaajat, looshiohjaajat, akolyytit ja jopa puheenjohtaja voidaan valita ulkoisen ryhmän jäsenistä.
Mikäli puheenjohtaja tai joku muodollisten aspektien ohjaajista kuuluu
ulkoiseen ryhmään, konsultoidaan heitä sitovien äänestysten yhteydes36
sä (yhtä mainittua virkaa kohden on yksi ääni käytettävänä) vain jos
sisäisen ryhmän keskinäisen äänestyksen suhteen on epäselvyyksiä. Täten jos äänestys sisäisessä ryhmässä kerää tarpeeksi ääniä päätöksen teon
puolesta vailla ulkoisen ryhmän ääniä, ei heitä tulla vaivaamaan sitovan
äänestyksen yhteydessä.
VIRKOIHIN LIITTYVÄT LOMA-AJAT
Kaikilla viranhaltijoilla on oikeus yhteensä kymmenen kalenteriviikkoa
kestäviin vuosittaisiin lomiin, joiden ajat ovat vapaasti valittavissa. On
toivottavaa, että loman pitämisestä informoidaan seuraa hyvissä ajoin,
jotta jonkinlaista osittaista sijaista voidaan tarpeen mukaan harkita kyseiselle ajalle, tai tehdä muita järjestelyjä.
Mikäli viranhaltija syystä tai toisesta on kykenemätön hoitamaan virkaansa tiettynä ajankohtana, nämä ajat lasketaan myös mukaan lomaaikaan. Lomat pidetään yhden tai useamman viikon pituisina kokonaisuuksina.
37
LUKU V
YLEISIÄ SÄÄNTÖJÄ & OHJEITA
YHTEYDENPITO
Yhteydenpito seurassa voi tapahtua useita kanavia pitkin. Seuralla on
useampia verkkofoorumeita sekä avoimeen että jäsenten sisäiseen kommunikointiin, ja nämä ovat ensisijainen informointi- ja yhteydenpitokeino.
Jäsenet voivat harkintansa mukaan kuulua tai olla kuulumatta aspekteihin, jotka merkitsevät toimintapainotuksia seurassa, sekä loosheihin,
jotka järjestävät myös paikallista toimintaa ja tapaamisia. Aspektijäsen
saa tarpeen mukaan henkilökohtaista avustusta omalta ohjaajaltaan —
luonnollisesti niissä rajoissa, missä ohjaaja on kykenevä henkilökohtaista
apua kulloinkin antamaan.
Mahdollisten aspekti- ja looshiohjaajiensa lisäksi seuraa kokonaisuutena
voi lähestyä seuran yhteissähköpostin sekä yhteiskirjepostin kautta.
Kukin jäsen on velvollinen ilmoittamaan ja pitämään ajan tasalla yhteystietonsa (posti- ja sähköpostiyhteydet) seuralle, ja seuraamaan yhteydenpitoa näiden kautta. Näitä yhteystietoja ei jaeta eteenpäin, eikä niitä
lähtökohtaisesti käytetä muuhun kuin seuran asioiden hoitoon. Veljeskuntaa yleisesti koskevista asioista kuten kokoontumisista pyritään ilmoittamaan jäsenille viimeistään kuukautta aikaisemmin. Ainoastaan sisäisellä ryhmällä tarvitsee olla hallussaan veljeskunnan kaikkien jäsenten
yhteystiedot, ellei jonkin viranhaltijan tehtävien toimeenpanoon tietojen
käyttämistä edellytetä.
38
Kun jäsen on ohjatusti läpikäynyt veljeskuntanimen harjoituksen, toisin
sanoen valinnut/saanut ja hyväksyttänyt itselleen aliaksen seurassa, hän
voi niin halutessaan lunastaa pientä maksua vastaan itselleen sähköpostilaatikon kyseiselle nimelle ([email protected]). Sähköposti pysyy jäsenen
käytössä niin kauan kuin hän pysyy seuran jäsenenä.
