Hannu Marttilan APU-lehdessä 27/2014 julkaistu henkilöhaastattelu

Päivä elämästä
Sanansaattaja
Papin päivä. Kotkan kirkkoherra Hannu Marttila
aloittaa päivänsä torin kahvikojulla. Stressin hän
torjuu lukemalla työkavereiden kanssa horoskooppeja.
Saarnoissa ja puheissa vilahtelee myös oma
elämä eroa surren ja lapsenlapsista iloiten.
teksti Hannu Koskela, kuvat Seppo J. J. Sirkka / Eastpress
Hannu Marttila katse­
lee mietteissään Kot­
kan Katariinanpuiston
Ankkuriluodolta, josta
on lupa sirotella vai­
najan tuhkat mereen.
22 | APU
APU | 23
PAPPI KANTAA
KANSSAIHMISTEN
SURUT JA JAKAA ILOT.
Hannu Marttila (kolmas vas.) avaa mieluusti päivänsä Kotkan torilla kokoontuvassa
toriparlamentissa, jonka kantaporukkaa ovat myös Kalle Järnstedt (vas.), Mikko
Hiltunen, Jukka Ravantti, Jukka Väkevä ja Pertti Kilappa.
Päivän aikana pappi ehtii moneen paikkaan. Kotkan tulevan seurakuntakeskuksen
ideakilpailun lehdistötilaisuudessa media tenttasi kirkkoherra Hannu Marttilaa.
K
eväiseen perjantaihin hieman ennen seitsemää heräävä Kotkan kirkkoherra
Hannu Marttila, 57, osaa
nauraa itselleen.
– Muuten olen lahjaton,
paitsi nukkujana, hän sanoo.
Sikeä yöuni on Marttilan
mukaan sekä virkistävä että
välttämätön.
Papin on pakko päästä toviksi tyveneen ihmistyöstään. Kanssaihmisten surut Marttila kutsumuksensa mukaan kantaa ja ilot jakaa, mutta uniin niiden ei sovi ujua.
– Päivä saattaa värittyä useista yllätyksistä. Siksi on pakko olla sinut itsensä kanssa,
ja niin pääosin olenkin. Vaikka onhan pappikin vain ihminen, Marttila hymyilee.
24 | APU
PERJANTAINA HANNU MARTTILAN verkkainen
varhaispala koostuu myslistä, jogurtista ja
yhdestä voileivästä. Hillityn äänitaustan
luo Ylen aamutelevisio. Paitsi kun kirkkoherra vakinaisiin aamutoimiinsa kuuluen
hiljentyy hetkeksi sanan äärelle.
Tänään Päivän Tunnussana lainaa apostoli Paavalia: ”Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään
hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.”
– Sekä pätevästi että sopivasti sanottu,
Marttila tuumaa ja vaihtaa hartauskirjasen
arkisempaan luettavaan.
Kymen Sanomat tulee tänäänkin läpikäydyksi, mutta kahvin Marttila passaa. Selkeä
syy ratkaisuun paljastuu heti aamusta.
Virastossa kirkkoherraa odottaisivat tavanomaiset palaverit, mutta hän rennon
– En piileksi sakastis­
sa, vaan olen ennen
jumalanpalvelusta
vastassa kirkkoon tuli­
joita, sanansaattaja
Hannu Marttila sanoo.
tyytyväisenä suuntaakin Kotkan torille.
– Kahvikojulla kokoontuu tuttu miessakki, johon mieluusti liityn, Marttila selvittää.
Sumppikuppien äärellä jo sorisevat Kalle Järnstedt, Mikko Hiltunen, Jukka Ravantti, Jukka Väkevä ja Pertti Kilappa.
Hannu Marttila sujahtaa tuttuun porukkaan, jossa ei titteleitä tunneta.
– Jokaisella täällä on yksi ääni, ja toisinaan se kovaäänisin voittaa.
Perjantaina toriparlamentti panee suuresta maailmasta järjestykseen Formulaykkösten tekniset ongelmat sekä kotinurkilta KTP:n koripallojoukkueen uuteen
päävalmentajaan kietoutuvat koukerot.
Marttila kävelee papin asuun kuuluva
panta kaulassaan ohi kauppakeskuksen ja
poikki puiston. Seurakunnan virastotalo
keskellä kylää on ulkoisesti hieman rapistunut. Suunnitteilla on rakennuksen uudistamista ja lisärakentamista.
– Hinta kipuaisi arviolta 12 miljoonaan
euroon, joka on vuosibudjettimme suuruinen. Yksin emme pysty rakentamista rahoittamaan, joten ratkaisuja on etsittävä.
– Jeesus on lupausten lapsi, ja ainoa joka
meidät voi pelastaa. Sana sanoo, että meistä pidetään huoli ja voimme luottaa siihen.
Mitään parempaa ei voi olla.
HALLINTOTYÖT VIEVÄT osan kirkkoherran
●●Kotkan kirkkoherra.
työajasta. Mieluisin osa Marttilan mielestä
on sanansaattajan tehtävä.
