1. No category

LIIKENNEVAKUUTUSKESKUS
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT
23.9.2014
VALT-ENNAKKORAPORTTI II/14, tammi-elokuu 2014
Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet
Aineisto
Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia vuosien 2010–2014 tammi-elokuussa. Vuosien 2010–2012 aineisto on lopullinen, ja tätä myöhempi
aineisto on tutkijalautakuntien välittömästi onnettomuuspaikkatutkinnan jälkeen ilmoittamia ennakkotietoja.
Kuvio 1. Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvojen yhteenajot ja yksittäisonnettomuudet sekä kevyen liikenteen onnettomuudet
vuosien 2010–14 tammi-elokuussa. (Ennakkotieto vuosilta 2013 ja 2014)
Onnettomuuksien kokonaismäärä väheni
Vuoden 2014 tammi-elokuussa liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnille tuli tutkittavaksi yhteensä 151 kuolemaan
johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, joissa kuoli 161 henkilöä (kuvio 1, taulukko 1). Moottoriajoneuvoonnettomuuksien määrä oli selvästi pienin viiteen vuoteen, sillä yhteenajot ovat vähentyneet jyrkästi parin vuoden
takaa. Täysin päinvastaisesti kevyen liikenteen onnettomuuksia oli niukasti eniten viiteen vuoteen. Tammi-elokuussa
kuoli kaikkiaan 17 henkilöä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kevyen liikenteen onnettomuudet lisääntyivät selvästi
Alkuvuosi oli poikkeuksellisen huono kevyen liikenteen osalta, eikä tilanne juuri parantunut kesän aikana. Yksittäisistä
kuukausista huhti- ja heinäkuu ovat olleet huonoimmat. Kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista jo miltei 30
prosenttia oli kevyen liikenteen onnettomuuksia, kun vastaavan ajan viiden viimeisen vuoden keskiarvo on alle 20
prosenttia.
Taulukko 1. Tutkittavaksi tulleiden onnettomuuksien ja niissä kuolleiden lukumäärät ja suhteelliset osuudet vuosien 2010–2014
tammi-elokuussa. (Ennakkotieto vuosilta 2013 ja 2014)
TUTKITUT ONNETTOMUUDET
Moottoriajoneuvo-onnettomuudet
Jalankulkijaonnettomuudet
Polkupyöräonnettomuudet
YHTEENSÄ
2010
%
N
137 77
20
11
20
11
177 100
2011
%
N
167 87
15
8
10
5
192 100
2012
%
N
152 84
18
10
10
6
180 100
2013
%
N
138 83
13
8
16
10
167 100
2014
%
N
110 73
18
12
23
15
151 100
KUOLLEET
Moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa
Jalankulkijat
Polkupyöräilijät
YHTEENSÄ
2010
%
N
161 80
20
10
20
10
201 100
2011
%
N
182 88
15
7
10
5
207 100
2012
%
N
170 86
18
9
10
5
198 100
2013
%
N
149 84
13
7
16
9
178 100
2014
%
N
119 74
19
11
23
14
161 100
1
Suistumisonnettomuudet yleisimpiä
Kesän aikana suistumisonnettomuudet ovat hyvin tyypillisiä, ja tämä näkyy vuoden 2014 luvuissakin (kuvio 2). Kesän
jäljiltä moottoriajoneuvojen suistumisonnettomuudet ovat yleisempiä kuin kohtaamisonnettomuudet, joiden määrä on
tullut huomattavasti alas vuoden 2012 huippulukemista.
Sairaskohtausonnettomuudet lukeutuvat monesti suistumisonnettomuuksia, mikä on huomioitava lukuja tarkasteltaessa. ”Perinteisten” ajoneuvon hallinnan menetyksestä johtuneiden onnettomuuksien määrän on oletettu vähentyvän,
mutta sama trendi ei koske sairaskohtauksia. Suistumisista noin kolmannes oli sairausperäisiä.
Kuvio 2. Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet vuosien 2010–14 tammi-elokuussa: tien luokka ja onnettomuustyyppi. Suluissa onnettomuustyyppinumerointi. (Ennakkotieto vuosilta 2013 ja 2014)
Nuorimman ja vanhimman ikäluokan kehitys polkee paikallaan
Kesä näkyy yleensä onnettomuustyypin lisäksi kuljettajien iässä. Nuorten reippaasta riskinotosta johtuvat onnettomuudet korostuvat. Nuorimman ikäluokan kannalta alkuvuosi on kulunut hyvin aikaisempien vuosien tapaan. Vastaava
tilanne on iäkkäimmän ikäryhmän kohdalla, eikä nopea parannus ole oletettavaakaan, sillä kyseisen ikäryhmän autoilijat lisääntyvät vuosi vuodelta.