Kaikkien jäsenten tulee pitää huolta siitä, että veljeskunnan sisäinen informaatio ei suoraan tai välillisesti tule siihen kuulumattomien tarkasteltavaksi. Tapauksista, joissa sisäisen informaation yksityisyys on vaarantunut, tulee ilmoittaa välittömästi. Veljeskunnan käytännöistä voi antaa
summittaisia tietoja ulkopuolisille, sekä yksityisesti että julkisesti, mutta
tällöin tulee välttää mainitsemasta tarkkoja kaavoja, paikkoja, ajankohtia
ja jäsenten nimiä. Veljeskunnan yleisiä julkaisuja, käyntikortteja, lentolehtisiä ja vastaavaa materiaalia saa ja on kannustettavaa levittää niistä
potentiaalisesti kiinnostuneille tahoille.
Monia veljeskunnan toimintaan liittyviä kysymyksiä on käsitelty julkisesti Azazelin Tähden kotisivuilla esitetyissä artikkeleissa. Veljien kannattaa
tutustua näihin artikkeleihin tarpeen mukaan ja pitää niiden esittämät
toimintaperiaatteet muistissaan.
VASTUULLISUUDESTA
Kenelläkään jäsenellä, joka ei ole itse ottanut tehtäviä tai projekteja hoitaakseen, ei ole velvollisuutta tehdä veljeskunnan sisällä eikä sen hyväksi
mitään, mitä hän itse ei tahdo. Vain täydellinen aktiivisuuden ja yhteydenpidon puute tai veljeskunnan aatteiden vastainen toiminta voi johtaa
erottamiseen. Virkojen ja ohjaajuuksien haltijat ovat sen sijaan vastuullisia hoitamaan tehtäväkenttänsä niin hyvin kuin mahdollista, ja sisäisen
ryhmän jäsenet sekä ohjaajat antavat tästä valalliset vakuutukset.
39
YHTEISKUNNALLINEN STATUKSEMME
Veljeskunta ei ole rekisteröitynyt seura, vaan samanhenkisten ihmisten
epävirallinen yhteisö. Koska se ei kerää jäseniltään maksuja eikä velvoita
näitä mihinkään erityisiin toimiin, se voi toimia suhteellisen riippumattomana yhteiskunnallisesta byrokratiasta. Vaikka veljeskunnan perusperiaatteiden mukaisesti se ei voi antaa itseisarvoa millekään maalliselle
hallintovallalle eikä tunnusta ulkoisten lakien sitovuutta sisäisten lakien
(omakohtaisen eettisen toiminnan ja päätöksenteon) sitovuuden yli, veljeskunta ei luonnollisesti voi hyväksyä jäseniltään lainvastaista toimintaa.
Lainvastaiset teot eivät itsessään johda veljeskunnan yhteydestä erottamiseen, mutta epäeettinen toiminta — sikäli kuin se kertoo veljeskunnan
ideologian vastaisesta ajattelusta — voi harkinnanvaraisesti siihen johtaa.
RAHA-ASIOIDEN HOIDOSTA
Veljeskuntaan liittyminen ja kuuluminen on maksutonta. Veljeskunnan
yleiset menot, kuten sivustotilan ja -nimen ylläpidosta koituvat kustannukset, hoidetaan yksittäisten jäsenten toimesta vapaaehtoisina lahjoituksina. Milloin tapaamisten järjestämiseen liittyy erillisiä menoja,
osallistujilta voidaan kerätä joko välttämätön tai vapaaehtoinen osallistumismaksu näiden kulujen kattamiseen. Mahdollisista osallistumismaksuista tapaamisiin jne tulee kuitenkin ilmoittaa etukäteen osallistujille
järjestävän tahon toimesta.
Seuran rahastonhoitajana toimii veli tai sisar, joka juridisessa mielessä
omistaa kulloinkin käytössä olevat varat yksityishenkilönä.
SEURAN KIRJASTO
Seuran kirjasto on jäsenten maksuttomassa yhteiskäytössä. Mikäli kirjoja lähetetään postitse, lainaaja maksaa postikulut molempiin suuntiin.
Lainaaja on korvausvastuussa lainaamastaan teoksesta, ja laina-aika on
rajattu. Enemmän tietoja sekä ajan tasalla olevat kirjalistat voi pyytää
kulloinkin virassa toimivalta kirjastonhoitajalta.
40
Kirjastoon voi tarjota lahjoituksina mielellään hyväkuntoisia teoksia okkultismista ja sitä sivuavista aiheista. Kulloisestakin vastaanottokäytännöstä voi tehdä tiedusteluja kirjastonhoitajalta tai sisäiseltä ryhmältä.
