Letku & Laastari 1/4 2011 - Pirkanmaan pelastuslaitos

LETKU
&
LAASTARI
Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilöstölehti 1/4 2011 / Kevät
LETKU & LAASTARI
1
Kolme
kymmenestä onnistuu
Vuosi on alkanut vauhdikkaasti Tampereen aluepelastuslaitoksen
toiminnassa. Organisaatiomuutos, jonka ei pitänyt näkyä
palomiesten työnkuvassa kovinkaan merkittävästi, tuntuukin kentällä
nousseen kaikkien negatiivisten asioiden purkautumiskohteeksi.
Kirjoituspöydän taakse kuuluu eniten
tuskastuneet kommentit asemapaikkojen siirroista; ei olla totuttu, että
asemapaikkasiirrot ovat nyt matkaltaan pidempiä ja joidenkin kohdalla
tuntuvat sattuvat liian usein. Viransijaiset ovat suurin kierrätyskohde.

Organisaatiomuutosta ei tehdä pelkän
muutoksen takia. Sillä tähdätään aina
johonkin. Tärkeitä tavoitteita uuden
organisaation muodostamisessa olivat mm. Pirkanmaan pelastustoimen
yhtenäisten käytäntöjen tarkentaminen ja työhyvinvoinnin parantaminen.
Työhyvinvoinnin parantaminen kentän
kommenttien mukaan on unohtunut
täysin. Siitä veistellään mukavia vitsejä henkilöstön keskuudessa. Myös
tässä lehdessä muutamien kommenttien valossa työhyvinvioinnin käsitettä
ei ole vielä ymmärretty.

Tuota työhyvinvointia pahentavana
asiana on nähty komentotoimiston
ilmestyminen keskuspaloasemalle.
Se on uusi yksikkö organisaatiossa
ja vielä sen tehtäväkuva ei ole selvinnyt kovinkaan monelle työntekijälle. Komentotoimistolla on omat
määritetyt tehtävänsä, mutta uutena
yksikkönä se hakee vielä muotoaan.
Nyt komentotoimisto näyttäytyy hen-
kilöstölle negatiivisena yksikkönä,
joka heittelee henkilöstöä asemalta
toiselle ja puuttuu liikaa vuosilomien
suunnitteluun.

Työhyvinvointiin kuuluu, että henkilöstöä kohdellaan tasavertaisesti.
Komentotoimiston yksi tehtävä on
juuri tämä henkilöstön tasavertaisuuden toteuttaminen. Se koordinoi, että
paloasemat miehitetään mahdollisimman tehokkaasti ja hallinnoi lomien
käyttöä, jotta henkilöstön työpanosta voidaan käyttää tarkoituksenmukaisesti. Suuri osa henkilöstöstä on
tottunut, että kesälomakausi on toukokuusta syyskuuhun. Toiset olivat
tottuneet viettämään lomansa kesäkuukausina. On vain niin, että jotkut
aina kärsivät, jos tasapuolisuudesta
halutaan pitää kiinni.

Olen käyttänyt tässä kirjoituksessa
termiä työhyvinvointi, mutta en ole
sitä tarkemmin määritellyt. Jokainen
meistä määrittää sen omalla tavallaan. Joku mieltää sen illanviettoina
työporukan kanssa. Toiselle se on
mahdollisuus edetä urallaan. Kumpikaan ei ole väärässä.

Työhyvinvoinnin käsite onkin niin laaja, että aluepelastuslaitoksen organi-
saatioon perustetaan laatu ja työhyvinvoinnin yksikkö, jonka alaisuuteen
työhyvinvointiin kuuluvat asiat tulevat
kuulumaan. Meillä on tehty jo paljon
asioiden eteen, mutta nyt nuo kaikki
hajallaan olleet asiat kootaan yhden
yksikön alle ja aletaan kehittää sitä.
Tätä taustaa vasten ymmärtää kentän kommentit, että työhyvinvoinnille
ei ole tehty mitään tässä organisaatiouudistuksessa. Nyt täytyy malttaa
ja yhdessä rakentaa sellaista työyhteisöä, missä jokaisen työyhteisön jäsenen on hyvä toimia. Se ei synny ylhäältä määräämällä ja lyhytnäköisesti
erilaisia temppuja tekemällä. Sen totetuminen vaatii työyhteisön jäsenten
sitoutumista ja halua vaikuttaa omaan
työhönsä. Meidän jokaisen.

Muuten, tuo otsikko kertoo, että tilastojen mukaan organisaatiouudistuksista vain kolme kymmenestä onnistuu. Olemme eläneet uutta aikaa vasta kolme kuukautta, ja huolimatta alun
negatiivista hajakommenteista, olen
kuullut positiivisia kommentteja sen
verran, että uskoakseni tulemme kuulumaan noiden kolmen joukkoon.
Viihtyisää kesän odotusta
Tiedotuspäällikkö Veijo Kaján
Letku & Laastari
• Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilöstölehti • Päätoimittaja: tiedotuspäällikkö Veijo Kajan • Toimituskunta:
palomies Elja Kivikoski, palomestari Tapio Liesko, palomies Harri Puttonen, palomestari Risto Salonen, ensihoitaja Sanna Kauppinen• Ulkoasu ja taitto: paloesimies Matti Syrjä • Kuvamateriaalit: Tampereen aluepelastuslaitoksen arkistot • Kansikuva: Matti Syrjä: Uhkuläpi • Paino: HOTpaino • Painomäärä: noin 1 000 kpl • Ilmestymiskuukaudet: huhtikuu, heinäkuu, lokakuu ja joulukuu •
2
Lähde mukaan laulamaan
Jos sinua kiinnostaa laulaminen, lähde
mukaan Tampereen aluepelastuslaitoksen
mieskuoroon. Kuoro on jo muutaman
kerran kokoontunut, mutta lisävahvistuksia tarvitaan. Harjoitukset ovat joka toinen
viikko torstaisin klo 13.30 keskuspaloaseman pikkuluokassa. Esimerkiksi 31.3.
on kokoontuminen ja tästä kahden viikon
päästä seuraava. Varaudu koelauluun
kuoroon pyrkiessäsi.
Nimeä kuorolla ei vielä ole eikä tarkkaa
toimintasuunnitelmaa. Sen verran kuitenkin suunnitelmissa on, että mieskuorolla
on tarkoitus esiintyä erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
Yhteyshenkilöt: Jari Koskiniemi, puh.
040 595 7771, Harri Friman, puh. 040 582
1020, Jukka Lahti, puh. 0400 8000 4657.
Tässä lehdessä
Päätoimittajan palsta
Vieraskynä
Palvrlusvuosien täyttymisiä
Pelastussukelluskurssi
Palokuvaajat
Rantalan sammutin
Pirkkalan paloasema puhuttaa
Defusing
2
3
5
6
8
9
10
12
Palomiestyön muutokset
Rekrytoinnin satoa
Kurun helmihulinat
Kansainvälinen pelastustoiminta
Uudistunut organisaatio
Savumerkkejä Urheilutapahtumia
14
18
19
20
22
25
26
Vieraskynän mietteitä
Olen oikeastaan toteuttanut kaikkia niitä ajatuksia ja töitä, joista silloin
aiemmin kirjoitin. Minun vaihtoehtoni on aktivoida päivät ja pitää itseni
järjestyksessä. Urheilu ja kunnosta
huolehtiminen ovat edelleen vahvoja. Henkiset voimavarani ovat palanneet. Fyysinen terveyteni on parantunut. Olen muuttunut leppoisaksi
nuoremman tyttäreni tyttären Maya
Meriamin taataksi, koska minusta
tuli taata 22.12.2010. Tyttäreni perhe elelee Bournemothissa, EteläEnglannissa aivan kanaalin rannalla.
Lähden sinne taas keväällä.
Olen myös maalannut tauluja, en
tosin ihan niin paljon kuin alkuun suunnittelin; en ole ehtinyt. Taiteilun vähyys
johtuu siitä, että olen auttanut ihmisiä
erilaisissa tarpeissa koko alkuvuoden.
3
Olen myös Sastamalan kaupungin
väestönsuojeluun liittyvissä asioissa
mukana, olenhan vielä väestönsuojeluiässä. Liityin alkuvuodesta myös
Tampereen pelastuslaitoksen veteraaneihin, siitä myöhemmin lisää.
Huhtikuun puolivälissä lähden
hirsiveistokurssille Kurun metsäopistolle erään vielä töissä olevan
kollegan kanssa. Sitten alkaa syntyä hirsirakennuksia itselle ja muille.
Olen huolestuneena sivusta seurannut tätä aluepelastuslaitoksen organisaatiomuutosta ja näyttää siltä,
että työhyvinvointi on uudistuksessa
unohtunut. Palaan tähän asiaan myöhemmin, kun uudistus etenee. Vieraskynä toivottaa hyvää kevättä kaikille.
Hannu Tähtö
LETKU & LAASTARI
Kuudes kuukausi täyttyy tätä uutta
elämää (jäin eläkkeelle syyskuussa
2010 Luoteis-Pirkanmaan palopäällikön tehtävistä). Nyt jo alkaa tuntua
mukavalta. Vapaalle jäädessä alkuun
tuli tyhjyys ja mitättömyyden tunne,
vaikka olin jo harjoitellut ja varautunut siihen. Sen tunteen yli on syytä
päästä mahdollisimman nopeasti. Televisio on yksi vaarallinen kapistus.
Se passivoi ihmisen nopeasti. Unohtakaa siis television katseleminen.
Ihminen tarvitsee päivärytmin pysyäkseen kunnossa. Ehkä suurin muutos
ja opetteleminen on ollut kotona, eläminen yhdessä jonkun toisen kanssa koko
ajan. Alkuun pienimmätkin asiat tahtoivat ärsyttää. Onhan sekin jo helpottanut. Työaikanahan se elämä oli vain
kotona poikkeamista silloin tällöin.
Palvelusvuodet täyttyivät
Tammikuun lopussa juotiin Mäntän Klubilla eläkekahvit. Virallisesti eläkkeelle jäi tammikuussa paloesimies Pekka Rantanen. Viime vuoden puolella eläkkeelle olivat
jääneet palomies Pauli Nurmi ja
palomestari Kari Matikainen.
Kuvassa vasemmalla Kari
Matikainen, Pekka Rantanen ja
Pauli Nurmi.
Palokuntapojasta palopäälliköksi
Punkalaitumella vuonna 1961 kansakoulun viimeisellä luokalla opettaja toimi VPK:ssa. Hän värväsi poikia
palokunnan silloiseen poikaosastoon,
jonka vetäjänä hän toimi. Liityin poikaosastoon 27.4.1961 ja siitä käynnistyi palokuntaurani. Ensimmäinen
viikko kului hitaasti. Seuraavalla viikolla vasta saatiin palokuntapusero,
vyö ja suikka. Tuosta sitten aika alkoi
kuluakin nopeasti ja koska olin liittynyt
poikaosastoon kohtalaisen vanhana,
niin sitten keväällä 1965 ikään kuin
vanhenin poikaosaston johtajaksi,
missä tehtävässä olin aina vuoteen
1973 asti. Välissä suoritin vapaaeh-
VPK:n pikkujoulut vuonna
1961. Ensimmäistä kertaa palokuntapuvussa.
4
toisena armeijan vuoden 1966 kesästä vuoden 1967 kevääseen.
Harjoituksia,
leirejä, kursseja
Poikien kanssa oli kerran viikossa
harjoitukset, ja niissä oli monenmoista toimintaa. Kohokohtina oli lääninliiton leirit, joissa käytiin useana kesänä
ja siinä samalla tuli suoritettua monia
kursseja. Ensimmäinen miehistökurssin kävin Vammalan asemalla silloisen palopäällikön Topi Lahdelman
johdolla ja se oli puoliryhmänjohtajakurssi. Leireillä pääsi kouluttajak-
si ja poikatyössä etenin Vammalan
toiminta-alueen poikatyönjohtajan
apulaiseksi. Silloinen alueen johtaja
oli Tauno Mäkinen Vammalasta.
Ammatti alkaa
hahmottua
Vuonna 1968 tuli meriittiä lisää, kun
minut valittiin VPK:n varapäälliköksi,
samalla myös hallitukseen. Päällystöön
kuuluminen tuotti lisää vastuuta VPK:n
kouluttajana ja sitten Punkalaitumelle
luotiin palopäällikön viikonloppuvaramiesjärjestelmä, mihin sain osallistua.

