RALLILEHTI

No 4
R
A
L
L
IL
E
H
T
I
Joulukuu/2 2013
Joulukuu/2 2013 n:o 4
Taittajan kärestä
Tämä Ratinvääntäjä -rallilehti ilmestyi nyt hieman uuden vuoden jälkeen, lähempänä rallin ajankohtaa.
Lehti ei ole tällä kertaa vain jäsenistön luettavissa paperiversiona vaan se jaetaan mukaan myös karttapaketin ostajille.
Kyrön seudun urheiluautoilijat järjestävät pitkästä aikaa rallin ja töitä on jouduttu tekemään osittain jopa
kahteen kertaan.
Ensimmäiseksi iso kiitos tiehoitokunnille, joiden luvalla olemme päässeet rallin järjestämään!
”Erittäin positiivinen asenne” oli ratamestarin kommentti tiehoitokuntien asennoitumisesta ralliimme,
kun lupia oltiin kysymässä.
Toiseksi kiitos myös viranomaistahoille, jotka ovat
myös olleet mukana aktiivisesti tätä kilpailua eteenpäin viemässä. Talven tulon venyminen aiheutti harmaita hiuksia kaikille järjestelytoimikunnan jäsenille,
mutta niinhän tuo keli vaan muuttui talvisemmaksi ja
rallin päivämäärän muutoksella päästään ajamaan lumisissa maisemissa.
Samalla kun jouduimme siirtämään rallia pystyimme
myös tarkentamaan luokkien jakoa ja saimme samalla
laajemman kirjon kilpa-autoihin. Toivotan kaikille katsojille ja talkoolaisille mukavaa helmikuista rallipäivää, nähdään kilpailukeskuksessa!
Onko rallin jälkeistä elämää autourheilurintamalla?
-Kyllä on, voin kertoa!
Keväällä on huhtikuun alussa autonäyttelyä tarjolla
Salossa sen jälkeen endurance-kilpailu Alastarolla toukokuussa. Rata-ajon SM-sarjan osakilpailu Alastarolla
ajetaan 12.-13.7. Historic-ratakilpailu ajetaan syyskuun alkupuolella Alastarolla ja Reiskan Rähinät jokamiesluokan kilpailu jälleen lokakuussa.
Ei muuta kuin hyvää vuoden jatkoa kaikille ja kuljettajille onnea ralliin!
Santtu
JULKAISIJA
Kyrön Seudun
Urheiluautoilijat ry.
Kyrön Seudun
Urheiluautoilijoiden
jäsenlehti
28. Vuosikerta
ISSN 0784-5804
Kansikuva:
Santeri Ampuja
Lehti ilmestyy 4 kertaa
vuodessa.
Seuraava lehti ilmestyy
maaliskuussa 2014
Lehteen tarkoitettu
aineisto oltava perillä
viimeistään 1.3.2014
mennessä.
LOIMAAN PESULA OY
VUODESTA 1986
•Vesipesut
•Kemiallinen pesu
•Emulsiopesu
•Pöytäliinavuokraus
•Pyykinpesuaineiden myynti
KYSY KULJETUSPALVELUA
Avoinna ma-pe 6.30 - 16.30
Muina aikoina puh. 0400 854058
Puh. (02) 762 1144 Oppipojankatu 5, 32200 LOIMAA
www.loimaanpesula.fi
Ravintola
Park Ferme
Alastaron moottoriradan alavarikolla
avoinna kilpailupäivinä
8.00- yömyöhään
lounas 11-15
A-oikeudet
puh. 0400 537484
SEURAMME PUHELINNUMEROITA JA
SÄHKÖPOSTIOSOITTEITA
KERHOHUONE VAUHTIVINTTI
Puh. 050 3426 500, fax 02-7669 921
www.kysua.net
Puheenjohtaja
Markku Kaunismäki puh. 050 5410 332
[email protected]
Sihteeri
Susanna Kääntee puh. 050 364 0049
[email protected]
Kalustonhoitaja
Juha Karppinen puh. 0400 862 680
[email protected]
Ratinvääntäjä
Santtu Miinalainen puh. 040 745 8846
[email protected]
Jäsenasiat
Ismo Vidberg puh. 040 5481 383 klo 17.00 jälkeen
[email protected]
Vastaava toimittaja ja
ilmoitusmyynti:
Santtu Miinalainen
Gsm
040-7458846
sp.
[email protected]
Ilmoitushinnat/lehti:
1/1 sivu
400 €
½ sivu
270 €
2x25 mm
55 €
1x50 mm
55 €
2x50 mm
70 €
1x100 mm
70 €
2x100 mm
120 €
Taitto/ulkoasu:
Santtu Miinalainen
Painopaikka:
Newprint Oy, Turku
KYSY VUOSIMAINOSHINTAA
NELJÄÄN LEHTEEN!
Joulukuu 2012/2 n:o 4
LÄNSI-SUOMEN ALUEEN
TUTKINNOT JA KOULUTUKSET 2014
AIKA
TUTKINTO
PAIKKA
15.1.14
JM-tutkinto
Somero
9.2.14
JM-tutkinto
Laitila
22.2.14
Ralli perustutkinto
Harjavalta
5.3.14
Endurance tutkinto
Huittinen
22.3.14
JM-tutkinto
Huittinen
5.4.14
JM-tutkinto
Raisio
12.4.14
Ralli perustutkinto
Sastamala
5.7.14
Ralli jatkotutkinto (nuotti)
26.7.14
Ralli perustutkinto
Salo
13.8.14
JM-tutkinto
Turku
6.9.14
Ralli perustutkinto
Rauma
10.9.14
Endurance tutkinto
Turku
25.10.14
JM-tutkinto
Kankaanpää
13.12.14
Ralli perustutkinto
Naantali
Ilmoittaudu tutkintoon viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta, koulutusvastaavalle, sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
Ilmoita nimesi, Motorsport-ID- numerosi ja puhelinnumerosi. Koulutusvastaava lähettää sähköpostilla
ohjeet tutkintoa koskien viimeistään tutkintoviikon alussa. Tutkintomaksu maksettava
etukäteen, kuitti maksusta mukaan tutkintoon
Huom! Mikäli sinulla on nopeuden päätoimitsijalisenssi tutkintosi on voimassa!
