Kaikessa soi blues! - uutislehtinen 2/2014 (pdf)

KAIKESSA SOI BLUES!
Finnish Blues Societyn ja Blues News -lehden (www.bluesnews.fi) kuukausittainen uutistiedote, #2/2014
LEVYTYSUUTISIA
Kuopiolainen blues- ja roots-trio The Hoolers (Janne Holopainen
– laulu/kitara, Aki Lötjönen – basso, Seppo Pitkänen – rummut)
valmistelee toista pitkäsoittoaan julkaistavaksi myöhemmin kevään aikana. Yhtyeen parin vuoden takainen esikoisalbumi on
kertoman mukaan saavuttamassa myös Amerikan markkinat,
sillä Iowa Citystä käsin operoiva DWM Music -yhtiö on ilmaissut
kiinnostuksensa levyn uudelleenjulkaisemisesta Yhdysvalloissa
ja on jo ottanutkin kyseisen omakustanteen online-jakeluunsa
tuotenimikkeellä ”Live From The Livingroom”. DWM:n nettimyyntikatalogi sisältää ilahduttavasti myös muiden suomalaisartistien
tuotantoa, kuten Tomi Leino Trion tuoreimman pitkäsoiton ”Get
On Down”.
Myös turkulainen Gangster of Love julkaisee kakkosalbuminsa
maaliskuun lopulla. Astetta raskaammalle bluesille ja southern
rockille omistautuneen, aiemmin helmikuussa Floridan auringon
alla menestyksekkäästi keikkailleen ryhmän uutuutta onkin saanut odotella, sillä bändin esikoislevy ”Gangster Of Love” ilmestyi
Go On Publishing -merkillä jo vuonna 2008.
Vantaanjoen suiston juurimusiikkia soittava ja suomeksi esiintyvä Lauri Arno Ankerman julkaisi tammikuun lopulla taannoisessa ”Kaikessa soi blues” -vihkosessa ennakkouutisoidun toisen
pitkäsoittonsa ”Pimeään Pihaan” yhdessä live-keikoilta tutun
yhtyeensä The Ankermenin kanssa. The Ankermenissa soittavat
Mikko Koivisto (huuliharppu), Jere Perkiökangas (kontrabasso) ja
Sonja Korkman (virvelirumpu). Nelikkoa on mahdollista nähdä
lähiaikoina tositoimissa esim. Helsingin Juttutuvan ”vaihtoehtoGhettoBlues” -klubilla 1.3. yhdessä Panssarijuna-yhtyeen kanssa.
Goofin’ Recordsin kevät-uutuuksiin lukeutuu helsinkiläisyhtyeen
The Del Raysin debyytti-cd ”Plays Old School Rock’n’Roll”.
Stompin’ at the Savoy -tapahtumassakin lauantai-iltana 12.4.
sekä päälavalla että jatkoklubilla esiintyvän bändin musiikkia on
ollut kuultavissa aiemmin levyltä vain kuopiolaisen Talsti-merkin
neljän vuoden takaisella kokoelmalla ”Finnish Rock’n’Roll 2010”.
Vuonna 2007 alkunsa saaneen orkesterin riveissä soittavat Eki
Hakalehto (laulu/kitara), Eikka Rastas (soolokitara), Timo Tarkela
(saksofoni), Hessu Pirhonen (piano), Timo Uimonen (basso) sekä
Jani Lehtinen (rummut).
ULKOMAAN VIERAITA JA FESTARITARJONTAA
Bluesia Suokissa. Viapori Winter Blues järjestetään tänä
vuonna yhdeksättä kertaa 6.–8. maaliskuuta. Tapahtumapaikkana on Suomenlinnan Jääkellari. Torstaina 6.3. klo 20 esiintyvät
Suomenlinnan Suolakurkut ja Målby, perjantaina 7.3. klo 20 Suvi
Isotalo ja Timo Kämäräinen sekä Olli Krogerus TV Blues Channel
(Teemu Viinikainen ja Joonas Riippa) sekä Jo’ Buddy. Lauantaina
8.3. Jääkellarissa esiintyvät klo 20 alkaen Yona sekä Jari Rättyä ja
Käärmekeitto.
