Faktaa: CE-merkinnästä tulee pakollista 2013

TA M M I K U U / 2 0 1 2 FAKTAA
Rakennetusta ympäristöstä
Rakennustuotteiden CE-merkinnästä
tulee pakollista 2013
pentti hokkanen / Yha kuvapankki
Noin 4 000 suomalaisyrityksen on hankittava tuotteilleen CE-merkintä, jotta
esimerkiksi sahatavaraa, teräsrakenteita,
lämmöneristeitä ja betonielementtejä voi
jatkossakin valmistaa myyntiin.
EU:n rakennustuoteasetus tulee kokonaisuudessaan voimaan
1.7.2013. Tämän jälkeen pakollinen CE-merkintä koskee niitä
rakennustuotteita, joille on olemassa harmonisoitu tuotestandardi
tai eurooppalainen tekninen arviointi.
Tavoitteena tuotteiden vertailukelpoisuus
CE-merkintä korvaa kansalliset tuotehyväksynnät ja edistää siten rakennustuotteiden
vapaata liikkuvuutta jäsenmaasta toiseen. Sen sijaan, että
valmistajan tulisi hankkia erikseen kansallinen hyväksyntä
kaikissa EU:n jäsenmaissa, valmistaja CE-merkitsee rakennustuotteen.
CE-merkintä osoittaa, että
rakennustuote on joko harmonisoidun tuotestandardin tai
eurooppalaisen teknisen arvioinnin mukainen. Tuotteen ominaisuudet ilmenevät suoritustasoilmoituksesta.
Suunnittelijat ja kuluttajat
voivat verrata rakennustuotteiden suoritustasoilmoituksia
toisiinsa helposti, kun tuotteen
ominaisuudet kerrotaan aina
samalla tavalla. Tämä helpottaa tuotteiden myymistä maasta
toiseen.
Rakennustuotteet ovat rakennuksen kiinteäksi osaksi
tulevia tuotteita, kuten betonielementtejä, ikkunoita, teräsrakenteita ja sahatavaraa. CEmerkintä koskee vain tuotteen
ominaisuuksia – tuotteen käytettävyys aiottuun rakennuskohteeseen on aina arvioitava
erikseen aiotun käytön, paikallisten olosuhteiden ja rakentamismääräysten vaatimusten
perusteella.
Esimerkiksi Espanjassa valmistettua tiiltä ei välttämättä
voi käyttää julkisivuverhouksessa Suomen pakkasolosuhteissa. Suunnittelija valitsee
suoritustasoilmoituksen perusteella sellaisen rakennustuotteen, joka soveltuu käyttötarkoitukseen ja täyttää kansalliset
rakentamismääräykset.
Vastuu rakennustuotteen valinnasta on suunnittelijalla – rakentamismääräykset ratkaisevat sopivuuden.
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ
MILJÖMINISTERIET
MINISTRY OF THE ENVIRONMENT
CE-merkinnässä ilmoitettavat vähimmäistiedot ikkunoiden ja ovien osalta esitetty
standardissa EN 14351-1. Tyyppitestausta vaaditaan säänkestävyydestä.
Ilmoitetun laitoksen tunnusnumero
Valmistajan nimi ja osoite
CE-merkinnän kiinnittämisvuosi
EU-vaatimustenmukaisuustodistuksen numero
EN 13162
Mineraalivilla MW, käytetään rakennuskohteessa
Palokäyttäytymisluokka A1
Lämmönvastus RD2,85m2 K/W Lämmönjohtavuus D0,035 W/mK
Paksuus 100 mm
MW - EN - 13162 - T4 - DS (T+) - CS (10)40
- PL(5)100 - MU1 - CP3 - AP0,35 - AW0,40
Esimerkki rakennustuotteen CE-merkinnästä (mineraalivilla AC-luokassa 1). Lopussa oleva koodi kertoo tuotteen ominaisuuksien olevan tuotestandardin
EN 13162 mukaiset.
Faktaa rakennetusta ympäristöstää on ympäristöministeriön julkaisu
PL 35, 00023 VALTIONEUVOSTO
www.ymparisto.fi
Pertti Harstela / Vastavalo.fi
miten etenen
ce-merkinnän
hankkimisessa?
