Päällekkäisäänitys Audacityllä

Päällekkäisäänitys Audacityllä
Periaate: äänitetään soitin kerrallaan niin, että
kuullaan aina aikaisemmin äänitetyt osuudet ja
voidaan tahdistaa oma soitto niiden mukaan.
Äänitarkkailu
●
●
Jos on erikseen soittaja ja äänittäjä,
kummallekin täytyy järjestää kuuntelu. Tämä voi
vaatia mikserin käyttöä.
Soittajan on kuultava yhtä hyvin oma soittonsa
ja jo äänitetyt osuudet.
Viive (latenssi)
●
●
Jotta päällekkäisäänitys onnistuu, kuuntelun ja
soittamisen on tapahduttava yhtä aikaa.
Käytännössä kuuntelussa on aina hieman
viivettä.
Eniten viivettä syntyy, jos äänitettävä signaali
kulkee ohjelman kautta. Kannattaa järjestää
kuuntelu suoraan äänikortista (hardware
playthrough).
Äänilaitteen valinta
●
Tarkista, että ohjelman asetuksissa on valittuna
oikea äänilaite (äänikortti) äänitystä ja toistoa
varten. Laitteen nimi näkyy myös
työkalupalkissa.
Äänitysasetukset
●
●
”Toista muut raidat” valittuna
Jos äänityksessä kuuluu häiritsevä viive, sitä
voi yrittää vähentää pienentämällä lukua
kohdassa ”Audio to buffer”
Bittitarkkuus ja näytteenottotaajuus
●
●
Aseta äänen laaduksi 32 bittiä, niin saat parhaan dynamiikan. Tämä
on Audacityssä valmiiksi päällä.
Näytteenottotaajuudeksi riittää 44100 hertsiä (videota varten
48000), jos et tiedä tarvitsevasi suurempaa.
Äänitystason säätö
●
●
●
●
Säädä äänitystaso sopivaksi äänikortin säätimistä.
Jätä varaa yllättäville koville äänille.
Kovimmat kohdat saavat yltää noin –6 desibelin
kohdalle.
Voit vetää äänentasomittarin irti työkalupalkista ja
suurentaa sitä, jolloin voimakkuutta on helpompi
tarkkailla.
Ääniaallon kuvaaja ei saa koskaan yltää aivan
raidan reunaan saakka.
Metronomi
●
Jos kappaleessa on vakiotempo, soittamisen
avuksi voi tehdä metronomiraidan: Luo > Click
track
Äänitysjärjestys
●
●
Äänitä ensin sellainen osuus, joka sisältää
selvän sykkeen ja on äänessä koko kappaleen
ajan, esim. rummut tai sointusäestys.
Voit myös äänittää väliaikaiseksi avuksi
osuuden, josta kuulee kappaleen rakenteen,
esim. laulun ja komppikitaran. Voit myöhemmin
korvata nämä osuudet.
Äänittäminen
●
●
Kun painat äänitysnappia, Audacity tekee
automaattisesti uuden raidan. Jätä alkuun
tarpeeksi aikaa alkukuulutuksia ja sisäänlaskua
varten.
Jos on pysäytyksen jälkeen tarvetta jatkaa
äänitystä samalle raidalle, valitse ”Append
record”
Raidan säätimet
●
Voit tarpeen mukaan mykistää tai kuunnella
erikseen raitoja ja muuttaa voimakkuutta ja
panorointia raidan säätimillä.
Nimeä raidat
●
Pysyt paremmin selvillä tilanteesta, kun annat
raidoille nimet säädinalueen valikon kautta
Miksaus
●
●
Kuuntele raitoja yhdessä. Säädä keskinäisiä
voimakkuuksia ja panorointeja säädinalueelta.
Aluksi voi keskittyä muutamaan soittimeen
kerrallaan. Aseta kuunneltavien soolo-kytkin
päälle tai mykistä muut mykkä-kytkimellä.
Miksausvaiheen käsittelyt
●
Monissa erikoistuneissa
moniraitaäänitysohjelmissa voidaan kaiutuksia,
dynamiikka- ja taajuuskorjauksia ja efektejä
säätää reaaliaikaisesti. Audacity kuitenkin tekee
muutokset kerralla pysyvästi äänitiedostoon.
Siksi kannattaa tehdä raidoista kopiot, joihin voi
rauhassa kokeilla erilaisia korjauksia ja
efektejä.
Etäisyys
●
●
●
Ääni kuulostaa sitä kaukaisemmalta, mitä
suurempi on kaiun osuus verrattuna suoraan
ääneen.
Jos haluat soittimen taka-alalle, lisää kaikua, jos
etualalle, vähennä kaikua.
Tee kustakin kaiutettavasta soittimesta kaksi
raitaa: toinen täysin kaiutettu, toinen kuiva.
Säädä niiden voimakkuussuhteet sopiviksi.
Suunta
●
Sijoita soittimet tilaan säätämällä äänen
suuntaa panorointisäätimellä.
Taajuudet
●
●
●
Miksaus saadaan selkeäksi niin, että käytetään
jokaisesta soittimesta juuri sille ominaisia
taajuusalueita ja vaimennetaan muita.
Esimerkiksi bassosta voi suodattaa korkeita
ääniä pois, diskanttisista äänistä
bassotaajuuksia.
Tämä vaatii paljon kuuntelua, harjoittelua ja
tietoa eri soittimien äänestä.
Yleisvoimakkuus
●
Kun monta raitaa yhdistetään, täytyy huolehtia
siitä, ettei kokonaisvoimakkuus muodostu liian
suureksi. Tässä pätee sama kuin
äänittämisessä: voimakkuus ei saa yltää
digitaaliseen nollatasoon.
Loppueditointi ja tulostus
●
●
●
Kun miksaus on saatu lopulliseen tasapainoon,
leikataan alusta ja lopusta ylimääräinen pois.
Varo katkaisemasta kaikua lopussa.
Ääni tulostetaan stereotiedostoon valikosta
Tiedosto > Vie
Jos on tarkoitus polttaa lopputulos CD-levylle,
tiedostomuodon pitää olla ”Aiff (Apple) signed 16
bit PCM”
Masterointi
●
●
●
Tulostetun stereotiedoston voi ottaa vielä
Audacityyn käsiteltäväksi ja tehdä esimerkiksi
taajuuskorjailuja ja kompressointia
Jos tätä työvaihetta käytetään, kannattaa
alkujen ja loppujen editointi jättää tänne
Tätä työvaihetta kutsutaan masteroinniksi. Jos
suunnittelet tekeväsi erillisen masteroinnin,
tulosta miksaus paremmalla äänenlaadulla
(esim. 32 bittiä, 44100 hertsiä).