Helmikuu 2014 Haloo Kyl+ñmaja

1
ASUKASTALO KYLÄMAJAN ÄÄNITORVI
HELMI-MAALISKUU 2014 UUTISKIRJE
Kevättä kohden
Niin on keväinen ilma että! Linnun laulavat jo kirkkaasti ja ainakin Matinkylä on
yhtä pälvipaikkaa. Sukset ja luistimet on kannettu varastoon, ja kovasti tekisi
mieli laittaa jo talvitakki ”naftaliiniin”. Viime talvea muistellessa on pakko todeta,
että vuodet eivät ole toistensa sisaria. Lapsuuden talvista nyt puhumattakaan—
voi niitä muistoja. Saimme runon vapaaehtoiseltamme siitä, miltä talvi ennen
”maistui”.
En keliä näitä, talvea tällaista
lapsuudestani muista.
Silloin sukset, luistimet jalkaan laitettiin.
Pulkka esiin kaivettiin.
Mäkeä laskettiin, latua liukasta sivakoitiin.
Pintaa jään kiiltävää liideltiin.
- Salla Raja -
ASUKASTALON AUKIOLOAJAT
MA klo 9-16, TI klo 9-16, KE 9-18, TO 9-16 ja PE klo 9-16. Viikonloppuisin
asukastalo on suljettu (mahdollinen toiminta on ryhmänohjaajien vastuulla).
Löydät meidät osoitteesta Matinkatu 7, kerrostalon kivijalasta.
2
HALOO KYLÄMAJA!
YHTEISTYÖKUMPPANINA ESPOON MIELENTERVEYSYHDISTYS EMY RY
Emy:n toimintaa Kylämajassa
Tervetuloa kaikille avoimiin YHTEISLAULUTILAISUUK-
SIIN! Seuraavat laululliset tapahtumat järjestetään keskiviikkona 12.3., 9.4. ja 7.5.2014 klo 13.00—14.00.
Laulajia säestää Helena Tikka kera sähköpianon. Kaikki innolla mukaan ääntä
avaamaan!
English group wednesdays at 11.30—13.00 in March. Everybody is welcome,
come and use your english skills. More information from Riikka Koola,
[email protected], p. 050 367 2676.
Lisää tietoa Emy:n toiminnasta, erilaisista ryhmistä ja kohtaamispaikoista saat
kotisivuilta (www.emy.fi) tai noutamalla kuukausitiedotteen esimerkiksi Asukastalo Kylämajasta! Voit tulla asukastalolle tapaamaan Riikka Koolaa ja kysymään
lisää Emy:n toiminasta tai jos olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta, ota
Riikkaan yhteyttä! Riikka on yleensä asukastalolla keskiviikkoisin ja perjantaisin,
mutta voit myös soittaa tai lähettää sähköpostia.
Seuraava Haloo Kylämaja! ilmestyy viikolla 13.
Jos olet mukana Asukastalo Kylämajan toiminnassa ja haluat tiedottaa jotakin
seuraavassa Haloo Kylämaja! -uutiskirjeessä, ilmoitathan siitä viimeistään perjantaina 21.3.2014 Minnalle, [email protected].
3
HALOO KYLÄMAJA!
YHTEISTYÖKUMPPANINA ESPOON KAUPUNKI
Asukastalossa kumppanina
Espoon kaupunki
Espoon kaupunki tarjoaa palveluohjausta ja
neuvontaa lähellä kaupunkilaisia Asukastalo Kylämajan tiloissa. Jos haluat tukea
tai neuvontaa esimerkiksi asumiseen, omaan jaksamiseen, terveyteen ja hyvinvointiin, lasten kasvatukseen, vanhemmuuteen, työllistymiseen, opiskeluun, lomakkeiden täyttämiseen, viranomaisasiointiin tai arjen asioiden hoitoon,
ota yhte-
yttä.
Palveluohjaaja Pia Hänninen on tavattavissa maanantaista perjantaihin
klo 9-16. Voit myös varata ajan numerosta 050 461 6828.
4
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA TAPAHTUU
KÄSITYÖKERHON OHJELMAA
Käsityökerho kokoontuu joka keskiviikko vaihtuvin teemoin klo 13.00—17.00.
