(pdf)! - Merplast Oy

Työsuojaimet
Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu
työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen
liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö.
Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,
kunta- ja kaupunkiasiakkaat ja yhteisöt
kaikkialla Suomessa.
Merplastin toimintamalliin kuuluu asiakkaan maksuton opastus. Yhtiömme asiantuntijoilla on kattava tieto
työturvallisuudesta ja sen toimintaympäristöön liittyvistä
asioista. Tuomme tämän tiedon asiakkaillemme henkilökohtaisella tapaamisella. Merplastin asiantuntija tutustuu
asiakkaan lähtötilanteeseen mahdollisimman tarkasti.
Samalla käydään läpi asiakkaan toiveita ja asiakkaalle
tärkeitä asioita liittyen työsuojelutarvikkeiden ylläpitoon.
Seuraavaksi suunnitellaan, miten asiakkaan suojain-valmiutta voitaisiin parantaa ja miten tavoiteltu
valmiustaso asiakkaan pisteissä ylläpidetään.
Merplastin asiantuntija voi tarvittaessa
ylläpitää pisteet siten, että kaikki konSUUNNITELMA
septiin valitut pisteet tarkastetaan
TOTEUTUKSELLE
ja puuttuvat tuotteet täydennetään säännöllisesti.
1.
LÄHTÖTILANTEEN
KARTOITUS
2.
3.
TOTEUTUS
4.
Yrityksemme
henkilöstö kohtaa
päivittäin useita eri toimialoilla toimivia yrityksiä
ja henkilökohtaisen kartoituksen
avulla etsimme asiakkaalle parhaiten sopivan ratkaisun työsuojelutarpeiden
täyttämiseksi. Samalla voidaan käydä läpi
tarvittavat tiedot Sähköiset järjestelmät tukevattoimintaamme ja pystymme tarjoamaan myös kattavan
raportoinnin asiakkaillemme.
-
YLLÄPITO &
RAPORTOINTI
Toimivan konseptin ansiosta yhtiömme on voimakkaassa
kasvussa. Tällä hetkellä meitä merplastilaisia on noin 25
henkeä. Merplast Oy kuuluu Suomen yrittäjiin, Kaupan liittoon ja Suomen työsuojelualan yritysten liittoon. Asiakkaita
meillä on jo yli 20 000. Uskomme, että voimme tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa asiantuntemuksellamme ja sitoutumisellamme työturvallisuuden kehittämiseksi.
Kysy lisää vuosisopimuksesta
alue-edustajalta tai p. 010 279 2600!
Lisäpalvelut sopimusasiakkaille:
- Koontilasku kerran kuukaudessa
- Pisteiden ylläpito sovituin väliajoin
- Hyllytyspalvelu
- Raportti pisteiden ylläpidosta
- Extranet -palvelu sopimushinnoin
- Pisteiden koodaus ja merkitseminen asiakkaan pohjakuviin
- Sovittujen tuotteiden varastointi asiakkaan puolesta
TOIMITUSJOHTAJA
MARKO PARVIAINEN
Kuulonsuojaimet
Kertakäyttöinen
korvatulppa
Kertakäyttöiset korvatulpat koossa Small (S) ja Large (L), sopii
useimmille korvakäytäville.
Materiaalin koostumus takaa
tasaisen laajentumisen. Antaa
lineaarisen vaimennuksen, joka
vähentää äänten vääristymisetä.
Kestävä, muotoiltu seinäannostelija,
johon mahtuu 500 paria tulppia,
saatavana lisätarvikkeena.
• Kartiomaiset kertakäyttöiset
korvatulpat valmistettu
silikonivapaasta PU-materiaalista.
• Likaa hylkivä pinta.
• Saatavilla koossa Small (S) ja Large
(L) optimaaliseen sopivuuteen.
• Muotoilu ja materiaalin koostumus
takaa tasaisen laajentumisen.
• Tasainen ja mukava istuvuus, vain
vähän painetta korvakäytävässä.
• 802 L antaa tasaisen vaimennuksen
ja estää äänen vääristymistä.
• Vastaa vaatimuksia EN 352-2 ja
AS/NZS 1270.
Koko: S tai L
KOODI: 3806 88002 (S, 200pr)
3806 88010 (L, 200pr)
3806 88028 (S, 300pr)
3806 88036 (L, 300pr)
Kuulonsuojain
päälakisangalla
Korvatulppa
nauhalla
Useamman käyttökerran korvatulpat koossa Large (L). Tulpissa vahva
kaari ja joustavat tulppa osat, mikä
mahdollistaa hyvän istuvuuden.
Materiaali pehmenee ruumiinlämmön mukaan, joten tulpat
mukautuvat korvakäytävään
nopeasti. Korvatulpissa muovinen
nauha. Pakattu muoviseen
laatikkoon hygieenisistä ja
käytännöllisistä syistä.