Lisätietoja koulutusvastaava Irma Sirén, 050 5616 736
AIKA
5.1.14
11.1.14
8.3.14
29.3.14
7.6.14
20.9.14
15.11.14
15.11.14
KOULUTUS
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
Nopeuden päätoimitsijakoulutus
PAIKKA/ALUE
Riihimäki ABC/ Etelä-Suomi
Karvia/Häme
Raisio/ Länsi-Suomi
Kouvola/Kaakkois-Suomi
Huittinen/Länsi-Suomi
Lahti/ Kaakkois-Suomi
Salo/ Länsi-Suomi
Riihimäki ABC/ Etelä-Suomi
Länsi-Suomen alueen koulutuksiin ilmoittautuminen viikkoa ennen koulutusvastaava Irma Sirenille sähköpostilla. Kysy seuran hallituksen jäseniltä lisää mahdollisista koulutuksista!
Voittaja Team kiittää ja toivottaa
Hyvää Uutta Vuotta 2014
kaikille tukijoille
Matka-Niinimäki
ADR-Koulutus.com
Koskinen-Yhtiöt
Lounais-Suomen koulutus
kuntayhtymä
Taksi Hannu Sankari
Taksi Lasse Vähätalo
Taksi Seppo Eskola
Yläneen Kestihovi
T:mi Juha Lehtonen
Autokorjaamo Vehanen
Koneurakointi EJM Markula Oy
mokkiloma.fi
Kuljetusliike Kuosmanen&Palmula
Moto-Tapsa
Kaunismäki Racing
Kärrilän Tila
Aution Luomu mansikka
Euromaster
Kuljetusliike Jorma Saari Oy
Kökkö
Metsolan Matkailu
Yläneen Rakennuskeskus Oy
Sekä kaikki muut jotka ovat projektissa avustaneet
Joulukuu/2 2013 n:o 4
LIKE US ON
FACEBOOK.COM/ZRACINGDRIFT
3
01
2
a
t
s
e
d
u
a
k
s
Kiito
TTH MAALAUS | FUTUREZ.FI
AUTOSALOON.FI | DEBBA.FI
VEIDEC FINLAND | CYBERRACING
Kiitos kaudesta 2013
Tarvasjoen Metalli ja teräsromu
Marttilan Maanrakennus
Solupak
Seriässä
Jostec
Ik-Steel
Tarvasrengas
Auran Metalli ja kuljetus
STL-Works
Kuljetus Ojala
V-Wauhtipiste
salmi.net
Juha Sponssaa
Erno Granqvist kiittää tukijoitaan ja huoltoa kaudesta 2013
Joulukuu/2 2013 n:o 4
KySUA:n hallitus
Vuoden 2013 syyskokous valitsi
vuodelle 2014 edellisten hallituksen
jäsenten seuraajiksi Mirva
Korkiakosken, Juha Karppisen ja
Sauli Rautiaisen. Varalle hallituksen
tueksi valittiin Kenneth Moisio,
Heimo Liuko ja Jouko Ahola.
Alta löydät hallituksen yhteystiedot:
SALON ASTRUM-KESKUKSESSA
Ilmoittaudu mukaan jos ajoneuvossasi
on näyttelytasoista katsottavaa:
[email protected] tai 050 316 5029
Näyttelyn palkittavat luokat
Top 10, People`s Choice, Hot Rod, Custom,
Tekniikka, Motorsport, Stance, Sisusta, Tuning,
Historic, Kunniamaininta, Motorcycle ja
Chopper, Paras yritys- ja yhdistysosasto.
W W W. M
U
OT
.
FI
facebook.com/auto.saloon.messut
OLAB
!
iJ
e
Markku Kaunismäki
Santtu Miinalainen
Susanna Kääntee
Mirva Korkiakoski
Juha Karppinen
Sauli Rautiainen
Helena Kelkka
Jouko Aittamäki
0505410332
0407458846
0503640049
0403590540
0400862680
0503065505
0505983996
0405247336
Kenneth Moisio
Heimo Liuko
Jouko Ahola
0466259462
0440795666
0400594725
Joulukuu/2 2013 n:o 4
KYRÖ-Ralli 8.2.2014
Niinhän siinä kävi ettei se
talvi tullut kuten oli odotettu. Hienoa oli kumminkin että AKK:n puolesta
saimme siirtää rallin päivämäärää ja hieman myös
muuttaa luokkia, jotta
kaikki halukkaat pääsevät
ajamaan kilpailuun. Lisäkustannuksilta ei tietysti
vältytä tässä tapauksessa,
kun jouduimme rallin ajankohtaa siirtämään. Mutta
toivotaan että saamme suuren määrän kuljettajia ajamaan, nyt kun ajettavat
luokatkin on hieman tarkemmin jaoteltu.
KySUA ei olekaan järjestänyt rallia 2000-luvulla kertaakaan, vaikka muiden
seurojen järjestämissä ralleissa olemme töissä käy-
neetkin. Viimeisimpänä
omana rallina on Auranmaan OP-ralli joskus 90luvulla, jolloin kilpailukeskuksena toimi Elisenvaaran koulukeskus. Paljon on
muuttunut sen jälkeen ja
seuramme onkin kouluttanut Kyrö-rallia varten muutaman päätoimitsijan kilpailuorganisaatiota pyörittämään.
