TIEDOTUS NUOHOUKSESTA 2014 Nuohoukset aloitetaan alueella

TIEDOTUS NUOHOUKSESTA 2014
Nuohouksen järjestäminen
Pelastuslain mukaan alueen pelastustoimi päättää nuohouspalveluiden
järjestämisestä alueellaan sekä määrittelee nuohouksesta perittävän maksun. Pirkanmaan pelastuslaitos
on päättänyt, että nuohouspalvelut tuotetaan Pirkanmaalla pelastuslain 379/2011 59§ 2 mom. kohta 2
mukaisesti ns. piirinuohousjärjestelmällä. Omaan yksityiseen käyttöön pääasiassa tarkoitetun vapaa-ajan
asunnon ja sen saunan tulisijat ja hormit on nuohottava kolmen vuoden välein.
Vastuu nuohouksesta
Rakennuksen omistajan, haltijan ja toiminnanharjoittajan on yleisten tilojen ja koko rakennusta palvelevien
järjestelyjen osalta sekä huoneiston haltijan hallinnassaan olevien tilojen osalta huolehdittava, että tulisijat
ja savuhormit on nuohottu säädösten mukaisesti. Nuohoustyössä on käytettävä alueen pelastustoimen
päättämää palveluntuottajaa (piirinuohooja).
Tikkaat, kattokulkutien osat ja katon turvavarusteet on pidettävä sellaisessa kunnossa, että nuohoustyö
voidaan suorittaa turvallisesti. (Pelastuslaki 379/2011 13§ ja 59§) Nuohoojan nuohouspalvelusta perimä
maksu muodostuu nuohoustyöstä kertyvästä yksikkömäärästä kerrottuna yksikön hinnalla. Nuohooja on
oikeutettu lisäämään yksikön hintaan arvonlisäveron.
Nekalan siirtolapuutarha-alue kuuluu Tampereen itäiseen
nuohouspiiriin, joten alueella nuohoukset tekee Tampereen
Nuohous ja Ilmastointi Oy puh. 040-5698975
Lisätietoja:


Tampereen Nuohous ja Ilmastointi Oy puh. 040-5698975
www.pirkanmaanpelastuslaitos.fi
Nuohoukset aloitetaan alueella tiistaina 17.6.2014 kello 8:00.
Jos mökissäsi on tulisija, tulee viljelijän olla paikalla, tai jättää avaimet esimerkiksi
naapurille, jotta nuohooja pääsee tekemään työnsä. Jos et pääse paikalle kyseisenä
aikana voit sopia nuohouksen ajankohdasta Tampereen Nuohous ja Ilmastointi Oy:n
kanssa ( puh. 040-5698975) Huom! Jos et ole paikalla/et ole järjestänyt
nuohoojalle kulkua ja et sovi uutta nuohousaikaa Tampereen Nuohous ja
Ilmastointi Oy:n kanssa niin heillä on oikeus laskuttaa turhasta käynnistä!