Museon savusauna paloi eräänä lauantaina. ”Kuka tätä työtä oikein johtaa”, kysyi eräskin isäntä, ja kun hänelle kerrottiin, että ”se on Hällforss ny
palopäällikkö”. Tähän isäntä totesi:
”No voi per…, johan nyt kun pikkupojatkin johtaa palokuntaa”.
Näinä aikoina syntyi ajatus, tulisiko
minusta ihan oikea palopäällikkö. Pyrkiminen palo-opiston kurssille tuotti
tulosta ja vuonna 1971 kävin ensin
maalaiskuntien palopäällystökurssin
ja heti perään v. 1972 palotarkastajan
kurssin.
Palopäälliköksi
Pätevyys merkitsi sitä, että sain virallisesti toimia palopäällikön sijaisena.
Aloitinkin sitten
vt. viranhaltijana
1.5.1973. Nopeasti tulikin kunnan
päätoiminen virka avoimeksi ja tulin
valituksi vakinaiseksi Punkalaitumen
kunnan palopäälliköksi 1.10.1973.
Vuoden 1978 alusta lukien virka
muuttui palopäällikkö-väestönsuojelupäälliköksi ja sitä ennen suoritin Valtion Väestönsuojelukoulussa Lohjalla
vaadittavan tutkinnon. 1.1.1994 yhdistelmävirkaan liitettiin vielä kunnan
työsuojelupäällikön tehtävät.
Virka toi tullessaan
erilaisia tehtäviä
Virka-asema kunnassa toi tullessaan
paljon kaikenlaisia tehtäviä ja osallistumista erilaisiin koulutustilaisuuksiin.
Ei pidä myöskään unohtaa pelastustoimintaa, jonka johtajana piti toimia
24/7 periaatteen mukaisesti. Hälytysten määrä vaihteli 30 - 50 tehtävän
välillä vuodessa. Hallintoon kuului
tuolloin palolautakunnan esittelijän ja
sihteerin tehtävät, palotarkastukset,
katselmukset jne. Lisäksi piti osallistua vss-ja rakennuslautakuntien kokouksiin sekä tietysti VPK:n toimintaan erityisesti koulutukseen.
Luottamustehtävät
kutsuivat
Heti alkuun uutena palopäällikkönä
alkoivat myös luottamustoimet läänin
palokuntaliiton parissa. Ensin Vammalan aluetoimikunnan sihteerinä ja
sitten liiton hallituksessa. Samoihin
aikoihin olin myös Varsinais-Suomen
Vss-yhdistyksen hallituksen jäsenenä. SPR:n satakunnan piirin hallituksessa olin yhtäjaksoisesti 23 vuotta ja
hätäkeskustoimikunnissa Punkalaitumen kunnan edustajana
Alueellinen
pelastustoimi aloittaa
Jutun kirjoittaja Jouni Hällfors
jäi eläkkeelle palomestarina Tampereen aluepelastuslaitoksesta
30.11.2010.
Punkalaitumen
palopäällikkönä vuonna 1976
5
LETKU & LAASTARI
Vuoden 2003 alussa alkoi pelastustoimen uusi aikakausi, kun lain nojalla
perustettiin alueelliset pelastuslaitokset. Selvitystyön alkaessa Punkalaitumen kunta kuului Satakuntaan, samoin hätäkeskus oli Porissa. Porin
laitokselle minullekin oli virka varattuna. Maakunnan vaihdosta johtuen
siirryinkin sitten Tampereen aluepelastuslaitoksen palomestariksi Lounais-Pirkanmaalle, missä sukkuloin
Punkalaitumen ja Vammalan välillä.
Ensimmäiset neljä vuotta osallistuin
päällystöpäivystykseen ja viimeiset
pari vuotta olin päivätöissä.
Tampereen
aluepelastuslaitoksen
pelastussukelluskurssin
satoa Tampereen aluepelastuslaitoksella alkoi syksyllä 2010
pelastussukelluskurssi, jolle osallistuu 12 palomiestä.
Kurssin johtajana toimii Jari Suokonautio ja kouluttajina
toimii laitoksen pelastussukeltajia. Kurssilaiset
ovat suorittaneet syksyllä kolmen viikon lähijakson,
talvisukellusviikon sekä moninaisia harjoitteita
työvuorossa. Keväällä luvassa on vielä viikon sukellusleiri
Saaristomerellä sekä syventävä viikko kotivesissä.
Tämän jälkeen kurssilaiset ovat valmiita astumaan
pelastussukeltajan suuriin räpylöihin. Seuraavassa
kurssilaiset Antti Kinnunen ja Janne Hämäläinen kertovat
kokemuksistaan kurssista.
6
Miksi kurssille?
Onneksi palomiehen työ ei ole pelkkää sairaankuljetusta vaikka välillä
siltä on tuntunutkin, vaan on mahdollista kehittää ammattitaitoaan myös
muullakin osa-alueilla. Molemmilla
oli pelastajakurssilta valmistumisesta
vierähtänyt jo muutama vuosi aikaa,
joten aika oli otollinen lisäkoulutuksen
hankkimiseksi.

Kun Tampereella tuli mahdolliseksi
osallistua pelastuslaitoksen omalle
pelastussukeltajakurssille halusimme
ehdottomasti mukaan. Kursseja järjestetään toki myös Kuopiossa mutta
kuten tunnettua, sinne on kovin pitkä
matka ja lisäksi alueellisella kurssilla
pääsee tutustumaan heti ”kotivesiin”
ja oman laitoksen vesipelastusrutiineihin.

Kurssissa kiehtoi mahdollisuus laajentaa työnkuvaa, oppia uusia asioita
ja perehtyä paremmin vesipelastuksen ihmeelliseen maailmaan. Lisäksi
olimme kuulleet, että ”sukeltajansiivillä” saa vaikutusvaltaa, naisia ja
mojovan palkankorotuksen…
Mitä odotuksia
kurssin suhteen?
Elämä kurssilla?
Päivät kurssilla alkoivat aamukahdeksalta. Aluksi oppitunneilla ja myöhem-
7
Odottamatonta
kurssilla vastaan
tullutta?
Ennakolta oli vaikea kuvitella kaikkia
niitä paikkoja ja olosuhteita, joita sukeltaessa kohtaa. Esimerkiksi Ahvenisjärven pohjamudassa möyriminen
täydellisessä nollanäkyväisyydessä
oli aika kuumottavaa touhua.

Yllättävää on myös se, mitä kaikkea
veden alta löytyy. Esimerkiksi Ratinan
suvannosta löytyi kilokaupalla avaimia.
Ne lienevät peräisin läheisiin siltoihin
kiinnitetyistä rakkauslukoista. Myös
jään alle sukeltaminen oli todella hieno
kokemus, sillä jään läpi siivilöityvä valo
loi sukelluksiin upean fiiliksen.
Tulevaisuus?
Tulevaisuudessa tavoitteenamme
on jatkaa työskentelyä Tampereen
aluepelastuslaitoksen palveluksessa
ja edelleen kehittää ammattitaitoamme niin sukeltajana kuin muissakin
pelastuslaitoksen tehtävissä. Toivottavasti aluepelastuslaitos kehittää
tulevaisuudessakin henkilöstölle
suuntaamaansa koulutusta, jotta työn
mielekkyyttä sekä tieto- ja taitotasoa
saadaan edelleen kehitettyä.
Teksti: Palomies Elja Kivikoski
LETKU & LAASTARI
Molemmilla oli ”siviilissä” P1-sukelluskurssi käytynä ja muutamia sukelluksia
sen myötä alla. Paremmaksi sukeltajaksi kehittyminen ja se, ettei vesi olisi
niin vieras elementti oli molempien
kurssilaisten motiivi. Tiivistettynä: vesi
on koti ja kotona on hyvä olla.

Tavoitteena oli oppia tehokkaaksi
pelastussukeltajaksi, saada parempi
teoriapohja sukeltamiseen ja tietenkin paljon hyviä harjoitussukelluksia.
Lisäksi on hyvä, että kurssilla oppii
tuntemaan uusia tyyppejä myös
muistakin työvuoroista kuin omasta.
Toukokuussa tulossa oleva sukellusviikko merellä myös varmasti tuo
oman mausteensa kurssille.
min harjoituksilla. Tahti oli kiivas mutta
tunnelma pysyi rentona ja kurssilaiset
kannustivat toisiaan parempiin suorituksiin. Painopiste kaikessa oli tietenkin sukeltamisessa ja siihen liittyvissä
toiminnoissa. Erilaisten harjoitusten
myötä kokemus karttui ja usko omiin
taitoihin sekä kykyihin kasvoi.

Oppimisen edistyessä kouluttajat
toivat harjoituksiin mukaan lisää elementtejä, pientä painetta ja hieman
kamppailua kelloa vastaan. Huoltojen
jälkeen kello lähenteli iltaseitsemää,
ja hyvän päivän jälkeen oli aina helppo vetäytyä levolle odottamaan mitä
kujeita uusi päivä tuo tullessaan.
Palokuvaajissa opetellaan
yhdessä valokuvauksen
taitoja
Ossi Myllymäki harjoittelemassa hämärässä kuvaamista
Palokuvaajien kerhoillassa
Ossi Myllymäki asettaa kameransa jalustaan,
sommittelee rajauksen ja säätää kameransa
asetukset kohdilleen. Sitten varovasti laukaisin
pohjaan, ja samassa räpsähtää kameran aukko auki.
Muutaman sekunnin kuluttua aukko menee kiinni, ja
muistikortille on tallentunut komea kuva Kepalosta
iltavalaistuksessa. Meneillään on Palokuvaajien
tammikuun kerhoilta, ja opettelun aiheena on
hämärässä kuvaaminen. Hetkeä aiemmin Petri Remsu
on pitänyt oppitunnin aiheesta.
P
alokuvaajat ry on Tampereen
aluepelastuslaitoksen henkilöstön valokuvauskerho. Yhdistyksen
tarkoituksena on edistää kaikin tavoin
valokuvausharrastusta. Käytännössä
toiminta on tällä hetkellä kerhoiltoja
eri teemoilla ja kuvausretkiä, mutta
esimerkiksi valokuvauskilpailu on
tulossa ja valokuvanäyttelyäkin on
suunnitteilla. Yhdistykseen voivat liittyä kaikki Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilökuntaan kuuluvat tai
pelastuslaitokselta eläkkeelle jääneet
henkilöt. Jo tällä hetkellä jäsenistössä on monen eri tasoista valokuvaajaa, ja tämä onkin ehdottomasti yksi
yhdistyksen rikkauksista; yhdessä
tekemällä oppii kuvaamaan, ja kaverilta voi aina kysyä vinkkiä niin kuvausreissuilla kuin kameran hankintaa
mietittäessä.
Ensimmäisen vuoden yhdistyksen
puheenjohtajana toimi Matti Syrjä.
Tammikuussa pidetyssä vuosikoko-
uksessa yhdistys valitsi puheenjohtajakseen Jarmo Ruotsalaisen. Yhdistyksen hallituksessa jäseninä toimivat
Tapio Liesko (varapj), Matti Syrjä, Aune Järvinen, Hanna Haavisto, Petri
Remsu sekä varajäseninä Ossi Myllymäki ja Jouko Huurne.
Yhdistys on toiminut nyt reilun
vuoden, ja osin se hakee varmaan
vielä uomiaan ja toimintamallejaan.
Ensimmäisenä toimintavuotena kerhoilta järjestettiin kuukauden välein,
mutta tälle vuodelle toiminta-ajatusta
muutettiin siten, että päätettiin panostaa enemmän laatuun kuin määrään.
Niinpä tänä vuonna kerhoiltoja on
vain neljä, mutta anniltaan niistä saa
aiempaa enemmän. Lisäksi yhdistys
kokoontuu joulutapaamiseen, jossa
kerrataan kulunutta vuotta kahvin ja
glögin merkeissä. Kerhoiltojen määrän toimivuus ja tarve arvioidaan
taas ensi tammikuussa uudestaan,
ja tarvittaessa systeemiä muutetaan.
8
Kaikkihan on oikeastaan kiinni vain
jäsenistöstä ja sen aktiivisuudesta,
sillä eihän mikään estä kokoontumasta nykyistä useamminkin, jos intoa ja
osallistujia riittää!
Seuraava kerhoilta yhdistyksellä
on huhtikuussa. Tällä kertaa ei kuvata, vaan paikalle on kutsuttu pari
kamerakauppiasta esittelemään kameravalikoimaa ja kameroiden ominaisuuksia. Tarkoitus on keskittyä
kahteen suurimpaan kameramerkkiin
Canoniin ja Nikoniin. Jos siis kameran
hankinta on ollut jo pitkään mielessä,
nyt kannattaa tulla paikalle esittämään kysymyksiä asiantuntijoille. Yhdistyksen jäsenille on luvattu lisäksi
tehdä hyviä tarjouksia kameroista ja
kuvaustarvikkeista.
Kuluvan vuoden ohjelmaan kuuluu
lisäksi mm. jäsenistölle suunnattu valokuvauskilpailu. Kilpailun aiheena on
“Vaaran paikka”. Kilpailun tuomarina
toimii joku vielä nimeämätön valokuvauksen ammattilainen yhdistyksen
ulkopuolelta. Voittajalle, joka julistetaan joulutapaamisessa, on luvassa
maineen ja kunnian lisäksi upea palkinto. Myös valokuvauskilpailusta voi
kuulla lisää huhtikuun tapaamisessa.
Mukaan toimintaan pääsee esimerkiksi tulemalla mukaan johonkin kerhoilloista. Liittymismaksu yhdistykseen
on kymmenen euroa, ja jäsenmaksu
kymmenen euroa vuodessa. Lisätietoa yhdistyksestä ja siihen liittymisestä
saa myös yhdistyksen puheenjohtajalta ja hallituksen jäseniltä.
Palokuvaajilla on myös oma ryhmä
Facebookissa. Ryhmä on nimeltään
“Palokuvaajat ry”, ja se löytyy normaalisti Facebookin haku-toiminnolla.
Ryhmä on avoin, ja siihen voivat liittyä
kaikki, joita yhdistys tai sen toiminta
kiinnostaa. Sivuilla on tietoa itse yhdistyksestä ja siihen liittymisestä, kerhoilloista ja tottakai niitä valokuvia.
Facebook-ryhmä toimiikin eräänlaisena ”vertaistukena” valokuvauksen
harjoittelussa ja opettelemisessa, sillä
jäsenet voivat lisäillä sivustolle ottamiaan kuvia, ja toiset jäsenet voivat niitä
rakentavassa hengessä kommentoida. Ja kannattaa sivuilta nyt käydä katsomassa ainakin se, millaisen kuvan
se Ossi Kepalosta räpsäytti.
Seuraava Palokuvaajien kerhoilta Kepalon isossa luokassa tiistaina 19.4.
klo 16.00 - 18.15.
Jarmo Ruotsalainen
Kuvassa: Keskuspaloaseman palomuseossa esillä oleva Rantalan sammutin.
Alkusammuttimen
alkuperä
Tampereen Keskuspaloaseman palomuseossa on näytteillä
Rantasen jauheravistin. Kyseessä on palomies Aarne
Rantasen tekemä ja käyttämä alkusammutin, jota on moneen
tulipalon alkuun käytetty. Mutta mikä on tuo Rantalan
sammuttimen alkuperä?
Alun perin Olavi Mandelin keksi laittaa paperipussiin sammutusjauhetta. Tämä paperipussi
sitten heitettiin palavaan kohteeseen, jonka pussin sisällä
ollut jauhe sammutti. Tästä
kehittyneempi versio oli Eino
Ojalan kehittämä pahviastia,
josta jauhe ravistettiin palavaan kohteeseen.
LETKU & LAASTARI
Kun sitten Pekka Alanen esitteli Ojalan kehittämää sammutinta keskuspaloasemalla
vieraileville ihmisille, häneltä
putosi sammutin palokohteeseen, mikä ei ollut tarkoitus.
Alanen tästä suivaantuneena
kehitti sammutinta vielä sen
verran, että sammutusjauhe
pakattiin nyt peltiseen rasiaan,
johon hän teki vielä kädensijan
purkin pohjaan. Kyseessä oli
Pauligin peltinen kahvirasia.
Rasian suuaukkoon kiinnitettiin metalliverkko, jonka silmäkoko oli 2,8 mm. Pienemmät
verkot eivät testien mukaan
olleet toimivia. Nyt oli kehitetty
versio, joka pysyi kädessä ja
josta voitiin sammutusjauhetta
ravistella tasaisesti palavaan
kohteeseen.
Sammuttimia myös käytettiin, sillä esimerkiksi senioripalomiehet
Unto Ahlman ja Antero Elomaa
ovat sanoneet käyttäneensä onnistuneesti tällaista sammutinta.
Sammuttimen kehitystyötä tehtiin vuosina 1967 - 68.
9
Uusi Pirkkalan pal
Kentällä liikkuu keskusteluja, että
Pirkkalan paloasema otettiin käyttöön keskeneräisenä. Tilatkin ovat
huonosti suunniteltu. Nyt annamme
puheenvuoron aseman käyttäjille ja
rakennushankkeen vetäjälle.
Alku aina hankalaa…
Poikkesin Pirkkalan uuden paloaseman rakennustyömaalla Kurikantiellä ensimmäisen kerran perjantaina
10.12.2010. Kiinnostukseni kyseistä
kohdetta kohtaan heräsi, kun luin
sähköpostilla tulleesta päätöspöytäkirjasta, että asemapaikkani tulisi
olemaan ainakin reilun vuoden ajan
kyseinen paloasema. Eipä minulla
ollut mitään Pirkkalan komennusta
vastaan, olenhan itsekin ollut pirkkalalainen jo vuodesta 1999 lähtien
ja vieläpä kurikkalainen. Sijainniltaanhan uusi paloasema on loistava
verrattuna vanhan aseman sijaintiin
lentoaseman kupeessa.