Ohjaaja on paikalla 13.00—14.30, jonka jälkeen voit jatkaa itsenäisesti työskentelyä.
Jos sinulla on
halua opastaa oman käsityö– ja askarteluideasi myös
muille, ota yhteyttä ja tule mukaan!
Ohjelmassa seuraavaa mm.
5.3. Kahvipussiaskartelua Seija-Elinan opastuksella
12.3. Sukan kantapään neulomista (jos saamme ohjaajan)
19.3. Vesivärimaalausta Jukan kanssa.
HUOM! 19.3.
myös klo 15.00 –17.00
opastusta kangaspuiden käyttöön. Sopii myös aloittelijoille! Tule tutustumaan ja
jos innostut, voit myös varata asukastalon kangaspuut käyttöösi oman maton kutomista varten!
26.3. Virkattu poncho Sallan oppien mukaan (kuvat ja ohjeet löytyvät käsityöhuoneen ovesta)
Tulevista käsityökerroista tietoa löydät Kylämajan kotisivuilta (www.kylamaja.fi),
käsityöhuoneen ovesta ja seuraavasta Haloo Kylämajasta!
Tervetuloa!
Ota mukaan omat materiaalit, tai pientä maksua vastaan voit myös käyttää Kylämajan materiaaleja. Sopii hyvin myös aloittelijoille!
5
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA TAPAHTUU
Asahi - kokonaisvaltaista hyvinvointia
Tiedotusasioita Kylämajassa hoitava Harri Tirronen
haastatteli mm. ASAHI—terveysliikuntaa ohjaavaa
vapaaehtoistamme. Tässä maistiaisia mielenkiintoisesta toiminnasta.
Olen Pirkko Halonen, 66-vuotias seniori. Aikaisemmassa työpaikassani työterveysasema järjesti työntekijöille asahia kerran viikossa. Kun työ jäi taakse ajattelin ryhtyä tekemään asahia uusien ihmisten kanssa. Finnairin tiedetään käyttäneen asahia jumppana lentojen aikana koska sitä voi tehdä istualtaan.
Asahi on terveysliikuntaa josta on moneen eri tarkoitukseen. Sen ovat kehittäneet
neljä kokenutta suomalaista liikunnan harrastajaa ja ammattilaista. Pirkon mielestä
on hyvä, että asahissa ei tarvitse mennä lattian rakoon pyöriskelemään vaan se
perustuu hengityksen mukana tehtäville rauhallisille liikkeille. Asahi vaikuttaa positiivisesti mm. niveliin sekä välilevyihin. Selkäliittokin pitää asahi-tunteja.
Pirkko korostaa, että asahi vaikuttaa positiivisesti tasapainoon, mikä on hirveän
tärkeää senioreille. Asahi sopii kaikenikäisille. Asahiin osallistumisessa ei ole terveysrajoituksia. Asahista löytyy kaikille sopivia liikkeitä ja sitä voi tehdä omien tuntemustensa mukaan.
Asahi tunnin kesto riippuu siitä, kuinka monta kertaa liikkeet toistetaan. Pirkko kertoo tehneensä tänä aamuna asahia viiden minuutin ajan. Siinä ajassa ehtii tehdä
kaikki liikkeet läpi. Asahissa on eri tasoja. Pirkko ohjaa ensimmäisen sekä hieman
toisen tason liikkeitä joita pyritään tekemään sujuvasti peräkkäin. Liikkeiden taustalla voi soittaa rentouttavaa musiikkia.
6
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA KOKONAISVALTAISEN TERVEYDEN TIELLÄ
Tunnille voi tulla sellaisissa vaatteissa kuin haluaa. Mitään erityisiä jalkineitakaan
ei tarvita. Pirkko itse käyttää villasukkia. Asahissa ei tule hiki, mutta voi tulla lämmin. Asahi on erinomainen stressin laukaisija. Pirkko toivottaa kaikki tervetulleeksi asahia harrastamaan.
ASAHI—terveysliikuntaa asukastalolla
joka keskiviikko klo 10.00—11.00.
Tervetuloa mukaan lempeän liikunnan pariin!