• Muotoillut, uudelleen käytettävät
tulpat, silikonivapaa TPE materiaali.
• Käännettävät siivekkeet tulpissa
puhdistuksen helpottamiseksi.
• Universaali koko Large (L), sopii
useimmille korvakäytäville.
• Vahva kaari ja joustavat tulppaosat.
• Pehmeää ja joustavaa materiaalia,
mukavat käyttää.
• Liimattu muovinen nauha.
• Muovinen laatikko hygieeniseen
säilytykseen.
• Vastaa vaatimuksia EN 352-2 sekä
AS/NZS 1270.
-
Kuulonsuojain päälakisangalla. Säädettävän päälakisangan ja leveiden tiivisterenkaiden ansiosta miellyttävä käyttää.
Suojaimesta saatavilla kolme eri mallia eri
vaimennustasoille (Level 1-3). Lisäksi
suojaimeen on saatavilla hygieniasarja ja
hikisuojat.
-
• Saatavilla vaimennustasot: Level 1-3
• Säädettävä päälakisanka
• Pehmeä, vaihdettava päälakipehmuste
• Leveät ja helposti vaihdettavat tiivisterenkaat
• Vastaa EN 352-1 vaatimuksia.
KOODI: 3806 82062 (Level 1)
KOODI: 3806 87970
-
Annostelija
korvatulpille
Kuulonsuojain
päälakisangalla
Kuulonsuojain
päälakisangalla
KOODI: 3806 87970
KOODI: 3806 82096 (Level 2)
KOODI: 3806 82120 (Level 3)
Annostelijaan mahtuu kätevästi 500
paria korvatulppia.
Kuulonsuojaimet
Kuulonsuojain
radiotoiminnolla
Säätyvä kuulonsuojain
radiotoiminnolla
FM stereoradiolla varustettu kuulonsuojain mahdollistaa radion kuuntelun
melun sijaan ja muita häiritsemättä.
Parantaa työssä viihtyvyyttä ja
kuulonsuojainten käyttöä. Varustettu
3,5 mm aux audioliitännällä esim. MP3
soittimelle.
Hyvä vaimennus korkeilla, matalilla ja
keskitaajuuksilla. Säädettävän
päälakisangan ja leveiden tiivisterenkaiden ansiosta miellyttävä käyttää.
Äänitason mukaan säätyvä kuulonsuojain
varustettuna FM strereoradiolla. Kuvuisssa olevat
mikrofonit sieppaavat kaikki ympäristön äänet,
joten tiedät mitä ympärilläsi tapahtuu ja kommunikointi työtovereiden kanssa helpottuu. Elektroniikka reagoi jatkuvasti, joten äänentaso ei koskaan
ylitä 82 dB(A). Kuulonsuojaimet soveltuvat
erityisen hyvin tilanteisiin, joissa melutaso
vaihtelee voimakkaasti. Käyttäjä valitsee itse,
kumpi toiminto (radio vai kuuntelutoiminto) sopii
kuhunkin tilanteeseen parhaiten. Varustettu 3,5
mm aux audio liitännällä esim. MP3 soittimen
liittämiseen. Hyvä vaimennus korkeilla, matalilla ja
keskitaajuuksilla.
Säädettävän päälakisangan ja leveiden tiivisterenkaiden ansiosta miellyttävä käyttää.
• Vaimennustaso: Level 2.
• FM Stereo Radio 88 - 108 MHz
äänenvoimakkuuden rajoitin (80dB(A))
• 3,5 mm AUX liitin
• Johto 2x3,5 mm stereoliittimellä
sisältyy tuotteeseen
• 2 kpl 1,5V AA paristoja - käyttöaika
noin 130 tuntia
• Säädettävä päälakisanka
• Pehmeä, vaihdettava päälakipehmuste
• Leveät, helposti vaihdettavat
tiivisterenkaat
• Vastaa EN 352-1, 352-6 ja 352-8
vaatimuksia.
SISÄLTÖ
2 kpl tiivisterengasta
2 kpl vaimennuspehmustetta
1 kpl päälakipehmuste
KOODI: 3806 84001
KOODI: 3806 82161
KOODI: 3806 82005
Hikisuoja
SISÄLTÖ
20 kpl absorptiolevyjä /pussi
Sopii Merplastin myymiin Level1, 2
ja 3 luokan kuulonsuojaimiin.
KOODI: 3806 84035
Hygieniasarja-
Kuulonsuojain sisäänrakennetulla FM
- stereo
radiolla, taajuusriippuvainen kuuntelutoiminto ja
Bluetooth® langaton teknologia puhelimen
käyttämiseen ja musiikin kuunteluun. Musiikkivirta
pysähtyy ja FM radion äänitaso laskee sisään
tulevan keskustelun myötä, turvallisuutta
ylläpidetään kuuntelutoiminnolla. Hyvä vaimennus
matalalla, korkealla ja keskitasoisella taajuudella.
