SPU Uutiset 1/2013

E r i s t e e t
a s i a k a s l e h t i
• • •
1 / 2 0 1 3
Kuvaaja Hans Koistinen
hans koistinen
S P U
Ilman tehokkaita SPU Eristeitä huviloissa ei olisi päästy matalaenergiatasolle A-energialuokkaan, kun rakennuksista on haluttu säilyttää yhteys kauniiseen luontoon suurilla ikkunapinnoilla.
A-luokan huviloita ja
energiatehokkuutta
Laatu ja energiatehokkuus ovat olleet kantavia teemoja Ähtäriin rakennettavan Naava Resort -huvila-alueen suunnittelussa. Ympäristöä varjellaan huolellisella rakentamisella ja tehokkailla SPU Eristeillä, joilla päästöt voidaan minimoida.
”T
avoitteemme on ollut tehdä korkeatasoisia loma-asuntoja hienolle paikalle järven rannalle
säästäen ympäröivää luontoa. Energiatehokkuus on ollut myös tärkeä tavoite ja osa ympäristön huomioimista niin että rakennusten
lämmitys aiheuttaa mahdollisimman vähän
päästöjä”, Naava Resort Oy:n rakennuttaja ja
toimitusjohtaja Kari Vainio sanoo.
”Ilman tehokkaita SPU Eristeitä emme olisi onnistuneet pääsemään matalaenergiatasolle A-energialuokkaan, kun rakennuksista
on haluttu säilyttää yhteys kauniiseen luontoon suurilla ikkunapinnoilla ja linjakas arkkitehtuuri kärsisi liian massiivisista rakenteis-
ta. Polyuretaanieristeellä saadaan ohuempien
ja tyylikkäämpien rakenteiden lisäksi enemmän hyötyneliöitä”, Vainio lisää.
Alueella on kuusi huvilaa, ja lisää on suunnitteilla. Energiantuotanto perustuu uusiutuvaan energiaan: jokaisessa huvilassa on oma
maalämpöpumppu ja -porakaivo.
Työn laatuun ja huolelliseen viimeistelyyn
on panostettu kaikissa näkyviin jäävissä rakenteissa niin että esimerkiksi peitelistoja ei
ole käytetty lainkaan. Vainion mukaan rakentajien ammattiylpeys on ollut korkealla tasolla
myös piiloon jäävissä rakenteissa.
”Rakennusten ilmatiiveys on ollut painekokeissa keskimäärin 0,28 eli ihan huipputasoa,
Polyuretaanieristeillä saadaan
ohuempien
ja arkkitehtonisesti tyylikkäämpien
rakenteiden
lisäksi enemmän hyötyneliöitä.
kun passiivitason vaatimus on alle 0,6. SPU
Eristeillä erinomainen ilmatiiveys on helpompaa saavuttaa kuin pehmeillä eristeillä ja erillisellä höyrynsulkukalvolla, mutta mittaustulokset ja lämpökamerakuvaukset kertovat että myös työ on ollut huolellista”, Vainio sanoo.
SPU Eristettä on yläpohjassa 30 cm, ulkoseinissä 20 cm ja alapohjassa 24 cm. Villaeristeitä olisi pitänyt olla lähes tuplasti samaan
lämmöneristävyyteen pääsemiseksi. Lisäksi
villaeristeissä mahdolliset ilmavuodot höyrynsulun rikkoutuessa tai saumojen teippausten pettäessä heikentävät huomattavasti lämmöneristävyyttä, kun taas polyuretaanieriste
toimii koko paksuudeltaan höyrynsulkuna eikä tätä riskiä ole.
”Talvella villojen kanssa olisi helposti ongelmia myös kosteuden takia, mutta SPU Eristeiden varastointia ja asentamista helpottaa se,
etteivät ne ime kosteutta. Meillä kävi työmaalla
vesivahinko kun astianpesukoneen liitos vuoti, ja villalla eristettyjä rakenteita olisi pitänyt
purkaa paljon laajemmin kuin SPU Eristeiden
kanssa selvisimme”, Kari Vainio kertoo.
Hyvien kokemusten takia myös suunnitteluvaiheessa olevissa uusissa huviloissa käytetään samanlaisia ratkaisuja ja rakenteita.