Bluesia ja rokkia Jeppiksessä. Pietarsaaren Kaupunginhotellissa 8. maaliskuuta nyt kolmatta kertaa juurimusiikin harrastajia
yhteen kokoava Jeppis Blues tarjoaa estradillaan ruotsalaisen
nousevan polven naislaulaja-harpistin Lisa Lystamin, saman
maan rockabillysuosikkeihin lukeutuvan John Lindberg Trion
sekä kotimaiset aktit Tomi Leino Trion ja Rockin’ Pin-Upsin. Illan
ensimmäinen yhtye aloittaa aikataulun mukaan klo 21 ja ennakkolippuja voi tiedustella ainakin seuraavista tapahtumakaupungin liikkeistä: Jakobstads Musik, CD-Dreams, Shell T Wiklund.
Ja sitä mukaa pahenee mun kevätduuniblues. Ensimmäistä
kertaa järjestettävä Kevätduuniblues-tapahtuma pidetään Helsingin Club Libertéssä perjantaina 14.3., jolloin lavalle nousevat
Tomi Leino Trio, Maisteri T. & Lihan Tie sekä Ääninen Rhythm Boys.
Ilmoitettu showtime on klo 22.
Gospelin ystäville mannaa. Hengellisen musiikin juhlaa on
jälleen luvassa sunnuntaina 16.3., jolloin Savoy-teatterissa Helsingissä esiintyy klo 18:30 alkaen viime vuonna Golden Gospel
-palkinnolla palkittu 40-henkinen Chariots Gospelkuoro & Big
Band (eli täysimittainen puhallinsektio) solisteinaan saksofonisti Joonatan Rautio ja parhaiten soul-, r&b- sekä juurikin gospelgenreissä viihtyvä laulaja Tomas Höglund.
Helsingin vanhin tumman rytmimusiikin klubifestivaali
20 vuotta. DJ Sami ”Magic Sam” Mannerheimon 90-luvulla
alullepanema Funky Elephant -klubitapahtuma jäsentyi nykyiseen festivaalimuotoonsa Tavastia-klubilla v. -94, eikä menestystarinalle ole loppua näköpiirissä. Nyt Funky Elephantin ja sen
taustalla vaikuttavan Funky Amigos ry:n puuhatahot ovat myös
toteuttaneet 20-vuotisen historiansa kunniaksi juhlanäyttelyn,
jossa on esillä Fabio Pireksen ja Bruno Maximuksen FE-tapahtumaan liittyvää taidetta sekä festivaalijulisteita vuosien varrelta.
Funky Amigos -klubi ja juhlanäyttelyn avajaiset pidetään 28.2.
rav. mBarissa (Mannerheimintie 25). Illan levymusiikista vastaavat
Njassa, Bunuel ja Magic Sam. Varsinainen Funky Elephant -festivaali järjestetään seuraavan kerran 3.–6.4. The Circuksessa.
Elävää blueshistoriaa. Veteraaniartisti Billy Boy Arnoldin (s.
1935) johdolla jo useamman vuoden maailmalla erilaisillla koostumuksilla kiertänyt sekä pari levyäkin julkaissut Chicago Blues –
A Living History -projekti saapuu kesällä toistamiseen Suomeen
(edellisen kerran Imatra Big Band Festivaaleilla 2009). Tuulisen
kaupungin eri blues-sukupolvien edustajia sekä po. musiikinlajin
evoluutiokaarta esittelevään muusikkokavalkadiin lukeutuvat Arnoldin ohella mm. harpisti Billy Branch sekä kitaristit John Primer,
Carlos Johnson ja Lurrie Bell. Kattaukselle on vahvistettu esiintyminen ainakin Helsingin Kulttuuritalossa 4. kesäkuuta. Kahta
päivää aiemmin (2.6.) kiertue pysähtyy myös Tallinnan Nokia
Kontserdimajassa (Nokia Concert Hall).
Blues News -lehden
Ilmaisliite 28.2.2014
Dylan ja LaVette Poriin. Kesäfestarien blues- ja rootsjulkistusten sarjan on käynnistänyt tällä kertaa Pori Jazz (12.–20.7.),
jonka Kirjurinluodon 17.7. konsertissa esiintyvät ainakin Bob
Dylan sekä Bettye LaVette. 19.7. Porisssa kuullaan myös hyvässä
nosteessa olevaa brittilaulajatarta Zara McFarlanea. Sen sijaan
niin Puistoblues (25.6.–29.6.) kuin Rauma Blueskin (11.–12.7.)
pihtaavat vielä tietoja omista tähtikiinnityksistään!