1. Selvitä, kuuluuko valmistamasi tuote harmonisoidun
tuotestandardin piiriin.
Lisätietoja antaa Suomen
Standardisoimisliitto SFS ja
vuoden 2012 alusta alkaen
CE-merkinnän Helpdesk.
www.sfs.fi
2. Jos tuote kuuluu harmonisoidun tuotestandardin
piiriin, etsi ilmoitettu laitos,
jolla on lupa testata tuotteesi. Testit voi tehdä missä
tahansa EU-maassa. Listaus
ilmoitetuista laitoksista löytyy EU-komission NANDOtietojärjestelmästä.
ec.europa.eu/enterprise/
newapproach/nando
3. Ota yhteyttä valitsemaasi
ilmoitettuun laitokseen testausten ja tehtaan laadunvalvonnan järjestämiseksi.
4. Laadi suoritustasoilmoitus
harmonisoidun tuotestandardin mukaisesti.
5. Kiinnitä tuotteeseen CEmerkintä. Säilytä asiakirjat.
CE-merkinnällä kerrotaan esimerkiksi rakenteellisen sahatavaran lujuus. Tuotteet merkitään samalla tavalla kaikissa EU-maissa,
mikä helpottaa niiden vertaamista.
Valmistaja vastaa CE-merkinnän sisällöstä
CE-merkintävelvollisuus on
Harmonisoidusta tuotestandarkoskenut tähän mennessä vain
dista riippuen valmistajan on
muutamaa tuoteryhmää, kuten
joko testattava tuote tai määrikiviainesta, sementtiä ja savutettävä tuotteen ominaisuudet
hormeja.
esimerkiksi laskemalla. ValmisRakennustuotteita koskevia
taja voi kiinnittää CE-merkinharmonisoituja tuotestandardenän rakennustuotteeseen laaja on tällä hetkellä
dittuaan suoritustasoilmoiyli 400. Mikäli rakentuksen. Suoritustasoilnustuotteelle ei ole
moituksella valmistaja
osoittaa, että tuote nouolemassa harmoTOIMI
nisoitua tuotestandattaa harmonisoidun
NYT!
dardia, valmistaja
tuotestandardin tai euvoi hakea yhtä tuorooppalaisen teknisen
tetta koskevaa euarvioinnin vaatimuksia
ja että laadunvalvonnan
rooppalaista teknistä
arviointia.
alkutestaus ja jatkuva laadunRakennustuotteita valmisvalvonta on tehty niiden mutavien yritysten kannattaa olla
kaisesti.
Suomen rakennusteollisuuajoissa liikkeellä, sillä jos harmonisoidun tuotestandardin
den kokonaisvolyymistä runpiirissä olevalla tuotteella ei ole
sas kolmasosa menee vientiin.
heinäkuussa 2013 CE-merkinSuurimmassa osassa EU-maita
rakennustuotteiden CE-merkintää, tuotetta ei voi enää myydä
jälleenmyyjille.
nät ovat olleet pakollisia jo vuosia, mutta Suomessa pakollinen
Ympäristöministeriö
www.tukes.fi > Rakennustuotteet
Suomen Standardisoimisliitto SFS
www.sfs.fi > EU ja standardisointi > CE-merkintä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES valvoo, että markkinoilla olevat CE-merkityt rakennustuotteet ja niiden merkinnät vastaavat harmonisoitujen tuotestandardien tai eurooppalaisen teknisen arvioinnin
vaatimuksia.
Jos CE-merkintää on käytetty ilman vaatimusten mukaisia
edellytyksiä, TUKES voi kieltää
tuotteen luovutuksen tai käyttämisen rakentamiseen, kunnes merkinnän käyttämiseen
on tarvittavat edellytykset. Jos
CE-merkintää tästä huolimatta
edelleen käytetään perusteettomasti, TUKES voi kieltää tuotteen myynnin tai muun luovuttamisen ja tarvittaessa määrätä
tuotteen vedettäväksi pois
markkinoilta.
Yhteyshenkilö ympäristöministeriössä
www.ymparisto.fi/CE-merkinta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES
TUKES valvoo markkinoita
Lainsäädäntöneuvos
Kirsi Martinkauppi
Rakennetun ympäristön osasto
[email protected]