Tehokkailla eristeillä
säästöä montaa kautta
SPU Eristeet ja muita rakennustarvikkeita
Naava Resortiin on toimittanut paikallinen
Rautia Ähtäri, jonka kauppias Marko Mäkelä kertoo tehokkaiden polyuretaanieristeiden kysynnän kasvaneen voimakkaasti. Sekä
energiamääräysten kiristyminen että asiakkaiden energia- ja ympäristötietoisuuden kasvu ohjaavat kysyntää entistä tehokkaampiin
eristeisiin samalla kun rakenteista alkaa tulla
perinteisillä lämmöneristeillä hankalan paksuja ja työläitä toteuttaa.
”SPU Eristeiden myynti on meillä kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Villaeristeiden myynti on kehittynyt paljon maltillisemmin. Asiakkaat päätyvät entistä useammin
SPU Eristeisiin niiden tehokkaan lämmöneristävyyden tuoman kokonaistaloudellisuuden takia siksi, että ohuemmat rakenteet merkitsevät pienempää runkomenekkiä ja säästöjä myös työtunneissa”, Mäkelä sanoo.
SPU Eristeitä ostavat sekä uusien omakotitalojen rakentajat että vanhojen talojen lisäeristäjät.
”Peruskorjauksessa ja lisäeristämisessä
lämmöneristeen tehokkuudella on vielä suurempi merkitys kuin uudisrakentamisessa,
koska se vaikuttaa suoraan käyttöön jäävään
hyötypinta-alaan. Esimerkiksi kun vanhan
rintamamiestalon ullakko otetaan asuinkäyttöön, on oleellinen ero tilojen hyötykäytön
kannalta siinä laskeeko katto viisi vai 35 cm
lämmöneristeen asennuksen jälkeen”, Marko
Mäkelä sanoo.
1
Passiivitoimitusten suosio kasvaa
Polyuretaani turvallinen
eriste kylmäterminaaliin
Jetta-Talo yhdistää laadun
ja kustannustehokkuuden
SPU Eristeiden käyttö seinäelementtien ja yläpohjan sisäpuolisena lämmöneristeenä on tärkeä osa Jetta-Talon
tapaa yhdistää laatu ja kustannustehokkuus. Ratkaisulla
saavutetaan erinomainen lämmöneristävyys ja ilmatiiveys
yksinkertaisella ja nopeasti asennettavalla rakenteella.
S
ertifioitu katkeamaton laatuketju
omasta sahalaitoksesta toimitukseen
asiakkaalle on markkinointipäällikkö
Sampo Tuomivaaran mukaan yksi Jetta-Talon kilpailuvalteista. Pitkälle viety jalostusaste
omassa tuotannossa on tärkeä laadun osatekijä. Se parantaa myös kustannustehokkuutta ja
toimitusvarmuutta, joka on ollut useana vuonna lähes sata prosenttia niin, että asiakkaat ovat
saaneet toimituksen sovitulla viikolla.
”Toimintatapamme ansiosta voimme toimittaa asiakkaille yksilöllisiä ja laadukkaita taloja kustannustehokkaasti. Suurelementtiemme valmiusaste on erittäin korkea, ja
toimitamme elementit aina paikalleen asennettuna. Kotikonkari-yhteistyöverkostomme kautta asiakkaat saavat halutessaan myös
muuttovalmiin talon tekijät ja suorat tarjoukset ilman välikäsiä aina pihatöitä myöten”,
Tuomivaara sanoo.
Energiatehokkuus on noussut tärkeään
asemaan pientalorakentamisessa sekä jatkuvasti kiristyneiden viranomaismääräysten että myös kuluttajien kasvaneen energia- ja ympäristötietoisuuden ja kohoavien energiakustannusten myötä. Oman kodin energiatehokkuus on merkittävin ympäristöteko jonka ih-
1.
miset voivat tehdä – ja säästää samalla huomattavasti asumiskustannuksissa talon koko
pitkän elinkaaren aikana.
”Matalaenergiataso on meillä vakiona, ja
kuluttajien valistuneisuudesta kertoo se että
passiivitoimitusten osuus kasvaa”, Tuomivaara sanoo.
Toimitusjohtaja Tero Hietaniemi kertoo,
että Jetta-Taloilla on aina ollut käytössä määräystasoa paremmat senärakenteet.
”Tälläkin hetkellä vakiotoimituksen seinärakenteen U- arvo on 0,14, ja passiivi-seinärakenteen 0,10. Myöskin kylmäsiltoihin ja liitoksiin on kiinnitetty erityistä huomiota”, hän
sanoo.
