KUIVANEULAA AKVARELLILIIDUILLA LEMPITUOTTEENI

8
Paperia ja taidetarvikkeita www.netmanner.fi
Hinnat alv 0 %
LEMPITUOTTEENI
Asiakkaat kertovat
Maitopurkkikartonki
Maitokartonki on yksi monista lempituotteistamme. Sitä on ollut meillä ”aina”. Taideinstituutin
kanssa ostimme sitä aikaisemmin Lahdesta EnsoGutzeitilta. Nyt sitä ei enää sieltä saa, joten Manner toimittaa nyt maitokartonkia meille.
Käytän maitokartonkia akryylimaalauksiin, rakenteluun, sabluunoiden tekoon, piirtämiseen,
pohjustettuna öljyvärimaalaamiseen, seripainamiseen. Peitevärimaalaamiseen myös. Koska maitokartonki ei ole kovin imevä maalauspohja, niin
peitevärimaaluksista tulee akvarellimaisen läpikuultavia. Tuote on monikäyttöinen.
KUIVANEULAA AKVARELLILIIDUILLA
40094/L maitopurkkikartonki 0,95€ / ark
300g / 55x76 / ME: 100 arkkia
Kuivaneula on yksi grafiikan syväpainotekniikoista, jossa laattaa työstetään niin,
että siihen saadaan uurteita ja viivoja, joihin väri levitetään. Kuva piirretään teräväkärkisellä piikillä laatalle. Laatalle muodostuu piikin jättämästä jäljestä valli,
johon vedostettaessa tarttuu väriä uran lisäksi. Ennen vedostamista laatta pyyhitään huolellisesti kauniin painojäljen saamiseksi.
Onnistuneessa kuivaneulavedoksessa on pehmeää viivaa. Tässä esitelty kuivaneulatekniikan sovellus onnistuu hyvin nuoremmiltakin, sillä se on myrkytön.
PC-muoville piirtäminen ei vaadi voimaa ja piirtimeksi käy harppikin. Kuvan
vedostamiseen soveltuvat akvarelliliidut ja vedospaperiksi hyvälaatuinen, hieman
kostea piirustuspaperi tai akvarellipaperi.
Arto Määttä, kuvataideopettaja
Taide- ja muotoilukoulu TAIKA
Primo-siveltimet
Edustaja Petra Jämsä suositteli siveltimiä päiväkerhoon. 4–5-vuotiaat päiväkerholaiset tekevät
taidetta vesiväreillä näillä siveltimillä.
Erittäin siisti käytössä, helppo puhdistaa ja
maalausjälki tulee mukavan tasaista. Ainakin tuntuu iän ”aseelta”. Tuote sopii kaikkiin vesiväritöihin ja mielestäni kaiken ikäisille harrastajille.
Työvaiheet:
5019R Primo siveltimet 4,00€
1 pyöreä ja 1 litteä
Raili Malkamäki, lastenohjaaja
Kurikan seurakunta
Do It Magic-paperi
Löysin tuotteen paperinvärjäyskurssilta, joka järjestettiin Jyväskylän taidemuseolla. Kurssilla värjäsimme ko. tuotetta kangasväreillä, jonka jälkeen
käytimme tuotetta askarteluun. Olen käyttänyt
lasten kanssa paperia mm. itsetehtyjen kierrekansioiden päällystämisessä.
Tuote on helppo kiinnittää alustaan silittämällä.
Jos liimaus ei onnistu kerralla voi sen silittää auki
ja kiinni uuudestaan. Kansioiden päällystäminen
siististi onnistuu nuoremmiltakin tekijöiltä. Kansioiden koristelu erilaisilla Do It Magic-paperista
leikatuilla kuvioilla on helppoa ja hauskaa.
Tuote sopii hyvin niin tasopintaisten pintojen
kuin kolmiulotteistenkin pintojen tekemiseen. Paperia voi värjätä ja siihen voi myös piirtää sekä
maalata kuvioita vaikka vesiväreillä. M801 do it magic -rulla 39,90€
valkoinen / 90cm x 30m
1. Luonnostele PC-muovilaatan kokoiselle paperille kuva kynällä. Käytä kuvan
piirtämisessä rikasta ja monipuolista viivaa (syheröä, ristikkäin, tiheästi, harvasti jne.) – ei vain pelkkää ääriviivaa.
2. Poista PC-muovilaatasta suojamuovit. Aseta luonnos laatan alle.
3. Piirrä kuivaneulakaivertimella tai harpilla luonnostelemasi kuva laatalle.
4. Levitä akvarelliliiduilla väriä koko piirtämäsi kuvan päälle.
5. Pyyhi varovasti ja huolellisesti käsipaperilla laattaa. Älä hankaa liian voimakkaasti piirtämiäsi viivoja.
6. Aseta hieman kostea ja riittävän suuri vedospaperi laatan päälle.
7. Vedosta (hierrä) kuva käyttäen apunasi hierrintä tai lusikkaa. Voit kokeilla
vedostaa useamman vedoksen lisäämättä väriä.
