Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille

Language Audio 1
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
1.
Kuuntele teksti kaksi kertaa. Vastaa kysymyksiin. Sen jälkeen kuuntele käännös. Löydät
teksti seuraavalla sivulla.
Прослушайте текст два раза. Ответьте на вопросы. После этого прослушайте перевод. Текст на
следующей странице.
Ambulanssi ei päässyt, taksi ei ottanut kyytiin – Vakavasti loukkaantunut käveli hoitoon
17-vuotias poika loukkaantui vakavasti juhannuksena, mutta joutui kävelemään hoitoon, kun ei
saanut kyytiä. Asiasta uutisoi Iltalehti.
Poika sai haavan ranteeseen valtimon kohdalle. Tapaturma sattui kello puoli viiden aikoihin
aamuyöllä Forssassa.
Iltalehden haastattelema pojan ystävä sanoo, että kolmikko oli juonut muutamia oluita, mutta ei
ollut kovin humalassa.
17-vuotiaan kaksi ystävää yritti hälyttää ambulanssin, mutta se olisi lähtenyt Hämeenlinnasta.
Kolmikkoa neuvottiin kertomalla, että taksilla hoitoon pääsisi nopeammin.
Taksinkuljettaja ei kuitenkaan ottanut poikia autoonsa. Hänen ehdotuksensa nuorukaisille oli, että
he kävelisivät.
Kävelymatkan aikana loukkaantunut poika menetti paljon verta.
Forssan seudun taksit ry:n puheenjohtaja Ari Ilomäki selittää Iltalehdelle, että kolmikon kanssa
keskustellut taksinkuljettaja koki heidän käyttäytymisensä uhkaavaksi.
Kysymykset:
1) Milloin poika loukkantui?
2) Mitä pojat ovat juoneet?
3) Mistä ambulanssi olisi lähtenyt?
4) Missä tapaturma sattui?
5) Minkälaista haavaa poika on saanut?
Language Audio 2
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
Käännös:
Скорая не смогла приехать, в такси не пустили – Серьезно раненый шел в больницу пешком
17-летний юноша серьезно поранился в Иванов день, но был вынужден идти до больницы
пешком, так как никто не смог его подвезти. Случай обнародовала газета Iltalehti.
Юноша получил рану на запястье в районе артерии. Несчастный случай приключился около
половины пятого утра в городе Forssa.
В интервью газете друг раненого рассказал, что трое друзей выпили немного пива, но не
были сильно пьяными.
Два друга 17-летнего юноши попытались вызвать скорую, но машина могла выехать только
из города Hämeenlinna. Друзьям посоветовали вызвать такси, на котором они добрались бы
до больницы намного быстрее.
Однако водитель такси не пустил юношей в машину. Он предложил им пройтись пешком.
В течение прогулки раненый юноша потерял много крови.
Председатель ассоциации такси области Forssa Ari Ilomäki объяснил Вечерней газете, что
беседовавший с троицей водитель счел их поведение угрожающим.
Language Audio 3
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
2. Suomen kielen idiomit.
Tässä on 10 idiomia, joissa esiintyy jokin ruumiinosa. Kuuntele ensin idiomi, sitten lause siitä. Mieti, mitä
se voisi tarkoittaa. 10 idiomin jälkeen toistamme ne käännöksen kanssa.
kieli menee solmuun:
Suomen kielen harjoituksia tehdessä kieli tahtoo mennä solmuun.
olla hyvissä käsissä:
Terhi koki olevansa sairaalassa hyvissä käsissä.
luuranko kaapissa:
Jokaisella meistä on ainakin yksi luuranko kaapissa.
pitää päänsä kylmänä:
Teppo koitti pitää päänsä kylmänä vaimonsa oikkuja totellessaan.
ei saa silmiä irti:
Pekka ei saanut silmiä irti Maijasta uudessa hellehatussa.
ottaa silmä käteen:
Terhi kehotti Teppoa ottamaan silmän käteen ja etsiä avaimia takin taskuista.
terävä kieli:
Maija joutuu usein hankaluuksiin terävän kielensä takia.
itku kurkussa:
Terhi puolusteli itseään itku kurkussa.
pestä kätensä jostakin:
Teppo halusi pestä kätensä naapureiden rajakiistasta.
pää kainalossa
Pekka uhosi saapuvansa peliin vaikka pää kainalossa.
Перевод фраз с финскими идиомами, в которых фигурируют части тела.
Suomen kielen harjoituksia tehdessä kieli tahtoo mennä solmuun.
Когда делаешь упражнения по финскому, язык начинает заплетаться.
Terhi koki olevansa sairaalassa hyvissä käsissä.
Терхи ощущала себя в больнице в заботливых руках.
Jokaisella meistä on ainakin yksi luuranko kaapissa.
У каждого из нас есть по крайней мере один скелет в шкафу.