Kun siis ohi kulkiessani vein sammutusvarusteeni Kurikantie 320 rakennustyömaalle, ensimmäinen ajatus
oli tyrmäävä. Tuossa raksa-romuläjässä pitäisi alkaa työt maanantaina
13.12.2010 klo 8.00 aamulla ja viikonloppukin oli vielä edessä! Asemalla pyöri pari rakennusmiestä, jotka keräilivät työkalujaan pois viikonlopuksi.
Toinen tosin sanoi tulevansa viikonloppuna viimeistelemään kalustohallin
kattoon akustiikkalevyjen asennusta.

Maanantai-aamuna saavuin klo 7.30
asemalle todetakseni, että kalustohallissa pyöri kolme saksilavaa. Yhdellä
asennettiin niitä edellä mainittuja
akustiikkalevyjä, toisella pakokaasuimureita ja kolmannella saksilavalla
sähköjohdotuksia. Viikonlopun aikana asemalle oli sentään ilmestynyt
Puolan–Mersu ja Sprintteri pelastusautoiksi sekä Saku T-199.

Virkapuvun vaihdon jälkeen aloin kartoittaa päivän kuvioita ja miehistön
tehtäviä. Pelastusautojen kalusto oli
sijoitettu siis kahteen eri autoon, joten ensiksi kartoitimme, mitä mistäkin
löytyy. Kalustoa siirrellessämme tuli
kaino pyyntö rakentajilta, että autot
olisi ajettava ulos asennusten tieltä.
Eihän siinä muu auttanut kuin ajaa
autot ulos pakkaseen, jota tänä keväänä on kohtuullisesti riittänyt.

Pikkuhiljaa aloimme saada raivatuksi
käytäviä sen verran auki, että asemalla pääsi edes kulkemaan. Käytävien
reunat toki olivat edelleen erinäistä
tavaraa täynnä. Siinähän se iltapäivä menikin nopeasti, kun selvittelin
keskusasemalla kenen vastuualuetta
mikäkin hankinta on ja mistä mitäkin
artikkelia hankitaan. Ensimmäisen työvuoron aikana aseman vika- ja puutelistan saldo oli kaksi A4-sivullista, joka
sittemmin kasvoi neljään sivuun.
…lopussa kiitos seisoo
Nyt kolmen kuukauden ahdistuksen
jälkeen Pirkkalan paloasemaa on
Avajaisissa henkilökunta järjesti
työnäytöksen kiinnostuneelle
yleisölle
10
saatu kehitettyä. Pikkuhiljaa alkaa
tuntua siltä, että asemalla henkilökuntakin viihtyy. Paljon on toki vielä
keskeneräistäkin, kuten esimerkiksi
kuntoilutilan kalustus ja yhdistetyn
oleskelu-koulutus-ruokailu-keittiötilan kalustus ja sisustus. Suuri kiitos
aseman kehittämisestä kuuluu läntisen alueen palopäällikölle ja Nokian
aseman vastuupalomestarille, jotka
ovat sitoutuneet palo-aseman kehittämiseen. Käytännön asioissa kiitos
kuuluu paloaseman henkilöstölle ja
keskuspaloaseman laitosmiehelle.

Uusien paloasemien suunnittelijat
tuntuvat unohtavan viihtyvyyden merkityksen pelastushenkilöstön työhyvinvointiin. Oleskelutiloista pyritään
tekemään steriilejä ja äärettömän
tehokkaita neliöiden käytön suhteen.
Tällöin seurauksena on se, ettei henkilöstö viihdy yhteisissä oleskelutiloissa,
joissa kautta aikojen on yhdessä käyty
läpi niin hankalat pelastustilanteet kuin
muutkin yhteisöön vaikuttavat asiat
(lue debriefing ja defusing). Vaarana
loasema puhuttaa
Paloesimies Harri Järvelä
Kaikkeen ei
voi itse vaikuttaa
Pirkkalan paloasemahankkeen toteutus oli nopea. Pirkkalan kunta otti
yhteyttä pelastusjohtajaan marraskuussa 2009 kuntansa paloasemasta,
koska puolustusvoimat oli tiedustellut käyttöönsä silloisen paloaseman
tiloja. Yhteydenotossa ilmeni myös mahdollisuus uuteen paloasemaan
Linnakallion alueelle ja siellä meneillään olevista rakennustöistä. Olisiko
tässä yhteistyömahdollisuus?

Sijainti tutkittiin ja paikka todettiin kannaltamme erinomaiseksi. Pelastusjohtaja lähti neuvonpitoon Linnakallion teollisuusalueen rahoittajan kanssa sillä seurauksella, että esivuokrasopimus solmittiin melko pikaisesti.

Kiinteistöosakeyhtiö Pirkkalan Keidas rakennutti tiloja Veholle sekä
VAK:lle (Virtasen autokoritehdas). Vehon tilat olivat lähes valmiit, mutta
VAK:n eli kiinteistön toinen vaihe oli työn alla ja tähän kylkeen oli meillä
mahdollisuus saada tilat.

Pirkkalan paloaseman suunnittelu käynnistyi joulukuussa 2009. Suunnittelun pohjana oli pieni, kompakti asema kahdella raskaalla ja yhdellä
sairasautopaikalla. Henkilökunnan tilat mitoitettiin palotarkastajalle, esimiehelle sekä viidelle palohenkilölle. Asemalla pystyttäisiin suorittamaan käytönjälkeinen huolto ja muussa huolto- ja korjaustoiminnassa tukeuduttaisiin
lähinnä keskuspaloasemaan ja tarvittaessa muihin isompiin asemiin.

Tilojen pinta-alan osalta aluepelastuslaitoksella on Tampereen kaupungin
velvoittama tilojenkäytön tehostaminen menossa.

Suunnitteluryhmässä aluepelastuslaitoksen edustajina oli tekninen päällikkö, aseman esimies sekä palomiesten edustaja. Suunnittelu eteni nopealla tempolla, sillä palavereita käytiin kahden viikon välein.

Rakentaminen paloaseman osalta alkoi toukokuussa. Työmaa eteni ja
matkan varrella asioita tarkentui. Yllätyksiäkin tuli. Esimerkiksi vasta viimeisessä työmaakokouksessa selvisi, että pakokaasunpoisto päättyy
kattoon. Näin oli kaikissa kiinteistön osissa. Tämän tiedon jälkeen alettiin
hankittiin hallitilaan tulevia pakokaasunpoistolaitteita. Joidenkin kaapistojen kanssa kävi samoin.

Vastaanottotarkastuksessa havaittiin ajoneuvohallin kaikuvan voimakkaasti. Kalustohalli oli tyhjennetty rakennusmateriaalista ja kaiku tuli esiin
sellaisena, ettei puheesta tahtonut saada selvää. Asiasta keskusteltuamme rakennusliike lupasi pinnoittaa katon akustolevyillä.

Suunnittelussa henkilökunnan edustajat vaihtuivat useampaan kertaan.
Rakennuksen valmistuttua koko henkilökunta vaihdettiin. Suunnittelussa
mukana olleita henkilöitä ei ollut ketään muuttamassa uudelle asemalle. Tällöin ne perusteet, tieto ja näkemykset, mistä suunnittelussa oli
sovittu, puutuivat.
Tekninen päällikkö Esko Kulmala
11
LETKU & LAASTARI
on siis se, että pelastaja tai ensihoitaja vetäytyy omaan miehistöhuoneeseensa murehtimaan itsekseen
hankalia työtehtäviä, jotka ehdottomasti vaatisivat purkamista ja jossa he
tarvitsisivat muun työyhteisön tukea.
Samoin vaikeutuu entisestään niin
sanotun hiljaisen tiedon eteneminen,
jossa kokeneemmat kollegat kertovat
omia kokemuksiaan tositilanteissa.
Takavuosina tätä hiljaisen tiedon välittämistä nuoremmille pohdittiin enemmänkin, koska kokemuksen tuomaa
osaamista ei pystytä koulussa täysin
opettamaan. Se on sitä ”isojen kämppien aikaan” juttua, mutta useimmiten
niihin juttuihin liittyy myös pieni opetuksen siemen. Se pitää vain nuorempien
osata poimia sieltä tarinan sisältä.

Näin käyttäjän kannalta ajateltuna uusien paloasemien suunnittelussa tulisi
paremmin ottaa huomioon tulevien
käyttäjien ajatukset ja tarpeet. Ehdotankin että suunnitteluun tulisi nimetä
työryhmä operatiivisesta henkilöstöstä
sisältäen niin paloesimiesten kuin miehistön ja ensihoidon edustajia. Kun
nimetään työryhmä hoitamaan suunnittelua, varmistutaan siitä että tulevien
käyttäjien näkemykset tulee huomioitua
ajoissa. Pirkkalan paloaseman suunnittelun ontumiseen on tarjottu syyksi
henkilöstön edustajien puuttuminen
palavereista erinäisten syiden johdosta. Työryhmän nimeämisellä saataisiin
ainakin asioita tiedotettua eteenpäin,
vaikka joku palaverista puuttuisi. Lisäksi työryhmän nimeämisessä tulisi huomioida, että henkilöt ovat sitoutuneita ja
haluavat kehittää asemien toimivuutta,
elikkä asenne on oltava kohdallaan.

Kaikkihan tietävät, ettei nykyisessä
taloudellisessa tilanteessa kaikkea
voi saada, mutta se mitä saadaan
pitää olla toimivaa ja käytännöllistä.
Se taas on mahdoton yhtälö, että ensin päätetään neliöt minimiin ja sitten
arvotaan mitä niihin mahtuu. Suunnittelun pitäisi lähteä tulevan käytön
vaatimista tarpeista.
Joskus vaan
mikään ei onnistu
- No ekkai sää ny meinaa niitä sinne takas laittaa? Nehä o pyäriny
siä likasella lattialla. Onk sulla ny
varmaa kaikki kunnossa?

Napakka ääni ambulanssin ohjaamosta keskeyttää haavemaailmani, jossa ilmeisesti viivyin melko pitkään, samalla
kun potkaisen tyhjän pahvirasian kauemmaksi hoitotilan lattialla. Molemmat
kädet täynnä enemmän tai vähemmän
lattialle purkautuneita sideharsorullia.
Nostan katseeni ja huomaan äimistyneen työkaverini ilmeen.

- Taizit poika ottaa pikkuizet päivänokozet, on seuraava lausahdus,
joka tulee aivan vierestäni paareilla
makaavalta sotiemme veteraanilta,
jonka ylä- ja alaproteesin puuttuminen
aiheuttaa juuri kuulemani aksentin.
Käännän katseeni ja huomaan kuinka
potilaamme on myös havahtunut työkaveriltani saamaani kommenttiin.

- Pyyhkästääs ny vähä niitä suupiäliä,
tokaisen yrittäen kääntää tilanteen edukseni, samalla kun kurottaudun vanhusta
kohti pala talouspaperia kädessäni.

- Juu, pyyhkäztääz vaan kumpikin
omiamme, ikämies kuittaa takaisin.

En ehdi ajatella tilannetta sen enempää, kun huomaan oman paidankaulukselleni, aina nimikylttiini asti ulottuvan kuolavanan, joka on jo leukaperästäni ehtinyt kuivua. Hölmistyneenä
halkaisen paperipalan kahtia ja ojennan tuolle elämän tervaskannolle toisen puolikkaan ja itseni siistimiseen
käytän toisen osan. Näemmä lähes
koko vuorokauden kestänyt ajorumba vaatii veronsa, mutta tämä oman
paitansa kuolaaminen saa minut jo
huolestumaan, olinhan viime viikolla
täyttänyt vasta 41 vuotta.