Seuran kirjastosta lainattavat teokset eivät välttämättä vastaa seuran omia
mielipiteitä, mutta ne pitävät sisällään tietoja, kannanottoja tai yleissivistystä, joiden tuntemisesta seuran jäsenille voi olla hyötyä. Kaikki veljeskunnan omat julkaisut ovat kirjastosta jäsenille lainattavissa.
VUOSIJULKAISU
Azazelin Tähti julkaisee vuosittain jäsentensä artikkeleista koostuvaa lehteä. Tämä julkaisu, Hylätty Kivi, on vuosittain eri looshin julkaisuvastuulla. Looshiohjaajan tulee pitää huolta, että lehteen on saatu tarpeellinen määrä kyllin tasokasta materiaalia ja että sen julkaisu hoidetaan
kalenterivuoden loppuun mennessä.
VUOSIKOKOUKSET
Vuosikokous pidetään heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Tarkemmat
tiedot vuosikokouksesta pyritään lähettämään jäsenille noin kuukautta
aikaisemmin.
Toinen yleinen kokoontuminen järjestetään usein alkuvuodesta, tammitai helmikuussa. Informointi ja ohjeellinen esityslista on koolle kutsuvan
looshin harkinnan varassa.
VIERAILIJAT KOKOONTUMISISSA
Ellei erityisesti toisin sovita, seuran kokoontumiset ovat vain jäsenille.
Loosheilla sen sijaan on oikeus pitää kokoontumisensa kokonaan tai
osittain avoimina myös ulkopuolisille, mutta virallisen looshikokouksen
ja muun toiminnan välinen raja on seuran kannalta tarpeellista pitää
selkeänä.
41
KAHDEKSAN JUHLAPÄIVÄÄ
Näiden kahden kokoontumisen lisäksi veljeskunnan kalenteriin kuuluu
kahdeksan erityistä juhlaa, jotka ovat kevätpäiväntasaus, kesäpäivänseisaus, syyspäiväntasaus, talvipäivänseisaus, sekä näiden väliin jäävät kalenterikuukausien vaihtumisten juhlat:
Kalendaaririitti
1. siirtymäjuhla
Kevätpäiväntasaus
2. siirtymäjuhla
Kesäpäivänseisaus
3. siirtymäjuhla
Syyspäiväntasaus
4. siirtymäjuhla
Talvipäivänseisaus
Ajankohta
Helmikuun 1. päivän aattoyönä
Kevätpäiväntasaus
Toukokuun 1. päivän aattoyönä
Kesäpäivänseisaus
Elokuun 1. päivän aattoyönä
Syyspäiväntasaus
Marraskuun 1. päivän aattoyönä
Talvipäivänseisaus
Riitit pyritään pitämään astronomisesti oikeana ajankohtana, joko tasauksen/seisauksen hetkellä tai sitä läheisellä yhteisellä rukoushetkellä.
Seremoniallisista harjoituksista vastaava taho on Kiven aspekti.
MAAGISTEN JA USKONNOLLISTEN KAAVOJEN KÄYTTÖ
Jokaisella jäsenellä on oikeus yksityisessä työssään käyttää mitä tahansa
kaavoja joihin ei liity vahingoittamisen käytäntöä tai intentiota. Seuran
työssä käytetyistä kaavoista sen sijaan tulee aina keskustella ohjaajiston
kanssa. Pyrkimykset käyttää veljeskunnan yhteisenergiaa itsekkäiden pyrkimysten toteuttamiseen ovat luonnollisesti kiellettyjä. Magiaa käyttävät
jäsenet eivät saa puuttua toisten jäsenten eivätkä ulkopuolisten energiaan
(paitsi yleisluontoisessa parantamis-, siunaus- tai suojelutarkoituksessa),
eivät hyväksikäyttää eivätkä suggeroida, eivät udella eivätkä ylipäätään
millään tavalla häiritä muita jäseniä tai ulkopuolisia magiansa käytännöillä tai intentiolla. Laajemmasta tai pitempiaikaisesta maagisesta yhteistyöstä veljeskunnan ulkopuolisten tahojen kanssa on hyvä konsultoida tai ainakin informoida muita jäseniä.
42
Rukousharjoituksen kaavojen käyttöä ei millään tapaa edellytetä jäseniltä. Myöskään uskoa maagisten kaavojen toimivuuteen ylipäätään ei
vaadita.