Teppo koitti pitää päänsä kylmänä vaimonsa oikkuja totellessaan.
Теппо пытался оставаться спокойным, выполняя капризы своей жены.
Pekka ei saanut silmiä irti Maijasta uudessa hellehatussa.
Пекка не мог оторвать глаз от Маийи в новой соломенной шляпке.
Terhi kehotti Teppoa ottamaan silmän käteen ja etsiä avaimia takin taskuista.
Терхи призвала Теппо раскрыть глаза пошире и хорошенько поискать ключи в
карманах пальто.
Maija joutuu usein hankaluuksiin terävän kielensä takia.
Маия часто попадает в сложные ситуации из-за своего острого язычка.
Terhi puolusteli itseään itku kurkussa.
Терхи защищалась, едва сдерживая рыдания.
Teppo halusi pestä kätensä naapureiden rajakiistasta.
Теппо хотел бы умыть руки от соседской ссоры из-за границ.
Pekka uhosi saapuvansa peliin vaikka pää kainalossa.
Пекка грозился придти на игру, даже если будет очень болен.
Language Audio 4
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
3. Suomen kielen idiomit.
Tässä on 12 verbillistä idiomia. Kuuntele ensin idiomi, sitten lause siitä. Mieti, mitä se voisi tarkoittaa. 12
idiomin jälkeen toistamme ne käännöksen kanssa.
antaa kenkää:
Mikko sai kenkää töistä viime viikolla.
elää pyhällä hengellä:
Nyt Mikko elää pyhällä hengellä odotellessaan työttömyyskorvauksia.
elää ihmisiksi:
Nykynuoriso ei osaa elää ihmisiksi vaan käyttäytyy huonosti.
herättää huomiota:
Maijan uusi hellehattu herätti paljon huomiota torilla.
hypätä kyytiin:
Ville hyppäsi viime hetkellä laiturilta veneen kyytiin.
jättää väliin:
Pekka jätti baarissa kierroksen väliin koska puhui vaimonsa kanssa puhelimessa.
käydä kimppuun:
Teppo kävi nälkäisenä possupaistin kimppuun kuin sika limppuun.
lukea ajatuksia:
Parisuhteessa miehen on tärkeää osata lukea vaimonsa ajatuksia.
muistaa ulkoa:
Parisuhteessa miehen pitää muistaa ulkoa hääpäivä.
ottaa huomioon:
Parisuhteessa miehen pitää ottaa vaimonsa oikut huomioon.
puhua ympäri:
Vaimon pitää osata puhua miehensä ympäri.
tappaa aikaa:
Ostoskeskuksessa ihmiset tappavat aikaa kierrellen kaupoissa.
Mikko sai kenkää töistä viime viikolla.
Микко был уволен с работы на прошлой неделе.
Nyt Mikko elää pyhällä hengellä odotellessaan työttömyyskorvauksia.
Теперь Микко питается святым духом, ожидая пособия по безработице.
Nykynuoriso ei osaa elää ihmisiksi vaan käyttäytyy huonosti.
Нынешняя молодежь не умеет жить по-человечески и ведет себя ужасно.
Maijan uusi hellehattu herätti paljon huomiota torilla.
Новая соломенная шляпка Маийи привлекла всеобщее внимание на площади.
Ville hyppäsi viime hetkellä laiturilta veneen kyytiin.
Вилле в последнюю секунду успел спрыгнуть с пристани в лодку.
Pekka jätti baarissa kierroksen väliin koska puhui vaimonsa kanssa puhelimessa.
Пекка пропустил один раунд в баре, пока разговаривал с женой по телефону.
Teppo kävi nälkäisenä possupaistin kimppuun kuin sika limppuun.
Голодный Теппо с жадностью набросился на свинину.
Parisuhteessa miehen on tärkeää osata lukea vaimonsa ajatuksia.
В браке мужу важно уметь читать мысли жены.
Parisuhteessa miehen pitää muistaa ulkoa hääpäivä.
В браке муж должен помнить дату свадьбы.
Parisuhteessa miehen pitää ottaa vaimonsa oikut huomioon.
В браке муж должен принимать во внимание капризы жены.
Vaimon pitää osata puhua miehensä ympäri.
Жена должна уметь уговорить мужа на все что угодно.
Ostoskeskuksessa ihmiset tappavat aikaa kierrellen kaupoissa.
В торговых центрах, прохаживаясь по магазинам, люди убивают время.
Language Audio 5
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
4. Uusi työpaikka.
Johanna kertoo uudesta työpaikasta.
Kuuntele kertomus kaksi kertaa: ensimmäinen versio on nopeampi, toinen on hitaampi. Sitten kuuntele
käännös.