Tekemättä kovinkaan syväluotaavaa
diagnoosia itsestäni tuon suupieleni
falskaamisen osalta, avaan turvavyön, joka näemmä sekin on saanut
osansa sylkirauhasistani, ja totean
potilaallemme olevamme perillä sai-
raalassa. Lääkärin kirjoittama lähete
sekä muut asiapaperit kainalossa siirryn ulos autosta ja työkaverin edelleen
hölmistyneen ilmeen kannustamana
rullaamme paarit ulos autosta. Ehkä
oli arvattavissa, etten huomannut irrottaa autoon jääneen sydänvalvontalaitteemme johtoja potilaan rintakehälle
liimatuista elektrodi-tarroista, jotka sitten yksi toisensa jälkeen ponnahtavat
irti riuhtaissen samalla pienet tupsut
miehen rintakarvoista.

Kun nipistely varpaissani käy sietämättömäksi, totean, etten ilmeisesti
taaskaan ole vaihtanut sisäsandaaleja varsisaappaisiin asemalta lähtiessämme. Toisaalta, lumen peittämien
froteesukkien läpi tunkeutuva kylmyys
tekee jalkaterät nopeasti tunnottomaksi ja tuskin edes huomaan kuinka paarien pyörät rullavat vasemman
jalkapöytäni yli sillä seurauksella, että
hieman toistasataa kiloa painava hoidettavammekin heilahtaa holtittoman
näköisesti makuualustallaan.

- Ettei ny vaan zattuz mitään, veistelee nyt tuo hetkeä aiemmin rintakipua
valitellut ikämies. Tämäkin vielä.

Kaikkien näiden vaiheiden jälkeen uskon jo olevamme turvallisesti matkalla
kohti sairaalan vastaanottavaa hoitajaa, joka seuraa sisältä käsin lasiovien
läpi episodia, jonka päätähtenä tahtomattani toimin. Totean taas kerran,
että sisäsandaalit eivät ole parhaat
mahdolliset jalkineet Suomen talven
arktisiin olosuhteisiin, etenkään loivasti yläviistoon nousevan, pakkaslumen peittämän, sisäänkäyntiluiskalla
tapahtuvaan etenemiseen. En edes
uskalla ajatella, mitä viereisellä pysäkillä värjötelleet työmatkalaiset pohtivat nähdessään aluksi ehkä spagaattia muistuttavan voimisteluliikkeeni,
joka lopulta päättyi todennäköisesti
mäkihyppytuomarinkin halveksimaan
tasajalka-alastuloon, joskin polvieni
varaan. Siitä vasemmalle kyljelle
kellahtamiseni tuskin enää laskisi
tyylipisteitäni, niinpä päätin antaa
tilanteen päättyä siihen, tuskallisen
12
(työn iloa osa 2)
voihkaisun saattelemana. Kivun ja
samanaikaisen häpeän tunteminen
kuitenkin unohtui hetkessä, kun alitajuntani rekisteröi kaatumisen seurauksena jonkinlainen rusahduksen.
Alkusäikähdyksen jälkeen saatoin
voihkaista uudelleen, en helpotuksesta niinkään, vaan huomatessani
tuon pahaenteisen äänen alkuperän.
Reisitaskuun varastoimani potilaan
lääkedosetti oli muuttunut yhdestä
ehjästä kokonaisuudesta palapeliksi,
joka koostui erikokoisista ja -muotoisista muovikappaleista sekä monenkirjavista pillereistä, joista osa väritti
lumen peittämää ovenedustaa.

Lippuja tähän näytökseeni ei ollut
myynnissä, joten vapaakatsojina työkaverini sekä varmasti paljon elämääkin
nähnyt potilaamme haukkoivat henkeään, ei hapen nälkään, vaan ilmeisesti
odottaen loppuhuipennusta. Sitä ei
toivon mukaan ollut kuitenkaan odotettavissa, olinhan jo antanut kaikkeni
näyttävällä sisääntulolla yliopistolliseen
sairaalaan. Farssin luonteen saaneeseen näytelmääni kyllästynyt työkaveri
alkoi kiskoa paareja sisälle, minun raahautuessa puolittain mukana toisesta
kantokahvasta kohmettuneella kädellä
kiinni pitäen, samalla kun toisella kädellä yritin haalia lumen seasta edes osaa
pillereistä mukaani.

Niinpä niin. Yllättävän pieni ero, itse
asiassa melko häilyvä, on ammattitaitoisen palomies-sairaankuljettajan ja
työkseen elokuvien pääroolien sijaan
itsensä uhraavan stunt-miehen välillä.
Itse en juuri nyt tiennyt, kumman ammattikunnan edustaja olin. Totuus kuitenkin valkeni pian, kun varsin omintakeisella tyylillä sain itseni lämpimään
sisätilaan, toki osin työkaverini auttamana ja potilaan kannustamana.

- Terve, toteaa mustikansiniseen,
pyjaman kaltaiseen asuun sonnustautunut sairaanhoitaja. No sitä en
todellakaan ole, mietin mielessäni
ojentaen samalla asiapaperit, jotka
olivat saaneet osansa juuri hetki sitten nähdystä liikesarjastani.
- Päivää vaan isäntä, vieläkös sitä
rintakipua on, tuo vetyperoksidilla ainakin yläpäänsä valkaissut sisar hentoinen utelee papereita selaillessa.

- No zaattaa zitä vieläki olla mutta
tainnut ny ziirtyä enemmänki tohon
ihon pintaan, veteraani tokaisee suunnaten hölmistyneen katseensa paljaisiin laikkuihin rintakarvojensa seassa.
Työparini myötähäpeä on silminnähden havaittavissa, kun yritän epätoivoisesti kääntää keskustelua takaisin
asialinjalle.

- Otettii me kyä noi potilaan lääk-
keetki mukaan, valaisen hoitajaa.

Tyhjennän kourani tiskille eriväristen
pillerien värjäämästä lumesta. Sen
rikkoutuneen lääkedosetin jäänteet
päätän tunkea huomaamatta asiapapereiden väliin vaikka siitä tuskin
onkaan enää käyttöesineeksi.

- Huoneeseen kuusi, siellä on vielä tilaa, hoitaja opastaa hymyilevän
ivallisin ilmein. Hetken mietin, lausahtaisinko hänelle jotain sopimatonta
takaisin, mutta päätän mieluummin
yrittää saada potilaamme ilman lisävahinkoja sairaalan vuoteelle, ja
märkien sukkien tirskuessa tahtia,
kiiruhdan käytävälle työparini perään.
Kulman takaa kuulen potilaan tokaisevan:

- Taidtettaiz pärjätä loppumatka turvallizemmin ilman zun kaveriaz.

Niinpä päätän, että lienee siis parasta
jäädä aulaan istumaan ja odottamaan
muiden sairaiden joukkoon työparini
palaamista, eihän tässä enää ole työaikaakaan jäljellä kuin vartti...
Mäxä
Ei itkuliinoja ja
hamekangasta vaan
työssä jaksamista
Pari vuotta sitten aluepelastuslaitoksella koulutettiin reilu kymmenen
henkilöä defusing-istuntojen pitämiseen. Defusingilla tarkoitetaan välitöntä
purkua, jonka tarkoituksena on estää tai lievittää rankassa työtilanteessa
olleiden henkilöiden riskiä saada traumaperäinen stressihäiriö.
Toistaiseksi istuntoja tai palavereja on pidetty harvakseltaan, liekö syynä
traumatisoivien keikkojen vähyys vai ennakkoluulot ja tietämättömyys
defusingia kohtaan.
O
vaikuttaa siihen, miltä keikat tuntuvat.
Mutta varmasti löytyy keikkoja, jotka
”kolahtavat” lujaa myös niihin kokeneempiin kavereihin ja ainakin silloin
olisi paikallaan pitää mukana olleille
purkutilanne. Pakkohan siellä ei ole
mitään puhua, vaikka se toki olisi
suotavaa, mutta pääasia että kaikki
olisivat paikalla.

Pelastuslaitoksen uuden organisoinnin yhtenä teemana on työhyvinvointi.
Siihen teemaan istuu paremmin kuin
hyvin defusing-istuntojen käyttäminen, silloin kun edes jollekin tilanteessa olleelle tulee mieleen, että tämä
keikka jää uniin tai ajatuksiin, tästä
voisi olla paikallaan vähän jutella. Ja
miten tämä käytännössä sitten tapahtuu? Ottamalla yhteys lähimpään
13
esimieheen, hän soittelee eteenpäin
ja istunnon vetäjiä aletaan järjestellä
paikalle. Tavoite olisi, että defusingistunto pidettäisi jo saman työvuoron
aikana, viimeistään kuitenkin seuraavana päivänä.

Entisajan perinteistä saunan lauteilla
tapahtuvaa keikan jälkeistä palautekeskustelua ei siis ole tarkoitus syrjäyttää, vaan defusing tulee täydentämään sitä niiltä osin, ettei kaikkia
asioita löylyn lämmössä saada käsiteltyä. On hyvä muistaa, että työyhteisön ja sen yksilöiden henkinen
hyvinvointi on perusedellytys työssä
jaksamiseen.
Palomies Janne Mäkinen ja
ensihoitaja Sanna Kauppinen
LETKU & LAASTARI
lemme olleet vetämässä muutamia tällaisia istuntoja ja niistä
saatu palaute on ollut
pelkästään positiivista. Mukana olleet henkilöt ovat kokeneet, että yhdessä asiasta keskustelu
on helpottanut oloa. Muutamat ovat
olleet huojentuneita istunnon jälkeen,
että eihän tuo ollutkaan mitään puiden halailua tai muuta epämääräistä
vouhotusta, vaan hyvä ja rauhallinen
keskustelutuokio, missä on käyty läpi
tapahtuman faktat ja jokaisen omia
mietteitä tilanteesta.

Tällä alalla tuo traumatisoivan tilanteen määrittely on vaikeaa, sillä eri ihmiset kokevat tilanteet kovinkin erilailla. Oma siviilielämän tilanne varmasti
Miten sinä suhtaudut palomiesty
Sosiologian väitöskirja ”Palomiehen ammatti työnä ja elämäntapana” tarkastettiin
Tampereen yliopistossa helmikuussa. Tutkimuksessa kysytään, miten palomiehet
yhdessä rakentavat ymmärrystä menneestä ja nykyisestä palomiestyöstään,
yhteisöstään ja sitä kautta identiteetistään.
Mikä ihmeen
identiteetti?
Kun työssä tai toimintaympäristössä
tapahtuu muutoksia, ne pakottavat
työntekijät pohtimaan sitä, miten he
ammattikuntana suhtautuvat muutoksiin. Kun esimerkiksi onnettomuuksien
ehkäisytyö määriteltiin lainsäädännössä pelastustoimen tärkeimmäksi tehtäväksi 1990-luvun lopussa, näkyi se pelastuslaitoksissa keskusteluina, joissa
pohdittiin, kuuluuko onnettomuuksien
ehkäisytyö palomiesten tehtäviin vai ei
ja onko palomiehillä tarvittavaa osaamista tehtävien hoitamiseksi.

Toisin sanoen käytiin keskustelua siitä kuka minä palomiehenä olen, mitä
minun palomiehenä pitäisi tehdä tai
keitä me palomiehinä olemme ja mitä
me teemme. Identiteetti onkin se perusta, josta käsin ihmiset jäsentävät
ja peilaavat työtään ja sen muutosta.
14
Näin ollen ei ole yhdentekevää, millaisia identiteettejä alalla rakennetaan
tai arvostetaan.
Tutkimuksen aineisto
Tutkimuksen aineisto kerättiin Sankarista selviytyjäksi projektissa vuosina
2001 - 2002, palomieslakkojen jälkimainingeissa. Projektin tavoitteena oli
kehittää palomiehille uudentyyppisiä
työtehtäviä. Uutta projektissa oli se,
työssä tapahtuviin muutoksiin?
Väitöstilaisuuden jälkeen juotiin kahvit. Vasemmalta Teija Mankkinen,
vastaväittäjä Tuomo Alasoini ja kustos Pertti Alasuutari.
Kaksi erilaista tapaa
jäsentää palomiestyötä
Tutkimus osoittaa, että palomiesten
kokemukset työstään ovat ristiriitaisia:
jäsentämistavasta riippuen palomiehet
pitävät samoja tehtäviä esimerkiksi
turhina tai luontevana osana palomiestyötä. Tutkimuksen merkittävin
15
ja palomiestyöksi vaativat kiireelliset
tehtävät ja asemapalvelu, määritellään työdiskurssissa palomiestyötä
yhteiskunnan tarpeista käsin. Palomiestyöksi määritellään kaikki ne
tehtävät, jotka on sovittu palomiehen
tehtäviksi. Näin ollen turhia keikkoja ei ole. Muutos onkin diskurssissa
keskeinen selittäjä: esimerkiksi ambulanssien asiakaskunta on muuttunut, koska yhteiskunta on muuttunut.
Kun elämäntapadiskurssissa suhtautumista rakennetaan ensisijaisesti
erojen tekemisen kautta, rakennetaan työdiskurssissa suhtautumista
uudelleenjäsentämisen avulla.
Mitä jäsentämisen
tavat tarkoittavat
käytännössä:
kaksi erilaista
tapaa ymmärtää
palomiestyön historia
Elämäntapadiskurssissa rakentuva
tulkinta palomiestyön muutoksesta
rakentaa 70- ja 80-luvun palomiehet
ja palomiestyön sankarillisina oman
työnsä hallinnasta päättävinä ja yhteisönsä arvostamina erikoismiehinä.
Työ määrittyy elämäntavallisessa
viitekehyksessä: työtä kuvataan esimerkiksi yhdessä vietettynä aikana,
puuhailuna ja urheiluna. 90-luvulla
työn sisällöt muuttuvat, tehtävien
määrä lisääntyy ja työtahti muuttuu,
mikä elämäntapadiskurssissa rakentuu menneen, elämäntavallisen työn
lopuksi. Muutoksien tulkinta menneen työn näkökulmasta tuottaa palomiehet erilaisten asioiden armoilla
oleviksi uhreiksi, joiden toimintamahdollisuudet kerrotaan vähäisiksi. Diskurssin juonityypin voidaan ajatella
rakentuvan tragedian mukaisesti:
alkutilanteen sankari kohtaa käännekohdan (lama) ja häviää taistelun.
Ainoa palomiesten esittämä ratkaisu
tilanteeseen on paluu menneeseen
työhön ja käytäntöihin.
LETKU & LAASTARI
että eri vaihtoehtoja lähdettiin pohtimaan ja kehittämään yhdessä palomiesten kanssa. Työtä tehtiin kolmessa eri pelastuslaitoksessa eri puolilla
Suomea. Kukin ryhmä kokoontui noin
10 kertaa ja kokoukset nauhoitettiin.
Tutkimuksen aineiston muodostavat
25 kokouksen nauhoitukset.
tulos onkin kahden erilaisen palomiestyöhön, -yhteisöön ja -identiteetteihin
liittyvän jäsentämistavan, diskurssin,
tunnistaminen. Ensimmäisessä diskurssissa palomiehen ammatti jäsentyy elämäntavaksi, toisessa työksi.
Diskurssit elävät rinnakkaisina jäsentämisen tapoina.