Tallinnan Ugriblues saa jatkoa. Suomalaisartisteillekin esiintymismahdollisuuksia kahtena edellisenä pitovuonnaan tarjonnut Tallinnan Ugriblues järjestetään jälleen tulevana kesänä.
Heinäkuun 17.–19. päivälle ajoittuvan kaupunkifestivaalin ohjelma on parhaillaan viimeistelyvaiheessa.
Muita lähikuukausien juurimusiikkitapahtumia ja -kiertueita:
”Real Gone Presents”, Swengi, Järvenpää 15.3.: Matchbox
(UK), The Fail-Outs (ITA/FIN), The Firebugs (RUS/FIN) ym.
The Yardbirds (UK): 26.3. Snellmansali, Kokkola, 27.3. RItz,
Vaasa, 28.3. Savoy-teatteri, Helsinki, 29.3. Club Logomo, Turku
Funky Elephant Festival, The Circus, Helsinki 3.–5.4.:
Ebo Taylor (GH), Congo Natty (UK), Da Lata (UK) ym.
John Mayall (UK): 7.4. The Circus, Helsinki
Stompin’ at the Savoy, Helsinki, 11.–13.4.: Eric Bibb (USA) &
The North Country Far, Jimmy Burns (USA), Fried Okra Band
(DK), Tommy Hunt (USA), The Velvet Candles (ES) ym.
Grand Blues Festival, Seurahuone, Lahti 12.4.: Ruthie Foster,
Alvin ”Youngblood” Hart, Kathmandu Blues Band ym.
”Real Gone Presents”, Swengi, Järvenpää 12.4.: The Ravens (UK),
Spud ’n’ Nick & The Rough Shods, Rockin’ 8-Balls, Hi-Fly Rangers
Saimaa Blues, Naisvuoritalo, Mikkeli 16.–20.4.: Jo' Buddy & Down
Home King III, Sami Saari & Bluesjuna, Texas Oil, Harp'n'Slide
April Jazz, Espoo 22.–27.4.: Robin McKelle & The Flytones
(USA), Larry Goldins/Peter Bernstein/Bill Stewart Trio (USA) ym.
Urban City Blues Festival, Kuopio 25.–26.4.: Dave Forestfield, Pepe Ahlqvist, VooDuo, Big Bad Bears, Honey B &
T-Bones, Jarkka Rissanen & Snacks ym.
Hot Rod & Rock Show -iltabileet, Klubi, Tampere 26.4.:
Long Tall Texans (UK), Wild Wax Combo (DK), Atomic
Blast, 20th Flight Rockers
Sharon Jones & The Dap-Kings (USA): 22.5. The Circus,
Helsinki
Club Suave, Liberté, Helsinki (Kolmas linja 34):
5.3. Hola Ghost (DK)
12.3. Dave Lindholm
19.3. Restless (UK)
28.3. The Fanatic IV, The Others a.k.a. 22 Pistepirkko
Perjantaiblues-klubi, Käpygrilli, Helsinki (Osmontie 5):
7.3. Jimmie Lawson
14.3. Bullet Proof
21.3. Sonny Boy Magnusson
28.3. Jussi Syren & Groundbreakers
4.4. Blues Bastards
Piazza Blues -klubi, Lahden Seurahuone/Rav. Piazza,
Lahti (Aleksanterinkatu 14):
7.3. Olli Haavisto & Timo Kämäräinen
Down Home Illat, Kulttuuriravintola Kivi, Tampere (Keskustori 2) / Telakka, Tampere (Tullikamarin aukio 3)
13.3. Corey Harris (USA) (Telakka)
20.3. Jim’s Combo (SWE) (Kivi)
16.4. Alvin ”Youngblood” Hart (USA) (Kivi)
8.5. Bobby Radcliff (USA) (Kivi)
Blues-illat, Corona Music Bar, Pieksämäki (Keskuskatu 16B):
13.3. Micke & Lefty
17.4. VooDuo
15.5. The Hoolers
Blues Alive Club, Logomo, Turku (Köydenpunojankatu 14):
14.3. Corey Harris (USA), Kathmandu Blues Band,
West Coast Blues (LOGI 1-2)
29.3. The Yardbirds (UK), Gangster of Love (LOGI 1-2)
12.4. Fatboy (SWE), Shoebox Revue, The Soil Senders
(LOGI 3)
17.4. Alvin Youngblood Hart (USA) Helge Tallqvist
Band feat. Ina Forsman (LOGI 3)
16.5. Honey B & T-Bones, Mirel Wagner, Devil Box (LOGI 3)
Instro A Go-Go -klubi, Liberté, Helsinki (Kolmas linja 34):
15.3. Jürgen Offenhauser Und Seine Beat Specialt
Orkestra, Hustle Fuzz + DJ’s Tiny Tim & Farmer John
Rockabilly Heavyweight Tournament #4, Virgin Oil Co.,
Helsinki 24.5.: Restless (UK), Stargazers (UK), Boppin’ Pete 3
Pori Blues, Pori 31.5.: Canned Heat (USA), Heikki Silvennoinen, Ina Forsman & Helge Tallqvist Band
Blues Live!, Poppari Live Music Club, Jyväskylä (Puistokatu 2):
29.3. Kathmandu Blues Band
Kaavi Blues, Vierasvenesatama ym., Kaavi 5.–8.6.: Howard
Glazer (USA) & Lazy Moose Bluesband, Sean Taylor (UK),
Erja Lyytinen ym.