Päälakisangalla ja leveämmällä ja tiiviimmällä
pehmusteella varustettu, tekee käyttämisestä
mukavaa ja varmaa.
• Bluetooth® langaton tekniikka kommunikointiin
esimerkiksi matkapuhelimen, kannettavan
tietokoneen ja iPadin kanssa.
• Mikrofoni tehokkaalla äänenvaimennuksella
selkeään kommunikointiin myös vaativissa
meluolosuhteissa.
• Toiminto “Side Tone” tekee omasta äänestäsi
kuuluvan ja selkeän kommunikointiin sekä auttaa
sinua puhumaan normaalilla äänentasolla myös
meluisassa ympäristössä.
• Toiminto “Adaptive Volume Control” säätää
automaattisesti ääntä sisään tulevissa puhelinkeskusteluissa ympäristön äänitason mukaan.
• FM stereo radio 88 - 108 MHz äänitasolla
(82dB(A)).
• Toiminto "Automatic Frequency Control" (AFC)
vähentää melua radiokanavien välisessä haussa ja
säilyttää valitun kanavan.
• Automaattinen asetus Stereo/Mono -välillä, joka
tekee vastaanottamisesta vakaampaa olosuhteista
riippumatta.
• Taajuusriippuvainen kuuntelu Level Dependent
System vahvistaa ääntä ja mahdollistaa kuunnella
ympäristön ääniä, kuitenkin suojaamalla sinua
korkeilta impulssiääniltä.
• Vaimennustaso: Level 2.
• 3,5 mm AUX- liitäntä.
• Johto 2 x 3,5 mm stereoliitännällä.
• 10 m kattava alue Bluetooth® lähteeseen.
• Toimitetaan 2 kpl 1,5V AA paristoilla.
• Ladattavat akut (HR6 2100 mAh) ja laturi
saatavilla lisävarusteina. Lataus n. 3 h seinälaturissa ja 8 h USB-liitännällä.
• Käyttöaika 23 h samanaikaisesti muiden
toimintojen olevan päällä.
• "Akkuvahti" automaattisella sulkeutumisella, jos
mitään toimintoja ei ole käytetty 6 tuntiin.
• Vastaa vaatimuksia EN 352-1, 352-4, 352-6, 352-8
ja EMC-direktiivi 89/336/EEC
• Vaimennustaso: Level 2
• FM Stereo Radio 88 - 108 MHz äänenvoimakkuuden rajoitin (80dB(A))
• Äänitason mukaan säätyvä, Level Dependent
System
• 3,5 mm AUX liitin
• Johto 2x3,5 mm stereoliittimellä sisältyy
tuotteeseen
• 2 kpl 1,5VAA paristoa ? käyttöaika noin 120 tuntia
• Säädettävä päälakisanka
• Pehmeä, vaihdettava päälakipehmuste
H• elposti vaihdettavat tiivisterenkaat
• Vastaa EN 352-1, 352-4, 352-6 ja 352-8 vaatimuksia.
KOODI: 3806 82021
Säätyvä kuulonsuojain
radiotoiminnolla + bluetooth
Suojalasit
Kevyet hyvin istuvat
suojalasit
Kevyt, kehyksetön
suojalasi
• Polykarbonaattilinssit.
• Kokopeittävä sivusuojus
• Kirkas, keltainen tai harmaa linssi
• Kirkas ja keltainen= UV-Suoja
• Harmaa = UV400
• HC = Käsitelty naarmuuntumista
vastaan
• HC/AC = Käsitelty naarmuuntumista ja
huurtumista vastaan.
• Vastaa EN 166, luokka 1FTN,
vaatimuksia ja 1FTN (HC/AC). Kirkas ja
keltainen linssi vastaa myös EN 170.
• Harmaa linssi EN 172 vaatimuksia.
Kevyet ja mukavat
suojalasit
Kevyt suojalasi, kehyksetön malli.
• Polykarbonaattilinssit.
• Kehyksetön malli.
• Linssien kulma on säädettävissä.
• Kirkas, keltainen tai ruskea linssi.
• Kirkas ja keltainen= UV-Suoja
• Ruskea = UV400
Kevyet ja mukavat suojalasit
takaavat optimaalisen istuvuuden.
• Polykarbonaattilinssit
• Kokopeittävä sivusuoja
• Pehmeä nenätuki
• Pehmeät sanganpäät
-
Suojalasit, monta ominaisuutta ja
linssivaihtoehtoa.