Tarkasteltavista ikäryhmistä suurin pudotus tuli 45–64-vuotiaiden joukossa, ja onnettomuuksia sattui kolmannes viiden
vuoden keskiarvoa vähemmän.
Kuvio 3. Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet vuosien 2010–14 tammi-elokuussa: aiheuttajakuljettajan ikä ja
onnettomuustyyppi. Suluissa onnettomuustyyppinumerointi. (Ennakkotieto vuosilta 2013 ja 2014)
2
Henkilöauto-onnettomuudet vähentyneet kolmanneksen
Henkilöauto-onnettomuudet muodostavat valtaosan moottoriajoneuvojen kuolemaan johtaneista onnettomuuksista,
joten moottoriajoneuvo-onnettomuuksien selvä väheneminen tarkoittaa miltei automaattisesti samaa henkilöautojen
osalta.
Muiden ajoneuvolajien onnettomuusmäärät ovat huomattavasti vähäisempiä, ja niiden osalta voidaan sanoa, että onnettomuuskehitys on pahimmillaankin pysynyt ennallaan. Kaikkiaan moottoriajoneuvo-onnettomuuksien kehitys on
melko hyvin linjassa ajoneuvojen keskinäisen turvallisuuskehityksen kanssa.
Onnettomuuksien vastapuolien kannalta myönteistä on muun muassa se, että moottoripyörien viimevuotinen onnettomuuspiikki ei toistunut.
Kuvio 4. Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet vuosien 2010–14 tammi–elokuussa: aiheuttajan (iso kuva) ja yhteenajon vastapuolen (pieni kuva) laji. Aiheuttajissa ovat mukana myös yksittäisonnettomuudet. (Ennakkotieto vuosilta 2013 ja
2014)
Tammi-elokuussa menehtyi 42 kevyen liikenteen osallista
Vuoden 2014 kevyen liikenteen onnettomuuksien kokonaistilanne näyttää huonolta. Miltei ainoa myönteinen asia on
nuorimpien ikäluokkien selviäminen vain yhdellä onnettomuudella. Mutta jo 25–44-vuotiaiden onnettomuuksia on eniten viiteen viime vuoteen, ja kolme neljännestä kuolleista on heitä vanhempia.
Kuvio 5. Kuolemaan johtaneet kevyen liikenteen onnettomuudet vuosien 2010–14 tammi-elokuussa: polkupyöräilijän/jalankulkijan
ikä. Onnettomuudet on jaettu jk/pp-onnettomuuksiin menehtyneen osallisen mukaan. Mikäli samassa onnettomuudessa on menehtynyt useampi kevyen liikenteen osallinen, on tässä vain yhden ikä huomioitu. (Ennakkotieto vuosilta 2013 ja 2014)
3
Jakautunut onnettomuuskehitys
Kokonaisuutena vuoden 2014 liikenneturvallisuustilanne vaikuttaa hyvältä. Tieliikenteen turvallisuustavoitteen mukaan
tänä vuonna saisi kuolla kaikkiaan 218 henkilöä, jotta vuodelle 2020 asetettu tavoitetaso saavuttaisiin. Vielä pari vuotta sitten tavoite vaikutti epärealistiselta, mutta alkuvuoden perusteella tavoitteen täyttyminen on vielä mahdollista.
On tosin huomattava, että edellä mainitun tavoitteen luvuissa ei ole mukana sairaskohtaukseen menehtyneitä tienkäyttäjiä, jotka taas ovat tämän raportin luvuissa mukana. Koska onnettomuuksien tutkinta on edelleen kesken, tämän
vuoden sairaskohtausonnettomuuksien tarkka määrä ei ole tiedossa. Ennakkotietojen perusteella sairaskohtausten
osuus on ainakin reilu kymmenen prosenttia tässä raportoiduista kuolleista ja miltei 15 prosenttia onnettomuuksista.
Hyvään liikenneturvallisuustilanteeseen vaikuttaa myös altistus eli liikennesuorite. Vuotuinen suorite laski hiukan vuodesta 2012 vuoteen 2013. Koska yleistalouden tila ei ole kohentunut, suoritteen lasku vielä tänäkin vuonna on todennäköinen, kun hyvänä talousvuonna suorite kasvaisi noin pari prosenttia.