Elämäntapadiskurssissa palomiehet
jäsentävät työtään menneen palomiestyön kontekstissa, jolloin työtä
tarkastellaan suhteessa 70- ja 80-lukujen palomiestyön sisältöihin. Työstä puhuttaessa puhutaan pääasiassa
elämäntapaan liittyvistä asioista kuten urheilusta tai hauskasta yhdessä
tekemisestä. Näiden ohella puhutaan
asemapalvelutehtävistä, jotka määrittyvät palomiesten puheessa lähinnä
täytetehtäviksi (vrt. armeija). Työtä ja
sen muuttumista tarkastellaan ensisijaisesti palomiehen näkökulmasta,
jolloin palomiestyöksi määritellään
keikat, pääasiassa kiireelliset tehtävät. Uudet tehtävät kuten esimerkiksi
kiireettömät sairaankuljetustehtävät
määritellään diskurssissa turhiksi
keikoiksi. Työssä tapahtuvat muutokset jäsennetään oman organisaation
sisäisiksi asioiksi. Identiteettiä rakennetaan suhteessa muihin, kuten
vapaaehtoisiin, päällystöön ja keikkalaisiin, tekemällä eroa palomiesten ja
muiden välille mm. vastakkainasettelun ja oman yhteisön kiinteyden korostamisen keinoin.

Työdiskurssi syntyy 90-luvun muutoksia käsittelevän puheen yhteydessä
kun palomiehet ottavat käyttöön aiemmasta poikkeavan tavan jäsentää ja ymmärtää palomiestyö ja sitä
kautta myös palomiehen ammatti,
identiteetti ja -yhteisö. Toisin sanoen
palomiestyön jäsentämisen periaate
muuttuu. Palomiestyötä jäsennetään
ensisijaisesti yhteiskunnallisen ja
toimintaympäristössä tapahtuneen
muutoksen kontekstissa. Siinä missä elämäntapadiskurssissa palomiestyön määrittäjäksi asettuu palomies
Työdiskurssin 90-luvun muutosten
tulkinta on erilainen ja lähtee yhteiskunnan ja ympäristön muutoksesta.
Toisin sanoen pelastuslaitosta tarkastellaan sen toiminnasta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä käsin,
ei palomiehen näkökulmasta. Toisin
sanoen omaa toimintaa aletaan tarkastella myös muiden toimijoiden näkökulmasta. Palomies ei määrity diskurssissa uhriksi, vaan pikemminkin
palomiehille haetaan uutta asemaa ja
paikkaa yhteiskunnan ja toimintaympäristön muuttuessa.
Mitä erilaiset
jäsentämisen
tavat tarkoittavat
käytännössä: kaksi
erilaista tapaa
ymmärtää keikat
Palomiesten puheessa toistuu useaan otteeseen käsite ”turha keikka”.
Turhiksi tai vääriksi keikoiksi nimeäminen koskee ennen kaikkea nykyhetken työtehtäviä ja etenkin niistä
aineistossa puhuttiin sairaankuljetukseen liittyvien tehtävien yhteydessä.
Keikan turhuus on jotakin, jonka kaikki tiesivät. Se on näin ollen jotakin tiet-
tyä, kollektiivisesti jaettua. Keikkojen
turhuutta, vääryyttä tai oikeutta määritellessään palomiehet väittelevät
siitä, mitkä työt kuuluvat palomiehille
ja mitkä eivät sekä siitä, millaista työtä
palomiestyön tulisi olla.

Palomiehet määrittelevät turhia keikkoja keskusteluissa suhteessa ambulanssissa hoidettaviin potilaisiin,
suhteessa pelastuslaitoksen solmimiin sopimuksiin sekä suhteessa
järjestelmään (usein puhutaan sopimusten yhteydessä).

Ambulanssi erotetaan puheessa ns.
”erillisestä autosta”, jolla kuljetetaan
potilaita, joiden vamma tai sairaus ei
ole riittävän vakava. Riittävyyttä määritellään esimerkiksi seuraavankaltaisen vastakkainasettelun kautta:
- kävelevä potilas vs. liikuntakyvytön
potilas
- käsi kipeä vs. vakava vamma tai
sairaus
- ambulanssi ainoa kuljetusvaihtoehto vs. mahdollisuus kuljettaa muulla
kulkuvälineellä.
Puheessa riittävän vammautuneet
ja sairaat potilaat oikeutetaan palo-
16
miesten hoidettaviksi ja muut – ”kaikenmaailman” potilaat puolestaan
sosiaalitoimen hoidettaviksi. Tällaisia ovat esimerkiksi siirtokuljetuspotilaat, joita yksi palomiehistä
kärjistäen kuvaa mummoina, jotka
makaavat terveyskeskuksessa suu
auki. Myös päihteiden käyttäjät (joita
kerrotaan tosin kuljetetun aina ambulanssilla) ja turvapuhelimia käyttävät määritellään sellaisiksi, jotka eivät palomiesten näkökulmasta kuulu
ambulanssien hoidettaviksi. Keikat
eivät kuitenkaan itsessään määrity palomiesten puheessa turhana
tai sellaisina, joita ei pitäisi hoitaa,
vaan tehtävän hoitamista ei pidetä
palomiehelle kuuluvana. Puheessa palomiehelle kuulumattomina
tehtävinä otetaan esille esimerkiksi
mummon auttaminen pois vessasta
sekä vanhusten hoito- ja hoivatyö:
”pissat ja kakat housuissa kun mennään sinne – mä teen voileipiä” tai
sellaisten potilaiden kuljettaminen,
jotka istuvat pyörätuolissa, joilla on
saattaja tai jotka voisivat käyttää
toista kulkuvälinettä (hammaslääkäriin kuljettaminen). Puhe siitä, että
ambulanssien tehtävänä on hoitaa
A, B ja C-tehtävät toistuu keskustelussa useasti.
Palomiehet nimittävät kiireettömiä
keikkoja ”mummokeikoiksi”, mitä
kautta ”mummon” voidaan ajatella
rakentuvan puheessa palomiehille
kuulumattomien tehtävien symboliksi.
Mummot määritellään rutiinien tai arjen kontekstissa: mummoihin viitataan
toistuvien, ei kiireellisten tehtävien
yhteydessä. Tehtäviin viitataan usein
joko kuljetustehtävinä tai hoivatehtävinä, joissa palomies voi joutua tekemään myös intiimialueen tehtäviä,
mitkä ovat puolestaan perinteisesti
olleet naisten tekemää hoivatyötä.
”Mummokeikka” määrittyy puheessa
turhauttavana rutiinina, ei tekemisenä
tai perinteisiä palomiestaitoja edellyttävänä. Mummojen ohella turhiksi
potilaiksi määrittyvät puheessa myös
uusavuttomat, rahattomat sekä päihteiden väärinkäyttäjät.

Keskustelua turhista keikoista voidaan jäsentää elämäntapa- ja työdiskurssien avulla. Eri jäsentämisentapojen, diskurssien, väliset erot tulevat näkyväksi seuraavassa otteessa,
jossa palomiehet puhuvat siitä, onko
C74 -tehtävä (koodi tarkoittaa heikentynyttä yleistilaa) luokiteltavissa
turhaksi vai ei. Otteen alussa Pekka
ja Esko esittävät keikkaesimerkkejä,
joita he jäsentävät elämäntapadiskurssin avulla:
Pekka: Toi on niin monimutkainen..
niin kun joku tollainen C-keikka esimerkkinä vaan, joku C7, en tie onko
siinä sellaista mut kun neljältä yöllä
tulee C74 keikka meille…
Keskustelu jatkuu, mutta Kalle ja
Seppo jäsentävät edellisiä keikkaesimerkkejä työdiskurssissa, jossa
”mummo” rakentuu elämänkokemuksen ja tilannearvioinnin tekemiseen
liittyvien asioiden kautta:
Kalle: Siinäkin monesti jos rupee ajattelemaan mummoakin. Tällainen, joka on ollut kolme viikkoa kipee, niillä
voi olla tietyllä lailla se kipukynnys
ittellä: sitten kun se menee tiettyyn
vaiheeseen. Pitää ottaa huomioon,
että se on valvonut.
Seppo: Se yö on muutenkin vähän
herkkä aika.
Kalle: Yö on muutenkin herkkä aika.
(KS 271101, 1226 – 1230)

Puheessa ”mummoille” rakennetaan
päinvastainen positio kuin elämäntapadiskurssissa: mummot määrittyvät
nyt sellaisina, jotka eivät turhaan ambulanssia soita. Ja vaikka näin ei olisi-
kaan, voi syy löytyä olosuhteista: syy
hälyttämiseen saattaa olla valvomisessa ja sen johdosta tapahtuneesta
väärinarvioinnista tai johtua vuorokaudenajasta – ”se yö on muutenkin
vähän herkkä aika”. Työdiskurssissa
ambulanssitehtävää tarkastellaan
laajemmassa kontekstissa eli suhteessa ”mummon” elämänkaareen,
olosuhteisiin ja hälytysajankohtaan.
Kyse ei myöskään ole enää diagnoosista, joka tehdään heti, tässä ja nyt,
vaan pitemmästä prosessista, johon
vaikuttavat monet tekijät.
Mitä tästä kaikesta
voimme oppia?
Tutkimus osoittaa, että palomiehet
jäsentävät aineistossa kahdella eri
tavalla palomiestyötä ja –identiteettiä. Esimerkiksi elämäntapadiskurssissa palomiestyöksi määriteltiin
kiireelliset tehtävät, kun taas uudet
– esimerkiksi turvapuhelintehtävät –
nähtiin palomiehille kuulumattomiksi töiksi, ns. turhiksi keikkoiksi. Sen
sijaan työdiskurssissa muuttunutta
työtä tarkasteltiin suhteessa toimintaympäristöön, ja palomiesidentiteettiä rakennettiin suhteessa muutokseen. Toisin sanoen eri diskurssit
tarjoavat erilaisia rakennusaineksia
identiteettityölle ja määrittävät sitä,
miten muutoksiin suhtaudutaan ja
millaisista toimijan asemista muutoksia tarkastellaan. Eri diskursseissa
palomiestyön tulevaisuus rakentuu
erilaiseksi: elämäntapadiskurssissa palomies rakentuu uhriksi ilman
mainittavaa kykyä puolustautua, kun
taas työdiskurssissa palomiehille
haetaan uudentyyppistä asemaa
turvallisuustoimijoiden kentällä.