KOODI:
3806 20005 KIRKAS HC/AF
3806 20013 KELTAINEN HC/AF
3806 20021 RUSKEA HC/AF
KOODI:
3806 04504 KIRKAS HC/AF
3806 04512 KELTAINEN HC/AF
3806 04520 HOPEAPEILI HC/AF
3806 04496 i/O HC/AF
KOODI:
3806 00551 KIRKAS HC
3806 00569 KELTAINEN HC
3806 00577 HARMAA HC
3806 05071 KIRKAS HC/AF
3806 05022 KELTAINEN HC/AF
3806 05030 HARMAA HC/AF
3806 05063 I/O HC/AF (UV400 -suoja)
KOODI:
3806 00304 KIRKAS HC/AF
3806 00312 KELTAINEN HC/AF
3806 00320 HARMAA HC/AF
3806 00502 KIRKAS HC
3806 00510 KELTAINEN HC
6160 51793
Monipuoliset ja istuvat
suojalasit
• Polykarbonaattilinssit
• Säädettävät sangat ovat kovan ja
pehmeän muovin seosta
• Myös linssien kulma on säädettävissä
• Pehmeä nenätuki
Polarisoidut suojalasit
Suojalasit silmälasien
käyttäjille
Suojalasit silmälasien
käyttäjille
Urheilulliset suojalasit, moderni
muotoilu, polarisoidut auringonsuojalinssit.
Suojalasit, joita voidaan käyttää
tavallisten silmälasien päällä.
Suojalasit, jotka soveltuvat
käytettäväksi tavallisten silmälasien
kanssa.
• Polykarbonaattilinssit.
• Pehmeä ja säädettävä nenätuki.
• Sangat ovat sekoitus kovaa ja
pehmeää muovia.
• Harmaa linssi, Polarisoitu
UV 400
• HC/AF= Suojattu naarmuuntumista
ja huurtumista vastaan.
• Vastaa EN 166, luokan 1FN sekä
EN172 vaatimuksia.
Muista myös puhdistustuotteet! Kysy lisää
alue-edustajalta,
p. 010 279 2600!
-
KOODI:
3806 70117 POLARISOITU HC/AF
• Polykarbonaattilinssit
• Säädettävät sangat parantavat
mukavuutta
• Säädettävä linssien kulma
• Kokopeittävä sivusuojus
• Voidaan käyttää tavallisten
silmälasien päällä
• Kirkas, keltainen tai harmaa linssi
• Kirkas ja keltainen= UV-Suoja
• Harmaa = UV400
• HC = Käsitelty naarmuuntumista
vastaan
• HC/AF = Käsitelty naarmuuntumista
ja huurtumista vastaan
• Vastaa EN 166, luokka 1F vaatimuksia. Kirkas ja keltainen myös EN 170
vaatimuksia. Harmaa linssi myös EN
172 vaatimuksia.
KOODI: 3806 00213 KIRKAS HC
3806 00221 KELTAINEN HC
Polykarbonaattilinssi.
Laaja näkökenttä ja hyvä ilmanvaihto.
Voidaan käyttää yhdessä tavallisten
silmälasien kanssa.
Sopii myös esimerkiksi vierailijan
suojalaseiksi.
Kirkas ja keltainen linssi.
Kirkas ja keltainen= UV-suoja.
Vastaa EN 166, luokka 1FT ja EN 170
vaatimuksia.
KOODI: 3806 00338 KIRKAS
3806 00346 KELTAINEN
Turvallisuutta.
Jokaiselle työpaikalle.
Hengityksensuojaimet
Mukavantuntuinen ja taitettava suodattava
puolinaamari. Edistyksen takana on uusi
suodatinmateriaali, joka pienentää hengitysvastuksen minimaaliselle tasolle ja samalla
suodatusteho on erittäin korkea.Joustava ja
elastinen nauha antaa hyvän istuvuuden.
Pehmeä, taipuisa leukaosa. Uloshengitysventtiili (1402V) poistaa tehokkaasti kosteutta,
kuumuutta ja hiilidioksidia sekä tarjoaa
mukavan tunteen koko työvuoron ajan.
Suodattava puolinaamari
Mukavantuntuinen ja taitettava suodattava
puolinaamari. Edistyksen takana on uusi
suodatinmateriaali, joka pienentää hengitysvastuksen minimaaliselle tasolle ja samalla
suodatusteho on erittäin korkea.Joustava ja
elastinen nauha antaa hyvän istuvuuden.
Pehmeä, taipuisa leukaosa. Uloshengitysventtiili (1402V) poistaa tehokkaasti kosteutta,
kuumuutta ja hiilidioksidia sekä tarjoaa
mukavan tunteen koko työvuoron ajan.
Suodattava puolinaamari
Suodattava puolinaamari
• Suojausluokka FFP2, suojaa kiinteiltä ja
nestemäisiltä hiukkasilta 12 x OEL.
• Käyttö maksimissaan yhden työvuoron ajan
(NR).
• Dolomiittitestattu (D).