PSYYKKISISTÄ KYVYISTÄ
Keneltäkään jäseneltä ei edellytetä psyykkisten kykyjen kehittyneisyyttä,
eikä tällaisten kykyjen kehittämiseen kannusteta paitsi siinä välillisessä
muodossa, mitä muutoksia veljeskunnan yhteisenergioihin ja sen suosittelemiin elämäntapoihin voi liittyä. Kuten usein on painotettu, psyykkiset kyvyt (herkkätuntoisuus, telepatia, selvänäköisyys, selväunisuus jne.)
voivat helposti muodostua esteiksi, raskauttaa elämää, antaa todellisuudesta värittyneitä ja subjektiivisten käsitysten salavihkaa painottamia käsityksiä ja huomion kiinnittymisen kautta estää aitoa henkistä kehitystä
ym., ellei niihin osata suhtautua täydellisen oikein. Psyykkisissä kyvyissä
on myös huomattavat hyötynsä, ja vapaasti kehittyneinä, älykkäästi ja
terveen skeptisesti tarkasteltuina ja rakkaudellisen intention ohjaamina
ne ovat mainioita työvälineitä. Veljiltä pyydetään kuitenkin korostunutta
rauhallisuutta ja itsetutkistelua mahdollisesti heränneiden tai heräävien
psyykkisten kykyjen käytössä. Erityisesti se tapa jolla näitä kykyjä ja niiden antamaa informaatiota käytetään on pidettävä mitä tarkimmin Kolminaisen Avaimen toiminnan piirissä. Psyykkisiä kykyjä tai magiaa veljeskunnan aatteiden vastaisiin tarkoitusperiin käyttävät jäsenet voidaan
erottaa energia- ja/tai seurayhteydestä ilman varoitusta.
Jäseniltä ei vaadita uskoa psyykkisten kykyjen todellisuuteen.
SEURASTA EROTTAMINEN JA EROAMINEN
Mikäli veli huomaa maailmankatsomuksensa muuttuvan poispäin
veljeskunnan ihanteista, tai että hän ei voi hyväksyä veljeskunnan ohjaavien veljien päätöksiä, tai jos nousee muita vakavia mielipide-eroja
jotka eivät ole keskustelulla selvitettävissä, veljen kannattaa asiaa ensin
harkittuaan pyytää eroa eikä jäädä veljeskunnan yhteyteen passiivisena
43
jäsenenä. Veljeskunnasta voi erota koska tahansa. On ymmärrettävästi hyvin toivottavaa, ettei veljeskunnan sisäisistä asioista anneta informaatiota
ei-jäsenille myöskään eron jälkeen, ja tätä asiaa tulisi harkita jo ennen
seuraan liittymistä. Seurasta eroavaa jäsentä pyydetään lähettämään erohakemus (liite) seuran yhteispostilokeroon ja liittämään mukaan jäsenkorttinsa.
Seuran sisäinen ryhmä voi myös erottaa jäsenen tai looshin, joka poikkeaa
seuran perusperiaatteista: yhdistämisen periaatteesta, totuudellisuudesta
tai rakkaudellisuudesta, joka toistuvasti rikkoo seuran ohjesääntöä vastaan, tai joka jättää hoitamatta seuran piirissä omaksumansa velvoitteet.
”ELÄVÄ PUU”
Seuran hallinnossa pyritään pitäytymään ns. elävän puun ideassa. Tämä
tarkoittaa, että seuran otettua kasvussaan tiettyjä muotoja, näissä muodoissa pyritään myös pitäytymään, ja uusissa tilanteissa valmistamaan
rakennetta eteenpäin sen sijaan, että pyrittäisiin palaamaan muodollisesti
varhaisempaan tilaan. Poikkeuksia sääntöön löytyy: seuran perusperiaatteita vastaan toimivat jäsenet voidaan erottaa ja looshit hajottaa, ja selkeästi epäonnistuneita sääntöjä voidaan poistaa käytöstä. Lähtökohtaisena
ideana elävän puun käytäntö on kuitenkin hyvä pitää mielessä uudistuksia ajateltaessa. Samaa mielikuvaan liittyy myös tietty sopusoinnun
periaate, jossa kaikenlaista kasvua on hyvä pyrkiä kompensoimaan tasapainottavilla rakenteilla muissa toimintamuodoissa. Vaikka okkulttisten
ryhmien yhteydessä käytetään usein temppelin symboliikkaa, on tärkeää
muistaa että kyseinen temppeli ei ole poissulkeva, vaan elävä, kasvava
kokonaisuus. Erityisesti Azazelin Tähdellä, jonka perusideana on erilaisten esoterismin muotojen yhteen sovittaminen, erilaisuuden tulisi olla
mahdollista kasvaa omaan suuntaansa hyvinkin pitkälle, kunhan siinä ei
ala näkyä separatismin tai epärehellisyyden elementtejä.