Energiatehokkuuden
merkitys kasvaa
”Energiatehokkuuden merkitys tulee jatkossakin korostumaan”, Hietaniemi arvioi.
Jetta-Talo Oy on vastannut kasvaviin energiatehokkuusvaatimuksiin ratkaisulla, joka
perustuu sisäpuolisen SPU Eristeen käyttöön.
Vakiona olevassa matalaenergiatoimituksessa
SPU Eristeen paksuus ulkoseinissä ja yläpohjassa on 40 mm ja passiivienergiatoimituksessa 100 mm.
2.
3.
Tero
Hietaniemi
”Tavoitteenamme oli kehittää
ThermoJetta-seinärakenteemme
entistä paremmaksi
ottaen huomioon
Suomen haasSampo
tavat ilmastoTuomivaara
olosuhteet. Polyuretaani on
tuttu eriste esimerkiksi pakastimissa ja kylmälaitteissa, joissa vaaditaan erityisen hyvää lämmöneristyskykyä. Nyt olemme ottaneet sen käyttöön myös
teollisessa taloelementti valmistuksessa tehtaalla elementtiin valmiiksi asennettuna”, Tero
Hietaniemi sanoo.
”SPU Eristeellä saavutetaan ohuella rakennepaksuuden lisäyksellä merkittävä parannus
4.
muutoin mineraalivillalla eristetyn vaipan
lämmöneristävyyteen. Energiatehokkuuden
kannalta ratkaisevan tärkeä hyvä ilmatiiveys toteutuu myös varmemmin kuin erillisellä
höyrynsulkukalvolla, joka on herkkä rikkoutumaan”, SampoTuomivaara sanoo.
SPU Eriste asennetaan seinäelementteihin jo tehtaalla ja yläpohjaan työmaalla. Tuomivaara kertoo, että esimerkiksi Jyväskylässä
SPU Eristeiden asentaminen 140 neliömetrin
omakotitalon yläpohjaan, saumojen vaahdotus ja alumiiniteipin kiinnitys vei yhdeltä hengeltä vain päivän.
Yksinkertainen ja
ja riskitön rakenne
”Polyuretaanin tehokkaan lämmöneristävyyden ansiosta seinä- ja kattorakenteesta saadaan ohuempi ja työvaiheita ja runkorakenteita on vähemmän kuin jos eristeenä käytettäisiin pelkkää mineraalivillaa. Yksinker-
5.
Lisäeristys ja ilmatiiveys kätevästi Anselmilla tai Remonttilevyllä
SPU Anselmilla ja SPU
Remonttilevyllä rakennuksen sisäpuolinen lisälämmöneristys sujuu helposti
ja lopputulos on lämmöneristävyyden ja ilmatiiveyden sekä kosteusteknisen
turvallisuuden kannalta
paras mahdollinen.
2
L
empäälässä sijaitseva vuonna 1983 valmistunut pientalo on hyvä osoitus SPU
Anselmin eduista vanhan talon lisäeristämisessä. 130 neliön pientalon seinien ja yläpohjan sisäpuoliseen lämmöneristämiseen
kului vain viisi iltaa isännän itsensä iltatöinä. Kevyet eristelevyt oli myös mahdollisista
laittaa yksinään paikalleen. Kipsilevypintaisen SPU Anselmin asennuksen ja saumausten
jälkeen pinnat olivat maalausta ja tapetointia
vaille valmiit.
”Helpommalla ja nopeammin ei sisäpuolista lisäeristystä voi tehdä kuin SPU Anselmilla, koska lämmöneristeen pinnassa on
kipsilevy valmiiksi kiinnitettynä eikä erillistä
runkoa tarvitse asentaa kuten pehmeillä eristeillä”, SPU Eristeiden Suomen maajohtaja Ari
Tanni sanoo.
Helppouden lisäksi SPU Eristeen valinnalla voi varmistaa myös sen kaikkein tärkeim-
män lisäeristämisellä tavoiteltavan asian toteutumisen – erinomaisen lämmöneristävyyden.
”SPU Eriste muodostaa yhtenäisen saumattoman lämmöneristekerroksen ilman
lämmöneristävyyttä heikentävää koolausta.
Pehmeillä eristeillä eristepaksuuden pitäisi olla lähes kaksinkertainen saman lämmöneristävyyden saavuttamiseksi, eli SPU Eriste säästää arvokkaita neliöitä hyötykäyttöön”, Tanni
sanoo.