• Uusi, innovatiivinen suodatinmateriaali.
• Korkea suodatusteho yhdistettynä alhaiseen
hengitysvastukseen.
• Uloshengitysventtiili poistaa tehokkaasti
kosteutta, kuumuutta ja hiilidioksidia.
• Joustava, pehmeä nenätiviste.
• Joustava ja elastinen nauha antaa hyvän
istuvuuden.
• Pehmeä, taipuisa leukaosa.
• Hygieenisesti, yksittäin pakattu muovipussiin
tai 3 pussin pakkaukseen
• Vastaa vaatimuksia EN 149:2001+A1:2009.
• Suojausluokka FFP2, suojaa kiinteiltä ja
nestemäisiltä hiukkasilta 12 x OEL.
• Käyttö maksimissaan yhden työvuoron ajan
(NR).
• Dolomiitti testattu (D).
• Uusi, innovatiivinen suodatinmateriaali.
• Korkea suodatusteho yhdistettynä alhaiseen
hengitysvastukseen.
• Uloshengitysventtiili poistaa tehokkaasti
kosteutta, kuumuutta ja hiilidioksidia.
• Joustava, pehmeä nenätiviste.
• Joustava ja elastinen nauha antaa hyvän
istuvuuden.
• Pehmeä, taipuisa leukaosa.
• Hygieenisesti, yksittäin pakattu muovipussiin tai 3 pussin pakkaukseen
• Vastaa vaatimuksiin EN 149:2001+A1:2009.
• Suojausluokka FFP3, suojaa kiinteiltä ja
nestemäisiltä hiukkasilta 50 x OEL.
• Käyttö maksimissaan yhden työvuoron ajan
(NR).
• Dolomiitti testattu (D).
• Uusi, innovatiivinen suodatinmateriaali.
• Korkea suodatusteho yhdistettynä alhaiseen
hengitysvastukseen.
• Uloshengitysventtiili poistaa tehokkaasti
kosteutta, kuumuutta ja hiilidioksidia.
• Joustava, pehmeä nenätiviste.
• Joustava ja elastinen nauha antaa hyvän
istuvuuden.
• Pehmeä, taipuisa leukaosa.
• Hygieenisesti, yksittäin pakattu muovipussiin.
• Vastaa vaatimuksia EN 149:2001+A1:2009.
KOODI:
3806 80165 (20 kpl)
3806 80173 (3 kpl)
3806 80290 (200 kpl)
KOODI:
3806 80199 (15 kpl)
3806 80207 (3 kpl)
3806 80295 (200 kpl)
KOODI:
3806 80223 (15 kpl)
3806 80231 (3 kpl)
3806 80285 (200 kpl)
Mukavantuntuinen ja taitettava suodattava
puolinaamari. Edistyksen takana on uusi
suodatinmateriaali, joka pienentää hengitysvastuksen minimaaliselle tasolle ja samalla
suodatusteho on erittäin korkea.Joustava ja
elastinen nauha antaa hyvän istuvuuden.
Pehmeä, taipuisa leukaosa. Uloshengitysventtiili
poistaa tehokkaasti kosteutta, kuumuutta ja
hiilidioksidia sekä tarjoaa mukavan tunteen
koko työvuoron ajan.
Sundström -puolinaamarit
Säilytyslaatikko puolinaamareille
Mitat: 236 x 225 x 125mm
KOODI: 1939 00107
-
KOODI:
5533 00039 (koko: S/M)
5533 00021 (koko: M/L)
5533 00120 (koko: L/XL)
Puolinaamari silikonia, saatavana kolmea kokoa.
Naamarin kaksi uloshengitysventtiiliä tekevät uloshengitysvastuksen
hyvin pieneksi. Suojattu venttiilinkansi suojaa tehokkaasti
uloshengitysventtiiliä pölyltä ja väriaineilta. Naamarin helposti
säädettävä resorinauhasto on muotoiltu V-malliin ja kupera
päälakilevy takaavat varman ja mukavan istuvuuden. Matalalle
kiinnittyvä suodatin ei estä näkyvyyttä. Naamarissa käytetetään
joko Sundströmin suodattimia tai Sundströmin paineilmalaitetta SR
307. Toimitukseen sisältyy esisuodattimen pidike sekä testikiekko
toiminnan testaamiseksi. Naamaria säilytetään parhaiten joko
säilytyslaatikossa 230 tai säilytyslaukussa 339. Vastaa EN 140:1998
vaatimuksia.
Saatavilla koot: S/M, M/L ja L/XL
PUHALLINSUOJAIN
Ergonominen, miellyttävä puhallinsuojain
Kevyt paino ja anatomisesti muotoiltu puhallin ja vyö.
-
Yksinkertaista käyttää, vain yksi painike. Kaksi ilmavirtausta +175 resp +240 l/min
korkean suojaustason varmistamiseksi. Nämä arvot pysyvät koko käyttöajan ja
puhaltimessa on automaatinen virtauksensäätö.