Vaikka seurassamme onkin
paljon jäseniä, ei yksin tällaista rallia pysty järjestämään. Alueen seurat ovat
lähteneet auttamaan
meitä tämän pienoisrallin
teossa ja suuri kiitos kuuluu näille aktiivisille tekijöille, jotka vuodesta toiseen toimivat yhteistyössä
meidän seuramme kanssa.
KYRÖ-RALLI
8.2.2014
Tehdään tästä rallista mahdollisimman laadukas ja
vauhdikas, niin kausi 2014
saa hienon alun kilpailujen
osalta!
Teksti:
Kyrö-rallin tiedottaja
Santtu Miinalainen
Maanrakennus- ja
maansiirtotyöt
Puh. 040 727 3381 Kupparinkuja 95
Fax: 02 488 6548
21380 Aura
Joulukuu/2 2013 n:o 4
KYRÖ-Rallin toimitsijat
Rallin läpiviemiseen tarvitaan paljon henkilöstöä. Itse kilpailukeskusta pyörittää yli kolmekymmentä henkilöä ja erikoiskokeilla määrät ovat vähintäänkin samaa luokkaa,
joten arviolta n. 150 toimitsijaa on tekemässä tätä talvipienoisrallia. Alla olevasta listasta löydät päätoimihenkilöt
ja erikoiskokeiden tekijäseurat.
Päätoimihenkilöt
Erikoiskokeiden järjestäjät
Tuomariston puheenjohtaja Pekka Järvinen
Tuomari Nina Suvanto
Tuomari Kari Hannula
Turvatarkkailija Jani Väisänen
Kilpailunjohtaja Jouko Aittamäki
Kilpailun sihteeri Helena Kelkka
Reittijohtaja Esko Pyymäki
Turvallisuusjohtaja Jari-Pekka Parto
Turvallisuuspäällikkö Markku Kaunismäki
Ratamestari Asko Linnansuu
Apulaisratamestari Juha Karppinen
Tiedotuspäällikkö Santtu Miinalainen
Katsastuspäällikkö Alpo Aarnio
Kilpailijoiden yhdyshenkilö Jyri Multanen
Tuloslaskentapäällikkö Ismo Vidberg
Ek1 järjestäjät
Euran UA
Alastaron UA
Säkylän UA
Kilpailukeskus
Kyrön seudun UA
Loimaan UA
Huittisten UA
Ek2 järjestäjät
Turun moottoriseura
Vakka-Suomen UA
Autotehtaan autokerho
Ek3 järjestäjä
Raision UA
Ek4 järjestäjät
Naantalin seudun UA
Turun UA
Joulukuu/2 2013 n:o 4
KySUA:n syyskokous
Syyskokouksessa palkittiin
jälleen ansioituneita seuran kuljettajia ja toimitsijoita. Kokouksessa myös
hyväksyttiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma
ja budjetti.
Paikalle Kyrön Osuuspankin kerhotiloihin oli tullut
n. kolmekymmentä jäsentä. Tänä vuonna ei tietoja
kuljettajien ajosuorituksista tullutkaan niin paljon
kuin aikaisempina vuosina.
Mutta silti palkittuja oli
monessa eri lajissa ja
monella eri tasolla.
Toimintasuunnitelmassa
vuodelle 2014 on tulossa
kilpailuja aika monta,
koska Euran, Alastaron ja
Säkylän UA:n kanssa
yhteistyössä tehtävissä
ratakilpailuissa on seurallamme anontavuoro tänä
vuonna.
Kilpailukauden aloittaa
Kyrö-ralli, jonka päivä-
määrä jouduttiin siirtämään helmikuulle alkuperäiseltä tammikuun päivältä.
Toisena kilpailuna keväällä
on vuorossa Circuit Endurance, joka anottiin jälleen Cup-sarjan osakilpailuna.
Kolmantena kilpailuna on
vuorossa rata-ajon SMosakilpailu, jonka ajankohta on tällä kertaa heinäkuun puolessa välissä.
Neljäntenä kilpailuna pitkästä aikaa on Historicratakilpailu, joka ajetaan
syyskuun alussa.
Viides kilpailu tälle vuodelle on perinteinen jokamiesluokan kilpailu Reiskan Rähinät. Kilpailu ajetaan lokakuun puolen välin
jälkeen.
Eli tiukka vuosi autourheilurintamalla tulossa, tekijöitä tarvitaan jälleen pyörittämään kilpailuorganisaatiota jokaisella osaalueella.
Muitakin tapahtumia on
tarjolla vuonna 2014. Auto
Saloon -näyttely Salossa on
huhtikuun alussa ja sinne
on seuran kuljettajilla mahdollisuus tuoda auto osastollemme näytille. Tänä
vuonna motorsportnäyttelyalue tulee olemaan eri paikassa, joten
katsojia varmasti riittää
viime vuotista enemmän.
Rallin palkittuja vasemmalta lukien Sami Muntila, Jari Piirainen, Niko Nieminen,
Samuli Vuorisalo ja Veijo Tapanainen
Kyrön markkinoilla on jälleen seurallemme paikka
varattuna. Markkinoilla on
keskimäärin vuosittain
3000-4000 kävijää, joten
näkyvyyttä omille yhteistyökumppaneille saa varmasti jos tuo autonsa esille
Joulukuu/2 2013 n:o 4
markkinahumuun.
Kokous valitsi myös erovuoroisten tilalle uudet hallituksen jäsenet, joista löytyy tietoa lehden sivuilta
lisää.
Kokouksen lopuksi palkitsimme seuramme menestyneet kuljettajat ja ahkerimmat toimitsijat.
Rallin puolelta palkinnon
saivat: Niko Nieminen,
Samuli Vuorisalo, Jari Piirainen, Timo Rintanen,
Sami Muntila, Veijo Tapanainen ja Harri Pettersson.
