15
Perjantaina 9. elokuuta 2013
KULTTUURI
Puh: (06) 2477 587
[email protected]
Luetuimmat jutut netissä: www.pohjalainen.fi
Laihialla muuten laittoivat lehmät vetämään rekeä, kun venäläiset olivat vieneet
hevoset. Pappi lähti kylän naisten kanssa hakemaan vainajia Napuelta,
120 heitä oli. Kalervo Mielty
Jerry Lee Lewisin sisar Bluesrupiamassa
KAUHAJOKI Kauhajoen Bluesrupiamassa soittaa lauantaina rock’n’rollin
legendan Jerry Lee Lewisin sisar Linda
Gail Lewis. Laulaja-pianisti esittää Kauhajoella muun muassa monia veljensä
klassikkokappaleita. Yhdysvaltalaisen
Linda Gail Lewisin (66) ura alkoi 50
vuotta sitten. Hänen ensisinglensä oli
vuoden 1963 Teenage Letter. Lewisin
lisäksi lauantaina esiintyy laulaja-kitaristi Sami Pitkämö Lenni-Kalle Taipaleen, Ako Kiiskin ja Harri Ala-Kojolan
kanssa sekä Lumberjacks. Perjantain
pääesiintyjä on Crocodile Blues Band.
Tero Hautamäki, Seinäjoki (esimies) (06) 247 7586, Laura Krohn, Vaasa (06) 247 7587, Anne Puumala, Seinäjoki (06) 247 7585 [email protected]
kolumni
KATARIINA JÄRVINEN
Kirjoittaja on diplomi-oopperalaulaja ja musiikkikriitikko
Mikä ihmeen
Korsholma?
Nykyään tapahtumajärjestäjät eivät pääse pakoon tarkkaa tiedottamista ja tuotteistamista. Kuhmon kamarimusiikkijuhlista
saa hyvän esimerkin. Asiaan vihkiytymättömilläkin on selkeä
käsitys musiikkijuhlista, korkeatasoisesta musiikkitarjonnasta
ja juhlien sijaintipaikasta. Kuhmo on menestys.
Täältäpäin löytyy yhtä korkeatasoinen musiikkijuhla, jota
maan laajuisesti ei sijoiteta tarkkuudella minnekään. Mielestäni hyviä konsertteja kelpaisi mainostaa laajemmaltikin.
Kun tehokas  tiedottaminen saa kiinnostumaan juhlista, soittaa tuleva asiakas hotellivarauksen Korsholman hotellitarjonnasta ja käy ostamassa junalipun Korsholman asemalle. Luulenpa, ettei asiaan vihkiytymätön löydä tietään ilman salapoliisityötä. Sen sijaan Savonlinnan Oopperajuhlat onnistuu
markkinoinnissaan hyvin.
Ehkä  Korsholman musiikkijuhlat halutaankin pitää tämän
alueen omana, pienimuotoisena musiikkijuhlana. Tosin vaasalaisessa pyöräliikkeessä ihmeteltiin aidosti, onko musiikkijuhlilla konsertteja Vaasassakin. He luulivat, että kaikki konserttipaikat ovat Korsholmassa.
Laihian 1200-paikkaiseen kirkkoon löysi tiensä 20 laihialaista.
Musiikkijuhlilla  on paljon ystävällisiä avustajia, jotka tekevät kullanarvoista työtä. Hyvän palvelun lisäksi tiedottaminen
konserttipaikkojen laadusta liikuntaesteisille olisi etu.
Tämän vuoden kokemuksella parannettavaa on. Baptistikirkossa tiedettiin, missä on luiska ja apua tarjottiin heti. Sen sijaan Laihian kirkolla penkillisellä avustajia ei ollut tietoa, missä hissi sijaitsee tai millä muulla tapaa voisi auttaa liikuntarajoitteista. Esteettömästä pääsystä konserttipaikoille voisi jopa
tiedottaa erikseen.
Kalervo Mielty löysi tarinoiden Laurinlakson surmapaikan maanomistajan vihjeen perusteella. Museovirasto aikoo pystyttää kyltin piilopirtin raunioille syksyn aikana.  Kuva: Jaakko Elenius
Ettei isoviha unohtuisi
Kalervo Mielty keräsi vainokauden tarinat Kyrönmaalta kirjaksi
ANNE PUUMALA
ISOKYRÖ Tarina kertoo erään
kyröläisemännän piiloutuneen
isonvihan aikaan metsäsaunalle synnyttämään. Paikallisten
asukkaiden joukossa oli ilmiantaja. Kasakat löysivät emännän
piilopaikan Laurinlakson takamailta.
Synnytyksessä apuna ollut
piika tarttui koivunhalkoon.
Hän löi yksi kerrallaan hengiltä saunaan pyrkineet kasakat.
Isokyröläinen  Kalervo Miel-
ty seisoo piilopirtin raunioilla.
Metsän hiljaisuus käy yli, tuskin edes tuulee. Nurkkaneva
on jonkun matkan päässä. Parin kilometrin päässä humisee
valtatie.
