Lataa Aspa-koti Tikkapuiston esite (pdf)

Aspa-koti Tikkapuisto
Henkilökohtaista ja lyhytaikaista avustajapalvelua
Tampereella ja sen lähikunnissa.
Henkilökohtainen apu on avustamista
tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, joista
henkilö ei vammansa tai sairautensa vuoksi selviä
kokonaan tai osittain itse.
Palveluihin hakeudutaan oman sosiaalityöntekijän
kautta. Päätöksen myöntamisen jälkeen palvelut
tilataan Tikkapuistosta joko soittoaikoina tai
sähköpostitse.
Henkilökohtaisella avulla tuetaan vaikeavammaisen
henkilön itsenäistä elämää ja omaehtoista toimintaa.
Asiakas toimii työnjohtajana eli hän määrittelee
henkilökohtaisen avustajan tehtävät. Asiakas
ja palveluntuottaja sopivat palvelun kestosta ja
aikatauluista.
Toimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa.
Palveluksessamme on vakituisia ja määräaikaisia
avustajia. Tavoitteenamme on tarjota sopiva avustaja
asiakkaan yksilölliseen tarpeeseen, aina keittiöstä
kylpyhuoneeseen ja uimahallista ampumaradalle
asti.
Lyhytaikainen avustajapalvelu on tarkoitettu
henkilöille, joilla ei ole oikeutta vammaispalvelulain
mukaiseen henkilökohtaiseen apuun, mutta jotka
tarvitsevat toisen henkilön apua lyhytaikaisesti kodin
ulkopuolella ja/tai kotona.
Henkilökohtaisen avun palvelu
Ota yhteyttä!
puh. 040 4842 766, trehkapu(at)aspa.fi
Henkilökohtaisen avun palvelun puhelinpäivystyksen
ajat:
•
ma, ti, to, pe klo 10.00–15.00
•
ke klo 13.00–18.00
Lyhytaikainen avustajapalvelu
Aspa-koti Tikkapuisto
Leena Tykkä
palveluvastaava
puh. 040 4842 975, trelyhytaikainenapu(at)aspa.fi
puh. 044 760 1745
•
ma, ti, to, pe klo 11.00–15.00
[email protected]
•
ke klo 14.00–18.00
Lyhytaikaisen avustajapalvelun puhelinpäivystyksen
ajat:
Aspa Palvelut on yhteiskunnallinen yritys, jonka omistaa vammaisjärjestöjen perustama
Aspa-säätiö. Aspa Palvelut tarjoaa itsenäistä elämää edistäviä palveluja muun muassa
mielenterveyskuntoutujille, eri tavoin vammaisille ihmisille ja ikäihmisille.
www.aspapalvelut.fi
Aspa Palveluille on myönnetty Reilun palvelun merkki ja Yhteiskunnallisen yrityksen
merkki osoituksena panostuksista palvelujen laatuun, yksilökeskeisen palvelun
kehittämiseen ja yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Toiminta perustuu Aspan
arvoihin: ihmisen kunnioittamiseen, turvallisuuteen ja ammatillisuuteen.