Tiilikatolle lisää vuosia - Väri ja Pinta 2/2013

Ω Betonitiilikaton maalaus voidaan tehdä ruiskulla. Pohjamaalattaessa maalia kannattaa ohentaa.
Tiilikatolle lisää vuosia
Tiilikattojen maalaus ei ole ollut Suomessa
kovin yleistä. Harva tiilikaton omistaja on
edes tiennyt, että katon voi tarvittaessa
maalata. Huoltomaalauksella rakenteiltaan
kunnossa olevalla katolle saadaan lisää
elinvuosia.
Kauniaisissa maalattiin vuonna 2011 rivitalon
betonitiilikatto. Kyse oli koetyömaasta,
jossa maalina käytettiin nyt keväällä
myyntiin tulevaa Tikkurilan tiilikattomaalia.
Teksti Pertti Laakkonen
Kuvat Tikkurila Oyj
U
usilla omakotialueilla
tiilikatto on hyvin yleinen, arviolta yli puolet
katoista on tiilikattoja. Niistä suurin osa on betonitiilikattoja.
24
Väri ja Pinta 2/2013
Tiilikatto on hyvin pitkäikäinen, betonitiilien käyttöikä on
jopa 60 – 70 vuotta. Tämä edellyttää kuitenkin katon huoltoa ja
kunnossapitoa. Katteen väri haalistuu vuosien mittaan. Erityisen
suuri kontrasti tulee, jos talon ulkoseinät on juuri huoltomaalattu.
Kauniaisissa maalattu betonitiilikatto oli 1992 valmistuneessa
2-kerroksisessa rivitalossa. Katolle ei oltu tehty mitään suurempia
kunnostuksia, alunperin tiilenpunainen katto oli rakenteiltaan
kunnossa. Vain muutamia tiiliä
jouduttiin uusimaan. Tällöin näkyi selvästi, kuinka alkuperäinen
väri oli vuosien myötä haalistunut.
Noin 400 neliömetrin kattomaalausurakan teki kiinteistöjen huoltoon erikoistunut Pohjan
Kruunu Oy Kangasalta. Koska
kyse oli Tikkurila Oyj:n koekohteesta, työtä seurasi kiinteästi tuoteryhmäpäällikkö Kaarle Luukkainen Tikkurilasta.
- Meillä oli kehitysprosessin
aikana useita koekohteita, joissa
käytettiin uutta vesiohenteista Kilpi-tiilikattomaalia. Tämä työmaa
oli yksi näistä kohteista.
Kauniaisten kohteessa katto
pestiin ensin korkeapainepesurilla. Kuumavesipesun jälkeen
tiilipinta käsiteltiin emäksisellä
pesuaineella, jonka jälkeen pinta huuhdeltiin kahteen kertaan.
Ennen maalausta katon annettiin
kuivua ja vaurioituneet betonitiilet vaihdettiin.
Katon reunimmaisten tiilirivien
päät ja reunat, sekä reunapeltien
alla olevat tiilet maalattiin ensin.
Varsinainen kattopinta pohjamaalattiin maaliruiskulla levittäen ja
sivellen heti ruiskutuksen jälkeen kattosiveltimellä. Siveltimellä levittäen maali saatiin hierrettyä
hyvin katteeseen, jolloin tartunta
varmistui ja maali tunkeutui paremmin myös alustan huokosiin.
Maalia ohennettiin ensin 15 prosenttia vedellä. Lämpötilan noustua maalia ohennettiin 20 prosenttiin asti, jotta saatiin sivellintyöstölle aikaa.
Pintamaalaus ruiskulla
Toiseen kertaan katto maalattiin
seuraavana päivänä ruiskuttaen.
∆ Tikkurila Oyj:n uusi
vesiohenteinen Kilpitiilikattomaali on tarkoitettu läpivärjättyjen
ja tehdasmaalattujen
betonitiilikatteiden
sekä kuitusementtikatteiden huoltomaalaamiseen. Vakiovärejä on viisi. Sävytys
tehdään tehtaalla
epäorgaanisilla pigmenteillä, joten sävynkesto on erittäin hyvä.
Maalaus tuo katolle
lisää vuosia ja katon
ulkonäkö kohenee.
Ω Vasemmalla Kauniaisten rivitalon betonitiilikato ennen maalausta, katon värin haalistumisen
huomaa selvästi, oikealla katto maalauksen jälkeen.
∆ Jos pohjamaalaus
tehdään
ruiskulla,
pinta kannattaa harjata
kattosiveltimellä tartunnan parantamiseksi.
Pintamaalauksessa
ei harjausta
enää tarvita.
Myös pintamaalia ohennettiin.
Pintamaalauksessa ei tarvita enää
harjausta.
- Suosittelemme pohjamaalauksessa ohentamaan maalia 10
– 20 prosenttia ja pintamaalauksessa 5 – 15 prosenttia. Kilpi-tiilikattomaali kuivuu melko nopeasti
olosuhteista riippuen, alle parissa
tunnissa jos lämpötila on +23 astetta ja suhteellinen kosteus 50
prosenttia.
- Maalin ohentaminen riippuu
paljon olosuhteista. Pohjamaalauksessa se on syytä tehdä aina,
koska tämä helpottaa maalin tun-
keutumista huokoiseen alustaan
ja tartunta paranee, perustelee
Luukkainen.
- Betonitiilikattoa maalattaessa
ei tarvita mitään erillistä pohjustusta. Maali soveltuu myös kuitusementtikatoille. Niille tulee tehdä pohjustus yhteen kertaan noin
50 prosenttia vedellä ohennetulla
Akvacoat-epoksilakalla.
Luukkainen kertoo tiilikaton
maalauksen helpottavan katon
puhtaanapitoa ja muita huoltotoimia jatkossa.
- Erään koekohteemme omistaja kertoi lumenkin lähtevän maa-
latulta tiilikatolta aiempaa liukkaammin.
Milloin katto sitten pitää maalata uudestaan?
- Vaikea sanoa, kyse on kuitenkin aina vanhoista katoista. Mutta
jos maalattavat katteet ja muut rakenteet ovat kunnossa, niin kyllä
tässä MaalausRYL:n mukaisesta
keskipitkästä kunnossapitovälistä puhutaan eli jopa 10 vuodesta,
vastaa Luukkainen.
Voiko uudella maalilla vaihtaa
tiilikaton väriä?
- Kyllä se on mahdollista, mutta suosittelemme tuotetta ensisijaisesti alkuperäisen värin ehostamiseen. Esimerkiksi tiilen reunoihin
jää helposti vanhaa väriä näkyviin.
Mitä muita hyötyjä vanhan tiilikaton maalaus tuo kuin ulkonäön
koheneminen?
- Maali on maali, eli ei sillä
tietysti voi korjata vaurioitunutta
kattoa. Rakenteet pitää olla aina
kunnossa. Hyötyä tulee siitä, että
maalaus hidastaa veden tunkeutumista rakenteeseen ja sitä kautta vähentää katteen rapautumista
ja kasvuston muodostumista sen
pinnalle. ❙
Väri ja Pinta 2/2013
25