Kolmesataa vuotta on tehnyt
tehtävänsä Laurinlaksossa. Kaksi ohutrunkoista kuusta puskee
siitä, missä ennen oli saunan lattia. Kasvillisuus on ottanut vallan kiukaasta. Vain uunin suuaukko näkyy.
– Kasakat saattoivat tulla tuolta suon kautta oikaisten, Kaler-
vo Mielty sanoo ja osoittaa metsikköön.
Hän haluaa kertoa muutakin.
Muun muassa sen, kuinka hän
pitkän uurastuksen jälkeen löysi
isonvihan aikaisen piilopaikan.
toisensa jälkeen asukkaineen.
Kauppila, Rintatalo...
– Ja jos sotaoikeus olisi toteutunut, taisteluista paennut De
La Barre olisi hirtetty viimeistään Kokkolan torilla.
hän toteaa.
Pelkästään puhuttelevien tarinoiden takia Kalervo Mielty ei
puolentoista vuoden urakkaan
ryhtynyt.
Oli toinenkin syy.
Ensin  on noustava autoon ja
matkattava Mieltyn kyydissä Kyrönjokivarren teitä. Hän tuntee
ojannotkelmiin, metsiköihin ja
peltoaukeisiin kätkeytyvän vainokauden historian paremmin
kuin ehkä kukaan.
–  Laihialla muuten laittoivat
lehmät vetämään rekeä, kun venäläiset olivat vieneet hevoset.
Pappi lähti kylän naisten kanssa hakemaan vainajia Napuelta,
120 heitä oli. Ylistarossa kaatuneiden nimiä ei saatu kirjattua
ylös. Pappi oli pakomatkalla ja
hirtettiin Kalajoella, Mielty juttelee.
Siinä missä viljapellosta nousee kivirykelmä, oli kenraali
Armfeltin komentokivi. Sitten
Mielty osoittaa vasemmalle jäävää notkelmaa: suohauta.
Jokirannassa poltettiin talo
Eiväthän  nykykyröläiset näitä
enää muistele, vanhoja asioita?
– Nykyajan ihmisillä ei ole käsitystä siitä, millaista aikaa isoviha oli. 1700-luvun perimätietoa ei enää ole hallussa, Mielty
sanoo.
Hän halusi kerätä vanhat vainotarinat yksiin kansiin. Viime
kuussa ilmestyi kirja Kovien kokemusten kansaa. Elämää Kyrönmaalla isonvihan aikaan.
Mielty koosti kirjan useista
lähteistä ja arkistoista keräämistään tiedon- ja tarinansirpaleista. Kertomuksia on Isostakyröstä, Laihialta, Ylistarosta ja Vähästäkyröstä.
Hän on pyrkinyt selvittämään
kirjaansa myös vainotarinoiden
tarkat tapahtumapaikat.
– Moni kertomus jäisi muuten
liuskoiksi kotiseutuarkistoihin,
Perspektiivi  historiaan on katoamassa.
–  Ihmiset tarvitsevat vertailukohtia siihen, mitä elämä on
joskus ollut. Tuntuu, että nykymaailmassa kaikenlainen epämukavuuden sietokyky on madaltunut ja mukavuudenhalu
mennyt äärimmäisyyksiin.
Mieltyn mielestä suusanallisesti kerrotun perimätiedon häviäminen on ollut viime vuosikymmenten suurin muutos.
Napuen taistelun uhreja 1900-luvun alussa avatussa haudassa. Kuva Kalervo Mieltyn kirjasta Kovien
kokemusten kansaa.
–  On viihde, televisiot ja muut
virikkeet. Ihmisillä ei ole aikaa
syventyä ja ajatella.
Mutta palataan  Laurinlakson
tarinaan. Metsäsaunalle sijoittuva kertomus on Kalervo Mieltyn
mielestä Kyrönmaan vainoajan
puhuttelevimpia.
Laurinlakson tapahtumista on kirjoitettu muun muassa vuonna 1950-luvulla julkaistussa Etelä-Pohjanmaan historia
-teoksessa.
Mielty etsi metsäsaunaa pitkään ja useaan otteeseen.
– Rauniot löytyivät viimein
maanomistajan vinkin avulla.
Mutta onko tarina tosi? Kuka
oli piika ja kuka synnyttäjä?
Laurinlakson  legendasta on
muutamakin eri versio.
Tarinan synnyttäjän jäljille
Mielty sanoo päässeensä sattuman kautta.
– Hänen täytyi olla Brita Vakkila, Napuen taistelussa kaatuneen Simo Wackisen leski. Britan sukulaisia asuu Isossakyrössä yhä.
Kasakat nuijineen Helena-piian tarkkaa henkilöllisyyttä voi
vain arvailla.
Parikin varteenotettavaa ehdokasta on.
– Saattaa olla, että hän oli kotoisin Ilmajoelta. Helena oli siihen aikaan harvinainen nimi,
Mielty sanoo.
Museovirasto aikoo huomioida
ANNE PUUMALA
ISOKYRÖ Kalervo Mielty ker-
too, että museovirasto aikoo syksyn mittaan pystyttää kyltin Laurinlakson metsäsaunan raunioille.