44
LUKU VI
AATTEISTA
TASA-ARVON TOTEUTTAMINEN SEURASSA
Milloin seuran jäseniin viitataan kollektiivisesti ”veljinä”, tämä pitää sisällään myös naisjäsenet (”sisaret”), ellei muuta erikseen mainita. Suomen
kielestä puuttuu sana, joka pitäisi sisällään saman henkiseen yhteyteen
viittaavan arvolataukseen kuin sana ”veljeskunta”, joten tätä sanaa käytetään irrallaan sen näennäisesti sukupuoliorientoituneesta merkityksestä.
”Veljeskunta” täten käsittää sukupuolet tasavertaisesti.
Koska suuri osa Azazelin Tähden toiminnasta on erilaisten maailmankuvien keskinäistä vertailua, analyysiä ja pohdiskelua, ei ole mahdollista saati mielekästä pyrkiä kokonaan irrottautumaan kritiikistä erilaisia
uskonmuotoja kohtaan. Seuran idea on, että yhteiseltä eettiseltä pohjalta voidaan kritiikkiä käyttää erilaisiin uskonelämän muotoihin — eri
uskontoihin, uskonnottomuuteen, agnostisismiin ja skeptisismiin — ja
kuitenkin, tai juuri tällä tavoin, pitää toisistaan poikkeavat uskonelämän
muodot keskinäisessä yhteydessä. Vaikka seuran jäsenet ja julkaisut voivat
siten esittää myös avointa uskontokritiikkiä (ateismin kritiikki mukaan
luettuna), ketään jäsentä ei tulla tuomitsemaan, arvioimaan tai poissulkemaan uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Ainoat vaatimukset ovat,
että jäsenen uskonto ei saa ohittaa yhteistä eettistä pohjaa, ennen kaikkea
pyrkimystä rehelliseen totuudenetsintään, joka tulee ennen dogmaattisia
uskonkappaleita, sekä väkivallattomuuden pyrintöön; ja että ulkoisiin
kirkkokuntiin ja erityisesti yksijumalisiin uskontoihin kuuluvat jäsenet
pysyvät tuomitsemattomalla, avoimella kannalla suhteessa muiden uskonelämään. Avoimen harkinnan ja kommunikaation hengen on aina
pysyttävä vallassa, ja milloin oikeaoppisuuden ajatuksia ja muiden tuo-
45
misemista alkaa esiintyä, dogmaattisesti suhtautuva jäsen tulee saamaan
varoituksen sekä lopulta erotetuksi. Seuran perusidea, monen keskinäisen
totuuden muodon keskinäinen ja hedelmällinen yhteiselämä ei voi toteutua piirissä, jonka jäsenet olettavat itse edustavansa ainoaa tai korkeinta
totuuden muotoa.
Edelleen, mikään kansallisuus, seksuaalinen suuntautuneisuus, poliittinen
vakaumus tai vastaava yksilöllinen piirre ei vaikuta jäsenyyteen seurassa
eikä tee sille esteiseksi, niin kauan kuin nämä asiat pidetään yksityisinä
valintoina sen sijaan, että niitä alettaisiin saarnaamaan tai painottamaan
seurassa, tai esittämään seuran yleisinä kannanottoina. Julkisuudessa tai
edes omassa yksityisessä piirissään esiintyvien seuran jäsenten on kiinnitettävä huomiota siihen, että kaikki seuran kannanotoiksi tulkittavissa
olevat esitykset johdattaisivat kulloisessakin tilanteessa kohti suvaitsevaa,
rehellistä, rakkaudellista ideaalia, joka kuitenkin on pysyy sitoutumattomana poliittiseen, kulttuuriseen tai käytännölliseen mielipiteeseen. Seuran vakaumuksena on että mikä tahansa poliittinen kanta, mikä tahansa
kulttuuri, mikä tahansa henkilökohtainen suuntautuneisuus voi tilannekohtaisesti ja ihmisen itsensä valinnoista riippuen toimia joko positiivisena tai negatiivisena tekijänä, eikä sitä voida korottaa tai kiistää lähtökohtaisesti, vaan ainoastaan kulloisenkin tilanteen mukaisesti.