Pitkä käyttöaika, 5 - 8 tunnin välillä riippuen ilmavirtauksesta ja suodatintehosta.
Heavy Duty-akku, joka voi kestää 13h käyttöajan, saatavilla lisävarusteena.
Automaattinen virtauksensäätö kompensoi suodattimen tukkiutumista. Itsekalibrointi valitessa kasvo-osan tai suodattimen.
Uniikki hälytysjärjestelmä värinällä, valo -ja äänimerkillä ilmavirran poiketessa,
suodattimen ollessa tukkeutunut tai akun virtatason ollessa alhainen.
Kuulalaakeri puhallimoottori tasapainotetulla puhallinpyörällä, lähtökohtana vikojen
välttäminen ja pitkä käyttöaika.
EMC hyväksytty elektroniikka, joka päästää minimaalisesti elektromagneettista
säteilyä ja ei vaikuta elektromagneettiseen kenttään.
Irrotettava akku, Litiumioni tyyppinen, nopeaan lataukseen ja ei negatiivisia
muistivaikutuksia.
Helppo puhdistaa ja voidaan huuhdella.
KOODI: 1939 00107
Toimitussisältö
• Puhallin
• Vakioakku
• Vyö
• Suodatinadapteri, 2 kpl
• P3 Hiukkassuodatin, 2 kpl
• Esisuodatin, 10 kpl
• Esisuodatinpidike, 2 kpl
• Virtausmittari
• Akkulaturi
• Käyttöohje
• Kasvonsuojus SR 540
-
Kasvonsuojus
Uudenlainen rakenne, jossa visiiri ylöskäännettäessä asettuu tasapainoisesti päälaelle.
Alaslaskettuna visiirin pehmeä leukatiiviste tiivistyy hyvin ja suojaa tehokkaasti. Suuri
näkökenttä ja helposti vaihdettava visiiri, joka kestää myös 120m/s lentävän teräskuulan.
Visiirinsuoja lisävarusteena. Pääpannan säätö nupilla. Toimitetaan täydellisenä, sisältää letkun.
Vastaa EN 12941:1998 luokka TH3 vaatimuksia.
Todellinen suojauskerroin: 200
Suojakäsineet
“Touch” -työkäsine
PU -pinnoitettu työkäsine
Ohut ja kulutusta kestävä. Saumaton ja joustava
PU
pinnoitettu käsine.
Käsine "touch"-toiminnolla. Tämä on käsine,
- joka on
kehitetty todella mukavaksi ja käyttäjäystävälliseksi.
Kämmen ja sormenpäät ovat päällystetty
mikrohuokoisella nitriilillä, joka antaa käden
hengittää. Tämä mahdollistaa myös esimerkiksi
älypuhelimen tai tabletin käyttämisen ilman
käsineen riisumista.
Saumaton ommel nailonista antaa hyvän istuvuuden
ja sormituntuvuuden. Resori on ribbineulosta, jolloin
käsine menee ihonmyötäisesti. Käsine on hyvin
kestävä ja mukava.
Sopii asennus- ja rakennusalalle, joissa käytetään
älypuhelinta, tablettia tai muuta näytöllistä laitetta.
Joustava työkäsine nailonia, jonka ilmavan rakenteen
ansiosta kädet pysyvät viileinä. Saumaton neulos
parantaa sormituntumaa. Kämmenessä PU-pinnoite.
Värimerkintä rannekkeessa ilmaisee käsineen koon.
Valmistettu silikonivapaasta materiaalista. Sopii
asennustyöhön ja muihin tarkkutta vaativiin töihin.
Suojaa käyttäjää ja tuotetta.
• Saumaton neulos
• PU -pinnoitettu kämmen
• Ilmava
• Koot 6-11
• “Kosketus” -toiminto
• Saumatonta nailionia
• Mikrohuokoista nitriiliä
• Hengittävä
• Koot 7-11
Ohut työkäsine
Ohut työkäsine synteettisestä materiaalista.
Vuoriton työkäsine, jossa kämmen Amara-materiaalia, joka antaa hyvän otepidon kuivassa ja
kosteassa. Päällinen valmistettu synteettisesti.
Käsine on kromivapaa ja pesunkestävä.
Sopii asennustöihin ja kevyempiin töihin rakennuksella, teollisuudessa ja timpurintöissä.
• Ilmava
• Avoranneke
• Koot 7-11
KOODI:
2235 31732
KOODI:
2235 30841
KOODI:
2235 46123
Vuorillinen “Touch” -käsine
Talvivuorillinen käsine "touch"-toiminnolla. Käsine
on kehitetty todella mukavaksi käyttää,
käyttäjäystävällinen ja kestävä. Harjattu akryylivuori
pitää käden lämpimänä. Kämmen ja sormenpäät
ovat päällystetty mikrohuokoisella nitriilillä, joka
antaa käden hengittää. Päällyste on johtavaa
materiaalia, minkä ansiosta käsineessä on touch
-toiminto. Ribbineulosresori tekee käsineestä
istuvamman.
