Perinnepäivät Säkylässä 8.-10.3.2013 - Päällystöliiton evp

Atop:in ja Evp-yhdistyksen Perinnepäivät Säkylässä
8-10.3.2013
Perjantaina 8.3. järjestettiin koko jäsenistölle avoin seminaari jonka teemana oli “Evp-toiminta osa Päällystöliittoa”.
Osanottajilla oli tilaisuus ottaa kantaa siihen miten liiton ja evp-yhdistyksen välit tulisi järjestää.
Seminaarin puheenjohtajana toimi järjestäjien edustaja Paavo Leppänen ja sihteerinä Arto Rannanmäki joka myös on
Huovinrinteen kasvatti.
Seminaarissa asioita alustivat Evp-yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Heikkilä, ATOP:n puheenjohtaja FT Keijo
Koivisto, Päällystöliiton puheenjohtaja Ari Pakarinen ja Huovinrinteen Päällystöyhdistyksen puheenjohtaja Jaska
Hyvönen.
Omassa puheenvuorossaan Pertti Heikkilä valotti evp-toiminnan kehittämisen suuntaviivoja ja korosti alueellisen
yhteistoiminnan merkitystä.
Keijo Koivisto toi kuulijoille lukuja siitä paljonko ali-toimi-ja opistoupseereita on koulutettu kaikkiaan. Yhteensä alalle on
hänen mukaansa koulutettu n. 24 000 henkilöä. Evp-yhdistyksen jäsenmäärälle Koivisto ennusti kasvua sitä mukaan kun
Päällystöliiton jäsenistö hupenee. Aineellisen perinnetoiminnan puolelta Koivisto kertoi ATOP:n käyneen neuvotteluja
Etelä-Karjalan Maakuntamuseon kanssa mahdollisuudesta saada tulevaan Tali-Ihantala keskukseen ammitkuntaamme
esittelevää aineistoa. Henkisen perinnepuolen tilannetta esitellessään Koivisto totesi vielä olevan paljon tutkittavaa
ammattikuntamme vaiheista. Esimerkkeinä hän mainitsi tutkimisaiheita kuten ammattikuntamme edustajat
olympiavoittajina, politiikassa, järjestöissä tms.
Ari Pakarinen alusti Pv ja RvL uudistuksesta ja arvioi Päällystöliiton ja Evp-yhdistyksen yhteistyön tiivistyvän kunnes
viimeistään vuonna 2032 Evp-yhdistys jatkaa yksin siitä mihin on tultu. Ari Pakarinen hauskuutti yleisöä kun hän nykyistä
työilmapiiriä luonnehtiessaan totesi ettei käsky ole käsky vaan keskustelun pohja. Päällystöliitto tuntee Pakarisen
mukaan EVP-yhdistyksen toiminnan tarpeelliseksi. Hyvä näin koska juuri PL:n toimesta vuonna 2002 EVP-yhdistys
perustettiin. Samoin Pakarinen korosti ATOP:n ja EVP-yhdistyksen roolien erilaisuutta puhuessaan tulevaisuuden
haasteista.
Jaska Hyvönen alusti Porin Prikaatin ja Huovinrinteen historiaan sekä Huovinrinteen
Päällystön nykypäivään. Hyvösen mukaan heillä on vireä kerhoravintola jota voitanee pitää
aika harvinaisena tänä aikana. Kerhoravintola on jäsenyhdistyksen hallinnassa ja sillä on
yhteensä jäseniä n. 450. Palveluksessa olevien osuus n. 100 ja 350. katsauksen
Evp-jäsen Ari Järvinen oli pohtinut Päällystöliiton lopettamisen
aiheuttamia toimenpiteitä ja laatinut asiasta kirjallisen esityksen.
Esityksessään Järvinen korosti pitkäjänteisen suunnittelun
tärkeyttä siitä miten Päällystöliiton loppuminen tulee vaikuttamaan
opistoupseerien edunvalvontaan ja toimintojen siirtämiseen toisiin
käsiin.
Jaska Hyvönen
Ari Järvinen
Alustusten jälkeen käydyn vilkkaan keskustelun aikana korostui jäsenistön näkemys nykyisin puuttuvasta
yhteisöllisyydestä ja huoli jäsenyhdistysten ja lopulta liiton omaisuudesta. Tai ainakin omaisuuden asiallisesta
säilymisestä jäsenistön hyväksi.
Oltiin myös huolissaan toimista jäsenistön kasvattamisesta ja Evp-yhdistyksen ja ATOP:n toimista jäsenhankinnan
tehostamisesta. Toivottiin evp-jäsenten pääsevän mukaan palveluksessa olevien jäsenyhdistysten hallintoon. Todettiin,
että jäsenhankinnassa painopiste tulee keskittää palveluksessa oleviin. Heitä jotka jo ovat eläkkeellä mutta eivät kuulu
Evp-yhdistykseen pidettiin jo osittain ”menneen talven lumina”.
Kirpeään lauantaiseen pakkasaamuun heränneet osanottajat nauttivat maittavan aamiaisen Päällystökerholla.
Yhdistyksien hallitukset pitivät kokouksensa ja muut päiville osallistuneet tutustuivat paikkakuntaan omatoimisesti. Klo
11.00 joukot kokoontuivat Päällystökerholle maittavalle keittolounaalle.