BLUESSÄHKEITÄ MEILTÄ JA MAAILMALTA
Grammyissä kiiteltiin myös juurimusiikkiartisteja. Kaliforniassa 26.1. pidetyssä 56. Grammy Awards -gaalassa muistettiin perinteiseen tapaan myös roots-artisteja ja heidän päättyneen vuoden musiikillisia aikaansaannoksiaan. Parhaan
bluesalbumin palkinnon sai käydä pokkaamassa artistikak-
KLUBIPOIMINTOJA
GhettoBlues- ja GhettoBilly-klubit, Juttutupa,
Helsinki (Säästöpankinranta 6):
1.3. Panssarijuna, Lauri ”Arno” Ankerman & The Ankermen
Blues News -lehden
• Kaikessa Soi Blues – BN-uutisextra 1/2013
Ilmaisliite 28.2.2014
8.3. Texas Oil, DJ Farmer John
15.3. Corey Harris (USA)
(20.3. huom: The Modern Sounds (USA) peruuntunut!)
22.3. Jim’s Combo (SWE)
11.4. The Shockwave!, The Lo-Lites, The Firebugs
19.4. Dave Forestfield & Band
10.5. Bobby Radcliff (USA)
31.5. Honey B & T-Bones
-2-
sikko Ben Harper ja Charlie Musselwhite levystään ”Get Up!”
(Stax). Saman kunniatehtävän sai suorittaa zydecoryhmä
Terrance Simion & The Zydeco Experience tultuaan valituksi
vuoden kovimman alueellisen roots-albumin (”Dockside Sessions”) tekijäksi. Americana-sarjassa voittoon ylsivät Emmylou
Harris ja Rodney Crowell yhteislevyllään ”Old Yellow Moon”.
Parhaana traditionaalisena r&b-esityksenä pidettiin Gary Clark
Jr:n kappaletta Please Come Home pitkäsoitolta ”Black And
Blu”. Paras r&b-albumi oli puolestaan Alicia Keysin ”Girl On
Fire”. Paras kantrialbumi oli Kacey Musgravesin ”Same Trailer
Different Park” (Mercury) ja kantrikappaleiden ykkönen saman
25-vuotiaan teksasilaislaulajattaren levyltä löytyvä Merry Go
’Round. Herb Alpertin ”Steppin’ Out” oli vuoden paras popinstrumentaalialbumi ja paras rock-albumi Led Zeppelinin v.
2007 konserttitallenne ”Celebration Day”. Lisäksi Grammyjen
yhteydessä julkistettiin Carole Kingille myönnetty ”MusiCares
person of the Year” -tunnustus. Gaalan lavatapahtumien kohokohtiin lukeutui Paul McCartneyn ja Ringo Starrin onnistunut
yhteisesiintyminen Queenie Eye, Keith Urbanin ja Gary Clark
Jr:n duetto Cop Car sekä Merle Haggardin, Kris Kristoffersonin,
Willie Nelsonin ja Blake Sheltonin versioima Okie From Muskogee. Green Day -yhtyeen Billie Joe Armstrong duetoi edesmenneelle Phil Everlylle kunnianosoituksena kappaleen When Will
I Be Loved yhdessä kantri-laulaja-lauluntekijän Miranda Lambertin (mm. Pistol Annies) kanssa. Armstrong on liitetty Everly
Brothersiin hiljattain myös Norah Jonesin kanssa kimpassa
tekemänsä tribuuttilevyn ”Foreverly” myötä.