– Viikkoa tai paria ennen sunnuntaista
saarnavuoroa alan tuskailla. Onko minulla
sanottavaa, ja jos on, mitä sanoisin?
– Usein aluksi luen Kirkkokäsikirjasta
pyhän teeman. Tällä kertaa edessä on Neitsyt Marian ilmestymisen päivä, ilon juhlapäivä valmistaa Jeesuksen syntymään.
Hannu Marttila
●●Syntynyt Mäntyharjul-
la 1957, asuu Kotkassa.
●●Papiksi 1982.
●●Kolme lasta, kaksi
lastenlasta. Eronnut.
●●Harrastaa halkojen
hakkaamista mökillään
Mäntyharjulla ja ohjelmassa on myös jo 31.
syysvaellus kaverin
kanssa Saariselällä.
●●On huolissaan ilmapiiristä, jossa ihmiset
eivät näe ympärillään
mitään hyvää.
●●Iloitsee Jumalan lupauksesta, että meistä
pidetään huoli ja
saamme luottaa siihen.
Hannu Marttilalla on kolme lasta. Esikoinen syntyi papin perheeseen sopivasti 32
vuotta sitten sunnuntaina kymmentä vaille kymmenen.
Marttila kertoo, miten hän onnellisena otti tapauksen kunniaksi pienen lasillisen
konjakkia. Lahjaksi saamansa sikarin hän
sen sijaan säästi iltaan.
– Sikarin savu yskitti ja tuoksu tarttui
vaatteisiin. Samassa talossa asuva tuolloinen kirkkoherra nuuhki outoa tuoksua yllätysvierailun yhteydessä, mutta ei sanonut
mitään.
Oman elämän muistot panevat saarnatekstin elämään.
– Kun eläydyn, puheesta tulee kuuntelijoille mielenkiintoisempaa.
Saarna kuullaan tärkeänä osana sunnun- ➤
APU | 25
MEILLÄ VIIHTYY
KOKO PERHE!
SUUR-HOLLOLA
tain jumalanpalveluksessa, mutta tilaisuuden ydin on ehtoollinen.
– Meidän herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu, Marttila kertaa sanat, joita alttarilla viiniä jakaessaan toistaa jokaiselle ehtoollisvieraalle.
maan edesmenneestä rakkaastaan.
Marttilalle tapaaminen kasvokkain on
tärkeä. Hän saattaa lohduttaa ja saa myös
puhettaan varten kuvauksen vainajasta.
– Pienen lapsen kuollessa tilanne on kamala kaikille, ja läheiset ovat tunnemyrskyssä. Vanhus sen sijaan on saattanut itse
toivoa lähtöä.
Marttila on itse siunannut äitinsä, isänsä,
anoppinsa ja kaksi veljeään haudan lepoon.
– Kaikesta tunneliikutuksesta huolimatta papin on vain kestettävä ja hoidettava toimitus. Se on ammattitaitoa.
Perjantain epävirallisessa työpalaverissa
luodataan nyky-Suomea.
– Arki on aika epävarmaa, ja Kotkassa kova työttömyyden piina. Vallitsevassa ilmapiirissä ei tahdota missään mitään hyvää, ja
hankkeet ammutaan alas.
Evankelisluterilainen seurakunta auttaa
kaiken tämän keskellä paljon. Apua tarvitsevat eivät ehkä osaa kääntyä kirkon puoleen.
– Meidän pitäisi muuttua näkyvämmäksi vaikkapa diakoniatyön myötä.
Kirkkoherra
Hannu Marttila
saattaa nauttia
iltaoluen myös
kotkalaisessa
ravintolassa.
MÄNTYHARJULLA SYNTYNYT talonmiehen
poika Hannu Marttila päätyi papiksi, vaikka
toinen toiveammatti olisi ollut puutarhuri.
– Koulussa en tykännyt kemiasta, ja puutarhuriksi haluavan piti sitä opiskella.
Kun nuoruuden harrastuksiin kuuluivat
poikakerhot, Marttila kasvoi seurakunnan
yhteyteen.
– Ihmisen laskeutuessa 1969 kuuhun minä olin poikaleirillä Pieksämäen Partaharjulla. Sinne ajoi mopolla kypäräpäinen
pappi, Iso-Parraksi kutsuttu Pentti Tapio,
ja minä tiesin tahtovani samanlaiseksi.
Isoäidin esirukoukset toteutuivat, kun
Hannu Marttila 1982 valmistui papiksi. Ensimmäiseksi työpaikakseen hän valitsi Kotkan.
– Tänne tullessani hämmennyin, kun viraston autotallin ovi avautui automaattisesti. Maalaispoika oli saapunut suureen
maailmaan, savolaisten Amerikkaan.
Kymmenen vuoden pestin jälkeen Marttila vaihtoi 16 vuodeksi yhden papin seurakuntaan Ruotsinpyhtäällä, mutta palasi viisi vuotta sitten takaisin Kotkaan.