TERVETULOA RENTOUTUSRYHMÄÄN
maanantaisin klo 9.30—10.45.
Ryhmä on kaikille avoin, vain rennot vaatteet tarvitaan.
Tule mukaan ja lataa itsesi lempeästi päivän toimiin!
Lisätietoja Riikalta 050 367 2676, [email protected].
TULE MUKAAN AIKUISTEN JOOGARYHMÄÄN
torstaisin klo 14.00—15.30.
Ryhmä on avoin, vain rennot vaatteet tarvitaan.
Tule mukaan ja lataa itsesi lempeästi päivän toimiin!
Lisätietoja Jilalta 044 964 9652.
7
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA TAPAHTUU
Mielenkiintoinen matka kieleen
ja kulttuuriin
Asukastalo Kylämajassa on viime syyskuussa käynnistynyt ”kielikummitoiminta”.
Toiminnan taustalla on Tandem-kielikurssityyppinen ajatus, jossa tavoitteena on
oppia kieltä äidinkielisen henkilön avulla ja samalla opettaa omaa äidinkieltään toiselle. Ajatuksena on, että löydetään samoista asioista kiinnostunut pari, jonka
kanssa on mahdollisuus keskustella laajentaen omaa kielen ja kulttuurin tuntemusta. Pari tapaa oman aikataulunsa ja tarpeidensa mukaan suunnitellen tapaamisten sisällön itselleen parhaiten sopivaksi.
Kylämajan parina Viron ja Suomen kulttuurin ja kielen parissa toimivat Katrin Järva ja Merja Vanhala. Katrin on virolainen ja kotoisin Sakusta, läheltä Tallinnaa.
Katrin on asunut Suomessa kuusi kuukautta. Merja taas on lähtöisin Tampereelta,
mutta asunut lähes koko ikänsä pääkaupunkiseudulla.
Kiitos Katrin ja Merja, että sain tulla kyselemään hiukan tästä mielenkiintoisesta toiminnasta. Kertokaa hiukan, mistä teidän tapaamisissanne on kyse?
Tapaamme pari kertaa kuukaudessa Asukastalo Kylämajassa. Tapaamisissa luemme viron- ja suomenkielisiä oppikirjoja, keskustelemme ja teemme tarvittaessa
korjauksia toistemme puheeseen sekä perehdymme kielioppiin. Lainaamme myös
kirjastosta kirjoja, esimerkiksi satukirjoja, ja käännämme niitä.
On tärkeää, että toiselta voi kysyä, miten suomalaiset elävät ja toimivat Suomessa
ja miksi tekevät jollain tietyllä tavalla, toteaa Katrin. Vaikka Suomi ja Viro ovat niin
lähellä toisiaan maantieteellisesti, niin eroja löytyy vaikkapa käyttäytymissäännöissä. Virossa ei yleisesti sinutella. Pohdimme myös yhteiskunnan eroja muutoinkin,
Virossa ei ole esimerkiksi käytössä osa-aikaeläkettä, toteaa Merja. Kulttuuritietämyksen vaihto on tärkeää, Merja ja Katrin painottavat.
8
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA KIELIÄ JA KULTTUURIA
Entä miten toiminta käynnistyi?
Tapasin Emy:n Riikka Koolan Engage yourself-tapahtumassa Sellon kirjastossa,
Katrin kertoo. Olin ollut Suomessa siinä vaiheessa kuukauden. Minä taas olin kertonut asukastalolla toiveestani tutustua ihmiseen, jonka kanssa voisi puhua viron
kieltä, Merja muistelee. Lopulta löysimme toisemme Riikan kautta, Merja ja Katrin
kertovat.
Mikä teistä on toiminnan paras anti ja miksi suosittelisitte myös muille?
Mielestämme tämä on hyvä tapa lähentää ihmisiä ja oppia näin toisesta kulttuurista. Erilaiset ihmiset voivat tavata toisiaan, niin eri-ikäiset kuin eri elämäntilanteessa olevat, mikä laajentaa käsiteltäviä aihepiirejä, Katrin ja Merja kertovat. Merja
mukaan toiminta aktivoi ajatuksia, ja jo etukäteenkin tulee mietittyä sanoja ja kysymyksiä toiselle. Naiset suosittelevat yhdestä suusta toimintaa ja toteavat sen olevan tärkeää.