Ratapuolen palkittuja olivat: Pekka Virtanen, Erik
Forsström, Matti Salonen,
John Hemming, Erno Granqvist ja Mika Mäkinen.
Jokamiesluokasta palkittiin Sari Luoto ja Jeri Kaitonen.
Aina valmiit toimitsijat olivat tänä vuonna:
Jouko Aittamäki, Virpi Tenkanen, Jouko Ahola, Pekka
Kivinen, Antti Lehtimäki,
Santeri Ampuja, Kenneth
Moisio, Anne Aittamäki,
Pertti Johansson ja Jasmina Koski.
Vu o d e n t o i m i t s i j a palkinnon sai Mirva Korkiakoski.
Matti -palkinto meni tänä
vuonna Markku Kaunismäelle.
Vu o d e n r a t t i m i e s palkinnon pokkasi Samuli
Vuorisalo.
Markku Kaunismäki johti kokousta
Teksti:
Santtu Miinalainen
Kuvat:
Santeri Ampuja
Santtu Miinalainen
Samuli Vuorisalo palkittiin
Vuoden Rattimiehenä
Pekka Virtanen palkittiin
Road Sport -rataluokan
saavutuksista
Yksi kuorma-autoluokan
palkituista oli John
Hemming
Aina valmiit toimitsijat vasemmalta Santeri Ampuja, Jouko Aittamäki, Anne Aittamäki,
Jouko Ahola, Virpi Tenkanen, Pertti Johansson, Pekka Kivinen ja Kenneth Moisio
Joulukuu/2 2013 n:o 4
Suomen
TELAKONE Oy
R AUTIAINEN
HUOLTO- JA PESUPALVELU
pesut • vahaukset • korjaustyöt
hinauspalvelu • varaosat
Takojantie 5
32300 MELLILÄ
PUH: 050 - 3065505
®
www.huoltojapesupalvelu.fi
Transport Forsström
HINAUSPALVELU
0600 02200
040 4166 112
+358 400 908 609
SUPERNOSTOT
Puh 02-7661200
Fax 02-7661500
Markku Rautionmaa / 0400-221680
• kello-ja korukorjaukset • filmirullien ja digikuvien kehityspalvelu
• passikuvat 18,- • pesulapalvelu • toimistotarvikkeet
• kaiverruspalvelu, myös lasermerkkaus • värikopiopalvelu
Puh. 02-486 2277
040-549 6972
Avoinna
ma-pe 8.30-17
la 9.00-13
KYRÖNTIE 35 A
21800 Kyrö
[email protected]
[email protected]
Korvantie 11, 32500 Oripää
Joulukuu/2 2013 n:o 4
RATAILLAT 2014
kaikki illat klo 17-20
Alastaron moottoriradalla
Ma 21.4.
Ma 12.5.
Ma 26.5.
Ma 16.6.
Ma 7.7.
Ma 21.7.
Ma 4.8.
Ti 26.8.
Ma 1.9.
Ma 15.9
Markku Kaunismäki 60 v.
Markku täytti tammikuun alussa pyöreitä vuosia. Jo yli
20 vuotta puheenjohtajan virkaa hoitanut Markku juhli
kotona Virttaalla vuosipäiväänsä. Seuran hallitus kävi
onnittelemassa Markkua ja poikkesi
syntymäpäiväkahvilla.
ONNITTELUT MARKULLE KOKO SEURAN PUOLESTA!
LOIMAA
Joulukuu/2 2013 n:o 4
Samuli Vuorisalo Iso-Britanniassa testaamassa
Samuli Vuorisalolle aukesi
mahdollisuus päästä testaamaan M-Sportille Fordin R5-luokan kilpuria.
Samuli tarttui tilaisuuteen
ja 18.-20. joulukuuta matkakohteeksi laitettiin ”navigaattoriin” Dovenby Hall
Cockermouth, Cumbria. MSportin tehdas sijaitsee
Iso-Britannian länsirannikolla. Malcolm Wilsonin
johtamassa M-Sport yrityksessä työskentelee lähemmäs 200 työntekijää. Näiden työntekijöiden ainut
päämäärä on tehdä Ford merkkisiä voittajaralliautoja eri luokkiin.
-Paikka on aivan järkyttävän iso. Meille paikalla
olleille pidettiin opastuskierros, jolla esiteltiin
jokainen paikka tehtaalla,
kertoo Samuli.
M-Sport on jo vuonna 1979
perustettu autourheiluun
keskittyvä yritys, jonka johtaja Malcolm Wilson on
moninkertainen IsoBritannian rallisarjan voittaja. Yritys on pyörittänyt
Fordin MM-sarjan kalustoa
jo vuodesta 1997 lähtien ja
omaa vahvan ammattitaidon ralliauton tekemisestä. - Tehtaassa on jokaiselle auton tekniselle kokonaisuudelle oma osastonsa. Moottorit, vaihdelaatikot ja alustan tekniikan
osat on jaoteltu ja niiden
parissa työskentelevät niihin erikoistuneet asentajat ja insinöörit, kertoo
Samuli tehtaan toiminnasta.
Testipäivänä piti ajettavana olla R5-luokan Ford Fiesta, mutta edellisenä päivänä oli joku pyörittänyt sen
testierikoiskokeella niin
pahasti ettei sillä voinut
ajaa. Koska R5 Fiestalla ei
M-Sport tarjosi myös opastusta WRC-auton ominaisuuksiin, Samulia opasti ensi vuonna Fordille Hirvosen tallikaveriksi menevä Elfyn Evans
päässyt ajamaan oli MSportilla tarjota seuraavaksi WRC Fiesta testiin.
Samulihan ei tätä tietenkään pistänyt pahakseen
vaan hyppäsi WRC-auton
rattiin kahta kertaa käskemättä.