Suunnitellun lämmöneristävyyden toteutuminen edellyttää rakenteelta hyvää ilmatiiveyttä, joka toteutuu SPU Eristeellä huomattavasti varmemmin kuin erillisellä höyrynsulkumuovilla tai vastaavalla ohuella kalvolla.
Höyrynsulkuna koko
paksuudelta
”Polyuretaanieriste on jo 30 mm:n paksuisena
kahdeksan kertaa ilmatiiviimpi kuin höyrynsulkumuovi. SPU Eriste toimii koko paksuudeltaan höyrynsulkuna, jolloin se ei ole myöskään herkkä rikkoutumaan kuten höyrynsulkumuovi, johon syntyy helposti reikiä esimerkiksi sähkötöissä tai vaikkapa taulun kiinnityksessä”, Tanni havainnollistaa.
SPU Eristeellä saavutettava erinomainen
ilmatiiveys merkitsee samalla sitä että lisäeristetty rakenne on kosteusteknisesti turvallinen
ja toimintavarma.
”Höyrynsulkumuoviin herkästi syntyvien
reikien kautta kulkeutuu kosteutta rakenteisiin, koska kosteus siirtyy rakennusfysikaalisten lakien mukaisesti lämpimästä kylmempään. Kosteus on riski sekä rakenteiden säilyvyydelle että mahdollisen homekasvuston
kautta myös ihmisten terveydelle”, Ari Tanni
sanoo.
Jotta lisäeristettyyn rakenteeseen ei jäisi
taisempi ratkaisu säästää työtä, aikaa ja materiaaleja ja on siksi myös kustannustehokas”,
Tuomivaara sanoo.
”Kun SPU Eristeen saumat vaahdotetaan
uretaanivaahdolla ja teipataan vielä alumiiniteipillä, tulee lämmöneristekerroksesta yhtenäinen ja hyvin ilmatiivis. SPU Eriste toimii
koko paksuudeltaan höyrynsulkuna, ja myös
läpiviennit on huomattavasti helpompaa saada ilmatiiviiksi kuin höyrynsulkumuovilla.”
Hyvä ilmatiiveys merkitsee sekä säästöä
energiakustannuksissa että korkeaa asumisviihtyvyyttä vedottomuuden myötä. Tiiveys
varmistaa myös sen, ettei huoneilmaan tule
epäpuhtauksia rakenteiden kautta.
Sampo Tuomivaara pitää merkittävänä
etuna sitä, että SPU Eriste ei läpäise eikä ime
itseensä kosteutta.
”Rakenne on kosteusteknisesti hyvin turvallinen ja toimintavarma.”
Heti kun seinät ovat paikallaan ja SPU
Eriste on asennettu yläpohjaan, taloon voidaan laittaa lämmöt päälle.
”SPU Eristeen hyvän ilmatiiveyden ansiosta esimerkiksi alapohjan betonivalun kuivumisesta tuleva muutaman kuutiometrin vesimäärä ei pääse rakenteisiin, vaan voidaan ohjata ilmanvaihdon kautta ulos.”
1. Lisäeristämisen voi tehdä helposti
itse yksinkertaisilla työkaluilla.
2. Käyttämällä liimaa voidaan vähentää
mekaanisten kiinnikkeiden määrää.
3. Kipsilevypintainen SPU Anselmi
ruuvataan kiinni alustaan.
4. Kun kaikki saumat vaahdotetaan
polyuretaanivaahdolla, lämmöneristeestä muodostuu yhtenäinen tiivis kerros.
5. Sisäpuolinen lisäeristäminen SPU
Anselmilla ja SPU Remonttilevyllä on
helppo tapa pienentää lämmityskustannuksia ja parantaa asumisviihtyvyyttä.
kahta höyrynsulkukerrosta, on vanhaan höyrynsulkuun porattava reikiä. Tähän riittää esimerkiksi kymmenen mm:n terällä kymmenen reikää neliömetriä kohti.
”SPU Eristeen erinomainen ilmatiiveys
parantaa vanhan rakenteen kosteusteknistä
toimivuutta ja lämmöneristävyyttä, koska rakenne pysyy kuivempana ”, Tanni muistuttaa.