Katrin sanoo, että nyt hän ymmärtää suomalaista kulttuuria paremmin ja esimerkiksi puhekieltä on helpompi seurata. Vaikka suomen ja viron kielet kuulostavat
samankaltaisilta, niissä on yllättävän paljon eroja. Esimerkiksi samankaltaiset sanat eivät tarkoita samaa, Merja muistuttaa.
Yhteiset hetket ja toisen kulttuuriin tutustuminen herättävät ajatuksia ja mietintää,
Katrin ja Merja toteavat. Merjan mukaan toiminta myös auttaa Viron matkoilla,
koska osaa havainnoida aktiivisemmin ja oma kielitaitokin on vahvistunut.
Lämmin kiitos haastattelusta Katrin ja Merja. Toivotamme koko Kylämajan väen
voimin teille mielenkiintoisia hetkiä Viron ja Suomen kulttuurin ja kielen parissa.
9
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA MAKUJA JA TUNNELMIA
Suussa sulava soppakeskiviikko
Tule syömään ja juttelemaan toisten kanssa lämpimän keiton äärelle. Asukastalolla on joka keskiviikko soppapäivä klo 11.00—13.00.
Tarjolla perinteistä kotiruokaa ja uusia tuttavuuksia maukkaan keiton muodossa
(soppa ja leipä yhteensä 2,50 annos).
Café Kylämajan menu maaliskuussa:
5.3. Hernekeitto
12.3. Kanakeitto
19.3. Minestronekeitto
26.3. Kasviskeitto koskenlaskijajuustolla höystettynä
SUOLAISTA JA MAKEAA! Asukastalolla on saatavilla arkipäivisin perinteisen
korvapuustin lisäksi myös täytettyjä ruisleipiä. Tee tilaus henkilökunnalle!
Anna henkilön tai ryhmän esittelyvinkki!
Oletko tavannut asukastalolla ihmisen, oletko ollut ryhmässä tai nähnyt jotain muuta mielenkiintoista? Toivoisitko pientä juttua asiasta Haloo Kylämaja! uutiskirjeeseen? Laita hyvä kiertämään ja kerro siitä meille! Ota yhteys Minnaan
([email protected], 045 7732 4744).
10
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA SATTUU JA TAPAHTUU
Tule tekemään löytöjä!
Puuttuuko kenkäpari? Entä mistä löytyisi uusi kukkaruukku? Tule laittamaan
tavarat kiertoon ja kipaise tekemään
löytöjä! Toisen tarpeeton tavara voi olla
toisen uusi aarre!
Asukastalon KIRPPUTORIPÄIVÄT
pidetään maanantaista tiistaihin 3.—4.3.2014 klo 10-15. Pöytävuokra on 5 euroa. Pöytiä on rajoitettu määrä, joten varaa nopeasti omasi.
Kirpputoreja tullaan jatkossa pitämään kerran kuukaudessa. Pöytävaraukset ja
lisätietoja tapahtumasta Jilalta (p. 044 964 9652).
Kaikilla aisteille asukastalolla
Naisten oma PELIMIMMIT –ryhmä kokoontuu aina maanantaisin parittomina
viikkoina klo 11—13. Tule pikaisesti mukaan pelaamaan erilaisia pelejä mukavassa naisporukassa!
ITSETUNTEMUS JA HYVINVOINTI -aiheeseen liittyviä videoesityksiä tarjolla. Opi tuntemaan sisälläsi jo oleva rauha ja elämänilo.
Tilaisuudet joka toinen perjantai klo 12.00—13.00. Perjantaina
14.3. aiheena 25 500 päivää, 28.3. Sinun vahvuutesi, 11.4. Rauha ja
hyvinvointi ja 25.4. Prem Rawatin viesti.
Lisää tietoa avoimesta ryhmätoiminnasta löydät kotisivuilta (www.kylamaja.fi),
facebook-päivityksiä seuraamalla ja noutamalla kuukausiohjelman asukastalolta.