Norjalaiset rakensivat bluesille talon. Norjan bluespyhätössä, Telemarkin läänissä sijaitsevassa Notoddenin kaupungissa on järjestetty vuosikymmenet maailmanmittakaavassakin merkittävää bluesfestivaalia. Nyt Notoddenin kaupunki,
Norjan valtio sekä Telemark Utviklingsfond ovat kustantaneet
yhteistyönä 140 miljoonaa kruunua maksaneen, kaikkiaan
5000 neliömetriä laajan Bok & Blueshuset -kulttuuritalon,
johon sisältyy mm. konsertti- ja äänitystilojen lisäksi myös
erityinen Bluesmuseo – laajuudessaan ainutlaatuinen koko
Euroopan alueella. 13. joulukuuta 2013 pidettyjen avajaisten
jällkeen Notodden Blueseumiksi ristityssä vierailukohteessa
on piipahtanut arvioiden mukaan jo n. 30 000 ihmistä helmikuun alkuun mennessä.
ta: Antti Auvinen: ”Orior”, Dalindèo: ”Kallio”, Haloo Helsinki!:
”Maailma on tehty meitä varten”, Juuri & Juuri: ”Pelimannit /
Hiljainen Haltioituminen”, J. Karjalainen: ”Et ole yksin”, Oddarrang: ”In Cinema” sekä Risto: ”II”. Palkinto jaetaan 1–4 ehdokkaalle ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Päätös
julkistetaan Musiikkitalolla 10. huhtikuuta.
HIL JATTAIN EDESMENNEITÄ ARTISTE JA
Johnny Allen (20.9.1917 – 29.1.2014)
Motown- ja Stax-merkkien studiomuusikko ja sovittaja, jonka
töihin lukeutui mm. Isaac Hayesin Shaft-teeman sovitukset.
The Mighty Hannibal (James Timothy Shaw)
(9.8.1939 – 30.1.2014)
Vuonna 1958 ensilevytyksensä tehnyt legendaarinen r’n’b- ja
soul-vokalistipersoona sekä tuottaja.
Jeff Leonard (Jeffrey G. Leonard Sr.) (1944 – 31.1.2014)
Philadelphialaisen lauluyhtyeen Little Joey & The Flips jäsen.
Anna Gordy Gaye (Anna Ruby Gordy)
(28.1.1922 – 31.1.2014)
Motown-yhtiön perustajan Berry Gordyn sisko, samaan levyyhtiökokonaisuuteen kuuluneen Anna Recordsin osa-omistaja sekä Marvin Gayen vaimo vuosimallia 1963–77.
Shirley Temple (Shirley Temple Black) (23.4.1928 – 10.2.2014)
1930-luvun alussa elokuviensa välityksellä Hollywoodin aikansa merkittävimmäksi lapsitähdeksi kohonnut näyttelijä,
laulaja ja tanssija.
Alice Babs (Hildur Alice Nilson) (26.1.1924 – 11.2.2014)
Alzheimerin tautiin menehtynyt ruotsalaislaulaja ja -näyttelijä, joka myös kuului Swe-Danes -jazzyhtyeeseen sekä toimi v.
1958 Ruotsin 1. Euroviisu-edustajana.
Sean Potts (1930 – 11.2.2014)
Irlantilaisyhtye The Chieftainsin perustajajäsen.
Marvin Spencer (5.2.1938 – 12.2.2014)
Iowalaisen 60-luvun alussa perustetun rockbändin, Cavalierin (a.k.a. The Cavaliersin) jäsen.