Asumismukavuus paranee
ja kustannuksia säästyy
Hallitsemattomien ilmavuotojen väheneminen pienentää vanhoissa rakennuksissa usein
merkittävästi vedon tunnetta ja kohottaa siten
asumismukavuutta samalla kun lämmityskustannukset pienenevät.
SPU Remonttilevyllä saavutetaan samoja
etuja kuin SPU Anselmilla: helposti asennettava yhtenäinen, tehokas ja tiivis lämmöneriste joka on myös kosteusteknisesti turvallinen
Kylmävarastoja sisältävä Kempeleen logistiikkakeskus on
kuin valtava jää-pakastinkaappi – johon ainoa turvallinen
eriste on polyuretaani.
L
ogistiikkakeskuksen mittasuhteet ovat
vaikuttavat. Hallin pituus on 132 metriä ja leveys 40 metriä. Terminaalissa
on jäähdytettyjä kylmä- ja pakkasvarastoja
joiden lämpötila on +2, +5 ja -25 astetta. Lisäksi hallin päätyyn rakennetaan 27 metrin
pituinen ja 13 metrin levyinen toimisto-osa ja
tontille erillinen, vajaan sadan neliömetrin rakennus jäähdytyskoneille.
Logistiikkakeskukseen oli sen rakennuttajana toimivan ja rakennushanketta vetävän
Lehtonen-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajan Pentti Jussilan mukaan tarjolla paljon erilaisia rakenne- ja lämmöneristevaihtoehtoja, joista
valittiin SPU Eriste sekä markkinoiden parhaan lämmöneristävyyden että pitkäaikaisen
toimintavarmuuden takia vaativissa olosuhteissa. Olosuhteiden hallinnan vaativuutta lisää noin 30 nosto-ovea rekka-autoja varten.
”Polyuretaanilla saadaan kylmäterminaaliin paras mahdollinen lämmöneristävyys ja
kosteusteknisesti toimintavarma rakenne.
Kun tällainen halli kerran rakennetaan, sen
Tehokas eristäminen on
investointi energiansäästöön
Kylmäterminaalissa tehokas lämmöneriste on
investointi joka maksaa itsensä takaisin pienempien energiakustannusten kautta.
Seinien U-arvo on 0,105 ja katon 0,095.
”Kattorakenne on niin sanottu pakettikatto joka on tiivis kuin termospullo, jotta rakenne toimii varmasti sekä kesähelteillä että pakkasilla kun sisä- ja ulkolämpötilojen erot ja
samalla myös kosteuden kulkeutumissuunnat
vaihtelevat. Pehmeä eriste olisi tällaisen tiiviin
rakenteen sisällä helposti altis kosteuden tiivistymiselle”, Pentti Jussila sanoo.
Pääsuunnittelija Jouko Laitinen Arkkitehtuuritoimisto Jouko Laitinen Ky:stä pitää
ja riskitön.
”Remonttilevyssä ei ole Anselmin tapaan
kipsilevyä pinnassa, joten sen pintamateriaali voidaan valita vapaasti. Remonttilevy mahdollistaa myös välitilan jättämisen pintamateriaalin taakse esimerkiksi sähkövetoja varten,
jos käytetään Remonttilevyjen väliseen uraan
upotettavan koolauslaudan lisäksi toista koolauslautaa”, Tanni kertoo.
Sekä SPU Anselmi että SPU Remonttilevy
voidaan kiinnittää alustaansa kätevästi sekä
liimaamalla että ruuvikiinnityksellä. Kivirunkoon kiinnittämisessä kannattaa käyttää liimaa apuna, jotta mekaanisien kiinnikkeiden
määrää voidaan vähentää.
”Kummallakin levyllä voidaan toteuttaa
erittäin kätevästi rakennuksen sisäpuolinen
lisälämmöneristys ja samalla ilmatiiveyden
ja asumismukavuuden parantaminen. Ulkopuolinen lisäeristys on paljon työläämpää,
koska seinien paksuntaminen edellyttää usein
myös räystäiden ja sokkeleiden leventämistä.
Ulkopuolisessa lisäeristämisessä ikkuna- ja
ovismyygit tulevat helposti raskaan näköisiksi ja rakennuksen arkkitehtoninen ilme muuttuu helposti rakennusaikakaudelle vieraaksi”,
Ari Tanni sanoo.