11
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOLLA ON MUKAVAA
Uusi ideoita ja vertaisuutta
Uusi miestenryhmä kokoontuu torstaisin klo
13.00 –15.00. Ryhmä on avoin kaikille +55 vuotiaille, niin synty– että uussuomalaisille miehille.
Matka mielen unelmiin
Vielä ehtii mukaan kaikille
avoimeen, mak-
suttomaan maalaus– ja taideryhmään.
Ryhmä kokoontuu joka toinen tiistai klo 12.00—14.00 Asukastalo Kylämajassa (Matinkatu 7).
Kevään kokoontumispäivät: 11.3. ja 25.3.2014. Ryhmä jatkuu huhtikuussa,
mikäli ryhmässä on vähintään viisi ryhmäläistä!
Ilmoittaudu mukaan! Riikka p. 050 367 2676, [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Järjestää: Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, www.emy.fi
12
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOSSA TAPAHTUU FANTASIAA
Loikka miniatyyrien ja pelien maailmaan
Supermahtava MINIATYYRIKERHO kokoontuu lauantaisin klo 12.00—18.00
asukastalon keltsussa (käynti Matinkadun puolelta, katutasosta).
Tässä muutama kuva kerhosta. Munchkin (kuva alla) on korttipeli jossa on tarkoituksena tappaa hirviöitä ja olla ensimmäinen joka saavuttaa tason 10. http://
en.wikipedia.org/wiki/Munchkin_(card_game) wikiartikkeli pelistä.
Warhammer ja warmachine ovat miniatyyripelejä (kuvat alla). Lisätietoja
http://en.wikipedia.org/wiki/Warhammer_40,000, http://en.wikipedia.org/wiki/
Warmachine
13
HALOO KYLÄMAJA!
ASUKASTALOSSA TAPAHTUU KULTTUURIMATKOJA
Kulttuurien kirjoa asukastalolla
Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan iranilaiseen
uuden vuoden Norooz-juhlaan
21.3.2014 klo 13.00—16.00!
Norooz on iranilaisten suurin juhla. Tule katsomaan, kysymään
ja aistimaan tunnelmaa.
Ja muistathan, että
huhtikuussa 12.4. juhlimme yhdessä Kylämajapäivänä klo 11.00—14.00.
Tänä vuonna teemana on TASA-ARVO JA LAPSET. Ohjelmassa mm. taidenäyttelyä, kulttuuripisteitä, lasten taidepajaa, makuja ja tunnelmia. Lisätietoja
seuraavassa numerossa. Tervetuloa!
14
HALOO KYLÄMAJA!
YHDESSÄ ETEENPÄIN
Tavatessa kohdataan
Kaikenlaisen hyörinän ja touhun keskellä kohtaamiset ovat tärkeitä asukastalolla. Joskus juostaan kengät kopisten pitkin asukastalon käytäviä, mutta aina
oltava aikaa myös pysähtyä. Vedä hihasta, pysähdy
istumaan, tule juttelemaan, pistäydy tapaamaan,
antaudu kohtaamisille. Asukastalossa kaikki on
mahdollista.
Tervetuloa! Minna ja muut kylämajalaiset
Ota meihin yhteyttä ja tule tapaamaan asukastalolle!
Asuastalon vastaavana Sointu Tulkki, 045 7733 0302, [email protected]
Asukastalon käynnistämishankkeessa projektivastaava Minna Miettinen,
045 7732 4744, [email protected]
Palveluohjaaja Pia Hänninen, Espoon kaupunki, 050 461 6828,
[email protected]
Toiminnanohjaaja Riikka Koola, Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry,
050 367 2676, [email protected]
Ohjaaja Bouchra Fathallah, Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry,
050 310 7981, [email protected]
Asukastalon puhelin 044 964 9652. Tästä numerosta saat kiinni Jila Samandaarpoorin (mm. kirpputori, varjoteatteria lapsille, kauneustuokio, afgaanilainen
ryhmä, joogatuokio aikuisille, suomea aloittelijoille) ja tiedotusasioissa voit olla
yhteydessä Harri Tirroseen. Voit tiedustella myös muuta henkilökuntaa asukastalon puhelimesta (mm. keittiö, siistiminen, vahtimestari) ja tehdä tilavarauksia.