Dalindéolle kunnianosoituksia ja ehdokkuuksia. Funky
Amigos ry:n vuosittaiset Funky Awards -palkinnot jaettiin
7. helmikuuta ravintola Virgin Oil Co.:ssa Helsingissä. Neljättätoista kertaa järjestetyn Funky Awards -gaalan kahdeksassa
eri kategoriassa voitokkaita olivat erityisesti jazz- ja hiphopartistit. Lisäksi Funky Amigos ja tuomaristo antoivat kolme erityistunnustusta vuoden kulttuuriteoista. Poimintana palkituista mainittakoon vuoden albumin (”Kallio”) tehnyt Dalindéo (2.
sija Solonen & Kosolan levylle ”Kolmetoista kertaa kovempi
ku kukaan” ja pronssia Ricky-Tick Big Bandin & Julkisen Sa-nan
”Burnaa”-kiekolle). Parhaimmat klubit olivat palkitsemisjärjestyksessä: 1. Kultabassokerho, 2. We Jazz, 3. Flame Jazz ja vuoden kulttuuritekoja vastaavasti: ”Soul Kitchen -klubi 10 vuotta”,
”Soul Sides -klubi 10 vuotta” sekä ”Save Radio Helsinki” -liike
(Radio Helsingin jatkaminen). Dalindéon ”Kallio”-levy on myös
ehdolla tämänvuotisen Teosto-palkinnon saajaksi. Helsingin
Musiikkitalolla 13. helmikuuta julkistettuina ehdokkaina on
seitsemän esiraadin valitsemaa teosta tai teoskokonaisuut-
Isaac Sidney ”Sid” Caesar (8.9.1922 – 12.2.2014)
Muusikko ja näyttelijä, josta tuli 50-luvulla eräs ensimmäisiä
tv-sarjan kautta tähteyteen nousseita koomikoita.
Duffy Power (Raymond Leslie Howard) (9.9.1941 – 19.2.2014)
Brittilaulaja, joka työskenteli mm. Alexis Korner’s Blues Incorporatedin ja Graham Bondin kanssa sekä johti omaa Duffy &
The Dreamers -yhtyettään.
Francis ”Franny” Beecher (29.9.1921 – 24.2.2014)
Bill Haleyn Comets-yhtyeen kulta-ajan 1952–62 kitaristi, joka
jatkoi myöhempää Comets-uraansa vielä eläkeiässäänkin vuosina 2006–12.
Paco de Lucia (Francisco Sánchez Gómez)
(21.12.1947 – 25.2.2014)
Maailmankuulu espanjalainen flamencokitaristi, joka innoitti
myös monia blues/roots-muusikkoja kehittämällä perinteistä
flamencoa jazz-sävyttein.
-3-
Blues News -lehden
Ilmaisliite 28.2.2014
Kaikessa Soi Blues – BN-uutisextra 1/2013 •
FINNISH BLUES SOCIETYN KUULUMISIA
FBS:n valokuvanäyttely kiertää. ”Näyttelykuvia bluesSuomesta – Puoli vuosisataa suomalaisen blues-harrastuksen
sielunmaisemaa” palaa maaliskuun alussa pääkaupunkiseudulle, Pitäjänmäen kirjastoon (Jousipolku 1, 00370 Helsinki). Näyttelyn avajaiset ovat laskiaistiistaina 4. maaliskuuta klo
18.00–19.30. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa kuullaan myös
vahvoja blues-säveliä duon Jonne Kulluvaara ja Juha Kartano esittämänä. Pääsymaksuton näyttely on esillä kirjaston
aukioloaikoina maaliskuun ajan lauantaihin 29.3. asti.
BN avaa vuoden 2014 väreissä. Maailmanhistorian ensimmäinen väreissä painettu Blues News on ilmestynyt viikolla 9
sekä tilaajille, irtonumeromyyntiin että Lehtiluukku.fi -digitaalipalveluun. BN 1/2014:n pääaiheita ovat mm. Stompin’ at the
Savoy -festareille huhtikuussa saapuvat doowop-, blues- ja
soul-legendat Tommy Hunt ja Jimmy Burns, lehtemme haastattelupenkkiin tällä kertaa istutetut amerikkalaiset bluesmiehet Mark Hummel ja Buther Smith, r&b-fonistit Jimmy
Forrest, Rusty Bryant ja Gene Barge, lauluyhtye The Turbans,
kotimaiset nousevat nimet Paavo Pesonen ja Hustle Fuzz
-yhtye sekä jo pidempään maan blueskuvioissa vaikuttanut
turkulaiskokoonpano Detroit. Mukana myös tarinaa lehden
kansikuvapojan Little Walterin ”taustapiruista”, yhdeksäs
osa Honey Aaltosen massiivisesta ”Bluesin vuosisata” -artikkelisaagasta, BN-kriitikoiden parhaiksi rankkaamat vuoden
2013 äänitejulkaisut, Muddy Lee Makkosen seikkailuja sekä
luonnollisesti kosolti levy-, kirja- ja keikka-arvioita. Ja paljon,
paljon muuta – kaikkiaan 84 sivun verran sekä painavaa asiaa
että asiattomuuksia juurimusiikin kiehtovista syövereistä!