Vakavimpien onnettomuuksien tutkinta osoittaa myös sen, että tehdyt liikenneturvallisuustoimenpiteet purevat tehokkaasti keskimääräiseen tienkäyttäjään. Turvavyötä käyttävä, selvin päin ja nopeusrajoitusten mukaan ajava terve henkilöauton kuljettaja tappaa itsensä tai matkustajansa enää hyvin harvoin. Tilanne paranee sitä enemmän mitä uudempi
auto on kyseessä.
Kevyen liikenteen osalta nykyiset onnettomuusluvut saattavat olla hiukan pessimistisiä satunnaisvaihtelusta johtuen,
mutta kehityksen suunta ei ole valheellinen. Kevyen liikenteen osalta monia ongelmia on vielä ratkaisematta, ja onnettomuuksissa on osallisena ”tavallisia” tienkäyttäjiä.
Moottoriajoneuvon kuljettajan kannalta on oleellista huomata, että erityisesti kaupunkiympäristössä ihmisiä on paljon,
ja heitä voi tulla ajoradalle yllättävistäkin paikoista. Oikea tilannenopeus ja ympäristön tarkkaileminen ovat avainasemassa. Tutkijalautakunnat ovat erityisesti huolissaan älypuhelinten ja muiden medialaitteiden käytöstä ajon aikana.
Toisaalta inhimillinen tekijä on mukana miltei jokaisessa onnettomuudessa, ja perinteisesti moottoriliikenteeseen yhdistetyt asiat kuten riskinotto, asenne ja inhimilliset virheet ovat mukana myös kevyen liikenteen onnettomuuksissa.
Noin puolessa kevyen liikenteen onnettomuuksista kevyen liikenteen osallinen itse on onnettomuuden pääaiheuttaja.
Erityisesti kevyen liikenteen leväperäinen liikennesääntöjen noudattaminen tulee harvoin julkisuuteen.
Huomautus! Raportin raportointijaksotusta on muutettu aikaisempiin vuosiin nähden. Vuodesta 2014 eteenpäin ennakkoraportteja julkaistaan kolme vuotta kohden, kun aikaisemmin raportit julkaistiin neljännesvuosittain.
Määritelmiä
Raportin aineisto: tutkijalautakuntien tutkimat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet, joihin sisältyvät myös sairauskohtaukseen kuolleet. Tutkintaan otetaan pääsääntöisesti onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa
onnettomuudesta. Tehtyjen rajausten vuoksi luvut eivät ole
yhteneviä Tilastokeskuksen julkaisemien lukujen kanssa. Näissä liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta, mutta sairauskohtaukseen
kuolleet eivät sisälly lukuihin.
Yhteenajo: onnettomuus, jossa on mukana vähintään kaksi
osallista.
Kuolemaan johtanut moottoriajoneuvo-onnettomuus: yhteenajotai yksittäisonnettomuus, jossa moottoriajoneuvossa ollut menehtyi.
(Pää)aiheuttaja: osallinen, jolla tutkijalautakunta on arvioinut
olleen merkittävämpi vaikutus onnettomuuden syntymiseen
(yhteenajon A-osallinen [kuljettaja] tai yksittäisonnettomuuden
kuljettaja). Huom! Pyöräilijän ja jalankulkijan välinen onnettomuus luokitetaan onnettomuudessa menehtyneen mukaan joko
pyöräily- tai jalankulkijaonnettomuudeksi.
Kuolemaan johtanut kevyen liikenteen onnettomuus: joko yhteenajo, jonka osapuolina ovat 1) jalankulkija/pyöräilijä ja moottoriajoneuvo 2) jalankulkija/pyöräilijä ja pyöräilijä tai pyöräilijän
yksittäisonnettomuus, ja joissa kevyen liikenteen osallinen menehtyi. Jalankulkijoiden yksittäisonnettomuudet (esim. liukastumiset) eivät sisälly aineistoon.
Lisätietoja
Liikennevakuutuskeskus www.lvk.fi
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT
Bulevardi 28, 00120 Helsinki
Yhteyspäällikkö Tapio Koisaari
[email protected]
040 708 2879
4
Yksittäisonnettomuus: onnettomuus, jossa on ollut mukana vain
yksi osallinen. Näihin lasketaan mukaan myös eläinonnettomuudet.
Osallinen: onnettomuudessa mukana ollut tienkäyttäjä (moottoriajoneuvon kuljettaja, polkupyöräilijä tai jalankulkija).
Vastapuoli: osallinen, jonka merkityksen onnettomuuden syntymiseen tutkijalautakunta on arvioinut olleen vähäisempi kuin
pääaiheuttajan (yhteenajon B-osallinen).