Näin ollen tutkimus osoittaa, että identiteetteihin ja työn muutokseen liittyvien prosessien ja jäsentämistapojen
ymmärtäminen tulisi olla olennainen
osa työn kehittämistä, mutta myös arkista johtamista. Organisaation haaste on, kuinka toiminnassa tapahtuvat
- usein nopeat - muutokset ja toisaalta
identiteetissä tapahtuvat – usein hitaat
- muutokset sovitetaan yhteen.
Mankkinen, Teija (2011):
Palomiehen ammatti työnä ja elämäntapana.
Tampereen yliopistopaino: Tampere.
Teija Mankkinen
17
LETKU & LAASTARI
Esko: Se on se --, heikentynyt yleistila
-- -- -- Se menee haastatteleen sitä
mummoa, se sanoo, et se on ollut
kolme viikkoo kipeenä, on ollut vähän
nuhaa kolme viikkoa, ja nyt se saa
päähänsä, et neljältä yöllä pitää päästä lääkäriin, eihän se oo, ei varmasti
oo sellainen asia, et sen pitäis nyt tapahtua. Se olis voinut hoitaa sen päivällä monta viikkoa sitten tai odottaa
aamuun. Tää oli niin kun esimerkki.
Tällaisten kanssa me painitaan koko
ajan. (KS271101, 1221 - 1223)

Ote alkaa puheenvuorolla, jossa
Pekka alkaa kertoa yhdestä keikkatilanteestaan (keikka meille). Toinen
palomies jatkaa, mutta tekijä muuttuu: Esko kertoo kuinka palomies
(se) tekee erilaisia asioita. Voidaan
ajatella, että puhetapa muuttaa palomiehen toiminnan osallistujasta ikään
kuin toiminnan olosuhteiden uhriksi
tai kohteeksi, jolloin puheesta tulee
rutiinitehtävän yleisempi kuvaus. Tällöin palomiesten asema rakennetaan
arvostelukyvyttömän (nuha), itsekkään (soittaa ambulanssin yöllä) ja
impulsiivisen (saa päähänsä) mummon toiminnan kohteeksi. Viimeisessä lauseessa palomies käyttää ”me”
muotoa, jolloin toimijoiden joukko
rakentuu sairaankuljetusta tekeviksi. Potilaasta, mummosta, puhutaan
suhteessa tämän vammoihin ja tarvittaviin hoitotoimenpiteisiin. Potilaat
ovat tavallaan ”materiaa” siinä missä
sammutettavat tulipalotkin – potilaiden sairaus tulee todeta ja hoitaa
nopeasti. Tehtävän suorittamiseen
tarvitaan erilaisia välineitä kuin tulipalojen sammuttamiseen, mutta
periaatteessa kyseessä voidaan
ajatella olevan logiikaltaan samanlainen tehtävä. Tarina kerrotaan palomiehen näkökulmasta, joka joutuu
lähtemään mummon takia tehtävään
keskellä yötä.
Rekrytoinnin satoa
Vuosi 2011 on nimetty Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuodeksi.
Teemavuodella halutaan kannustaa ihmisiä osallistumaan
vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisissa palokunnissa toimiikin yli 30 000
suomalaista. Ilman vapaaehtoistoimintaa ei olisi mahdollista tarjota koko
Suomen kattavia pelastustoimen palveluja. Maan joka kolkkaan ulottuva
paloasemaverkosto on mahdollista ainoastaan vapaaehtoistoiminnan myötä.
V
iljakkalan VPK on osallistunut omalta osaltaan rekrytointiin jo viime vuoden
puolella, kun se järjesti
perinteeksi muodostuneen Päivä
Paloasemalla -tapahtuman marraskuussa 2010.
Asemalla kävi tutustumassa väkeä
yli kuntarajojen yli 100 kiinnostunutta. Väkimäärän selitti se, ettei vastaavaa tapahtumaa lähiympäristön
VPK:t järjestäneet. Tilaisuuden yhtenä tarkoituksena oli tarkoitus saada
rekrytoitua uutta väkeä palokuntaan
– tiedossa kun oli, että Viljakkalan
kylään on muuttanut uusia asukkaita
runsaastikin lähiaikoina.
Kiinnostusta palokuntatoimintaan
olikin yllättävän paljon, ja tuona päivänä jatkokeskusteluihin ilmoittautui
kaksitoista halukasta. Ensimmäiseen
varsinaiseen aloitustilaisuuteen tuli mukaan yhdeksän – vain kolme päätti siis
olla jatkamatta tässä vaiheessa. Näistä
yhdeksästä oli kolme paluumuuttajia ja
kuusi aivan uutta jäsentä.
Viljakkalan VPK ryhtyi laatimaan
perehdyttämiskurssia, joka alkoi 16.
päivä helmikuuta 2011. Perehdyttämiskurssin vetäjäksi valittiin palomies-sairaankuljettaja Petri Kivistö,
joka työskentelee Tampereen aluepelastuslaitoksella.
Petri Kivistöllä on lujat siteet Viljakkalan VPK:hon, sillä hän kävi itse
vastaavan perehdyttämiskurssin
kymmenen vuotta sitten nimenomaan
Viljakkalassa. Petri jatkoikin tuosta
kurssista palokuntauraa niin, että
VPK:n kurssit ja armeijan käytyään
hän pyrki Pelastusopistoon, mistä
valmistui miehistökurssilta 2009.
Veljekset Tampereelta
vahvistavat VPK:ta
Paikalla lauantaina 5.3. koulutuksessa oli kuusi harjoittelijaa, joista kaksi
oli veljeksiä. Jyri ja Arttu Käpylä asuvat kirkonkylässä, parin kilometrin
päässä paloasemasta.
Arttu Käpylä on muuttanut Viljakkalaan Tampereelta viisi vuotta sitten.
Hän on ammatiltaan sähköasentaja
ja työpaikka on Lempäälässä. Kipinän palokuntaan hän on saanut jo
hyvin nuorena ollessaan Kylmäkosken VPK:n nuoriso-osastossa. Arttu
kertoo, että hänen on pitänyt tulla mukaan jo aiemminkin, mutta muut asiat
ovat vieneet ajan käytön kokonaan,
mutta nyt tutuisi olevan aikaa. Perehdytyksen jälkeen tavoitteena on lähteä sammutustyökurssille, sillä motiivi
ainakin on korkealla, hän toteaa.
Jyri Käpylä on muuttanut Viljakkalaan myös Tampereelta. Muutto
tapahtui neljä kuukautta sitten. Hän
on ammatiltaan myyntineuvottelija.
Jyri kertoo, että palokuntahistoriaa
ei hänellä ole lainkaan. Mukaan tuli
lähdettyä ensinnäkin velipojan houkuttelemana ja toisaalta hän kertoo
hakeneensa jo pitkään jotain tämän
tyyppistä harrastusta. Perehdytys
tuntui hänestä ihan mukavalta – kaikki on aivan uutta.
Viljakkalan VPK
pähkinänkuoressa
Viikkoharjoituksissa vasemmalta oikealle: Jyri Käpylä, Antti Poti, Joonas Nisula, Arttu Käpylä ja kouluttaja Petri Kivistö.
18
Perustettu 18.9.1938
Jäseniä 51, joista:
hälytysosastossa 17
naisosastossa 7
veteraaniosastossa 10
nuoriso-osastossa 17
55 hälytystä (vuonna 2010)
Palomestari Tapio Liesko
Yhteistuumin ja tiukalla
talkooasenteella!
Siinä resepti millä Kurussa lauantaina 12.2. järjestetty kylätapahtuma,
Kurun Helmihulinat, järjestettiin. 112-päivän pääteemana lähestyttiin
yhteistyökumppaneita ja tapahtuman järjestelyissä olikin mukana suuri
joukko paikallisia toimijoita: Tampereen aluepelastuslaitos, Kurun sanomat,
Ylöjärven kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, Kurun yrittäjät, Kurun
Kontiot eli partiolaiset, SPR:n Kurun osasto sekä lukuisat muut tahot.
P
aloaseman yhteydessä olevalla torilla lämpöä tarjosi
Metsähallituksen rakovalkea ja kaksi laavua. Moottorisahataiteilija Mikko Pirttijoki jyrsi jääkuutioista esiin näyttäviä eläinaiheisia
jääveistoksia hirvikoirasta metsoon.
Kirpakka pakkanen huolehti siitä, että
aihiot pysyivät kuosissaan. Metsäop-
pilaitos oli tuonut paikalle monitoimikoneen ja simulaattorilla oli mahdollista
kokeilla kuinka puu kaatuu ja karsiutuu. Perheen pienimpien oli mahdollista ratsastaa Vänrikki Stoolin ratsutallin
hevosella ja lasketella pihaan jäädytetyssä liukumäessä. Pelastuslaitoksen
kalusto oli ulkona nähtävillä.
Näläntorjunnasta huolehtivat LC-
Palomies Harri Puttonen
19
LETKU & LAASTARI
Kuru ja SPR:n Kurun osasto. Lihakeittoa tarjoiltiin soppatykistä kolmen
tunnin aikana 164 annosta. Maksu oli
vapaaehtoinen ja kassaan kilahti mukavasti lähes 400 euroa. Rahat ohjattiin kurulaisten sotaveteraanien ja -leskien kotona asumisen tukemiseen.
Kurun toimenpidepalkkaiset palomiehet olivat rakentaneet lahjoituksena saadusta puutavarasta 200 linnunpönttöä, joihin oli poltettu 112-logo.
Pöntön saivat muistoksi alkusammutusta päivän aikana harjoitelleet.
Sisällä kansalaisille opastettiin oikeaoppista kalankäsittelyä ja kevään
eduskuntavaalit sai paikalle 25 ääntenkalastajaa. Kirjaston lukusalissa
perheen pienimpiä viihdytti satusetä
Wilson Kirwa. Hauskana persoonana
tunnettu Kirwa pisti ulkona kaikkien
veren kiertämään jumppatuokion
muodossa.
Arviot tilaisuuden kävijämäärästä liikkuvat viidensadan paremmalla
puolella. Kiitettävä määrä ja osoitus
siitä, että vaivannäkö kannatti ja mitä hyvällä kyläläisten yhteishengellä
saadaan aikaan.
Kuvassa Iranin Bamissa vuonna 2003 tapahtuneessa maanjäristyksessä ollut suomalainen FRF:n komennuskunta. Joukossa oli mukana muutama tamperelainenkin.
Kansainvälinen
pelastustoiminta
Suora lainaus sisäasiainministeriön (SM) pelastustoimen strategia
2025 luonnospaperista, joka on yleisesti luettavissa SM:n sivuilla:
”Euroopan unionin merkitys siviilikriisinhallinnassa ja kansainvälisessä
pelastustoiminnassa kasvaa. Unionin päätökset ja valmiusjärjestelyt
asettavat vaatimuksia myös Suomen pelastustoimelle”.
I
lmastossa tapahtuvat muutokset lisäävät äärimmäisten sääilmiöiden ja niistä aiheutuvien
luonnononnettomuuksien, kuten
myrskytuhojen ja tulvien riskiä. Etäälläkin tapahtuvat luonnonkatastrofit
ja aseelliset konfliktit voivat johtaa
vakaviin humanitaarisiin kriiseihin,
joiden vaikutukset näkyvät erityisesti
pakolaisten määrässä ja kriisialueiden avun tarpeessa. Suomenkin on
varauduttava suuriin kansainvälistä
apua edellyttäviin luonnon- ja muihin
onnettomuuksiin. Niiden määrän kasvu saattaa lisätä myös kansainvälisiä
pelastustoimen tehtäviä sekä pelastustoimelle asetettavia toimintakykyvaatimuksia.
Historia
Suomalaisen kansainvälisen pelastuskomennuskunnan FRF:n (tuolloin
Finn Rescue Force, nykyisin Finn
20
Rescue Finland) perustamistehtävän
sai 1990-luvun alussa Helsingin silloinen pelastuskomentaja Rainer Alho.
Komennuskunta toimi ja toimii yhä
esimerkiksi maailmalla tapahtuvien
suuronnettomuuksien, kuten maanjäristykset tai tulvat, pelastustehtävissä
SM:n päätöksellä. Tehtäviä kutsutaan
USAR-tehtäviksi. Nimi tulee englanninkielisistä sanoista Urban Search
and Rescue. Komennuskunnalla voi
olla myös muita tehtäviä, kuten hu-
manitaarinen apu tai tukitehtävät eri
operaatioissa.

Virallisesti toiminta aloitettiin vuonna
1993, vaikkakin olimme jo ensimmäisellä ”keikalla” Latvian metsäpaloissa
kesällä 1992. FRF:n joukot koostuivat
viiden suurimman pelastuslaitoksen
joukoista. Helsingin, Vantaan, Espoon, Turun ja Tampereen henkilöstöstä oli suunnitelmissa saada lähes
200 miehen pelastuskomppania. Käytännössä saimme kuitenkin vain joukkueellisen miehiä lähtemään helposti
mm. maanjäristysonnettomuuteen.
Lähtöaika hälytyksestä toimintaan
on sovittu kuudeksi tunniksi.

Rahoitus- ja koulutusvaikeudet saivat
aikaan sen, että parisen vuotta sitten
Pelastusopistolla sijaitseva Kriisinhallintakeskus (CMC = Crisis Management Centre) sai tehtäväkseen
järjestää uudelleen kansainvälisen
pelastustoimen asiat Suomessa. Nykyisin kansainväliseen pelastushenkilöstöön on mahdollista liittyä kaikista
pelastuslaitoksista. Henkilöstö ei
enää ole oman pelastuslaitoksensa
”kirjoilla” ja lähettämää, vaan se osallistuu toimintaan siviilikriisinhallintalain mukaisesti.
Monimutkainen
toimintakenttä
Kun FRF:ää perustettiin, toimittiin periaatteessa vain YK:n antamissa tehtävissä. Myöhemmin mukaan astuivat
pohjoismainen yhteistyö, NATOn rauhankumppanuushankkeen mukaiset
harjoitukset sekä nykyisen tärkeässä
asemassa oleva EU:n kansainvälinen
pelastustoiminta.

Usein oli ja on kyseessä samat henkilöt, jotka vaihtavat lippalakkia toimiessaan vaikkapa YK:n tai EU:n lipun alla
katastrofialueella. YK:n tehtävissä on
myös mahdollista lähteä asiantuntijatehtäviin UNDAC-koulutettuna henkilönä tai tukitehtäviin Base Camppiin,
kuten meidänkin poikiamme oli Haitissa. EU-organisaatiossa on vastaava
järjestelmä ja mahdollisuus osallistua
kansainvälisiin arviointi- tai organisointitehtäviin esimerkiksi CMI- tai
OPM-kurssit käytyään.
Tulevaisuus
Kuten jo SM:n tulevaisuusstrategiasta huomataan, niin vaatimukset
kasvavat ja poikkeavat luonnonilmiöt
todennäköisesti lisääntyvät. Tämä
asettaa suomalaisen pelastustoimen
lisääntyvien haasteiden tielle. Seuraava konkreettinen tavoite on saada
Suomi YK:n Insaragin mukaisen arviointijärjestelmän mukaiseen Heavyluokkaan vuonna 2012. Tätä varten
on olemassa erikseen määräraha,
jolla on palkattu henkilöitä tekemään
ja suunnittelemaan koulutusta ja harjoituksia sekä hankkimaan kalustoa.
Laitoksestamme on mukana näissä
tehtävissä eri henkilöitä hyvinkin aktiivisesti.

CMC haluaa päästä pois ”vanhan
FRF:n” historian painolastista ja toimintatavoista. Se onkin järjestänyt
nimikilpailun, joka päättyi maaliskuun
lopussa.