SUHTEEMME TEOLOGIAAN
Azazelin Tähti suhtautuu lähtökohtaisen myönteisesti kaikkiin uskontoihin, ja kaikkien uskontojen kannattajat ovat tervetulleita seuran jäseniksi niin kauan, kuin uskonnollisen aatteen ja seuran eettisen linjan välille ei muodostu ristiriitaa. Moneen teologiaan kuitenkin liittyy ajatus
yhdestä oikeasta Jumalasta, jota muissa uskonnoissa ei ole löydetty tai
tunnustettu, ja myös monoteististen uskontojen edustajilta edellytetään
esoteerisella ja/tai yleishumaanilla tasolla kykyä vilpittömästi kunnioittaa toisenlaisia uskonelämän muotoja. Minkä tahansa uskonnollisen oikeaoppisuuden saarnaajat, tai vastaavasti ateismin korkeimpana totuutena näkevät, tullaan erottamaan seurayhteydestä perustuskirjan esittämän
lähtökohdan rikkomisen tähden.
46
Jäsenten tulee myös ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka heidän uskontoaan sinänsä ei koskaan tuomita, mihin tahansa kuuluvia erityispiirteitä
on seuran piirissä lupa perustellen kritisoida, koska esoteerisen filosofian
näkökannasta ei mikään ulkoinen muodollisuus ole koskaan täydellinen
vailla tulkintaa. Tällainen uskontokritiikki tulee kuitenkin aina olla johdettavissa seuran eettiseen pohjaan, ei kulttuurieroihin, todentamattomiin ennakko-oletuksiin tai muotoseikkoihin.
SUHTEEMME TEOSOFIAAN
Azazelin Tähti ei ole osa Teosofista Seuraa. Sen sijaan se voidaan laskea
osaksi teosofista liikettä, joka on 1800-luvun loppupuolella muotoutunut esoterian haara. Azazelin Tähti allekirjoittaa Teosofisen Seuran kolme alkuperäistä ohjelmakohtaa:
1. Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun,
uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin
eroavaisuudesta.
2. Antaa virikkeitä vertailevan uskontotieteen, filosofian ja luonnontieteen tutkimukseen.
3. Tutkia luonnon selvittämättömiä lakeja ja ihmisen piileviä voimia.
Sekä sen tunnuslauseen: Satyan nasti paro dharmah – ”Ei ole korkeampaa uskontoa kuin totuus”.
47
SUHTEEMME SATANISMIIN
Kuten jo Azazelin Tähden nimestä voi nähdä, satanismilla on oma asemansa sen filosofiassa. Tämä seikka voidaan nähdä kynnyksenä, joka
tulee olla kykenevä ylittämään seuran piiriin tultaessa. Koska Saatanaksi nimitetty hahmo tai arkkityyppi edustaa useimmille eräänlaista universaalia syntipukkia, joka saa harteilleen kaiken demonisen toiseuden
viat, tällaiseen hahmoon perehtyminen ja sen kunnioittaminen toimii
ikään kuin pääsykokeena seuraan, jossa kaikenlainen toiseus on kyettävä näkemään positiivisena mahdollisuutena, niin kauan kuin väkivallattomuuden ja valehtelemattomuuden vaateita ei rikota. Hyväksyessään
positiivisia merkityssisältöjä myös näin vaativasti nimetylle hahmolle
jäsentä pidetään kykenevänä näkemään positiivisia mahdollisuuksia kaikissa maailmankatsomuksissa. Sen sijaan ne tahot jotka pitävät satanismia — tai mitä tahansa muuta maailmankuvaansa — oikeutuksena tai
yllykkeenä väkivaltaan ja valheeseen, tulevat sen kautta seuran piiristä
poissuljetuiksi.
SUHTEEMME POLITIIKKAAN
Azazelin Tähti on poliittisesti sitoutumaton seura, eikä jäsenille sallita
poliittisia kannanottoja seuran yhteyksissä.