M-Sportin tilat ovat viimeisen päälle siistit
Fordin WRC Fiesta oli tarjolla Samulille koeajolle
-Auto oli aivan käsittämättömän hyvä. Se ohjautui
juuri sinne kuin piti ja perä
ei irronnut tiestä ellei sitä
varta vasten käsijarrulla
irroittanut. WRC-autolla
tuli jopa hieman vauhtisokeaksikin, kun mihinkään ei tarvinnut juuri jarrutella auton taittuessa
mutkasta toiseen nätisti,
kertoo Samuli.
M-Sport oli kiinnittänyt
dataloggerit kiinni autoon
ja niiden tietojen perusteella Samuli sai kehuja
testiajostaan.
Paikalla oli myös muita testaajia, mutta ei muita suo-
malaisia kuin Samuli.
-Tosi hyvä fiilis jäi testipäivistä ja M-Sportin toiminnasta yleensäkin.
Toivotaan, että Samulin
kovan työn tulokset palkitaan jossain vaiheessa ja
paikka ulkomailla aukeaisi
vaikkapa M-Sportin riveissä. Siellä tuntuu olevan
osaamisen meininki kohdillaan.
Samulin alkukausi menee
talven osalta rallin SMsarjaa ajaessa, mutta mahdolliset muut rallit tällä
kaudella ovat vielä neuvotteluiden alla.
Teksti:
Santtu Miinalainen
Kuvat:
www.samulivuorisalo.com
Joulukuu/2 2013 n:o 4
RALLIN ON-LINE TULOKSET LÖYDÄT OSOITTEESTA
WWW.MUT-PALVELU.FI
Sari Luoto V1600-luokkaan kaudelle 2014
Kyrön seudun UA:ssa pitkään jokkista ja endurancea
ajanut Sari Luoto siirtyy ensikaudella V1600-luokkaan.
-Ostettiin syksyllä Lähteenmäen tiimistä Honda, jolla
Sari lähtee 2014 ajamaan, kertoo Sarin isä Kimmo.
Lähteenmäen tiimillä on ollut kalusto iskukykyistä jo
monta vuotta joten vauhti varmasti riittää. -Sari ajaa
jo minua nopeammin Pohjanmaan radoilla. En tiedä onko sitten niin pirun nopea vai minä vaan hidas, kertoo
Kimmo.
-Katsotaan nyt ajetaanko koko sarja vai yksittäisiä kilpailuja. Ensimmäiseen rata-ajon SM-kilpailuun ainakin
mennään se on varma, miettii Kimmo tulevaa kautta.
V1600-luokka on ollut suosittu jo monena vuonna ja
tästä vuodesta tulee varmasti ainakin yhtä suosittu.
Missään rataluokassa ei pääse yhtä halvalla ajamaan
SM-tittelistä. Viime vuonna sarjapisteistä ajoi 15 kuljettajaa.
Teksti ja kuva:
Santtu Miinalainen
Loimaan
Laatuauto
Maankaivuu
P. WÄRRI
Kirkkotie 323
21880 Pöytyä
Puh. 4867 083
0500 222 459
Metsänparannustyöt
Maanrakennustyöt
Joulukuu/2 2013 n:o 4
Jari Piiraisen ja Veijo Tapanaisen kausi 2013
TURKU SM-Ralli
30.-31.8.-13
Kilpailu oli kaksi päiväinen
ja ns. nuotitettava kilpailu. Huoltoon lähtivät Henri
Lehto, Rauno Vuorinen ja
uutena tulokkaana Tetrin
Petteri!
Kilpailun keskuksena toimi
Turun messukeskus josta
perjantaina aamulla noudimme Arin kanssa nuotitusmateriaalin.
Kilpailun lähtö oli tuotu
keskelle ydin Turkua. Kaup-
iskuun Turku-rallin jäljiltä,
vaikka aikaa ei ollut kuin
muutama päivä! Huoltoryhmä oli jälleen aktiivinen ennen kilpailua ja tärkeä lenkki kilpailun onnistumiselle! Kilpailun huollossa mukana Henri Lehto,
Rauno Vuorinen ja Petteri
Tetri. Uutena tulokkaana
saimme ryhmäämme myös
Saarisen Tonin joka on
ollut muissa kilpailuissa
aktiivikatsojana!
Kahden ajetun EK:n jäl-
Rantarallissa Piirainen ja Tapanainen pokkasivat luokan toisen palkinnon
patorilta ensimmäinen
auto starttasi perjantai
illalla klo 20.01. Kaksi erikoiskoetta ajettiin siis täysin pimeän aikaan.
Piiraisen kilpailu meni hienosti ja seitsemän EK:n jälkeen BMW löytyi luokassaan sijalta 3. -Hieno kaksi
päiväinen ralli takana vaikka hieman töitä se aiheuttikin ennen Cupin kesä
avausta, kertoo Jari.
keen Piirainen ja Tapanainen olivat sijalla 16, kun
saavuttiin ensimmäiselle
tauolle. Toiselle huoltotauolle tultaessa pari oli
noussut sijalle 10, mutta
vielä oli kaksi erikoiskoetta jäljellä. Ilta-aurinko
haittasi hieman viimeisiä
ek-kilometrejä, mutta pari
sinnitteli M3-bemareita
vastaan ja lopussa luokkatulos oli 10.
UUSIKAUPUNKI RALLI
7.9.-13
F-Cupin kesä avaus edessä
ja tavoitteet oli asetettu
sarja tilanteen kohentamiseen. Auto oli laitettu
NUUTAJÄRVEN LASIRALLI
21.9.-13
Seuraavana oli vuorossa
kesän toinen sarjakilpailu
Urjalassa. Kilpailun huoltoon saimme mukaan
Nuutajärven rallissa mentiin ”limitillä”
Henri Lehdon, Rauno Vuorisen ja Toni Saarisen.