KEVÄISEN PERJANTAIN työrupeama kuluu
puheluihin vastatessa. Puhetta on ulkoilmatilaisuuden äänentoistolaitteista. Joku valittaa haudan päälle taittuvista puun oksista. Sitten aiheena ovat kirkon konserttivaraukset ja Haapasaareen suuntautuvan seniorien kesäretken messun yksityiskohdat.
– Hallinto vie tosi paljon aikaa. Pappien
lomien järjestely on palapeli, joka pitää saada tänään valmiiksi. Johtoryhmän kokous
vie osansa päivästä. Sähköposteihin vastaamisessa kuluu toinenkin tunti.
Mutta kiirettä Marttila ei tunnusta. Sehän on vain hallitsematonta ajankäyttöä.
– Nopeimmin stressin voi purkaa kahvi26 | APU
Marttilalle ru­
kous on kristityn
hengitystä.
Aamurukouksen
aika on silmien
avautuessa, ja
illalla hän muis­
taa rukouksin
lapset, läheiset
ja työkaverit.
huoneessamme, jossa porukalla luemme
lehtien horoskooppeja.
Kun Marttila palaa työhuoneeseensa,
sinne tulevat kastettavan lapsen äiti ja isä.
– Olen hyvillä mielin kuten vanhemmatkin, sillä lapsi on syntynyt. Ajatuksissani
saatan miettiä lapsenlapsiani, jotka molemmat olen kastanut.
Hääparien tapaamisessa on iloinen, tietyllä tavalla jännittävän odottava tunnelma. Yhteinen elämä on edessä, ja vihkijäpappi myötäelää onnellisen tilanteen.
Itsellään Hannu Marttilalla tilanne on
parhaillaan toisenlainen, sillä 35 vuotta
kestänyt avioliitto päättyi vuosi sitten yllättäen eroon.
– Siinä tilanteessa matto vedettiin jalkojeni alta. Menetin menneisyyteni, eikä tulevaisuutta sillä hetkellä ole.
Ensimmäisenä jouluna yksin Marttila
tahtoi kirkossa jakaa erosta oppimansa.
– Elä tässä ja näe lähelle, sillä voit menettää sen, hän muistutti saarnassaan.
Marttilan piilopirtti oman elämän ruotimiseen sijaitsee Mäntyharjulla.
– Hakkaan halkoja, poimin mustikoita,
liikuskelen luonnossa. Kun siika marraskuussa kutee, otan vapaita ja menen mökille. Illalla poltan yksin kynttilöitä, ja missään ei ole ketään.
Toisten elämää pappi ei halua eikä voi
elää, mutta omien vaikeiden vaiheiden jälkeen on mahdollista päästä yhä sisemmäksi muiden elämän käännekohtiin.
PUOLILTA PÄIVIN Hannu Marttila vakavoituu
kohtamaan surun. Siunattavan vainajan
omaiset tulevat henkilökohtaisesti kerto-
MARKKINOINTIKIKKOJA Marttila ei sentään
suunnittele. Ainutlaatuinen sanoma tulevasta elämästä on riittävä perusta.
– Uskon ja toivon, että kuoleman jälkeen
pääsen taivaaseen. Siellä kohtaan monet jo
edesmenneet rakkaat ihmiset ja saan vastauksia täällä askarruttaneisiin kysymyksiin.
Tai ehkä ne silloin ovat jo menettäneet merkityksensä.
Marttilan maallinen työperjantai päättyy
jo iltapäivällä.
– Yhä on päivittäin outoa palata kotiin,
jossa kukaan ei odota. Siksi otan usein töitä mukaani.
Televisiossa Marttilan suosikkeja ovat
Emmerdale, A-Studio sekä Sydämen asialla.
Ja kun ruutu sulkeutuu, iltarukous siunaa läheiset. Uni on makean sikeää.
Mutta tänä perjantaina Hannu Marttila
kotirutiinien sijaan suuntaa Jyväskylään.
– Siellä ovikelloa soitettuani pieni lapsenlapseni rientää eteiseen halaamaan ja huutaa iloisena, että pappa tuli kylään. ●
Kotkan Hovin­
saari on oman­
laisensa seutu ja
seurakunta, jos­
sa Hannu Martti­
la on viihtynyt
kirkkoherrana jo
viisi vuotta, ja ai­
kaisemmin pap­
pina kymmenen
vuotta. Näkymä
Palotornin­
vuorelta.
”MEIDÄN
PITÄISI OLLA
NÄKYVÄMMIN
ESILLÄ APUA
TARVITSEVILLE.”
LAHDEN JOKIMAALLA
LA 5.7. KLO 14 TOTO75
SU 6.7. KLO 14 TOTO65
PA
RA
ST
RA A S
VIU UO
RH MA
EIL LAI
UA STA
TERVETULOA sUUR-hOLLOLAAn:
Suur-Hollola-viikonvaihde on täynnä vauhtia, jännitystä ja kesäisiä herkkuja koko perheelle. Lapsille on
myös poniratsastusta, pomppulinna ym. mukavaa.
Lisätietoa tapahtumasta: suurhollola.fi
toto.fi | m.toto.fi | Toto-myyntipisteet