48
LUKU VII
KAAVOJA
JÄSENHAKEMUS
1PERUSTIEDOT
a) Koko nimi
b) Sukupuoli
c) Sähköpostiosoite
d) Syntymäaika
e) Uskonto (jos rekisteröity)
f) Puhelinnumero (valinnainen)
g) Osoite
2
ARKI / YHTEISKUNTA
a) Koulutus
b) Nykyinen työ (aiemmat voi liittää suluissa)
c) Millaisia harrastuksia sinulla on?
d) Onko sinulla tällä hetkellä tai ollut menneisyydessä poliittista vakaumusta?
Kuvaile lyhyesti
e) Onko sinulla rikosrekisteriä?
f) Oletko saanut psykiatrista diagnoosia? Jos kyllä, millaista hoitoa olet saanut
sairauteesi?
g) Millaiseksi itse koet psyykkisen terveytesi? Mitkä ovat olleet keskeisiä psykologisia haasteita elämässäsi?
h) Mitä päihteitä käytät? Kuvaile lyhyesti päihteidenkäyttöäsi aiemmin/nykyään
49
3
HENKINEN TAUSTA
a) Kuulutko/oletko kuulunut aikaisemmin muihin aatteellisiin seuroihin?
b) Jos olet päätynyt eroon aiemmista seuroista, mitkä syyt johtivat eropäätökseen?
c) Millainen suhde sinulla on/on ollut väkivaltaan?
d) Tuottaako arkielämän ja vakaumuksesi yhteensovittaminen sinulle haasteita?
Millaisia?
e) Millainen aatteellinen ilmapiiri kodissasi/kasvuympäristössäsi vallitsi?
f) Oletko kokenut merkittäviä aatteellisia käännöksiä, vai onko kehityksesi
nykyhetkeen ollut suhteellisen tasaista?
g) Mitä kautta olet tutustunut okkultismiin/satanismiin?
4
AZAZELIN TÄHTI
a) Kuvaile omin sanoin, mitä pidät seuran keskeisimpinä ideoina
b) Mistä syistä päädyit hakemaan jäsenyyttä juuri Azazelin Tähdestä?
c) Tunnetko entuudestaan ketään Azazelin Tähden jäsentä/jäseniä?
d) Mitä kautta tutustuit Azazelin Tähteen?
e) Oletko perehtynyt Azazelin Tähden kirjoituksiin?
f) Millaiset asiat saivat sinua epäröimään hakemista tai tuntuivat hakiessa
haastavilta?
g) Mitä toivot seuratyöltä omalla kohdallasi? Millaisia asioita näet omina
vahvuuksinasi tulevassa seuratyössä?
h) Lisätietoja (valinnainen)
Vakuutan antamani tiedot oikeiksi ja sitoudun ilmoittamaan tärkeistä muutoksista, erityisesti yhteystietojen muuttumisesta, jos minut hyväksytään veljeskunnan jäseneksi. Sitoudun noudattamaan veljeskunnan sääntöjä ja tekemään
parhaani oman ja yhteisen työn eteen, sekä veljellisesti kunnioittamaan muita
jäseniä, totuuden ja rakkauden alaisuudessa.
Päivämäärä ja paikka
Allekirjoitus ja nimenselvennys
50
EROHAKEMUS
Kopioidaan ja postitetaan seuran yhteiseen postiosoitteeseen.
Minä allekirjoittanut pyydän eroa Azazelin Tähden seurasta.
Syynä (ympäröi yksi tai useampia vaihtoehtoja):
1) Omat näkemykseni ovat muuttuneet
2) Seura ei edusta asioita, joita luulin sen edustavan
3) En tue tapoja, joilla käytännön asioita seurassa hoidetaan
4) Minulla on henkilökohtaisia erimielisyyksiä seuran jäsenten kanssa
5) Minulla ei ole tarpeeksi aikaa/energiaa seuran asioille
6) Jotain muuta, mitä?
__________________________________________________
__________________________________________________
__________________________________________________
__________________________________________________
__________________________________________________
Palautan ohessa seuran jäsenille jaetut ”Azazelin Tähden veljille” -nimetyt vihkoset tai selityksen siitä, miksi materiaalit eivät ole palautettavissa.
Sitoudun olemaan esittämättä tietoja Azazelin Tähden sisäisistä käytännöistä
myös seurasta lähdettyäni.
Päiväys ja paikka
____.____ / _____
_____________________
Allekirjoitus ja nimenselvennys
__________________________________________________
51
Finis