Ohjelmaan kuuluneista esittelyistä oli vuorossa Porin Prikaatin esittely
jonka suoritti Lounais Suomen Viestipataljoonan komentaja evl Hannu
Teittinen. Esitelmässään Teittinen toi esiin kriisinhallintakoulutuksen ja
toimintojen keskittämisen mukanaan tuoman erikoisuuden juuri Porin
Prikaatin osalta. Puolet saapumiserien miehistä koulutetaan ajoneuvon
kuljettajiksi. Henkilöstä esitellessään hän totesi joukko-osaston väen
vähentyneen ulkoistamisista johtuen.
Hannu Teittinen
Kapteeni Kai Uitto valotti Suomen kansainvälisen joukon toimintaa
Afganistanissa (SkjA) jossa hän oli toiminut yksikön päällikkönä. Esitelmään
kuului kuvallinen esitys tilanteesta jossa suomalainen osasto joutui
väijytykseen ja tulitaisteluun kapinallisten kanssa. Tilanteesta oli selvitty
ilman tappioita. Kuulijat olivat aiheesta kiinnostuneita ja runsailla
kysymyksillä tyydyttivät tietonsa tarpeita. Uitto korosti jatkuvan harjoittelun ja
omien toimintatapojen kehittämisen tärkeyttä jotta tehtävistä selvittäisiin.
Henkiseen jaksamiseen on hänen mukaansa myös kiinnitetty yhä
lisääntyvässä määrin huomiota.
Kai Uitto
Porin Prikaatissa on oma joukko-osastomuseo jota esitteli alik
Akseli Altis. Museo on valmistunut vuonna 1990 ja sen rakensi
yliv Olli Linden.
Kuvassa vasemmalla museoesittelyä seuraamassa Heikki AhoMantila Kankaanpäästä, Antero Kärkkäinen Raumalta, Evpyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Heikkilä. Tampereelta, Atte
Kainulainen Kirkkonummelta ja esittelijä alik Akseli Altis.
Sotilaskodissa oli tarjolla ahkeruuskahvit. Osa joukosta käytti hyväkseen kuntotalolla olleen mahdollisuuden
saunomiseen.
Veljesillalliselle kokoonnuttiin Päällystökerholle klo 19.00.
Vieraat toivotti tervetulleeksi Evp-yhdistyksen puheenjohtaja
Pertti Heikkilä. Kerhon keittiön väki oli valmistanut maittavan
ja näyttävän illalliskokonaisuuden. Paistista päästyä vapaata
sanaa viljelivät Päällystöliiton puheenjohtaja Ari Pakarinen,
Porin Prikaatin komentajaa edustanut evl Hannu Teittinen,
Päällystö Naisten Säkylän osaton puheenjohtaja Tarja
Kankare.
Puheessaan Ari Pakarinen peräänkuulutti yhteisöllisyyttä.
Hannu Teittinen pohti perinteiden merkitystä ja sitä miten
perinteet saadaan siirtymään seuraaville sukupolville.
Tarja Kankareen mukaan Säkylän paikallisosasto on toiminnassaan panostanut
perheiden tarpeisiin muutosten keskellä. Erikoisesti hän korosti sitä toimintaa jota
he tekevät varuskuntaan muuttavien perheiden auttamisessa.
Tarja Kankare
Sunnuntaiaamu valkeni jopa raikkaampana kuin lauantai. Aamiaisen
jälkeen oli ohjelmassa ATOP:n vuosikokous. Kokouksen johti rutinoidusti
Paavo Leppänen ja sihteereinä toimivat Matti Tanskanen ja Arto
Rannanmäki. Kokous sujui juoheasti esityslistan mukaan eikä äänestyksiin
jouduttu. Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin 7 ja valituksi tulivat
uudelleen erovuorossa olevat. Hallituksen kokoonpano vuodelle 2013: puheenjohtaja Keijo Koivisto, hallituksen jäsenet
Risto Manninen Lappeenranta. Asko Nieminen Tampere, Ensio Fihlman Helsinki, Tapani Mäki Rovaniemi, Jaakko
Nyman Mikkeli, Ari Pakarinen Hämeenlinna ja Matti Tanskanen Kirkkonummi.
Kahvitauon jälkeen kokoustui Evp-yhdistys. Puheenjohtajana oli edelleen Paavo Leppänen ja sihteereinä tässä
kokouksessa Arto Rannanmäki ja Evp-yhdistyksen hallituksen sihteeri Harri Kolila. Juoheasti sujui tämäkin kokous sen
jälkeen kun oli jälleen kerran tulkittu yhdistyksen sääntöjä valtakirjojen lukumäärän osalta. Ottaisikohan arvoisat
edustajat tulevaisuudessa menettelystä vaarin eivätkä hankkisi yhdeksää (9) valtakirjaa enempää per osanottaja niin ei
viilareiden tarvitsisi olla toimessa?
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Pertti Heikkilä. Hallitukseen tulivat valituiksi Simo Hämäläinen Lieksa ,
(varamies Aarre Toivonen Kuhmo), Ari Tiainen Kirkkonummi ( varamies Aki Karvonen Kirkkonummi), Eino Ronkainen
Oulu (varamies Hannu Kuparinen Oulu).
Teksti ja kuvat Tapani Flyktman