Laitoksessamme on useita henkilöitä,
joilla on kokemusta kansainvälisestä
pelastustoiminnasta. Kirjoittaja on entinen FRF:n yhteistyöryhmän jäsen,
jolta saat asiasta perustietoa ja hän
voi lisäksi välittää myös muiden laitoksemme FRF-henkilöiden yhteystietoja monipuolisemman ja uudemman tiedon saamiseksi.
Palopäällikkö Ari Vakkilainen
LETKU & LAASTARI
21
Pelastuslaitoksen uud
Kun Tampereen aluepelastuslaitoksen johtamis- ja
päivystysjärjestelmän uudistustyötä tehtiin, kävi selväksi
myös tarve uudistaa hallinnollista organisaatiota. Hallinnon
uudistus yhdistettiin toteutettavaksi samassa aikataulussa
pelastustoiminnan johtamisjärjestelmän kanssa niin, että uudella
organisaatiolla toiminta voitiin aloittaa 2011 vuoden alussa.
Uudistukseen sisältyi hallinnollisen aluejaon muutoksia ja
tehtävien uudelleen järjestelyjä.
P
elastustoiminnan päivystys- ja
johtamisjärjestelmän uudistuksen
tavoitteena oli
vähentää päivystäjien työn
kuormittavuutta ja työhön kuluvaa
sidonnaisuusaikaa sekä lisätä tehtävän houkuttelevuutta työntekijöitä
rekrytoitaessa. Uudistus myös parantaa päivystäjän työturvallisuutta
ja pelastustoiminnan johtaminen on
mahdollista aloittaa tehokkaasti jo
matkalla kohteeseen. Pelastustoiminnan johtamisjärjestelmän perustana on aiemman kuuden päivystysalueen sijaan kolme pelastusaluetta, joissa kussakin on kasarmoituna
välittömässä lähtövalmiudessa päivystävä palomestari P3 ja hänellä
käytössään kuljettaja. P3:n lisäksi
toimii varajärjestelmänä P30 varallaolossa ja suurten tilanteiden johtamista varten päivystävä päällikkö
P2 varallaolossa. Palomestareiden
päivystyspisteinä toimivat Ruovesi,
Tampereen Hervanta ja Nokia.

Aluepelastuslaitoksen hallinnollisen uudistuksen yhtenä keskeisenä
strategisena tavoitteena on panostaa aiempaa enemmän myös työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen.
Tätä toimintaa varten on tehty oma
toimintayksikkö. Tavoitteena on johtamisen tehostaminen ja resurssien
lisääminen työhyvinvointityöhön ja
tätä kautta parantaa henkilöstön
osaamistasoa ja motivaatiota sekä
vähentää toimintaan liittyviä riskejä.
Pelastustoiminta
Aiemmin kuuteen hallinnolliseen
toimialueeseen jakautunut Pirkanmaa jaettiin kolmeen alueeseen,
jotka vastaavat rajoiltaan kolmea
uutta pelastusaluetta, Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen pelastusalue.
Pelastustoiminnan valmiudesta kullakin alueella vastaa palopäällikkö.
Pelastustoiminnasta vastaa päällystöpäivystäjä (P3, P30), päällikköpäivystäjä (P2) tai pelastusjohtaja (P1)
tehtäviensä mukaisesti.

Pelastusalueen keskeisiä tehtäviä
ovat pelastustoiminta ja sen vaatiman toimintavalmiuden ylläpito pelastusalueella sekä onnettomuuksien
ennaltaehkäisyyn liittyvät tehtävät.
Riskikohteiden operatiivinen suunnittelu ja huolehtiminen osaltaan sisäisestä koulutuksesta ovat edellytyksiä
onnistuneeseen pelastustoimintaan
onnettomuustilanteissa. Pelastus-
22
distunut organisaatio
kuntalaiset ja toimenpidepalkkainen
henkilöstö. Itäisen pelastusalueen
palopäällikkönä toimii Pekka Mellin,
läntisen pelastusalueen palopäällikkönä Jari Veija ja pohjoisen alueen
palopäällikkönä Mika Salmela.

Pelastusalueet kuuluvat toimintayksikköinä pelastustoiminnan ja valmiussuunnittelun päävastuualueeseen,
josta vastaa pelastuspäällikkö Esko
Kautto. Tähän vastuualueeseen
kuuluu toimintayksikköinä myös valmiussuunnittelun toimintayksikkö,
komentotoimisto ja Wivi viesti- ja
johtokeskus.

Valmiussuunnittelun toimintayksikön
tehtäviin kuuluu kuntien vastuulla
olevan valmiussuunnittelun ohjaus
ja koordinointi sekä väestönsuojelun
tehtävät. Normaaliajan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisesta sekä siihen liittyvästä koulutuksesta koko Pirkanmaalla vastaa ja sitä
kehittää valmiuspäällikkö Markku
Lehtonen. Palopäälliköt osallistuvat
23
omien pelastusalueidensa osalta
valmiussuunnitteluun ja väestönsuojeluvalmiuden ylläpitoon.

Komentotoimisto on pelastustoiminnan keskitetty palveluyksikkö, jonka
ensisijainen tehtävä on vastata pelastusalueiden riittävästä henkilöresurssista. Tehtäviin kuuluvat muun muassa työvuorosuunnittelu, rekrytointitarpeen määritys ja sijaisten hankinta
sekä pelastustoiminnan kehittäminen ja ohjaus yhteistyössä pelastusalueiden palopäälliköiden kanssa.
Komentotoimiston päällikkönä toimii
palopäällikkö Ari Vakkilainen.

Tampereen aluepelastuslaitoksen
viesti- ja johtokeskus Wivi palvelee
aluepelastuslaitoksen asiakkaita ja
henkilökuntaa sekä Pirkanmaan kuntia. Wivi tuottaa koko Pirkanmaalla
ympärivuorokautisia valvonta- ja
päivystyspalveluja sekä tukee pelastustoimintaa ja sen johtamista. Viesti- ja johtokeskustoiminnasta vastaa
ja sitä kehittää viestipäällikkö Tarja
LETKU & LAASTARI
alueella suoritetaan palotarkastukset
pienissä erityiskohteissa ja muissa
kuin suojeluvelvollisissa asuinrakennuksissa. Yksittäisten alueen
tapahtumien ja yleisötilaisuuksien
turvallisuuden varmistamiseksi tehtävät ylimääräiset palotarkastukset
ja ennakkoneuvonta ovat osaltaan
varmistamassa turvallisten yleisötilaisuuksien toteuttamista.

Turvallisuusviestintään kuuluvaa ulkoista koulutusta ja neuvontaa toteutetaan pelastusalueella, jotta ihmisten
turvallisuustietous lisääntyisi ja he
osaisivat toimia oikein hätätilanteissa.

Pelastusalueen päällikkönä palopäällikön keskeisiä tehtäviä ovat pelastusalueen toiminnan johtaminen ja
toimiminen osaltaan yhteyshenkilönä
pelastusalueen kuntiin ja muihin keskeisiin sidosryhmiin. Huolehtiminen
yhteistoiminnasta sopimuspalokuntien kanssa on tärkeä tehtävä. Pelastustoimintaan osallistuu Pirkanmaalla merkittävällä tavalla sopimuspalo-
Pesonen. Viestipäällikkö toimii myös
yhteyshenkilönä hätäkeskukseen
hälytysohje- ja viestiyhteysasioissa.
Viesti- ja johtokeskukseen sijoittuvat
myös tieto- ja viestintätekniikkapalvelut sekä tarvittava tietohallinto.
Onnettomuuksien
ehkäisy
Aluepelastuslaitoksen toisena päävastuualueena on onnettomuuksi-
en ennaltaehkäisyn ja kehittämisen
vastuualue, jonka toiminnasta vastaa
pelastuspäällikkö Seppo Männikkö.
Tähän vastuualueeseen kuuluu toimintayksikköinä, laatu- ja työhyvinvointipalvelut, onnettomuuksien ennaltaehkäisyn toimintayksikkö sekä
tekniset palvelut. Onnettomuuksien
ennaltaehkäisyyn kuuluvat toimialan
ohjaus- ja valvontatehtävät, turvallisuusviestintä, pelastustoimialalle
kuuluva onnettomuuksien yleinen
24
ehkäisy, paikallinen ja alueellinen
turvallisuussuunnittelutyö, palontutkinta sekä nuohoustoiminta. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tehtävät
suoritetaan onnettomuuksien ennaltaehkäisyn yksikön ja pelastusalueiden toimesta.

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn
toimintayksikön vastuuhenkilönä toimii
johtava palotarkastaja Pekka Mutikainen ja yksikön keskeisiä tehtäviä ovat:
turvallisuusviestinnän suunnittelu ja
ohjaus, maankäytön ja rakentamisen
ohjaus- ja asiantuntijatehtävät, pelastustoimelle kuuluvat vaativat valvontatehtävät, paikalliseen turvallisuustyöhön osallistuminen, palontutkinta sekä
nuohoustoimintaan liittyvät tehtävät

Turvallisuusviestintään sisältyy turvallisuusneuvonta, turvallisuuskoulutus,
yleisötilaisuudet ja joukkoviestintä.
Turvallisuusviestintä jakautuu sekä
keskitetysti että pelastusalueilla hoidettavaksi erillisen tehtäväkuvauksen
mukaan. Tiedotuspäällikkö Veijo Kaján osallistuu osaltaan turvallisuusviestinnän ohjaamiseen.

Laatu- ja työhyvinvointi toimintayksikön palveluihin kuuluvat tutkimus- ja
kehitystyö, työhyvinvoinnin johtaminen
ja kehittäminen sekä sisäinen koulutus. Tutkimus- ja kehitystyöhön kuuluvat muun muassa laadun arviointi,
korkeakouluyhteistyö sekä pelastusalan tutkimusten seuranta. Työhyvinvoinnin johtamiseen ja kehittämiseen
kuuluvat muun muassa työsuojelu,
työterveyshuollon suunnittelu ja ohjaaminen, työturvallisuusriskien arviointi
ja testaussuunnittelu. Sisäinen koulutus on kiinteä osa aluepelastuslaitoksen työturvallisuusriskien hallintaa
ja osaamisen kehittämistä. Sisäiseen
koulutukseen kuuluvat laitoksen omalle henkilöstölle ja sopimuspalokunnille
annettava koulutus sekä osaamisrekisterin ylläpitäminen. Toimintayksikön
toiminnasta vastaa toimintayksikön
vastuuhenkilö. Vastuualueen organisointi on vielä kesken ja vastuuhenkilön paikka on vielä täyttämättä. Toimintayksikön organisoimisessa kuullaan
myös henkilöstön ehdotuksia.

Teknisiin palveluihin kuuluvat kaluston hankinta- ja kunnossapitopalvelut, kiinteistöjen hallinta sekä varusteet. Teknisistä palveluista vastaa ja
sitä kehittää tekninen päällikkö Esko
Kulmala.

Aluepelastuslaitoksen kolmantena
päävastuualueena on ensihoitopalvelut, jonka toiminnasta ja kehittämisestä vastaa sairaankuljetuspäällikkö
Matti Isotalo. Aluepelastuslaitoksen
ensihoitopalvelulla tarkoitetaan koko
ensihoidon toimintaketjua, johon kuuluvat ensivastetoiminta, perus- ja hoitotason ambulanssitoiminta ja lääkintäesimiesyksikkö. Ensihoitopalvelujen
vastuualue on oma toiminnallinen ja
taloudellinen kokonaisuus. Alueellisesti omalta osaltaan ensivastetoiminnasta vastaavat pelastusalueiden
palopäälliköt.

Koko aluepelastuslaitoksen toimintaa
johtaa pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen apunaan pelastuspäälliköt, sairaankuljetuspäällikkö sekä hallinto- ja
viestintäpalvelut

Hallintopalveluihin kuuluvat talous-,
henkilöstö-, rekrytointi- ja toimistopalvelut ja niistä vastaa talouspäällikkö Miia
Ojala. Viestinnän tehtäviin kuuluvat
ulkoinen viestintä sekä sisäisen viestinnän ohjaus ja valvonta. Viestinnästä
vastaa tiedotuspäällikkö Veijo Kajan.
Operatiivinen päällikkö
Martti Honkala
Savumerkkejä verhon takaa
lähdettävä nopeasti. Samaan aikaan
olemme opettaneet nopean alkusammutuksen merkitystä. Nyt ollaan
siis vedenjakajalla ja tärkeää on, mitä
asiaa painottaa. Hätäkeskus kehottaa poistumaan palavasta asunnosta
ovet perässä sulkien. Milloin on sitten
aikaa alkusammutukselle?

Alkusammutuksessa toiset pitävät
sammutuspeittoa kodin tärkeimpänä
ja hankittavimpana välineenä. Toiset ovat ryhtyneet suosittelemaan
jauheen sijaan vaahtosammutinta.
Varsinkin tulevaisuudessa odotan ja
pelkään suurta nousua jääkaappien
syttymisien lisääntymiseen. Sinne
jauhe on helpompi sujauttaa kuin
sammutuspeite. Selkein turvallisuusviestinnässä tuleva epäkohta siis on,
jos sanotaan kaikkien savujen olevan
tappavia jo muutaman henkäyksen
jälkeen. Silloin ei ole aikaa jäädä
suorittamaan alkusammutusta, vaan
pitää poistua nopeasti savuisesta
25
tilasta. Miksi yleensä pyydetään ihmisiä hankkimaan alkusammutusvälineitä, jos heitä opetetaan välittömästi
tulipalon nähtyään poistumaan rakennuksesta? Ei savua ilman tulta!

