112-päivän yleisötapahtuma

112-päivän yleisötapahtuma
Kauppakeskukset, keskustat, yms. julkiset tilat
www.112-paiva.fi
112-päivä on arjen sankareiden juhlapäivä
112-päivänä herätellään ihmisiä tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään erilaisia vaaratilanteita sekä opastetaan heitä aktiiviseen ja vastuulliseen toimintaan mahdollisissa hätätilanteissa.
Samalla lisätään kansalaisten turvallisuusmyönteisyyttä, turvallisuustietoja ja -taitoja.
Arjen sankaruudella tarkoitetaan kansalaisten turvallisuuskäyttäytymistä. Arjen sankari on arjen vaarat tiedostava, hätätilanteessa osaava ja vastuunsa tunteva ihminen. Arjen sankaruutta
tarvitaan joka päivä, mutta 112-päivä on tälle teemalle erityisesti omistettu. 112-päivää vietetään eri puolilla Suomea joka vuosi helmikuun 11. päivänä.
Tähän pdf -dokumenttiin on koottu ideoita ja ohjeita onnistuneen 112-päivän tapahtuman
järjestämiseksi. Lisää hyödyllistä informaatiota ja materiaalit löydät osoitteesta:
www.112-paiva.fi/tapahtumanjarjestajille
112-päivän yleisötapahtuma
Julkiset tilat ovat oivallinen paikka järjestää 112-päivän -tapahtumia. Saamme helposti tavoitettuja isojakin joukkoja. Esimerkiksi kauppakeskukset ja torit sopivat tapahtumapaikoiksi.
Tapahtumassa jaetaan kaikille tärkeää tietoja arjen turvallisuuden edistämiseksi, muistutetaan
hätänumeron oikeanlaisesta käytöstä ja tuodaan viranoimaiset lähemmäs tavallista kansalaista. Puoleensa vetävä tapahtuma kerää kansalaisia paikalle katsomaan ja osallistumaan.
Ohjelmaideoita:
1. Paikalliset toimijat tuottamaan ohjelmaa
112-päivä on eri turvallisuustoimijoiden yhteinen asia, Paikallisen
pelastustoimen, sosiaali- ja terveystoimen, poliisin ja hätäkeskuksen
edustajat sekä mahdolliset meripelastuksen/rajavartioston edustajat
ovat oivia tuottamaan mielenkiintoista ohjelmaa ja sisältöä kansalaisille. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi:
- ensiapukoulutusta
- alkusammutuskoulutusta
- kalustoesittelyä: paloautot, poliisiautot yms.
- pelastus-/sammutusnäytöksiä
2. Arjen sankareiden infopisteet
Viranomaistahot rakentavat infopisteitä, joissa esittelevät toimintaansa ja jakavat vinkkejä turvallisempaan arkeen. Yhtenä osana infopistettä voisi olla arjen sankari-testin tekeminen 112-päivän internetsivuilla.
3. Arjen sankareiden osallistaminen
Osallistetaan kansalaisia hauskoilla kilpailuilla. Miten olisi esimerkiksi
”Leimaralli”, jossa kansalaiset saavat korttiinsa merkkinnän, kun ovat
kiertäneet eri infopisteitä tai visa, jossa kysytään turvallisuusasioista?
4. Kahvia ja pullaa
Talvipäivänä maistuu lämmin kahvi ja pulla. Kahvi- tai mehukupposen
ääressä voidaan rennosti tutustua turvallisuusasioihin.
5. Ohjataan lisätietojen äärelle
112-päivän internetsivuille on koottu arjen sankareille infoa, vinkkejä
ja pelejä. 112-päivästä voi myös tykätä Facebookissa:
http://www.facebook.com/112paiva
6. Tehdään siitä numero
Jotta päivästä saadaan paras mahdollinen irti, siitä kannattaa tiedottaa medialle etukäteen sekä pyytää toimittajia vierailemaan tapahtumassa. Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!
än:
päivä
2ta 11
o
i
t
a
spira
.fi
Lisäin 12-paiva
1
.
www
Tapahtumanjärjestäjien
muistilista:
a
Muist
ä
iv
ä
112-P
!
n
ia
p
on
Kokoa
järjestely
- ryhmä
Ideoi!
Muista
ilmoittaa
tapahtuma
netissä
ja tiedottaa
siitä
Muista
teema
“Arjen
sankari”
Katso
malliformaatti
netissä
Materiaalit saa
netistä
Lisätietoja tapahtumanjärjestäjille: www.112-paiva.fi/tapahtumanjarjestajille