8. Kuivata grafiikan vedos pingotettuna esimerkiksi nuppineuloilla korkkitaululla tai puupahvien välissä painon alla.
9. Tee vedosmerkinnät vedostamasi kuvan alle lyijykynällä. Vasempaan reunaan
tpl’a 2/5 ja oikeaan reunaan oma nimi, vuosiluku. Muista, että vedosmerkintöjä ei tehdä vedospaperin vaan vedostetun kuvan alareunaan.
10. Pese laatta haalealla vedellä, kuivaa se ja tee uusia vedoksia erilaisilla värisävyillä.
Vinkkejä, sovelluksia, ideoita:
•
•
•
Mirva Juntunen, opettaja
Taito Pirkanmaa ry, Näpsä-käsityökoulu
Maalaushuopa
Huopa on hyvä maalauspohja varsinkin kasteltuna,
kaikille vesiliukoisille väreille. Se toimii kuin akvarellipaperi, mutta on kestävämpi ja monikäyttöisempi.
Valmiin työn voi ripustaa monella tavalla, se
kuultaa läpi ja toimii siis myös ikkunassa. Huopaa
voi muotoilla ja vaikkapa ommella! Siksi se sopii
hyvin myös näytelmien rekvisiitan ja lavastusten
tekoon. Maastossa maalaaminen onnistuu isollekin pinnalle, kun työn voi rullata tai laskostaa mukaan. Huovan ”rutistelua” ja kastelua voi käyttää
myös ilmaisukeinona.
Työvälineeksi sopii sivellin, tela tai suihkepullo. Myös vesiliukoisilla liiduilla tulee hyvää jälkeä.
Meillä huopaa oli mukana mm. leirillä Ulkokallan
saarella, rullaa oli helppo kuljettaa veneessä.
Opetan lukiossa ja huopa on ollut käytössä
monilla kursseilla. Voin kuvitella että se sopisi hyvin myös pienten lasten käyttöön, vaikkapa seinämaalauksiin – huopaahan saa isossakin koossa.
•
•
41001 maalaushuopa 1,00€ / ark
100g / 50x65 / ME: 25 arkkia
Marja Sydänmetsä, kuvataiteen lehtori
Kalajoen lukio, kuvataidelinja
265024 Lyra öljypastelliliidut 4,00€
24 väriä
Turvallinen tekniikka sopii nuoremmillekin
•
•
•
•
Muista, että vedostettaessa kuvasta tulee peilikuva!
Vaihtele piirtimen suuntaa pehmeän ja mehevän vedoksen aikaansaamiseksi.
Piirtimenä voi käyttää teroitettua naulaa, neuloja tai vaikka hammasteknikoilta saatuja vanhoja poranteriä, jotka kiinnitetään puutikkuun. Piirtimeksi käy
siis kaikki sellainen, jolla saa PC-muovia raaputettua ja sen pintaa rikottua.
Voit sekoitella akvarellivärejä päällekkäin tai tehdä tarkkarajaisia värialueita. Voit
kokeilla myös maalata siveltimellä alueita ja saada näin lisää tooneja eli värin
tummuusvaihteluja. Varo kuitenkin, ettei levitetty väri tuki liiaksi piirrosjälkeä.
Värin pyyhkimiseen käyvät hyvin myös kangaspalat ja tarkkaan alueiden
puhdistamiseen vanupuikot.
Halutessasi voit jättää osan viivattomista alueista ”huonommin” puhdistetuksi,
jolloin ne voivat tuoda vedokseesi lisää mielenkiintoa. Varo kuitenkin ettei vedoksesi mene tukkoon ja syö viivoja, jotka ovat kuivaneulailmaisussa sen rikkaus.
Tarvittaessa vedospaperin voi kiinnittää yläreunasta pöytään, jolloin se pysyy
hyvin kiinni kuvan vedostamisen (hiertämisen) aikana.
Vedostamiseen voi käyttää myös grafiikan prässiä.
Mielenkiintoisia vedoksia syntyy yhdistämällä erikokoisia ja erilaisia laattoja samaan
vedospaperiin vaihdellen niiden järjestyksiä. Yhdessä laatassa voi olla maalauksellista ja sametinomaista pintaa ja toisessa laatassa enemmän viivaa. Saman laatan
painaminen eri värisävyin samaan vedospaperiin tuo myös jännittäviä vedoksia.
Mari Rantakare, kuvataiteen lehtori
Joensuun yliopisto / Savonlinnan opettajankoulutuslaitos
400803 kilopaperi 3,00€ / kg
valkoinen / 120g / A3 / ME: 20kg
värillinen rullapaperi 4,50€ / kg
6 väriä / 140g / 90cm x 79m / ME: 10kg
185060 lyra kasvovärikynät 5,00€
6 väriä
1840060 Super kasvovärikynät 10,00€
6 väriä + sivellin + sieni