Sopii asennustyöhön, ulos rakennusteollisuuteen,
jossa älypuhelinta, tablettia tai muuta kosketusnäytöllistä laitetta käytetään.
-
Vesitiivis työkäsine
Työkäsine vahvistuksilla ja fleecevuorilla.
Kestävä nahka, joustava kangas, lämmin vuori,
tuulenpitävyys ja vesitiiveys tekevät käsineestä
sopivan kylmääm ja kosteaan ilmastoon. Kämmen,
etusormen ja sormenpäiden vahvistukset ovat
pehmeästä ja kestävästä vuohenpintanahasta.
Vuorattu pehmeällä ja eristävällä fleecemateriaalilla. Kämmenselkä joustavaa synteettistä materiaalia,
pehmuste rystysissä suojaavat kättä ja kestävät
kulutusta.
Ergonominen
Keystone-peukalo.
Tarranauhakiristyksen ansiosta helppo pukea ja
riisua. Sopii hyvin rakennusalalle kosteisiin ja
kylmiin työympäristöihin.
Pitävä työkäsine
Neuloksen materiaali ja rakenne tekevät käsineestä
eristävän ja lämpimän.
Ergonominen muotoilu. Kulutusta kestävä lateksipinnoite kämmenessä ja sormenpäissä. Pintarakenteensa
ansiosta ote pysyy kuivilla ja kosteilla pinnoilla.
Ökotex-hyväksytty.
Sopii rakennuksille ja tavarankäsittelyyn, sekä
puutarha- ja maataloustöihin.
Koot: 7-11
Koot: 8-11
KOODI:
Koot: 8-12
KOODI:
KOODI:
2235 46194
2235 39362
2235 34454
-
Suojakäsineet
Vuorillinen työkäsine
PU -pinnoitettu työkäsine
Tässä vuoratussa työkäsineessä kämmenosa
on
synteettistä Amara-materiaalia, joka antaa hyvän
pidon sekä kuivissa, että kosteissa olosuhteissa.
Kämmenselkä on valmistettu synteettisestä
materiaalista. Käsineessä pehmeä fleece-vuori.
Käsine on kromiton ja pestävä.
Viiltosuojakäsine PU:lla - Suojaava ja pehmeä
Tämä viiltosuojakäsine on uniikki sen joustavan
ulkomuodon ansiosta. Materiaalivalinta tekee
käsineestä ohuen, viileän, pehmeän, mutta
samanaikaisesti kestävän. PU-pinnoite suojaa lialta ja
nesteiltä sekä antaa hyvän otepidon.
Sopii työhön, jossa on riski viiltohaavoille.
Soveltuu asennukseen ja kevyempiin töihin.
Rakentamiseen, teollisuuteen ja käsitöihin.
• Avoranneke
• Ohut
• Kokovuorillinen
• Koot 7-11
• Viiltosuojaluokka 3
• Saumatonta lasi-/HDPE-kuitua
• Hyvin ohut
• Hyvä otepito
• Koot 6-11
KOODI:
2235 46082
KOODI:
2235 31807
Nahkakäsine poliisit/vartijat
Viiltosuojakäsine, elintarv.
Nahkakäsineet poliisi- ja vartointityöhön. Viilto-,
pisto- ja neulasuojakäsine pehmeää, vettähylkivää ja
laadukasta vuohennahkaa. Muotoon ommellut
saumat. Kevlar vahvistettu vuori kämmenselässä.
Alycore-tekniikka kämmenessä ja sormenpäiden
ympärillä, suojaa kämmentä, sormenpäitä ja
sormenpäiden etupuolta kanyyleiltä ja viiltäviltä
esineiltä.
Ommeltu viiltosuojakäsine
• Saumaton Dyneema
• Viiltosuoja, taso 5
• Elintarvikehyväksytty
• Kestää pesua 95 °C
• Koot 6-10
KOODI:
1324 11315
-
• Leikkaus-, viilto-, ja pistosuoja
• 8/4/3 kerrosta Alycorea
• Kokomusta nahkakäsine
• Kevlarvuori kämmenselässä/ sormien sivussa
• Koot 7-12
KOODI:
2235 43546
Viiltosuojakäsine, 5 luokka
Korkein viiltosuojaus, nitriiliä
Viiltosuojakäsine, hyvä otepito öljyisistä pinnoista
Saumattomasti neulottu työkäsine on valmistettu
ainutlaatuisesta yhdistelmämateriaalista.