Mieltyn mielestä moni muu-
kin Kyrönmaan historiallinen
paikka ansaitsisi nykyistä enemmän huomiota.
Hän on koostanut kirjansa
pohjalta koululaisille suunnatun esityksen isonvihan ajoista
Kyrönmaalla.
– Historia kiinnostaa, kun siitä osataan kertoa. Miksei voitaisi järjestää vaikka historiasuunnistusta isonvihan aikaisille paikoille? hän ehdottaa.
Rengon isännän kerrotaan piileskelleen kasakoita tällä kivellä. Tarinan mukaan isäntä pyysi kasakoita
säästämään hänen henkensä, jos hän hyppäisi alas.
Laadukkaasta  konserttitarjonnasta jäi paljon hyviä hetkiä
mieleen. Ylilyöntejä ei sattunut, vaikka pelkästään sairastumisista olisi voinut järjestyskaavio mennä sekaisin.
Musiikkijuhlien parhainta antia on saada tutustua mielenkiintoisiin, harvemmin esitettyihin teoksiin. Esimerkkeinä
mainittakoon Uljas Pulkkiksen teokset ja Benjamin Brittenin
Sellosarja nro 1.
Eniten meno  ihmetytti Strampenilla. Ruokailun aikana pianisti Jarkko Riihimäki juonsi kappaleiden välissä lähinnä itselleen, kun aterioitsijat keskittyivät yhdessäoloon ja itse ruokailuun. Konserttiohjelma oli liian lyhyt ja äänentoistossa ongelmia.
Jostakin syystä Iiro Rantalalla oli aikomus juontaa konsertti ainoastaan ruotsin ja englannin kielillä. Tauolla joku oli maininnut, että juontaa voisi myös suomeksi.
Alkuosan huikeat sello-osuudet tuskin kuuluivat, kun viulu
oli vahvistettu hyvin voimakkaaksi. Tauon jälkeen äänentoisto
tosin toimi paremmin.
Festivaaleilla on aina mukava tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. Yhteisöllinen kokemus on voimakas. Viihtymiseen
vaikuttavat muutkin asiat kuin itse musiikki. Laadukkaasta
musiikkitarjonnasta kehittyivät hedelmällisimmät keskustelut.
Kun Korsholman juhlille on kerran löytänyt, niin sieltä ei
tahdo muinakaan vuosina olla pois.
Mutta löytävätkö kaikki?
Kiehtova yhdistelmä
KONSERTTi
Korsholman  musiikkijuhlien
päätöskonsertti Vaasan kaupungintalossa 7.8.2013. Vaasan kaupunginorkesteri. Kapellimestari:
Dorian Wilson. Solisti: Henri Sigfridsson. Ohjelmassa: Pulkkis,
Mendelssohn ja Bizet.
Uljas Pulkkiksen sävelrunosta
Vernal Bloom havaitsi punaisen
langan Ilmajoen Kekkos-oopperan musiikkiin. Tyyli on tullut jo
hieman tutuksi. Pulkkiksen sävelkieli vaatii soittajilta itsenäisyyttä ja luonnostaan vaivatonta teknistä osaamista. Vaikka
kuulijat saivat sävelkielestä hyvin kiinni, niin soittajille se on
vaikeaa.
Vernal Bloom on mukaansatempaava teos. Pulkkikselle, kuten toki monille muillekin suomalaissäveltäjille, tuntuu luonto
olevan merkittävässä asemassa.
Teoksessa luonto puhkesi kukkaan. Kerronnan kuvat olivat
väkeviä.
Taiteellisen johtajan  Henri
Sigfridssonin luontevinta pianomusiikillista aluetta lienevät
Beethoven, Brahms, täysromantiikan suuret pianokonsertot.
Felix Mendelssohnin pianokonserttoa Sigfridsson soitti
vangitsevasti. Vaikka konserton viimeisen osan tempomerkintä edellyttää kovaa vauhtia,
solisti ehti paikoitellen viivähtämäänkin teostulkinnassaan.
Ne tuntuivat liikuttavilta hetkiltä muuten niin kauniissa laulussa ilman sanoja.
Henri Sigfridsson ja Dorian Wilson.  KUVA: SVENNA MARTENS
Pianokonsertosta löytää punaisen langan säveltäjän kuuluisaan viulukonserttoon. Ensiluokkaisella säveltäjällä on tunnistettava, oma sävelkieli, niin
sanottu oma ääni. Erinomainen
solisti tuo tämän äänen esiin.
Konsertin päätti  kevyehkö
George Bizet’n C-duuri sinfonia.
Huomion musiikilta varasti kapellimestari Dorian Wilsonin
persoonallinen johtamistyyli.
Hän käytti sekä käsiä että tahtipuikkoa, mutta hennoissa kohdissa hän johti vain käsillä erittäin pehmein liikkein.
Vaasan kaupunginorkesteri reagoi tähän voimakkaasti.
Sointiin peilautui pehmeistä
käsiliikkeistä lempeä ja vivahteikas sointi, jota orkesterilta
kuulee melko harvoin.
KATARIINA JÄRVINEN