VTT:n koordinoimassa pohjoismaisessa
Mecoren-hankkeessa on todettu, että vanhat
rakennukset voidaan parhaimmillaan korjata
energiatehokkuudeltaan vastaamaan passiivirakennusta. Merkittävimmät energiatehokkuuden ja hiilijalanjäljen parannukset saadaan aikaan asuinrakennuksen vaipan lisä-
eristyksellä passiivitasoon sekä muuttamalla
lämmitystapaa esimerkiksi kaukolämpöön tai
uusiutuviin energialähteisiin.
Merkittävä energiatehokkuuden parantaminen perusteellisen korjauksen yhteydessä
lisää investointikustannuksia noin kolmanneksella. Korjausrakentamisen vuonna 2013
voimaan astuvat uudet määräykset edellyttävät energiatehokkuuden parantamista merkittävien korjaustoimenpiteiden yhteydessä,
mikäli parantaminen on elinkaarikustannusten kannalta järkevää.
pitää kestää vähintään 50 vuotta ilman että
rakenteita pitää ryhtyä korjaamaan ja uusimaan. Hyvästä lämmöneristävyydestä pitää
maksaa, mutta siihen on paljon edullisempaa panostaa rakennusvaiheessa kuin korjata
myöhemmin”, Jussila sanoo.
SPU Eristeiden asennusta helpottaa
suuri mittatarkkuus – pontit loksahtavat paikoilleen ja työ sujuu ripeästi.
hankkeen keskeisinä tavoitteina suunnittelun
kannalta liikenteen ja tavaroiden siirtelyn sujuvuutta sekä energiatehokkaita ja turvallisia
rakenneratkaisuja.
”Normaalisti Suomessa on suurimman osan
vuotta ulkona kylmempää kuin sisällä, mutta
kylmä- ja pakkasterminaalissa tilanne on päinvastainen. Siksi kohteessa ei haluttu käyttää esimerkiksi villatäytteisiä rakennuselementtejä,
joissa kosteusongelmien riski on selvä.”
Hallissa on teräsbetoninen pilari-palkkirunko ja kantavana kattorakenteena TT-laatat 20 metrin jännevälillä.
Riskittömin eriste
käytössä ja asennuksessa
Hallin 5 600 m2:n laajuisen katon urakoi Icopal-Katto Oy, jonka Pohjois-Suomen aluepäällikkö Hannu Komu pitää SPU Eristettä
luontevimpana valintana kylmäterminaalin
kattoon.
”Tällaisessa kylmä- ja pakkasterminaalirakennuksessa vaaditaan rakenteilta erinomaista lämmöneristävyyttä. Kylmemmän ja lämpimämmän pinnan vaihtelu sisä- ja ulkopuolen välillä eri vuodenaikoina aiheuttaa käytännössä sen, ettei mikään muu lämmöneriste kuin polyuretaani tule edes kyseeseen kun
halutaan varmistaa katon kosteustekninen
toimivuus”, Komu sanoo.
SPU Eristeiden asennusta helpottaa hänen
mukaansa suuri mittatarkkuus – pontit loksahtavat paikoilleen ja työ sujuu ripeästi.
”SPU Eriste on myös kevyempää kuin katoissa käytettävät kovat mineraalivillaeristeet.
Lisäksi poluretaanieriste ei ime kosteutta, joten
sää ei vaikuta asennustyöhän samalla tavalla
kuin villaeristeillä”, Hannu Komu sanoo.
SPU Remonttilevyn asennusta.
Lempäälässä sijaitsevan 130 neliön pientalon seinien ja yläpohjan
sisäpuoliseen lisäeristämiseen kului
talon isännältä vain viisi iltaa.
3
4
Entistä ekologisempia, tehokkaampia ja paloturvallisempia
SPU:lta uuden sukupolven
EFR-lämmöneristeet
”Kehittämämme uuden sukupolven EFR-polyuretaani on entistä ekologisempi, energiatehokkaampi ja paloturvallisempi. Tuote ei sisällä metalleja eikä vaimenna kännykän ja muiden langattomien laitteiden signaaleja”,
SPU Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Jormalainen sanoo.
P
olyuretaanieristeiden kehitys käynnistyi 1950-luvulla
PUR-eristeistä. Myöhemmin
kehitetyt etenkin paloturvallisuudeltaan huomattavasti paremmat mutta
myös muilta ominaisuuksiltaan kehittyneemmät PIR-eristeet ovat nyt saaneet manttelinperijän EFR-polyuretaanista, jota käytetään SPU:n uusissa
lämmöneristeissä. SPU:n rakentamiseen toimittamat lämmöneristeet ovat
olleet jo vuosien ajan normaaleja PIReristeitä paloturvallisempia, mutta uusi EFR-sukupolvi vie kehityksen entistä pidemmälle.