Kilpailussa oli ajettavana 5
erikoiskoetta ja reitti oli
muutenkin saatu mukavan
pienelle alueelle kilpailukeskuksesta.
Urjalan seudun tiet on
yleensä vaativia ja nyt kilpailun järjestäjä varoitteli
että merkintälinja on niukka, joten tarkka sai jokainen olla. Urjalassa olen joskus kaatanut Escortin sellaiseen kuntoon ettei
korista saanut kuin oikean
puolen oven, Jari kertoo
Urjalan tiestöstä.
EK2:lla hypättiin niin, että
kypäräpuhelimet sammuivat hetkeksi alastulon jälkeen. Mutta vauhti siellä
Turku-rallin huoltotoimintaa
oli kohdallaan, kun aikamme oli pätkän kolmanneksi
nopein.
EK5:llä pari sai vielä ajettua toiseksi nopeimman
ajan ja lopullisella tulosliuskalla pari oli luokassaan 4.
RANTARALLI
12.10.-13
Vuorossa oli viimeinen
sarja kilpailu Naantalissa!
Tavoitteet oli asetettu korkealla ja kilpailuun panostettu, jotta tavoitteisiin
on mahdollista päästä! Yrityksemme oli nousta sarjan kahdeksan parhaan
joukkoon! Auto ja koko ryhmämme oli iskussa. Ennen
kilpailua huoltoryhmä oli
Joulukuu/2 2013 n:o 4
laittamassa autoa kilpailukuntoon ja etsimällä heikkoja kohtia jotka piti
ennen kilpailua laittaa.
Näin myös toimittiin ja
myös vioittunut etuiskunvaimennin vaihdettiin.
Mukaan ralliin lähtivät
Henri Lehto, Rauno Vuorinen, Toni Saarinen ja Petteri Tetri!
Pekka Jokela ohitse. Viimeiset pätkät pari otti varman päälle ja maalissa se
riitti luokan sijaan kaksi.
Viimeisen kilpailun tulos
nosti meidät F-Cupin 2013
sarjassa sijalle 7, joka tiesi
myös sarja palkinnoille pääsemistä koska 8 parasta palkittiin. Karttureiden pisteissä Veijo sijoittui sijalle
Ek1 lähti liikenteeseen hie- 5. Loistava kausi takana ja
nosti toiseksi parhaalla ei pitkään henkeä vedetä
ajalla. Toinen erikoiskoe sillä pian vuoden vaihteen
oli kilpailun vauhdikkain, jälkeen F-Cup 2014 sarja
kun keskinopeus pätkällä käynnistyy Riihimäeltä!
oli 114 km/h. Kuudes sija
ja yleiskilpailussakin 14 Teksti:
sija ikätasoituksien jäl- Jari Piirainen
keen. Tauolle mentäessä Santtu Miinalainen
pari oli luokkansa kolmantena. Tauon jälkeen pelistä Kuvat:
putosi pois pahin kilpa- nutspix.com
kumppani, mutta takaa Jari Piirainen
tuli hurjaa vauhtia Juha-
NEWPRINT
www.kysua.net
ajankohtaiset seuran tiedotteet ja jäsenasiat
Kiitämme kuluneesta kaudesta
yhteistyökumppaneitamme
Maarakennus M. Mäkinen,
MAD-CROC Energy Drink,
TK-Service Ab,A-Tiilikate Oy,
Knorr Bremse,Tekmep Oy,
Serilog Ky, Auraosa Oy,
Maanrakennus Pauli Peiponen Oy,
Taksi- ja kuriiripalvelu Matti Suojanen,
Suomen verkostourakointi Oy,
Permiagame.com, Seepia,
Vesirakennus Ojanen Oy,
Oili Jalonen Oy,
Watermaster
JPV Engineering
Vauhdikasta uutta vuotta 2014
UUDET JÄSENET VUONNA 2013
Hakanen Tero
Happo Juha
Hartikainen Ossi
Hemminki Juho
Hentilä Valtteri
Kaisla Tony
Kalske Teppo
Kauriinoja Kimmo
Knuutila Vesa
Koski Jasmina
Kujala Heikki
Laitinen Tarmo
Lehmussaari Riku
Mattila Aarre
Moisio Tero
NIINIJOKI
LITTOINEN
SITIKKALA
LOIMAA
TURKU
AURA
LITTOINEN
HUMPPILA
MYNÄMÄKI
ORIPÄÄ
AURA
HELSINKI
SALO
KUMILA
TOIJALA
Moisio Kenneth
Mäkinen Emma
Nieminen Sakari
Partanen Pekka
Peltonen Joni
Pykäläinen Pasi
Rantanen Topi
Ruti Kirsti
Salonen Marjo
Tomminen Erno
Uusitalo Jussi
Wesanto Kirsi
Vilen Toni
Vitikka Santeri
Väsäste David
KYRÖ
AURA
PIISPANRISTI
TURKU
TURKU
KIIKALA
KISKO
SÄKYLÄ
KISKO
MASKU
LITTOINEN
KYRÖ
HELSINKI
KOSKI TL
KAUHAVA
16
Joulukuu 2013/2 n:o 4
F-Cup - kotimaista autourheilua parhaimmillaan
F-Cup on jo pitkään ollut
Suomen suurin ja suosituin rallisarja. Ensimmäinen F-Cupin kilpailu ajettiin jo vuonna 1991 eli
vuonna 2014 aloitetaan
jo 24. kausi. Viime vuonna F-Cupiin oli ilmoittautunut lähes 300 kilpaili-
jaa. Tänä vuonna tätä kirjoittaessa ei ole vielä tarkkaa tietoa osallistujamäärästä. Joka tapauksessa se tulee olemaan
pienempi kuin edellisenä
vuonna. Kilpailijamäärän
vähentymiseen on nelivetoluokan loppuminen
sekä uusi Rallin juniorimestaruussarja, mihin
pääsevät juniorit ajamaan ilman ikärajoitusta.