Michael Bloomfield .... From His Head To His Heart To His Hands * (Sony Music) 4-CD
Billy Branch & The Sons Of Blues .................................................. Blues Shock (Blind Pig)
Lillian Briggs ........................................................... I Want You To Be My Baby * (Jasmine)
Tommy Castro ...................................................................... The Devil You Know (Alligator)
Dr. Feelgood ................................................. Live At Rockpalast * (Repertoire) CD+DVD
Tinsley Ellis ....................................................................... Midnight Blue (Heartfixer Music)
The Fabulous Thunderbirds ................................. The Bad And The Best * (Repertoire)
Robben Ford .......................................................................... A Day In Nashville (Provogue)
Lowell Fulson ............................ Live 1983 With Billy Vera & The Beaters * (FreeWorld)
John Hammond .......................................................................................................... Timeless (Palmetto)
Sharon Jones & The Dap-Kings .................... Give The People What They Want (Daptone)
Los Lonely Boys ..................................................................... Revelation (Playing In Traffic)
Cecile McLorin Salvant ........................................................ Woman Child (Mack Avenue)
Rockpile .......................................................... Live At Rockpalast * (Repertoire) CD+DVD
BILLBOARD BLUES ALBUMS,
TOP 10 (22.2.2014):
1. Paul Rodgers – The Royal Sessions
2. Gary Clark Jr. – Blak And Blu
3. Michael Bloomfield – From His Head To His Heart
To Hands: An Audio/Visiual Landscape
4. Tedeschi Trucks Band – Made Up Mind
5. Scott H. Biram – Nothin’ But Blood
6. Tommy Castro & The Painkillers – The Devil You Know
7. North Mississippi Allstars – World Boogie Is Coming
8. Jonny Lang – Fight For My Soul
9. Beth Hart & Joe Bonamassa – Seesaw
10. Buddy Guy – Rhythm & Blues
(www.billboard.com/charts/blues-albums)
KUTSU: FINNISH BLUES SOCIETYN
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
Lauantaina 29.3.2014 alkaen klo 17:00 yhdistyksen
toimitiloissa osoitteessa Suonionkatu 6 (3. linja 19), Helsinki.
Tilaisuus on vapaa kaikille aiheesta
kiinnostuneille. Lämpimästi tervetuloa!
Tilaa Blues News!
Finnish Blues Societyn jäsenyys ja 6 BN-lehteä
vuodelle 2014 saatavilla hintaan 40 euroa!
Web-osoitteessa: www.bluesnews.fi/tilaaminen
Matt Schofield ............................................................................................... Far As I Can See (Provogue)
The South Coast Wolves with Tortilla Flat ........................ Ways & Chains (omakustanne) CD-EP
various artists ................................. Blast Off: The Felsted Records Story * (One Day Music) 2-CD
various artists ...................... Check Out Time: The Crest Records Story * (One Day Music) 2-CD
various artists .................. Come and Get It: The Herald Records Story * (One Day Music) 3-CD
various artists ............................... Dizzy Miss Lizzy: The Specialty Story * (One Day Music) 3-CD
various artists ............................... I Put A Spell On You: The OKeh Story * (One Day Music) 2-CD
various artists .................... Midnight Shift: The Festival Records Story * (One Day Music) 2-CD
various artists ......... Only Young Once: The King Records Story 1962 * (One Day Music) 2-CD
various artists ...................... Strange Feeling: The Kapp Records Story * (One Day Music) 2-CD
Mukana yhteistyössä: Fennica Records – Fredrikinkatu 38, Helsinki
www.facebook.com/pages/Fennica-Records/154694054585447
(* = levy sisältää uusintajulkaisumateriaalia)
Uutistiedotteen toimitus: Maiju Lasola, Pete Hoppula
Blues News
-lehdenSoi Blues – BN-uutisextra 1/2013
- 4 -BLUES SOCIETY / BLUES NEWS / BLUE NORTH RECORDS
• Kaikessa
FINNISH
Ilmaisliite 28.2.2014
PL 257, 00531 Helsinki / www.bluesnews.fi