EFR-lyhenne tulee sanoista ecological ja fire resistance. Lyhenne viittaa ekologisuuteen, entistä suurempaan energiatehokkuuteen ja paloturvallisuuteen.
”Vanhemmat PUR-tuotteet olivat
itsestään sammuvia, ja PIR-tuotteet
ovat paloa hidastavia. EFR-polyuretaani toimii jo paloeristeenä eli nostaa edelleen paloturvallisuutta samalla kun myös muut ominaisuudet ovat
entistä parempia”, Jormalainen sanoo.
SPU on tuonut markkinoille kaksi
EFR-tuoteperheeseen kuuluvaa eristettä, SPU R:n ja SPU FR:n. Ne on tarkoitettu sekä pientaloihin että kerrostaloihin. EFR-eristeissä ei käytetä pinnoitemateriaaleina metalleja eivätkä
ne sisällä lainkaan orgaanisia aineita.
”Tämä tarkoittaa että eristeen
tuotannon hiilijalanjälki on entistä pienempi ja kierrätettävyys tuotteen elinkaaren lopussa parempi. Rakentamisessa on merkittävä etu, ettei
tuote homehdu vaikeissakaan olosuhteissa”, Jormalainen sanoo.
SPU R kestää vaativia oloja ja on
lämmöneristävyydeltään erittäin te-
Kännykät kuuluu
– jos se on lämmöneristeestä kiinni
SPU:n uusissa EFR-eristeissä ei ole
käytetty metalleja eivätkä ne vaimenna
radiosignaaleja. Kännykkäkuuluvuuden
ongelmiin on tavallisesti useita syitä –
ja myös erilaisia ratkaisuja.
”K
hokas, sillä sen lambda-arvo on jopa
0,022 W/mK. Eristettä voidaan käyttää myös osana eristevaippaa parantamaan matkapuhelimen ja muiden
langattomien laitteiden signaalien
pääsyä talon rakenteiden läpi.
Paloturvallisuus
kipsilevyn luokkaa
Tuoteperheeseen kuuluvan SPU FR:n
paloluokka on B-s1, d0. Se soveltuu
kohteisiin, joissa lämmöneristeeltä
vaaditaan erittäin hyvää palonkestoa.
”SPU FR:ää voidaan käyttää suojaamattomana esimerkiksi kerrostaloissa P1-paloluokan tuuletusraollisissa seinärakenteissa. Lämmöneristeen pintaan ei tarvitse asentaa erillistä palonsuojavillaa tai kipsilevyä,
mikä parantaa entisestään polyuretaanin kilpailukykyä. Yksinkertaisempi rakenne säästää materiaaleja ja
työtä”, Jormalainen sanoo.
Hän painottaa, että EFR-perheen
tuotteilla kyetään tekemään sekä kokonaisedullisia että turvallisia rakenteita.
”Puhutaan paljon siitä että läm-
SPU FR:ää voidaan käyttää suojaamattomana esimerkiksi kerrostaloissa P1-paloluokan tuuletusraollisissa
seinärakenteissa. Lämmöneristeen pintaan ei tarvitse
asentaa erillistä palonsuojavillaa tai kipsilevyä, mikä parantaa entisestään polyuretaanin kilpailukykyä.
”Meillä on hyvin kunnianhimoisia
tavoitteita polyuretaanin kilpailukyvyn kasvattamiseksi entistäkin
vahvemmaksi tulevina vuosina”,
SPU Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Jormalainen sanoo.
möneristeet kastuvat seinissä jo työmaa-aikana. Polyuretaani ei ime kosteutta eikä siinä ole homehtumisen
riskiä, jolloin talo säilyy varmemmin
terveenä.”
Janne Jormalaisen mukaan uusista
tuotteista on ehtinyt tulla asiakkailta
paljon positiivista palautetta, ja myös
kysyntä on ollut heti alkuun suurta.
”Aiomme jatkaa edelleen aktiivista kehitystyötä ja tuoda EFR-perheeseen uusia tuotteita sekä parantaa jatkuvasti tuotteiden lämmöneristävyyttä ja muita ominaisuuksia.