KAKSIVETOISILLA
TURBOTTOMILLA
F-Cupissa ajetaan kaksivetoisilla autoilla joko
etu- tai takavetoisilla.
Autot voivat kuuluvat ryhmiin F, FinR, V1600, A tai
N. Senioriluokassa voi
ajaa myös historicautoilla. Imuilman ahtaaminen eli turbo on kielletty. Suosituin auto alkuaikoina oli Ford Escort RS
2000. Uuden luokkajaon
takia tänä vuonna RS on
jälleen vahvoilla. Toy-
otan mallit Starlet ja
Corolla GT ovat olleet
kestosuosikkeja jo pitkään. BMW:n 325i ja M3
ovat tulleet ryminällä suosikkiautoiksi. Pari-kolme
vuotta on menestynein
auto ollut Volvo 240.
MENESTYJÄT
F-Cupia on siis ajettu jo
vuodesta 1991. Ensimmäinen mestari oli Esa
Peltonen. Peltonen ajoi
Toyota Starletilla. Peltonen ajoi mestariksi myös
vuonna 1993. Sen lisäksi
hän oli vuonna 1992 ja
1995 kakkonen ja vuonna 1999 kolmas.
Riihimäen UA:n Jorma
Rissanen ajoi mestariksi
kolme kertaa vuosina
1992, 1994 ja 1996.
Tämän lisäksi Opel Mantaa kuskaava Rissanen
oli 1993 kakkonen.
Vuoden 1995 mestariksi
ajoi Vääksyn UA:n Antti
Nikkilä. Vuotta aiemmin
Toyota Starlet -pilotti oli
kakkonen.
Lahden UA:n Petri Kumpulainen ajoi ensimmäisen mestaruutensa jo
vuonna 1997 ja toisen sitten vuonna 2002. Kummatkin mestaruudet tulivat Toyota Corolla GT:llä.
Vielä viime vuonnakin
kuudenneksi sijoittunut
lahtelainen oli vuonna
2003 kakkonen ja vuonna 2000 kolmas.
Vaikka Ford Escort RS
2000 oli F-Cupin historian yleisin automerkki,
niin sen ainoan mestaruuden on ajanut Riihimäen UA:n Timo Kuukka
vuonna 1998.
Micael Sjöberg ajoi vuonna 1999 ensimmäisen
mestaruutensa Lahden
UA:n edustajana Toyota
Corolla GT:llä. Sjöberg
oli mestari myös vuonna
2004 ja 2005. Jälkimmäisinä vuosina Sjöberg
edusti Padasjoen MU:ta
ja ajokkina oli BMW M3.
Lisäksi BMW-pilotti oli
vuonna 2006 kolmas.
Vuoden 2000 mestari oli
Leppävirta RT:n Petri
Stranden, joka uusi mestaruutensa heti seuraavana vuonna Ford Sierra
Cosworthilla.
Kumpulaisen vuoden
2002 voiton jälkeen oli
mestaruusvuorossa Laihian UA:n Jukka Hiltu-
17
Joulukuu/2 2013 n:o 4
n e n To y o t a C o r o l l a
GT:llä.
Vuonna 2006 oli sitten
Toni Kuhasen vuoro ottaa mestaruus. Kuhanen
edusti tuolloin Mäntyharjun MK:ta. Toisen mestaruuden Kuhanen voitti
Hirvensalmen AU:n miehenä vuonna 2012. Kummallakin kertaa ajokkina
oli Toyota Corolla GT.
Lisäksi Kuhanen oli vuonna 2011 kakkonen ja viime vuonna kolmas.
Ainoan etuvetoisella voitetun mestaruuden vei
vuonna 2007 Uuraisten
UA:n Veli-Matti Saarelainen Opel Astralla.
AL-Myrskylän Juha Högström ajoi mestaruuteen
vuonna 2008 Toyota
Corolla GT:llä ja uusi
mestaruutensa kahta
vuotta myöhemmin.
Vuonna 2009 mestarin nimi oli Nilsiän UA:n Jukka
Korhonen ja jälleen ajokkina oli Toyota Corolla
GT. Vuotta aiemmin tämän vuoden Brittein mestari oli kakkonen.
Vuonna 2011 mestari oli
Lahden UA:n Jere Rekola ajokkinaan MercedesBenz 190E. Hopealla
Rekola oli ollut vuonna
2006 ja 2012 sekä
pronssilla vuonna 2009.
Viime vuoden mestari oli
Kangasalan UA:n Jaska
Nuorala. Volvojen kak-
s o i s v o i t o n v a r m i s t i UA:n Tero Salminen ja viiLopen UA:n Tero Salmi- meksi tuplat otti Orivenen.
den SUA:n Teppo Nummela.
JUNIORIT VUODESTA
1991
SENIORIT KASVUSSA
A-juniorien mestaruuden Seniorit tulivat F-Cupiin
on voittanut mm. Saari- vuonna 2008. Ensimmäijärven UA:n Jarkko Nika- nen mestari oli Kuopion
ra, B-juniorien mestarei- UA:n Seppo Väätäinen,
ta ovat mm. Uudenmaan vuotta myöhemmin VääAU:n Jaro Kinnunen se- täinen oli kakkonen ja
kä autourheilun monitoi- vuonna 2010 jälleen mesm i m i e s N o o r m a r k u n tari. Vuoden 2009 mestaUA/MK:n Joni-Pekka ruuden ajoi Euran UA:n
"Jonttu" Rajala. Tupa- Jouni Ruohonen. Kummestareita eli sekä B- et- mankin ajokkina oli Ford
tä A-junnut voittaneita löy- Escort RS 2000.
tyy peräti neljä miestä. Vuonna 2011 alkoi sitten
Ensimmäinen heistä oli Oriveden Seudun UA:n
90-luvulla
A L - Kari Kytölä kausi. Kytölä
Kangasniemen Marko on voittanut mestaruuKallio. Toinen oli Suo- den kolme kertaa peräkmussalmen UA:n Kai Hyt- käin. Vuonna 2011 Kytötinen, kolmas Lopen lä aloitti Opel Mantalla ja
siirtyen sitten nykyiseen
kalustoon BMW M3:ään
kesällä. Vuonna 2010
Kytölä oli kakkonen.
