Kodin Terra Lahti - Constructor Finland Oy

Kodin Terra
Lahti
Varastotekniikan ykkönen
Kodin kunnostukseen uusi vaihtoehto:
S-ryhmän Kodin Terra toteutettiin
kotimaisin voimin
Lahden Renkomäessä sijaitsevassa ensimmäisessä Kodin Terra myymälässä on alueensa laajin kodin kunnostukseen liittyvien
tuotteiden valikoima: 35 000 tuotetta varastomyynnissä ja 35 000
tilausmyynnissä. Myymälätilaa on noin 12 000 neliömetriä. Valtaosa
myymälän kalusteista on Constructor Finlandin toimittamia.
Kodin Terra on S-ryhmän asumisen tavaratalo, joka keskittyy kodin
sisustamiseen, remontointiin, rakentamiseen ja puutarhaan.
Myymäläkonseptin on suunnitellut SOK:n market- ja ketjuohjaus.
- Keskeistä konseptissamme on asioinnin helppous. Kohderyhmäämme
ovat erityisesti naiset, joita asiakaskunnastamme onkin jo puolet. Lisäksi
Kodin Terran valikoimat ja palvelut on suunnattu omatoimisille remontin
tekijöille, rakentajille, kodin kunnostajille ja harrastaja-puutarhureille.
Kaikissa kohderyhmissä asiakasomistajien osuus on ollut lähes 90
prosenttia, Rautakaupan toimialajohtaja Jyrki Sihvonen kertoo.
SOK:n valittua projektille vastuuhenkilöt, aloitettiin yhteistyö myös
Constructor Finlandin kanssa. Sihvosen mukaan Constructoriin otettiin
yhteyttä aiempien kokemusten perusteella ja siksi, että kotimaisen
toimittajan uskottiin selviävän kireästä aikataulusta.
SOK:n antamien lähtöajatusten jälkeen Constructorissa suunniteltiin eri
tavararyhmien vaatimat tekniset ratkaisut ja näiden visualisoinnit sekä
asennuskuvat. Rakennusvaiheen aikana konsultoitiin muun muassa
kalusteiden aiheuttamista pistekuormista ja vaadittavista
lattiakantavuuksista.
- Osaamisellamme pyrimme tuottamaan asiakkaalle lisäarvoa ja
kustannussäästöjä. Toimimme monessa asiassa myös konsultin roolissa,
sillä kalustetoimittajan pitää kyetä muuhunkin kuin pelkkien komponenttien
toimitukseen, myyntineuvottelija Seppo Mikkola Constructor Finlandista
toteaa.
Uusia kalusteratkaisuja ympäri myymälää
Constructorilla oli tärkeä rooli siinä vaiheessa kun erilaisia kalusteratkaisuja
suunniteltiin. Niitä ei ollut Constructorillakaan valmiina, vaan ne räätälöitiin
erikseen kuhunkin tarpeeseen. Valituista ratkaisuista tehtiin
leikkauskuvasto osaksi Kodin Terran konseptikansiota. Vastaavia ratkaisuja
tullaan mitä todennäköisimmin näkemään myös muissakin
alueosuuskauppojen uusissa Kodin Terroissa.
- Minulle oli yllätys, kuinka paljon uusia kalusteratkaisuja suunniteltiin ja
rakennettiin vain tätä pilottia varten. Tällaista konseptia ei ole Suomessa
ainakaan kotimaisin voimin aiemmin tehty ja mielestäni onnistuimme siinä
yllättävän hyvin. Tuleva vuosi menee vielä siihen, että viilaamme konseptia
vieläkin paremmaksi, Jyrki Sihvonen lupaa.
Jyrki Sihvosen mukaan asiakkailta on tullut paljon positiivista palautetta.
Tärkeintä on ollut asioinnin helppous. Perusratkaisut ovat osoittautuneet
toimiviksi ja esillepanot liikeideaa tukeviksi. Kalusteet soveltuvat hyvin eri
tavararyhmille, ne ovat turvallisia ja monipuolisesti muunneltavissa.
- Meillä on paljon omaa maahantuontia ja toimituserät niin suuria, etteivät
kaikki tuotteet mahdu kerralla piikkeihin. Siksi niissä on oltava top stock –
mahdollisuus. Tuotteet on saatava kätevästi varastoon. Erilaisia ratkaisuja
olisi voinut olla enemmänkin, mutta halusimme pitää tämän mahdollisimman
yksinkertaisena. Jos varusteluosia olisi paljon, ne veisivät turhaan
varastotilaa, Sihvonen kertoo.
Kodin Terran kalusteet saivat myös konseptin mukaiset värit, vaalean
harmaan, keltaisen, vihreän ja sinkin. Kalusteissa on pieniä yksityiskohtia
ympäri myymälää, kuten esimerkiksi räätälöidyt levytuet n. 4 m korkeille
pöytälevyille. Iso ja näkyvä osasto on laatta-, laminaatti- ja
lattiapäällysteiden esillepano, joka on rakennettu varastokalusteisiin.
Konsepti on ollut menestys
- Kilpailijoihimme nähden konseptimme on merkittävästi kuluttajapainotteisempi. Asiakkaita kävi ensimmäisen vuoden aikana noin puoli miljoonaa.
Liikevaihtomme oli 16,5 miljoonaa euroa ja uskon sen kasvavan toisena
toimintavuotena 20 miljoonaan euroon, Jyrki Sihvonen laskee.
Rakentamistuotteiden kysyntä on ollut Lahden seudulla kovaa ja sen vuoksi
Renkomäen Kodin Terran noutovarastoa laajennettiin keväällä
kaksinkertaiseksi vajaaseen 1 700 neliöön.
- Lahti on tällaiselle pilotille optimaalisen kokoinen talousalue. Kilpailu on
täällä kovaa ja jos täällä menestyy, voi huoletta lähteä laajentumaan uusille
paikkakunnille, Sihvonen sanoo.
Keskimaa Osk rakentaa seuraavan S-ryhmän Kodin Terra -tavaratalon
Jyväskylän maalaiskuntaan, Palokkaan. Avajaisia Palokassa toivotaan
vietettävän keväällä 2008.
– Asiakasomistajamme ovat odottaneet ja toivoneet sisustamisen ja
rakentamisen tuotealueille nykyistä vahvempaa tarjontaa. Kodin Terralla
vastaamme näihin toiveisiin, Prismojen ja Sokoksen tarjontaa täydentäen,
osuuskaupan toimitusjohtaja Kuisma Niemelä lisää.
– Renkomäen pilottikokemusten pohjalta Kodin Terra on
ketjuttamiskelpoinen liikeidea. Kodin Terra yksiköitä on tulevaisuudessa
mahdollista perustaa Suomeen suurimmille paikkakunnille yhteensä 10 - 12
myymälää käsittäväksi ketjuksi, Kodin Terra -ketjun kehittämispäällikkö
Tarmo Toivonen kertoo.
Constructorin toimitukset v. 2005:
-Kasten K90-kuormalavahyllyt- ja puutavarahylly
-Optim myymäläkalusteet
-G90-raskasulokehyllyt
Kalustetoimitukset sisälsivät yhteensä 550 FIN- ja EUR-lavaa eli tavaroita
toimitettiin n. 15 puoliperävaunullista.
Valmistaja
Constructor Finland Oy
Kasteninkatu /PL100, FI-08151 Lohja
Puh. (019) 36251, faksi (019) 3625 333
www.kasten.fi
VARASTOTEKNIIKAN YKKÖNEN