Kuka on se auktoriteetti joka sanoo,
miten tehdään. Nimenomaan nuorille annetussa opetuksessa on oltava tarkkana. Onko meillä yhteiset
linjaukset miten asioita opetetaan?
Mielipiteitä yleensä kaikkeen tekemiseen voi olla monenlaista. Toisten
mielestä erilaisuus on rikkaus ja jotkut
voivat ajatella, että kaikki tulee tehdä
samanlaisina oppitunteina. Yleisesti
voisi ajatella, että viranomaisen tulee
huomioida tasa-arvoisuus ja antaa
kaikille samalla mitalla. Siksikin yhteiset ja samansisältöiset materiaalit
ovat perusta kaikelle turvallisuusviestinnälle.
Palomestari Risto Salonen
LETKU & LAASTARI
Olemme työssämme pukeutuneet savulta suojaan paineilmalaitteilla. Toisinaan vanhan liiton miehet menivät
savuun myös ilman laitteita. Me opetamme ihmisille, että savu tappaa.
Yleinen neuvomme on, että jo kaksi
henkosta savua riittää tappamaan.
Vanhan liiton miehet olivat joskus savussa, vartinkin, välillä keuhkotuuletusta raittiissa pihalla ja homma jatkui.
Eikö savu tappanutkaan entisaikojen
vanhaa nokikeppiä?

Lämpimät tai kuumat savut ovat tappavia ja kylmät savut eivät vie tainnoksiin niin nopeasti. Useiden mielipide on, että ei ole tarpeen erotella
erilaisten savujen ”tappoastetta”. Esitetään vain kaikkien savujen olevan
tappavia. Toimintamalli on selkeä,
mutta sillä on varjopuolensa. Kun
kerrotaan ihmisille, että kaikki savut
ovat tappavia ja jo kaksi savua riittää
tainnuttavaan annokseen, ihmisille
syöpyy mieliin ajatus, että savusta on
Eturivissä vasemmalta: Hannu Tuhkasaari, Jani Lehtinen, Teemu Turunen, Harri Järvelä ja Topi Varho.
Ylärivissä vasemmalta: Jaska Mielonen, Ilari Mansikkaviita, Marko Peltoniemi,Ari Laine, Matti Välikoski,
Marko Sainivaara, Ville Naskali, Harri Tanhuanpää.
Lisäksi joukkueessa pelasi Jarkko Haapala ja huollosta / valmennuksesta vastasi Markku Vuorela.
Viranranomaiskiekkoturnaus 2011 Turussa
Tampereen aluepelastuslaitoksen kiekkoilijat ovat osallistuneet alusta lähtien
– jo neljäs kerta - turkulaisten palomiesten järjestämään Viranomaiskiekkoturnaukseen. Kun luo katsauksen
turnauksen historiaan, niin huomaa,
että Tampereen aluepelastuslaitoksen
joukkue voitti ensimmäisen turnauksen
vuonna 2008 ja viime vuonna kolmannen turnauksen. Toisena turnausvuonna voitto meni puolustusvoimien joukkueelle Satakuntaan.
Nyt olikin jo turkulaisten palomiesten tai poliisien vuoro juhlia voittoa, ja
Varsinais-Suomen pelastuslaitoshan
turnauksen sitten voittikin. Mielenkiintoisia ja vauhdikkaita otteluita oli
taas runsaasti. Ainoa moitteen sana
turnauksessa jäi turkulaisesta puusilmästä raitapaita päällään. Hemmo
hylkäsi oman joukkueemme maalin,
jonka Lehtisen Jani laukoi ”längistä”
keskelle maalia. Tähän hylkäykseen
katkesi tällä kertaa tiemme mitaliotteluihin. Luonnollisesti kyselimme pelin
aikana ja jälkeen tuomarilta, mitä kenneliä hän suosii tulevissa apuvälinehankinnoissaan?
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen voitto oli toki täysin ansaittu,
loistavien peliesitystensä jälkeen!
Hopeamitalit matkasivat Lahteen
Päijät-Hämeen aluepelastuslaitoksen joukkueen mukana. Pronssia
voitti A-sarjaan nousija Helsingin pelastuslaitoksen joukkue. Näyttää siis
edelleenkin siltä, että viranomaisten
kiekkoherruus on tukevasti pelastushenkilöstön käsissä!
A-sarjan pistepörssin voitti Tampereen aluepelastuslaitoksen joukkueen Jani Lehtinen. Poikkeuksellisesti
joukkueessamme ei erottunut selkeää
”jäähykuningasta” tämän vuoden turnauksessa. Liekö sitten äijien otteet
pehmentyneet iän karttuessa? Ensi-
vuodeksi A-sarjaan nousivat Kotkan
palomiesurheilijat ja Vanginvartijat. Bsarjaan putosivat Oulu Fire Fighters
(OFF) ja Turun poliisit.
Kaikkihan tietävät, että jääkiekko
on joukkuelaji ja siinä joko voitetaan
tai hävitään joukkueena. Jääkiekkoon
kuuluu aina niin onnistumisia kuin
myös epäonnistuneita suorituksia.
Menestyminen perustuukin ”tiiminä”
toimimiseen ja yksilöiden eri osaalueillaan tekemiensä onnistuneiden
ratkaisujen yhteen sopimiseen.
Samat lainalaisuudet pätevät
myöskin pelastustehtävien onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseen.
Taistellaan edelleenkin yhteisten päämäärien saavuttamiseksi samaan hiileen puhaltaen, kaveria kannustaen
ja tukien.
SM-palopilkki
Parainen
Pilkkikisoissa Paraisilla Tampereen aluepelastuslaitoksen Pasi
Mäkipelto tuli toiseksi yleisessä
sarjassa. Saalis oli 2581 g. Tuomas Markkula oli kolmas 2540
gramman saaliilla. Joukkueki-
sassa aluepelastuslaitoksen
1.joukkue oli kolmas. Joukkueessa pilkkivät Pasi Mäkipelto, Tuomas Markkula, Jarmo Innanen,
Janne Hynnä ja Markku Peltoniemi. Kaloja tuli 6990 g
Tomi-Pekka Olkkonen
26
TaPU Harri Järvelä (ensi vuonna
jo vaihtoaition puolella)
Hikeä ja puristusta Pirkanhiihdossa
H
näin Mikan aina vaatteita vaihtaessa
työvuoron jälkeen.
Kello 11 noin viisisataa hiihtäjää,
minä mukana joukossa, ampaisi vapaantyylin 90 kilometrin koitokselle.
Yhteensä hiihtäjiä oli kolmisen tuhatta.
Ensimmäinen sauvarikko tulikin pian
vastaan. Hiihtäjien paineensietokykyä pystyi hyvin testaamaan pienellä
sauvan päälle astumisella. ”Hyvä, ettei sulla ole kunnon hiilikuitusauvoja,
olisi meinaan mennyt poikki”, oli toimiva lausahdus. Harva olisi päässyt läpi
Pelastusopiston psykologin testistä,
niin nousivat kierrokset.
Ilma oli ihanteellinen: pakkasta 13
astetta, auringon paistetta ja myötätuuli. Tankkauspaikkoja oli noin kymmenen kilometrin välein ja katsoimme
parhaaksi käytännön, jota Seppo on jo
lukuisissa pitkänmatkan tapahtumissa
käyttänyt: ”kaikkea otetaan, kun kerran ollaan maksettu”. Tällä taktiikalla
ei päässyt nälkä sen paremmin kuin
janokaan selättämään kilpailijaa. Harjoittelun mukavimpaan osuuteen ennen kisoja olinkin panostanut kunnolla.
Siis lepäämiseen ja tankkaukseen.
Ensimmäiset kolmekymmentä kilometriä meni kuin siivillä ladun ollessa
lähes ihanteellinen luistoltaan. Sitten rupesi muodostumaan paksua sohjokerrosta, johon suksi upposi joka potkulla
nostaen sykkeitä. Tätä riitti paikoitellen
lähes Pentinmaalle asti, jossa lähdin
rajuun irtiottoon tasoittaakseni Sepon
etappivoittoja. Kyllä se pahaolokin siel-
tä sitten tuli lopun nousuissa.
Nyt takkaleivinuunin hyllyllä, kunniapaikalla, paistattelee kunniakas
Pirkanhiihto-mitali. Tuleva sukupolvi
sitä ihaillen silmäilee ja välillä epäilee,
voivatko kaikki heidän kuulemansa jutut olla edes totta ja tapahtuneet tällä
yhdellä ja samalla matkalla.
Muita palosotilaita en havainnut
sen lähes kahdeksan tunnin aikana,
jonka vietin matkalla samentuneen
katseeni haravoidessa lähinnä suksien kärkiä. Mutta huhut kertovat, että
mukana olivat Palokunnan Urheilijoita edustamassa myös: Kari Mäkipää,
Seppo Männikkö, Timo Korpela, Ari
Laine, Sakari Virta, Jarmo Hakala,
Miikka Raivio ja Aaro Aaltonen.
Palomies Veli-Mikko Leinonen
Hiihtopäivä
Helmikuussa järjestettiin Tampereen
Kaupissa jo perinteeksi muodostunut
hiihtopäivä, jonka voittajaksi nousi
kakkostyövuoro. Voittoa tavoitteli
myös 4.-jaos, joka johtikin viestiä aina yhdeksännelle osuudelle asti; parhaimmillaan jopa puolella kierroksella. Ankkuriosuudella Isoniemen Mikko
hiihti noin sadan metrin eron kiinni ja
ratkaisi kisan 2.-jaoksen hyväksi.
Palomies Ville Naskali
Päristelyä keväthangilla
Jo perinteeksi muodostunut palomiesten talviendurokisa ajettiin tänä vuonna 12.3.
Pornaisissa varsin mainioissa maisemissa, joskin osallistujia oli paikalle saapunut
kymmenkunta virkaveljeä kotimaan eri palokunnista. Silti sää ja ajoura suosi lajin
harrastajia ja Tampereen aluepelastuslaitosta (Team Tanpere) edusti tänäkin
vuonna I-vuorosta Kari Isoviita ja Janne Mäkinen. Veljeskaartin kuopus, Aholan
Sami, jäi kotiin varmistaakseen terveenä valmistumisen alipäällystökurssilta.
Reitti oli noin yhdeksän kilometrin mittainen ja se kierrettiin kolmeen kertaan,
tänäkin vuonna ajettavan Päijänteen Ympäriajon maisemissa. Kisat järjestänyt
paikallinen piti alusta alkaen melko selkeää voittajalinjaa; lienee kiertänyt reitin
kantoja jo syksystä alkaen. Silti toipilaana uralle lähtenyt, vielä puolikuntoinen
Isoviita, ei helpolla taipunut ja sijoittui lopulta hienosti hopealle. Mäkisellä sitä
vastoin oli elektroniikka-ongelmia, lähinnä kypäräkameransa kanssa. Ajosuoritukseen se ei silti vaikuttanut ja tuttu peränpitäjä olikin mielissään päästyään
sentään maaliin. Kaiken kaikkiaan hieno talvipäivä hienon lajin ja ennen kaikkea
hienojen kollegoiden seurassa. Palomiesmoottoreiden seuraava kilpailu antaa
odottaa itseään, kunhan lumi sulaa ja kelit lämpiää. Sitä odotellessa...
Palomies Janne Mäkinen
27
LETKU & LAASTARI
iihtopäivän aamuna hyppäsin Seppo Knuuttilan kanssa
järjestäjien hankkimaan Niinisalon bussiin. Tilaisuus voittaa itsensä oli taas käsillä. Tiesin, että talven
innostunut puurtaminen muodostuisi
muutamien tuntien kuluttua väkinäiseksi tuskaksi, jossa mahdollisuudet
voittaa muuta kuin itsensä olisivat
minimaaliset. Mutta itsensä voittamista tänne hakemaan tultiinkin. Oli
voittajan olo.
Olimme Sepon kanssa ajaneet taas
kerran itsemme talven aikana sellaiseen raivoon, jota ei voinut jättää hyödyntämättä. Oli jälleen pakko lähteä
ladulle haastamaan. Onneksi Tabelin
Vesan manipuloivat kätöset olivat talven aikana saaneet kymmenen vuotta
vihoitelleet olkapääni sellaiseen kuntoon, että ylipäätään uskalsin laittaa
ne alttiiksi tällaiseen koetukseen.
Tapanani oli talven ajan ollut hiihtää ennen työvuoroa pienempi lenkki
ja työvuoron jälkeen - hyvät päiväunet
hankkiakseni - varsinainen treeni.
Koska asun lähellä risteystä, josta
käännytään Seitsemisen luonnonpuistoon, ei varsinaista luistelu-uraa
ole kodin vieressä. Karsastan ajatusta
lähteä autolla urheilemaan, joten tämä olikin osoittautunut hyväksi tavaksi päästä vähällä ajamisella Nokian,
Tampereen ja Ylöjärven mahtavien
hiihtoreitistöjen ääreen. Tällä tyylillä
hiihtokilometrejä minulle oli kertynytkin yli 500. Seppo puolestaan lähti
matkaan alle 300 hiihtokilometrillä,
mutta Sepon diesel kun käynnistyy,
sitä ei pysäytäkään mikään.
Mika Hasalta olin tarkentanut
epäselviä treenaamisasioita, lähinnä
oikeita sykealueita etsiessä. Jouluna
sitten sain joulupukilta mahtavan sykemittarin, josta löytyivät kaikki länsimaisen tekniikkaorientoituneen hifistelijän
vaatimat toiminnot: langaton lähetin
tiedonsiirtoon tietokoneelle, kuntotason testausohjelma, palautumisajan
kertova tietokoneohjelma, treeniohjelmia niin vasta-alkajille kuin fanaatikoillekin ja jopa nettiyhteisö, jossa pystyy
välittämään lähes reaaliaikaisesti syketasoja, aikoja, matkoja, tuntemuksia
jne. Olin aivan haltioissani tällaisesta
henkilökohtaisesta valmentajasta. En
saanut ikinä laitetta toimimaan, joten
palautin sen ja ostin mittarin, joka kertoo sykkeen ja kellonajan. Onneksi
Kameraesittely 19.4.2011 klo 16.00 - 18.15 Keskuspaloaseman isossa luentosalissa
Tervetuloa tilaisuuteen toivottaa Palokuvaajat ry
28