Sain sen työpaikan jota hain viime kuussa. Olen kyllä hieman yllättynyt koska työhaastattelu meni
mielestäni ihan penkin alle. Olin aivan varma, että saan unohtua koko asian! Aloitan työt kolmen viikon
päästä, koska olemme varanneet ensi viikolle Lontoon matkan. En vielä tiedä kaikkia tulevia tehtäviäni,
mutta hoidan ainakin puhelin vaihdetta ja tarvittaessa asiakaspalvelua neuvonnassa. Minua kyllä hieman
jännittää tämä uusi työ ja uudet työkaverit. He kyllä vaikuttivat mukavilta, joten toivon että sopeudun pian.
5. Lomamatka.
Johanna kertoo lomamatkasta.
Kuuntele kertomus kaksi kertaa: ensimmäinen versio on nopeampi, toinen on hitaampi. Sitten kuuntele
käännös.
Olimme koko perhe lomamatkalla toukokuussa Lontoossa. Oli mukavaa että meidän teini-ikäiset lapset
tulivat mukaan. Lomamme meni hyvin ja me kaikki pidimme Lontoosta. Lontoo on hieno kaupunki ja
kallis! Kiertelimme ostoskaduilla ja ihmettelimme ihmisvilinää. Vierailimme muutamassa museossa ja
minä ehdottomasti halusin käydä Sherlock Holmes-museossa Backer Streetillä. Kävimme katsomassa Billy
Elliot-musikaalin, sillä mitä on Lontoon matka jos ei käy musikaalia katsomassa. Hotellimme oli pieni ja
huone myös mutta henkilökunta oli ystävällistä, he jopa ymmärsivät minun englantiani! Sää suosi meidän
lomaamme ja vain yhtenä päivänä satoi. Näimme paljon lomallamme Lontoosta mutta paljon jäi
näkemättä. Haluamme käydä Lontoossa uudestaan.
Переводы к заданиям 4 и 5.
Новое место работы.
Я получила то место, куда подала документы в прошлом месяце. Признаться, я немного удивлена,
потому что собеседование прошло, по-моему, из рук вон плохо. Я была совершенно уверена, что
могу забыть об этом месте! На работу выхожу через три недели, потому что мы забронировали
поездку в Лондон на следующую неделю. Пока еще не знаю всех своих обязанностей, но по
крайней мере буду переключать входящие звонки и в случае надобности отвечать на запросы в
службе поддержки клиентов. Я, конечно, немного волнуюсь насчет этого нового места и новых
коллег. Они вроде приятные люди, так что надеюсь, что быстро вольюсь в коллектив.
Поездка в отпуск.
В мае в отпуск мы всей семьей были в Лондоне. Было приятно, что наши дети-подростки поехали
вместе с нами. Наша поездка прошла хорошо, и Лондон всем нам понравился. Лондон –
замечательный город, и дорогой! Мы походили по торговым улочкам и подивились людской суете.
Мы посетили несколько музеев, и я бесспорно хотела сходить в музей Шерлока Холмса на Бейкер
Стрит. Мы посмотрели мюзикл Billy Elliot, ибо что за поездка в Лондон без посещения мюзикла.
Наш отель был маленький, и комната тоже, но персонал был очень дружелюбный, они даже
понимали мой английский! Погода была к нам благосклонна, и только один день шел дождь. Мы
многое успели увидеть во время нашего отпуска в Лондоне, но многое осталось неувиденным. Мы
хотим приехать в Лондон снова..
Language Audio 6
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
6. Kuuntele lauseet – missä kuulet virheen? Korjatut lauseet kuulet tehtävän lopussa.
Virheelliset lauseet:
1) Lapset menevät päiväkotiin 7-vanhoina.
2) Naapurinpoika Kerttu on avulias.
3) Kello löi 13 kertaa.
4) Katsoimme elokuvaa radiosta.
5) Huomenna kävimme autoliikkeessä.
6) Lämmitimme ruoan jääkaapissa.
7) Lapset leikkaavat nukketalolla.
8) Hän on muuttanut 5 kertaa kuusen vuoden aikana.
9) Ostimme uuden katon olohuoneen lattialle.
10) Minä halaan itselleni uuden auton.
11) Täysi aurinko loisti pilvettömällä taivaalla.
12) Koira hautasi ison kuun takapihalle.
Seuraavalta sivulta löydät korjatut lauseet.
Language Audio 7
Suomen kieli: keskitaso, osa 1 : venäläisille
Virheelliset lauseet:
1) Lapset menevät kouluun 7-vanhoina.
2) Naapurintyttö Kerttu on avulias.
3) Kello löi 12 kertaa.
4) Katsoimme elokuvaa televisiosta.
5) Eilen kävimme autoliikkeessä.
6) Lämmitimme ruoan mikrossa.
7) Lapset leikkivät nukketalolla.
8) Hän on muuttanut 5 kertaa kuuden vuoden aikana.
9) Ostimme uuden maton olohuoneen lattialle.
10) Minä haluan itselleni uuden auton.
11) Täysi kuu loisti pilvettömällä taivaalla.
12) Koira hautasi ison luun takapihalle.