Korkealuokkainen viiltosuojaus, kestää lämpöä.
Kämmenpinnoite on kulutusta kestävää HCT
nitriiliä ja pitää hyvin. Värimerkintä rannekkeessa
kertoo käsineen koon. Nitriilipinnoite suojaa myös
öljyisiltä pinnoilta. Sopii töihin, joissa on
viiltotapaturman riski kuten esim. lasin- ja peltien
käsittely.
• Viiltosuojaluokka 5
• Saumaton, synteettinen
• Hyvä öljypito
• Lämmönkestävä
• Koot 6-11
KOODI:
2235 42796
Ihonhoitotuotteet
Tehopuhdistusaine 3,25l
Suojavoide, UniversalProtect
Monipuolinen ennen-työtä-voide, joka
- suojaa
ihoa vesikosketuksessa. Éi tahraa. Voidaan
käyttää lateksi- ja nitriilikäsineiden alla
lisäsuojana. Helpottaa ihon puhdistamista.
Hajusteeton.
Luonnollisesta appelsiiniöljyuutteesta
- sekä
maissirakeista valmistetttu tehokas käsienpuhdistusaine. Kosteuttavat ainesosat säilyttävät
ihon oman kosteustasapainon. Vähentää
veden kulutusta huomattavasti. 3ml ainetta (1
painallus) tuottaa 15ml vaahtoa käsiin.
Hajustettu.
Sopii vesi- sekä ei-vesiliukoisiin aineisiin, kuten
moottoriöljyyn, voiteluöljyihin, rasvaan,
kuivausaineisiin, puhdistusaineisiin, väreihin,
liimoihin, tiivisteisiin sekä emäksiin ja
happoihin
Irroittaa vaikean teollisuuslian, kaiken öljystä
rasvaan sekä useimmat väriaineet ja
kiinnitysaineet.
KOODI:
1143 02227
KOODI:
1143 00593 (150ml tuubi)
1143 00585 (1 litran täyttöpakkaus)
1143 02391 (Annostelija, Protect 1 litra)
Annostelija 3,25l
Lime Wash käsienpuhdistus
Annostelija Debin GrittyFOAM patruunoille.
Taloudellinen annostelu. Väri: valkoinen.
Mieto ja tehokas käsienpuhdistusaine erittäin
likaisille käsille. Patentoitua, luonnollista
hankausainetta maissirakeista ja limeuutteesta. Sopii täydellisesti teollisen lian poistamiseen. Sisältää kosteuttavia ainesosia.
Hajustettu.
KOODI:
1143 02201
Sopii öljylle, rasvalle ja useammantyyppiselle
teollisuuslialle.
-
KOODI:
1143 01484 (2 litran annospakkaus)
1143 02326 (Annostelija, 2 litraa Cleanse Heavy)
Hoitovoide PureRestore
Työn-jälkeen-voide pitää ihon terveenä
- ja
ehkäisee kuivumista. Deb Pure on mieto
pehmentävä voide, joka on hajusteeton ja ei
sisällä väriaineita. Pitää ihon terveenä ja
pehmeänä, ihotyypistä riippumatta.
Ei väriaineita. Hajusteeton.
Voidaan käyttää kaikissa ympäristöissä.
KOODI:
1143 00718 (150ml tuubi)
1143 00726 (1 litran täyttöpakkaus)
1143 02383 (Annostelija, Restore 1 litra)
InstantFoam -puhdistus
Hygieeninen käsienpuhdistusvaahto. Sopii hyvin
tiloihin, joissa vaaditaan korkeaa käsihygieniaa.
Tuote tappaa bakteerit nopeasti ja tehokkaasti.
Levitetään puhtaille ja kuiville käsille. Ei tee
käsiä tahmeiksi. Voidaan käyttää myös
kumihansikkaiden kanssa. Ei tahraa vaatteita,
seiniä tai lattioita. Vastaa EN1275, EN1276 ja
EN1500 vaatimuksia. Ei väriaineita. Hajusteeton.
Sopii käyttöön, jossa vaaditaan korkeaa ja hyvin
steriiliä hygieniatasoa.
KOODI:
1143 02250 (47ml pullo)
1143 02268 (250ml pullo)
1143 01880 (400ml pullo)
1143 02276 (1 litran annospakkaus)
1143 02367 (Annostelija, 1 litra InstantFoam)
Turvallisempi työpaikka.
Merplast Oy on työpaikkojen työturvallisuuteen
erikoistunut yritys. Toimimme omien alueellisten
edustajien kautta koko maassa. Päätoimipaikkamme
ja varastomme sijaitsevat Kuopiossa. Olemme Suomen
työsuojelualan yritysten liiton, Kaupan alan liiton ja
Suomen Yrittäjien jäsenyritys.
MERPLAST OY
p. 010 279 2600
info@merplast.fi
www.merplast.fi