Meillä on hyvin kunnianhimoisia tavoitteita polyuretaanin kilpailukyvyn
kasvattamiseksi entistäkin vahvemmaksi tulevina vuosina”, Jormalainen
sanoo.
SPU R kestää vaativia oloja ja on lämmöneristävyydeltään erittäin tehokas, sillä sen lambda-arvo on jopa
0,022 W/mK. Eristettä voidaan käyttää myös osana
eristevaippaa parantamaan matkapuhelimen signaalien
pääsyä talon rakenteiden läpi.
un rakennusliikkeitä kuuntelee, niin uusissa taloissa on
melkein järjestään ongelmia kännykkäkuuluvuudessa.
Ongelmat ovat lähes aina usean tekijän summa”, SPU:n hallituksen puheenjohtaja Janne Jormalainen sanoo.
Jormalainen on koulutukseltaan tietotekniikan DI. Hänellä
on tietoliikennealalta 13 vuoden kokemus ennen siirtymistään
SPU:hun.
SPU:n uuden EFR-tuoteperheen eristeissä SPU R ja SPU FR ei
käytetä pinnoitemateriaaleina metalleja.
”Ne eivät vaimenna matkapuhelimen ja muiden langattomien laitteiden signaaleja, eli lämmöneristeiden osalta olemme tehneet kaiken mitä voimme tämän ongelman ratkaisemiseksi. Lämmöneristeillä voidaan ratkaista joitakin asioita, mutta hyvin pieni
osa ongelmista johtuu lämmöneristeistä”, Jormalainen sanoo.
SPU:n uusia eristeitä voidaan käyttää joko rakennuksen pääasiallisena eristeratkaisuna tai osana polyuretaanista lämmöneristevaippaa parantamaan signaalien pääsyä rakenteiden läpi.
Ratkaisuja on testattu Tampereen Teknillisen Yliopiston (TTY)
tietoliikennetekniikan laitoksella hyvin tuloksin.
”Tekemissämme mittauksissa varmentui, että SPU R –eristelevy päästi radiosignaaleja lävitseen ilman oleellista vaimennusta”,
tutkija Ari Asp TTY:ltä kertoo.
Eristeen paksuus ei
vaikuta kuuluvuuteen
Janne Jormalainen korostaa, että lämmöneristävyyden parantaminen ei vaikuta TTY:n ja SPU:n mittausten mukaan heikentävästi kännykkäkuluvuuteen. Siirtyminen passiivi- ja nollaenergiarakentamiseen ei siten ole osasyy ongelman yleisyyteen uusissa taloissa.
”Julkisuudessa esitetyt väitteet, että energiatehokkaan rakennuksen hyvä tiiveys tai perinteistä paksumpi lämmöneristekerros
heikentävät kännykän kuuluvuutta, ovat harhaanjohtavia”, Jormalainen sanoo.
”Suurin vaikuttava tekijä kuuluvuuteen on signaalin voimakkuus eli rakennuksen etäisyys tukiasemasta, joka vaihtelee paljon eri paikoissa. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa aikanaan ollut artikkeli, jossa kerrottiin tästä uusiin taloihin liittyvästä ”uudesta” ongelmasta, lähti liikkeelle kerrostalosta jossa oli käytetty
tavanomaisia 1980-luvun rakenteita normitason mukaisine mineraalivillaeristeineen sekä normien mukaisia ikkunoita”, Jormalainen kertoo.
Hänen mukaansa mahdollisia ratkaisuja kuuluvuuden parantamiseen ovat esimerkiksi ikkunoiden tai muiden rakenteiden
kehittäminen paremmin signaaleja läpäiseviksi sekä rakennuskohtaiset tukiasemat ja laajakaistayhteyden välityksellä toimivat
pientukiasemat.
SPU on julkaissut suunnitteluohjeen matkapuhelinverkon kuuluvuuden parantamiseen sisätiloissa. Suunnitteluohje sisältää
yleiset suunnitteluperiaatteet ja yleisiä ohjeita matkapuhelinverkon kuuluvuuden parantamiseen sisätiloissa.
Lisätietoa:www.spu.fi
Toimittanut: Sampsa Heilä / Viestintätoimisto Linjaari, puh. 040 720 2930
Ulkoasu: Minna Ruusinen / Miks’ ei! Oy, puh. 040 540 8494
Paino: PunaMusta Oy 2013