Senioreihin pääsee osallistumaan samana vuonna, kun täyttää 45 vuotta.
Eli tänä vuonna ikäraja
on vuonna 1969 ja sitä aikaisemmin syntyneet.
Nuorimmat ovat siis 44vuotiaita ja vanhin ilmoittautunut tänä vuonna oli
Jämsän Äijien Harras Lindroos, joka täyttää maaliskuussa kunnioitettavat
73 vuotta.
Luokassa on käytössä
ns. ikähyvitysjärjestelmä. Vanhin kilpailija on
ns. 0-kuski, josta muille
lasketaan ikätasoitusta.
Ikätasoitus on 0,08 sekuntia per kilometri per
ikävuosi. Eli jos EKkilometrejä on 60, saa
Lindroos hyvitystä vuonna 1969 syntyneeseen
kaksi minuuttia neljätoista sekuntia.
Lisää F-Cupista
WWW.F-CUP.FI
Teksti:
Jorma Mikkola
Kuvat:
Santtu Miinalainen
18
Joulukuu 2013/2 n:o 4
2 makkaraa ja limsa
T
E
S
K &
KYRÖ-RALLI
8.2.2014
OUSESSA
J
R K A
A ESKU EELL
T
I
LL ILUK OALU
RA
5€
mukillinen kahvia + KySUA muki mukaan
PA UOLT
L
I
K H
KySUA t-paita
8€
6€
keittolounas kilpailukeskuksessa
8€
• Kahvio
• Veikkaus
• Toto
• Huoltotyöt
Kilpailukeskus
Huoltoalue
Oripään koulukeskus
Turuntie 33
32500 Oripää
Oripään lentokenttä
Hirvikoskentie 300
32500 Oripää
• Autopesut
• Rengasmyynti
• Nestekaasumyynti
• Polttoöljymyynti
!
a
o
l
u
t
Te rve Ma-pe 6-20, la 8-20, su 10-18
Puh. (02) 766 1218
www.hamppula.fi
Oripää
19
Joulukuu/2 2013 n:o 4
Autourheiluseuramme on perustettu vuonna 1966 ja on tällä
hetkellä jäsenmäärältään LänsiSuomen alueen suurin seura
www.kysua.net
KYSUAN KEVÄTKOKOUS
Sääntömääräinen yhdistyksen kevätkokous
järjestetään seuran mökillä osoitteessa:
Mikankuja 12, 32560 Virttaa
Ajankohta:
Torstaina 6.3.2014 klo 19.00
Esillä:
Sääntömääräiset asiat
KAHVITARJOILU
TERVETULOA!
Kyrön seudun urheiluautoilijat kiittävät
yhteistyökumppaneitaan, yhteistyöseuroja ja
vapaaehtoisia toimitsijoita kauden 2013 panoksesta,
jatketaan samaan malliin kaudella 2014!
Kiitos!
Alastaro Circuit Oy, Virttaa
Newprint Oy, Turku
Pöytyän kunta
Kyrön Kulta-Kello, Kyrö
Kyrön Seudun Osuuspankki
Loimaan Hihna ja Varaosa
KK-Nurmi Oy, Mellilä
Kivikylän Palvaamo, Huittinen
Matka-Viitala, Virttaa
MUT-Palvelu/Asko Linnansuu, Kaarina
Huolto- ja Pesupalvelu Rautiainen, Mellilä
Kyrön Tili ja Kiinteistö Oy
Hydoring Oy, Kyrö
JA Kotiapu, Loimaa
Loimaan Laatuauto
Nurmen Sora Ky, Mellilä
Euran Urheiluautoilijat
Säkylän Urheiluautoilijat
Alastaron Urheiluautoilijat
Naantalin Seudun Urheiluautoilijat
Urjalan Urheiluautoilijat
Kokemäen Urheiluautoilijat
Turun Moottorikerho
Momo Racing Team
Rauman Urheiluautoilijat
Huittisten Urheiluautoilijat
Punkalaitumen Moottorikerho/UA
Someron Urheiluautoilijat
Mynämäen Urheiluautoilijat
Raision Urheiluautoilijat
Vakka-Suomen Urheiluautoilijat
Turun Urheiluautoilijat
Loimaan Urheiluautoilijat
RP-Truck Racing, Niinijoki
Henri Valkeapää
Raleka, Mellilä
Mur-Kis, Kyrö
Kalkkipalvelu Mikkola, Alastaro
AKR, Loimaa
Virttaan Pikku Kievari, Virttaa
Hau-Nau tuote, Loimaa
Ravintola Park Ferme, Alastaro
Teboil, Alastaro
Rautia, Loimaa
Transport Forsström, Paimio
Loimaan pesula Oy
Maarakennus M. Mäkinen Oy
Pihlajasaari Racing, Loimaa
Loimaan seudun tilausliikenne
Tero Sulkakoski
Euromaster, Loimaa
Loimaan rengas
Multiva Oy, Loimaa
Sitronen Oy, Virttaa
Vahvalan kahvila, Alastaro
Alastaron Osuuspankki
Topmec Oy, Alastaro
Mellilän silkkipaino
Mellilän autoverhoilu
NakNak, Oripää